Kurt kirjoitti:
Sellainen on kyllä tullut mieleen, että jos saisi olla kotona pelkästään toisen kanssa (kumpi tahansa), niin kyllä olisi helppoa. Mutta kun on nuo kaksi, niin voi olla toisinaan aikamoista tasapainoilua, ja "oma aika" jää aika vähiin. Tosin sitähän tuo vaimo on tässä jo vuoden tehnyt, joten enköhän itsekin selviä hengissä...
Kuvittelet siis, että yhden lapsen hoito on ihan pala kakkua eikä lainkaan raskasta? Aika huvittava kommentti myös tuo "oman ajan" jääminen vähiin kahden lapsen kanssa. Lasten kanssa sitä omaa aikaa saa, jos saa. Ei se ole mikään lakisääteinen etuus.
Pienen lapsen kanssa yhdessäolo on täysin erilaista kuin isomman lapsen kanssa. Vaikka pikkuisen kanssa ei tarvitse koko ajan olla keksimässä haastavia leikkejä, se on omalla tavallaan paljon raskaampaa. Henkisesti tuollainen napero imee kyllä kaikki mehut hyvinkin helposti. Fyysisestikin löytyy haastetta kun lasta pitää kanniskella paljon. Tokihan miehillä yleisesti ottaen on enemmän voimaa, mutta kyllä se äijilläkin pidemmän päälle lihaksissa tuntuu, kun asennot eivät aina ole ihan ergonomisesti oikeita. Nyt kokemuksenne rajoittunee työpäivän jälkeisiin hetkiin, viikonloppuihin ja lomiin. Ja useimmiten varmasti vaimokin on jakamassa näitä hetkiä kanssanne. Pääsette arjen koittaessa taas töihinne lepuuttamaan itseänne... :)
Isomman lapsen kanssa on sillä lailla helpompaa, että osaa jo itseään viihdyttää ja koko ajan ei tarvitse olla keksimässä tekemistä. Toki leikit ovat varmasti rajumpia ja sillä lailla fyysisesti raskaampia myös aikuiselle. Mutta isompi lapsi ymmärtää myös esim. käsitteet kohta, pian, myöhemmin jne., mitä taas vauva tai taapero ei hahmota lainkaan.
Tavallaan saat siitä pikkumiehestä myös hyvän apulaisen tytön hoidossa. Voit antaa hänelle pieniä tehtäviä, jotka auttavat paitsi sinua, saavat myös poikasi tuntemaan itsensä hyödylliseksi. Poikasi osaa varmasti viihdyttää tytärtäsi sen hetken, kun käyt esim. paskalla. Yhden lapsen kanssa, joutuu usein ottamaan naperon mukaan, että saa istua "rauhassa" eikä tarvitse rynnätä lohduttamaan lasta, kun tutti on tippunut.
Kun tyttö nukkuu, rauhoita myös pojan leikit. Jos ei suostu nukkumaan päikkäreitä, tee selväksi, että siitä huolimatta nyt on aika rauhoittua. Hänen ei tarvitse nukkua, mutta hän voi lukea sängyssään kirjaa, katsella hetken jotakin lastenohjelmaa tai puuhailla jotakin rauhallista itsekseen. Näin saat itsellesi pienen lepohetken, jolloin voit surffata netissä tai lukea lehdet kahvia juoden.
Omasta ajasta tuli mieleen vielä, että näin näppituntumalla miehillä on sitäkin naisia enemmän muutenkin. Vaikka eukko kävisi pari kertaa viikossa jumpassa tai jossain, miehellä on usein myös joku iltaharrastus, duunimenoja iltaisin jne. Ja omaa aikaa on myös esim. työmatkat. Varsinkin autossa matkalla himaan saa helposti nollattua duunipäivän kuuntelemalla vaikka hyvää musaa. Himassa kuunnellaan ehkä lasten johdolla jotain Smurffeja tms, joka ei todellakaan nollaa mitään eikä edes alkuhauskuuden jälkeen jaksa naurattaa :). Vaimon omaan aikaan lasketaan aika usein kaikki aika ilman lapsia. Tämä pitää sisällään varsin usein niinkin eksoottisen harrastuksen kuin ruokakaupassa käynnin...
Suurin muutos tulee olemaan varmasti se, että sinun oltava lastesi käytössä koko valveillaoloajan. Ja se on ehkäpä se raskain asia. Lasten kanssa, jos sanot, ettet juuri nyt ehdi, homma on edessä heti kun ehdit...
Mutta tarkoitukseni ei nyt ollut haukkua tai arvostella teitä isiä, jotka rohkeasti kotiin jäätte arvokasta työtä tekemään. Tuli vain mieleen, että olettekos ottaneet huomioon näitä henkisesti rankempia juttuja, jotka heijastuvat myös esim. parisuhteeseen, vaikka kuinka päättäisi,, ettei mikään muutu. Samalla kuitenkin suhde voi saada uutta kipinää, kun vaimo huomaa, että nyt se mies ihan oikeasti osaa arvostaa "naisten hommia" ja että ukko on illalla ihan yhtä rikki kuin itsekin oli. Eli ollaan oikeasti tavallaan samalla viivalla.
Niin, ja en ole katkera yh, vaan hoitovapaan molemmat puolet kokenut täti-ihminen, joka nostaa kukkahattunsa teille kotien ritareille!