Viestin lähetti mjr
Yksi harvoja järjellisiä havaintoja aiheesta on, että näyttää melko selkeältä, että voimakkaimmin homoseksuaalisia taipumuksia on nuorimmilla lapsilla ja että esikoiset ovat selkeimmin heteroseksuaalisia. Tähän lienee taustalla jokin biologis-evolutionäärinen tekijä.
Niin kuin jo aiemmin oli puhetta, kohdussa kehittyvään sikiöön vaikuttavat mm. sikiön erittämät sukuhormonit. Niistä riippuu, kuinka paljon kehittyvä sikiö naisistuu tai miehistyy. Äidin immuunijärjestelmässä tapahtuu useiden raskauksien myötä kuitenkin muutoksia, ja nuorimmainen pamahtaa hintiksi. Mistä taas tämä johtuu - ts. miksi luonto on suosinut kyseistä kehityskulkua?
Uumoilisin, että tästä luonnonvalinnasta on ollut aikoinaan savannilla merkittävää etua. Ihminenhän on kehittynyt nykyiseen muotoonsa, kun jengi elääkseen keräili ja metsästi. Äidit istuivat nuotiolla juoruamassa ja dokaamassa, kun miehet juoksivat mammuttien perässä. Paljon aikaa meni myös erilaisiin välienselvittelyihin, joiden syynä oli yleensä panohommat. Tuon ajan heimolle oli siis etua, että äidin nuorimmat lapset (miehet?) olivatkin homoseksuaaleja, joiden aika ja energia ei mennytkään miehisiin kukkotappeluihin. Nehän olivat tuohon aikaan se yleisin kuolinsyy. Toisaalta näistä hinttimiehistä oli hyötyä leirihommissa myös siinä mielessä, että he eivät halunneet osallistua metsästykseen vaan punoivat mieluummin kivoja veskoja kuin hiovat täydellistä keihäänkärkeä. Hinarit olivat kuitenkin sen verran voimakkaampia kuin naiset, joten heistä oli etua, jos leiriin hyökkäsi jokin vihollisheimo tai leijona. Näin tämä ihmislajin kannalta edullinen toiminto periytyi seuraaville sukupolville aina meidän päiviimme saakka.
Selventääkseni luonnonvalinnan kulkua kerron vielä esimerkin muinaisesta apinalajista. Mutaatioiden ja muiden jutskien myötä eräälle apinalajille kasvoi persereikä kainaloon, sillä kyseisestä sijainnista oli erityistä etua niiden elinalueella. Tällä elinalueella eli nimittäin paljon erilaisia käärmeitä. Ja kun meni paskalle, käärme saattoi työntyä toista kaistaa pitkin paskaajan mahalaukkuun, kahdensuuntainen liikenne siis. Arkeolokisten löytöjen perusteella on löydetty apinafossiileja, joilla saattoi olla jopa viisi pythonia mahassaan, siinä tilassa ei panohommat enää kiinnostaa. Kun persereikä oli kainalossa, käärmeistä ei ollut niin paljon haittaa.
Miksei meillä nykyihmisillä sitten ei ole persereikä kainalossa? Kainalopersereiästä oli myös haittaa. Tutkimustenhan mukaan sukuelimen ja peräreiän läheinen sijainti luo jonkinlaisen kivan eroottisen ilmapiirin tai hajutilan, kun suolistokaasun hyörypilvet ja sukuelimen hajueritteet yhtyvät kemiallisesti toisiinsa. Toisaalta kainalopersereikää on tietysti kiva haistella, kun se lähellä nenää, mutta alati paskakokkareinen klyyvari ei taas sinällään ole välttämättä kovin eroottinen näky vastakkaiselle sukupuolelle.
Olen usein kuullut deodoranttivalmistajien valittelevan sitä, että miksi luonto ei ole luonut meille ihon kautta toimivaa ulostusjärjestelmää kuten esim. tietyttyjen eritteiden kuten suolojen kohdalla. Ulostaminen persereiän kauttahan ei ole luonnon kannalta mikään itsestäänselvyys - se valitaan mikä parhaiten toimii ja sopeutuu paikalliseen luonnonympäristöön. Dödövalmistajien katkeruus on sikäli ymmärrettävää, että mikäli paskan ulostaminen tapahtuisikin ihon kautta, deodorantteja ei todennäköisesti myytäisi pienissä roll-on purkeissa vaan ämpärikaupalla tai pikemminkin saaveittain ja säiliötankeittain.