Mainos

Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

  • 107 091
  • 707
Suosikkijoukkue
HIFK
Et ilmeisesti seurannut kisojen alla käytyä keskustelua? Tokihan mm. LHS saa tästä hyvän korvauksen, mutta järjestäjät ja break-even ovat tässä tapauksessa siis Hiihtoliitto, joka on kisojen ansiosta ongelmissa, kiitos kai lähinnä Matti Sundbergin Hiihtoliiton pj:na omavaltaisesti tekemän tuotonjakosopimuksen, nimenomaan LHS:n, ei kv-liiton kanssa. Google kertonee tästä paljon lisää.

Ok ja kiitos selvennyksestä. LHS on siis toiminut ihan oikein ja puolustanut omia etujaan. Olisi vain enemmän kuin mielenkiintoista katsella läpi nuo kisojen talousluvut.

Tuosta vain tulee nopeasti tsekattuna sellainen aavistus, että kaikki liiton tekemät sopimukset ovat samaa tasoa. Eli onko ensimmäinen johtopäätös se, että Hiihtoliitto tarvitsisi edes yhden maalaisjärkisen ihmisen hoitamaan noita sopimuksia. Niitähän lienee minimissään satoja. Ei niissä kuvioissa anteeksipyytelevät nuuskamuikkuset selviä. Tai sitten soppareita jaellaan kavereille ja sisäpiirille?

Kunhan ihmettelen edelleen.
 

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heh, päivän iltalehdessä saa Kyllönen omaa lääkettään huoltopomoilta. Meillä Hakalissa sanottaisiin Kyllöselle, että rasvaa ite suksesi jos ei kelpaa.

Parkkarilan Pyllistys r.y.:n talkooväki varmaan sanoisi.

Nää sällit saa hyvää palkkaa tästä ja on ammattilaisia, sponsorien rahalla. Tulokset ratkaisee, hoitais Annen sukset kuntoon eikä selittelis lehdessä. Jylhä on päävalmentaja ja vastuussa.
 

Da-Capo

Jäsen
Ottamatta millään tavalla kantaa case-Kyllöseen, niin voisiko joku asiantuntija valaista, mihin perustuu tämä huollon "koskemattomuus"? Urheilija joutuu kuitenkin median riepoteltavaksi epäonnistumisen hetkellä ja jos tässä tekijöinä voi olla muutakin kuin pelkkä urheilijan kuntopuoli, niin miksei näitä tekijöitä voi tuoda esiin? Onko voitelijoilla työsopparissaan joku pykälä, ettei tarvitse julkisuuteen vastata tekemisistään millään tavalla?
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Kyllösen virhe oli, että hän väitti huollon suosivan joitakin muita. Tämä on tietysti ikävä väite. Suksilla ja voitelulla näyttää olevan kovin suuri merkitys suoritukselle joten asiat on kyllä perin jos pohjin selvitettävä. Tässä ei ole varaa antaa tasoitusta. Ainakaan suksimerkkien sponorisopimusten ei saisi antaa vaikuttaa 'vääriin' valintoihin.

Tämä on vähän kuin formuloiden säätäminen. Kuskilla pitää olla omaakin osaamista. Niin myös hiihtäjällä.
 

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottamatta millään tavalla kantaa case-Kyllöseen, niin voisiko joku asiantuntija valaista, mihin perustuu tämä huollon "koskemattomuus"? Urheilija joutuu kuitenkin median riepoteltavaksi epäonnistumisen hetkellä ja jos tässä tekijöinä voi olla muutakin kuin pelkkä urheilijan kuntopuoli, niin miksei näitä tekijöitä voi tuoda esiin? Onko voitelijoilla työsopparissaan joku pykälä, ettei tarvitse julkisuuteen vastata tekemisistään millään tavalla?

Samaa olen itse ihmetellyt. Huonoa suoritusta ei pidä hyväksyä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä on vähän kuin formuloiden säätäminen. Kuskilla pitää olla omaakin osaamista. Niin myös hiihtäjällä.

Formulavertaus voi olla aika hyväkin. Eikös silläkin puolella ole väliin ollut aikamoista draamaa tallikaverien kesken, ja myös väitteitä suosimisesta on esitetty?
 
Samaa olen itse ihmetellyt. Huonoa suoritusta ei pidä hyväksyä.

Kuten edellä jo mainittiin, ei homma nyt näin yksinkertaista ole. Hiihdossakin testaillaan vielä lähtöpäivänä ja ainoa (entinen) kovemman luokan hiihtäjä, jonka henkilökohtaisesti tunnen, on sanonut valinnan olevan huoltoporukan ja hiihtäjän yhdessä tekemä. Ei homma toimi niin, että hiihtäjä marssii lähtöpaikalle vartti ennen kisaa ja huolto tuo sitten oman näkemyksensä mukaan voidellun suksiparin jalkoihin ja tönäisee matkaan. Jos joku hiihtäjä ihan tosissaan kisan jälkeen heittää, että huolto on tehnyt hommansa päin persettä, niin mun korvaan tuo kuulostaa, että 1) palaute ei ole ollut riittävää 2) oma osallistuminen suksivalintaan on ollut riittämätöntä. Toki on sellaisiakin kisoja, joissa koko joukon voitelu on perseellään, niin silloin voi katseet siirtää huollon suuntaan. Tuosta duunista maksetaan käsittääkseni sen verran köykäistä palkkaa, ettei niitä nyt tarvitse mihinkään julkiseen mankeliin laittaa. Jos hiihtäjä sijoittuu johonkin sijoille ynnämuut +10 ja hiihdon jälkeen ainoa sanottava on, että huolto oli perseestä, niin kyllä siinä omassa suorittamisessa pitäisi olla tarpeeksi miettimistä. Ja ymmärrän täysin, että mainitaan huonosti toiminut suksi, mutta koko vastuun sysääminen paskan suksen ja salaliittoteorioiden piikkiin on lähinnä oman vastuun pakoilua.

Ihailen kyllä Mustin ja Iivon tapaa nostaa huoltoa esiin ihan kysymättäkin. Ja onko se sitten sattumaa, että juuri tällä kaksikolla on tuntunut olevan läpi kisojen se paras suksi? Kuinka tämä kaksikko toimii suhteessa näihin nillittäjiin?
 

Lucius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ottamatta millään tavalla kantaa case-Kyllöseen, niin voisiko joku asiantuntija valaista, mihin perustuu tämä huollon "koskemattomuus"? Urheilija joutuu kuitenkin median riepoteltavaksi epäonnistumisen hetkellä ja jos tässä tekijöinä voi olla muutakin kuin pelkkä urheilijan kuntopuoli, niin miksei näitä tekijöitä voi tuoda esiin? Onko voitelijoilla työsopparissaan joku pykälä, ettei tarvitse julkisuuteen vastata tekemisistään millään tavalla?

Vaikka ovatkin yksilöurheilijoita, niin MM-kisoissa ovat kuitenkin osa Suomen joukkuetta kuten huoltotiimikin.

Kyllä siinä joukkuehenki on kovilla, kun joukkuekaveri suolataan median edessä.

Voisitko kuvitella, että pelin jälkeen Regin tulisi kameroiden eteen selittämään itse pelanneensa todella hyvin mutta, koska Joensuu oli niin umpisurkea, ei hän saanut tulosta aikaan? Siis vaikka se olisi tottakin.

Ongelmista pitää tietenkin puhua mutta ei suoraan medialle, vaan ne pitää ensin käsitellä joukkueen kesken. Jos tarvetta on, niin myöhemmin yhteisymmärryksessä voi kertoa sitten syistä yleisemminkin.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Anne Kyllönen Anne Kyllönen parinaan olisi periaatteessa voittanut pariviestin ylivoimaisesti. Paitsi että huolto olisi pilannut sen toisen Annen hyvin valitut sukset voitelulla. Se toinen olisi taas joutunut itkemään julkisesti.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
mihin perustuu tämä huollon "koskemattomuus"?

MISSÄÄN työyhteisössä EI SAA alkaa julkiesesti suolaamaan työpanokseen liittyviä tahoa. Jos jääkiekkoon peilataan niin vähän sama, kun päävalmetaja sanoo ennen kautta ettei saatu joukkueeseen niitä pelaajia joita haluttiin ja näillä on yritettävä pärjätä. Anne vain kaivaa omaa kuoppaa avautumisellaan, ja vaikka se ei saisi vaikuttaa niin voi huollon suksitesteissä jatkossa ihan inhimmilliset tekijät huomioiden tulla eteen tilanteita, missä ajatus Annen suksitestin kohdalla on, että se on ennenkin nämä haukkunut niin ihan sama ja testiin panostaminen on hieman heikompi kuin toisen hiihtäjän kohdalla. Tuo huollon "koskemattomuus" on vähän harhaa sillä todellakin noista asioista puhutaan kisan jälkeen, jos voitelu on täysin kustu. Nykyään voitelu ei ole niin isossa osassa kelin suhteen kuin voisi kuvitella, koska suksen profiililla jo ratkaistaan enemmän. Ja hieman esimerkkinä naisten kympistä. Kertulla oli loistava suksi, joten ei voitelu ole voinut kusta ja tuskin huolto tahallaan kenenkään suksen pohjaan laittaa vääriä aineita tai käsikuviointia.

Krista sanoi paskasta suksesstaan, että itse valitsi väärän profiilin suksen, ja Jylhä kommentoi Jauhojärven suksea maltillisesti, että se on vahvempi nousuosuudella kuin laskuissa vaikka kaikki näki, mikä oli tilanne. Eikä Monoen sukseaan haukkunut vaikka hänkin jäi suksella peesistä. Tuossa pari esimerkkiä kuinka sen palautteen voi antaa julkisuudessa ja toisenlainen palute on mallia jääkiekko. Mitä puhutaan kopissa, jää koppiin..

Annen kohdalla on otettava myös huomioon se, että hän ei välttämättä saa tallilta itselleen sitä ykkössuksea joka kelille ja sen jälkeen, jos sinulla on suksen profiilissa jo takamatkaa kärkeen, on huollolla aika tekemätön paikka. Eikös mediassa ollut esillä Annen kommentti huollolle, että tuossa on paras pari, tehkää mitä voitte. Esimerkkinä tuohon suksen profiiliin ja toimimiseen, niin Iivolla on ollut käytössä vesikelille se Rossingolin ylivoimainen vesikelin suksi niin huollon ei tarvitse Iivon kohdalla paljoa tehdä enää sen parantamiseksi.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Annen kohdalla on otettava myös huomioon se, että hän ei välttämättä saa tallilta itselleen sitä ykkössuksea joka kelille ja sen jälkeen, jos sinulla on suksen profiilissa jo takamatkaa kärkeen, on huollolla aika tekemätön paikka.

Kyllönenhän sanoi, että hiihti juuri tuolla suksiparilla vuosi sitten kolmanneksi oslon maailmancupin kolmellakympillä vesikelissä. Eli sinällään sen pitäisi olla huippupari, mutta toki vesikelejäkin on erilaisia.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vasta nyt ehdin katsella nuo miesten viestin kolme ekaa osuutta kokonaan. Paljon on saanut lukea, miten Musti petti. Nyt kun itse näin miten helvetin huono luisto Jauhojärven suksissa oli, niin olihan tuo mielestäni aika kova hiihto. Toki sitä voi harmitella, että kilpailukykyisellä kalustolla jopa Norjan ja Venäjän kyydissä olisi voinut pysyä. Siinä olisi pysynyt myös Niskanen ja sitten Lari olisi saanut sujutella aika pitkään rauhassa Chervotkinin ja Sundbyn perässä. Vaikka olisi sitten pudonnut, olisi Heikkinen päässyt rauhassa tuomaan Suomelle pronssin.

Vähän heikompihermoinen avaaja olisi kuitenkin tuolla Mustin suksella romahtanut sen puolitoista minuuttia, jolloin oltaisiin taisteltu sijoista ynnä muut.

Vielä huomiona. Aivan käsittämätön suksi oli Saksan vapaan hiihtäjillä. Eihän tuolla joukkueella muuten toki olisi pärjättykään. Toinen joukkue, joka hyötyi suksesta vapaalla, oli Ruotsi. Hellnerin tykkihiihto ei olisi muuten ollut mahdollinen. Mutta kyllä myös Heikkinen hieman hävisi suksella Callelle. Sääli sinänsä. Toki Ruotsin romahtaminen pertsalla varmasti myös selittyy pitkälti epäonnistuneella suksihuollolla. Tällaista tämä hiihto on. Suksen toiminnalla on aivan järkyttävä merkitys, vaikka toki myös miehet vaikuttavat.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
On Lahteen luvattu naisten 30 km:lle muutama aste pakkasta ja auringonpaistetta. Eli sama keli, kun oli skiathlonien aikaan. Silloin oli Kristalla loistosuksi, joten toivotaan samaa huomiselle. Ehkä sitä voisi vielä yhdet mitalikahvit laittaa valmiuteen huomiselle!

Eihän tuossa Björgenin lisäksi ole sellaisia, ketä Krista ei voisi voittaa huippupäivänään.
 

Da-Capo

Jäsen
Voisitko kuvitella, että pelin jälkeen Regin tulisi kameroiden eteen selittämään itse pelanneensa todella hyvin mutta, koska Joensuu oli niin umpisurkea, ei hän saanut tulosta aikaan? Siis vaikka se olisi tottakin.

Tämä vertaus on mielestäni siinä mielessä ontuva, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä Joensuu on myös itse kameroiden edessä ja myöntää suoraselkäisesti olleensa paska.
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
On Lahteen luvattu naisten 30 km:lle muutama aste pakkasta ja auringonpaistetta. Eli sama keli, kun oli skiathlonien aikaan. Silloin oli Kristalla loistosuksi, joten toivotaan samaa huomiselle. Ehkä sitä voisi vielä yhdet mitalikahvit laittaa valmiuteen huomiselle!

Eihän tuossa Björgenin lisäksi ole sellaisia, ketä Krista ei voisi voittaa huippupäivänään.
Niin siis täksi päiväksi? Itsellä viimeinen kisapäivä myös talkoohommissa. Aika raskasta ollut, toisaalta ihania kohtaamisia. Tulee ikävä.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Ennen kisoja arvioin, että kisoista voisi tulla mitaleja 5. Epätodennäköistä, että tänään tai huomenna saadaan mitalia, joten siitä taidetaan jäädä vähän. Parannusta viime kisoihin on kuitenkin tullut ja hyvä niin. Myös yksi kulta lämmittää sydäntä, koska arvioin, että yksikään mitaleista ei olisi kultainen.

Mäkihypyn taso on edelleen aivan surkeaa ja se on häpeällisellä tasolla, kun mietitään mäkihypyn historiaa. Tässä ei oikein voi vedota siihenkään, että kenialaiset asuu otollisella seudulla ja sen takia kipittää kierroksella karkuun. Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä. Juniorimäärät taitaa olla melko pienet ja onko kohta enää edes mäkiä, josta hypätä? Myös naisten mäkihyppy on surkeaa meidän kantilta katsottuna. Luulisi, että juuri siinä olisi suomalaisilla hyvät mahdollisuudet, mutta yhtä heikkoa tekemistä kuin miehilläkin. Naisten mäkihypystä en osaa sanoa muuta kuin tulokset, joten voihan siellä olla tulossa hyvää porukkaa. Joku viisaampi voisi valaista.

Yhdistetty on nousussa, mikä on ilahduttavaa. Vaikuttaisi, että nuoria on tulossa nykyistenkin maajoukkuemiesten taustalta. Tämän lisäksi maajoukkue on vielä todella nuori. Tästä voi tulla menestyslaji. Uhkana voi olla tuo mikä mäkihyppyäkin riepoo. Jos erikoismäen miehet ei onnistu, niin tuleeko näistäkään hyppääjiä? Onko samat asiat pielessä myös yhdistetyssä?

Hiihdon taso on tällä hetkellä parempi kuin vähään aikaan. Naisissa maajoukkuerunko pysyy vielä useita vuosia samana. Aikku ja Roponen toki lopettaa, mutta heitä on tulossa korvaamaan uusia nuoria ja lupaavia hiihtäjiä. Miesten taso on myös tällä hetkellä hyvä, mutta siellä on kyllä pieni huoli jatkosta. Musti, Heikkinen ja Nousiainen on uransa loppusuoralla ja ketkä heidät pystyy korvaamaan. Hakola, Lehtonen ja Hyvärinenkö? Kukaan ei ole minun silmiin näyttänyt siltä, että pystyisi olemaan ihan maailman kärkeä tulevaisuudessa. Hakola ja Hyvärinen taitaa olla jo 25 -vuotiaita ja Lehtonen jo kohta kolmekymppinen. Hyvärisen ja Hakolan kohdalla pitäisi alkaa kohta tapahtumaan, vaikka hiihtäjiksi ovatkin vielä nuoria.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Nopeasti katsottuna en huomannut, että täällä olisi mainittu Suomen edustajia 50 kilometrillä. Suomen väreissä siis hiihtävät Matti Heikkinen, Lari Lehtonen, Perttu Hyvärinen ja Kusti Kittilä. Kolme ensimmäistä odotettuja valintoja, Niskasen jättäessä matkan väliin saa myös tuore Kusti Kittilä edustaa Suomea kotikisoissa. Varmasti hieno paikka miehelle.

Naisten puolella olin vähän yllättynyt, että Saarinen on mukana vapaan 30 kilometrin hiihdossa. Ajattelin paikan menevän jollekin muulle, vaikka nuorelle Johanna Matintalolle. Toki sijoitusten tai menestymisen kannalta tällä valinnalla ei ole mitään merkitystä, koska kumpikaan näistä hiihtäjistä ei tule menestystä löytämään lauantailta. Tai sitten saavat taivas ja maa vaihtaa paikkoja, Petter Kukkosta lainatakseni.

Ollut kyllä katsojan kannalta mukavat ja tapahtumarikkaat kisat. Olen nauttinut tästä pariviikkoisesta.

Yhdistetyn jätkiin kyllä petyin. Muutoin kisat menneet menestyksen osalta aika odotusten mukaisesti. Toki se olisi mukava katsoa Suomella olevan kaksi kultamitalia, mutta kohtalo päätti toisin.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Omia ajatuksia miesten viestistä. Näin kisan kokonaan vasta jälkikäteen.

1. Jauhojärvi. Hyvään iskuun Musti pääsi kotikisoissa. Joutui antamaan alamäissä paljon periksi, mutta kesti jojoilun. Suoriutui osuudestaan hyvin arvosanoin.

2. Niskanen.
Kohtuullinen veto. Väsymys näkyi hiihdossa, eikä ne Iivonkaan hikilaudat ihan priimat olleet. Jos Jauhojärveltä puuttui luisto niin Iivolta puuttui pito. Ei voi Niskasenkaan suoritusta moittia, ilmeisesti on tauti tulossa.

3. Lehtonen. Teki sen mitä pystyi ja loppujen lopuksi aikalailla tasonsa mukainen hiihto. Ja edelleenkin... Miksi ihmeessä hiihti perinteisen 15km?

4. Heikkinen. Matilta hyvä hiihto. Teki taktisesti kaiken oikein ja nosti Suomen taistelemaan pronssista. Matti oli kaatua jo J-mutkan jälkeen Lahden puuroutuneseen latupohjaan, mutta antoi sen odotuttaa viimeiseen kaarteeseen.

Olosuhteet olivat kyllä haastavat, melkoisessa vellissä hiihdettiin. Ankkuriosuudella olin melko varma, että Ustjugov nousee haastamaan Norjan.

Päivän hienoin suomalaisuutinen on kuitenkin se, että Jauhojärvi jatkaa todennäköisesti olympialaisiin!
 
Ihmettelin noissa molemmissa viesteissä, miksi Suomen ankkurit eivät yrittäneet ratkaista jo aiemmin. Kun molemmilla oli vastassa ruotsalainen huippuluokan sprinttihiihtäjä. Ja vauhti oli suhteellisen hiljaista ankkureilla.
No, ehkä Pärmäkoski halusi säästellä vähän päätösmatkalle kun mitali oli kuitenkin jo varma. Jätti sitten loppukiriin. Ja Heikkinen ei viitsinyt siinä upottavalla radalla ruveta rehkimään. Ja kaipa luulivat että alamäessä seuraajat pääsee kuitenkin takaisin peesiin. Mutta olisi kyllä voinut kokeilla.
Täytyy sanoa, että kun tässä ketjussa jotkut väläyttelivät Hakolaa viestin ankkuriksi, niin olisi voinut toimiakin. (Ja Heikkinen kolmannella osuudella). Samoin Laukkanen tai Mäkäräinen kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta näin jälkikäteen jossiteltuna.

Itsekin pelkäsin että mitenhän se Lehtonen jaksaa. Mutta tietenkin hänellä oli oikeus hiihtää myös se 15km kisa ja hänen oikeusturvansa kannalta myös viestipaikka oli selviö. Lehtonen myös kuuluu niihin urheilijoihin, joille iso tavoite on nauttia näistä kisoista, joten nyt saa nauttia monta matkaa. Myös 50km. Toki Hellner hiihti kovaa ja samaan aikaa Lehtosella oli huono päivä, mutta onhan se nyt tuolla tasolla hirmuinen ero, kun ruotsalainen otti 7,5 kilometrin matkalla Lehtosta yli minuutin kiinni.

Pitää sanoa, että en oikein ymmärrä miten Anne Kyllösen sanomisista on tehty niin iso kohu.
Anne Kyllösen ja Matti Haaviston riita paistuu - nyt jyrähtää urheilun pääpomo iso-Mika: "Tuli ylilyönti"

Ei tuossa näkyvässä haastattelussa mitään niin ihmeellistä ole, hän aivan asiallisesti kertoo mielipiteitään.
Ja sitten "sotatila Suomen huoltokopilla!"
Suomen huoltopomo lyttää Kyllösen: emme voi laittaa moottoria Annen suksiin!
Aino-Kaisa Saarinen tyrmäsi Anne Kyllösen kohuväitteet!
Krista Pärmäkoski pöyristyi Anne Kyllösen suosimisvihjailuista: tiedän miten asiat ovat oikeasti!
Kerttu Niskanen pyöritteli silmiään Anne Kyllösen tarinoita kuunnellessaan!
Saako Anne Kyllönen potkut hiihtomaajoukkueesta?
MM-kisoista pihalle heitetyn Anne Kyllösen tilanne muuttuu ensi viikolla!

Ainahan urheilijat muistavat mainita, kun onnistuneen kilpailun jälkeen on ollut "hyvä kapula" tai muuta. Mutta sitten kun ei ole, niin sitä ei saisi sanoa. Kuten Mononen ja Jauhojärvi eivät halunneet sitä sanoa ja varmaan se on heidän sopimuksissaan, kuten tässä ketjussa on sanottu. Siitäkin nousi Sotshissa iso kohu, kun Mäkäräinen sanoi tv-haastattelussa, että ei muista milloin on viimeksi ollut näin huono suksi. Seli seli!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Niin siis täksi päiväksi? Itsellä viimeinen kisapäivä myös talkoohommissa. Aika raskasta ollut, toisaalta ihania kohtaamisia. Tulee ikävä.
Hattua pitää nostaa näistä talkoohommiin osallistumisista. On tapahtuma mikä tahansa niin innokasta ja hyvää väkeä tarvitaan aina.

Ei muuten oikein käy järkeen miksi noita urheilijan ja huollon sekä suksivalmistajan välisiä asioita pitää lehdissä revitellä näin paljon. Yksi syy tietty voi olla että varustetoimittajan suuntaan halutaan antaa painetta mutta kai tuossa on sitten sitäkin että urheilija on vaan turhautunut omaankin suorittamiseensa.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei muuten oikein käy järkeen miksi noita urheilijan ja huollon sekä suksivalmistajan välisiä asioita pitää lehdissä revitellä näin paljon. Yksi syy tietty voi olla että varustetoimittajan suuntaan halutaan antaa painetta mutta kai tuossa on sitten sitäkin että urheilija on vaan turhautunut omaankin suorittamiseensa.
Paljonhan tässä on kyse turhautuneen urheilijan kommenteista. Ehkä uran tärkein hiihto meni pilalle pitkälti suksiongelmien takia, joten pettymyksen ymmärtää ja nyt se näkyi sitten huonosti harkittuina lausuntoina. Kyllösen ensikommentit johtivat nopeasti siihen, että ajateltiin vika olevan Fischerin suksessa. Luulen, että Annen oli tämän jälkeen vähän jopa pakko purkaa asiaa lisää, koska ei hän halua suututtaa tärkeää yhteistyökumppaniaan.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ketkäs hiihtäjät on ennakkoon näillä pitkillä matkoilla vahvoja?
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Paljonhan tässä on kyse turhautuneen urheilijan kommenteista. Ehkä uran tärkein hiihto meni pilalle pitkälti suksiongelmien takia, joten pettymyksen ymmärtää ja nyt se näkyi sitten huonosti harkittuina lausuntoina. Kyllösen ensikommentit johtivat nopeasti siihen, että ajateltiin vika olevan Fischerin suksessa. Luulen, että Annen oli tämän jälkeen vähän jopa pakko purkaa asiaa lisää, koska ei hän halua suututtaa tärkeää yhteistyökumppaniaan.

Mielestäni Kyllönen syytti alusta asti huoltoa, ei suksea eikä nimenomaan omaa suksivalintaansa. Siinä ensimmäisessä haastattelussa, jonka antoi itkuisena heti kisan jälkeen mainitsi, että tällä samalla parilla on hiihdetty vesikelissä maailmancupissa podiumille, eli ei ollut siitä kiinni. No, siihen varmaan voi myös todeta, että vesikeleissäkin on eronsa. Ja lumessa ja ladussa.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Päivän painajainen: Tänään nähdään väsyneiden naisten 30 km, paitsi tietysti Björgen. Luulen, ja se on vähintäinkin tiedon väärti, että 'Martti' lähtee paukusta ja vetää norjalaiset kolmoisvoittoon. Muut hiihtävät viisaasti 'ommaa hiihtoa' ja kisaavat kympin sakkiin pääsystä.
 

Ralph

Jäsen
Ketkäs hiihtäjät on ennakkoon näillä pitkillä matkoilla vahvoja?
Norjalaiset. Naisissa se on yllätys, jos Björgen ei voita. Miehissä ladulle saapuu Northug, jolta voi jälleen odottaa mitä tahansa. Mutta Sundby on suurin suosikki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös