Mainos

Hockey Hall Of Fame

  • 109 347
  • 434
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Weberillä kuitenkin näistä valituista ainoana selkeä viiden vuoden putki, jolloin oli täysin kiistämättömästi top3-puolustaja NHL:ssä. Tästä todisteena neljä valintaa jompaankumpaan tähdistökentälliseen. Omissa kriteereissäni tällaiset saavutukset menevät ottelu- ja pistemäärien edelle. On täysin naurettavaa, että esimerkiksi koko uransa "kakkossentterinä" luutinutta Brind'amouria pidettäisiin enemmän HHOF-valinnan arvoisena.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Minusta Housley ja Roenick on vähän samanlaisia tapauksia. Parhaimmillaan siinä terävimmän kärjen takana, mutta mitään henkilökohtaista palkintoja eivät saanet. Pisteitä molemmat tekivät yli 1200, joka kyllä pakin paikalta on aika jees määrä sekä Roenick teki yli 500 maalia. Housley oli voittamassa 1996 World cupia ja molemmat saivat hopeata 2002 olympialaisista.
Housley oli kerran Norris finalisti ja kaksi kertaa 5 parhaan joukossa. Ei siis oikein samaa tasoa mielestäni. Roenick ei sitten ollut finalisti kuin Calderiin ja ääniä esimerkiksi Hart äänestyksessä tuli kolmella kaudella. Siis ylipäätään. Toki onhan siellä myös Alfredsson joka ei olennaisesti paremmin missään äänestyksissä pärjännyt.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Roenickin pelejä tuli seurattua ysärillä niin hyvin kuin se nyt siihen aikaan oli mahdollista Suomesta käsin. Kun kyseessä on yksi tuon ajan suosikkipelaajista, niin en varmaan pysty täysin objektiivisesti edes käsittelemään aihetta. Silti vähän ristiriitaiset fiilikset itselläkin tästä valinnasta, kun moni perinteinen valintakriteeri ei rämäpään kohdalla toteudu.

Tosin piste- ja maalimäärät ovat varsin kunnioitettavat ja varmasti kansalaisuuskin painaa asiassa. Silloin ysärillä JR oli kyllä mahtava paketti jäällä. Näyttävä ykkössentteri, joka teki maaleja liukuhihnalta, eikä kaihtanut fyysistäkään peliä. Jälkimmäinen tosin taisi sittemmin johtaa siihen, että elimistö ei vain kestänyt tuota pelityyliä ja tietyllä tavalla täysi potentiaali jäi lunastamatta. Moni kausi meni myös joukkueessa, jossa peliä ajateltiin puolustamisen kautta. Tuolloin jäi mahdollisesti syntymättä muutama maali tai piste, joilla olisi kisattu vahvemmin henkilökohtaisistakin palkinnoista.

Kannukaan ei osunut kohdalle edes sivuroolissa myöhemmin ja moni kausi meni joukkueissa, joissa ei ollut realistisia mahdollisuuksia mestaruuteen. Nuorena huippukausilla oli mahdollisuus, mutta 1992 finaaleissa nousi tie pystyyn Super-Marion johtamaa Penguins-tähtisikermää vastaan. Blackhawks ei voittanut lopulta yhtään ottelua noissa finaaleissa.

Fanin näkökulmasta on siis hienoa nähdä tällainen kunnianosoitus suosikkipelaajalle, mutta ymmärrän myös valinnasta syntyvän parranpärinän. Roenick on persoonana myös sellainen, että hän jakaa varmasti mielipiteitä, eikä kaikki ulostulot ole aina oikein menneet putkeenkaan. Ehti silti kuitenkin toimia vuosikymmenen ajan NBC:n palveluksessa kommentaattorina, johon toikin sopivasti särmää. Kunnes sitten menetti paikkansa tyhmien kommenttiensa vuoksi.

En tiedä, oliko valinta Hall of Fameen oikein, mutta joka tapauksessa värikäs ja legendaarinen pelaaja Roenick oli. Sen lisäksi varsin hyvä itse jääkiekossakin.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Niin, jos sen "Fame":n ottaa kirjaimellisesti, niin Roenick on vahvempi kandidaatti kuin Hall of Exceptional Playersiin.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eikö se ollut niin, että HHOF-valinta on mahdollinen, kun uran päättymisestä on vähintään 3 vuotta? Eli ensi kauden jälkeen Marleau tullaan varmasti valitsemaan tuonne.
Ainakin tuossa @alwahla n linkissä on Patrick Marleau mainittu listassa "First year eligible players". Tiedä sitten onko siinä tullut toimittajalle jokin virhe vai mikä. Mutta samaa mieltä että kyllä Marleau tullaan sinne valitsemaan lopulta.
Tuota samaa artikkelia käytin lähteenä, Marleau pelasi viimeiset pelinsä siis 2020-21 ja itse sain tuosta kolme sormea nostettua pystyyn kun laskin kausia tähän päivään. Ehkä sitten ei juuri ensikertalaisena koettu vielä riittävän.
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Omasta mielestäni Jeremy Roenick oli aikanaan Mike Modanon ohella yhdysvaltalaisen kiekkoilun kasvot, enemmän kuin vaikkapa John LeClair vaikka jälkimmäistä pidän kovempana pelaajana. On silti totta ettei hänen palkintokaappinsa ole ihan samaa tasoa muiden ehdokkaiden kanssa. Mogilny nyt kuuluisi ehdottomasti HHOF:iin.
 

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Ehkä sitten ei juuri ensikertalaisena koettu vielä riittävän.
Mielestäni aika selvää, ettei Marleau ole "first ballot" valinta, vaikka todennäköisesti jossain vaiheessa sisään pääseekin. Urastatistiikat ovat kunnossa legendaarisen pelimäärän myötä, muttei Stanley Cupia, henkilökohtaisia palkintoja tai tähdistökentällisvalintoja. Pari olympiakultamitalia toki palkintokaapista löytyy. Pelasi pitkään kovalla tasolla, muttei häntä taidettu koskaan pitää ihan top 5-10 pelaajana pelipaikallan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kun yksittäisiä kausia katsoo, niin alkaa lähennellä jo kuuttakymmentä, kun katsotaan sen kauden aikana pelanneita HHOF-pelaajia. En nyt edes lähtenyt katsomaan, onko tämä ennätys, mutta tässä kaudella 1993-94 pelanneet pelaajat, jotka on kunniagalleriaan valittu:

Maalivahdit: Barrasso, Belfour, Fuhr, Hasek, Roy, Vernon
Puolustajat: Blake, Bourque, Chelios, Coffey, Fetisov, Housley, Howe, Leetch, Lidström, Lowe, MacInnis, Murphy, Niedermayer, Pronger, Stevens, Zubov
Hyökkääjät: Anderson, Andreychuk, Bure, Carbonneau, Fedorov, Francis, Gartner, Gilmour, Goulet, Gretzky, Hawerchuk, Hull, Kurri, LaFontaine, Larionov, Lemieux, Lindros, Makarov, Messier, Modano, Mullen, Neely, Nieuwendyk, Oates, Recchi, Robitaille, Roenick, Sakic, Savard, Selänne, Shanahan, Stastny, Sundin, Trottier, Turgeon, Yzerman

Jagr tuohon listaan tulee vielä sen jälkeen, kun ura ensin päättyy. Tietysti tuossa on osa pelaajista nuoria tulevaisuuden nimiä, osa oli uransa huipulla ja osa oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta pelasivat edelleen.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Weberin valinta heti ensimmäisellä yrittämällä ehkä jonkinasteinen yllätys, mutta kyllähän hän henkilökohtaisten palkintojen ja Stanley Cupin puutteesta huolimatta on HHOF-tason puolustaja. Pelasi kuitenkin vuosikymmenen yhtenä liigan parhaana kahden suunnan puolustajana. Lisäksi kertyihän hänelle noita valintoja ykkös- tai kakkos All-Stars kentälliseen neljä kappaletta. Tuolla määrällä HHOF:n ulkopuolelle on jätetty ainoastaan Carl Brewer (ja tuskin enää näin pitkän ajan jälkeen tulee valituksi).

Roenickia en olisi itse lähtenyt valitsemaan sisään, ei vaan näytöt mielestäni riitä. Vähän tuollainen oman aikansa Tyler Seguin. Kummallakin lyhyt muutaman kauden ikkuna liigan top-10/5 sentterinä, kaksi top-10 sijoitusta pistepörssissä, mutta ei mitään erityisen mainittavia suorituksia kuitenkaan. Vaikea nähdä Seguinia HHOF-pelaajana, ja en miellä Roenickia sellaiseksi myöskään.

Ensi vuoden HHOF-luokan pitäisi olla melko helposti ennustettavissa: Joe Thornton, Zdeno Chara, Duncan Keith ja Carey Price/Ryan Getzlaf. Kaikki ensi kertaa valittavissa ja siten tuon vuosiluokan pitäisikin koostua pelkästään 'first ballot'-pelaajista kun on näin kova vuosiluokka nyt kerralla tarjolla. Ei tuossa oikein väittelyä voi käydä kuin Pricen ja Getzlafin välillä. Kallistuisin Pricen valinnan puolelle ja täten Getzlaf joutuisi jäämään odottamaan omaa vuoroaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös