Mainos

Hokin taloustilanne

  • 76 445
  • 170

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Näin se homma etenee, Pirkka Antilan vastaukset ne ei muutu, kysyi häneltä sitten mitä tahansa, nim. kokemusta on.
Kyllä tuntuu asiat olevan aika solmussa ja ihmettelen edelleen, onko muka tämä kaikki tullut yllätyksena niin Hokin johdolle kuin Liitollekkin.
Lisenssi käsittely on kuitenkin joka keväistä kauraa, esim tänä vuonnahan Keupaa varoitettiin että jos fasiliteetit ei ole vuoden päästä kunnossa mestistä ei Keuruulla enää pelata. Kiva olisi joskus kuulla se totuus, no kai siitä joku Juntunen vuosien päästä kirjan kirjoittaa.
Ei muuta kuin alasarjoja kohti.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
No, eipä sitä liittoa voi oikein syyttää, jos talous on kuralle saatu. Eikä siitä hirveää haloa ja purua noussut, vaikka Jokipojat koki saman kohtalon, enkä etsinyt syyllisiä mistään muualta. Se piti vaan niellä ja aloittaa taas kerran "alusta". Toki Jokipojat pääsi pelaamaan Suomisarjaan ja nousu tapahtuikin sitten nopeasti sen turvin. Ikävä juttu, että Hokkia ei nähdä vähään aikaan Mestiksessä. Kivoja otteluitahan nuo aina oli Hokkia vastaan. Mutta tsemppiä sinne ja uuteen nousuun! On sitä muuallakin noustu.
 

freetime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki ja Kärpät
Kyllä täytyy ihmetellä tätä tiedottamista asian tiimoilta. Liitto haistattelee julkisesti lehden palstalla ja Hokki vaikenee. Mitä tämän asian taustalla oikein on? Onko jossain saunaillassa ollut huonot tarjottavat tälle lisenssi porukalle vai onko koko iltama jäänyt pitämättä.
Onko lisenssien myöntäminen ihan mielivaltaista, niitä ehtoja en ole kertaakaan nähnyt. Mielestäni ne talousluvut ja syyt joilla lisenssiä ollaan eväämäässä täytyy kertoa myös muiden seurojen osalta. Lehtitietojen mukaan samalla verottajan YTJ:n listalla on myös LeKi.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mutta tsemppiä sinne ja uuteen nousuun! On sitä muuallakin noustu.

Niin, tässä on ne taikasanat. Viime kauden mestari SaPKokin kävi SS:n kautta juuri noista syistä. "Putosi pelaamalla" mutta kaikki mistään mitään tietävät ovat perillä syistä miksi putosi. Se siitä...offtopic.

Tuo liiton syylliseksi tai edes osasyylliseksi nostaminen on ihan vitsi. Nämä seurat itsessään ovat olleet luomassa lisenssijärjestelmää ja ihan jokainen seura on ollut perillä siitä mitkä ovat vaatimukset. Eivät ne ole tyhjästä keksittyjä. Lisenssijärjestelmällä pyritään estämään K-Laserit josta seuraa aina isompi soppa kuin siitä, että seura ei aloitakkaan kautta. Tässä tapauksessa lisenssijärjestelmä juuri nimenomaan toimi hyvin, eikä huonosti, vaikkakin se aiheuttaa todella harmillisen jutun.
Kun ei tiedä mitä on taustalla, on aika vaikea mitään tai ketään syytelläkään. Lausunnot tosin ovat sen verran jäykkiä, että ei ole ehkä pelkästään hyvässä hengessä keskusteltu.

Kun itse häviää vitusti rahaa muutamaan saneeraukseen ja konkurssiin niin mieli kummasti on saajien puolella. Kannattaa kokeilla jos ei muuten usko.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Jostain ne liitonmiehet on tuskissaan kun maakuntalehdessä paskaa housussa juttuja virallisissa haastatteluissa kertovat. Edelleen veikkaan, että Hokin vastaukset lisäselvityksissä olleet sellaisia, (huonoja) että lisenssikomitee ottavat ne vittuiluna. En kiistä ettei syytä taloudellisissa tekijöissä olisi, mutta joku seikka on saanut lisenssikomitean hieman vittuuntumaan Hokin toimintaan. Lisäselvitykset olleet liittoa alentavia yms.

Toivottavasti totuuskin paljastuu, ettei samoja virheitä tehdä eikä muutkaan mestisseurat tee samaa tulevaisuudessa.
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tervehdys, pitkästä aikaa juttua heittämään, mutta mennään suoraan asiaan. Kukaan ei varmasti kiistä Hokin talousongelmia, jotka ovat olleet tiedossa jo pitkän aikaa..itseasiassa niin kauan kuin muisti kantaa. Siitä huolimatta, onhan tämä aivan naurettavaa toimintaa mr. Antilalta mennä heittämään juttua Kainuun Sanomissa: "Turha rutista kun paska on jo housussa". Mielestäni näin vakava epäammattimaisuus kuvaa Mestiksen toimintaa isommassakin kuvassa.. On kyllä karmea juttu meidän kainuulaiselle jääkiekolle, mutta enemmän olen häpeissäni jääkiekkoliiton kommentointiin asiaan liittyen. En tiedä mitä siellä Hokin päässä on touhuttu, mutta aivan sama sille kyllä kilpailupäällikön pitää maltti säilyttää näissä tilanteissa. Antila, you're fired.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Pirkka on niin iso päällikkö että voi haistatella kelle vaan. Ainakin omasta mielestään. Lapsellista käytöstä.

Toki Hokin puoleltakin tyhmää että salaillaan tilannetta. Löisivät vaan pöytään julkiseksi tilanteen ja sen mikä ehto estää Mestistä pelaamasta.

Ja tyhmää myös se että kun tilanne on tämä niin toimistolla on tiedetty jo tovin että Mestistä ei pelata. Ja on tehty sopimuksia ja tiedotettu enemmän kuin ikinä. Tai sitten se on ollut se viimeinen oljenkorsi että "kun kasataan joukkuetta näkyvästi niin ei ne meitä pudota pois kuitenkaan"? Mene ja tiedä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
0Ja tyhmää myös se että kun tilanne on tämä niin toimistolla on tiedetty jo tovin että Mestistä ei pelata. Ja on tehty sopimuksia ja tiedotettu enemmän kuin ikinä. Tai sitten se on ollut se viimeinen oljenkorsi että "kun kasataan joukkuetta näkyvästi niin ei ne meitä pudota pois kuitenkaan"? Mene ja tiedä.

Eilisessä kainarissa luki, että kun lisäselvityksiä on oltu vailla niin vain yksi sopimus on oltu viimeistelyssä, muut tehty ennen lisenssisekoilua. Toivottavasti Hokki tiedottaa miksi Anttila on kuumana kuin hellankuokku, arvovaltaa arvosteltu? Uskon, että toimisto on tiedostanut että lisäselvityksiä kysellään mutta läpi menevät vaikka lähetetään liittoon pysäköintilupa hallin pihaan.
 
Jotenkin nuo kommentit ja asioiden kiertely viittaa siihen, ettei kyseessä ole pelkästään huonot taloudelliset tiedot. Olisikohan Hokin suunnalta selvityksissä yritetty vedättää ( valehdella) ja tästä liitossa on sitten vedetty herne nenään. Karumpi vaihtoehto on, että on löytynyt jotain talousrikoksiin viittaavaa. Tällöinhän kaikki vaikenee oikeustoimien pelossa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Jotenkin nuo kommentit ja asioiden kiertely viittaa siihen, ettei kyseessä ole pelkästään huonot taloudelliset tiedot. Olisikohan Hokin suunnalta selvityksissä yritetty vedättää ( valehdella) ja tästä liitossa on sitten vedetty herne nenään. Karumpi vaihtoehto on, että on löytynyt jotain talousrikoksiin viittaavaa. Tällöinhän kaikki vaikenee oikeustoimien pelossa.

Niin jospa se joskus tulee tietoon, niin selviää miten liiton saa suututettua. Toivottavasti ei ole missään tai kenenkään pikkumaisuudesta johtuvaa. Se olisi karua se. Kainuun sanomien lehtijutun mukaan pelaajilta oli kysytty onko Hokki maksanut viime kaudella palkat ajallaan, niin oli maksanut ja Laukkasen mukaan taloudelliset ongelmat eivät olleet näkyneet joukkueen päivittäiseen tekemiseen. Treenitkin pyörii vielä oli kuvaa Laukkasen vetämistä kesätreeneistä, mitähän Hokki meinaa, pian saisi tulla ulos, vaikka sarana puolelta. Jännä oli Pussisen kommentti, että urheilun oikeusturvalautakuntaan valittaminen ei ole ainoa keino. Käräjäoikeus ei ehdi tekemään päätöstä ennen kauden alkua..kai tämäkin toimistolla ymmärretään.
 

juhahujanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Ei nyt hyvät ihmiset liitto toimi niin, että jos Hokki on sattunut liiton varpaille astumaan, se rankaisee lisenssin eväämisellä.
Kyllähän liiton johtajia sylettää se, että Hokilta on vaadittu jos jonkinlaista lisäselvitystä ja varmaan Hokin johto on tiennyt, ettei niitä huvikseen pyydetä, vaan tosi on kyseessä.
Nyt sitten kun lusrnssiehdot ei täyttynyt, leikitään, että kaikki tuli yllätyksenä.
Tämä esittäminen varmaan liitossa korpeaa ja rankasti.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Sinällään harvinaista että pelaajien palkat ovat tulleet ajallaan jos taloustilanne on ihan "järjettömän huono" niin kuin liiton ehdottomuudesta saa käsityksen. Menee aina vaan mielenkiintoisemmaksi tämä episodi.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Sinällään harvinaista että pelaajien palkat ovat tulleet ajallaan jos taloustilanne on ihan "järjettömän huono" niin kuin liiton ehdottomuudesta saa käsityksen. Menee aina vaan mielenkiintoisemmaksi tämä episodi.
Kyllä ne itse pelaajille maksettavat palkat voi maksaa ajallaan pitkänkin aikaa jos maksetaan vain tuo itse pelaajan tilille tuleva osuus ja jätetään kaikki ennakonpidätykset ja työeläkemaksut maksamatta. Hyvin tavallista monillekin maksuvaikeuksissa oleville työnantajille tuollainen toiminta. Jossain vaiheessa sitten verottajan pinna pettää.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
No mikä tuossa hangon keksin vaihtoehdossa sitten sellaista, ettei liitto rupea sitä tuomaan julkisuuteen? Voisihan ne todeta, ettei Hokki ole hoitanut eläke yms maksuja. Jotenkin tuntuu, että tuollaisen syyn voisi julkaista. Pirkka ole tarkka ja kerro meille totuus..
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tai mitäpä jos seura kertoisi? Nyt johtokunta leikkii kuollutta.

Niin.. tiedän, että Hokki ei kerro, joten käännyin Pirkan puoleen, koska heillä on virallinen totuus ja kukaan meistä ei tiedä totuutta, vaikka Hokki jonku lausunnon ilmoille heittäisi. Näin ollen, jotta totuus tulee selville tulee liiton se julkaista.

Aika paljon tulee lähiseurojen kannattajilta kommentteja, hyvä että Hokki kiinnostaa pohjoisessa ja etelässä.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Niin.. tiedän, että Hokki ei kerro, joten käännyin Pirkan puoleen, koska heillä on virallinen totuus ja kukaan meistä ei tiedä totuutta, vaikka Hokki jonku lausunnon ilmoille heittäisi. Näin ollen, jotta totuus tulee selville tulee liiton se julkaista.

Hokin talousluvuthan ei ole julkista tietoa, joten Pirkalla ei varmaankaan ole lupaa kertoa Hokin taloudesta julkisesti.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Nyt tuli sähköpostitiedote Hokilta. 309 000 verovelkaa, kaupungille 140 000 ja muuta 80 000. Hokki hakeutuu konkurssiin ja se siitä.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Nyt tuli sähköpostitiedote Hokilta. 309 000 verovelkaa, kaupungille 140 000 ja muuta 80 000. Hokki hakeutuu konkurssiin ja se siitä.

Käsittämätöntä että ovat edes hakeneet lisenssiä noilla luvuilla, kun konkurssi väistämättä olisi ollut edessä vaikka kausi oltaisiin Mestiksessä aloitettukin. Nyt jännätään sitä täytetäänkö tyhjä paikka Ketterällä vai pelataanko näillä ja ensi kauden Suomi-sarjan voittajalle on taas tarjolla varma paikka sarjaporrasta ylempää.
 

Big Bear

Jäsen
Aika karmea kasa velkaa ja silti vaan ihan pokkana kasataan uutta joukkuetta! Nyt sitten pohjalta uudet vauhdit, sinänsä harmi homma. Ja ilman muuta Ketterä mukaan jo ensi kauden Mestikseen.
 

Knap

Jäsen
Surullista. Viime kauden IPK-Hokki pelit oli hyvää pelillistä antia, sekä tunnelmaakin löytyi. Joku Hokkilainenhan oli jättänyt IPKn seisomakatsoman seinälle vierasfanien päätyyn jonkun lapun jossa oli joku sarkastinen juttu, harmi että tälläistä ei tule enää vähään aikaa. Toivottavasti Kajaanilainen jääkiekko tekee nopean paluun kuitenkin vielä Mestikseenkin asti, ja mistäs sitä tietää jos saatte oman Salonojan vaikka?
 

hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Nyt tuli sähköpostitiedote Hokilta. 309 000 verovelkaa, kaupungille 140 000 ja muuta 80 000. Hokki hakeutuu konkurssiin ja se siitä.

Ja näiden lukujen valossa puheenjohtaja kuitenkin jaksoi ihmetellä että miksi sitä lisenssiä ei tullut:

– Ei odotettu semmoista. Onhan meillä vaikeuksia ollut, mutta oltiin odotettu, että olisi vielä saatu lisenssi, Kajaanin Edustushokki ry:n puheenjohtaja Seppo Pussinen kertoi STT:lle.
 

Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Tsemppiä Kajaaniin. Joensuukin on monta kertaa, 2 tai 3 kertaa, aloittanut vuodesta nolla ja aina vaan palannut Mestikseen takaisin. Kun vaan opittaisiin virheistä, mutta aina tämä toistuu säännöllisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös