HPK - HIFK to 2.3.2006

  • 57 205
  • 321
Tila
Viestiketju on suljettu.

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hebe kirjoitti:
Eikös Nickersonia syljetty sillon kerran Hämeenlinnassa ja se alko uhkailemaan katsojia? Korjatkaa jos muistan väärin

Tavallaan muistat ihan oikein. Meni vaan niin että Toivola valehteli Nickersonia syljetyn, vaikka näin ei todistettavasti tapahtunutkaan.
 
mic82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja lentävät mikroautonrenkaat
Fossey kirjoitti:
Tavallaan muistat ihan oikein. Meni vaan niin että Toivola valehteli Nickersonia syljetyn, vaikka näin ei todistettavasti tapahtunutkaan.

Pakko oli ottaa hiukan juttuun kiinni.Todistettavasti? Kukahan oli todistamassa? Sama mies joka väitti Nickersonin naarmuttaneen pihalla autoja ja uhoneen junnuille (itse Nicke on vielä junnu)? Eiköhän se ollut niin, että siinä oli molemmin puolin jotain häslinkiä. Niskerson oli hölmö, kun leikki apinaa ja yleisön huutelijat/räkijät tekivät itsestään myös pellen.

Mutta Salmelaisen juttu oli silti hiukan erilainen. Miehen todella uhkaava käytös jäällä ja tavaroiden heittely ja ulkopuolisen henkilön vahingoittaminen koppiin mennessä ovat aika pahoja juttuja. Mies on vastuussa teostaan ja saa 3-5 ottelua sekä sakot.

Väriä, puhetta ja näkyvyyttä tämä toi medioihin, mutta se että joku loukkaantuu on todella ikävää ja tuomittavaa.
 
Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä ettei Salmelaisen aivopieruja voi edes verrata Mattin harmittomaan showhun. Jo pelkästään tuomarin uhkaaminen mailalla on täysin tuomittava teko, puhumattakaan sitten näistä roskisten heittelyistä...

Mitä itse tapahtuman jälkipuintiin tulee, HIFK-kannattajat ovat kyllä suhtautuneet suurimmalta osin mukavan analyyttisesti ja yllättävän kypsästi. Toisin kuin muuan satakuntalaiset Knattertonin temppujen jälkeen... ;)
 
rafalski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
tahtookirjoittaa kirjoitti:
Mitä sanktioita se Jarkko Ruutu sai lauottuaan tahallaan kiekon katsomoon Lappeenrannassa?

Mikäs oraakkeli siellä kirjoittaa, kun on päässyt tutkimaan Ruudun aivoituksia tai aivoituksettomuuksia ja tietää että äijä sinne katsomoon tahallaan sihtaili. Muistin virkistämiseksi: ei sanktioita, koska näyttöä ei ollut vaikka kuinka tyttö nimeltä Milla Lampinen itki tabloid-lehtien palstoilla.

Pari viikkoa myöhemmin Jyväskylässä Kölli Kortelainen purki alivoimapelissä kiekon katsomoon. Silloinkin tuli rikosilmoitukset ja lööpit, mutta ei sanktiota.
 
rafalski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muukkonen sanoi juuri tulosruudussa, että kurinpitoryhmää ei kutsuta kokoon tapauksen johdosta, joten rangaistus on maksimissaan 3 ottelua (ja varmaankin juuri sen verran). Suurinpiirtein sopiva rangaistus, ei tullut 17 peliä tms. mitä ehdoteltiin.
 
lihaani

Jäsen
rafalski kirjoitti:
Muukkonen sanoi juuri tulosruudussa, että kurinpitoryhmää ei kutsuta kokoon tapauksen johdosta, joten rangaistus on maksimissaan 3 ottelua (ja varmaankin juuri sen verran). Suurinpiirtein sopiva rangaistus, ei tullut 17 peliä tms. mitä ehdoteltiin.

Tämä on varsin oikean tuntuinen ratkaisu. Roskisepisodihan on 100%:sesti puhdas siviiliasia, johon kiekkoyhteisön ei tarvitsekkaan ottaa kantaa. Luulisin, että ruumiinvamman tahattomasta tuottamuksesta voi rapsahtaa pieni sakko ja toki korvaukset hampaista ja nenästä itsestään selvästi tuomitaan Salmelaiselle. Voi olla Tonylle ylläri, kuinka paljon plastiikkakirurgia maksaa.
 
Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
2-3 oli oma arvaukseni, joten 3 siitä sitten nähtävästi tulee, jos tuo Muukkosen kommentti pitää paikkansa.

Hyvä niin.

Ja asiahan on myös niin, että mitä lyhyempi tuomio, sitä nopeammin tapaus on pois IPlehtien palstoilta, ja sitä tyytyväisempi SM-Liiga on.
 
Jussitku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal
lihaani kirjoitti:
Tämä on varsin oikean tuntuinen ratkaisu. Roskisepisodihan on 100%:sesti puhdas siviiliasia, johon kiekkoyhteisön ei tarvitsekkaan ottaa kantaa. Luulisin, että ruumiinvamman tahattomasta tuottamuksesta voi rapsahtaa pieni sakko ja toki korvaukset hampaista ja nenästä itsestään selvästi tuomitaan Salmelaiselle. Voi olla Tonylle ylläri, kuinka paljon plastiikkakirurgia maksaa.

Olette te varsin pölöjä täällä, ei todellakaan ole pelkkä siviiliasia koska se tapahtui ottelun aikana, pelaajan poistuttua pukusuojaan saatuaan ottelurangaistuksen. Tämä olisi siviiliasia, jos Salmelainen olisi tänään heittänyt kadulla vastaantulijaa roskiksella. Meniköhän jakeluun?

Nämä Liigan rangaistukset eivät ole missään linjassa,eleistä saa joku pelaaja yhtä pitkän rangaistuksen kun joku pelaaja veren vuodatuksesta. Samoin Harkins sai oliko viime kaudella kolme ottelua tuomarin uhkaamisesta, mitäköhän Salmelaisen touhu oli?
 
RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kohtuullinen rangaistus tulossa

Salmelaiselle tulee ehkä vain 1-2 ottelukieltoa lisää, jos sitäkään.

Mikäli vain kaukalon sisällä tapahtuvat asiat otetaan huomioon, ei ole mitään syytä antaa mitään lisäkakkua. Jäällä kun ei tapahtunut mitään sen jälkeen kun Toni oli saanut OR.n. Matkalla ulos kääntyili kerran takaisin päin mutta kääntyi uudestaan kuin linjuri tuli väliin.

Mikäli roskiksen heitto on siviiliasia, niin silloin ei Muukkonen siihen puutu. Mikäli roskiksesta tulee 1-2 OR lisää, niin on mielenkiintoista tietää missä kohtaa raja käy siitä mihin kuuluu kurinpitoryhmän piiriin. Jos Toni olisi heittänyt roskiksen pukukopissa samoin seurauksin, niin ei olisi varmasti tullut mitään. Eli onko kysymys siitä mikä katsomoon näkyy ?

On myös huomoitava, että roskiksen heitto ei ollut suunnattua ketään vastapelaajaa tai toimitsijaa kohtaan, vaan pomppasi lattialta vahingossa bussikuskin päähän. Kyseessä oli siis vahinko.

Saa nähdä voiko poliisi edes tuomita sakkoja, mikäli bussikuski haluaa sopia asian Tonin kanssa, eikä tee asiasta poliisi-ilmoitusta.

Toinen juttu on se, että Toni käyttäytyi erittäin huonosti, ja toivottavasti jättää tämänlaiset raivarit tulevaisuudessa pois.
 
Darius

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jussitku kirjoitti:
Olette te varsin pölöjä täällä, ei todellakaan ole pelkkä siviiliasia koska se tapahtui ottelun aikana, pelaajan poistuttua pukusuojaan saatuaan ottelurangaistuksen. Tämä olisi siviiliasia, jos Salmelainen olisi tänään heittänyt kadulla vastaantulijaa roskiksella. Meniköhän jakeluun?

Nämä Liigan rangaistukset eivät ole missään linjassa,eleistä saa joku pelaaja yhtä pitkän rangaistuksen kun joku pelaaja veren vuodatuksesta. Samoin Harkins sai oliko viime kaudella kolme ottelua tuomarin uhkaamisesta, mitäköhän Salmelaisen touhu oli?

Mikä tässä nyt sua mättää? Kukaan "ulkopuolinen" ei loukkaantunut ja Tony varmaan henk.koht. hoitaa korvauspuolet. 3 ottelua on maksimissaan ihan OK. Vai miten on???
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Darius kirjoitti:
Mikä tässä nyt sua mättää? Kukaan "ulkopuolinen" ei loukkaantunut ja Tony varmaan henk.koht. hoitaa korvauspuolet. 3 ottelua on maksimissaan ihan OK. Vai miten on???

Onko kyseinen bussikuski sitten ifk:n palkkalistoilla? Jos hän on jonkun bussifirman palkkalistoilla (niin kuin oletan), niin kyllä hän on ulkopuolinen. Jos taas hän on Tonyn kanssa saman firman palkkalistoilla, niin kyseessä on työtapaturma ja tämän tasoiset työtapaturmat tutkitaan korvaus ja vastuuasioiden vuoksi.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
RoopeS kirjoitti:
On myös huomoitava, että roskiksen heitto ei ollut suunnattua ketään vastapelaajaa tai toimitsijaa kohtaan, vaan pomppasi lattialta vahingossa bussikuskin päähän. Kyseessä oli siis vahinko.
Joopajoo. Vai pomppasi lattiasta. Aika kimmoisa lattia, kun rikkoi silti uhrin nenän ja purukalustan.

Ihmeellistä selittelyä muutenkin tuosta tahallisuudesta. Aiheuttavatko rattijuopot tahallaan onnettomuuksia? Tuskin. Miksei heitä sitten puolustella sillä että eivät tarkoittaneet pahaa? Paska vertaus mutta on niitä paskempiakin tässä ketjussa nähty.

Eihän Tonya voinut tulistumiselleen mitään kun kuulemma koko halli lastasi eritteensä herran naamalle yhtäaikaa.
 
Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Tylsää

Suurin osa kirjoittajista jaksaa vouhottaa tästä tylsästä roskiksen heitosta, joka nyt sattui vahingossa osumaan jotakuta kasvoihin. Itse pelin kannalta se oli täysin merkityksetön tapahtuma, josta ei tulla jakamaan mitään rangaistuksi. Se käsitellään siviilipuolella, jos siihen tulee tarvetta.

Vainoharhahetki:

Mutta eikö ketään kiinnosta mitä jäällä tapahtui ennen, roskis episodia? Siis sehän oli jotain täysin ennen näkemätöntä. Niin pelaajan käyttäytyminen, kuin tuomarinkin. Videoita katselemalla huomaa, että Salmelainen odottaa vihellyksen jälkeen rangaistusta HPK pelaajalle. Huomaa että se tulee hänelle ja lähtee luistelemaan kohti Rönniä, mutta ei pääse lähellekkään kun alkaa rangaistuksia satelemaan. Miksi kapteeni ei saa tulla tuomarin luokse? Salmelaisen käytös on todella uhkaavan näköistä... Mutta missä kohtaa tulee mikäkin rangaistus? kymppi tulee mielestäni välittömästi Salmelaisen tultua keskialueella odottavan Rönnin luokse, eli se on tullut jostain mitä Salmelainen sanoo.

Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla mitä eri osapuolet sanovat tilanteessa. Mitäs sanoo Salmelainen, että saa ensin kympin ja sitten ottelurangaistuksen?
Mitä sanoo Rönn, joka saa Salmelaisen käämit palamaan?

Rönnin raportti tilanteesta ei ole voinut olla kovinkaan paha, koska Muukkosen ei ole tarvinnut kutsu "jengiään" kokoon.

Tai sitten Salmelaisen raportti on tasoittanut puntteja... Onko meillä toinen case levonen: "tätä on haettu"?

Meinaan näitäkin huhuja on ollut liikkeellä, Salmelainen ei ollut ainoa, joka meni asiattomuuksiin...

Aihe: Mitä kentällä saa sanoa ja mitä täytyy kestää? Voiko olla jotain mitä tuomarille ei saa sanoa, vaikka kuiskaisi sen kauniisti hymyillen?

Keskustelkaa...
 
Darius

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Artsi kirjoitti:
Onko kyseinen bussikuski sitten ifk:n palkkalistoilla? Jos hän on jonkun bussifirman palkkalistoilla (niin kuin oletan), niin kyllä hän on ulkopuolinen. Jos taas hän on Tonyn kanssa saman firman palkkalistoilla, niin kyseessä on työtapaturma ja tämän tasoiset työtapaturmat tutkitaan korvaus ja vastuuasioiden vuoksi.

Jos on ulkopuolinen niin eiköhän asia hoidu ilman syyttäjää. Joten liigasta kiinni kuinka monta peliä tulee pannaa. Muutama olisi syytä tulla ihan aiheesta vaikka Tonysta diggaankin:) Tuollaisissa pimenemisissä pitäisi varoa ulkopuolisia.

Ja lecelle voi sanoa että ainakin TV:stä nähtynä nimen omaan pomppasi lattiasta. Vai olitko paikan päällä ja näit paremmin???
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Darius kirjoitti:
Jos on ulkopuolinen niin eiköhän asia hoidu ilman syyttäjää. Joten liigasta kiinni kuinka monta peliä tulee pannaa. Muutama olisi syytä tulla ihan aiheesta vaikka Tonysta diggaankin:) Tuollaisissa pimenemisissä pitäisi varoa ulkopuolisia.

Tämä on varmaan hyvä muistutus Tonylle (jos myös itse pidän pelaajana), että itsehillintä on hyve. Ihan oikeasti minusta on huolestuttavaa, jos kaukaloissa on tuollaisia ruutitynnyreitä. Jos kaveri menettää 2 minutin jäähyn vuoksi kontrollin noin totaalisesti, niin mitä mahtaakaan tehdä pahemmassa tilanteessa. No eiköhön tämä ollut vain yksi ja opettava kokemus hänen urallaan.
 
Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
En kyllä minäkään ihan ymmärrä, jos sanktio on maksimissaan tuo kolme peliä. Siinä ei ole käytännössä eroa esim. Nielikäisen tuuletteluun verrattuna. SM-liigalla olisi ollut paikka näyttää, että se tosiaankin välittää siitä, miten otteluissa käyttäydytään. Ulosajojen jälkeen on nähty mailan pätkimisiä pitkin seiniä yms., ja niistä ei ole juurikaan lisäkakkuja jaeltu, mikä tavallaan ihan oikein onkin.

Nyt kuitenkin pimenemisen vuoksi meni sivullista ihmiskudosta huonoon kuntoon. Salmelainen varmasti pääsee maksumieheksi aiheuttamistaan vammoista, ja niin pitääkin olla. Täysin älytöntä on tosiaan kuitenkin se, että katsomoon tuulettelu tappelun jälkeen on pelikiellollisesti saman arvoinen suoritus tämän episodin kanssa.

Mitä, kuuluuko jostain kaikuja "mitä kukaan hyötyy pitkästä pelikiellosta Tony Salmelaiselle?"

Minä en ainakaan hyötyisi mitään. Maito maksaa huomenna kaupassa edelleen sen 'bout 60 senttiä (?) litra. Näitä nuoria, lyhytpinnaisia urheilijoita, jotka kokevat olevansa jumalhahmoja ja siten oikeutettuja purkamaan raivoaan miten sattuu on kuitenkin kansalliset sarjat eri urheilulajeissa väärällään (esim. Valioliiga ja ManCityn Barton).

Pekkaa pitäisi jakaa ihan vain kasvatuksellisista syistä huomattavasti tiukemmalla kädellä näistä "ekan kerran mustiinvetämisistäkin". Joku IFK-henkilö jossain ketjussa jo totesikin, että esim. Salmelainen on ollut kautta pelaajahistoriansa yleensä joukkueensa paras ja samalla myös räjähdysaltein pelaaja. Tästä välittyvä viesti on vähän "bartonmainen", eli tarpeeksi hyvillä saakin mopo "vähän" karata.

Väriähän toki tästäkin jutusta kaukalon äärelle saatiin. Onko tällainen väri sitten miten pitkälle kantavaa?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sen verran Roope S:lle, että eikös se laki mene niin, että julkiset tilat tai yleiset paikat tms. menevät automaattisesti yleisen syyttajan piikkiin, joten on yksi lysti mitä osapuolet keskenään sopivat, jos syytekynnys ylittyy.

Sinänsä on kiintoisaa seurata tätä liigan häilyvää linjaa näissä tilanteissa, jos mulkoilu kontra muu uhkaava käytös on sanktioiltaan saman arvoista. En sen kummempia lisiä Salmelaiselle ole tässä vaatimassa, mietin vaan, mikä olisi oikeudenmukainen ratkaisu. Jos tuon olisi tehnyt joku liigan ns. paha poika, olisiko liiga kurinpitoelimineen suhtautunut siihen samoin? Entä jos vahingossa loukkaantunut olisikin ollut joku hallin työntekijöistä tai vastajoukkueen toimitsijoista, olisiko liigan asenne silloinkin , että pari peliä ja poika laatikkoon takasin?

Näille, jotka niin kiihkeästi korostavat sen olleen vahinko: sitä ei kai kiistä kukaan, vahinkohan se, mutta kyllä kai hallin käytävillä, kuin muussakin elämässä vastuu on tekijän, oli sitten vahinko tai ei. Itse asiassa naapurirapussa tapahtui viime viikonloppuna melkein vastaava episodi, torinon lätkähuumasta ja liiasta maltaasta innostunut perheenäiti veteli vieraanaan olleelle naiselle kunnon ventit leipäveitsellä, johon mekkalaan vieraana myös ollut uuvahtanut lätkäfani sitten heräsi ja soitteli virkavallan paikalle ambulanssin myötä. Eipä auttanut äitylin vahinkoon vetoomiset, rautoihin ja menoks, vittumaisinta oli ajatella perheen alle kouluikäisten siellä kaiken keskellä olemista. Tuskimpa tuo emäntä Salmelaista yhtään pahempi oli ja yhtälailla oli tekonsa varmaan sama: vintti pimeenä ja sattu vaikka ei tarkottanu.

Koska hautausmaat on liian täynnä näitä, jotka vahingossa sinne pääty, ei mielestäni tarvita ainoatakaan päänsilitystä tässä maassa näille en hallinnut, ote vaan lipes veikoille.

Kuten jo aiemmin totesin kiinnostavaa on se kanta minkä liiga ottaa asiaan, hyssyttelemällä päädytään ajatukseen, että kun on tunteita sattuu vahinkoja, missä tahansa kenelle tahansa, ottava osapuoli nuolkoon haavansa, ittehän sattu tielle. Ja ehkä tästä vielä tulee vähän sellanen tunne, että hakaniemen denon gouteri paketin vohkiminen on rikos ja tuomioiltaan kovempi, kun jonkun kiiltokuvapojun toisen koskemattomuuden loukkaaminen fyysisesti. Liiga siis tulee tältä osin tahtomattaankin ottaneeksi kantaa yhteiskunnallisiin status quo arvotuksiin.

Kiinnostuksella jään odottamaan, en niinkään Muukkosen, vaan liigan perusteluja kannalleen.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Darius kirjoitti:
Ja lecelle voi sanoa että ainakin TV:stä nähtynä nimen omaan pomppasi lattiasta. Vai olitko paikan päällä ja näit paremmin???
En ollut paikalla mutta ihmettelen mitä videoita olet telkkaristasi katsellut jos siitä pompun näit. Joku sanoi bussikuskin olleen juuri sitomassa kengännauhojaan, joten ei ihmekään että alaspäin suuntautunut heitto osui kupoliin. Jos muka pomppasi maasta, niin mitäköhän olisi aiheuttanut jos olisi osunut suoraan? Pää irti?

Joo antaa olla, sama sen väliä.
 
Darius

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
lece kirjoitti:

No pomppuhan se oli, tosin ei mitenkään vähennä Tonyn idioottimaisuutta! Toivottavasti poika (anteeksi: mies!) ottaa opikseen:( Mutta kuitenkin ikävä vahinko, joita ei ikinä haluaisi nähtävän...
 
Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Vai oli bussikuski sitomassa juuri kengännauhojaan, kun ämpäri pomppasi... Kuulostaa niin klassiselta selittelyltä, että kai kohta joku toteaa bussikuskin juosseen päin ämpäriä!! Oli niin tai näin, niin olihan tuo juttu Tonylta täysin sopimaton temppu ja ainakin minä olen ihmeissäni, mikäli asia painetaan jotenkin villaisella. Kyllä pelaajan täytyy hallita hermonsa vielä matkalla pukuhuoneeseen, ei se minusta ainakaan täysin mikään puhdas "siviiliasia" ole. SM-Liigan kurinpitäjillä tulee olla jokin sana sanottavana. Eihän Tony sentään kävellyt vapaa-ajallaan Mannerheimintiellä, vaan oli pelaajana jäähallissa, jossa pelattiin ihan virallista ja julkista lätkämatsia... Olis sitten pukuhuoneessa laittanut vaikka mailansa päreiksi tms.

Tapaus oli niin ikävä negatiivinen esimerkki, että kyllä siitä jokin yhden ottelun pelikielto on lähinnä naurettava. Jos SM-Liiga haluaa antaa oikean suuntaisen signaalin, niin silloin pelikieltoa tulee vähintään 5 ottelun verran. Mutta tämä nyt on vaan minun mielipiteeni. Liiga antaa mitä antaa. Sitä jäämme varmaan kaikki mielenkiinnolla odottamaan.

Minulla ei todellakaan ole Tonystä tähän asti ollut kuin positiivisia mielikuvia. Tyrmistys oli siis suuri kun sitten näin TV:stä tuon tapahtuman. Harmin paikka, että miehen "käämit" noin paloivat. Toivottavasti tuosta otetaan opiksi, eikä meidän enää tarvitse nähdä vastaavaa hölmöilyä.
 
RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ioota Rhoo kirjoitti:
Mutta eikö ketään kiinnosta mitä jäällä tapahtui ennen, roskis episodia? Siis sehän oli jotain täysin ennen näkemätöntä. Niin pelaajan käyttäytyminen, kuin tuomarinkin. Videoita katselemalla huomaa, että Salmelainen odottaa vihellyksen jälkeen rangaistusta HPK pelaajalle. Huomaa että se tulee hänelle ja lähtee luistelemaan kohti Rönniä, mutta ei pääse lähellekkään kun alkaa rangaistuksia satelemaan. Miksi kapteeni ei saa tulla tuomarin luokse? Salmelaisen käytös on todella uhkaavan näköistä... Mutta missä kohtaa tulee mikäkin rangaistus? kymppi tulee mielestäni välittömästi Salmelaisen tultua keskialueella odottavan Rönnin luokse, eli se on tullut jostain mitä Salmelainen sanoo.

Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla mitä eri osapuolet sanovat tilanteessa. Mitäs sanoo Salmelainen, että saa ensin kympin ja sitten ottelurangaistuksen?
Mitä sanoo Rönn, joka saa Salmelaisen käämit palamaan?

Rönnin raportti tilanteesta ei ole voinut olla kovinkaan paha, koska Muukkosen ei ole tarvinnut kutsu "jengiään" kokoon.

Tai sitten Salmelaisen raportti on tasoittanut puntteja... Onko meillä toinen case levonen: "tätä on haettu"?

Meinaan näitäkin huhuja on ollut liikkeellä, Salmelainen ei ollut ainoa, joka meni asiattomuuksiin...

Aihe: Mitä kentällä saa sanoa ja mitä täytyy kestää? Voiko olla jotain mitä tuomarille ei saa sanoa, vaikka kuiskaisi sen kauniisti hymyillen?

Keskustelkaa...

Olisikohan niin, että Salmelaisen välit Rönnin kanssa, eivät ole ihan kunnossa, (kuten monen muunkin pelaajan). Kun sitten HPK.n pelaaja keihästi Salmelaista, ja Salmelainen huitaisi kiitokseksi takaisin ja odotti tuon HPK jäähyn, jota Rönn jätti väliin niin paloi käämit. Totuus on se, että Rönn on paska tuomari, ja sen tietävät kaikki pelaajat. Salmelainen ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen joka kiehuu Rönnin päätöksistä. Nyt meni överiksi.

Tyhmä temppu Tonilta kun ei pää pysynyt kylmänä. Mauno Koivisto taisi aikoinaan sanoa "Ei pidä tulla provosoiduksi". Suuri viisaus.

Eiköhän Muukkosella on aika hyvä käsitys siitä mitä kentällä on sanottu ja puhuttu, sen verran oli jäällä todistajia. Muukkonen tuntee myös hyvin Rönnin ansioluettelon.

Silti Toni teki väärin ja ansaitsee rangaistuksen.
 
NK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ioota Rhoo kirjoitti:
Mutta eikö ketään kiinnosta mitä jäällä tapahtui ennen, roskis episodia? Siis sehän oli jotain täysin ennen näkemätöntä. Niin pelaajan käyttäytyminen, kuin tuomarinkin.
Kiinnostaa toki. Jos tuomareista puhutaan, niin jotenkin nämä "episodit" tuntuvat osuvan aika usein samoille tuomareille. On tuomareita, joilta peli lähtee melkein aina jossain vaiheessa käsistä, tavalla tai toisella. Joskus se jää yksittäiseksi ylilyönniksi, joskus koko peli menee hulinaksi.

Kyse ei ole niinkään oikein tai väärin vihelletyistä tuomioista, vaan siitä miten tuomarit kommunikoivat pelaajien ja joukkueiden kanssa näiden (joskus väärinkin vihellettyjen) tilanteiden jälkeen. Toisin sanoen siitä, miten homma hoidetaan tyylikkäästi kotiin, vaikka pelaajat kävisivät kuinka kuumana. Hyvät tuomarit osaavat tämän, mutta toisilla tämä "kommunikointi" tuntuu olevan lähinnä kukkoilua ja provosointia, joka omalta osaltaan johtaa myös näihin ylilyönteihin. Kenellekään ei liene epäselvää, kumpaan ryhmään Rönn kuuluu.

Mutta silläkään en tietenkään puolustele Salmelaisen tekoa. Jos on pakko riehua, niin olisi sitten pidätellyt kiukkuaan muutaman sekunnin ja vaikka paiskonut pelivehkeensä seinille pukukopin puolella. Näissä tilanteissa pelaaja on aina vastuussa omasta riehumisestaan, vaikka itse verenvuodatus olikin tietenkin puhdas vahinko. Jos pelikielto on se 3 peliä, niin tapahtumiin ja SM-liigan nykylinjaan nähden se on mielestäni ihan OK. Jos ulkopuolinen loukkaantuu pelaajan toimesta, se on yleensä aina ylimääräisen pelikiellon paikka (pl. puhtaat pelitilanteet, esim. katsomoon lentäneestä kiekosta aiheutunut loukkaantuminen).
 
raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olinpa aivan väärässä, kun olin varma Muukkosen antavan paljon pidemmän rangaistuksen.

Mutta ihmettelen kovasti Muukkosen ratkaisua. Minun oikeustajuuni ei millään mahdu, että tuollaisesta riehumisesta saa 1-2 ottelun kiellon ( 1 otteluhan tuli siitä mailan lyömisestä pleksiin). Katsojan pahoinpitely tai vamman tuottamus on siis suurinpiirtein yhtä rangaistavaa kuin mailan lyönti pleksiin.

Minkä viestin liiga antaakaan ulkopuolisille: tulkaa peliin jos uskallatte. Pelaajat tosin saattavat yrittää käydä kimppuunne, mutta jos niin käy, annamme heille ankaran varoituksen. Pelaajat saattavat myös vihapäissään paiskoa esineitä jäältä tullessaan ja rikkoa hampaitanne ym, mutta jos näin käy, olemme heille ankaria emmekä päästä heitä seuraavaan peliin.

Huh.

Miettikää, jos vastaava tapaus olisi sattunut jalkapallossa tai koripallossa, olisi pelikiellon pituus mitattu varmasti kuukausissa. Koska tilanne sattui kentän ulkoppuolella ja pelitilanteen jälkeen, ei pitäisi olla mitään eroa sillä, mikä laji on kyseessä. Vain jääkiekossako voidaan tällainen siis sallia?

En ymmärrä en.
 
isopahapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jussitku kirjoitti:
Olette te varsin pölöjä täällä, ei todellakaan ole pelkkä siviiliasia koska se tapahtui ottelun aikana, pelaajan poistuttua pukusuojaan saatuaan ottelurangaistuksen. Tämä olisi siviiliasia, jos Salmelainen olisi tänään heittänyt kadulla vastaantulijaa roskiksella. Meniköhän jakeluun?

Nämä Liigan rangaistukset eivät ole missään linjassa,eleistä saa joku pelaaja yhtä pitkän rangaistuksen kun joku pelaaja veren vuodatuksesta. Samoin Harkins sai oliko viime kaudella kolme ottelua tuomarin uhkaamisesta, mitäköhän Salmelaisen touhu oli?
Yritti vaan päästä ylpeän tuomarin kanssa keskustelemaan?
 
Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Loppurunkosarja olisi mielestäni oikeanlainen rangaistus tästä episodista, joku kolme peliä menee aivan pelleilyn puolelle. Kuitenkin tuollainen raivostuminen tuomarille, mailaa plekseihin ja vielä päälle sivullisen pahoinpitely roskiksella niin ei tuosta voi saada samaa kuin tappelun jälkeisestä tuulettelusta tai muuten eivät ole kyllä ihan kaikki arvot kohdallaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös