Mainos

HIFK peliesitykset kaudella 2012-2013

  • 939 974
  • 3 115

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Viime pelissä Markus taisi kerran väläyttää, mutta sitten katosi jälleen varjoihin (vai pitäisikö sanoa plekseihin). Vähitellen alkaa tuntua siltä että onko Markus edes liigatason pelaaja? Lähes joka tilanne päättyy siihen että mies on katollaan. Tosin varmaankin häntä rikottaessa on saatu suurin osa vastustajien jäähyistä.
Ei lähelläkään isoveljeään tällä hetkellä.

19-vuotias, noin 30 pisteen vauhdissa tällä hetkellä. Kaveri on joukkueen sisäisen pistepörssin neljäs. Kyllä mielestäni kaveri on jo nyt liigatason pelaaja ja tulee varmasti kehittymään vuosien varrella. Ja kahdessa viime ottelussa kaverin peliaika on muuten ollut vain 13min. En ole nyt satavarma, mutta jotenkin tuntuu, että nyt TPS matsissa kaveri ei päässyt YV:lle tai sitten ei vain näkynyt.

Ja kaverin peli toimi ihan hyvin Erikssonin ja Talajan kanssa, mutta nyt kaveri joutuu pelaamaa kahden alisuorittajan kanssa.
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Ensimmäisen kerran näin, että jos tiputtaa hanskat ja alkaa mätkimään kuonoon niin ei saa mitään penalttia. Ehrhardt olisi ehdottomasti pitänyt nykysäännöillä laittaa suihkuun. Käsittämätön juttu

Pelin hauskin tilanne sattui ekassa erässä kun Hannu Pikkarainen luisteli vaihtoon ja huomasi punaviivan kohdalla olevansa menossa IFK:n vaihtoaitioon ja kurvasi takaisin. TPS aitiossa naurettiin porukalla koko hommalle.

HYVÄ ORTIO !
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ensimmäisen kerran näin, että jos tiputtaa hanskat ja alkaa mätkimään kuonoon niin ei saa mitään penalttia. Ehrhardt olisi ehdottomasti pitänyt nykysäännöillä laittaa suihkuun. Käsittämätön juttu

Olis ollut tosiaan käsittämätön juttu, jos hanska kädessä tehdystä yhdestä pienestä lyönnistä olisi suihkuun joutunut?? Kukaan ei eilen tarkoituksella tumppujaan matsissa tiputtanut ja kukaan ei paljaalla nyrkillä ketään lyönyt. Sailio muuten mätkäisi Engreniä aika tyylipuhtaasti myös käkättimeen, ihme ettei siitä saatu suurempaa kahakkaa aikaiseksi.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Granlund kuuluu näihin pelaajiin jotka kärsivät tällä hetkellä todella paljon valmennuksen heikosta tasosta. Voisin melkein lyödä pääni pantiksi, että jonkun Nokan alaisuudessa kaveri olisi tällä hetkellä pitelemätön. Kaikki ainekset hänellä siihen on. Lisäksi täytyy muistaa, että Makke pelaa tällä hetkellä Reden ja Kuhdan kanssa. Siinä on kaksi kaveria jotka ovat ehkä HIFK:n huonoimmat pelaajat tällä hetkellä.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmeellisyyksiä ja aivopieruja, vol 600.

* Luttinen on järkyttävän hidas, silti sille pelataan rännikiekkoja? Miksi? Artulla on tasan kaksi hyvää asiaa mitkä puhuvat sen puolesta että on liigapelaaja: Vahva kiekonsuojaus laitakahinoissa ja maskimiehenä heiluminen.

* MaG-Tyllykkä-Kibe. Luoja, anna mun kaikki kestää! Antifyysisin ja surkein ketjun HIFK:ssa miesmuistiin. Tyllykkä on ihan mestistasoa tällä hetkellä ja itse en peluuttaisi kaveria sekuntiakaan vaan laittaisin Nykopin tilalle. Tai sitten jonkun toisen junnun, vaikka b-sellaisen. Vittu että syö miestä katsoa tota pehmeää paskiaista heilumassa meidän paidassa. Kibe ei myöskään ole ansainnut pelipaikkaansa pitkään aikaan mutta eihän Soppa uskalla näitä 'legendoja' penkittää. Parempi että tuo kokemusta jne..joojoo voi helvetti sentään. Jäätävää skeidaa ja eikös laiteta ukko sitten tuohon hirveimpään ketjuun! Miksi?!

MaG:sta Dev sanoo hyvin yläpuolella. Tällä hetkellä nuori kaveri näyttää värittömältä toimistotyöntekijältä, ketä painaa seuraavan 30v täsmälleen samaa duunia joka päivä. Ennen kaveri oli pitelemätön ja huikea, nyt hukkuu harmauteen. Uskaltaako joku sanoa ääneen mistä johtuu? Onko jollekin vielä epäselvää miksi näin on käynyt? Tsiisus.

* Liivikin ketju on kyllä täysin hukassa myös. Talajaa ei voida nostaa esim. Luttisen paikalle jostain mystisestä syystä ja nyt mies menee aivan hukkaan pitäessään ketjua edes jonkinlaisessa rytmissä. Liivikille on käynyt jotain mystistä koska mies on taantunut aivan susipaskaksi. Ei voita varmaan omaa varjoakaan aloituksessa ja koko ajan potkun jäljessä. Turhake tällä hetkellä kun ei ehdi taklaamaan eikä edes rähinöi.

Sailiosta en sano mitään. Vituttaa jo koko hankinta. Tuollaisia rottia liiga tarvitsee ja niin myös jokainen joukkuekin mutta että Sailio+HIFK?! En kestä. Se laittaa vielä enemmän vituttamaan että Sailio oli eilen hyvä, teki juuri oman roolinsa työtä hyvin. Plus tietysti se että tuollainen vastenmielisyys nousee näkyviin HIFK:sta laittaa vitutuslangat kireääksi. Mitä helvettiä tälle meidän alkkarifaijalle on tapahtunut?

Pakisto antoi eilen ilonaiheita miinus Salmi. Kurvinen+Robidas oli mun silmään parhaita. Mutta ehdoton kingi oli kuitenkin Melart. Voi veljet että mä diggaan tästä kolossista. Eilen Melart vilautti pari kertaa jo sitä ilkeämpää puoltaan: Erhdartin kamppi+naamanhieronta oli loistavaa pelinlukua. Joku itkee että olisi pitäny lähteä istumaan, totta. Mutta pointti oli se että Melart näki kuumenemispisteessä olevan vastustajan ja päätti heittää vettä kiukaalle. Pelisilmää, ihanaa pelisilmää. Kiekollisestihan Melart on jo meidän perusvarmimpia pakkeja ja nykytilassa(lue: ei pelisuunnitelmaa) näkisin mielelläni näitä Melartin nousuja maalille. Lisäksi kaverille pitää pelata paikkoja yyveellä, kyllä tuolla kanuunalla vielä verkot soi. Mutta niiden paikkojen pitää olla järkeviä, eilen yhdellä yyveellä Lädä laukoi jo ihan älyttömistäkin mestoista.

Luulen muuten että Melartia vituttaa nämä neiteilyt mitä HIFK nykyään harrastaa ja jossain matsissa missä otetaan pataan mies päästää vitutuksen voiman irti tappelun kautta.

Ortsu, tuo tantin palvoma nuori ori, oli eilen huippuhyvä itsensä mikä takasi ne pisteet lopulta. Lunkalle peukkua hyvin tehdystä duunista.

Ja jos jollekin jäi epäselväksi niin en digannut eilisestä pelistä. HIFK pelaa totaalista neitikiekkoa mikä sotii niitä arvoja vastaan miksi musta on aikoinaan tullut fani. Hyväksyn heikot hetket ja notkahdukset, ymmärrän muutosvaiheet jne mutta tämä touhu on mennyt ihan ringettepelleilyksi missä Soppa huutaa 'me pelattiin tosi hyvin' ja Nybondas vain istuu ja ihailee Tyllykän kuvaa skoutting websivuilta 'olipa kyykytys' ajatuskuplalla. Laatikossa on piilossa O'Sullivanin skoutting raportti: 'cannot move, has the attitude of an alley cat and posesses magical hands'. Samaan aikaan joukkue antaa toisten hyppiä Nordiksella miten mielii ja itse miettii vain seuraavaa maalintakaa alkavaa lähtöä, oliko se sitten hidas, nopea vaimitälie.

Voitettiin siis yhden ketjun tps. Jee.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Granlund kuuluu näihin pelaajiin jotka kärsivät tällä hetkellä todella paljon valmennuksen heikosta tasosta. Voisin melkein lyödä pääni pantiksi, että jonkun Nokan alaisuudessa kaveri olisi tällä hetkellä pitelemätön. Kaikki ainekset hänellä siihen on. Lisäksi täytyy muistaa, että Makke pelaa tällä hetkellä Reden ja Kuhdan kanssa. Siinä on kaksi kaveria jotka ovat ehkä HIFK:n huonoimmat pelaajat tällä hetkellä.

Juuri samaa sanoin eilen hallilla. On todella sääli, että tämä ns. odotettu läpimurtokausi on mennyt heikosti suurimmaksi osaksi valmennuksen takia. Toki pelaajalla itselläänkin on vastuu, iso sellainen, omasta tekemisestään, mutta joku toinen valmentaja olisi saanut paljon enemmän irti selkeämmällä "pelikirjallaan".

Mitä Kuhtaan tulee, niin alkaa olla jo surkuhupaisaa miten mistään ei mene sisään. Kille on mielestäni pelannut viime matsit hyvin eikä ole mielestäni jengin huonoimpia enää ollut. Ei se toki paljon lohduta, kun ei saa niitä tehoja, joiden vuoksi on jengissä.

Rede on kyllä ollut todella onneton. Ei riitä voima eikä taistelutahto ja pitkään jo tehoton.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en nyt oikein innostu näistä "IFK:lla on välikausi"-, "IFK on ihan vitun paska koko ajan"- ja "Soppa ihan vitun huono valmentaja eikä se tajua mistään mitään ja sen kommentitkin on ihan käsittämättömiä huru-ukon juttuja"- höpinöistä.

Totta on, että IFK:n peli ei ole sellaista, mitä sen toivoisi olevan. Totta on sekin, että IFK:lle tulee erittäin synkkiä hetkiä liian useassa matsissa. Totta on sekin, että Sormusen lausunnot eivät ole sellaisia, mitä suurin osa kannattajista haluaisi kuulla.

IFK pelasi eilen hyvin. Peli ei ollut näyttävää, mutta tässä vaiheessa kautta se muutenkaan harvemmin on. Vai väitättekö, että loka-marraskuun ottelut olisivat perinteisesti olleet erityisen viihdyttäviä? Joka helvetin vuosihan me maristaan täällä milloin mistäkin ja juuri tähän samaan aikaan. Käsittääkseni sanonta "loka-marraskuun loskaisina iltoina ei kiinnosta lähteä hallille"- sanonta on syntynyt ihan siitä, että aiempinakin vuosina peli on ollut hirveetä skeidaa tähän aikaan ja ulkonakin sataa ja on pimeää ja kaikkia vituttaa muutenkin kaikki.

IFK:n ongelmat ovat mielestäni eniten tällä hetkellä hyökkäyksessä. Duunia yhden maalin eteen joudutaan tekemään ihan käsittämättömän paljon. IFK:lla on kaksi hyvää ketjua: Töykkälän ketju ja Liivikin ketju, joista tosin Liivikin ketju ei saa hyökkäyssuuntaan mitään aikaan. Muut ovat mitäänsanomatonta harmaata paskaa. Varsinkin Redenbachin johtama ketju, missä laitureina häärii Kuhta ja MaG, on ihan järkyttävän huono. Eriksson-Peltonen- Somervuori voi hyvänä iltana olla hyväkin ja tehdä tulosta, ongelma vaan oon siinä, että niitä hyviä iltoja on Peltoselle ja Somervuorelle tullut harvakseltaan. Taso heittelee liikaa. Mä näen Somervuoren tossa isona ongelmana, vaikka hän on onneksemme viime peleissä verkkoja heilutellutkin. Eero ei ole riittävän röyhkeä mennäkseen tonteille. Toisaalta, ongelma voisi yhtä hyvin olla Ville Peltonenkin. Tälle ketjulle nimittäin tulee paikkoja, mutta ratkaisut ovat usein ihan onnettomia. Joten näkisin, että Eriksson ei ole se ongelma, vaan joko-tai, Peltonen tai Somervuori. Töykkälän ketju on hyvä "päällystakkiketju", joten olen itse valmis joustamaan siitä, että peli hyökkäyksessä olisi näyttävää.

Tällä hetkellä joukkue tarvitsee voittoja tai edes pisteitä ja asetan sen näyttävyyden edelle. Se vain johtaa siihen ongelmaan, että jos nykykokoonpanolla mennään, Redenbachin oravapartio on pidettävä kasassa. Koska Erikssonin kentästä ei vaihtareita löydy, Liivikin ketjusta voisi Simon itsensä heittää jompaankumpaan kenttään laidalle. Ja olisiko se sitten MaGin aika siirtyä vihdoin keskelle ja laidoille Talaja ja Sailio? Liivik on ollut 90% peleistä aika lailla tuhannen paska ja omissa nelosellakin kolisee.

Tästä päästäänkin siihen, että peliesitykset johtuvat osittain siitä, että kentälliset eivät ole balanssissa. Mutta jatkuva ketjuruletti olisi samaan aikaan syytä lopettaa. Ei ole valmennuksella ihan iisibiisi tehtävä.

Mä en näe IFK:n tilannetta ollenkaan niin synkkänä kuin (suuri?) osa täällä. En tosin voi sanoa pitäväni tilannetta tällä hetkellä mitenkään erityisen hyvänäkään, mutta en mä toivoani ole menettänyt. Siihen en ota kantaa, onko joukkue valmennuksen lapasessa vaiko eikö. Nyt näyttäisi kenttäesitysten perusteella olevan. Esim. täysin turhat ja kurittomuudesta johtuvat jäähyt ovat vähentyneet. Niitä on vieläkin, mutta kumma kyllä, ne sattuvat turhan usein tulemaan esim. Liivikille. Onko sattumaa, että Liivikillä ei pelit kulje ja istuu turhaan boxissa? Mielestäni ei. Ja sanoisin, että nyt on se hetki, kun pelaaja itse voi alkaa tsiigailla spegeliin ja miettiä, onko kaikki pääkopassa ihan kunnossa. Jos vaikka Simoa vertaa Melartiin, Illu on parantanut hermokontrolliaan huomattavasti. Liivikiltä voi odottaa ihan mitä vain, ihan missä vaiheessa peliä tahansa. Hanskat eivät tipu, mutta jonkun muun keittämisjäähyn hän voi ratkaisuhetkillä ottaa.

Sarja on tasainen. Pitkiä tappiokierteitä IFK ei kestä, mutta ei kestä mikään muukaan jengi. Ei ole pelkästään IFK:n perisynti, että peleissä on tylsää. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta suurin osa muidenkin jengien peleistä on virkamiesmäistä suorittamista.
 

Antib

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, old time hockey, Florida Panthers
Ortio + uusi pakkipari Söderholm-Jokela eleettömän hyvää peliä.
Söderholm pelasi ihan hyvin, mutta Jokela ei. Sama vaiva kuin ennenkin, peruuttaa jokaisessa puolustustilanteessa veskarin syliin. Kielii itseluottamuksen puutteesta (ja pelosta, että joku kiertää sivulta ohi). Niin pitkään kuin vastustaja ei hyödynnä tuota, niin näennäisesti näyttää hyvältä. Mutta odotetaan nyt vaikka kun siihen hyökkääjän paikalle tulee astetta suoraviivaisemmat kaverit, vaikka herrat Joensuu ja Armia. Jos kiekko ei ole repussa jo ensimmäisestä laukauksesta niin ripareille on helppo päästä, koska ollaan valmiiksi jo veskarin nenän edessä.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilinen peli ei hienouksia tarjonnut. Aika HMV-peliä. Puolustus ihan hyvin kasassa koko pelin ja Ortio aivan loistava. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun ollaan vastustajan sinisellä. Hyökkäysalueelle ei päästä syötellen kuin ajoittain. Yleensä ratkaisuna on roiskaisu päätyyn. Tämä ei toimi kun poikkeuksetta kiekon saa käydä hakemassa vastustajan puolustaja rauhassa päädystä. Jos kiekkoa halutaan päätyyn lyödä, niin pitää olla myös ukkoja, joilla on jalkoja. Esim. Luttinen "spurttaamassa" on kauheaa katsottavaa.

Ja vieno pyyntö Käsilaukku-Säiliö ja Repullinen paskaa ulos joukkueesta ja nopeasti. Enpä muista turhempia ja vastemielisempiä pelaajia HIFK:ssa pitkään aikaan.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Osittain asiaa, osittain sitä itseään.........

.............IFK pelasi eilen hyvin. Peli ei ollut näyttävää, mutta tässä vaiheessa kautta se muutenkaan harvemmin on. Vai väitättekö, että loka-marraskuun ottelut olisivat perinteisesti olleet erityisen viihdyttäviä?...........IFK:n ongelmat ovat mielestäni eniten tällä hetkellä hyökkäyksessä. Duunia yhden maalin eteen joudutaan tekemään ihan käsittämättömän paljon. IFK:lla on kaksi hyvää ketjua: Töykkälän ketju ja Liivikin ketju, joista tosin Liivikin ketju ei saa hyökkäyssuuntaan mitään aikaan. Muut ovat mitäänsanomatonta harmaata paskaa. ......Tällä hetkellä joukkue tarvitsee voittoja tai edes pisteitä ja asetan sen näyttävyyden edelle. ...............Tästä päästäänkin siihen, että peliesitykset johtuvat osittain siitä, että kentälliset eivät ole balanssissa. Mutta jatkuva ketjuruletti olisi samaan aikaan syytä lopettaa. Ei ole valmennuksella ihan iisibiisi tehtävä.............

..........ja katselimme ilmeisesti aivan eri peliä. Herne-Eero Somervuoren maalilla Talonmies Pikkaraisen vahvalla avustuksella saatiin kolmanteen erään mennessä vaatimaton etumatka ja taas kerran lopetettiin pelaaminen hyvissä ajoin. Onneksi TPS:n kultapossu innostui hankkimaan 2+5+20, niin tavanomaiset lopun paniikkiminuutit saatiin tällä kertaa vältettyä. Ortio piti joukkuetta pystyssä mahtavilla torjunnoilla, osittain onnenkin siivittämänä. Hyökkäyspään ongelmat ovat pitkälti kiinni avauspelin hitaudesta ja kädettömien mahtavasta yliedustuksesta jengissä.

Lucifer on hajottanut ainoan tähän saakka toimineen ketjun siirtämällä Erikssonin pois Talajan ja MaGin rinnalta. Eilen ainoa toimiva ketju oli Töykkälän vitja, joka piti Koivun kentällisen lähes kokonaan jäässä, Mahtava suoritus!

Ennen "Evita" Perraultin mahdollista ensi-iltaa on karua katsella IFK:n kiekolliseen peliin edes teoriassa kykenevien senttereiden laajaa kaartia: Eriksson ja "Tyyris Tyllerö" Reeperbahn. Kun aivan jäässä ovat tällä kaudella olleet samanaikaisesti Peltonen, Kahva-Keijo, Reeperbahn, Luttinen ja Herne-Eero, on toisen kiekollisen ketjun kasaaminen korkeampaa matematiikkaa. Kahdella ensimmäisellä on liike lakannut ja soitto rauennut vähän samalla tavoin kuin Konsta Jylhän "Vaiennut viulu" -kappaleessa. Reeperbahn on tällä hetkellä ainoa edes jollain lailla käsiä omaava sentteri Erikssonin lisäksi. Mitä siis tehdä; ottaa Thomas Nykopp kasvamaan kiekolliseen rooliin kahden huippulaiturin keskelle? OK, mutta missä ovat ne kaksi huippulaituria? Jos jostain saisi loppukaudeksi edes yhden kädellisen (right) laiturin, kannattaisi hänestä maksaa aivan mitä vain......

Oma filosofiani on ollut aina se, että menestyvässä IFK-joukkueessa täytyy olla kahdessa ensimmäisessä ketjussa "Jokinen-Tuohimaa-Carey Wilson" -koostumus; yksi joka pitää kiekkoa ja syöttää maalit - yksi joka tekee maalit saamistaan paikoista ja yksi, joka toimii mäskimiehenä sekoittaen sekä puolustajat, veskarit että usein itsensä ja pelaa koko ajan sikaa. Talaja-Eriksson täyttäisivät "Jokinen-Tuohimaa" -akselin asettamat vaatimukset, mutta edes "missing link/Archie Jokinen" vaihtoehtojakaan ei tunnu riittävän muihin ketjuihin. Ehkä pitäisi kokeilla Pakarista Reeperbahnin ja jonkun maalintekoon kykenevän yksilön rinnalla, kuka se sitten voisi olla (MaG?). Kuhta ja Peltonen nykykunnossaan polkemaan otteluiden ajaksi kuntopyörää ja ihmettelemään sitä, saisivatko taiottua itselleen jostain uudet jaappanilaiset jalat.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelin hauskin tilanne sattui ekassa erässä kun Hannu Pikkarainen luisteli vaihtoon ja huomasi punaviivan kohdalla olevansa menossa IFK:n vaihtoaitioon ja kurvasi takaisin. TPS aitiossa naurettiin porukalla koko hommalle.
Hankia haastateltiin Urholla ja teki sen kuulemma läpällä, kun ennen matsia oli saanut kuulla kuittia siitä, osaako mennä oikeaan vaihtoaitioon. Hauska tapaus.
Olis ollut tosiaan käsittämätön juttu, jos hanska kädessä tehdystä yhdestä pienestä lyönnistä olisi suihkuun joutunut?.
Näin juuri, kyllä se hanska pysyi Ehrhardtin kädessä. Tämäkin oli hieno tilanne.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Erinomainen kirjoitus, jonka allekirjoitan täysin! Jos HIFK:n pelissä on näkynyt pelitavan sekavuus alkukauden ajan, niin kyllä nyt näkyy hyökkäyksen osalta pelaajamateriaalin surkeus. Meillä ei ole ykkössentteriä, eikä tähtilaituria. Ainoa osa-alue mikä on kunnossa (paperilla) on voimalaiturit ja pakistokin kohtalaisesti.

Peltonen toimisi kakkoskentän laiturina tällä hetkellä. Kuhdasta uskon että tulee parantamaan ja nostaa tasonsa 2-3 ketjuun hyvälle tasolle. Eriksson 2-3 sentterinä ja Töykkälä 3-4 sentterinä toimisi myöskin hyvin, mutta Redenbach yhtään minään sentterinä ei sitten millään. Jos rakennetaan paperilla (ja toivottavasti kaukalossa) hyvät 2-4 ketjut, meille jää ykköseen Luttinen, Redenbach, Somervuori, jolla ei itse Nokkakaan olisi meitä vienyt edes Jokerit-sarjasta jatkoon.

Itse näen ainakin nykytilanteen niin, että ongelmamme kulminoituu nimenomaan ykkösketjun puutteeseen. Nyt peliin on saatu tolkkua, sanokaa negailijat mitä sanotte. Eihän se hyvältä näytä vieläkään ja melko unettavaa paskaa on, mutta ei HIFK:ta pelitavallisesti ole viety edellisissä matseissa kuten alkukaudesta.

Tästä päästään siihen, että kun joukkue häviää tiukkoja matseja kärkipelaajien huonojen esitysten (tiedän, kuulostaa isä Paulilta) takia, ei itseluottamus ja sen myötä luotto pelitapaan kasva, kuten se tekisi jos nämä matsit voitettaisiin (vaikka sitten jonkun yksilösuorituksilla). Tämä puolestaan johtaa siihen, että valmennuksen työ kohdistuu pakosta pelitavan perusteiden ajamiseen syvemmälle pelaajien kalloon ja pelaajien sitoutumiseen ja luottoon pelitapaa kohtaan. Luonnollisesti tämä vaatii onnistuakseen niitä voittoja.

Jos HIFK nyt pääsee muutaman pelin voittoputkeen, olen taipuvainen uskomaan että peliin tulee yllättävänkin nopeasti rohkeutta ja rentoutta myös hyökkäyssuuntaan. Samoin uskon että taklauspeli lisääntyy ja jäähyjen liika varominen vähenee. Kojo hoki aikanaan haastatteluissa, että pitää pelata rohkeasti. Ensin pitää kuitenkin saada se systeemi toimimaan perusteita myöten ja pelaajat voittojen kautta uskomaan siihen. KJ:n HIFK pystyi tähän todenteolla vasta kolmannella kaudella, vaikka aikaisemmillakin oli nähtävissä hienoa peliä silloin kun vain pelaajat pysyivät sovitussa.

Tämä nyt on vain yksi näkökulma, mutta itse ainakin koen mielekkäämmäksi miettiä asioita vähän laajemmin. Tietysti onhan se helpompaa huudella, että "Soppa on paska" ja "valmennus on perseestä" ja vaatia Penan ajan henkeen kaikille kenkää. Eikä ole tarkoitus kyseenalaistaa kenenkään oikeutta sellaiseenkaan huuteluun. Lupaan siihen itsekin osallistua kunhan mitta taas seuraavan kerran täyttyy.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Peltonen toimisi kakkoskentän laiturina tällä hetkellä. Kuhdasta uskon että tulee parantamaan ja nostaa tasonsa 2-3 ketjuun hyvälle tasolle. Eriksson 2-3 sentterinä ja Töykkälä 3-4 sentterinä toimisi myöskin hyvin, mutta Redenbach yhtään minään sentterinä ei sitten millään. Jos rakennetaan paperilla (ja toivottavasti kaukalossa) hyvät 2-4 ketjut, meille jää ykköseen Luttinen, Redenbach, Somervuori, jolla ei itse Nokkakaan olisi meitä vienyt edes Jokerit-sarjasta jatkoon.

Itse näen ainakin nykytilanteen niin, että ongelmamme kulminoituu nimenomaan ykkösketjun puutteeseen.

Melko lailla samaa mieltä. Hyvin vaikeaa on enää tuota ongelmaa korjata, ellei sitten koko kauden työsulku ja OJ pelasta tilannetta. Muuten riittävä ykkösketju vaatii kaksi onnistunutta huippuhankintaa tai Perraultin onnistumista täydellisesti loukkaantumisen jälkeen ja yhtä onnistunutta huippuhankintaa. Molemmat skenaariot ovat melko kaukaa haettuja, mutta mahdollisuuksien rajoissa kuitenkin. Loput ketjut kyllä saataisiin kasaan, joku Peltonen keväällä kakkosketjussa olisi todella kovaa valuuttaa, vaikkei vielä ole ihan onnistunutkaan tällä kaudella. Redenbachille en oikein näe käyttöä, kolmossentterinä menisi periaatteessa, mutta itse näkisin sillä paikalla mieluummin vähän toisentyyppisen pelaajan, joka ei niin elä pisteistä ja tyhjästä tilasta.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en ole vakuuttunut meidän valmennuksen kyvyistä, piste. Mitä siellä nyt on, n. 30-35 peliä alla kun lasketaan treenimatsit sun muut hömpät mukaan.

- onko se pelisysteemi niin upea ja vaikea ettei sen sisäänajo onnistu tuossa ajassa?

- Sitten kun pelisysteemi alkaa toimia, HIFK:n pelaajat nopeutuvat maagisesti, alkavat taklaamaan kuin viimeistä päivää?

Ehei, tuskin kukaan vastaa myöntävästi noihin. Tuossa joukkueessa ei sitäpaitsi ole mitään keltanokkia ketä pitäisi opettaa kädestä pitäen. Ihan samanlaista kuin viimekauden Caccakiekko. Nyt vaan ei taklatakaan enää.

Näkeekö joku tosiaan tuon lauman ajamassa pleijareissa vastustamattomasti eteenpäin yli narrien, kärppien ja jypin? Neljä voittoa? Ikävä kyllä ei. Kun tila& aika vähenee ja muut tiivistävät. Ei siinä auta meidän maalintaakse piiloutuminen.

HIFK 2012-13 on kasattu päin mäntyä ja kaiken lisäksi sitä laitettiin ohjaamaan keltanokka ja pelikirjaguru, ketkä molemmat olivat sattumoisin mukana viimekauden fiaskokiekossa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kun mv-peli on loistavaa ja yv-peli erinomaista, av-peli riittävän hyvää, mutta peli tasakentällisin ei toimi ollenkaan, niin miten tässä voisi olla tyytyväinen. Peli on sen näköistä, että ihan sama miten Soppa kentälliset hämmentää peleihin, kun ei se auta yhtään. Joukkue ei osaa pelata jääkiekkoa tasakentälilsin ja pelaajat selviytyvät, vaihdosta toiseen, kukin kykyjensä mukaan improvisoiden peliä. Ei ole "bassokuvio ja rummut" kunnossa, niin bändi näyttää lavalla aika osaamattomalta nipulta. Ei pienet asiat, vaan ne suuret, on pielessä.
 
Viimeksi muokattu:
Näkeekö joku tosiaan tuon lauman ajamassa pleijareissa vastustamattomasti eteenpäin yli narrien, kärppien ja jypin? Neljä voittoa? Ikävä kyllä ei. Kun tila& aika vähenee ja muut tiivistävät. Ei siinä auta meidän maalintaakse piiloutuminen.

En ehkä näe IFKta ajamassa vastustamattomasti yli Jokereiden, Jypin tai Kärppien. En kuitenkaan myöskään näe yhdenkään edellä mainituista joukkueista jyräämän vastustamattomasti IFKn yli. Olisihan kausi voinut paremminkin alkaa, mutta kyllä mulla uskoa riittää kun joukkue on oikeasti osoittanut huomattavasti parantuneita otteita. Ja kun IFK tuosta vielä tiivistää peliään keväällä, niin ei se vastustajankaan ole helppo maaleja tehdä meitä vastaan. Hyvä tästä kaudesta vielä tulee.
 

Fordél

Jäsen
IFK pelasi eilen hyvin. Peli ei ollut näyttävää, mutta tässä vaiheessa kautta se muutenkaan harvemmin on. Vai väitättekö, että loka-marraskuun ottelut olisivat perinteisesti olleet erityisen viihdyttäviä?

Ilman mitään värilaseja en pysty parhaimmilla HIFK-sympatioillanikaan sanomaan, että HIFK olisi pelannut eilen hyvin. Tottahan toki pelissä oli hyviä elementtejä. Ortio pelasi vakuuttavan matsin vaikka toki TPS:n laadukkaat maalipaikat oli aika vähissä. Myös HIFK:n puolustuspelaaminen oli pääsääntöisesti hyvää vaikkakin eilinen TPS ei ollut mikään mittari. Kuitenkin kun saa jo Koivun kentän turhautumaan niin hyvin on suoriuduttu.

Sitten tullaankin ongelmakohtaan eli hyökkäyspelaamiseen, joka oli jo hyökkäyksiinlähdöistä alkaen heikkoa. Ne eivät tulleet selkäytimestä vaan paljon jouduttiin hakemaan ajoituksia ja linjoja. Nyt eletään jo marraskuun puoliväliä eikä harkkakautta, joten perusasioiden luulisi olevan hiukka eri tasolla. Ei luo kovin luotettavaa kuvaa valmennuksen työstä.

Hyökkäyspelaamisesta paistoi myös hyvin läpi Sopan lausunto erätauolla, että yritetään vain painaa peli vastustajan päätyyn. Siltä se tosiaan näyttikin. Ei hyökkäyksissä mitään erityistä ideaa ollutkaan lopun muutamaa hyvää väläytystä lukuunottamatta. Hyökkääminen näytti tosiaan juuri siltä, että yritetään vain painaa peli vastustajan päätyyn. Tämäkään ei anna erityisen luotettavaa kuvaa valmennuksen tekemisestä jos tolla materiaalilla ei saada paremmin organisoituja hyökkäyksiä aikaan vaan vain heitetään lättyä päätyyn.

Väitän tähän perään, että olen näinä kuukausina nähnyt paljon hyvin organisoitua ja toteutettua lätkää kera hyvän viihdearvon. Ehkä HIFK ei sitten edes halua näyttää korttejaan tässä vaiheessa kautta, mutta aika kummallinen lähestyminen teillä on jos tää nykyinen on hyvää ja ok. Itse olisin kyllä enemmänkin huolissani kuin luottavaisena.
 

Stigu

Jäsen
Itselleni isoin shokki on, että kun Sopan pelityyli alkaa vihdoin tulla esiin tuolta räpellyksen seasta, näkyy siellä täysin sama pelikirja, kuin viime kaudella. Kirjassa on yksi sivu ja sen nimi on "hitaat tai saatanan hitaat avaukset ja vastustajan siniviivalla kiekko ristikulmaan". Kuulostaa huolestuttavan tutulta, kun miettii viime kautta. Kuten Red Malt totesi, viime kaudesta erotaan ainoastaan siinä, että nyt pelistä puuttuu tyystin fyysisyys. Pleijareissa vastustajan valmentajan ei ole hirveän vaikea miettiä, miten IFK:ta vastaan pelaisi.

Kannattaa myös miettiä, miksi kauden onnistujat on laskettavissa yhden sormen sormella: Melart. Bubbling under (vähäisten pelien johdosta) ovat Töykkälä ja Sailio. Olisiko niin että yksinkertainen pelityyli vaatii toimiakseen "yksinkertaiset" (lue suoraviivaiset) pelaajat? Miksi Sormusen Herran hobbitit Ville, Kuhta, Retiisi, Somervuori ja MaG ovat pettäneet? Olisiko syynä se, että heidän vahvuutensa eivät aivan ole tuossa Viivelähtö-Ristikulmapelissä?

Itse jaksoin aikaisemmilla kausilla jollain tasolla uskoa Nokkaan ja Petuunkin vaikeina aikoina, koska heillä sentään oli meriittejä. Nyt meillä on puikoissa valmentaja, jolla ei ole mitään meriittejä. Eli ei siis ole olemassa mitään potentiaalia, joka ulosmitattaisiin keväällä.

Totuuden nimessä on sanottava, ettei kukaan valmentaja veisi tuota jengiä mitaleille. Alakerta on kondiksessa mutta esim. hyökkäyksen ykkösnyrkki puuttuu kokonaan. Silti, mielestäni on helvetin iso perseennäyttö IFK:n johdolta tuottaa tietoisesti maksaville katsojille tuollaista HMV-paskaa. Anttilan laatua Stockmanin hinnoilla.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilman mitään värilaseja en pysty parhaimmilla HIFK-sympatioillanikaan sanomaan, että HIFK olisi pelannut eilen hyvin. Tottahan toki pelissä oli hyviä elementtejä. Ortio pelasi vakuuttavan matsin vaikka toki TPS:n laadukkaat maalipaikat oli aika vähissä. Myös HIFK:n puolustuspelaaminen oli pääsääntöisesti hyvää vaikkakin eilinen TPS ei ollut mikään mittari. Kuitenkin kun saa jo Koivun kentän turhautumaan niin hyvin on suoriuduttu.

Miksi TPS:n laadukkaat maalipaikat oli vähissä? Siksikö, että Ortio pelasi hyvin? Miksi eilinen TPS ei ole mikään mittari? Vaikka TPS sai jauhaa ylivoimaansa ihan helvetisti, se ei silti ole mikään mittari? IFK siis oli vain statisti tässä TPS:n lauantai-illan paskassa showssa?

Hyökkäyksiinlähdöt ovat totta tosiaan syvältä. Missään en käsittääkseni ole muuta väittänytkään. En käsittääkseni väittänyt myöskään sitä, että eilinen peli oli viihdyttävää tai että IFK olisi esittänyt jotakin erityisen hienoa. Kirjoitin, että IFK pelasi hyvin. Oikea termi olisi ehkä ollut sitten , että pelasi riittävän hyvin. On tullut todistettua lukemattomia kertoja, kun IFK pelaa vieläkin huonommin kuin surkea vastustaja. Kiva, että eilen pelattiin sen verran hyvin, että pinnat jäi himaan ja jätkien on vähän helpompi hengittää. Ehkä se näkyy jatkossa kentälläkin.
 

Fordél

Jäsen
Itselleni isoin shokki on, että kun Sopan pelityyli alkaa vihdoin tulla esiin tuolta räpellyksen seasta, näkyy siellä täysin sama pelikirja, kuin viime kaudella. Kirjassa on yksi sivu ja sen nimi on "hitaat tai saatanan hitaat avaukset ja vastustajan siniviivalla kiekko ristikulmaan". Kuulostaa huolestuttavan tutulta, kun miettii viime kautta. Kuten Red Malt totesi, viime kaudesta erotaan ainoastaan siinä, että nyt pelistä puuttuu tyystin fyysisyys. Pleijareissa vastustajan valmentajan ei ole hirveän vaikea miettiä, miten IFK:ta vastaan pelaisi.

Juuri näin. Pelissä ei ole riittävästi rytmiä, variaatiota ja nopeutta. Hyökkäyspeli on liian yksipuolista ja hidasta eikä osata oikeissa paikoissa lähteä nopealla ylös. Omassa päässä ylikontrolloidaan ja hyökkäyspäälle tultessa taas voisi kontrolloida enemmän eikä vain heittää kiekkoa kulmaan. Voi olla, että tollasessa hitaassa pelissä on myös vaikeampi pelata erityisen fyysisesti.
 

Fordél

Jäsen
Miksi TPS:n laadukkaat maalipaikat oli vähissä? Siksikö, että Ortio pelasi hyvin? Miksi eilinen TPS ei ole mikään mittari? Vaikka TPS sai jauhaa ylivoimaansa ihan helvetisti, se ei silti ole mikään mittari? IFK siis oli vain statisti tässä TPS:n lauantai-illan paskassa showssa?

Kuten kirjoitin, HIFK:n puolustuspelaaminen oli ihan hyvää. Tosin TPS:n hyökkäyspelaaminen oli niin heikosti organisoitu, ettei se ollut erityisen hyvä mittari. Ei sieltä tullut mitään jatkuvaa painetta HIFK:n pakistolle. TPS:llä oli yksi hyökkäyspäässä vaarallinen kenttä ja vaikka siinä onkin NHL-tason kaverit, ei sekään voi illasta toiseen onnistua.

Ei HIFK ollut mikään statisti eilen vaan kuten otteluketjuun kirjoitin, HIFK oli paska ja TPS vielä paskempi. Toisin päin käännettynä HIFK oli kahdesta heikosta jengistä parempi ja ansaitsi kolme pistettä. Kolme pistettä tulivat todella tarpeeseen, mutta paljon muuta tosta matsista ei jäänyt käteen. HIFK on muutosjoukkue, jonka pelin pitäisi koko ajan muuttua ja isoilla askelilla. Ainakaan hyökkäyspelin suhteen en huomannut mitään kehitystä. Mutta eipä siinä mitään, hienoa jos sinä olet luottavainen HIFK:n suhteen, joten eihän sun tarvi näistä kirjoituksista välittää tipan vertaa.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK oli paska ja TPS vielä paskempi. Toisin päin käännettynä HIFK oli kahdesta heikosta jengistä parempi ja ansaitsi kolme pistettä.

Juuri näin mäkin ton matsin näin. Eikä varmaan ton enempää voi odottaakaan joukkueilta, joiden pistekeskiarvot (ennen matsia) olivat 1.45 ja 1.10. TPS oli eilen todella surkea, joilla on asiat vielä pahemmin kuin meillä. Mutta eihän se vielä tarkoita että IFK:n asiat on silloin hyvin.

Nykyään, kun tasureita ei enää tunneta, niin toinen voittaa aina joka tapauksessa, oli kyseessä kaks huippujengiä tai vaikkapa kaks paskaa kuten eilen. Voitto tepsukoista ei kyllä kerro itsessään mitän pelin kehittymisestä tms. Ja ei siitä antanut mitään merkkejä kaukalon tapahtumatkaan. Liigassa on tällä hetkellä 3 muita selvästi heikompaa jengiä, joilta käytännössä pitäisi ottaa pelkällä materiaaliedulla pisteet. Kun nämä jengit kohdataan keskimäärin joka viidennessä matsissa, antaa se aina Sopan jengille väkisin sen voiton juuri potkujen kynnyksellä. Ja kun muiltakin tulee pisteitä (jopa heittopusseillekin tulee satunnaisia voittoja) niin jatkuu edelleen tämä häviö-häviö-voitto -tahti.
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Olis ollut tosiaan käsittämätön juttu, jos hanska kädessä tehdystä yhdestä pienestä lyönnistä olisi suihkuun joutunut?? Kukaan ei eilen tarkoituksella tumppujaan matsissa tiputtanut ja kukaan ei paljaalla nyrkillä ketään lyönyt.

Tuo väitteesi on aivan puhdas vale. Ehkä tapausta ei nähnyt halvemmilta paikoilta. Hanskat lähti ja paljaalla lyötiin ja siitä keskusteltiin meidän katsomon osassa, mennään hei me kaikki näöntarkastukseen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei minun tarvitse valehdella. Valotaululta selviää myös yllättävän paljon asioita hidastusten ja uusintojen muodossa. Suosittelen katsomaan myös sinne aina välillä. Ja televisiosta sitäkin paremmin, osta peli urholta, niin ei tarvitse epäillä omaa näkökykyä.

Ihan näin epäselvyyksien välttämiseksi, missä vaiheessa ne hanskat tippuivat ja näitkö, että joku olisi niitä poiminut jäästä tuon tilanteen jälkeen? Ja lopuksi, vaikka olisikin tipputtanut, niin tuomio olisi ollut todennäköisesti 2+10min..
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Itse näen ainakin nykytilanteen niin, että ongelmamme kulminoituu nimenomaan ykkösketjun puutteeseen.

Ei ykkösketjua eikä kakkosketjua = Ei maaleja. Meillä on kolme kolmosketjua ja yksi nelosketju. Tuloksistakin sen huomaa: joukkueella on loistava maalivahti, hyvä puolustus, mutta heikko hyökkäys ( top-6 heikko, bottom-6 hyvä ) joten teemme maaleja 0-3 ja päästämme 0-3. Valtavasti töitä yhden maalin eteen. Johtuu täysin siitä, että joukkueessa ei ole tarpeeksi käsiä ja jalkoja joilla rakentaa maalipaikkoja ja tehdä niistä maaleja.

Mitä pitäisi tehdä? No hankkia niitä käsiä joukkueeseen. 1-2 ykkösketjun pelaajaa pitäisi saada sisään jos mielitään mennä välieristä pidemmälle. Mutta jos johto ei mestaruutta tavoittele niin jatketaan tällä sitten vaan. Täydellinen suoritus tällä joukkueella olisi pronssipeliin pääseminen, se olisi jo oikeastaan ylisuorittamista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös