Löytyipä tämmönen mielenkiintoinen vanha ketju. Mikäs on tilanne nyt 10 vuotta myöhemmin, eli löytyykö täällä jo lisää hoitovapaalla olleita isiä?
Itse vietin taannoin 1,5 vuotta kotona jälkikasvun kanssa ja olihan se melkoinen kokemus. Jälkeenpäin olen iloinen, että tuli tuo tehtyä, mutta olihan se myös todella raskasta ja turhauttavaa. Itselleni tuossa raskainta oli varmaan se totaalinen vapauden menetys, kun pahimmillaanhan se on työtä tai päivystysvalmiudessa olemista kellon ympäri joka ikinen päivä, ilman lomia tai edes sairaslomia. Myös katkeamattomat yöunet ja rauhalliset aamuheräämiset oli aika harvinaisia, mikä tietysti kiristää omaa pinnaa. Yllättävän vähän sitä aikaa sitten iltaisinkaan on, kun vaimo tulee töistä ja tarvitsee itsekin lepoa töiden jälkeen. Usein tuli hoidettua sillä omalla "vapaa-ajalla" sitten kauppa-asioita yms. Siinä on välillä vaikea pitää se iloisen letkeä fiilis päällä, mitä se kyllä vaatii, että jaksaa leikkiä päivästä toiseen lasten kanssa ja hokea kerta toisensa jälkeen vaan samoja kieltoja ja kehoituksia, kun tuntuu, ettei ne ikinä opi mitään, eikä usko mitään.
Lapsethan osaa olla myös ihan mestareita viivyttelemään joka asiassa ja koko ajan sais olla keksimässä keinoja saada niitä liikkeelle hyvillä mielin. Vaihtoehtona on kantaa lapsi huutavana tilanteesta eteenpäin, koska vanhempihan tietysti asiat lopulta päättää, mutta ainoaksi keinoksi monesti jää vain tämä. Eihän lasta tietysti ole tarkoitus aina miellyttää, mutta kyllä se jatkuva huutaminen syö sitä jaksamista. Pettymykset toki kuuluu ilman muuta lapsen elämään ja ne sitä lasta osaltaan kasvattaa. Omalla jälkikasvulla on aika vahva tempperamentti ja voimakkaat äänijänteet, mitkä piti kyllä päivät värikkäinä ja korvat hellinä.
Mutta, olihan se sitten kuitenkin palkitsevaa, kun näkee lapsen oppivan uusia asioita ja kehittyvän. Kasvavan ymmärtäväksi ja tuntevaksi ihmiseksi, joka oppii sosiaalisia taitoja ja hiljalleen myös itsenäistyy vanhemmistaan. On aika korvaamattoman hienoa tuntea lapsensa. Tietää minkä nimisiä pehmoeläimiä on, tuntea kaikki lempileikit ja suosikkiruoat, ja vaikka mitä kaikkea muuta. Puheen kehittyessä tuli meillä ainakin jatkuvalla syötöllä aivan hulvatonta ja pikkuvanhaa läppää, mistä riitti kyllä huvia joka päivään.
Omat vinkit hoitovapaan sujumiseen:
- Vaikka rutiinit joskus ahdistaa, niin lasten kanssa ne on elintärkeä selvitymiskeino. Ruokailujen ja nukkumisten ympärille rakentuu selkeä päivärytmi, jota kannattaa noudattaa. Aamupäivällä kannattaa lisäksi aina ulkoilla, koska se helpottaa päiväunille saamista.
- Vaikka omasta mielestä olisi ulkona huono ilma, niin lapsen mielestä ei koskaan. Hanki kunnon ulkoiluvaatteita ja sadevarusteita itsellesi ja lapsille, niin ulkoilu sujuu mukavasti säällä kuin säällä.
- Syöminen ja ruoanlaitto vie ihan hirveästi aikaa, jos yrittää jokaisen aterian valmistaa aina juuri ennen syömistä. Tee ruokaa aina isoja määriä ja pakasta sitä, jotta sitä on aina valmiina jääkaapissa / pakastimessa. Hyvin voi tehdä myös jotain pannukakkuja/lättyjä yms. välipaloja valmiiksi. Tuollaisista saa aika helposti tehtyä vähän terveellisempiä versioita. Tämä kaikki ennakointi vapauttaa aikaa muuhun tekemiseen, kun ruoka-aikana tarvii ottaa vaan ruoka esiin. Tietysti se ruoanlaitto itsessään on välillä myös hyvää ja kehittävää tekemistä yhdessä lapsen kanssa.
- Menkää rohkeasti vaan puistoihin, kirjastoihin ja kerhoihin, tai mihin vaan, missä on muita lapsia. Joku säännöllinen harrastuskin, esim. muskari on kiva. Ei siellä ole pakko toisten vanhempien kanssa jutella, mutta lapset näkee toisia lapsia ja jossain vaiheessa oppivat paremmin leikkimään yhdessä. Toisten vanhempien kanssa jutellessa saa toki välillä hyviä ja avartaviakin keskusteluja aikaiseksi. Keskustelun aloitus on aika helppoa, koska teidän yhdistävät asiat touhuaa siellä ympärillä parhaillaan.