Joo, kuten sanottua, IFK taklasi kaikkea mikä liikkui eilen. Se narrin itkemä taklaus oli Vihkon taklaus helvetillisellä vauhdilla suoraan päähän ja kyynärpäällä kaiken lisäksi. Ihme vain, että tps:n jäbä ei siitä mitään saanut, koska tilanteen jälkeen löi nyrkillä Vihkoa.
Maskia teki edelleen vain Mrazek, mutta sitäkin paremmin. Lassila oli ulkona maalivahdinalueelta ja Mrazek kaatui tyylipuhtaasti Lassilan päälle. Kun ne muutkin sen muistaisivat tehdä.
Yleisesti kuitenkin yksi parhaista IFK:n otteluista, maalinteko oli vain hemmetin hankalaa eilen. tepsin maalit olivat sekä Stathoksen heikkoutta, että hyvää tuuria. Kolme skodea, kolme maalia. Laaksoharju ei sille ainoalle voinut mitään, kova maski edessä.
Vihkon tyhjään maaliin ampuma kiekko, joka sitten Lassilan kamoihin jäi, oli esimerkki IFK:n viimeistelystä eilen. Kun ei mene niin ei mene. Kuitenkin, jatkakaa samaan malliin taklausten suhteen. Koko ajan joku ajelee, niin kyllä tuota paantuneempikin kaveri katselee, vaikka turpaan tulisikin maalien suhteen.
Kaislehto oli uskomattoman paska eilen. Kampitukset ja ne painiotteet pitäisi saada pois, mutta sitä tämä idiootti ei eilen tehnyt.
Vopat ei muuten väistänyt tällä kertaa ketään. Mies oli erittäin vahvasti elementissään, taklasi kokoajan ja toimi poliisina kun sen paikka tuli.