Hiihdon harrastajat Jatkoajassa

[Street Clinton]

Tosin pitäisi lukea vähän kirjallisuutta siitä, mikä olisi paras valinta.

Paras tapa on käydä liikkeessä testaamassa minkä merkin mono tuntuu parhaiten sopivan jalkaan. Monojen ominaisuuksissa ei ole juuri eroa mallistojen huipulla. Et hiihdä sen helpommin oli jalassa Fischer, Salomon, Madhus, Alpina tai Rossingnol. Kaikkien merkkien kilpamonot ovat niin hyviä, että voit valita minkä tahansa eikä sitä tarvitse jälkeenpäin katua. Esim. jos alennuksesta löytyy merkki mikä ei sattunut olemaan se paras mahdollinen omaan jalkaan.

Salomonin siteelle taitaa olla vain kaksi monovaihtoehtoa jos haluaa kilpatason vehkeet eli Salomon ja One Way. Kaikki muut monovalmistajat käyttävät Rottefellan sidettä (kilpamonoissa).

 

[Lert]

Tulin juuri 15 km kuutamohiihdolta. Kertakaikkiaan fantastinen reissu. Upea sinihohtoinen metsikkö oli melkoisen aavemainen ja lumoava.
Mukava -15 asteen pikkupakkanen loi myös mukavasti tunnelmaa.
Tälläinen yksintehty hiljainen hiihtolenkki upeassa maisemassa auttaa kummasti jaksamaan arjen keskellä.

 

[Väärä sivurajaheitto]

Pitovoitelu jäiselle ladulle

Osaakohan joku palstan perinteisen tyylin hiihtäjistä (miksei muistakin) kertoa miten pitää perinteisen suksi voidella kun latu on plussakelin jälkeisen pakkasen takia aivan jäinen. Eli minkälaista voidetta sinne pohjaan pitää laittaa?

Kyselen siis kun ensimmäistä talvea joudun/pääsen voitelemaan perinteisen suksisa.

 

[Street Clinton]

Osaakohan joku palstan perinteisen tyylin hiihtäjistä (miksei muistakin) kertoa miten pitää perinteisen suksi voidella kun latu on plussakelin jälkeisen pakkasen takia aivan jäinen. Eli minkälaista voidetta sinne pohjaan pitää laittaa?
.

Voitelu on aina tapauskohtaista. Ei voi suoraan sanoa mikä toimii tai mikä ei, ellei itse pääse näkemään olosuhteita. Yrityksen ja erehdyksen kautta sitä kuitenkin oppii tekemään oikeita ratkaisuja. Yleisiä ohjeita on tietysti olemassa.

Tässä tapauksessa voiteluun vaikuttaa kaksi asiaa:
- onko latu täysin jäinen vai osaksi jäinen
- voideltava suksi

Paras pito saavutetaan käytämällä pakkaskelin liisteriä (sininen liisteri), mutta voitelu on hiukan haastavampaa kuin purkkivoiteilla. Liisteri tökkii helposti jos sitä laittaa liikaa ja silloin hiihtämisestä ei tule mitään. Liisteri voi myös jäätyä ja jos tamppaa paljon ladun varressa voi lumi tarttua siihen kiinni, joka lisää tökkimistä. Kun sataa uutta lunta joudut ottamaan liisterit pois sillä muuten hiihdosta ei tule mitään.

Toinen vaihtoehto on laittaa liisteri alle ja purkkivoidetta päälle. Tällä saat hyvä pidon, mutta pinnassa oleva purkkivoide estää sen, että liisteri alkaisi tökkiä.

Kolmas vaihtoehto on mennä perinteisellä purkkivoitelulla, jolla et välttämättä saa ihan niin hyvää pitoa. Laitat ensimmäiset pitokerrokset vallitsevan kelialueen voidetta ja pintaan pehmeämpää (lämpimämmän kelin pitovoidetta). Lämpimämmän kelin pitovoiteella saat paremman pidon, mutta siinäkin voi tulla ongelmaksi pitovoiteen jäätyminen.

Kuinka paljon pitovoidetta tulee/voi laittaa riippuu suksen jäykkyydestä.

Netistä löytyy nykyään hyvin voiteluvideioita josta voit ottaa oppia. Esim. tämä purkkivoitelun opetusvideo Rexiltä.

 

[teemu_s]

Osaakohan joku palstan perinteisen tyylin hiihtäjistä (miksei muistakin) kertoa miten pitää perinteisen suksi voidella kun latu on plussakelin jälkeisen pakkasen takia aivan jäinen. Eli minkälaista voidetta sinne pohjaan pitää laittaa?

Kyselen siis kun ensimmäistä talvea joudun/pääsen voitelemaan perinteisen suksisa.

Itselläni on alla Peltosen Nanogripit ja huomasi heti toissapäivään verrattuna että latu on jäinen. Pitoa ei ollut todellakaan liikaa, käytännössä melkein se mitä hartioista sai irti. Mutta eipähän tuo hiihtämäni lenkkikään ollut kovin mäkinen. Lopputuloksena oli kuitenkin mukavaa sujuttelua kivassa pakkassäässä. Lopun kruunasi vielä loppumatkasta raivolla työnnetty pätkä tasatyöntöä. Vatsalihakset kiittää.

 

[Väärä sivurajaheitto]

Voitelu on aina tapauskohtaista. Ei voi suoraan sanoa mikä toimii tai mikä ei, ellei itse pääse näkemään olosuhteita. Yrityksen ja erehdyksen kautta sitä kuitenkin oppii tekemään oikeita ratkaisuja. Yleisiä ohjeita on tietysti olemassa.

Tässä tapauksessa voiteluun vaikuttaa kaksi asiaa:
- onko latu täysin jäinen vai osaksi jäinen
- voideltava suksi

Paras pito saavutetaan käytämällä pakkaskelin liisteriä (sininen liisteri), mutta voitelu on hiukan haastavampaa kuin purkkivoiteilla. Liisteri tökkii helposti jos sitä laittaa liikaa ja silloin hiihtämisestä ei tule mitään. Liisteri voi myös jäätyä ja jos tamppaa paljon ladun varressa voi lumi tarttua siihen kiinni, joka lisää tökkimistä. Kun sataa uutta lunta joudut ottamaan liisterit pois sillä muuten hiihdosta ei tule mitään.

Toinen vaihtoehto on laittaa liisteri alle ja purkkivoidetta päälle. Tällä saat hyvä pidon, mutta pinnassa oleva purkkivoide estää sen, että liisteri alkaisi tökkiä.

Kolmas vaihtoehto on mennä perinteisellä purkkivoitelulla, jolla et välttämättä saa ihan niin hyvää pitoa. Laitat ensimmäiset pitokerrokset vallitsevan kelialueen voidetta ja pintaan pehmeämpää (lämpimämmän kelin pitovoidetta). Lämpimämmän kelin pitovoiteella saat paremman pidon, mutta siinäkin voi tulla ongelmaksi pitovoiteen jäätyminen.

Kuinka paljon pitovoidetta tulee/voi laittaa riippuu suksen jäykkyydestä.

Netistä löytyy nykyään hyvin voiteluvideioita josta voit ottaa oppia. Esim. tämä purkkivoitelun opetusvideo Rexiltä.

Latu oli kokonaan jäinen. Luistelubaanakin oli jäässä sen verran jäässä, että moni luisteluhiihtäjäkin kirosi miksei pintaa oltu vedetty koneella rikki.

Kokemusta on vain noiden purkkivoiteiden käytöstä tältä talvelta.

Pitänee noita videoita katsella ja opiskella.

 

[Fordél]

Tulin juuri 15 km kuutamohiihdolta. Kertakaikkiaan fantastinen reissu. Upea sinihohtoinen metsikkö oli melkoisen aavemainen ja lumoava.
Mukava -15 asteen pikkupakkanen loi myös mukavasti tunnelmaa.
Tälläinen yksintehty hiljainen hiihtolenkki upeassa maisemassa auttaa kummasti jaksamaan arjen keskellä.

En juurikaan hiihdä talvella (kenties kerran pari kuussa), mutta tämän lyhyen viestin pätkän jälkeen alkoi tehdä mieli ladulle. Ymmärrän täysin hienot fiiliksesi.

 

[kahden suunnan sentteri]

No - suksi ei luistanut mihinkään, vaan sauvakävelin (juoksin) sukset jalassa viitisen kilometriä aika hemmetin kovilla sykkeillä. Juoksemalla olisin päässyt samaa vauhtia pk-sykkeillä. Vitutti ja nauratti.

Seuraavaksi ajattelin kaventaa pitoaluetta sekä kannasta että kärjestä 5-10 cm, harjata ja kiillottaa sen paskan parafiinin, ja sen jälkeen levitellä ja kiillotella jotain pikaluistoa pohjien päälle, sekä levittää toisen kerroksen pikapitoa ensimmäisen päälle. Josko vaikka seuraava lenkki muistuttaisi vähän enemmän hiihtämistä.

Jep jep, testailin pitoaluetta toisella lattialla ja toisella paperilla, ja olihan se lyhyempi kuin ekassa testissä. Nappasin siitäkin vielä maalarinteipin leveyden pois molemmista päistä. Lisäksi siklasin ja harjasin pohjat, nämä vaiheet oli urheilukaupan pelleltä jäänyt kokonaan tekemättä. Nyt luisti jo jotenkin, voi sanoa että meno muistutti melkein hiihtämistä. Silti luistoa kaipaisi vielä rutkasti lisää, jotta meno olisi nautittavaa. Hiihto todellakin ON välineurheilua...

 

[scholl]

Tänään oli hauska hiihtolenkki. Hiihdin 3 kierrosta Lepuskin vitosta. Siis tuli 13,56km koska kiersin aina uudelle kiekalle tulematta stadionille. Oli sinänsä liukas keli, kun oli ollut plussaa ja sitten pakkasta, mutta kun minulla on vielä toissa vuotiset voiteet pohjissa tai voiteiden puute, alkaa jo siltä näyttää niin ei ylämäissä eikä tasaisella hirveästi luistanut. Anyway, en muista minne olen laittanut voitelusalkun, voiteluraudat ja muut kamat, joten ne pitäisi ensin etsiä tai sitten löytää joku paikka, missä noi sukset voitaisiin laittaa. Mutta, siis hiihdin tänään kolme rundia sillee rauhallisesti. Viimeisellä kierroksella kävi hauska juttu. Olen huomannut sen, että Espoossa kukaan ei osaa laskea mäki. Niillä ei ole edes kunnon laskuasentoa, joten jäävät ihan hillittömästi. No joka tapauksessa kolmannen kierroksen ekassa alamäessä laskin yhden vanhemman äijän kiinni. Ohitin hänet mäen alapäässä, hiihdin ylämäessä karkuun. Sitten otin rauhallisesti siellä takalenkillä, kun sukset eivät tosiaan luista ja hän hiihti aika lähelle. Ajattelin, että menköön ohitse. No hän meni ja yritti ylämäessä irtiottoa, ei päässyt irti kuin hieman vaikken lisännyt vauhtia yhtään. Sitten kahdessa alamäessä laskin hänet kevyesti kiinni ja olisin mennyt ohitsekin. Ne olivat sellaisia lyhyitä mäkiä. Päästin hänet kuitenkin edelleen eteen. Hauskaa oli se, että kun hän huomasi, että lasken kiinni niin hän hyppäsi siihen keskelle tieltä pois, eikä jäänyt ladulle. Sitten tuli reitin viimeinen lyhyt alamäki ennen kuin tulee se pitkä lasku pellolle. Siinä ukko laski uskomattoman surkeasti ja alkoi sätkiä ja luistella jo paljon ennen varsinaista nousutöppyrää. Laskin hänen vierelleen ja ohitse siihen mistä ylämäki oli jo alkanut. Hänen katseensa oli todella alistunut. Päästin taas edelle. Mäen päällä hän sitten pelästyi, siis siinä ennen kuin lähdetään laskulle pellolle. Hyppi edes takaisin puolelta toiselle jotta menisin ohitse. Menin ja edellisistä mäistä poiketen annoin pari kertaa vauhtia laskuun ja laskin luonnollisesti aika paljon karkuun ja sitten hiihdin sinne stadionille rennosti ja olin maalissa silloin kun hän vasta alkoi tulla loppusuoralle.

Hiihtoteknisesti hiihtoni on nyt paskaa, mutta toisaalta toissa yön kaatuminenkin tuntuu, enkä viitsi kipeän kankun takia repiä. Ja noi sukset pitää saada kyllä laitettua. Kun ei ole voiteita niin ei siitä oikein mitään tule, mutta hauskaa se oli, vaikka olikin semilyhyt rupeama taas. Toi viimeisen kierroksen meininki oli kyllä hauskaa touhua. Syötin vastustajan koirille tekemättä juuri mitään tai nostamatta sykettä kovinkaan korkealle.

 

[scholl]

Itselläni on alla Peltosen Nanogripit ja huomasi heti toissapäivään verrattuna että latu on jäinen. Pitoa ei ollut todellakaan liikaa, käytännössä melkein se mitä hartioista sai irti. Mutta eipähän tuo hiihtämäni lenkkikään ollut kovin mäkinen. Lopputuloksena oli kuitenkin mukavaa sujuttelua kivassa pakkassäässä. Lopun kruunasi vielä loppumatkasta raivolla työnnetty pätkä tasatyöntöä. Vatsalihakset kiittää.

Jos ei ole kovinkaan mäkinen niin sitten tasatyöntöä ylämäkiinkin. Mä lähdin kerran koulujen välisiin kisoihin ilman pitovoiteita, kun se oli Paloheinän kolmonen mikä on helppo reitti. Silloin ei haba riittänyt vielä lykkiä ihan täysin, kun ikää oli sen verran vähän, mutta pointti on se, että jos on liukas pinta ja helppo maasto niin ei vuorotyöntöä, vaan tasurilla vain!

Latu oli kokonaan jäinen. Luistelubaanakin oli jäässä sen verran jäässä, että moni luisteluhiihtäjäkin kirosi miksei pintaa oltu vedetty koneella rikki.

siinä on vähän koordinaatio-ongelmia toki ja joskus voi olla niin liukasta, että luistelu on todella vaikeata, mutta hiihtämälläkin se usein menee rikki ellei se jäätynyt kerros ole kovinkaan paksu. Usein latu menee kyllä enemmän jäähän kuin se luistelubaana, vaikka kokemusta sellaisestakin, että sekin on totaalijäässä, varsinkin kevättalvella.

 

[Rööri]

Hänen katseensa oli todella alistunut. Päästin taas edelle. Mäen päällä hän sitten pelästyi, siis siinä ennen kuin lähdetään laskulle pellolle. Hyppi edes takaisin puolelta toiselle jotta menisin ohitse. Menin ja edellisistä mäistä poiketen annoin pari kertaa vauhtia laskuun ja laskin luonnollisesti aika paljon karkuun ja sitten hiihdin sinne stadionille rennosti ja olin maalissa silloin kun hän vasta alkoi tulla loppusuoralle.

Syötin vastustajan koirille tekemättä juuri mitään tai nostamatta sykettä kovinkaan korkealle.

Tuuletitko?

Kömpikö kakkoseksi jäänyt mies Mietomaisesti metsään jurottamaan loppu-päiväksi?

Toisaalta tunnistan niin nuo vanhan liiton lykkijät, jotka AINA lähtee hiihtämään kilpaa, jos heidät ohittaa.
Ja mikä pahinta, sitä itse on niin vitun lapsellinen, että ne pitää nöyryyttää, kuten itsekin teit. Eikä siinä mitään, jos näitä mustikkasoppa-miehiä olisi vain yksi per lenkki, mutta kun niitä nimittäin riittää. Yhden kun saat karistetuksi, niin seuraava selkä odottaa saunottamista. He eivät vaan voi jatkaa sitä samaa rytmiä, jota ennen ohittamista hiihtivät. Se on geeneihin kirjailtu pakko koettaa, josko sitä pysyisi sen seuraavan kilsan latua huutaneen kannoilla.

Itse olen rapa-kunnossa ja todennäköisesti kymmenisen vuotta näitä mustikkasoppa-miehiä vanhempi, mutta mulla on aina välineet viimoisen päälle kunnossa ja hiihtotekniikka hallussa, niin saatan niitä nöyryyttää, kun sille päälle satun, ja liian usein satun. Mielummin hiihtelisin heinäsirkan tavoin hiljaa nautiskellen, mutta hiihtele nyt näiden kanssa sitten.

 

[kiljander]

Minä olen siinä mielessä näitä vanhan liiton miehiä että erikoisuuteni on perinteinen tyyli. Luistelen vain silloin kun on pakko eli muunmuassa tänään. Luistelutekniikkani on ihan paska mutta pertsalla olen aivan eri planeetalta. Noh, silloin harvoin kun lapsettaa niin on kiva kylvettää perinteisellä onnettomia luistelijoita. Mainittakoon että kamat ovat täälläkin lähes mc laatua. Sillä kivasti kompensoi silloin kun kunto ei ole aivan huipulla.

 

[Rööri]

Minä olen siinä mielessä näitä vanhan liiton miehiä että erikoisuuteni on perinteinen tyyli.

En voi tietää kuinka vanhan liiton miehiä olet, mutta olen pannut merkille, että tuo pertsankin hiihto on muuttunut melkoisesti sitten omien pertsa-aikojen. Silloinhan ei toki mitään muuta tyyliä ollutkaan.

90-luvun alkuvuosina tuli se väkinäinen toiselta puolelta luistelu, jossa toinen skimba pidettiin ladulla ja toisella potkittiin vauhtia sivusta. Se herätti pahaa verta silloisten vanhan liiton miesten keskuudessa, koska sehän oikeasti sotki ladut. Vuoden(parin?) siirtymäajan jälkeen sitten alettiin jakaa tyylit selkeästi kahtia ja maastoon ajettiin ladut ja luistelubaana erikseen. Kuten myös kilvanhiihto jaettiin eri tyylilajeiksi.

Tuossa siirtymäkaudessa oli hysteerisen hauskaa seurata silloisten vanhan liiton miesten suunnatonta epätietoisuutta siitä, että pitikö tuo uusi tyyli opetella ja pärjätä siinä vaiko jättäytyä tyylikkäästi perinteisen pariin, joka oli jo iso-isiltä opittu luonteva etenemismuoto suksilla.

No eiväthän ne parjatut mustikkasoppa-miehen malttaneet, jos oli toivo nopeammasta etenemisestä. He haarukoivat nivuset väärällään välineillä joilla ei tuo uusi tyyli ollut edes mahdollinen, saati sujuva. Antoivat sittemmin periksi ja palasivat lähtöruutuihin kiusatakseen vannoutuneina pertsa-miehinä kaikkia vapaan hiihtäjiä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Vain siksi, koska eivät ikinä oppineet tyyliä itse. Vaparin nöyryyttäneen pertsamiehen nimi on kirjailtuna vahvalla boldilla jokaisen Suomen Ladun alajaoston vuosikirjassa. He ovat tämän päivän Juha Mietoja, jotka parta räässä sinnittelevät tyylinsä "puusuksilla" sutjakampaa luistelijaa vastaan. Jokainen voitto on hyvitys Mietaan epäinhimillisille koettelemuksille!

No nyt vähän innostuin, kun piti vaan tuosta perinteisen muutoksesta alkaa. Perinteinenhän on sikäli muuttunut paljon 70-80 -lukujen tyylistä. Tuolloin suosittiin ns. pitkää vetoa, jossa työnnöt ja potkut vietiin ulottuvuuden rajoille asti. Työnnöissä sormet avattiin ja viimeinen buusti annettiin sauvoihin peukalohangoilla. Yksi potkuinen tasatyöntö oli tuolloin tasamalla vallitsevaa. Huonomilla keleillä jopa vuorohiihtoa harrastettiin - pitkin vedoin. Nykyisihän ei nyrkit juuri perseen ohi mene. Käytetään isompia lihaksia lyhyin työnnöin ja kiivammalla rytmillä, eikä tasatyönnoissä ole potkittu miesmuistiin, saati harrastettu vuorohiihtoa. Näyttävät lykkivän jopa melkoista vastamäkeä tasatyönnöin. Tehokasta ja taloudellisempaa kai, mutta kyllä se sentään ennen vanhaan oli tyylikkäämmän näköistä - taidan kaivaa vintiltä vanhat Peltoset ja lähteä tyylittelemään. Jospa, vaikka ohittaisin jonkun vapaan taitajan, aloittelijan.

 

[scholl]

90-luvun alkuvuosina tuli se väkinäinen toiselta puolelta luistelu, jossa toinen skimba pidettiin ladulla ja toisella potkittiin vauhtia sivusta.

se tuli 70-luvun lopussa ja 80 luvun alussa. Sitä kutsuttiin silloin Siitonen-tyyliksi. Se tuli niistä pitkän matkan hiihdoista. Yleisemmäksi se tuli 80 luvulla (edit. ehkä arvokisoissa 1985). 80-l puolivälissä tuli sitten luistelutyyli, aluksi niin että samassa kisassa oli eri alue perinteiseen ja luisteluun. Sitten tuli molemmat sukset, joskus 1986 piti alkaa ostaa niin hillittömästi niitä suksia kun tuli erikseen luistelusukset ja tyyli erikseen. Karhu Matrixit. Sitten oli vielä pakkaselle siniset, kovalle pakkaselle vihreät ja plussakelille punaiset. Vähän myöhemmin itse lopetin perinteisen hiihdon. Olen varmaan 25 vuotta hiihtänyt pelkkää luistelua. Aluksi ampumahiihdossa ja sittemmin pelkästään kuntoilumielessä.

Tänään muuten satoi vettä sen verran paljon, etten viitsinyt lähteä hiihtämään ja kun ei Esportkaan ollut auki niin jäi muukin urheilu tekemättä.

edit. vuosi

 

[Rööri]

se tuli 70-luvun lopussa ja 80 luvun alussa. Sitä kutsuttiin silloin Siitonen-tyyliksi. Se tuli niistä pitkän matkan hiihdoista. Yleisemmäksi se tuli 80 luvulla (edit. ehkä arvokisoissa 1985).
edit. vuosi

No totta Mooses!

Sitä näemmä alkaa olla jo NIIN seniili, että menee vuosikymmenet sekaisin. Siitonen toki tuota harrasti, mutta muuan Billy Koch(?) veteli jo Lahden MM-kisoissa 78 molemmin puolin luistelua, ja hälle naurettiin ääneen!

 

[calvin]

Luisteluhiihdon tulemista hiihtopuolelle taisi hidastaa eniten se että ladut ei kauheen usein olleet kovinkaan leveitä edes arvokisoissa. Hiihtosuunnistuspuolellahan luisteluhiihtoa vedettiin järven jäillä jo kauan ennen 70-lukua.

 

[axe]

Eikös Suomi tätä luistelutyyliä vastustanut viimeiseen asti ja vielä yritti antaa ymmärtää, ettei sillä pääse yhtään lujempaa kuin pertsalla. En nyt muista oliko hiihdossa noin, mutta mäkihypyssähän v-tyyliä ainakin vastustettiin pitkään kun rumuuden lisäksi ei muka tule edes lisämetrejä.

Tuli vaan mieleen toissapäivänä hiihtäessä, kun mulla nyt ekaa kertaa tällä viimeisen vajaan kuukauden aikaisella uudella hiihtotulemisellani (viides kerta) oli vesikelillä aivan loistosuksi, piti ja luisti mainiosti, niin hiihtokaveri-avokilla sitten ei pitänyt vähääkään (eikä meillä tietenkään mitään voitehia mukana kannella). No mää sitten vetelin sitä pertsaa vanhalla ja varmasti vielä huonolla tekniikallani aika lailla tosissani niin lujaa kuin pääsin, niin muija pentele pisti perinteisen suksilla välillä luistellen siinä vieressä maailman kevyimmän näköisesti karkuun, vaikka tosiaan ei ollut oikeat välineet eikä hän ole koskaan luisteluhiihtoa varsinaisesti edes kokeillut.

Rupes jo kaduttamaan, että olisiko tämän hiihto-comebackin voinut samantien tehdä luisteluvälineillä, mutta kun siinä se huono tekniikka, mikä mulla takuulla olisi, mitä ilmeisemmin tuhoaa intoa vielä enemmän kuin tällä vanhalla hikilankkuilulla, niin ei uskaltanut. Vaan ei tässä muutenkaan nyt niin tosissaan hiihdellä, vaan vähän pidetään vaan juoksemisen suhteen mielenkiintoa yllä, niin emmää kyllä ala useampia pareja hankkimaan tahi muutenkaan arpomaan kalustoa kelien mukaan. Sillä mennään mitä on, ja jos ei toimi, niin sitten tehdään enemmän töitä. Perkele!

 

[Rööri]

Eikös Suomi tätä luistelutyyliä vastustanut ...

Vastusti, kuten myös yhteislähtöjä, takaa-ajoja yms. katsojan jännäksi mieltämiä asioita. Takaa-ajo oli muinoin sallittu ainoastaa Kalevi Oikaraiselle, joka legendan mukaan näännytti suden perässä hiihtämällä. Vitut se mitään hiihtänyt. Vanhalla Ockelbå kelkalla kelasi hukan yli. Ei saanut edes norskeja hiihtämällä kiinni kuin sen yhden terästetyn sopan voimin.

Luisteluhiihtoa vierastettiin sen alkuaikoina myös katsojien turvallisuuteen vedoten. Vapaan tyylin alkuhämärissä nimittäin sattui vaiettu tapaus Salpausselän väliaika lähdössä viideltä kilometriltä. Tuolloin jykevä lauteinen Tuulikki Pyykkönen kuului maajoukkueen ykkösvitjaan, mutta ei oikein ollut vielä sisäistänyt uuden tyylin kaikkia saloja. Vauhti äityi hallitsemattomaksi stadionille laskevassa myötäleessä. Kiverässä kurvissa ennen loppuliukua Tuulikki menetti suksiensa hallinnan ja syöksyi pakarat tutisten läpi lumiaitojen vavahduttaen ison mäen, Lahden betoniksikin mainitun, tornin kivijalkaa. k 120 -mäkeä ei sinä vuonna uskallettu hyppyyttää.

Tuon perästä turvallisuusjärjestelyt miellettiin työläiksi. Tuulikin tullessa puhallettiin pilleihin varoitukseksi katsojille, vaikka heidät olikin poistettu ennaltaehkäisevässä mielessä ulkokurveista. Tuulikin tiedettiin ottavan hanakasti myös sisäkaarteet, joten siinä valossa varovaisuus ei ollut liioiteltua. Stadionalueet miehitettiin mielenosoituksista tutuilla miesketjuilla, joissa toverit tanittavat ketjussa käsikynkkää. Tuulikin sujutellessa maaliin ketjussa olijat saattoivat huomata Pyykkösen pyllyn vaon kastuneen. Se näkyi vääjäämättä sinisessä hiihtotrikoossa ja loi levottomuutta järjestysmiehissä. Uumoiltiin, ettei se ollut perinteistä pershikeä, vaan vapaan kihelmöittävää pyppy-mesua!

Luistelutyyli vaadittiin lopetettavaksi. Tyyli jäi, Tuulikki ei.

Opettele axe vapaatyyli, ettei käy kuten Pyykkösen!

 

[DAF]

Lujempaahan luistellen toki pääsee, mutta teknisesti se on haastavampi laji kuin pertsa (vaikka toisin usein kuvitellaan). Jos tarkoitus on tukea juoksuharjoittelua tai hakea siihen sitä muistuttavaa vaihtoehtoa, perinteinen tyyli on siihen paljon parempi vaihtoehto.

Hyvä perinteisen hiihtäjä etenee monella tapaa kevyemmin kuin luistelija, kun perinteisessä perusrytmiä on helpompi varioida. Luistellen on aina kuitenkin enemmän tai vähemmän "hyökättävä" mäkiin. Itse yritän hiihtää tasaisesti molempia tyylejä.

 

[scholl]

Lujempaahan luistellen toki pääsee, mutta teknisesti se on haastavampi laji kuin pertsa (vaikka toisin usein kuvitellaan). Jos tarkoitus on tukea juoksuharjoittelua tai hakea siihen sitä muistuttavaa vaihtoehtoa, perinteinen tyyli on siihen paljon parempi vaihtoehto.

mä en usko tuota ollenkaan. Jos ei lähde wassua tykittämään niin luistelu on hyvinkin rentoa ja rytmikästä. Mobergia ja sitten jyrkemmissä paikoissa kuokkaa. Kyllä sitä aika moni hiihtää teknisesti pertsaakin väärin, eikä se nyt niin nuukaa kuntoillessa ole, jos luistelussa on jotain lievää tekniikkavirhettä. Kondistahan siellä baanalla kuitenkin kehitetään ja pidetään hauskaa.

En myöskään allekirjoita tuota juoksuharjoittelujuttua. Kaikki kestävyyslajit menevät kuitenkin samaan laariin ja jos viikon avainharjoitukset tekee juosten niin on sitten sama, miten ne muut tekee. Toisaalta herää myös kysymys, pitääkö koko ajan harjoitella täysipainoisesti muutenkaan. Välillä on ehkä hyvä vetää vähän henkeä, on se sitten loukkaantumisten tai työkiireiden takia ja silloin joku rento hiihtäminen ilman mitään harjoitusohjelmaa voi olla paikallaan. Mielestäni kannattaa hiihtää sillä tyylillä, mistä pitää enemmän ja jonka kokee mielekkääksi. Ei ole syytä harrastaa sellaisia asioita, joista ei pidä, vaikka se olisi kuinka lajinomaista. Itse esim. en pidä perinteisen hiihdosta yhtään, vaikka koko lapsuus tuli sitä tehtyä. Se on vain yksinkertaisesti todella öistä ja rajoittunutta touhua.

Mitä tulee sitten hiihtämiseen niin kun näin nurmen pilkottavan jo lumen alta niin pelkäsin pahinta ja latukartta netissä sen paljastaa: Leppävaara on mustaa, joten ei voi hiihtää. Tammikuu alkoi murheellisissä merkeissä. Pari kolme päivää vesisadetta vei lumet pois. Se on ihmejuttu, kun sitä oli kuitenkin niin paljon.

 

[ukkometso]

mä en usko tuota ollenkaan. Jos ei lähde wassua tykittämään niin luistelu on hyvinkin rentoa ja rytmikästä. Mobergia ja sitten jyrkemmissä paikoissa kuokkaa.

Taas aloitus pienellä! Ja nyt on kyllä hyperventilaatio iskenyt tai pahin painajainen, jos jossain maastohiihdossakin huudetaan Frankia (Moberg) apuun.

Hyvä vaan, jos lumet sulavat. Tää on nähty!
Ja voihan noikin ongelmat ohittaa oikealla voitelulla. Mihin sitä kuokkaa hiihdossa tarvitaan?

 

[Street Clinton]

...Takaa-ajo oli muinoin sallittu ainoastaa Kalevi Oikaraiselle, joka legendan mukaan näännytti suden perässä hiihtämällä. Vitut se mitään hiihtänyt. Vanhalla Ockelbå kelkalla kelasi hukan yli. Ei saanut edes norskeja hiihtämällä kiinni kuin sen yhden terästetyn sopan voimin.

Susi-Kalle omistaa varmasti komeimman lempinimen suomalaisista hiihtäjistä. En ole herran hiihtoja itse nähnyt, mutta dokumentin olen televisiosta katsonut. Siinä suden jahtaamisepisodi käytiin tarkasti läpi. Harmi kun en muista montako tuntia jahtaaminen kesti Kuusamolaisessa umpihangessa. Kuitenkin pelin henki oli se, että jompi kumpi joutuu jossain vaiheessa luovuttamaan, joko susi tai Kalevi. Tuolla kertaa se oli susi joka hyytyi ensin. Hyvin Kalle siis jaksoi roikkua Ockelbån ohjaustangossa ;)

Luisteluhiihtoa vierastettiin sen alkuaikoina myös katsojien turvallisuuteen vedoten. Vapaan tyylin alkuhämärissä nimittäin sattui vaiettu tapaus Salpausselän väliaika lähdössä viideltä kilometriltä. Tuolloin jykevä lauteinen Tuulikki Pyykkönen kuului maajoukkueen ykkösvitjaan...

Huikea kirjoitus :) Tuli melkein vedet silmistä kun luki. Loistava oli myös aiempi vannoutuneet pertsa-miehet kirjoitus. Osuit naulan kantaa semmosella voimalla, että uppos kerralla pohjaan. Näinhän se menee, että pertsalla voit kiusta vapaan hiihtäjiä, mutta toisinpäin hommassa ei ole hohtoa.

 

[Street Clinton]

En myöskään allekirjoita tuota juoksuharjoittelujuttua. Kaikki kestävyyslajit menevät kuitenkin samaan laariin ja jos viikon avainharjoitukset tekee juosten niin on sitten sama, miten ne muut tekee... Mielestäni kannattaa hiihtää sillä tyylillä, mistä pitää enemmän ja jonka kokee mielekkääksi. Ei ole syytä harrastaa sellaisia asioita, joista ei pidä, vaikka se olisi kuinka lajinomaista. Itse esim. en pidä perinteisen hiihdosta yhtään, vaikka koko lapsuus tuli sitä tehtyä.

DAF on oikeassa tuossa asiassa, mutta jos hiihtäminen on tosiaan vain tukiharjoittelua niin ei pelkkä vapaan hiihtäminen maailmaa kaada. Mutta hiihdäppä koko talvi pelkää vapaata ilman että käyt juoksemassa. Voin sanoa, että keväällä ei juoksu kulje mihinkään vaikka olisit kuinka hyvässä hiihtokunnossa. Pertsaa hiihtäneen on helpompi siirtyä juoksun pariin. Itse hiihdän pääasiassa vapaata, koska voitelussa pääsee helpommalla, mutta mielummin hiihtäisin enemmän pertsaa koska siinä voi edetä rennommin ja rauhallisemmin.

 

[passenger]

Onkos Jatkoajan hiihtäjillä mitään tietoa Tampereen latutilanteesta? Hiihtonetissä näyttää kaikki ladut mustaa, mutta onko joku käynyt tällä viikolla ladulla?

 

[Keuliva Valtra]

On ollut suhteellisen hyvät hiihtokelit nyt joulun jälkeen. Joku tuossa kyseli pitopohjasuksista ja itselläni on nyt kolmatta talvea Karhun Optigripit. Pitopohjasukselle tyypilliseen tapaan, pito on parhaimmillaan nollakelin tienoilla. Plussakelillä en kovin montaa kertaa ole päässyt hiihtämään ja silloin kun olen päässyt, on laduilla jo ollut havuja, kaarnaa ja muuta roskaa, joka on hidastanut menoa.

Ei nuihin ihan täysin tyytyväinen voi olla, mutta kyllä ne 2-3 kertaa viikossa hiihtoa harrastavalle ovat ihan riittävät. Kovemmalla pakkaskelillä pitoa ei meinaa olla kunnolla ja luistossa jään aina muista jälkeen. Mutta ovathan nuo varsin vaivattomat. Myös sellainen huono puoli löytyy, että jos sukset eivät ole kerenneet jäähtyä tarpeeksi, meinaa pohjat jäätyä ja niinpä onkin tullut tavaksi pitää sikliä taskussa, että saa jäätyneen lumen pohjasta irti.

Huonoista puolista huolimatta, olen ollut suksiin suhteellisen tyytyväinen ja varsinkin nollakelin tienoilla ne toimivat oikein hyvin.