Mainos

Hjalliksen Diili

  • 651 242
  • 2 034

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Miten voi olla noin jumissa ettei ole tajunnut miettiä noin itsestäänselvää kysymystä yhtään etukäteen? Tu

Miten mulla tuli mieleen joku sovittu juttu tässä? Jo heti alussa Susanna heitti läppää Michellestä kansallispuvussa ja johtoryhmän puheista sai sellaisen kuvan, että pelasivat aika paljon samassa leirissä. Voisiko tosiaan olla, että ei kehdannut sanoa koston pelossa ketään klikin ulkopuolelta (eli niitä, jotka pärjäsivät hyvin) ja ei halunnut myöskään "pettää" kavereita?

Ja tosiaan, Susannalta kyllä aivan järkyttävät valinnat johtoryhmään. Heti jakson alkuvaiheissa puhui Alista mahdollisena loppupään pelaajista ja tämä toinen Susanna vaikutti ainakin omien havaintojen perusteella helvetin skarpilta mammalta. Johtoryhmävaiheessa enää vain jännitti Hjalliksen kommentteja ja mahdollisia jäätymisiä, pudotettavasta henkilöstä ei ollut mitään epäselvyyksiä.

Jos pitäisi veikata tulevia tehtäviä, niin ennustaisin seuraavaksi kerraksi toista arvosteluperusteista kisaa ja miestan tappiota. Jotenkin tuntuisi sarjan tulevien jaksojen perusteella heikolta hommalta antaa yhden joukkueen hävitä kolme kertaa putkeen. Miesten joukkueesta sitten tämä naisjohtaja (Ok, ei ollut nyt projektipäällikkönä) taas vaikuttaa siltä, että aivan saatanan pahasti saisi ryssiä ennen tiputusta. Kahden jakson perusteella tuo näyttäisi omissa silmissäni voittajaehdokkaalta, vaikka rehellisyyden nimissä onkin sanottava, että sillähän ei ole mitään merkitystä. Vai olisiko joku lyönyt vetoa Antin voiton puolesta viime tuotantokauden parin ekan jakson jälkeen?

Ihan sivuhuomiona, itse ainakin pidin noista maitopurkeista enemmän kuin nykyisestä. Tämä siitäkin huolimatta, että en varsinaisesti kuulu 40+ naisten ryhmään.
 

M10

Jäsen
Michellen jäätymisestä: varma ja helppo tapa selvitä tuosta olisi ollut heittää ryhmänjohtaja bussin alle, kerta hän porukan tappiosta on vastuussa. Siis jos ei itsellä ole selkeää kandidaattia, niin kuin Michellellä ei tässä tapauksessa ollut. Mutta ehkä hän ei sitä halunnut tehdä, kun kyseessä oli kaveri (?).

Hjalliksen päällepuhuminen ja suora vittuilu johtorymässä hieman häiritsee. Pidän häntä kyllä hyvänä Diilin vetäjänä, mutta välillä tuo tyyli on epäreilua kilpailijoita kohtaan. Viihdyttäväähän se on, mutta aika harvoin mies antaa kilpailijan sanoa loppuun asti sanottavaansa (nyt pudotetun Susannan kohdalla tämä oli toki hyvä asia). Tämä pisti silmään jo edellisen tuotantokauden aikana. Välillä Hjallis jopa laittaa sanoja kilpailijoiden suuhun. Kova voi olla myös rehellisin keinoin. Tämä siis niitä harvoja asioita, jotka ko. ohjelmassa häiritsee.

Naisten ryhmän presentaation aloitus aiheutti valtavan myötähäpeän. MM95, voi luoja paratkoon.. Ei se puuma-nainenkaan kovin vakuuttava veto ollut.

Ja Jortikan cameoroolille b
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Olipas huikee jakso!

Tehtävä oli ihan ok, mutta kyllä niitä vanhoja kunnon autokauppa tehtäviä kaipailee jo! Ja vaikka Jethro sitten tuomaroimaan ja päättämään kumpi tiimi voittaa.

Oli kyllä Susannalta hemmetin tyhmät valinnat tuohon johtoryhmän eteen, Michellen kun olisi heittänyt niin olisi varmasti pelastanut oman nahkansa. Hjallikselta kyllä huikeaa ja asianmukaista tykitystä.

Juti, Kurri ja Jortsu pisti hienon jakson upeasti pakettiin.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikähän ottelu tuo Suomi-Venäjä ihan faktisesti ottaen oli? Keväällä tämä kai on kuvattu. Oliko tämä jopa juuri se ottelu, kun MTV3 oli haalinut juuri MM-esitysoikeudet ja näytti sen hirvityslähetyksen vihaiselle kansalle?
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Miesten joukkueesta sitten tämä naisjohtaja (Ok, ei ollut nyt projektipäällikkönä) taas vaikuttaa siltä, että aivan saatanan pahasti saisi ryssiä ennen tiputusta. Kahden jakson perusteella tuo näyttäisi omissa silmissäni voittajaehdokkaalta, vaikka rehellisyyden nimissä onkin sanottava, että sillähän ei ole mitään merkitystä. Vai olisiko joku lyönyt vetoa Antin voiton puolesta viime tuotantokauden parin ekan jakson jälkeen?
Kaksi jaksoa takana ja turistit alkavat erottua todellisista ehdokkaista.

Viime syksyn Final Four: kaksi miestä (Antti ja Jethro) ja kaksi naista (Heidi ja Minna). Eiköhän se tänäkin vuonna mene samalla tavalla eli finaalissa on kaksi miestä ja kaksi naista. Puolet osaan nimetä jo nyt suoraan: Ali ja Tarja - takuuvarmasti neljän joukossa.

Toinen mies: Sampo on ollut heti alkuun paljon esillä, mutta tuskin pärjää loppuun saakka. Todennäköisesti tipahtaa juuri ennen Final Fouria. Veikkaisin toiseksi mieheksi toistaiseksi ohjelmassa aika paljon taka-alalla pysynyttä Teemua. Vaikuttaa kuitenkin hemmetin pätevältä kaverilta. Toinen nainen: jostain syystä mun mielestä Mira tulee olemaan aika pitkään mukana. Todennäköisesti tipahtaa myös juuri ennen Final Fouria. Veikkaisin toiseksi naiseksi hemmetin pätevän oloista Ninaa. Hankolaisuus ja kaksikielisyys varmasti painavat Hjalliksen vaakakupissa. Näiden kuuden (Final Four + Sampo ja Mira) lisäksi loput vaikuttavat aika turisteilta.

Diili 2010 Final Four: Ali, Nina, Tarja, Teemu

Paljon saa tapahtua, jos Tarja ei vie koko pottia! Tarja pyyhkii finaalissa Teemua mennen tullen.

Lukitaan vastaus!
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika hauskasti muuten Hjallis sanoi, että "sekö on sitten uusi asia että Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden 20 vuotta sitten... eikun 10 vuotta sitten". Ei taida itse päämieskään mikään penaalin terävin kynä olla.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Naisten ryhmän presentaation aloitus aiheutti valtavan myötähäpeän. MM95, voi luoja paratkoon.. Ei se puuma-nainenkaan kovin vakuuttava veto ollut.

Ja Jortikan cameoroolille b

Samat fiilikset. Ja häpeän tuskissaan näytti Hjalmarikin tuolissaan piehtaroivan. Siihen vielä "Den glider in", ja itsehäpäisy olisi ollut täydellinen. Ja samaten olin itsekin varma, että Valion väki vieroksuu vähän tuota puuma-sanaa, mutta eivät tainneet kommentoida sitä mitenkään. Ei ehkä kuitenkaan ihan yhtiön brändin mukainen sanavalinta. Ei tosin niin surkea idea kuin viime vuotisella miesporukalla, kun he lähtivät tekemään Siljan kamppanjaa toteamalla heti kärkeen, että tää Siljan kaikille suomalaisille tuttu hylje-logo on aivan surkea, korvataan se hei tällasella söpömmällä piirroksella. Ei paljon Siljan pomoja naurattanut.
 
Viimeksi muokattu:
Kai sen Käärme-Susannan olisi voinut saman tien pudottaakin, kun varmaan aika selväksi tuli, ettei hänessä voittaja-ainesta tuohon kisaan ole.

Näin totesin viikko sitten, joten oikeus toteutui. Vaikkakin vähän myöhässä. Hirveää sähellystä Susannalta niin johtoryhmässä kuin itse tehtävän suorituksessakin. Tappion jälkeen voisi käydä läpi niitä seikkoja, jotka tähän lopputulokseen johti ja kantaa vastuun. Nyt vain syyteltiin Alia, eikä pienintäkään viittausta siihen, että omassa toimimisessa voisi olla jotain väärää. Tässä tehtävässä kuitenkin projektin vetäjän rooli oli merkittävästi isompi kuin ensimmäisessä jaksossa.

Klassikkojakso kyllä kaikin puolin: Koko kansan hokitrio, MM95 nevöförget, glitterijengi ja Michellen jäätyminen hyvinä esimerkkeinä. Voittajajoukkue olisi muuten hyvästä teemasta tuon puumailun voinut korvata jotenkin fiksumminkin. Pistää varmaan Tarjan aviomiehenkin mietteliääksi :D

Paha tässä on vielä kärkinelikkoa ennustaa, kun niin moni kilpailija on vielä jäänyt täysin pimentoon. Vahvoilla ainakin jäljelle jäänyt Susanna ja Tarja. Jukan ja Michellen osakkeet varmasti ovat aika alhaalla tässä kisassa.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
jostain syystä mun mielestä Mira tulee olemaan aika pitkään mukana.
Tätä luulen minäkin, sillä luin tyttöystävän jotain naistenlehteä eilen jossa tuo Mira kertoi siitä raskaudestaan jonka oli huomannut juuri kuvausten alussa ja sanoi, että alussa oli aika vaikeaa kun oli jotain pahoinvointia yms.

Tuosta tuli ainakin minulle sellainen fiilis, ettei ihan heti ole Mira putoamassa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Melkoista hulinaa. Maitolehmiä, Puumia, ADHD, Juti, JurriKurri, Vittuuntunut Jortikka ja se Michellen totaalinen jäätyminen. Jethro puuttuu enää.

Jortikan cameo oli todella upea. Vaikutti jopa yllättävän letkeältä siellä taustalla. Voin vain kuvitella miten innoissaan hän on kun "pitää mennä tapaamaan Diilin kilpailijoita".

Hieman hymyilytti myös Antin tarkkailijan työ toisen tiimin aivoriihessä. Valppaana kynä sauhuten Antti istui kuin yksi jäsenistä muiden keskellä.
 

J. Hakaneula

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Melkoista hulinaa. Maitolehmiä, Puumia, ADHD, Juti, JurriKurri, Vittuuntunut Jortikka ja se Michellen totaalinen jäätyminen. Jethro puuttuu enää.

Itse kyllä odottelin Rautakanslerin astuvan sieltä marionettiensa taustalta VIP-aitioon ja jyrähtävän jotakin painavaa. Vaan eipä hätää. Satun nimittäin tietämään, että minulle on kerrottu, että Suuri Johtaja olisi tulossa saunakaverinsa Hjalliksen pyynnöstä vierailevaksi luennoitsijaksi Diili-ohjelmaan. Alustavien kaavailujen mukaan Kalervo Suuri pitäisi kilpailijoille seminaareja ainakin seuraavista aiheista:

1. Moderni johtajuusote organisaatiossa.
2. Hermokontrolli lehdistötilaisuuksissa.
3. Jyrähtämisen ABC.
sekä sokerina pohjalla yhteisluento Hjalliksen kanssa:
4. Miksi tyytyä suomalaiseen kun voi rekrytoida keskinkertaisen kanadalaisen?

Seminaarien aiheet pohjautuvat luennoitsijan omakohtaisiin kokemuksiin eletystä elämästä ja vastalahjaksi Diili-kilpailijoiden sivistämisestä Rautakansleri saisi käyttöönsä Matti Virmasen Jääkiekkoliiton johtotehtäviin.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse kyllä odottelin Rautakanslerin astuvan sieltä marionettiensa taustalta VIP-aitioon ja jyrähtävän jotakin painavaa.

Vitsi mikä kliimaksi jaksolle olisikin ollut kun Kalervo Suuri olisi lopussa Hjalliksen sijaan jyrähtänyt Susannalle että "Sä saat potkut".
 

J. Hakaneula

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vitsi mikä kliimaksi jaksolle olisikin ollut kun Kalervo Suuri olisi lopussa Hjalliksen sijaan jyrähtänyt Susannalle että "Sä saat potkut".

Eikös tämmöinen potkujen ulkoistaminen olekin bisneselämässä nykypäivää?
Hjallishan voisi käyttää Kalen lisäksi muitakin henkilöitä nimenomaan tässä roolissa, niin tulisi kivasti vähän vaihtelua ohjelmaan. Esim jos poispotkittava on herkkää ihmistyyppiä, niin potkujen johdosta aiheutuvaa mielipahaa voisi vähän lievittää sillä, että asian kuulisi pienen lapsen suusta ja saisi tältä vielä jonkin pehmolelun lähtijäislahjaksi. Sitten taas karskimmalle kaverille voisi toimia paremmin joku Bandidos-pomon antama monotus ensiksi verbaalisesti ja sitten vielä fyysisesti. Yksilöllistä kohtelua siis tässäkin asiassa.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ole Diiliä juurikaan seurannut, mutta nyt oli pakko katsoa kun kerran Juti, Kurri ja Jortikka olivat päässeet mukaan. Ehdottomasti parasta koko jaksossa oli Jortikan viekas taustahymy tehoduon kertoessa joukkuehengen merkityksestä. Tuotanto oli varmaan pyytänyt Jorelta jotain pep-talkia, mutta oli kohteliaasti kieltäytynyt.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tuli tuossa juuri äsken katsottua tallenne tokasta jaksosta.

Michellen jäätymisestä: varma ja helppo tapa selvitä tuosta olisi ollut heittää ryhmänjohtaja bussin alle, kerta hän porukan tappiosta on vastuussa. Siis jos ei itsellä ole selkeää kandidaattia, niin kuin Michellellä ei tässä tapauksessa ollut. Mutta ehkä hän ei sitä halunnut tehdä, kun kyseessä oli kaveri (?).

Juuri näin. Siinä aiemmin Michelle vielä sanoi, että "itse olisin tehnyt asioita toisin", kun Hjallis kyselee että kuka on sinun mielestäsi heikoin lenkki, niin miksi ihmeessä ei sitten kyennyt nimeämään projektipäällikköänsä? Käsittämätön jäätyminen.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Olipahan huikea jakso. Parasta antia oli ehdottomasti Kurri-Juti-Jortikka –akseli. Enää puuttui vain Jortikan kuolematon toteamus tyyliin tää on vaan jääkiekkoo. Tais olla Jortsulla lusikka suussa kun oli fiilingit vähän turhan matalalla.

- - -

Käärme-Susannalta toinen täydellinen rimanalitus aiheuttaen joukkueen repeytymisen kahtia omalla sekoboltsi-meiningillään. Todellista anti-johtamista tuollainen kiertely, kaartelu ja motkottaminen.

Hjallis on hoitanut ruutunsa vähintään hyvin. Käärme-Susanna sai ja ansaitsi kunnon höykytyksen, siitä ei ole epäselvyyttä.

Alin en usko menevän pitkälle (tai ei ole ainakaan varteenotettava voittajaehdokas, vaikka on toki kärsinyt, kun on joutunut kuppikuntien ”keskitysleirille”), koska hänen johtamisensa oli ensimmäisen jakson perusteella aikamoista haahulua ja muutenkin vaikuttaa sellaiselta tyhjäntoimittaja-kaverilta, jonka näytöt ovat mukahauskoissa letkautuksissa.

Miesten ryhmältä kyllä melkoinen riski käyttää puuma-sanaa, kun kyseessä oli valion maitopurkki. Mutta ihan kiinnostavan kokonaisuuden saivat kyllä aikaan ja voittihan tuo kirkkaasti naisten joukkueen hmv-purkin, josta en päässyt sitten mitenkään perille. Häviö taisi napsahtaa välittömästi, kun presentaatio alkoi kaikkia kiinnostavalla 95-nevöfögetillä. Ei päätä, ei häntää, ei mitään.

Miesten ryhmässä mukana oleva Tarja tulee menemään pitkälle. Villessä näen myös oikeanlaista tekemisen meininkiä ja uskon hänenkin olevan pitkään mukana.

Seuraavaksi ulos joutaa täysin muista erillään oleva kokemus-Jukka, jonka lilluminen aiheuttaa jotain myötähäpeää voimakkaampaa tunnetta. Ja Mitchellen paineensietokyky tulikin jo testattua, joten näistä kahdesta turhakkeesta on päästävä seuraavaksi eroon.

Mainittakoon vielä, että Antti hoiti taas hyvin tehtävänsä jakaen kritiikkiä sääliä antamatta ja hyvin on seuraillut joukkueiden toimintaa.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olihan jakso taas!
Miehet vastaan naiset siivoustehtävässä missä osa porukasta olikin jo keväällä tässä ketjussa bongattu. Naiset sähelsi lisätyövoimansa kanssa ja tilanne oli kiusallinen kun paikalle oli palkattu paljon porukkaa ja sitten töitä ei ollutkaan. Kovasti oli erimielisyyttä siitä miten näin pääsi käymään mutta itselle jäi mieleen Miran kommentti missä sanoi että palkataan vaan kaikki taktisella riskillä ja hän ottaa vastuun. Myöhemmin tosin hieman jossain vaiheessa otti takaisin kun sanoi että työntekijöihin ollaan vielä myöhemmin yhteydessä. No, lopputulos se että Michelle ja Nina ulos, ihan hyvät valinnat vaikka ei Mirakaan tässä tehtävässä vakuuttanut mutta ehkä kumminkin omaa potentiaalia.

Miesten tiimissä vanha herra Jukka(?) hiihtelee aina tilanteiden ulkona, hyvin oli tänään leikattu herran lusmuilua. Oli oikein haavakin tullut sormeen. Ensi viikkoon sitten tullee jo joukkuiden yhdistämisiä kun naisten puoli on pahasti vajaa.

Bonuksena vielä alkuosan liike missä tehtiin neuvottelua ikkunan pesusta. En tiedä mikä liike mutta voisin olla kanssa siellä asiakkaana/neuvottelemassa/ihan mitä tahansa...
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suoritukset olivat niin alta riman, ettei Hjalliskaan jaksanut ihan täyteen kiitoon lähteä. Michellen voisi kuvitella uudeksi jumppaohjaajaksi paremmin kuin Hanko-projektin vetäjäksi. Tietyssä mielessä koko hävinnyt joukkue olisi voinut poistua. Eiköhän ensi kerralla tehdä uudet jaot, koska ollaan taas "mätä kukko" -vaiheessa.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvinhän sillä siivouksellakin tienaa, jos kolme tonnia tekee päivässä. Siivousvehkeisiin ja pariin ruosteiseen hiaceen ei paljoa pääomia sais uppoamaan. No ehkä osa asiakkaista arvaa kaupantekohetkellä tehtävän todellisen luonteen, ja lähtee mukaan ihan mainosmielessä, että saisi yrityksensä telkkariin. Siinä kohtaa, kun naisryhmä sopi autopesusta ja joku sanoi puhelimessa satakakskymppiä, niin aattelin, et nyt ne tekee tiliä. Mutta sehän oli kuudesta autosta yhteensä. Eihän 20 eurolla taida saada autoaan ees harjapesuun pk-seudulla! No ehkä työn jälkikin oli sitten hintansa arvoista.

Hieman sitä ykköspäivän suunnitteluosuutta olis kaivannut enemmän näytettäväksi. Naisporukan taktiikkapalaveri sivuutettiin aika nopsaan.

Mira pelasti perseensä vain ja ainoastaan älyämällä ottaa Michellen mukaan. Kahden tippujan riski kun oli olemassa ja Hjalliksen kenkimishaluja häntä kohtaan oli jo havaittavissa. Kuka muu tahansa siitä joukosta, niin Mira olis lähtenyt kanssa pihalle johtajan vastuun myötä. Ei voi olla yllätys aamulla, kuinka monta ihmistä tulee lisää ja menee mihinkin. Voittaakseen pitää suunnitella ja käydä asiat läpi niin pitkälle kuin mahdollista, eikä siirtyä klo 18 jälkeen "vapaalle". Nyt siinä oli tunti puheiden mukaan hukattu aamulla lyhyestä päivästä.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tai niinhän tuota putoamista voi nyt jälkikäteen selittää. Hjallis ei pitänyt Michellen tyylistä aiempien jaksojen perusteella joten olisi huonolla tuloksella hävityn kilpailun jälkeen aika typerää ilmoittautua vapaaehtoiseksi johtoryhmän eteen. Kyllä tuo nyt aika selittelyltä vaikuttaa, Michelle.

Mira Kasslin on ihan tyylikäs nainen ja ulosanti on selkeää, mutta epäonnistuminen johtajana oli aika räikeä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Kyllähän tämä rouva Kassler valehteli siihen malliin, että ainakin ura Keskustapoliitikkona on taattu. Kyllähän hän oli tämän Niinan kanssa ihan samalla aaltopituudella näiden mamujen palkkaamisen suhteen ja sanoi kyllä kantavansa vastuun. Tiesin jo siinä kohtaa, mitä tuleman pitää. Ehkä Hjallis sitten nöyrtyi rouva Kasslerin hyvin leenaharkimolaisen olemuksen edessä...
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Samaa mieltä, selittelyn makua Micheleltä. Hölmö veto häneltä kyllä mutta kai hän tosissaan luuli että on ollut niin hyvä ettei tippuisi. Outi on kanssa samanlainen päänpyörittelijä, Jukan kanssa seuraavaksi liipasimella jos minulta kysyttäisiin. Miran suhteen on kyllä kaksijakoiset ajatukset. Aika vähän ollut esillä, tänään toisaalta kämmi mutta toisaalta taas on sen verran edustava ja kumminkin "nimekäs" että pysynee mukana vielä jonkun aikaa.

Miesten puolelta on vaikea sanoa onnistujia kun on niin hyvä meininki päällä koko remmillä. Tarjakin on yksi "häristä" ja on varmasti top-kolmessa. Jukka vielä pomoksi niin saa vielä näyttää kyntensä johtamisessa kun juokseminen ei selkeästikään onnistu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös