Hjalliksen Diili

  • 644 633
  • 2 034

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
En oikein ymmärtänyt Heidin perusteluita Antin pudottamiselle johtoryhmässä. Taisi sanoa, että viime aikoina on alkanut näkyä, että kompetenssi ei enää riitä ja paukut on käytetty. Omasta mielestäni asia on kyllä melkein päinvastoin. Voi ollakin, että Heidi ei vaan kehdannut suolata tehtäväkaveriaan (Jethro) tai sänkykaveriaan (Minna), ja Antin mainitseminen oli se turvallinen vaihtoehto.

Sama tähän. Antti on minunkin mielestäni alkanut vasta nyt näyttää ihan oikealta myyntimieheltä, jolla on sitä nuoruuden intoa oikeasti myydä. Voihan se olla, että sitten hetken kuluttua iskee burnout, kun myynti ei jossain vaiheessa kuljekaan.

Minnaankin sama, ihme lässytystä jatkuvasti, en jaksa kuunnella. Ei mitään kompetenssia tähän hommaan. Juuri sellainen työpaikan pahanilmanlintu, joka pilaa kaikkien mielet juoruillaan ja joka sitten viime kädessä kuitenkin nojaa vahvasti muihin kun ei oma osaaminen riitä.

Karitsala oli taas aika karitsa. Tuossa hänen paikalla voisi olla puhelinpylväs kaulahuivi kaulassa. Mielestäni Helena on muutenkin ollut viime jaksoissa pienemmässä ja pienemmässä roolissa. Tuotantoyhtiö feidaa nätisti ja vikassa jaksossa tuoli on tyhjä.

Oli melko hauska Hjalliksen ilme, kun Helena vilkutteli kilpailijoille, jotka olivat tulossa Bellulle.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Tuolla autokauppa tehtävällähän oli selvä pointti. Hjallis etsii Jokereille johtajaa Virmasen tilalle ;) tässähän on sen verran aikaa tehdä myyntijohtajan lisäksi Jokereille rekrytointia. Noh huonot vitsit sikseen.

Pakko myöntää, että on ollut koukuttava ohjelma, ja olen tykännyt todella paljon ohjelmasta, vaikka heräsinkin tähän vasta kuukausi sitten. Mutta täysin oikeat neljä henkilöä jäljellä, jokaisessa on ne hyvät ja huonot puolet, ei se Minnakaan täysin käsi ole, vaikka moni häntä lyttääkin, mutta hänellä on tosiaan se isoin ongelma, eli ei tule ihmisten kanssa toimeen. Aina on se oma perse tärkein. Antti taas on aivan liian nuori, valitettavasti.. Joten summa summarum. Uskon, että voitto käydään Heidin ja Jethron välillä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Joten summa summarum. Uskon, että voitto käydään Heidin ja Jethron välillä.

Tämä on jo ollut aika pitkään suht selvää. Jos voitto olisi eilen mennyt toisinpäin, niin todennäköisesti Minna olisi saanut lähteä. Ensi kerralla lähtevät Minna ja Antti, elleivät sitten voita tehtävää. Silloin HH onkin pahan paikan edessä. Voi tietysti myös olla, että samoilla pareilla ei mennä ensi viikolla.

Kyllähän Jethro-Antti finaalipari olisi kuitenkin kaikkein mielenkiintoisin.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Heidi nimesi Antin varmaankin sen takia, että piti häntä pahimpana kilpailijanaan. Koska Minna ja Antti olivat hävinneet, Heidi laski, että toinen putoaa ja yritti antaa perustelut Antin pudottamiselle. Kyllä Heidikin sen ymmärtää, ettei Minnasta ole hommaan ja olisi suupala finaalissa.

Miten Antti muuten kasvohoidot ja muut "hoidot" sujuivat?
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Heidi nimesi Antin varmaankin sen takia, että piti häntä pahimpana kilpailijanaan. Koska Minna ja Antti olivat hävinneet, Heidi laski, että toinen putoaa ja yritti antaa perustelut Antin pudottamiselle. Kyllä Heidikin sen ymmärtää, ettei Minnasta ole hommaan ja olisi suupala finaalissa.

Siis hetkinen, miten niin Minna ja Antti olivat hävinneet? Minna ja Antti nimenomaan voittivat eilisen skaban. Tehtävän sääntöjen mukaan Tiksin porukan olisi pitänyt myydä kolminkertainen määrä autoja, nyt eivät myyneet edes kaksinkertaista.
 

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Heidi nimesi Antin varmaankin sen takia, että piti häntä pahimpana kilpailijanaan. Koska Minna ja Antti olivat hävinneet, Heidi laski, että toinen putoaa ja yritti antaa perustelut Antin pudottamiselle. Kyllä Heidikin sen ymmärtää, ettei Minnasta ole hommaan ja olisi suupala finaalissa.

Miten Antti muuten kasvohoidot ja muut "hoidot" sujuivat?

Muuten voin allekirjoittaa viestin, mutta vaikka hävisimme absoluuttisesti määrällä laskien tehtävän sääntöjen mukaan meidän voitto oli selviö. Tehtävässä myynti suhteutettiin 1/3 Järvenpää/Tikkurila. Perusteena jaolle oli markkinan koko ja myyjien määrä. Tikkurilassa 12 myyjää ja Järvenpäässä neljä myyjää. Oliko suhde ihan oikea, ei välttämättä, mutta toisaalta vaikka se olisi ollut 1/2 olisimme voittaneet.

Mitä tulee Heidin hyökkäykseen ei tullut yllätyksenä. Osasin sitä odottaa. Arvelin kohteen vaihtuvan piakkoin. Ainoastaan lopussa kuultu statement käytöksen muuttumisesta yllätti. Sitä en todella osaa kuvitella, mitä Heidi tuolla tarkoitti! No Heidillä on kovat piipussa ja ensi jaksossa katsotaan, miten käy. Silloin ei kuivin jaloin kaikki pääse. Se lienee varmaa.

Paljon on ollut myös sääntökyselyjä mm. Heidin tekemistä Nuevon ravintolakaupoista. Ne ovat ok, jos hän ei tuntenut henkilöä ennen ohjelmaa. Ohjelman aikana tulleita kontakteja sai sääntöjen mukaan vapaasti käyttää. Muuten tehtävien teko olisi ollut aika vaikeaa, mikäli esim Oravalta ei tässä tehtävässä olisi voinut pyytää konsultaatiota tarvittaessa.

Hieno ja mielenkiintoinen tehtävä ja hienosti meni. Järvenpään porukalle kiitos huikeasta myynnistä ja tekemisen riemusta. Toivottavasti aktiivista soittokontaktia on jatkettu myös tuon jälkeen. Asiakkaat viihtyivät ja kauppaennätykset lyötiin.

Vielä omasta nuoruudesta. Kysymys, joka on jälleen kaikkien huulilla. Ikää tosiaan ei ole kun 6-vuotta Jethroa vähemmän. 27 on mittarissa. Fakta kuitenkin on, että töitä olen tehnyt 18-vuotiaasta saakka koko ajan. Tätäkin ennen jo kesätöitä, mutta siitä asti olen tehnyt väh 20 viikko töitä. Myyntiä/markkintointia /asiakaspalvelua ja rahoitusalaa, on yhteensä 9,5 vuotta takana. Tästä ajasta 6 vuotta pankissa. Samalla on opiskeltu töiden ohessa.

Itse olen enemmän työntekijä tyyppiä kuin lukumiehiä. Riittääkö kokemus, sitä on mahdoton sanoa, mutta ainakaan se ei omasta mielestäni se ei ole ongelma, eikä ainakaan aiemmalla uralla ole koskaan noussut esteeksi. Kyllä työelämä on jo nyt todella paljon opettanut ja varmasti viimeinen reilut vuosi esimiestöissä on ollut kaikkein kasvattavinta aikaa.Opittavaa on toki aina, mutta toisaalta liian urautunutkaan ei ole hyvä olla.

Kasvohoidossa oli ihan kivaa. Välillä heteromiestä toki hirvitti.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Kasvohoidossa oli ihan kivaa. Välillä heteromiestä toki hirvitti.

Vaikea uskoa, että kasvohoidossa voi sen napakymppeilyn jälkeen vielä hirvittää ;)

Jos minun pitäisi valita joku tuosta nelikosta työkaveriksi, niin valinta olisi melko helppo. Kumpaakaan naisista en ottaisi myrkyttämään ilmapiiriä ja Jethro on taas sen verran kiero, että siihen olisi vaikea luottaa vaikka olisi samalla puolella pöytää.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis hetkinen, miten niin Minna ja Antti olivat hävinneet? Minna ja Antti nimenomaan voittivat eilisen skaban. Tehtävän sääntöjen mukaan Tiksin porukan olisi pitänyt myydä kolminkertainen määrä autoja, nyt eivät myyneet edes kaksinkertaista.
Niin tosiaan, Antti ja Minnahan voittivat eli siltä osin teorialta putosi pohja. Pahoittelen muistikatkostani. Ja kyllä he voittonsa ansaitsivat, siitä ei kahta sanaa. Kuten Antti sanoi, vaikka suhde olisi ollut 2:1, he olisivat voittaneet, eli huikean suorituksen tekivät.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
The Pelimies,Jethro.
Ja vielä, äijä on ylipainoinen kuin mikä, mutta niin vain on pokaillut hyvännäköisiä pornotähtösiä. Sille miehelle mikään ei ole mahdotonta!

Tuskinpa Jethro 16 vuotta sitten oli mikään hirmuisen ylipainoinen, tai tämä nainen mikään pornotähti vielä silloin. Tai mistäs minä tiedän. Sitä vaan ihmettelen, että 33-vuotias Jethro on nähnyt omien sanojensa mukaan tämän pornotähden viimeeksi 16 vuotta sitten jolloin olivat menossa naimisiin. Jethro oli siis menossa naimisiin 17-vuotiaana??
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Miten tuollainen myyminen on edes mahdollista?
Luulisin että suurin osa liikkeiden kanssa tehdyistä autokaupoista ei ole yhden päivän juttuja (kenties Diilissä nähdyissä oli mukana sellaisia joita oli jo pohjustettu aiemmin) kun ihmiset haluaa miettiä, vertailla mitä muissa liikkeissä on tarjolla ja tietysti rahoituksen järjestäminen on yksi juttu sekin joka voi olla epäselvää. Ainakin siinä tapauksessa että asiakas ottaa lainan pankista.
No tossahan on se käsiraha-juttu tietystikin. Mutta sekin on kuitenkin niin suuri summa että monellakaan ei ole niin paljoa lompakossa/pankkitilillä ja käsittääkseni autoliikkeet ei anna maksaa autokaupasta edes käsirahaa luottokortilla.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Sitä vaan ihmettelen, että 33-vuotias Jethro on nähnyt omien sanojensa mukaan tämän pornotähden viimeeksi 16 vuotta sitten jolloin olivat menossa naimisiin. Jethro oli siis menossa naimisiin 17-vuotiaana??

Onko tuo 33-v. Jethron oma ilmoitus? ;). Minä en kovin paljon usko kaverin juttuihin muutenkaan.

Ihmeellistä autokauppaa tosiaan. Koskahan tuo jakso oli kuvattu, kun autot menivät kuin kuumille kiville? Eihän tuota Auto-Aritaa muuten enää edes ole olemassa tuon nimisenä. Muistaakseni Metro Auto osti sen jokunen kuukausi sitten. Joutuivatkohan pakkomyymään, kun Jethron hieromien autokauppojen todellinen laita selvisi ;).

Huomisessa Keski-Uusimaa lehdessä luvattiin valottaa Järvenpään Auto-Aritan osalta tuota diilipäivän kulkua. Ehkä siitä vähän selviää, miten nuo kappalemäärät oikein laskettiin.
 

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Pahoittelen epätarkkuuttani. Siis se Tikkurilan myymälä on tietääkseni myyty Metro Autolle. Kuten tuosta linkistä ilmenee, Auto-Aritan osoite on Järvenpäässä.

Juuri näin. Järvenpään toimipaikka laajentunut myös huomattavasti kaupan jälkeen. Toytotalla tapahtui myös aika paljon muita muutoksia jälleenmynti organisaatiossa. Auto-Arita toimii kuitenkin Järvenpäässä edelleen ja on siellä erittäin tunnettu ja arvostettu autoliike.

Täytyy sanoa, että autona Toyotaa kohtaan nousi todella paljon arvostus, kun pääsi vähän autoja koeajamaan. Varsinkin tuolloin uuni tuore Urban Cruiser miellytti paljon ajotuntumalta. Itse olen aina pitänyt Japanilaisista autoista, mutta ainakin vielä toisaiseksi on Honda ollut alla.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Itse katselin eilisen jakson vasta tuossa aamupäivällä jälkikäteen MTV3:n Katsomosta. Tässä jotain löpinää jaksosta.

Tehtävä oli erittäin toimiva tällä kertaa. Kaikki kilpailijat taisivat pitää tehtävästä paljon ja jokainen pääsi hieman kuin elementtiinsä. Lopputuloskin sen kertoi ja molemmat joukkueet myivät autoja todella hyvin. Jakson loppupuolella johtoryhmän kysellessä kilpailijoiden mielipiteitä kilpailusta ja yleisiä fiiliksiä, mietinkin että tuosta olisi erittäin vaikea pudottaa ketään kilpailijaa. Ainakaan kyseisen tehtävän näytöillä. Ihan hyvä päätös Hjallikselta jättää pudottamatta ketään, tosin ensi viikolla on sitten erittäin tukalat paikat jokaisella.

Melko varmana finalistina pitäisin ainakin Heidiä. Hän on johdonmukainen, pätevä ja auktoriteettiakin löytyy. Jethro on eittämättä hyvä myyntimies ja varmasti kova kilpailija Heidille. Minnan ongelmana on hänen luonteensa, joka tuo varmasti myrskyisiä yhteentörmäyksiä erilaisten henkilöiden kanssa. Pidän häntä pätevyydeltään myös joukon heikoimpana. Antti taas on petrannut viikko viikolta hienosti, mutta onko hän silti liian nuori Hjalliksen tarjoamaan pestiin? Kokemustahan hänellä on kuitenkin ihan mukavasti, mutta uskaltaako Harkimo luottaa häneen kuitenkaan tarpeeksi - se jää nähtäväksi.

Kahdesta asiasta olen kuitenkin melko varma. Heidi on yksi finalisti ja Minna todennäköisesti ei ole.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
. Auto-Arita toimii kuitenkin Järvenpäässä edelleen ja on siellä erittäin tunnettu ja arvostettu autoliike.
.

Ei kuitenkaan viimeksi ollut lähelläkään parasta A-luokaa , kun autokauppaa teimme. Näytti Tiksin jengissä eilisessä jaksossa olleen silloinen Järvenpään ponneton myyjä. Tarjouksen sai kyllä aikaiseksi.

Myös Tikkurilassa silloin kokeilin, mutta kontakti myyjiin jäi kokonaan saamatta.


Ilmeisesti pikku potkua persiille tarvittiin ja eilen sitä todella nähtiin. Hienoa työtä, oikein ihmettelin. Varmaan olisi Toyota edelleen alla, jos myynnin eteen olisi eilisenlaista vaivaa nähty.

Antille sanoisin, että anna mennä vaan rinta(nnat...)pystyssä . Ihan turha on itse CV:tä painottaa, siinä jäät väkisin vanhemmille jälkeen. Keskity näyttöihin ja hoida homma. Näyttää aika mahdolliselta.
 

d2uce

Jäsen
Minna vie vastenmielisyyden määritelmän kyllä ihan uusiin sfääreihin. Mitä helvetin monologia se alkoi siellä johtoryhmässä sössöttämään? Ihme ettei Hjallis katkaissut puheenvuoroa kun Minna toisti itseään kuin rikkinäinen levysoitin.

Olin kyllä tavattoman pettynyt, kun Hjallis ei tokaissut heti monologin alkuun "vastaa kysymykseen lehmä".

Muutenkin Minna antoi itsestään jälleen erittäin yksinkertaisen ihmisen kuvan, joka korostui siinä, kun Hjallis hieman epäselvästi sanoi, että kaikki ovat sitä mieltä, että nimenomaan heidät pitäisi valita tehtävään. Muut ymmärsivät pointin, mutta Minna-raukka tyhmänä luuli, että Harkimo tarkoitti, että kaikki haluavat Jethron voittavan ja aloitti ihmeellisen meuhkaamisen. Olisin varmaan kuollut myötähäpeään, mikäli olisin ollut paikalla.

Muutenkin Minna olisi totaalisen väärä valinta hommaan, koska kukaan ei tuollaisen kusipäisen idiootin alaisuudessa varmaan halua tehdä töitä. Jethronkin uskon olevan parempi ihan kenttähommissa ja näenkin hänet enemmän myyjänä, kuin johtajana. Näkihän sen tuossa edellisessä tehtävässäkin jo työnjaosta Heidin kanssa.
 

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Antille sanoisin, että anna mennä vaan rinta(nnat...)pystyssä . Ihan turha on itse CV:tä painottaa, siinä jäät väkisin vanhemmille jälkeen. Keskity näyttöihin ja hoida homma. Näyttää aika mahdolliselta.

Kiitos hyvästä neuvosta ja tästä otetaan koppi. On totta, että Cv kilpailussa tulee Jetroa ja Heidiä vastaan dunkkuun työkokemuksen määrällä mitattuna. Siinä ei olisi auttanut kun syntyä aikaisemmin. Asialla ei taida enää voida mitään. Minnan häviää tässä pelissä mulle, mutta koulutuksella menee porukan kärkeen. Tottakai tossa on ihmisillä erilaisia heikkouksia ja vahvuuksia.

Omilla vahvuuksilla täytyy yrittää mennä ja yksikertaisesti antaa parhaansa. Se riittää sitten, mihin riittää. Henk koht halusin vain oikaista, että ei tuolta ihan koulunpenkiltä suoraan ponnistettu. Silloin, jos kaikkensa on antanut ja jos ja kun ei vaan natsaa pettymys tottakai on kova, mutta yleensä silloin sieltä on helppo nousta entistä vahvempana kehiin. Ei tarvitse jossitella.. Eikä koskaan pitäisi provosoitua mistään. Asiallinen tyyni kuittaus korkeintaan.
 

Oiler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, HIFK
Eikö ketään muuta täällä ärsyttäneet ne Minnan kahvihetkipyynnöt Hjallikselle. "Mentäis vaikka kahville - vaikken kahvia juokaan" Tuollaisista tarjouksista voi tulla jotkut muut asiat mieleen kuin että nautitaanko sumpit Lattena vai au Lait. Ja aika anteeksiantamattomia lipsahduksia mahdollisen työnantajan suuntaan.
 

Harri2001

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eikö ketään muuta täällä ärsyttäneet ne Minnan kahvihetkipyynnöt Hjallikselle. "Mentäis vaikka kahville - vaikken kahvia juokaan" Tuollaisista tarjouksista voi tulla jotkut muut asiat mieleen kuin että nautitaanko sumpit Lattena vai au Lait. Ja aika anteeksiantamattomia lipsahduksia mahdollisen työnantajan suuntaan.

Ai kuin "Päiväkahviseuraa! Nimimerkillä: kahvista viis".

Toisaalta, aika hyvä veto oli neuvotella treffit, kun toinen joukkue voitti yhteistä aikaa. Olettaen, että joskus treffit toteutu(i)vat.
 
Tuolla autokauppa tehtävällähän oli selvä pointti. Hjallis etsii Jokereille johtajaa Virmasen tilalle ;) tässähän on sen verran aikaa tehdä myyntijohtajan lisäksi Jokereille rekrytointia. Noh huonot vitsit sikseen.

Tästä päästäänkin siihen, että finaalitehtävän pitäisi ehdottomasti olla pelaajavahvistusten kartoittaminen Jokereille, mikä johtaisi lopulta siihen, että jokainen kilpailija sainaisi yhden pelaajan. Voittaja on tietysti se jonka palkkaama pelaaja pystyy auttamaan Jokereita eniten sanotaan vaikka joulutaukoon mennessä. Finaaliahan ei ole vielä oikeasti käyty eli täysin toteuttamiskelpoinen. Jokerit keksi tryoutin, niin kyllä Jokereiden täytyy myös olla ensimmäinen, joka hyödyntää reality-tv:n keinoja pelaajainhankinnassa. Tietysti säännöissä täytyy määritellä summa minkä pelaajanhankintaan saa käyttää. Jokereiden tapauksessa esimerkiksi 150 tonnia voisi olla ihan sopiva summa loppukaudesta. Sitä odotellessa.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tästä päästäänkin siihen, että finaalitehtävän pitäisi ehdottomasti olla pelaajavahvistusten kartoittaminen Jokereille, mikä johtaisi lopulta siihen, että jokainen kilpailija sainaisi yhden pelaajan. Voittaja on tietysti se jonka palkkaama pelaaja pystyy auttamaan Jokereita eniten sanotaan vaikka joulutaukoon mennessä. Finaaliahan ei ole vielä oikeasti käyty eli täysin toteuttamiskelpoinen. Jokerit keksi tryoutin, niin kyllä Jokereiden täytyy myös olla ensimmäinen, joka hyödyntää reality-tv:n keinoja pelaajainhankinnassa. Tietysti säännöissä täytyy määritellä summa minkä pelaajanhankintaan saa käyttää. Jokereiden tapauksessa esimerkiksi 150 tonnia voisi olla ihan sopiva summa loppukaudesta. Sitä odotellessa.
Vai olisiko kilpailu jo aloitettu? Millä muuten voisi perustella Fredrik Brembergin hankintaa Jokereihin? Masan scouttauksiin verrattuna epäilen, että kyseessä on Kiekko-Antin hankinta. Tähtinen taas on jotain Jethron hakuja, eikös mies ollut Rauman Lukon kannattaja siitä huolimatta, että asuu Turuus. Tiedä sitten kuka Alex Brooksin on sainannut, ehkä jompi kumpi naisista. Vielä ilmeisesti yksi pelaaja siis tulossa ennen joulutaukoa.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Tulosveikkaus otteluketjussa, mutta toivottavasti ei tule banneja:

- Heidistä suuri johtaja

- Antti Heidin alaiseksi (Myyntipäällikkö)

Minnalle (ääh) ja Jethrolle (helppoheikki) toffoa?
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Itse olen enemmän työntekijä tyyppiä kuin lukumiehiä. Riittääkö kokemus, sitä on mahdoton sanoa, mutta ainakaan se ei omasta mielestäni se ei ole ongelma, eikä ainakaan aiemmalla uralla ole koskaan noussut esteeksi.
Lainasin nyt vain tämän pätkän Antin kirjoituksesta.

Voisiko joku selventää minulle, koska Diili on kuvattu? Ensimmäisten jaksojen kuvauksista lienee jo lähemmäs vuosi aikaa? Mutta aivan niin kuin esimerkiksi Antin puheista päätellen viimeiset jaksot tulisivatkin aivan reaaliajassa?

Ideanahan kuitenkin oli, että kilpailijat asuvat tuon koko haastattelun ajan hotelissa ja "elävät" sitä kilpailua. Jos näin olisi, niin Anttikin olisi melkeinpä vuoden päivät nyt sielä hotellissa asunut.

Toivottavasti saitte pointistani selvää, ja voisiko joku joka paremmin tietää, selventää mulle vähän tätä kuviota? Miksei vaikka Antti itse :)

EDIT. Löysin tällästä:
Onko täällä ketään muuta, joka on luullu, että jaksot on purkitettu ihan lähiaikoina ja voittajaa ei vielä edes ole selvillä?

Itselleni tuli ihan shokkina kun lehdestä luin, että kuvaukset päättyivät jo puoli vuotta sitten. Jotenkin tullut Kiekko-Antin jutuistakin sellainen kuva, että melkein reaaliajassa mies kirjoittelee tehtävien jälkeen/ennen.
Kyl nää on purkitettu, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisi jo tehty.
Nyt alan olla ulkona kuin lumiukko. Varsinkin tuo lopun kommentti "mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisi jo tehty" hämmentää itseäni entisestään".

Mitähän nyt on "purkissa" ja mitä ei. Sen ymmärrän, että esimerkiksi Anttihan voi jokaista jaksoa toki kommentoida, kun ei paljasta vain asioita eteenpäin. Lisäksi esimerkiksi mediassa Jethronkin kommentit tuntuvat aina niin "tuoreilta" ja niin kuin ohjelmaa kuvattaisiin vasta paraikaa.

EDIT2:
Vielä on pakko lisätä, että kuinkahan tarkasti tuo nyt sitten on rajattu, mitä saa paljastaa ja mitä ei. Antin viestejä kun selailee, niin tuollaista vihjailevaa viestiä esimerkiksi seuraavan jakson tapahtumista on ollut pitkin matkaa. Lisäksi ajattelisi, että voisi olla jopa säännöissä kiellettyä kilpailijan kirjoittelu ohjelmasta keskustelupalstoille, varsinkin siis ohjelman ollessa kesken.
 
Viimeksi muokattu:

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tästä päästäänkin siihen, että finaalitehtävän pitäisi ehdottomasti olla pelaajavahvistusten kartoittaminen Jokereille, mikä johtaisi lopulta siihen, että jokainen kilpailija sainaisi yhden pelaajan.

Tuolla kokoonpanolla ei taida homma vaan toimia. Antti nyt sattuu olemaan Bluesin miehiä ja Jethro tunnusti turkulaisten väriä aiemmin, joten sainaukset saattaisivat hyvin olla jotain Pertti Lehtosen ja Karl Göhringin välimaastosta. Tosin olisihan siinä ihmettelemistä kun Antti sainaisi Pepen (onkohan mies vielä siellä torin lähellä olevasa paikassa hommissa?) ja perustelisi hankintaa sillä, että nyt tuotiin kokemusta, johtajuutta ja voittamisen taitoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös