Mainos

Hokin A-nuoret

  • 52 686
  • 79
Ei nyt liity varsinaisesti A-junnuihin, mutta jokatapauksessa Jääkiekkoliiton siirtolistojen mukaan aika paljon B-ikäisiä pelaajia on lähdössä ensi kaudeksi muihin seuroihin. Maalivahti Verneri Rönty (-95) siirtyy Lahden Kiekkoreippaaseen ja niin ikään maalivahti Heikki Kyllönen (-94) siirtyy Kiekko-Vantaaseen. Kenttäpelaajista Antti Juntunen (-96) siirtyy JYPiin ja kuulopuheiden mukaan viime kaudella täälläkin hehkuttamani lupaus Matti Kaarlela (-95) on lähdössä muualle.

Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, että pelaajia lähtee isompiin seuroihin. Se on Hokin kannalta huono juttu, mutta toisaalta jos joku Kajaanilainen pelaaja edes haaveilee joskus pelaavansa ammatikseen, niin Kajaani ei valitettavasti ole se paikka, josta pystyisi ponnistamaan isoille kentille.

Onkos tuosta Urheiluakatemian/-lukion jatkosta Kajaanissa kuulunut mitään uutta tietoa? Keväällä tilanne taisi olla se, että kaikki viime syksynä aloittaneet opiskelijat saisivat viedä opintonsa loppuun asti, mutta uusia ei enää otettaisi sisään. Hapon Kimmo vielä jossain vaiheessa elätteli toiveita sen jatkosta, mutta tiedä sitten oliko se toiveajattelu turhaa.

E. Eliteprospectsin mukaan Kaarlela olisi menossa Kärppien B-junioreihin.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kaksi Hokin a-junnuissa viimekaudella pelannutta pelaajaa: hyökkääjä Jaakko Taivalmaa ja puolustaja Pasi Huotari ovat tehneet sopimukset suomi-sarjassa pelaavan IPK:n kanssa. Sinne vaan korkoa kasvaamaan ja kehittymään ja mahdollisesti joskus takaisin Hokkiin, jos taidot miesten tasolla riittää.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Lisäksi 19-vuotias puolustaja Lauri Vanninen näkyy siirtyneen Jokipoikien A-nuoriin pelaamaan nuorten SM-liigaa. Vanninen on käynyt läpi Hokin junnujoukkueet Eliteprospectsin mukaan ainakin C-ikäisestä asti.
 
Hokin A-junnut avaa sarjakautensa huomenna kotiottelulla Diskosta vastaan. Eli A-junnuilla on luvassa nelinkertainen sarja Blues-Akatemian, Diskoksen, IPK:n, Karhu-Kissojen, KooKoon, SaPKon ja Vierumäki A:n kanssa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin tästä 8 joukkueen lohkosta 4 parasta etenee varsinaiseen Nuorten Mestikseen ja 4 huonointa tippuu Nuorten Suomi-sarjaan. Edustuksen pelaajista Tolonen, Kral, Koivisto ja Manninen ovat vielä edustuskelpoisia A-junnuissa. Toivottavasti Mattilalla on pelisilmää laittaa näitä edustuksen äijiä pelaamaan silloin tällöin myös A-junnuissa ja auttamaan heitä tavoitteessan eli sijoittumisessa 4 parhaan joukkoon. Toivotetaan A-junnuille onnea ja menestystä!

Muista Hokin junnuista B-junnut aloittavat Mestiskarsintansa viikon päästä lauantaina. 6 joukkueen lohkosta (Hokki, PyPo, IPK, K-Laser RoKi, TIHC) 3 parasta etenee Mestiksen alkusarjaan ja loput joukkueet jatkavat Suomi-sarjan alkusarjaan. C-junnut aloittivat kautensa jo viime viikonloppuna, jolloin he hävisivät SM-sarjan esikarsinnan 2-osaisen ottelusarjan jatkoajalla JoKille.
 
A-junnujen kausi alkoi 5-2 voitolla Diskoksesta. Kaikki viisi maalia syntyi pakkien lavasta, kun Edutuksenkin puolella harkkapeleissä pelannut Ville Määttä takoi tehot 3+1 ja pakkikaveri Eemeli Huotari säesti tehoilla 2+0. Kahteen syöttöpisteeseen ylsivät Juha Hanhela, Antti Kurkinen ja Joonas Pääkkönen. Maalilla Tuomas Tolonen kirjasi 29 torjunnnan lisäksi tililleen myös syöttöpisteen.

Homma jatkuu huomenna kotipelillä SaPKoa vastaan. Ottelu alkaa kello 13.45.
 
A-junnujen taival Mestis-karsinnassa jatkui 2-5 tappiolla. Tänään maaleista vastasivat Heikki Klemetti ja Sergei Bazhutin. Maalilla Tuomas Ring torjui 29 kiekkoa ja 2-5 osuman jälkeen maalille vaihdettu Tuomas Tolonen 7 kertaa.

Aika heikolta näyttää tuo A-junnujen pelaajatilanne, kun pöytäkirjassa olleista 15 kenttäpelaajasta vain 3 oli varsinaisia pakkeja. Ensimmäisen ja toisen erän ajan 3 hyökkääjää oli paikkaamassa heikkoa pakkitilannetta, mutta kolmanteen erään lähdettäessä Niiranen tiivisti puolustajat kahteen pakkipariin. SaPKo oli joukkueista selkeästi tasapainomsepsi, eikä voitto mennyt missään nimessä väärään osoitteeseen.

Jos mietitään niitä pelaajia, joilla on tulevaisuudessa mahdollisuuksia murtautua Edustuksen pelaavaan kokoonpanoon, niin aika helposti ne supistuvat laskettavaksi yhden käden sormilla. Tolonen, Määttä, Klemetti ja Kurkinen - siinä ovat mielestäni ne pelaajat joilla on tämänpäiväisestä joukkueesta tulevaisuudessa potentiaalia Mestis-pelaajiksi. Kovasti saavat pojat kuitenkin tehdä töitä, mikäli Mestikseen mielivät, sillä ilmaiseksi he eivät tule mitään saamaan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Takkiin tuli. Kyllä Mestis-paikkaa tavoittelevalla A-nuorten joukueella pitäisi olla ihan eri määrä pelaajia... A on edustuksen alainen joukkue, eikö Kärppä-yhteistyönkään tiimoilta saada enempää pelaajia mukaan? Luulisi että Oulussa olisi runsaudenpulaa A-junnuista jotka eivät junnujen liigassa mahdu pelaamaan? Hokille olisi todella tärkeää saada A-joukkue Mestis-tasolle!
 
A-, B- ja C-junnujen tulokset tältä päivältä:

A-junnut: KooKoo - Hokki 4-3
Maalit: Samu Pyykkönen 2+0, Juha Hanhela 1+1 (Heikki Klemetti 0+2)
Maalissa: Tuomas Tolonen 41 torjuntaa

B-junnut: PyPo - Hokki 4-3
Maalit: Niko Kaleton, Aku Korhonen, Atte Wacklin
Maalissa: Matias Nyyssönen 19 torjuntaa

C-junnut: Hokki - JoKi 6-6
Maalit: Jesse Niskanen 1+1, Juho-Ville Kyllönen 2+0, Igor Ozerov 2+0, Konsta Kela 1+2

Eli sekä A että B-junnut hävisivät niukasti ja C-junnut pelasivat tasan. A-junnut oli alakynnessä koko ottelun ajan ja muutama minuuttia ennen loppua tilanne oli vielä 4-1, mutta aivan ei tuo lopun nousu riittänyt. Huomenna pelit jatkuvat Vierumäellä. B-junnut puolestaan olivat niskan päällä, mutta vastustajan maalivahdin 47 torjunnasta huolimatta pisteet jäivät Pyhäsalmelle. Huomenna pelit jatkuvat kotona RoKia vastaan. Ottelu alkaa kello 14.45.
 
Tänään olikin sitten junnuilla hieman voitokkaampi päivä:

A-junnut: Vierumäki A - Hokki 4-5 JA
Maalit: Ville Määttä, Sergei Bazhutin, Juha Hanhela (1+1), Joonas Pääkkönen (1+2), Antti Kurkinen (1+2)
Maalissa: Tuomas Tolonen 39 torjuntaa

B-junnut: Hokki - RoKi 3-8
Maalit: Jere Saastamoinen, Niko Kaleton, ?????

C-junnut: TIHC - Hokki 4-7
Maalit: Igor Ozerov, Vladislav Bespomoshchnov (3+1), Juho-Ville Kyllönen, ??????

B- ja C-junnujen pelissä tulospalvelu tökännyt 40 minuutin tienoilla, mutta sarjan otteluohjelmasta löytää tulokset.
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
Täydennystä edelliseen eli

B: Kolmas maali Kaleton. Molemmat Nikon maalit alivoimalla. Matias Nyyssösellä 37 torjuntaa.

C:BESPOMOSHCHNOV Vladislav 4 + 1, KELA Konsta 1 + 3, OZEROV Igor 1 + 1, KYLLÖNEN Juho-Ville 1 + 0, TURPEINEN Veli-Matti 0 + 1, KARPPINEN Riku 0 + 1, KAMPMAN Miko 0 + 1. Maalissa Pyry Ohtonen 29 torjuntaa.

C:n lauantain peli Hokki-JoKi on jäänyt kesken, kun jatkoaikaa ei ollut pelattu, vaikka peli oli tasan 60min jälkeen. Kolmen pisteen peleinä ne viedään vaikka VL:ään saakka. Jatkoaika pelataan kai myöhemmin?

OT: Ketjun otsikko voisi olla Hokin juniorit, niin voi noudattaa sääntöjä ja laittaa tietoa muidenkin kuin A:n peleistä. Tuskin omaa ketjua muille junnuille kannattaa avata.
 
Tänään Hokin kaikki kilpasarjoissa pelaavat junnut pelasivat Kajaanissa seuraavin tuloksin:

C-junnut voitti Hermeksen puhtaasti 11-0. Torjunnat meni 15-76, eli aika yhtä päätä tuo peli on ollut. Tehoikkammat pelaajina häärivät Miko Kampman 3+2, Igor Ozerov 2+3, Vladislav Bespomoshchnov 1+3, Jesse Niskanen 1+2 ja Konsta Vihonen 1+1.

B-junnut puolestaan otti Laserilta komeasti turpaan maalein 3-13. Maaleista vastasivat Tapio Vatanen (2+0) ja Ville Parkkila. Kolmen sarjapelin jälkeen tilillä on nolla pistettä, eli aika heikosti menee.

A-junnut kärsi tappion Karhu-Kissoille 2-7 lukemin. Maalintekijöinä Sergei Bazhutin ja Eemeli Huotari, maalilla Tuomas Tolonen 35 torjuntaa. Viidestä pelatusta ottelusta pistepussissa yhtä monta pistettä ja vähän alkaa näyttää siltä, että neljän kärki alkaa karata. Sarjan kärjessä KooKoo 15 pisteellä, Blues-Akatemia sekä Karhu-Kissat ovat 12 pisteessä ja SaPKo 9 pisteessä.

Huomenna sitten kaikki nämä em. joukkueet jatkavat kotipeleillä. A-junnujen peli alkaa jo klo 12.00, B-junnut jatkavat klo 15.00 ja päivän päättää C-junnujen peli kello 17.45 alkaen.
 
A-junnut nappasi tärkeän voiton 4-3 Blues-Akatemiasta voittomaalikisan jälkeen. Maalintekijöinä varsinaisella peliajalla Joonas Pääkkönen, Heikki Klemetti ja Jere Pitkälä, voittomaalikisan ratkaisi Klemetti. Maalilla Tuomas Tolonen torjui peräti 46 kiekkoa.

B-junnut sen sijaan jatkoi tappioiden siivittämällä tiellä. Hokki johti ottelua useaan otteeseen kahdella maalilla, mutta TIHC tuli rinnalle ja lopussa ohi. Lukemat loppujen lopuksi 6-7. Hokin ykkösketju Niko Kaleton (4+1) - Aku Korhonen (2+2) - Matti Parviainen (0+3) teki kaikki joukkueen maalit, maalilla Matias Nyyssönen torjui kiekkoja 82,50 %:lla.

C-junnut nappasi 8-3 voiton Kemin Lämäreistä. Tehoikkampina pelaajina häärivät Juho-Ville Kyllönen (3+4), Jesse Niskanen (1+4) ja Miko Kampman (2+1).
 
Tänään olikin sitten kaikilla Hokin kilpasarjaa pelaavilla joukkueilla C-junnuja lukuunottamatta voitokas päivä!

A-junnut kävi hakemassa Iisalmesta selkeän 2-8 voiton. Tehokkaimpina pelaajina häärivät Heikki Klemetti (3+3), Samu Pyykkönen (1+2) ja Antti Kurkinen (1+2). Maalissa Tuomas Tolonen koppasi 23 kiekkoa. A:n pelit jatkuvat huomenna, kun tämän päivän vastustaja IPK kohdataan uudelleen kotona. Siitä pelistä kelpaa vain voitto.

B-junnut avasi voittotilinsä Mestis-karsinnassa 4-5 voitolla TIHC:stä. Aku Korhonen (2+1), Tuomas Kaleton (1+1) sekä Niko Kaleton (0+3) toimivat voiton takuumiehinä, maalissa Matias Nyyssönen torjui peräti 42 kertaa. Teoreettisesti mahdollisuudet Mestikseen ovat vielä olemassa, mutta se vaatisi huippuonnistumista viimeisessä otteluissa sekä todella rajua ristiinpelaamista.

C-junnut puolestaan hävisi KKP:lle 6-4 lukemin.
 
Yksinpuhelu jatkuu

Tänään Hokin junnujen peleissä maaleja iskettiin yhteensä 51 maalia, jotka jakautuivat seuraavalla tavalla:

A-junnut kaunisteli tilastojaan nappaamalla selkeän 15-4 voiton IPK:sta. Tehomiehinä häärivät eilisen tapaan Heikki Klemetti (2+4), Samu Pyykkönen (2+4) sekä Antti Kurkinen (1+4), ja samalla tämä kolmikko nousi sarjan pistepörssissä sijoille 2, 4 ja 5. Maalilla pelin puoliksi pelasivat Tuomas Ring ja Juho Raappana. Tämä voitto tarkoitti myös sitä, että Hokki nousi sarjassa neljänneksi ohi samoissa pisteissä olevan Blues-Akatemian.

B-junnut puolestaan otti pataan ihan kunnolla, Laser murskasi pojat jäänrakoon 19-1 lukemin. Viimeistä Mestis-paikkaa hallussa pitävä TIHC on nyt 9 pisteen päässä, joten B-junnujen pelit taitavat jatkua Suomi-sarjassa.

C-junnut hävisi harmittavasti Jo-Kille 7-5 ja näin ollen sarjakärki KKP karkasi jo 8 pisteen päähän.
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
Pääotsikon vastaisesti...

Näyttää siltä, että Hokin junnujen taso on tällä hetkellä Suomisarjassa sekä B että C junnuissa. A taistelee vielä Mestispaikasta, sarjahan on ihan auki. Pitkällä tähtäimellä tavoitteena pitäisi olla pysyvä Mestistaso junnuissa, jotta edustukselle olisi myös omasta seurasta tulossa pelaajia. Vai onko sillä mitään merkitystä, mistä pelaajat tulevat edariin?

Ongelma Hokin kannalta taitaa olla, että lahjakkaimmat/tavoitteellisimmat juniorit lähtävät seurasta C-B ikäisinä Ouluun (tai muualle Suomeen, mikäli Kärppäantipatioita löytyy). Millä keinoilla Hokki saisi pelaajansa seurassa pysymään? Tuskin seurasta lähteneet juniorit ovat parempien koulupaikkojen perässä pois muuttaneet, eiköhän pelaaminen ole ollut ensisijainen motivaatio.

Kuinka paljon B ja C junnuista lähti pelaajia viime kauden jälkeen muihin seuroihin? Onko kysymys yleisemmin imagosta, valmennuksesta tms vai onko valinta aina henkilökohtainen?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Jep jep edelleen kuulutan täsä asiassa yhteistyötä. Ikäluokat Kainuussa on pieniä ja aina vaan pienenee.
Ehdottomasti tuolta B-junnuista lähtien voimavarat kannattaisi yhdistää ja A-junnuista eteen päin Hokki olisi se tie "huipulle". Sokilla, Supsilla II-div ja Kivalla III-div, on tällä hetkellä myös miestenjoukkueet eli pelaaja rulettia voisi sieltä B-1 lähtien pyörittää aika mukavasti jos halua ja taitoa asiaan riittäisi.
Ei Hokki yksinään saa tällä hetkellä, eikä myöskään tulevaisuudessa kainuulaisesta pelaajamateriaalista riittävää hyötyä irti. Se ei ole kenenkään etu, ei ainakaa junnujen.

Ehkä kainuulaisilla kiekkoihmisillä olisi vihdoin aika tulla niistä bunkkereistaan pois ja miettiä jääkiekkoilun tulevaisuutta ja luoda polku niille pelaajille joissa on ainesta edetä urallaan, koska maakunnasta löytyy kuitenkin mestistason joukkue miesten sarjassa ja suhteet myös liigan yhteen huippuorganisaatioon on kunnosssa, täältä löytyy myös urheiluopisto ja sieltä valmennustietoutta, mutta taitaa se suurin jarru kehitykselle olla se kuuluisa kainuulainen kateusja toisten väheksyntä.
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
En ole kovin hyvin perillä joukkueiden pelaajien taustoista, mutta A:ssa ja B:ssä näyttää pelaavan kajaanilaisten lisäksi sekä Kuhmossa että Suomussalmella syntyneitä pelaajia. Elite P. ei tunne Hokin C-joukkueen pelaajia, joten heidän taustojaan ei saa selville.
Ei kai koko Kainuussa ole kuin yksi A, yksi B ja kolme C junnujoukkuetta (Hokki, Soki C1, Kuki C2)? Miten tuossa kuviossa enää kateus pääsee jylläämään? Vai johtaako kateus siihen, että pelaajat siirtyvät mieluummin muualle kuin Hokkiin tai lopettavat?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Kyllä, poikia pelaa jo nyt Kajaanissa muualta maakunnissa ja onhan mm tuo KukiHt C2 joukkue ya-joukkue tänä vuonna. Mutta väitän silti että monta kiveä on vielä kääntämättä tällä saralla ja yhteistyö seurojen välillä on kaikkea muuta kuin optimaalista.
Kyllä parempaan pitää pystyä ja hyödyntää rajallinen pelaajamateriaali mahdollisimman tehokkaasti. Kertokoon joku jolla parempaa tietoa on onko käsitykseni ihan metsässä, olen viimmeisen vuoden aikana olllut niin paljon reissunpäällä että jos jotain mullistavaa maakunnan kiekkoelämässä on jäänyt huomaamatta.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kyllähän siellä tekemistä olisi. Tosin jotain koko ajan tehdäänkin asioiden eteen. Kimmon ja Vladon aikana on minun mielestäni ainakin Hokin puolelta homma parantunut ja oikeasti on halua ja yritystä. Jospa se alkaisi tuottaa hedelmääkin tulevaisuudessa. Akatemian kohtalo vaan oli aika surullinen esimerkki tästä yhteistyökyvyttömyydestä naapurikunnan puolelta.
 
Mitä akatemialle on tapahtunut?

Loppumassahan tuo on. Mikäli oikein käsitin, niin syksyllä 2011 koulunsa aloittaneet saavat käydä opintonsa loppuun, mutta uusia opiskelijoita tuohon ei enää oteta.

Viikonloppu Hokin junnuilla sujui seuraavin tuloksin:

A-junnut nappasi viikonlopulta 5 tärkeää pistettä. Eilen Jyväskylässä Diskos kaatui 1-2 lukemin. Tehomiehinä maalin mieheen tehneet Juha Hanhela sekä Heikki Klemetti, lisäksi Joonas Pääkkönen tarjoili syötön molempiin maaleihin. Tänään Savonlinnassa sarjassa toisena oleva SaPKo kaatui upeasti jatkoajan jälkeen 4-5 lukemin. Maalintekijöinä Ville Antikainen (2+0), Taneli Linna, Heikki Klemetti sekä jatkoajalla ratkaisijaksi noussut Olli-Veikko Leinonen. Tällä hetkellä Hokki on sarjassa viidentenä, mutta Blues-Akatemia on vain pisteen Hokkia edellä. Kauas ei ole vielä kerennyt sarjajohtaja KooKookaan, joka on 6 pinnaa Hokkia edellä. Ensi viikonloppuna pelit jatkuvat kahdella kotipelillä, kun lauantaina vastaan asettuu juurikin sarjakärki KooKoo ja sunnuntaina Vierumäki A.

B-junnujen pelit Mestiskarsinnassa jatkuivat kahdella kotipelillä. Eilen vieraisilla ollut PyPo haki Kajaanista 1-2 voiton voittomaalikilpailun jälkeen. Hokin ainokaisen teki Tommi Kinnunen. Tänään Hokki nappasi 7-3 voiton IPK:sta. Maalintekijöinä Niko Kaleton (3+3), Aku Korhonen (3+3) sekä Jere Saastamoinen (1+0), lisäksi Matti Parviainen syötti 4 maalia. Tilanne sarjassa on se, että nyt myös teoreettiset mahdollisuudet Mestikseen on mennyt, joten pelit jatkuvat ensi viikonlopun vieraspelien jälkeen Suomi-sarjassa.

C-junnut kärsi viikonloppuna 5-8 ja 6-8 kotitappiot TIHC:lle sekä KKP:lle. Sarjassa Hokki on neljäntenä ja pelit jatkuvat ensi viikonlopun vieraspelien jälkeen Suomi-sarjassa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Karu tilanne on tämä junnuikäluokkien Suomi-Sarjan kahlaaminen. A:n liigastakin on jo iso hyppy miesten Mestikseen. Saati sitten A:n Mestiksestä tai Suomi-Sarjasta....

Pienestä pelaajamäärästä on paha saada kovia joukkueita kasaan. Ja määrät ovat suorastaan surkean pieniä olleet jo pitkään. Tällä hetkellä Hokissa ruohonjuuritasolla ovat harrastajamäärät kasvussa, mutta se trendi pitäisi saada jatkuvaksi ja edelleen kasvavaksi ilmiöksi. Silloin olisi enemmän pohjaa mistä saada kasaan menestyviä kilpasarjajoukkueita junnujen isommissa ikäluokissa. Pitkäjänteistä työtä sekin kun nykyisistä pikkujunnuista ei ole miesten peleihin vielä kymmeneen vuoteen. Mutta joskus sekin työ pitäisi toden teolla saada alkamaan. Yksi Humaloja kerran kymmeneen vuoteen on liian vähän. Edustuksen ja Junnuhokin yhteistyössä olisi paljon tehostamista ja tekemistä, samoin koko kiekkoilun tekemisessä Kainuussa taas suosituksi harrastukseksi ja penkkiurheilulajiksi.
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
Hokin A:lla taitaa olla karsintapelejä vielä 18 jäljellä eli mitään ei ole voitettu tai hävitty tässä vaiheessa. Noin pitkässä sarjassa varmasti oikeat joukkueet jatkavat mestiksessä.
 
Hokissa A-junnut ovat vaikeassa asemassa. Kajaanin Hokin junioritoimintaa pyörittää Kajaanin Junnu Hokki 68 Ry (yhdyssanavirhenimihirviö....), johon ei kuulu A-juniorijoukkuetta. A-junnut ovat osa Kajaanin Edustushokki Ry:tä.

Organisaatio Edustushokin käytännön toiminnassa on niin ohut ettei se kahta joukkuetta pysty pyörittämään. Ei yksi Epi voi ihan kaikkea hoitaa, vaikka paljon hoitaakin. Ja rahaakaan ei taida Edustuksen toiminnan ohella A:lle paljoa riittää.

Nyt jatkumo Hokissa junnuista Edustukseen katkeaa pahasti. Edustuksessa ei taideta edes uskoa junnutoiminnan voivan tuottaa riittävän laadukkaita pelaajia edustukseen kuin vain silloin tällöin.

On olemassa myös Kajaanin Hokki Ry. Tosin se taitaa olla ollut Zombie jo 16 vuotta. YTJ:ssä sen postiosoite on Jaakko Sukuvaaralla Kauppakadulla. Kajaanin Hokki Ry taisi kuoppautua jonkun sortin konkursseihin 90-luvulla ja -96 perustettiin Edustushokki.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Käsittääkseni on aika yleinen käytäntö että A-juniorit ovat edustusjoukkueen alainen organisaatio, joten siinä en näe mitään ihmeellistä. Se taas on ihan totta että edustuksen organisaatio on aika ohut pyörittämään kahta joukkuetta eikä satsauksia A-junioreihin pystytä tekemään. tai ei edes yritetä koska ei uskota että se tuottaa tulosta. Tai ei pystytä tekemään koska rahat on niin tiukilla koko ajan ja mahdolliset tulokset alkaisivat tulla vasta vuosien viiveellä tms.

Kuitenkin A-junioritoiminnan kehittymisen suurin edellytys pitkässä juoksussa on ylipäätään junnukiekkoilun suosion kasvu ja pelaajamäärien lisääntyminen. Isosta massasta löytyy paremmin niitä edustukseen asti yltäviä pelaajia kuin pienestä. Todennäköisesti A-junnujen toiminta olisi parempaa jos alemmatkin ikäpolvet ( C&B ) pelaisivat korkeammalla sarjatasolla riittävän isoilla omavaraisilla joukkueilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös