Hoitovapaa

[banaaninviljelijä]

Ihan vaan semmoista kyselisin, että onko täällä miespuolisia immeisiä, jotka ovat olleet tai tällä hetkellä ovat hoitovapaalla?
Itse olen näillä näkymillä jäämässä hoitovapaalle tammikuun puolessavälissä ja pikkuhiljaa on alkanut hiipimään "pelko" persuksiin, mitenköhän tästä selvitään. Olen toki lukeneelta ammatiltani lastenhoitaja, mutta siitäkin on jo pidempi aika aikaa, kun olen ammatikseni lapsia hoitanut. No, onhan sitä on tultu omia lapsia päivittäin hoidettua, muttei välttämättä kovinkaan hyvin muuta kotitaloutta (lähinnä siivouspuolta, ruokapuoli kyllä hoituu). Ja kun minä jää lapsia (joita on kaksin kappalein) hoitamaan, tarkoittaa se luonnollisesti sitä, että vaimo lähtee töihin. Ongelmana kytee semmoinen asia, että vaimoni on lentoemäntä ja on näin ollen useamman tovin kerallaan pois kotoa, eli taustatukea ei tule välttämättä päivittäin. Niinpä kysynkin vallan päteviä neuvoja tulevaisuuttani varten vastaavassa tilanteessa olleilta herrasmiehiltä, toki myös naisten neuvot ovat tervetulleita.

 

[Hyperhawk]

Tervehdys ja tsemppiä!

Itse olin hoitovapaalla vuoden -syksyn 05-06 ( poika oli 1 1/5 v vanha hoitovapaan alkaessa). Nyt täytyy sanoa, että oli kyllä paras vuosi elämässäni. Varsinkin, kun töissä on nyt kaikki miten on... Paljonhan kaikki on kiinni myös lasten terveydestä. Meillä molemmat pysyi suht´terveinä koko vuoden.

Itse en hirveästi pingottanut, vaan heti alussa totutin kaverin minun rytmiini. Aamupäivä oltiin ulkona (tahi puistossa) pari tuntia. Ruoka. Päiväunet. Kikkailua ja sitten äiti kotiin ja isi lenkille. Säännöllinen rytmi ja oma harrastus oli kaiken a ja o.

Oli vuoden aikana myös ärsyttäviäkin juttuja, mutta "life is what you make of it"- asenteella hoitovapaasta voi myös nauttia.

Tuli vuoden aikana oltua paljon ulkona. Nyt sitä kaipaa todella. Kuntokin nousi...

Kuten sanoin jo alussa

Tsemppiä!

 

[Sonny Burnett]

Neljä kuukautta hoitovapaalla 2½ vuotiaan pojan kanssa muutama vuosi sitten. Oli kasvattava kokemus kyllä.. Paikallinen Kela kyseli hyvinkin tarkkaan mm. työnantajalta työssäolotodistuksia ym. Kuulemma mies hoitovapaalla on jotenkin "epäilyksenalainen" tapaus. Moni ihmetteli ääneen ratkaisuani jäädä muuten vaan pojan kanssa himaan.

 

[Nännimäinen]

Olen ollut kokonaisen vuoden. Aivan fantastinen vuosi ja kummastelen niitä miehiä, jotka eivät tätä vaihtoehtoa edes oikeasti harkitse. Voin laittaa tarkempaa raporttia, kunhan työpäivä päättyy.

 

[kiljander]

Juu

muutaman kuukauden olin hieman alle 1-vuotiaan kanssa. Oli rankkaa mutta olihan se todella palkitsevaakin. Käytännössä ehkä suurin ongelma on hyväksyä se että nyt vaimo on sitten se työssäkävijä ja hänen ehdoillaan mennään. Ts. sulla on pakko olla joku henkireikä kotonaolon lisäksi. Omalla vaimollani ei ollut vaikeuksia tipahtaa uraputkeen heti kun tilaisuus tuli ;-)

Mutta parasta ajassa oli se että lapselle ja minulle syntyi todellakin "connection" kun oli paljon yhteistä aikaa. JA ehtihän siinä päiväunien aikaan tehdä muutakin omia juttuha (jos siis on vain yksi lapsi). Kahden lapsen kanssa en välttämättä jaksaisi kotiin jäädä.

 

[BOL]

Onneksi olkoon! Hieno ja rohkea valinta, joka toivottavasti ohjaa yhteistä elämäänne myös tulevaisuudessa.

Jos mahdollista, panosta aamuisin siihen, ettei ole kiire mihinkään. Jo se, ettei kello ole soimassa, on luksusta. Lapsiperheessä herätyskellon virkaa hoitaa useimmiten kyllä jonkinlainen muu "aparaatti" :-). Jo vartin löhöily ennen ylösnousemista riittää. Laita vaikka lastenohjelma pyörimään siksi aikaa, että saat hetken itsellesi. Seuraava tilaisuus tulee nimittäin paljon myöhemmin, jos silloinkaan.

Aamupalan jälkeen kannattaa lähteä heti ulos ja riehua kunnolla. Himaan syömään, päikkärit, välipala, kotona puuhailua ja/ tai ulos. Taas syömään, rauhallisempaa yhdessäoloa ja iltapuuhat. Aika selkeätä, ehkä yksitoikkoistakin, mutta pienillä muutoksilla saat vaihtelua päiviin. Lapsille rutiinit ovat tärkeitä, puhumattakaan itsestäsi. Liikaa "muuttuvia osia" ei pidemmän päälle pienten lasten kanssa toimi.

Päikkäreiden aikaan tai lasten puuhaillessa kannattaa laittaa esim. ruoka liedelle. Näin se valmistuu kuin itsestään. Suosi keittoja ja laatikoita ym. helppoa, niin arki helpottuu. Siivoamisen suhteen kannattaa ylläpitää päivisin tiettyä tasoa, mutta kovin suuria odotuksia siisteydelle ei tule asettaa. Eteisestä kannattaa imuroida suurimmat roskat vaikka päivittäin, niin ei leviä pitkin ja poikin, eikä koko kämppää tarvitse olla jatkuvasti siivoamassa. Voi olla, että koet yllätyksenä, että kodin siivottomuus alkaa häiritä. Itselleni kävi niin, vaikka en mikään siivousintoilija olekaan. Himassa vaan kuluu suurin osa ajasta ja välillä turhauttaa, ettei koskaan ole mikään paikka siistinä. Työ ei ns. palkitse ikinä :-). Pyykkiä kannattaa pestä päivittäin ja ne kannattaa myös viikata siististi kaappiin. Näin pukeminenkin helpottuu.

Menkää rohkeasti leikkipuistoon ja tutustu muihin vanhempiin. Suurin osa on kaiketi äitejä, mutta mitäs sen on väliä. Eiköhän yhteisiä puheenaiheita löydy siitä huolimatta. On helpottavaa huomata, että myös muiden lapset ovat joskus aivan hanurista ja muillakin kaikki menee joskus päin persettä. Se on oikeasti suuri voimavara tuo vertaistuki, jaksaa taas paremmin. Lisäksi saat seurata myös muiden lasten edesottamuksia, mikä sekin on virkistävää.

Rankkaa tulee varmasti ainakin ajoittain olemaan. Mutta palkinnoksi saat jotain sellaista, mitä ei voi ostaa eikä varastaa. Ole oma itsesi! Tiedosta myös, että voit alkaa kiinnittää huomiota ennen täysin yhdentekeviin asioihin...voit siis muuttua myös ihmisenä. Muutos ei kuitenkaan aina ole pahasta! Tsemppiä!

 

[Dick Slasher]

...Menkää rohkeasti leikkipuistoon ja tutustu muihin vanhempiin. Suurin osa on kaiketi äitejä, mutta mitäs sen on väliä. ...

Joo yksi kaveri totesi, kun oli hoitovapaalla, että lähdetäänpä Jesse tutustumaan yh-äiteihin kun lähti leikkipuistoon. vrt. koiran ulkoiluttaminen, mikä mahdollisuus.

No vakavasti ottaen itse olin syksyllä vanhempainvapaalla 3 kk ja sen jälkeen hoitovapaalla. Homma ei ole ollenkaan niin ongelmallista kuin voisi kuvitella. Tärkein on asenne, ja se että ei kannata kuvitella tekevänsä ko. vapaan aikana esim. WC remonttia tai yleensäkään mitään omia hommia ennen iltaa kun puoliso on kotiutunut. Päikkäreiden aikainen toiminta on syytä suunnitella tarkkaan. Jos vain jää katsomaan tv:stä kiekkoa tai NFL:ää jää kaikki tekemättä. Kuten aikaisemmat kirjoittajatkin ovat kommentoineet rutiinit on kaiken a ja o

 

[Snakster]

Ihan vaan semmoista kyselisin, että onko täällä miespuolisia immeisiä, jotka ovat olleet tai tällä hetkellä ovat hoitovapaalla?.

Minä olin puolisen vuotta hoitovapaalla alkaen siitä kun lapseni oli 8 kk:n ikäinen. Tuo oli kyllä mahtavaa aikaa ja erityisesti henkisen siteen syntyminen tyttäreen varmasti edistyi huimasti. Sillä tavalla tuo ei minullekaan ollut mitään älyttömän outoa, sillä olen koulutukseltani lastentarhanopettaja, ja lasten hoito sujuu näin ollen kyllä.

Suurimpana miinuksena tuossa hommassa näkisin aikuiskontaktien yksipuolisuuden. Kyllähän siellä leikkipuistossa ihan mukaviin äiteihin tutustui, mutta jos ainoa yhdistävä tekijä on samanikäinen lapsi, niin onhan se aika epätodennäköistä, että mitään sydänystäviä sieltä ei löydy. Toisaalta kun vaimo oli iltaisin kotona, niin sitä pääsi ihan hyvin harrastamaan ja tapaamaan omia kavereita.

Lievä ulkopuolisuuden tunne yhteiskunnasta vaivasi myös tuolloin kun mihinkään varsinaisesti haastavaan ei tuona aikana tullut osallistuttua. Hoitovapaan aikana aloin tosin lukea pääsykokeisiin, joka osaltaan auttoi siihen, että ajatukset eivät kiertäneet pelkästään ihan yksinkertaista ja pienimuotoista kehää.

Toisen vanhemmista ollessa kotona ja toisen töissä on syytä myös pitää huolta siitä, että kotona oleva ei omi lapsen hoitoa liiaksi itselleen ja muistaa pitää töissä käyvä osapuoli mukana kärryillä riittävän hyvin. Kun kotona oleva yksin tietää mistä löytyy mikäkin purnukka ja mitkäkin vaatteet ja mitä neuvolassa on viimeksi sanottu, saattaa toinen tuntea olonsa hieman ulkopuoliseksi.

Kaikki mainitsemani vaarat ja miinukset tosin ovat asioita, jotka eivät haittaa jos ne vain osaa ottaa huomioon. Muuten kotiin jääminen on erittäin suositeltava vaihtoehto myös miehille.

 

[Datsun]

Oma tytär on nyt 1 v ja 9 kk. Vietin vuosi sitten 5 vkoa kotona kun vaimon äitiysloma päättyi (2 vkoa vanhempainvapaa [vai mikäs se nyt olikaan nimeltään]+ 2 vkoa bonusisyysloma + ekstralomapäiviä.) Ja oli aivan tavattoman mahtavaa aikaa. Teki tosi hyvää tutustua kunnolla tyttäreen, ite kun olen tuollaisen kolmanneksen työajasta vielä edustajana Itä-Suomessa niin kotipäivät jäävät melko vähiin.

Ajatuksena oli jäädä ensi kesänä hoitovapaalle (kesäloma + hoitovapaa, aijai!) mutta tyttö on kotiutunut niin hienosti päiväkotiin ettemme henno häntä sieltä pois ottaa. Varsinkin kun on niin ettei ole mitään takeita että siihen samaan p-kotiin pääsisi enää takaisin.

Onneksi tuli vietettyä edes tuo aika (+ kolmen viikon isyysloma tietysti) poissa töistä. Suosittelen!

 

[banaaninviljelijä]

Koko ajan lähenee 8 kuukauden "uusi elämä" 1-vuotiaan tytön ja kohta 4-vuotiaan pojan koti-isinä. Meinaa se vaan hieman jännittää. Kiitoksia näistä vastauksista, tuo hieman "helpotusta" jo etukäteen. Ja onhan noita neuvoja vaimoltakin tullut. Lisääkin saa laittaa, jos jotain muistuu mieleen.

P.S. Nännimäisellä on työpäivän pituus rikkonut varmasti kaikki lakipykälät.

 

[King Jeremy]

Ite oon jäämässä pojan kanssa himaan tossa tammikuun alussa ja palaan duuniin vasta Vapun jälkeen. Sikäli helpompaa, että ei ole kuin yksi huollettava, mutta odotan tuota aikaa innolla, vaikka tiedän, että helppoa siitä ei tule.

Mutta kuten täälläkin on moni todennut, on se myös sen arvoista. Tietääpähän sitten, millaista äideillä on ja osaa taas arvostaa enemmän tuota parempaa puoliskoa sekä omaa äitiä. Näin uskoisin...

 

[kangaroo]

Tuossa 90-luvun jälkipuoliskolla olin sekä pojan että tytön kanssa kotona hoitovapaalla muutaman kuukauden, lasten ollessa 1-1,5 vuotiaita. Oli hienoa viettää kahdenkeskistä aikaa pienen ihmisen kanssa ja samalla irtautua totaalisesti työkuvioista. En kokenut sitä mitenkään erityisen rasittavana, iltaisin oli tilaisuus viettää vapaa-aikaa jos siltä tuntui. Kuten on tullut jo todettua, päivittäiset säännölliset rutiinit ovat pienen lapsen kanssa kaiken a ja o. Antoisaa aikaa oli, en vaihtaisi pois.

 

[Kurt]

Koko ajan lähenee 8 kuukauden "uusi elämä" 1-vuotiaan tytön ja kohta 4-vuotiaan pojan koti-isinä. Meinaa se vaan hieman jännittää.

Täällä ollaan täsmälleen samassa veneessä. Maaliskuun alussa olen jäämässä kotiin täsmälleen samanlaisen kokoonpanon kanssa. Tyttö nyt hieman yli vuoden ja poika täyttää keväällä neljä.

Jotenkin tuntuu sille, että arjen askareissa on vielä paljon opettelemista, ennen kuin homma sujuu. Mutta lähdetään rauhassa liikkeelle päivä kerrallaan, ja pyritään pitämään oma pää kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa.

Sellainen on kyllä tullut mieleen, että jos saisi olla kotona pelkästään toisen kanssa (kumpi tahansa), niin kyllä olisi helppoa. Tytön 2-3 tunnin päikkäreiden aikana voisi rauhassa tehdä kotihommia, lukea lehteä, juoda kahvia, surffata netissä jne. Pojan kanssa olisi taas varsin lupsakkaa tehdä kahteen mieheen kävelyretkiä metsään, käydä tutustumassa lähimaastoihin, ihmetellä työmaan tapahtumia jne. Mutta kun on nuo kaksi, niin voi olla toisinaan aikamoista tasapainoilua, ja "oma aika" jää aika vähiin. Tosin sitähän tuo vaimo on tässä jo vuoden tehnyt, joten enköhän itsekin selviä hengissä...

 

[BOL]

Sellainen on kyllä tullut mieleen, että jos saisi olla kotona pelkästään toisen kanssa (kumpi tahansa), niin kyllä olisi helppoa. Mutta kun on nuo kaksi, niin voi olla toisinaan aikamoista tasapainoilua, ja "oma aika" jää aika vähiin. Tosin sitähän tuo vaimo on tässä jo vuoden tehnyt, joten enköhän itsekin selviä hengissä...

Kuvittelet siis, että yhden lapsen hoito on ihan pala kakkua eikä lainkaan raskasta? Aika huvittava kommentti myös tuo "oman ajan" jääminen vähiin kahden lapsen kanssa. Lasten kanssa sitä omaa aikaa saa, jos saa. Ei se ole mikään lakisääteinen etuus.

Pienen lapsen kanssa yhdessäolo on täysin erilaista kuin isomman lapsen kanssa. Vaikka pikkuisen kanssa ei tarvitse koko ajan olla keksimässä haastavia leikkejä, se on omalla tavallaan paljon raskaampaa. Henkisesti tuollainen napero imee kyllä kaikki mehut hyvinkin helposti. Fyysisestikin löytyy haastetta kun lasta pitää kanniskella paljon. Tokihan miehillä yleisesti ottaen on enemmän voimaa, mutta kyllä se äijilläkin pidemmän päälle lihaksissa tuntuu, kun asennot eivät aina ole ihan ergonomisesti oikeita. Nyt kokemuksenne rajoittunee työpäivän jälkeisiin hetkiin, viikonloppuihin ja lomiin. Ja useimmiten varmasti vaimokin on jakamassa näitä hetkiä kanssanne. Pääsette arjen koittaessa taas töihinne lepuuttamaan itseänne... :)

Isomman lapsen kanssa on sillä lailla helpompaa, että osaa jo itseään viihdyttää ja koko ajan ei tarvitse olla keksimässä tekemistä. Toki leikit ovat varmasti rajumpia ja sillä lailla fyysisesti raskaampia myös aikuiselle. Mutta isompi lapsi ymmärtää myös esim. käsitteet kohta, pian, myöhemmin jne., mitä taas vauva tai taapero ei hahmota lainkaan.

Tavallaan saat siitä pikkumiehestä myös hyvän apulaisen tytön hoidossa. Voit antaa hänelle pieniä tehtäviä, jotka auttavat paitsi sinua, saavat myös poikasi tuntemaan itsensä hyödylliseksi. Poikasi osaa varmasti viihdyttää tytärtäsi sen hetken, kun käyt esim. paskalla. Yhden lapsen kanssa, joutuu usein ottamaan naperon mukaan, että saa istua "rauhassa" eikä tarvitse rynnätä lohduttamaan lasta, kun tutti on tippunut.

Kun tyttö nukkuu, rauhoita myös pojan leikit. Jos ei suostu nukkumaan päikkäreitä, tee selväksi, että siitä huolimatta nyt on aika rauhoittua. Hänen ei tarvitse nukkua, mutta hän voi lukea sängyssään kirjaa, katsella hetken jotakin lastenohjelmaa tai puuhailla jotakin rauhallista itsekseen. Näin saat itsellesi pienen lepohetken, jolloin voit surffata netissä tai lukea lehdet kahvia juoden.

Omasta ajasta tuli mieleen vielä, että näin näppituntumalla miehillä on sitäkin naisia enemmän muutenkin. Vaikka eukko kävisi pari kertaa viikossa jumpassa tai jossain, miehellä on usein myös joku iltaharrastus, duunimenoja iltaisin jne. Ja omaa aikaa on myös esim. työmatkat. Varsinkin autossa matkalla himaan saa helposti nollattua duunipäivän kuuntelemalla vaikka hyvää musaa. Himassa kuunnellaan ehkä lasten johdolla jotain Smurffeja tms, joka ei todellakaan nollaa mitään eikä edes alkuhauskuuden jälkeen jaksa naurattaa :). Vaimon omaan aikaan lasketaan aika usein kaikki aika ilman lapsia. Tämä pitää sisällään varsin usein niinkin eksoottisen harrastuksen kuin ruokakaupassa käynnin...

Suurin muutos tulee olemaan varmasti se, että sinun oltava lastesi käytössä koko valveillaoloajan. Ja se on ehkäpä se raskain asia. Lasten kanssa, jos sanot, ettet juuri nyt ehdi, homma on edessä heti kun ehdit...

Mutta tarkoitukseni ei nyt ollut haukkua tai arvostella teitä isiä, jotka rohkeasti kotiin jäätte arvokasta työtä tekemään. Tuli vain mieleen, että olettekos ottaneet huomioon näitä henkisesti rankempia juttuja, jotka heijastuvat myös esim. parisuhteeseen, vaikka kuinka päättäisi,, ettei mikään muutu. Samalla kuitenkin suhde voi saada uutta kipinää, kun vaimo huomaa, että nyt se mies ihan oikeasti osaa arvostaa "naisten hommia" ja että ukko on illalla ihan yhtä rikki kuin itsekin oli. Eli ollaan oikeasti tavallaan samalla viivalla.

Niin, ja en ole katkera yh, vaan hoitovapaan molemmat puolet kokenut täti-ihminen, joka nostaa kukkahattunsa teille kotien ritareille!

 

[Kurt]

Hyvä kirjoitus Ladylta, jossa oli monia hyviä vinkkejä, ja paljon kommentoitavaakin. Vastaan tässä nyt kuitenkin vaan pariin alussa olleeseen kohtaan, ehkäpä hieman tarkeentaakseni sanomisiani.

Kuvittelet siis, että yhden lapsen hoito on ihan pala kakkua eikä lainkaan raskasta?

En kuvittele yhden lasta hoitoa todellakaan miksikään kakkupalaksi, sitäkin tuli kuukauden verran harrastettua. Mutta silti seison väitteeni takana, että se olisi kevyempää kuin kahden kanssa. Yksi on joka tapauksessa vähemmän kuin kaksi. Ruoan laitto yhdelle on pienempi homma, vaatteiden valkkaaminen yhdelle on helpompi homma, yhden lapsen sotkujen siivoaminen on pienempi homma kuin kahden jne. Kuitenkin ehkäpä tärkeimpänä ja suurimpana haasteena näen sen, että huomio on jaettava kahdelle tasapuolisesti. Pikkumiehen kanssa olisi helppoa ja hauskaa käppäillä kaksistaan pitkin metsiä ja keräillä keppejä ja käpyjä, ja toisaalta taas pikkuneidin kanssa pelkästään ollessa voisi hiekkalaatikon reunalla istuskella pitkätkin tovit hiekkakakkuja vääntäessä, kevätauringon lämmittäessä selkää. Nyt on kuitenkin edessä haastetta tuon huomion ja seuran jakamisessa, kun poika ei kauaa kestä hiekkalaatikossa, ennen kuin roikkuu pää alaspäin kiipeilytelineessä, ja näin on itse oltava kahdessa paikassa yhtäaikaa viihdyttämässä/valvomassa. Toisaalta taas pikkuneitiä ei kauheasti nappaa ihmetellä työmaalla olevia kaivinkoneita. Eli haasteena on siis löytää kompromissitekemisiä, jotka ovat molempien muksujen mielestä hauskoja.

Aika huvittava kommentti myös tuo "oman ajan" jääminen vähiin kahden lapsen kanssa. Lasten kanssa sitä omaa aikaa saa, jos saa. Ei se ole mikään lakisääteinen etuus.

En nyt ihan täysin tajunnut, että mikä tuossa kommentissa oli niin erityisen hauskaa. "Omalla ajalla" tarkoitin tässä siis sitä hetkeä, jolloin kämppä olisi totaalisen hiljainen ja näinollen olisi mahdollisuus vaikkapa pestä vessat, tai laittaa kuivumassa olleet pyykit kaappiin, ilman että joku roikkuu puntissa kiinni. Nuo hommat ovat kuitenkin edessä, niin mieluummin tekisin niitä puntti vapaana. Ja koska pikkumiehemme ei ole päiväunia nukkunut enää aikoihin, niin tätä mahdollisuutta ei siis ole olemassa, kahden kanssa toimiessa. Toki aina voi heittää Puuha-Petet pyörimään DVD:ltä, mutta omat periaatteeni kuitenkin sotivat erittäin vahvasti vastaan ylenpalttista TV:n katsomista, ainakin joka päivä. Toki poika itsekseenkin leikkii Legoilla ja junanradoilla, mutta ei se leikki kyllä kestä käynnissä ilman avustusta varttia kauempaa.

Ja totta kai se oma aika tarkoitti myös mahdollisuutta lepuuttaa hermoja Hesarin ja kahvikupin kanssa, tuon verran nyt aikaa pystyy päivästä löytämään, vaikka kotona kaksikin lasta on. Huomattavasti enemmän tuota lehdenlukuaikaa ja hermojenlepuutusta kuitenkin olisi, jos neiti vetelisi kolmen tunnin päikkäreitään, ja muita ei kotona olisi.

 

[Nännimäinen]

P.S. Nännimäisellä on työpäivän pituus rikkonut varmasti kaikki lakipykälät.

Joo, tiukoille otti.

Tällä väliin on tullut sen verran hyviä kommentteja, ettei lisättävää juurikaan ole. Itse oli kotona siis yhden lapsen kanssa ja ajallisesti reilun vuoden. Kahden tenavan kanssa kyseessä on kyllä ihan toinen laji, varsinkin jos nuorempi on vasta 1-vuotias.

Äitien kanssa ei minkäänlaisia ongelmia ollut, uteliaisuutta hoitovapaalla ollut mies herätti sitäkin enemmän. Kaikkiin tarjolla oleviin rientoihin kannattaa mennä rohkeasti mukaan, sillä mökkihöperyys saattaa muuten helposti uhata. Kotitöiden kanssa ei varmaankaan tule ongelmia, sillä kai nyt jokainen aikuinen osaa tehdä ruokaa, siivota ja hoitaa pyykkäystä.

Yyveessä pari juttua lisää.

 

[Snakster]

Kuvittelet siis, että yhden lapsen hoito on ihan pala kakkua eikä lainkaan raskasta? Aika huvittava kommentti myös tuo "oman ajan" jääminen vähiin kahden lapsen kanssa. Lasten kanssa sitä omaa aikaa saa, jos saa. Ei se ole mikään lakisääteinen etuus.

Minusta kyllä yhden terveen lapsen hoitaminen kotona oli todella pala kakkua eikä ollut lainkaan raskasta. Omaa aikaa jäi kotona ollessani juuri tuon päiväunien tarjoaman parin tunnin ajan, mikä on helposti enemmän kuin nykyisin, jolloin päivät ollaan töissä ja illat joko perheen kanssa tai opiskelemassa. Toki sekä silloin että nyt pääsin iltaisin ja viikonloppuisin myös harrastamaan. Yhtä kaikki en pidä yhden lapsen kanssa kotona olemista millään muulla tavalla raskaana kuin henkisesti aikuiskontaktien mahdollisen vähyyden takia.

 

[Nännimäinen]

Minusta kyllä yhden terveen lapsen hoitaminen kotona oli todella pala kakkua eikä ollut lainkaan raskasta. Omaa aikaa jäi kotona ollessani juuri tuon päiväunien tarjoaman parin tunnin ajan, mikä on helposti enemmän kuin nykyisin, jolloin päivät ollaan töissä ja illat joko perheen kanssa tai opiskelemassa. Toki sekä silloin että nyt pääsin iltaisin ja viikonloppuisin myös harrastamaan. Yhtä kaikki en pidä yhden lapsen kanssa kotona olemista millään muulla tavalla raskaana kuin henkisesti aikuiskontaktien mahdollisen vähyyden takia.

Allekirjoitan sataprosenttisesti.

 

[banaaninviljelijä]

Huomenna on sitten viimeinen työpäivä, ennen hoitovapaan alkamista. Meinaa vähän jännittää. Toivottavasti kaikki menee niinkuin pitää..

 

[banaaninviljelijä]

Jep jep

Noin kaksi kuukautta ollut nyt koti-isinä ja täytyy todeta, että hemmetin rankkaa on ollut. Asiaa ei ole auttanut edes se, että ammatiltani olen lastenhoitaja. Mutta nuranat sikseen. Vaikka ollut huomattavasti rankempaa kuin oletin, niin silti olen mielummin kotona lasten kanssa kuin töissä (josta tulikin mieleen, että töiden teko on kuin olisi itse päivähoidossa), sillä ei nuo lapset ole kuin kerran lapsia ja siitä on otettava kaikki irti, kun on mahdollisuus.

 

[BOL]

Noin kaksi kuukautta ollut nyt koti-isinä ja täytyy todeta, että hemmetin rankkaa on ollut. Asiaa ei ole auttanut edes se, että ammatiltani olen lastenhoitaja. Mutta nuranat sikseen. Vaikka ollut huomattavasti rankempaa kuin oletin, niin silti olen mielummin kotona lasten kanssa kuin töissä (josta tulikin mieleen, että töiden teko on kuin olisi itse päivähoidossa), sillä ei nuo lapset ole kuin kerran lapsia ja siitä on otettava kaikki irti, kun on mahdollisuus.

Jos saan udella, niin mikä kotona olossa on ollut kaikkein rankinta ja ehkäpä myös eniten yllättänyt? Ihan lasten kanssa olo itsessään, vaiko kenties itsemääräämisoikeuden "menettäminen" natiaisille? Mielenkiinnosta vain kyselen, mahtaako miesten ja naisten ajatukset paljonkin erota toisistaan?

Tsemppiä ja jaksamista! Kyllä hoitovapaa ihan duunista käy. Liksa tosin on todella ankea arvoonsa nähden ... :)

 

[Kyylä]

Jos saan udella, niin mikä kotona olossa on ollut kaikkein rankinta ja ehkäpä myös eniten yllättänyt? Ihan lasten kanssa olo itsessään, vaiko kenties itsemääräämisoikeuden "menettäminen" natiaisille? Mielenkiinnosta vain kyselen, mahtaako miesten ja naisten ajatukset paljonkin erota toisistaan?

Tsemppiä ja jaksamista! Kyllä hoitovapaa ihan duunista käy. Liksa tosin on todella ankea arvoonsa nähden ... :)

Aika erilaisia kokemuksia näköjään.

Olen itse ollut lasten kanssa kotona yhteensä 1,5 vuotta. On siis kaksi alle kouluikäistä lasta. Minulla tämä taas on tuntunut lunkilta olemiselta. Tottakai hommaa on, mutta ei koskaan liiaksi eikä deadlinet puske päälle. Aamulla voi koisata pitkään ja saa laskea mäkeä ilman että katsellaan kieroon.

Lapset on tietty erilaisia ja kaikilla on vähän erilinen vertailukohta. Meillä on todennäköisesti "helpot lapset" (johtuen varmaan laiskasta isästä) jotka osaavat omatoimisesti monta asiaa. Toiseksi on ainakin keskiraskas työ, johon kotona lönnimistä voi verrata.

Jokaiselle isälle iso peukku ja iso käsi, jotka viettävät aikaansa kotona lasten kanssa. Niitä aikoja ei saa takaisin ja töissä ehtii olla. Itse olen ainakin nauttinut näistä vuosista.

 

[banaaninviljelijä]

Jos saan udella, niin mikä kotona olossa on ollut kaikkein rankinta ja ehkäpä myös eniten yllättänyt? Ihan lasten kanssa olo itsessään, vaiko kenties itsemääräämisoikeuden "menettäminen" natiaisille? Mielenkiinnosta vain kyselen, mahtaako miesten ja naisten ajatukset paljonkin erota toisistaan?

Tsemppiä ja jaksamista! Kyllä hoitovapaa ihan duunista käy. Liksa tosin on todella ankea arvoonsa nähden ... :)

Itse olen tottunut olemaan ihmisten parissa jo työni puolesta. Ja niitä ihmisiä on suorastaan parveillut ympärillä ja nyt tottuneena moottoriturpana ainoa juttukaveri poika, tyttö ei vielä puhu. Eli rankinta on ollut "yksinäisyys".

 

[BOL]

Mitenkäs pitkiä työpäiviä hameväki teidän perheissänne painaa? Meillä mies on poissa yleensä n. 10+h. Aamuisin miehellä on yleensä kova kiire ja lapsen kanssa ehtii vaihtaa hyvällä tsägällä muutaman sanan meikäläisen pyyhkiessä unihiekkaa vielä silmiltään. Päivä onkin jo ehtoopuolella, kun ukko palaa takaisin ja edessä on usein vain iltapuuhat, kylpyineen ja iltapaloineen.

Vaikka itsekin on päivästä usein todella väsynyt, en useinkaan malta antaa miehelle hetken omaa aikaa palautua työpäivästä, vaan pääsee hän heti "sorvin ääreen" jollakin tavalla. Olen yrittänyt miehelleni selittää, että istukoon vaikka extra vartin autossa ajatuksineen, koska kun kotiin tullaan, lapsi ei malta tai osaa ottaa isin väsymystä huomioon. Enkä ehkä minäkään käytännössä, vaikka periaatteessa ymmärränkin pienen hengähdystauon merkityksen. Tuntuu vain niin kurjalta, että isälle ja lapselle jää arkisin hyvin vähän "ohjaamatonta" aikaa. Kuinkas teillä perheenäidit "sisääntulonsa" tekevät? Suodaanko teidän perheissänne rauhallinen hetki, vai onko täysi tohina heti päällä? Onko äiti itse aktiivinen töistä palattuaan osallistumaan lapsen kanssa puuhailuun, vai pitääkö vähän muistuttaa, että stoppi tulee yleensä vasta nukkumatin myötä?

Ja se todella on aluksi hyvinkin outoa, että kun työelämässä on tottunut sosiaalisiin kontakteihin ja on jonkin joukon jäsen, yhtäkkiä sitä ei enää olekaan. Itse totuin siihen aika nopeasti, mutta huomaan edelleenkin kaipaavani joitain tiettyjä hetkiä työpaikalta. Toisaalta, nyt päiviin kuuluu uusia juttuja, joita ei työelämässä olisi mahdollisuutta toteuttaa.

Itse olen tavannut todella huipputyyppejä leikkipuistosta ja myös perheiden miehet ovat ystävystyneet. Kuulostaa ehkä kliseiseltä ja ällöttävältä, mutta samanhenkisten ihmisten kanssa hengailu on oikein mukavaa. Skidit viihtyvät ja aikuiset saavat vertaistukea toisiltaan. Osa on vain leikkipuistotuttuja, osasta taas on tullut ihan sydänystäviä. Välillä käydään paikallisessa yksillä jos toisillakin, kun ahdistaa tai muuten vain tupponen maistuu. Arjesta on näiden ihmisten myötä tullut ihan erilaista, kun ei aina tarvitse suunnitella lähtemistä kovin tarkkaan etukäteen, vaan tietää tapaavansa ihmiset yleensä samoihin aikoihin joka päivä. Toisia jeesataan, jos vain voidaan, joten turvaverkkokin on kuin huomaamatta saatu omalla asuinalueella aikaiseksi. Ei tällainen varmasti kaikkia kiinnosta, mutta ainakin meidän kohdalla kaikki kävi kuin huomaamatta, ilman mitään toiveita tai suunnitelmia. Lasten kanssa vain tuppaa juttu alkaa luistaa ihan erilailla kuin "normaalissa" elämässä ja yhtäkkiä huomaa puhuvansa tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa muustakin kuin Svante-Jürgenin kakasta tai jostain pirun vauvauinneista.

 

[banaaninviljelijä]

Mitenkäs pitkiä työpäiviä hameväki teidän perheissänne painaa? .

Kuinkas teillä perheenäidit "sisääntulonsa" tekevät? Suodaanko teidän perheissänne rauhallinen hetki, vai onko täysi tohina heti päällä? Onko äiti itse aktiivinen töistä palattuaan osallistumaan lapsen kanssa puuhailuun, vai pitääkö vähän muistuttaa, että stoppi tulee yleensä vasta nukkumatin myötä?


Itse olen tavannut todella huipputyyppejä leikkipuistosta ja myös perheiden miehet ovat ystävystyneet.

Vaimon työajat vaihtelee hyvinkin paljon. Kuten jo ketjun avauksessa mainitsin on hän ammatiltaan lentoemäntä eli paljon poissa/paljon kotona.

Vaimo aloittaa kotityöt välittömästi kotiin tullessaan, sille kun ei tunnu riittävän se mitä minä olen jo tehnyt ja parhaillaan teen, mutta kun tahtini on hieman rauhallisempi, kun mielestäni ei ole mitään kiirettä. Omapahan on asiansa.

Asutaan tällä hetkellä semmoisessa paikassa, jossa lapsiperheitä on varmaan eniten koko Suomessa väkilukuun suhteutettuna, mutta ei siellä leikkipuistossa ole koskaan muita kuin me. Saas nähä, miten tilanne muuttuu, kun muutamme kahden viikon päästä kaupunkiin, josko niitä koti-isiä ja kotiäitejä sitten näkyisi ja olisi muutakin juttuseuraa kuin ipanat.