Mainos

HIFK pudotuspeleissä 2017

  • 100 454
  • 487

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
IFK on pelannut yhden ihan viihdyttävän ja hyvän matsin tällä kaudella, Pelsuja vastaan viime viikolla. Vaikea on kuvitella, että 58 pelin jalkeen perseily loppuu. Toivottavasti jengi herää edes vähän taistelemaan.

Noo, turbulenssi loppui ja nyt saadaan nauttia tästä. Kunnes kuullaan seuraava Nybarin hieno lanseeraus uudeksi projektiksi.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tällä hetkellä näyttäisi aika vahvasti, että Kärpät tulee vastaan säälikierroksella. Jos kauden kokonaisotantaa katsotaan, niin vastustajan pitäisi sopia IFK:lle hyvin. Itse tosin hieman salaa toivoin Pelicansia, siitäkin huolimatta, että heidän kanssaan on ollut tiukempaa, koska siinä olisi aineksia suhteellisen kuumaan ottelupariin.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
J-P Haataja sanoi tuossa tyhjennyksen aikaan suunnilleen niin että olisi ollut myös kaupan. Haatajasta olisi varmaan ollut teille enemmin hyötyä kuin Malisesta ja Kantolasta yhteensä. En sitten tiedä kuka ei Hadea halunnut.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Aaahahaha.. :D Huomasin vasta nyt tuon heiton. Olis ollu kyl niin kuvaavaa tästä kaudesta ja fiiliksistä. :D

Joo toi olis ollu parasta Jatkis-huumoria pitkään aikaan. Sit jos joku olis erehtyny laittamaan jonkun viestin, niin jengi olis koittanu yv:llä saada kirjoittajan kumittamaan se äkkiä pois :D
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
En asu Oulussa enkä Lah(d)essa, mut kyllä mä vähän näen, että kummatkin noista on vaikeampia lomarengasvastuksia ku mitä esim. KalPa, JYP tai TPS olis ollut puolivälierävastuksina. Kyllä, ihan oikeasti.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En asu Oulussa enkä Lahdessa, mutta sinne päin on noin muuten kyllä asiointia.

Vieläkö se lomarengas on virallinen nimi sääläreille vai joku historian hassuttelu. Muistan tietenkin ajan milloin oli, olin pelissäkin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei harmita tällä hetkellä että satuin jokunen aika sitten laittamaan rahaa IFK:n mestaruuden puolesta kertoimella 17. Meillä on aivan timanttinen maalivahtikaksikko ja Rask, Puustinen sekä Hintz ovat heränneet kauteen upealla tavalla. Onnistumiset ruokkii onnistumisia ja oli ilo nähdä myös Johanssonilta hyvää peliä. Nyt vielä Aaltonen pelin päälle niin kaudesta voi oikeasti tulla yllättävänkin pitkä.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Ei ole tekemätön paikka mennä finaaliin, mutta on se sääleistä ponnistaminen vaan helvetin raskas tie. Edelleen ottaa aivoon se Lukko-peli. Vaikka irvileuat muuta väittivätkin, niin voitolla siitä olisi lähes omissa käsissä ollut kuudessijakin. Nyt sääleistä kahdella voitolla jatkoon, ja toivotaan että Ilves voittaisi oman sarjansa niin mikä jottei..
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoiseksi menee. Se on sitten joko Pelicans tai Kärpät vastassa ja vieraissa tullaan aloittamaan.
JYP-pelissä ei täten sijoituksen kannalta ole enää panosta.

Jos Pelicans ei saa pistettäkään Jukureiden vieraana, tulee Pelicans meitä vastaan. Jos Pelicans saa pinnankin, Kärpät tulee meitä vastaan.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelicans-Kärpät päättyi sitten mahdollisimman epäedullisesti - millä tahansa muulla tavalla oljenkorsi toisen ohittamiseen olisi säilynyt. Kärppien ohi olisi päässyt varsinaisen peliajan voittojen turvin tasapisteissä, mutta nyt molemmat karkasivat neljän pisteen päähän. Ja jo jatkoaika siis takasi sen että Pelicans pysyy edellä.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Pelicans-Kärpät päättyi sitten mahdollisimman epäedullisesti - millä tahansa muulla tavalla oljenkorsi toisen ohittamiseen olisi säilynyt. Kärppien ohi olisi päässyt varsinaisen peliajan voittojen turvin tasapisteissä, mutta nyt molemmat karkasivat neljän pisteen päähän. Ja jo jatkoaika siis takasi sen että Pelicans pysyy edellä.
Ihan sama ku kaikki kaadetaa kuitenki :) Kuhan ukot pysyis nyt kasassa ni kannu on lähes varma. Ihan sama tuleeko lomarengaskierroksella lahelaiset tikutakut vai ikinuori Kukkoslasse!
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä tulee ihan toissakausi mieleen. Jossain vaiheessa kynnettiin oikein kunnolla, kunnes loppukaudesta homma saatiin kuntoon. Paska tsägä vaan että sieltä tuli Ilveksen jälkeen Tappara vastaan. Mutta huolimatta Elkinsin ja Nykoppin loukkaantumisista ja Ilves sarjan kuormituksesta Tappara laitettiin tiukille. Ties mihin oltais päästy, jos homma oltaisiin hyvissä ajoin saatu kuntoon. Turhaa jossittelua tietenkin, mutta haiskahtaa vähän samalta nyt. Ylipäätänsä Kärppien (jos Pelicans ei häviä maanantaina) voittaminen vieraista aloittamalla on jo oma hommansa, ja sitten tullee taas vastaan Tappara. Vaikka homma saataisiin nyt miten hyvään kondikseen, niin liian kova tie.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Voitte tulla kivittämään jos siltä tuntuu, mutta toivoisin että sääleistä mentisiin jatkoon voitoin 2-0 tai 0-2. 1-2, jatkoaikavoiton jälkeen levännyttä Tapparaa vastaan ei erityisesti houkuttele. Tietysti jos Ilves hoitaisi oman sarjansa...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En nyt oikein tiedä kumpaa sitä toivoisi vastaan, Kärppiä vai Pelicansia.

Kärpillä on runkosarja paketissa, joten saavat lepäillä ja hioa kuvioita keskiviikkoon asti ja Pelicans taas pelaa maanantaina vielä pääsystä jopa kuuden joukkoon, joten joutuvat vielä oikeasti pelaamaankin. IFK:lla vielä toki myös peli, mutta siinä ei ole sen suurempaa panosta enää, kuin JYP:n kiusaaminen kakkosijan taistelussa. Sekin on vähän kaksipiippuinen juttu, että väliin tulee peli jossa ei ole enää panosta.

Jotenkin tuo Kärpät tuntuu omissa mietteissä pahemmalta, vaikka ihan hyvin ollaankin Kärppiä vastaan pelattu.
Eli kai sitä sitten Pelicansia toivoo vastaan.

Kova viikko on edessä. Maanantaina panokseton runkosarjan lopetus ja keskiviikko-torstaina heti tosi kyseessä. Lauantaina viimeistään se on ohi tai kevät jatkuu.
Toivottavasti Ilves jatkaa hyvää lentoaan ja pudottaa seiskasijan joukkueen. Toki kyllä tässä täytyy ensin täysi focus olla omassa selviytymisessä ensin jatkoon sääleistä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pleijarit on oma maailmansa. Veikkaan, että Kärpissä herätään kutakuinkin nyt ja keskiviikkona ollaan tikissä.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Pelikaani on pelannut kutakuinkin tasollaan. Jos menee niin kuin pitää, 2-0 meille. Kärpät sen sijaan on kolmen suurimman sukeltajan joukossa, (me ja Lukko), vaara on että suuri herääminen tapahtuu juuri väärällä hetkellä. Jopa mestaruuteen asti on eväät, siis Oulu ja me. Eli K-Reipas.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pleijarit on oma maailmansa. Veikkaan, että Kärpissä herätään kutakuinkin nyt ja keskiviikkona ollaan tikissä.

No onhan tämä kauhea munkki Törmäselle. Kärpät on ylivoimaisesti helpoin vastustaja meille noista mahdollisista. Ei tietysti pidä nuolaista. Katsellaan viimeinen kierros.

HIFK-Ässät 6-0.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Mielummin vastaan Kärpät. Veikkaan, että sarja olisi vähemmän kuluttava kuin sarja Pelicansia vastaan, vaikka pitäisikin pelata kolme peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös