Koronarajoitukset painavat varmasti jokaisen mieltä: Osaa enemmän ja osaa vähemmän. Siispä olen päättänyt järjestää hupia Jatkoajan palstan kirjoittajille ja järjestää historia-visan. Historia-visa koostuu kymmenestä kysymyksestä (10 kysymys on arvoltaan suurempi kuin muut 9 kysymystä), josta osa ovat helppoja ja osa ovat haastavampia. Historia-visan periaatteena on, että mitään apuvälineitä (Internettiä, kirjoja yms.) ei saa käyttää vastausten etsimiseen. Kyseessä on leikkimielinen visa, joten liian vakavasti ei kannata tähän suhtautua. Mikäli Historia-visa saa kannatusta, tulen jatkamaan näiden tekemistä aina, kun oma vapaa-aika riittää tekemään uusia historia aiheisia visoja. Eli aloitellaan ensimmäinen historia-visa (Vastausaikaa on 23.8.2021 asti) + vastaukset mielellään spoiler-tageihin:
1. Milloin Suomi itsenäistyi? (1p)
2. Mihin kahteen Japanin kaupunkiin Yhdysvallat pudotti kaksi atomipommi? (0,5 pistettä kustakin oikeasta kaupungista)
3. Kustaa Vaasalla oli neljä poikaa, jotka elivät aikuisikään saakka. Mitkä olivat näiden poikien nimet? (0,25 pistettä jokaisesta oikeasta nimestä)
4. Minkä viran Josif Stalin sai Vladimirin Leninin hallinnossa ja mikä merkitys tällä viralla oli hänen valtansa lujittamiseen Neuvosto-Venäjällä/Neuvostoliitossa Leninin jälkeen? (0,5 pistettä oikeasta virasta ja 0,5 pistettä oikeasta merkityksestä)
5. Minä vuonna Martti Lutherin kerrotaan "naulanneen" 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen? (1p)
6. Mikä oli Hammurabin lain perusperiaate? (1p)
7. Ensimmäisessä maailmansodassa käytettiin uusia aseita. Nimeä näistä uusista aseista neljä. (0,25 pistettä jokaisesta oikeasta vastauksesta)
8. Kuka löytöretkeilijä lähti purjehdukselle maailman ympäri 10.8.1519? (1p)
9. Ketkä kaksi veljestä perustivat tarun mukaan Rooman kaupungin? (0,5 pistettä kustakin oikeasta vastauksesta)
(Bonus-kysymys) 10. Mitä erityistä tapahtui 25.12.800 ja miksi tuo päivämäärä "25.12" on erityinen kyseiselle tapahtumalle? (1 piste oikeasta tapahtumasta ja 1 piste oikeasta päivämäärän erityisyydestä kyseiselle tapahtumalle)