Pirnes vieläpä omana kasvattina teki sen vierasjoukkueen paidassa. Oma seuraamiseni alkoi aktivoitumaan vasta seuraavalla kaudella ja NHL 2004-pelin tultua ja Vallinin maali on paremmassa muistissa.
Pirneksen ympyrä sulkeutui vuonna 2014, kun hän palasi kotiin pitkältä kierrokselta ja hän oli kahdesti juhlimassa mestaruutta Tapparaa vastaan. Teki myös isoja maaleja, vaikka ei voittomaaleja. Pirnes onkin jäänyt viimeisiä kausia muistellessa vähemmälle huomiolle nimimiesten takana, mutta Pirnes jäi mieleen todella tasaisena secondary scoring-osaston edustajana ja Essin tuoma kokemus oli kullanarvoista Marjamäen dynastian aikana.
Muistaakseni Matti Alatalolla oli käsissään 2008-2009 Liigan parhaimpia kokoonpanoja, joka toi sitten lopulta hopeaa. Alatalo valmensi porukkaa Kari Jalosen pelikirjan jalanjäljissä ja periaatteessa Kojon voittavilla opeilla Kärpät otti vielä siis hoppeisen vuodelta 2009. Tällä kaudella olisi pitänyt vielä kulta tulla, mutta ei perkele.Jos historian tietäjät pystyy kertoo niin oliko Alatalo/Haapakoski/Aravirta aikakausi kui tuskallista kateltavaa verrattuna tähän Manner/Mikkola/Marjamäki osa 2 aikakauteen ku itse olin viel sen verta nuori etten muista muuta ku fanikatsomon Haapakoski Ulos chäntit tähän päivään asti.
Tiedä mihin Castrenin Gretzkyn ura olisi vielä edennyt, mikäli työsulkua ei olisi tullut ja ura Kingsissa saanut jatkoa. Pirneshän valittiin myös alunperin historiallisen kovaan World Cup-joukkueeseen, mutta loukkaantuminen esti matkan ja Mikko Koivu korvasi hänet. Ei sillä että hänen uransa olisi mennyt huonompaan suuntaan, koska Pirnes teki kaikesta huolimatta komean kansainvälisen uran Euroopassa ja voitti MM-mitaleita.Pirneksen tarinassa on vielä sellainen lisämauste, että hänellä oli liigasopimus kaudesta 99-00 Bluesin kanssa sillä ehdolla, että jos Kärpät nousee liigaan sopimus raukeaa. Kuten tiedetään, Tutostrofi vesitti tuon kevään, ja Pirnes oli vapaa lähtemään - ja lähtikin, oikeastaan ainoana merkittävänä pelaajana. Muu ydinryhmä jäi, ja Kärpät seurasi joukkueena liigaan vuotta myöhemmin.
Tuosta ei tietty Essiä voi syyttää, kyseessä oli lupaava nuori pelaaja jonka parhaat vuodet oli lähestymässä, ja liigaan piti päästä. Moni muu oli lähtenyt jo aiemmin, kuten Mikkola ja Niinimaa. Pirneksen osalta vaan tarina oli hiukan harmillinen, kun oli niin lähellä, mutta ei kuitenkaan osa Kärppien liiganousua. Pirnes eli ja hengitti Kärppiä, oli niin oma poika kuin olla ja voi - silti ensimmäiset luistimenpiirrot Raksilassa tuli vierasjoukkueen paidassa, ja kevät 2003 toi vielä oman mausteensa soppaan. Bluesin ja Tapparan lisäksi Essi pelasi vielä Jokereissa ja Lukossa liigaa ennen Kärppiä.
Loppu, se oli silti suloisen kultainen. Kahdesti.
Vaikka tuo tilanne on muistissa ja edelleen hämmentää, niin Kärpät hävisi tuon sarjan ihan puhtaasti sellaiseen perseilyyn, mitä en usko että oltaisiin edes harkittu jos Ari Hilli ei olisi ollut Venäjän kiertueella tuolla kaudella.Oman jengin pudottuani se huomio noissa play offseissa kiinnittyi silloin eniten just siihen Pelicans-Kärpät pariin ja muistan erittäin hyvin vielä sen, miten alkoi jo näyttämään hyvältä, kun Kärpät johti ottelusarjaa voitoin 3-1, kunnes oliko se sitten juuri siinä viidennessä pelissä Lahdessa, jossa joku Pelicansin kanadalaisvahvistus joutui Miikka Salomäen jyräämäksi ja hieman myös siinä loukkaantui, jolloin Pelicans taisi juurikin Kai Suikkasen johdolla filmata tota tapahtumaa vielä paljon dramaattisemmaksi ja Salomäen saadessa siitä useamman pelin pelikieltoa, kunnes tota rangaistusta muistaakseni taidettiin lopulta hieman lieventää, kun se telomisen uhriksi joutunut pelaaja olikin ihan hyvässä pelikunnossa heti seuraavassa matsissa.
Mutta juurikin kaikki se mediahuomio ja Pelicansin joukkueen dramatisointi siitä Salomäen taklauksesta oli juurikin sitä, mitä en olisi halunnut silloin pudotuspeleissä nähdä tapahtuvan, enkä haluaisi jatkossakaan. Toi just vitutti silloin rankasti, kun tuntui siltä, että se Pelicans ei selvästikään pystynyt voittamaan tota kyseistä ottelusarjaa ilman, että oltaisiin turvauduttu juurikin tällaisiin harmaalla alueella oleviin vilppikeinoihin. Eli Pelicans tarvitsi käytännössä silloin just jotain tällaista ylimääräistä hämmennystä, vastustajan pelaajan pelikieltoa, rivien sekoittamista, tuomariapua ym. kyseenalaisia keinoja, joita se ei olisi todennäköisesti tullut saamaan avukseen, jos tota Salomäen tapausta ei oltaisi silloin dramatisoitu siihen malliin ja jos peli olisi mennyt vain siten, että se Salomäki olisi saanut teostaan sen normijäähyn tai vaikka 5+20, jonka hän olisi normaalisti kärsinyt.
Vaikka tuo tilanne on muistissa ja edelleen hämmentää, niin Kärpät hävisi tuon sarjan ihan puhtaasti sellaiseen perseilyyn, mitä en usko että oltaisiin edes harkittu jos Ari Hilli ei olisi ollut Venäjän kiertueella tuolla kaudella.
Eli kutospeliin, jota Kärpät johti kahden erän jälkeen 2-0, missä toisella erätauolla valmennus kertoi ykkösvahti Johan Backlundille hänen äitinsä menehtymisestä, mutta jonkun käsittämättömän syyn takia antoi jatkaa maalissa kolmanteen erään. Ei siinä tainnut edes paria minuuttia mennä että tilanne olikin 2-3 ja vaikka lopussa vielä tasoitettiin niin siihen se mitalipelipaikka jäi. Lahdessa ei ollut enää mitää jakoja.
Minä en vieläkään ymmärrä miten helvetissä tuollaisessa tilanteessa pystyttiin millään muotoa ajatella että Backlund olisi siinä mielentilassa mitä playoffien ratkaisupelin kolmaserä vaatii. Jokainen voi miettiä omalle kohdalle että jos kerrottaisiin oman vanhemman kuolemasta niin olisitko varttia myöhemmin valmis mennä jatkamaan töitä ilman että asia vaikuttaa mitenkään. Tuo on myös se tapahtumasarja mistä Backlund sai sen kyseenalaisen maineen ailahtelevana maalivahtina. Ennen tuota ja jälleen seuraavalla kaudellahan mies oli täysi muuri Kärppien maalilla.
Mutta niin, vaikka Salomäki sai ulosajon ja pelikiellon vähintään kyseenalaisesti, niin sillä ei lopulta hirveää merkitystä ottelusarjan kannalta ollut. Se ratkaistiin Hannu Aravirran ja kyseisen kauden maalivahtivalmentajan välillä. Kertoo paljon ettei minulla ole mitään hajua kuka tuo kyseinen valmentaja olisi edes voinut olla. Aravirran päätöksistä kertoo taas kaiken se, miten peluutti mielummin Joonas Komulaista pakkina, mitä nosti junnuja kokoonpanoon.
Mun allekirjoitus on näiltä ajoilta. En nyt muista, että kohdistuiko Keräsen kritiikki yksittäiseen pelaajaan vai pelaajiin? Kaukalonlaitahaastattelussa kertoi kuitenkin näin: "Ei ole minun tehtäväni patistella toisia pelaamaan".Sen muistan, että vaikka joukkue oli todella kova, ei oltu todella lähelläkään mitalia. Niin pelillinen helvetti sekin kaksi kautta taisi olla.
Tässä tilanteessa annettiin Backlundin itsensä tehdä päätös pelaamisesta. Todella tyhmästi toimittu valmennukselta.Eli kutospeliin, jota Kärpät johti kahden erän jälkeen 2-0, missä toisella erätauolla valmennus kertoi ykkösvahti Johan Backlundille hänen äitinsä menehtymisestä, mutta jonkun käsittämättömän syyn takia antoi jatkaa maalissa kolmanteen erään.
Vaikka tuo tilanne on muistissa ja edelleen hämmentää, niin Kärpät hävisi tuon sarjan ihan puhtaasti sellaiseen perseilyyn, mitä en usko että oltaisiin edes harkittu jos Ari Hilli ei olisi ollut Venäjän kiertueella tuolla kaudella.
Eli kutospeliin, jota Kärpät johti kahden erän jälkeen 2-0, missä toisella erätauolla valmennus kertoi ykkösvahti Johan Backlundille hänen äitinsä menehtymisestä, mutta jonkun käsittämättömän syyn takia antoi jatkaa maalissa kolmanteen erään. Ei siinä tainnut edes paria minuuttia mennä että tilanne olikin 2-3 ja vaikka lopussa vielä tasoitettiin niin siihen se mitalipelipaikka jäi. Lahdessa ei ollut enää mitää jakoja.
Minä en vieläkään ymmärrä miten helvetissä tuollaisessa tilanteessa pystyttiin millään muotoa ajatella että Backlund olisi siinä mielentilassa mitä playoffien ratkaisupelin kolmaserä vaatii. Jokainen voi miettiä omalle kohdalle että jos kerrottaisiin oman vanhemman kuolemasta niin olisitko varttia myöhemmin valmis mennä jatkamaan töitä ilman että asia vaikuttaa mitenkään. Tuo on myös se tapahtumasarja mistä Backlund sai sen kyseenalaisen maineen ailahtele
Mutta niin, vaikka Salomäki sai ulosajon ja pelikiellon vähintään kyseenalaisesti, niin sillä ei lopulta hirveää merkitystä ottelusarjan kannalta ollut. Se ratkaistiin Hannu Aravirran ja kyseisen kauden maalivahtivalmentajan välillä. Kertoo paljon ettei minulla ole mitään hajua kuka tuo kyseinen valmentaja olisi edes voinut olla. Aravirran päätöksistä kertoo taas kaiken se, miten peluutti mielummin Joonas Komulaista pakkina, mitä nosti junnuja kokoonpanoon.
Maalivahtivalmentaja oli silloin Erno Moilanen.Vaikka tuo tilanne on muistissa ja edelleen hämmentää, niin Kärpät hävisi tuon sarjan ihan puhtaasti sellaiseen perseilyyn, mitä en usko että oltaisiin edes harkittu jos Ari Hilli ei olisi ollut Venäjän kiertueella tuolla kaudella.
Eli kutospeliin, jota Kärpät johti kahden erän jälkeen 2-0, missä toisella erätauolla valmennus kertoi ykkösvahti Johan Backlundille hänen äitinsä menehtymisestä, mutta jonkun käsittämättömän syyn takia antoi jatkaa maalissa kolmanteen erään. Ei siinä tainnut edes paria minuuttia mennä että tilanne olikin 2-3 ja vaikka lopussa vielä tasoitettiin niin siihen se mitalipelipaikka jäi. Lahdessa ei ollut enää mitää jakoja.
Minä en vieläkään ymmärrä miten helvetissä tuollaisessa tilanteessa pystyttiin millään muotoa ajatella että Backlund olisi siinä mielentilassa mitä playoffien ratkaisupelin kolmaserä vaatii. Jokainen voi miettiä omalle kohdalle että jos kerrottaisiin oman vanhemman kuolemasta niin olisitko varttia myöhemmin valmis mennä jatkamaan töitä ilman että asia vaikuttaa mitenkään. Tuo on myös se tapahtumasarja mistä Backlund sai sen kyseenalaisen maineen ailahtelevana maalivahtina. Ennen tuota ja jälleen seuraavalla kaudellahan mies oli täysi muuri Kärppien maalilla.
Mutta niin, vaikka Salomäki sai ulosajon ja pelikiellon vähintään kyseenalaisesti, niin sillä ei lopulta hirveää merkitystä ottelusarjan kannalta ollut. Se ratkaistiin Hannu Aravirran ja kyseisen kauden maalivahtivalmentajan välillä. Kertoo paljon ettei minulla ole mitään hajua kuka tuo kyseinen valmentaja olisi edes voinut olla. Aravirran päätöksistä kertoo taas kaiken se, miten peluutti mielummin Joonas Komulaista pakkina, mitä nosti junnuja kokoonpanoon.
Haapakoski sai kenkää jo vuotta aiemmin. Mainitsemasi Aravirran kaudet 11-12 ja 12-13 olivat itselle ensimmäiset vuodet Kärppien matkassa jokseenkin myöhäisherännäisenä penkkiurheilijana, kun mömmöm 2011 nevöfoget inspiroi pesunkestävän videopelinörtin 15-kesäisenä hallille, fanikatsomoon ja Stenkan selostusten ääreen (ei meillä kotona mitkään maksukanavat näkyneet). Menin toki sitten all-in uuteen harrastukseen kaikilta digitaalisilta osa-alueilta, lukien päivittäin sekä Jatkoaikaa että vanahaa kunnon KFC-palstaa, joten nuo kaudet ovat seuranneen mestaruusvuoden ohella jääneet parhaiten mieleen.No, oma poika Haapakoski erotettiin vuoden jälkeen syksyllä 2011, ja vanha mestari Hannu Aravirta tuli kuvioihin. Sen muistan, että vaikka joukkue oli todella kova, ei oltu todella lähelläkään mitalia. Niin pelillinen helvetti sekin kaksi kautta taisi olla. Ainoita valopilkkuja olivat Haataja ja Huml. Omat pojat olivat vasta kasvamassa mestareiksi.
Kiitos tästä kirjoituksesta!Haapakoski sai kenkää jo vuotta aiemmin. Mainitsemasi Aravirran kaudet 11-12 ja 12-13 olivat itselle ensimmäiset vuodet Kärppien matkassa jokseenkin myöhäisherännäisenä penkkiurheilijana, kun mömmöm 2011 nevöfoget inspiroi pesunkestävän videopelinörtin 15-kesäisenä hallille, fanikatsomoon ja Stenkan selostusten ääreen (ei meillä kotona mitkään maksukanavat näkyneet). Menin toki sitten all-in uuteen harrastukseen kaikilta digitaalisilta osa-alueilta, lukien päivittäin sekä Jatkoaikaa että vanahaa kunnon KFC-palstaa, joten nuo kaudet ovat seuranneen mestaruusvuoden ohella jääneet parhaiten mieleen.
Jäin pohtimaan erityisesti boldattua kohtaa, koska molemmilla Aran kausilla joukkue oli kallis ja sinänsä ihan nimivahva, mutta ei todellakaan edes paperilla lähellä 2000-luvun tai Marjamäen mestaruusvuosien tasoa.
Kaudella 2011-12 pakisto oli kokonaisuudessaan korkeintaan tyydyttävä. Kapteeni Mikkola sai luonnollisesti joka ilta faneilta paskaa niskaan, mutta nyt kun 12 vuotta myöhemmin eliteprospectsia katsoo, sekä teho -että pistetilastot olivat ihan mukiinmenevät. Havu ja Pokka pelasivat perusvarmaa peliä, mutta kiekollinen taituruus oli kuitenkin suurelta osin aina klesana olleen Eklundin ja lumilapio kädessä itsensä teloneen Lelu Lehtosen varassa. Näiden herrojen ollessa sivussa pakiston ohuus korostui, kun tsekkihasardi Snopek ja täytemiehet kuten nuori Niemelä saivat enemmän vastuuta.
Huml tosiaan alkoi näihin aikoihin pelaamaan itseään oululaisten sydämiin. Haataja iski toisella laidalla laattaa pussiin hirmutahdilla pelattuaan marraskuun puoliväliin asti ilman avausmaalia, ollen lopulta Liigan maalipörssin toinen. Näiden takana Kossu, Junttila, Donskoi ja Salomäki pelasivat ihan hyvät kaudet secondary scoring -osastolla. Parikymppisellä Donskoilla oli ehkä vielä nähtävissä vähän sellaista 'I wanna be the guy' -syndroomaa jossa haki aina sitä hienointa harhautusta kun yksinkertaisempi ois voinut olla kaunista. Alaketjuissa Alikoski, Keränen ym. hoitivat oman roolinsa.
Kärppien suurin ongelma tuollakin kaudella oli jo klassikoksi muodostunut sentteriosasto. Viuhkola pelasi Humlin ja Haden välissä hyvin varsinkin ylivoimalla, mutta jalka ei tahtonut riittää. En itse valitettavasti koskaan nähnyt Kuningasta kentällä tämän huippuvuosina: ei vissiin koskaan ollut mikään pikaluistelija, mutta polvi -ja/tai selkävaivat haittasivat nyt pahasti menoa. Lukossa tehoillut Saarenheimo oli liigan kallein nelossentteri. Kemppainen puolusti erinomaisesti, mutta ei ollut vielä löytänyt hyökkäyspeliään ja oli myös jonkinasteinen fanien sylkykuppi, koska nosti kärkiukon liksaa. Stümpelin tulon siirtorajalla muistan elävästi; mitään en ukosta itse tiennyt mutta palstoilla kuhistiin siihen malliin että oli selvästi lupa odottaa jotain suurta. No eipä siitä vierailusta rehellisesti jäänyt paljon muuta käteen kuin jollekin onnekkaalle varmaan se puumaila. Toki vanha herrasmies väläytteli hetkittäin maagista syöttöälyään, mutta ei niissä aivoituksissa mukana pysymiseen riittänyt hockey IQ muilla kuin Komulla.
Joonas Komulaiselta ei kukaan odottanut mitään, mutta Kuhmon 150 senttinen alfauros otti paikkansa kokoonpanossa, ollen varmasti Kärppien kokonaisvaltaisesti luotettavin sentteri. Luikerteli silleen ovelasti vastustajan karpaasien välistä iskemään helpot sisään maalin suulta, 13 maalia runkosarjassa ja 0.75 PPG pleijareissa hei. Jos olisi ollut keskivertopelaajan kokoinen ja ehkä myös välttynyt toistuvilta aivotärähdyksiltä, pelaisi varmaan vieläkin ja kovalla tasolla. Mutta se siitä.
Yllä onkin jo kerrattu legendaarinen Pelicans-sarja, case Salomäki-Hodgman ja kutospeli, mutta kauden kyseenalaiset maalivahtipäätökset eivät alkaneet pahamaineisesta kolmannesta erästä. Backlundin hankinta tammikuussa ihmetytti monia, koska maalivahtipeliä pidettiin joukkueen vahvimpana osastona. Erinomaisen syksyn pelannut Hostikka ei tainnut saada enää yhtään kokonaista peliä alle menetettyään valmennuksen luottamuksen. Muun muassa Jokerit syksyllä nollannut Karhunen taas lähetettiin Slovakiaan. No, Backe oli keväällä muuri kunnes traagisesti ei ollut.
Valmennuksesta sen verran, että vaikka en tuolloin itse juuri mitään pelistä tajunnut, Aravirta käsittääkseni peluutti aikaansa nähden ihan modernia jaloslaista kiekkokontrollia, joka sai ainakin Sihvoselta pisteitä. Ongelmat olivat ilmeisesti enemmän hengenluomisen, vaatimustason ja päätöksenteon puolella kuin pelitavallisia.
Oli tarkoitus muistella myös kautta 2012-2013 tässä viestissä, mutta johan tästä tuli kunnon blogipostaus. Tiivistetään niin että samaa paskaa se oli Ahon näköisillä hankinnoilla, Tomas Plihal ei helevetti. Kaikki nuoret lupaukset tais ottaa takapakkia ainakin tulosten valossa. NHL:n työsulku meinasi pelastaa koko kauden, kun Jussi Jokinen, Jason Demers ja ABC-Turris paikkasivat täydellisesti joukkueen kasaamisessa tehtyjä virheitä, mutta Pohjoisesta alkoi vissiin puhaltaa niin kova puhuri, että jopa uniset veljet Bettmanin lämpimässä officessa heräsivät ja laittoivat sirkuksen takas käyntiin.
Todella hieno kirjoitus! Itsellenikin tuo 2011-2012 oli ensimmäinen kausi kun oikeasti elin ja hengitin Kärppiä ja sain ensimmäisen kausikorttini kannattajakatsomoon. Tuolta kaudelta muistoihin on jäänyt myös Janne Pesosen siirtyminen Ifk:hon ja kannattajakatsomon petturi-lakanat.Haapakoski sai kenkää jo vuotta aiemmin. Mainitsemasi Aravirran kaudet 11-12 ja 12-13 olivat itselle ensimmäiset vuodet Kärppien matkassa jokseenkin myöhäisherännäisenä penkkiurheilijana, kun mömmöm 2011 nevöfoget inspiroi pesunkestävän videopelinörtin 15-kesäisenä hallille, fanikatsomoon ja Stenkan selostusten ääreen (ei meillä kotona mitkään maksukanavat näkyneet). Menin toki sitten all-in uuteen harrastukseen kaikilta digitaalisilta osa-alueilta, lukien päivittäin sekä Jatkoaikaa että vanahaa kunnon KFC-palstaa, joten nuo kaudet ovat seuranneen mestaruusvuoden ohella jääneet parhaiten mieleen.
Jäin pohtimaan erityisesti boldattua kohtaa, koska molemmilla Aran kausilla joukkue oli kallis ja sinänsä ihan nimivahva, mutta ei todellakaan edes paperilla lähellä 2000-luvun tai Marjamäen mestaruusvuosien tasoa.
Kaudella 2011-12 pakisto oli kokonaisuudessaan korkeintaan tyydyttävä. Kapteeni Mikkola sai luonnollisesti joka ilta faneilta paskaa niskaan, mutta nyt kun 12 vuotta myöhemmin eliteprospectsia katsoo, sekä teho -että pistetilastot olivat ihan mukiinmenevät. Havu ja Pokka pelasivat perusvarmaa peliä, mutta kiekollinen taituruus oli kuitenkin suurelta osin aina klesana olleen Eklundin ja lumilapio kädessä itsensä teloneen Lelu Lehtosen varassa. Näiden herrojen ollessa sivussa pakiston ohuus korostui, kun tsekkihasardi Snopek ja täytemiehet kuten nuori Niemelä saivat enemmän vastuuta.
Huml tosiaan alkoi näihin aikoihin pelaamaan itseään oululaisten sydämiin. Haataja iski toisella laidalla laattaa pussiin hirmutahdilla pelattuaan marraskuun puoliväliin asti ilman avausmaalia, ollen lopulta Liigan maalipörssin toinen. Näiden takana Kossu, Junttila, Donskoi ja Salomäki pelasivat ihan hyvät kaudet secondary scoring -osastolla. Parikymppisellä Donskoilla oli ehkä vielä nähtävissä vähän sellaista 'I wanna be the guy' -syndroomaa jossa haki aina sitä hienointa harhautusta kun yksinkertaisempi ois voinut olla kaunista. Alaketjuissa Alikoski, Keränen ym. hoitivat oman roolinsa.
Kärppien suurin ongelma tuollakin kaudella oli jo klassikoksi muodostunut sentteriosasto. Viuhkola pelasi Humlin ja Haden välissä hyvin varsinkin ylivoimalla, mutta jalka ei tahtonut riittää. En itse valitettavasti koskaan nähnyt Kuningasta kentällä tämän huippuvuosina: ei vissiin koskaan ollut mikään pikaluistelija, mutta polvi -ja/tai selkävaivat haittasivat nyt pahasti menoa. Lukossa tehoillut Saarenheimo oli liigan kallein nelossentteri. Kemppainen puolusti erinomaisesti, mutta ei ollut vielä löytänyt hyökkäyspeliään ja oli myös jonkinasteinen fanien sylkykuppi, koska nosti kärkihyökkääjän liksaa. Stümpelin tulon siirtorajalla muistan elävästi; mitään en ukosta itse tiennyt mutta palstoilla kuhistiin siihen malliin että oli selvästi lupa odottaa jotain suurta. No eipä siitä vierailusta rehellisesti jäänyt paljon muuta käteen kuin jollekin onnekkaalle varmaan se puumaila. Toki vanha herrasmies väläytteli hetkittäin maagista syöttöälyään, mutta ei niissä aivoituksissa mukana pysymiseen riittänyt hockey IQ muilla kuin Komulla.
Joonas Komulaiselta ei kukaan odottanut mitään, mutta Kuhmon 150-senttinen alfauros otti paikkansa kokoonpanossa, ollen varmasti Kärppien kokonaisvaltaisesti luotettavin sentteri. Luikerteli silleen ovelasti vastustajan karpaasien välistä iskemään helpot sisään maalin edestä, 13 maalia runkosarjassa ja 0.75 PPG pleijareissa hei. Jos olisi ollut keskivertopelaajan kokoinen ja ehkä myös välttynyt toistuvilta aivotärähdyksiltä, pelaisi varmaan vieläkin ja kovalla tasolla. Mutta se siitä.
Yllä onkin jo kerrattu legendaarinen Pelicans-sarja, case Salomäki-Hodgman ja kutospeli, mutta kauden kyseenalaiset maalivahtipäätökset eivät alkaneet pahamaineisesta kolmannesta erästä. Backlundin hankinta tammikuussa ihmetytti monia, koska maalivahtipeliä pidettiin joukkueen vahvimpana osastona. Erinomaisen syksyn pelannut Hostikka ei tainnut saada enää yhtään kokonaista peliä alle menetettyään valmennuksen luottamuksen. Muun muassa Jokerit syksyllä nollannut Karhunen taas lähetettiin Slovakiaan. No, Backe oli keväällä muuri kunnes traagisesti ei ollut.
Valmennuksesta sen verran, että vaikka en tuolloin itse juuri mitään pelistä tajunnut, Aravirta käsittääkseni peluutti aikaansa nähden ihan modernia jaloslaista kiekkokontrollia, joka sai ainakin Sihvoselta pisteitä. Ongelmat olivat ilmeisesti enemmän hengenluomisen, vaatimustason ja päätöksenteon puolella kuin pelitavallisia.
Oli tarkoitus muistella myös kautta 2012-2013 tässä viestissä, mutta johan tästä tuli kunnon blogipostaus. Tiivistetään niin että samaa paskaa se oli Ahon näköisillä hankinnoilla, Tomas Plihal ei helevetti. Kaikki nuoret lupaukset tais ottaa takapakkia ainakin tulosten valossa. NHL:n työsulku meinasi pelastaa koko kauden, kun Jussi Jokinen, Jason Demers ja ABC-Turris paikkasivat täydellisesti joukkueen kasaamisessa tehtyjä virheitä, mutta Pohjoisesta alkoi vissiin puhaltaa niin kova puhuri että jopa Bettmanin lämpimässä officessa herättiin ja uniset veljet laittoivat sirkuksen takas pystyyn.
Tapparalla kulkee - tulikuuma molari kesytti Kärpät
Kärpillä on ollut ennenkin vaikeita kauden aloituksia. Kaudella 2014-2015 oltiin 15 ottelun jälkeen 21 pisteessä. Kärpät hävisi tuolloin Tampereella Tapparalle 2-0. Vielä seuraavassa pelissä tuli Pelicanssilta 4-2 turpaan ja taulukossa valahdettiin jo sijalle 9. Hox, tänään ollaan 22 pisteessä 15 ottelun jälkeen :)
Kauden 2014-2015 aloitus:
10.9.2014 Kärpät - Tappara 3-1
12.9.2014 TPS - Kärpät 2-5
14.9.2014 Kärpät - HIFK 1-4
16.9.2014 Ilves - Kärpät 3-1
17.9.2014 HPK - Kärpät 6-2
20.9.2014 Kärpät - Blues 5-4
27.9.2014 Sport - Kärpät 0-4
30.9.2014 Kärpät - HIFK 0-1 VL
3.10.2014 Lukko - Kärpät 5-1
4.10.2014 Ässät - Kärpät 2-3 VL
10.10.2014 Kärpät - Kalpa 4-1
11.10.2014 Kalpa - Kärpät 2-0
14.10.2014 Kärpät - TPS 3-2 JA
15.10.2014 Kärpät - Lukko 5-6 VL
17.10.2014 Tappara - Kärpät 2-0
18.10.2014 Pelicans - Kärpät 4-2
Sarjataulukko 19.10.2014:
1. Lukko 30p
2. Kalpa 27p
3. Saipa 24p
4. HPK 23p
5. JYP 22p
6. TPS 22p
7. Tappara 21p
8. Ässät 21p
9. Kärpät 21p
10. HIFK 20p
11. Ilves 18p
12. Pelicans 17p
13. Blues 13p
14. Sport 9p
Tuon jälkeen Kärpät voitti seuraavat 7 peliä:
21.10.2014 Kärpät - Ilves 3-2
24.10.2014 Kärpät - Ässät 2-1
25.10.2014 JYP - Kärpät 2-3 JA
28.10.2014 Kärpät - Sport 2-1 JA
1.11.2014 Kärpät - Saipa 3-0
13.11.2014 Blues - Kärpät 1-4
18.11.2014 Ässät - Kärpät 1-2
19.11.2014 Kaleva otsikoi: "Ryhtiliike syksyn pimeydessä" "Kärpät on jalostunut huomaamatta joukkueeksi, jota on viime kauden mestariryhmän tavoin erittäin vaikea voittaa".
Lumipallo lähti vyörymään oikeaan suuntaan ja sarjakärkeen noustiin juuri ennen joulutaukoa 17.12.2014.
Kausi päättyi lopulta runkosarjan voittoon (115p) ja Ahon mestaruusmaaliin.
Liiga vaikutti tasaisemmalta tuolloin. Nythän Hifki näyttää painelevan karkuun muilta ihan eri tahtiin. Hymyilyttää varmasti siellä teidän leirissä :)Oho, enpäs olisi tosiaan tollaista näin vuosien jälkeen muistanutkaan, että silloin syksyllä 2014 Kärpät olivat aloittaneet kautensa noin kehnosti, kuten oli myös Tappara sen aloittanut ja siitä huolimatta nämä molemmat joukkueet vaan pelasivat keväällä finaalissa, joka huipentui aivan mahtavalla tavalla siihen Kärppien voittomaaliin jatkoajalla Raksilassa kotiyleisön edessä.
Liiga vaikutti tasaisemmalta tuolloin. Nythän Hifki näyttää painelevan karkuun muilta ihan eri tahtiin. Hymyilyttää varmasti siellä leirissä :)
Nyt on kulunut muutama viikko siitä kun kyselin ketkä palstalaisista seurasivat Kärppien pelejä Pakkalan tekojäällä 1965-1966 kaudella?Kyselin jokin aika sitten moniko palstan kirjoittaja oli katsomassa Kärppien ja FoPS:n uusintaottelua Liigaan vuoden 1977 keväällä eli 47 vuotta sitten. Muutama vastaus tuli joten jonkin verran palstalaisia ainakin oli silloin Raksilassa paikalla.
Laitetaampa loppuun sitten jo kova saavutus eli kuka palstalaisista oli katsomassa Kärppien pelejä tekojääradalla Pakkalassa kaudella 1965 - 1966 ? Tuo kausi oli minun avauskausi pitkässä Kärppien fanituksessa. Ja siitä on siis jo 58 vuotta aikaa.
En oo Pakkalan tekojäällä vielä -66 ollu. Ensimmäinen muisto on Keskuskentän lisäalueelta kun vastassa oli HJK, jos en nyt ihan väärin muista ja vuosi oli -68 tai -69. Kylmää oli silloinkin. Sain kieleni jäätymään kiinni maalin takana olevaan rautaverkkoon. Pikkupoika kun ei ollut vielä oppinut, että elä koita kielellä kylmää rautaa.Nyt on kulunut muutama viikko siitä kun kyselin ketkä palstalaisista seurasivat Kärppien pelejä Pakkalan tekojäällä 1965-1966 kaudella?
Yhtään vastausta ei ole tullut. Olisiko nyt niin että olen ainoa palstalainen joka tuona talvena kärvisteli paikan päällä Pakkalassa? Tuolloin helmikuussa 1966 mitattiin Oulun pakkasennätys joka on siis vieläkin voimassa.
Jos et itse ollut paikalla niin kysäise tutuilta oliko joku heistä paikalla .
Sekin luonnollisesti kiinnostaa mikä vuosi on kaukaisin kun Kärppiä on seurannut paikan päällä. Siis kuka tahansa henkilö joka on vielä elossa ja muistaa asioita
Hieman oli luotto kateissa tuon 13-2 pelin jälkeen. Siitä huolimatta Raksilaan todistamaan selvä voitto. Yritin sitten kysellä kavereita mukaan viidenteen finaaliin Tampereelle. Ei löytynyt varsinaisista kavereista, mutta yksi saman luokan tyttö lupasi ja tuli mukaan. Se oli hänelle elämänsä ensimmäinen lätkämatsi! Hieno matsi oli ja voiton hetkellä olo oli huikea. Ei jäänyt vaivaamaan edes "se oikea 3-2 voittomaali", joka jäi tuomareilta huomaamatta pian 2-2 tasoituksen jälkeen. Semmoisia muisteloita. Niin se vielä, että ei syntynyt romanssia tämän mukaan tulleen mukavan tytön kanssa;-)Näkyi tämän illan Hockey Nightissa pikkupätkä tosta Kärppien ekasta mestaruudesta vuodelta 1981, jolloin Kärpät nousi finaalisarjassa voittoon Tapparaa vastaan oltuaan ensin sarjassa koko ajan häviöllä. Tappara oli näköjään voittanut kolmannen matsin Hakametsässä murskalukemin 13-2, jolloin juuri kukaan ei uskonut enää Kärppien nousuun tossa sarjassa, kunnes Kärpät kuitenkin voitti neljännen pelin Raksilassa lukemin 6-1 ja sitten viidennen matsin Hakametsässä 2-5 ja toi mestaruuden ensimmäistä kertaa Tampere-Pori -akselin pohjoispuolelle.
Mielenkiintoinen historian pätkä, joka löytyy tuolta tämän illan Hockey Night-jaksosta.
Hieman oli luotto kateissa tuon 13-2 pelin jälkeen. Siitä huolimatta Raksilaan todistamaan selvä voitto. Yritin sitten kysellä kavereita mukaan viidenteen finaaliin Tampereelle. Ei löytynyt varsinaisista kavereista, mutta yksi saman luokan tyttö lupasi ja tuli mukaan. Se oli hänelle elämänsä ensimmäinen lätkämatsi! Hieno matsi oli ja voiton hetkellä olo oli huikea. Ei jäänyt vaivaamaan edes "se oikea 3-2 voittomaali", joka jäi tuomareilta huomaamatta pian 2-2 tasoituksen jälkeen. Semmoisia muisteloita. Niin se vielä, että ei syntynyt romanssia tämän mukaan tulleen mukavan tytön kanssa;-)