HIFK-TPS 15.2.2003, Helsinki

  • 11 672
  • 123

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Avataanpa tämänkin ketju.
IFK ottaa ns. neljän(toista) pisteen ottelussa (latteus, lat. huom.) kotiin kaksi tärkeätä pistettä.

60 min. jälkeen valotaululla komeilevat numerot 3-1.
Maalit menevät Z:lle, Söderholmille ja Vihkolle, viimeinen tyhjiin. Turkkulaisten maalintekijää en ala arvailemaan, kun en muista pelaajien nimiä (pakollinen hymiö tähän).

Jäähyjä vältellään ja katsomossa promillelukema nousee liigan keskiarvon yläpuolelle johtuen lauantai-päivästä. Ottelun jälkeen nähdään iloisia IFK-faneja heidän suosikkibaarissa, 'Hanakassa'. Sunnuntaiaamuna ilmeet eivät ole yhtä iloisia, mutta sarjapisteet ja salami-kotipizza auttavat asiaa.

- trumppa
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Pitänee tästä matsista aloittaa nyt ketjukin, kun otteluun on enää hieman yli vuorokausi aikaa. Tällä kaudella IFK ei jostain syystä ole TPS:ää kotonaan voittanut. Nyt siihen asiaan tulee sitten muutos. IFK:n voittoa puoltaa myös se fakta, että en pääse itse ottelua katsomaan, koska olen Latviassa tuolloin scouttaamassa Cipruksen pikkuveljeä, joka on kuulemma 157cm pitkä luistimet jalassa. Pisteet jää Stadiin tuloksella 4-1 ja IFK:n play-off paikka alkaa varmistumaan.

Pakolliset maalintekijäarvailut vielä. IFK: Treille, Pärä, Söderholm ja Nikke. TPS: Tuokko. Yleisöä 6911 ja joukossa yksi päivänsankarikin, joka toivottavasti muistaa matsistakin jotain...

Edit: Jaahas Trumppa ehti jo avata tästä ottelusta ketjun. Voisiko joku Mode siirtää tämän viestin Trumpan avaamaan ketjuun, kun itse en siinä onnistunut.
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tehhäänkö kaupat?

Pyhän penailun hengessä ehdottaisin että pelataan tähän soputasuri. Kenellekään ei jää paha olo lopputuloksesta ja parhaassa tapauksessa molemmat pelaavat itsensä ulos pudotuspeleistä. Fantsua! The Trophyä ette meiltä tietenkään saa lähivuosinakaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tämä on se ottelu, jonka aikana skimbaan Keski-Suomessa. Ja minun tuurillani siellä on kuitenkin jotain nokkapokkaa, jonka jälkeen Suhonen toteaa: "Tämä oli toiseksi törkein matsi, mitä olen ikinä Suomessa nähnyt. Toista on Kanadassa, siellä sentään kahvataan"

Penailutalkoot ovat luvassa ja tasuri voisi olla käypäinen ratkaisu molemmille. Joten tasuri siitä tulee. Tai sitten kotivoitto, sillä
TPS:llä on alilyöntiasema. Tämä johtuu siitä, että viime aikoina HIFKin kulmavääntö on ollut kiistatta kansainvälistä luokkaa. Ottelun ratkaisijat HIFKin puolelta tulevatkin kulmavirtuoosiosastolta; Mrazek jatkanee SM-liigan ennätystä hipovaa maaliputkeaan ja tavoittelee maalia kahdessa peräkkäisessä ottelussa. Treillen suhteen on enää vuosien kysymys, milloin ketsuppipullo aukeaa ja verkot heiluvat. Kulmavääntäjistämme paras, Eetu Holma, jaksaa nostaa maalin yhdellä kädellä paikaltaan, joten maali roikkuu aina ilmassa, kun Eetu on jäällä. Hirsovitchin Kimi löysi maalijyvän kulmapeliä treenattuaan ja voi olla aikamoisen vaikea pidäteltävä TPS:n pakeille.

TPS:stä luotan taktiikkaspesialisti Nenä Jaloseen, joka saattaa kyetä ainoana valmentajana liigassa haastamaan Alpo "Peluutus" Suhosen. Lisäksi toivon onnistumista Jaromir Jagr -lookalike -kisan ensimmäiselle perintöprinsessalle Mikko Rauteelle. Toivottavasti kamat pysyvät nyt päällä, kun pahin HIFKin gooneista eli Sakke Lindfors on lopettanut uransa.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Juu-u, tulee varmaan hauska ottelu. On nimittäin lauantai ja olutta voi taas juoda oman maun mukaan. Ja luulenpa, että se maku on tällä kertaa hyvin vahva tässä miehessä. Ottelusta ei osaa odottaa mitään. Toivottavasti ohitetaan Lassila ja Stathos pitää nollan lauantaina.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Jokos teillä on rantapallot valmiina?

Sen verran kovaa uhoa tulee, että pitää oikein alkaa omiaan puolulustamaan.

TPS (lue: Lassila) rupeaa oikein kunnolla pelaamaan plejaripaikkaa ja voittoputki senkun pitenee.

HIFK-TPS 0-3 (0-1, 0-0, 0-2)

Lius (Nurminen, Petriläinen) yv.
Tuokko (Rautee)
Nurminen tm.

Torjunnat:
Stätös 21
Lassila 27
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Teemu Lassilan huippupelit saavat nolon päätöksen, kun IFK iskee kymmenessä minuutissa taululle 3-0 numerot (Pärssinen, Vihko, Kantor), Lassila vaihtioon ja Elliot tilalle. Tps kaventaa eka erän lopulla 3-1, maalintekijänä Vahalahti.

Toinen erä pelaillaan tasaisesti, kunnes Hirso tekee ylivoimalla 4-1. Kolmannessa erässä Tps kaventaa Alatalon maaleilla tilanteen 4-3, kun peliaikaa on jäljellä 3 minuuttia (4-2 ajassa 42.45). Tps ottaa maalivahdin pois, mutta IFK tekee kaksi maalia tyhjiin (Vihko, Pärssinen) ja peli päättyy 6-3!
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Teemu Lassila pelaa pisteet Turkuun, mikäli kenttäpelaajat suostuvat tekemään edes pari maalia ja luutimaan enimmät hassahtaneiden vappukulkueen väriset pois Tepsin maalin suulta. Tätä(kään) peliä ei ole varaa hävitä, kuten ei muitakaan ns. neljän pisteen otteluita.

Saimmepa pisteet tai emme, voimme hillua vapaasti jo ylivoimaisesti voittamamme The Pena Trophyn kanssa tuodessamme sen DDR:stä Turkuhallin vitriiniin ihmisten pällisteltäväksi.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Paffa jyrää, 3 syöttöpistettä (TPS maaleihin). Tähän otteluun kannataisi laittaa Timo maaliin, Timolle peliaikaa! Muuten ihan epistä koko homma. Tämähän näyttää hyvältä kaksi voittoa peräkkäin, tästä taitaa tulla turpaan, tai sitten Timo maaliin. Onneksi Pasi sentään pelaa. Meillä on kyllä liigan parhaat kulmavääntäjät ja purkumiehet, joten eihän sitä tiedä.
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Iltaa.
Tiukka matsi, olisi parempi voittaa. Huonon pelin mahdollisuutta edistää allekirjoitteen paikallaolo.
TPS voittaa 3-1. Ottelun jälkeen pettyneet helsinkiläiset poistuvat, hallin valot sammuvat, TPS:n pelaajat vaihtavat kuteensa ja menevät Mika Alatalon johdolla jäälle vastaanottamaan The Pena Trophyn.

tPS: Voiko Lippupisteen kautta ennakkoon ostetut liput noutaa hallilta?
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
naps

Toisaalta, nyt on tullut jo kolme hyvää erää peräkkäin,
mikä lienee kauden ennätys. Ja vielä samassa matsissa!
Voitto"putkikin" on jo huikea. Kysymys lieneekin, koska napsahtaa?

Toivottavasti pojat tsemppaa edelleen, pisteet tulevat vain ja
ainoastaan sitä kautta. Voitto on sitten bonusta siihen päälle eli
tulee jos on tullakseen. Viime blues- tai pelicans matsien tasoisia unijaksoja
en oikeasti haluaisi enää nähdä ikinä. Mielummin jäisin himaan katsomaan Farsceippia.

Peli muuten päättyy 6 0
minuutin peliajan kuluttua.
Väliajalla koffia ja pullaa?
 

bull

Jäsen
Mikäs on sääntö junnun pelaamisesta aikuisissa? Siis et tarviiko olla monta päivää välissä? Ajattelin vaan et kokeillaankohan joitain kun Pikkarainen on poissa loppukauden ja junnut varmistaneet runkosarjan voiton... :o)

Pelihän päättyy 5-1, Nikke tekee ekan maalinsa tai sit vastaavasti syöttää kolme! :o)
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Arvataan kokoonpanoa:

Stathos (Laaksoharju)

1:Zidlicky-Kantor; Pärssinen-Kauppila-Salminen
2:Söderholm-Lehtonen; Vihko-Viitaluoma-Luttinen
3:Hedberg-Saarinen; Järvinen-Hirschovits-Treille
4:Holma-Häppölä-Mrazek + Lamberg ja Fagerstedt

Olen nähnyt tällä kaudella kaksi ifk-tps peliä (0-3 ja 3-4) ja viimeksi olin paikalla Turussa, kun tps voitti 3-0. Olen todistanut siis pelkkiä tps-voittoja näissä peleissä tällä kaudella. Pitäisiköhän jäädä kotiin, no ei sentään.

Uskotaan kotivoittoon, ifk voittaa huomenna 3-2.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Arvataan kokoonpanoa:

Viestin lähetti Johannes
Olen nähnyt tällä kaudella kaksi ifk-tps peliä (0-3 ja 3-4) ja viimeksi olin paikalla Turussa, kun tps voitti 3-0. Olen todistanut siis pelkkiä tps-voittoja näissä peleissä tällä kaudella. Pitäisiköhän jäädä kotiin, no ei sentään.

Älähän hyvä veli huoli. Ei kahta ilman kolmatta, vai miten se vanha sanonta kuului?! Turusta lähtee täydessä latingissa oleva ryhmä kohti Helsinkiä ja DDR Arenaa. Tai sitten ei.

Tämän kauden matseissa on ainoa varma asia, että kaikki on hyvin epävarmaa. Mitä tahansa voi tapahtua, mutta vierasvoittoon uskotaan, kuin pässi uusiin sarviin.
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Paha peli tulossa, nyt siis kaiken päälle Pikkarainenkin loukkaantuneiden listalla. Tämä matsi olisi kuitenkin syytä klaarata kahden pinnan merkeissä. Arvelen lopputuloksen olevan kotiin päin, tai ehkä tasuri. IFK tekee taas kolme maalia ja turkkulaisten maalimääristä en ala arvailemaan. Peli ratkennee ainakin kahden hyvän veskarin taistoon.
 
Joo mäkin voisin arvailla tuon TPS kokoonpanon:

Nurminen-Lius-Holmqvist
Peltonen-Grönman
Vahalahti-Koivu-Alatalo
Paukkunen-Kauppila
Tuokko-Rautee-Mikkola
Seikola-Petriläinen
Suoraniemi-Metsäranta-Kiviharju
Timonen-Yerkovich
Lassila
Elliot
 

bull

Jäsen
Viestin lähetti Juha Salminen
Piti kysellä, että kuinka pitkä matka keskustasta (Bulevardilta) on hallille? Mistään en löydä infoa...

Kiitos näin etukäteen ja anteeksi off-topic.

On sitä jokunen kilometri mut hyppää ratikkaan ja aja perille. Menee parhaiten 7B(?):llä vai oliko oikea kirjain.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kotijoukkue jatkaa voittoputkeaan jo huikeisiin mittoihin. Ottelu päättyy murskaaviin lukemiin 3-2, hurjan väännön jälkeen. Ottelun kiinnostavimmat tapahtumat eivät silti ole kentällä, vaan valmentajien omassa väännössä. Kilpailu jatkuu aina lehdistötilaisuuteen asti, jossa Alpo vie kiistattomilla teeseillään tiukan voiton.

Pelaajat tosin alkavat Hifkiltä loppumaan, mutta uudella kulmapeli systeemillämme käännämme ottelun voitoksi. Dave pelaa taas itsensä yleisön sydämiin, samalla kasvattaen tilipussiaan ensikaudeksi. Toki kaikki pelaa systeemillä saattaa Tinde olla maalissa, mikä johtaa jokaisen tietämään tulokseen.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
TPS:n pleijarit jatkuvat. Nyt olis muka ottaa voitto ja saada ape'n miehistö mukaan toden teolla mukaan taisteluun play off paikasta. Jos TPS on löytänyt peli ilon niin IFK on hätää kärsimässä ja DDR hallissa tehdään uusi kaljanmyynti ennätys.

Tulosveikkaus: IFK-TPS 1-7

PS. Jäädytetäänkö erätauoilla ensinkään kun talkkari on pois?
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Viestin lähetti HABS #11
Jäädytetäänkö erätauoilla ensinkään kun talkkari on pois?

Talkkari on jo junioreissa, lukuisista pelikielloista johtuen, tottunut operoimaan myös katsomosta, joten jäät saadaan ajettua pienistä loukkaantumisista huolimatta.

Pikkaraisen myötä meni taas yksi harvoista "ifk:n näköisistä" (lasketaanko tämäkin jo latteuksiin mukaan?) pelaajista katsomon puolelle. Taisi olla osa Apen suunnittelemaa salaliittoa tämäkin loukkaantuminen: saadaan turhat jäähyt karsittua. Tähtäämme nimittäin pelityylin muutokseen ja ennätykselliseen täysin jäähyttömään kauteen 2003-2004!!
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
30 Timo Laaksoharju, Maalivahti

75 Dave Stathos, Maalivahti AK


1. kenttä

33 Robert Kantor, Vasen puolustaja AK

26 Toni Söderholm, Oikea puolustaja AK

27 Timo Pärssinen, Vasen laitahyökkääjä AK

50 Jari Kauppila, Keskushyökkääjä AK

24 Kimmo Salminen, Oikea laitahyökkääjä AK


2. kenttä

16 Antti-Pekka Lamberg, Vasen puolustaja

3 Marek Zidlicky, Oikea puolustaja

29 Arttu Luttinen, Vasen laitahyökkääjä

39 Ville Viitaluoma, Keskushyökkääjä

12 Joonas Vihko, Oikea laitahyökkääjä


3. kenttä

6 Niklas Hedberg, Vasen puolustaja

77 Pasi Saarinen, Oikea puolustaja

38 Roman Vopat, Vasen laitahyökkääjä

40 Kim Hirschovits, Keskushyökkääjä

19 Turo Järvinen, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

41 Riku-Petteri Lehtonen, Vasen puolustaja

28 Mikko Laine, Hyökkääjä

37 Eetu Holma, Vasen laitahyökkääjä

13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä

21 Frantisek Mrazek, Oikea laitahyökkääjä


Luttinen korvaa I.Pikkaraisen, ja Vopat palaa kokoonpanoon
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä vielä TPS:

Kai Nurminen - Joni Lius - Mikael Holmqvist
Ville Vahalahti - Mikko Koivu - Mika Alatalo
Marco Tuokko - Mikko Rautee - Jani Kiviharju
Mika Suoraniemi - Matias Metsäranta - Juho Lehtisalo

Kimmo Peltonen - Tuomas Grönman
Marko Kauppinen - Markku Paukkunen
Markus Seikola - Pasi Petriläinen
Sergei Jerkovitsh - Jussi Timonen

Teemu Lassila AK
Jason Elliot

www.sm-liiga.fi
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Helsingin kylmässä mutta kauniissa iltapäivässä kohtaavat kaksi siirtomarkkinoilla (poissaolollaan) loistanutta joukkuetta. TPS sai, kuin saikin hinattua itsensä mukaan playoff-taisteluun ja sehän tekee tilanteesta erityisen mielenkiintoisen, kuten Alpo I Suuri asian ilmaisee.

Kolmessa edellisessä kohtaamisessa maalinteosta on vastannut vain toinen joukkue ja niin tekee tänäänkin. Ensimmäinen erä menee molemmilta joukkueilta katsellessa, mitä vastustaja aikoo tehdä. Erässä ei tehdä ainuttakaan tilastomerkintää.

Ottelu on juuri ylittänyt puolen välin, kun Toni Söderholm näkee punaviivalla Kim Hirsowitchin. Nappisyöttö lapaan ja Kimi läpiajoon. Kimi siirtää rystylle ja BÄNG!, kiekko on ylänurkassa.

Kolmas erä on taas varsinaista HVM-kiekkoa ja Turo Järvinen viimeistelee loppunumerot 2-0 tyhjään maaliin. Syöttöpisteen tähän maaliin saa kukas muu, kuin Kimi.

Peli ei suinkaan lopu siihen, kun joukkeet poistuvat jäältä. Lehdistötilaisuudessa jaetaan molemmille valmentajille laatikollinen nenäliinoja, koska molemmat itkevät vuolaasti. Suomalainen jääkiekko on huolestuttavasti menossa väärään suuntaan. Maalimäärät vähenevät ja roikkumisesta sekä painimisesta on tullut pääasia kaukalossa.

Torjunnat

Stathos 25
Lassila 19

Jäähyt
HIFK 5 x 2 min
TPS 6 x 2 min + Mikko Rautee 10 min

EDIT: korjasin toisen maalin tekijän, koska Treille ei mahdu kokoonpanoon.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Stathos (Laaksoharju)

1:Söderholm-Kantor; Pärssinen-Kauppila-Salminen
2:Zidlicky-Lamberg; Vihko-Viitaluoma-Luttinen
3:Hedberg-Saarinen; Järvinen-Hirschovits-Vopat
4:Holma-Häppölä-Mrazek + Lehtonen ja Laine

Ifk taitaa pelätä tps:n luisteluvoimaa ja vastaiskuja, kun Treille on pudotettu kokoonpanosta ja Lehtonen on 7. puolustaja.

Vopat palaa kaukaloon, hienoa.

Loukkaantuneiden lista on kuitenkin pitkä:
Kurvinen, Kuhta, Ruutu, Grunn ja Pikkarainen.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Viestin lähetti Jude
Yorick Treille viimeistelee loppunumerot 2-0 tyhjään maaliin.

Vahinko vaan, että meidän Ranskan apu on niin hyvä, ettei mahdu edes kokoonpanoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös