Mainos

HIFK peliesitykset kaudella 2012-2013

  • 940 018
  • 3 115

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
a) Matikaisen-Malisen I rappiokausi, jolloin Perusmummo yritti kopioida Tapparan pelaamista ja Malinen tuhosi lopun IFK:n pelitavasta. Sen jälkeen kesti todella kauan ennen kuin IFK:n pelaaminen toipui edes hieman siedettäväksi. Voittokantaan pääsy tapahtui vasta Jarmo Kekäläisen tulon myötä.

b) Matikaisen II rappiokausi vuoden 1999 jälkeen, jolloin lyhyessä ajassa Perusmummo onnistui tuhoamaan IFK:n pelitavan ja hankkimaan joukkueeseen mitättömyyksiä kuten Aigars Cipruss, Läski-Veikko ja Yorick Treille. Voittokantaan pääseminen edellytti potkuja Perusmummolle. tälle Ajatusten Pielisjoelle. Pelitavan muutosta haki Kari Jalonenkin kolme kautta, mutta vihdoin se löytyi.

c) Nybondaksen I rappiokausi vuoden 2011 jälkeen, jolloin valmentajiksi palkattiin kekseliäästi ensin Ihka Uusi P. Matikainen (sylkäisy vasemman olan yli) ja sen jälkeen Iki-Jokeri Lucifer (kaksi sylkäisyä oikean olan yli). Varovainen ennusteeni kertoo, että voittokantaan palaaminen edellyttää potkuja Nybondakselle, Sormuselle ja nykyisille ns. ulkomaanvahvistuksille ja sen jälkeen uuden kiekkoilijasukupolven syntymistä. Tämä kausi on ohi, samoin kaikki tulevat kaudet ennen vuosia 2030-2031.

Kahdesta ensimmäisestä samaa mieltä, mutta eikö nyt ole hiema paksua vetää Nybondas näitten samojen sankareitten joukkoon? Tom Nybondaksella ei ole ollut minkäänlaisia valtuuksia palkata valmentajaa, on voinut suosituksen antaa mutta lopullista päätöstä ei tehnyt Tom Nybondas. Ja tästä voidaan päätellä, että hallitus on karkeasti epäonnistunut olemassa olo aikanaan valmentaja valinnoissa, kun Matikainen päävalmentaja on ainoa jonka ovat itse kartoittaneet ja palkanneet. KJ taisi olla enemmänkin Pentin ansioita kuin hallituksen.

Ja itse olen sitä mieltä ettei Jarkko Ruutu olisi ansainnut IFK:ssa mitään 200k+ diiliä ja varmasti tälläinen oli herralla pöydällä kun oletti sen varmaan menevän läpi heittämällä ja kun Tomppa ei tähän lämennyt keksi Ruutu soittaa Kekäläiselle ja saa olla siellä ihan vapaasti. Tämä kaveri kumminkin yksikätisesti ryssi meidän mahdollisuudet -99 mestaruuteen joten en ole ikinä arvostanut ja tästä syystä Jokeri paita sopii Ruudulle enemmän kuin hyvin. Muistissa on vielä ne -05 itkuvirret tuomareista mediassa ja jatkuvat kuolevat joutsenet peleissä.

Oikeassa olet siinä ettei IFK:n strategiassa ole mitään jatkumoa, aina otetaan joku uusi kahden vuoden projekti vaikka voitaisiin kiinnittää valmentaja pidemmäksikin aikaan jotta saataisiin jotenkin päivitettyä IFKlainen pelitapa 2010-luvulle. En antaisi Sormuselle kenkää, mutta en pitäisi enää peliäkään päävalmentajana.
 
On pakko kysyä onko tämä yleistys vai koskeeko vain tämän hetkistä tilannetta. Tämän logiikan mukaanhan Nokan ykkönen Peltonen - MiG - Haataja oli kasattu päin persettä --> väärin voitettu.

En kyllä itse lähtisi ihan noin rankasti yleistämään.

Olen osittain samaa mieltä JHagin kanssa viisikosta. Peltonen ei vielä viime kaudella ollut mielestäni tikutaku -osastoa, vaan meni maalin edustalle todella ahnaasti ja pärjäsi kaksinkamppailuissa loistavasti. Tämän kauden Peltonen ei ehdi (ainakaan vielä) samalla tavalla mukaan tilanteisiin. Kibe ja Somervuori nyt ovat auttamatta tikutakua, eikä MaGinkaan lisääntynyt fysiikka ole vielä sillä tasolla, että sillä juhlittaisiin. Ja vertauksesi mestaruuskauden ykköseen ei mielestäni toimi, jo sen takia, että MG ei ole mun mielestä ollut tikutakua moneen vuoteen. Ei ole iso, mutta ei ollut Pärssinenkään täällä ollessaan ja tuskin kukaan laski häntä tikuksi. Päinvastoin, pelisilmällään ja -rohkeudellaan pärjäsi kaksinkamppailutilanteissa todella mallikkaasti.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
HIFK teki Jokerit-pelissä kaksi yv-maalia (Peltonen ja Petrell) ohjauksilla, aika läheltä maalia. Peli tasakentällisin oli sekavaa jääkiekon tyylisen pelin yritelmää, kun kaikki (??) ketjut oli uudistettu edellisestä pelistä, esim. Peltonen sentterinä ja jokainen ketju toteutti erilaista pelitapaa, kuten JHag ansiokkaasti johonkin näistä ketjuista kuvaili.

Jos olemme rehellisiä, niin nyt HIFK on syvässä montussa pelitavan osalta. Ketjulotto, kuka pelaa tänään kenen kanssa ja millä pelipaikalla, jatkunee taas illan Ilves-vieraspelissä, koska viime pelien tulokset ja myös itse pelaaminen on ollut surkeaa tekemistä, lähes amatöörimäistä räpellystä, ilman yhtenäistä punaista lankaa siitä mitä edes yritetään tehdä. Onko Sormusesta oikaisemaan kurssi ja nousemaan oikeaksi voittavaksi HIFK-päävalmentajaksi. En ole enää varma asiasta, mutta katsellan nyt muutama viikko pelejä lisää, ennen lopullista näkemystä asiasta.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Hauskaa tulee olemaan huomenna täällä kun Pate yksin ratkaisee Jokerit ottelun. Näin kaverin maalin tulevan eilen ja näen sieluni silmin kuinka Pate vetää huomenna Karlssonin vipuun ja henkilökohtaisilla suorituksilla ratkaisee ottelun IFK:lla, sitä ennen surffailemalla 58 minuuttia.
No, oliko täällä hauskaa? Muillakin kuin minulla. Ei tainnut laittaa Ekiä vipuun. Ei tosin surffannutkaan, ainakaan Jaffalassa. Hietsussa en käynyt tarkistamassa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
No, oliko täällä hauskaa? Muillakin kuin minulla. Ei tainnut laittaa Ekiä vipuun. Ei tosin surffannutkaan, ainakaan Jaffalassa. Hietsussa en käynyt tarkistamassa.

Sulla varmaan on itsekseen hauskaa kun tulet kommentoimaan täysin ketjuun kuulumatonta asiaa pelaajasta joka ei ollut edes kokoonpanossa kyseisessä ottelussa. Mutta jatka toki samaa malliin.. Karlsson taitaa olla jo ikoni asemassa kun jo Ekiksi kutsutaan. Joko paita kattoon?
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos olemme rehellisiä, niin nyt HIFK on syvässä montussa pelitavan osalta. Ketjulotto, kuka pelaa tänään kenen kanssa ja millä pelipaikalla, jatkunee taas illan Ilves-vieraspelissä, koska viime pelien tulokset ja myös itse pelaaminen on ollut surkeaa tekemistä, lähes amatöörimäistä räpellystä, ilman yhtenäistä punaista lankaa siitä mitä edes yritetään tehdä. Onko Sormusesta oikaisemaan kurssi ja nousemaan oikeaksi voittavaksi HIFK-päävalmentajaksi. En ole enää varma asiasta, mutta katsellan nyt muutama viikko pelejä lisää, ennen lopullista näkemystä asiasta.

Johannes osui napakymppiin. Ketjulotto jatkuu niin ettei tosikaan. Kirsikkana pidän itse tuota Somervuoren mestaa ykkösessä, ei taida paljoa olla vaatimusta nyky HIFK:ssa että pääsee sinne.

Kaikkein pahin on silti tuo pelisysteemin puute mitä ketjujen sekoitus senkun vaan lisää. Soppa on nesteessä kohta kaulaansa myöten. Tänään ei ole mikään selitys sitten tarpeeksi hyvä jos eivät klaaraa voittoa. Tulkoon vaikka tylsä kliininen vierasmatsi mutta kolme tappiota putkeen on liikaa nykyliigassa. Neljänteen ei ole varaa enää Sopallakaan.

No, oliko täällä hauskaa? Muillakin kuin minulla. Ei tainnut laittaa Ekiä vipuun. Ei tosin surffannutkaan, ainakaan Jaffalassa. Hietsussa en käynyt tarkistamassa.

Nämä on näitä mistä vois sitä huilia antaa eikä mikään Kourujärven Ponnistuksen heitot.
 

scholl

Jäsen
Kirsikkana pidän itse tuota Somervuoren mestaa ykkösessä, ei taida paljoa olla vaatimusta nyky HIFK:ssa että pääsee sinne.

numerot ovat numeroita. Nokalla oli joskus paras ketju kolmonen ja kun joku oli saanut kolmosnumeron niin hän oli sitten siellä jatkuvasti, mutta se oli vain numero. Olennaista on se saatu vastuu. Jos joku saa liikaa vastuuta, vaikka pelaa päin honkia niin siinä ei ole mitään järkeä.

Kaikkein pahin on silti tuo pelisysteemin puute mitä ketjujen sekoitus senkun vaan lisää. Soppa on nesteessä kohta kaulaansa myöten.

Hän on jo siellä. Miten on mahdollista, että IFK on löytänyt varmaan melkein kaikki ne suomalaisvalmentajat, jotka eivät ymmärrä lajista ja osaa rakentaa jotain suunnitelmaa kuinka pelataan? Petun ja Sopan valmentajasopimukset ovat yhtä järkeviä kuin se, että valmentajana olisi joku fani.

Vaikka lätkä olisi kuinka tyhmien miesten yksinkertainen peli niin valmentaja ei saa olla tyhmä.
 

Stigu

Jäsen
No niin Ipa-matsi takana ja tuttua scheisseahan tuo peli oli. Hidasta, päämäärätöntä peliä, jossa ei enää löydy edes niitä kuuluisia aihioita jostain paremmasta.

Yksilöpuolella on sentään jotain positiivista:

- Ortio on sen tason veskari, jonka eteen voisi ja pitäisi rakentaa mestaruusjoukkue. Jos/kun Nybarissa on yhtään SirPentin verta, hän myy kaverin Narreihin kesken kauden.
- Melart petraa peli peliltä, tänäänkin ihan kurko-tason peliä sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa
- Kuhdalla alkaa luistin kulkemaan
- Retiisiltä myös hyvä peli

O'Sullivan, Peltonen, Somervuori ja Eriksson sen sijaan jatkavat tutun paskaa linjaansa. Mutta korostan, että isoin ongelma ennen noita yksilöitä on tuo pelitapa, tai sen puute.
 

Cimbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Liverpool
Mä en osaa analysoida pelitaktiikoita tai systeemeitä, mut se mitä näin tv:stä ei ollut hyvää HIFK:ta voitosta huolimatta. Kyllä Ipa vei ja ilman Ortiota ois numerot ollu aika lailla toisinpäin.

Varakas, O´Surkea, Kibe jäi negatiivisimpina mieleen. Hidasta oli muillakin ja syötöt ihan mihin sattu. Paitsi se yks, josta onneksi Redenbanh pisti sisään.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin eihän HIFK:n pelaajia tänäänkään voinut taistelun ja halukkuuden puutteesta syyttää, mutta saamatontahan tuo peli on. Kyllähän sitä näin HIFK:n kannattajana katsoo, kun ei muutakaan osaa, mutta voin hyvin kuvitella, että ulkopuolisen silmin HIFK:n pelin katsominen on yhtä viihdyttävää, kun veden jäätymisen seuraaminen.
 
Suosikkijoukkue
En gång - alltid
Mitähän Ilves-pelistäkin olisi mieltä?

Pisteet tuli, mikä on hyvä asia. Ortio oli jälleen hyvä.

Mä olen jopa alkanut pitää Tylleröstä, ja tänään tyyppi osuikin. Mutta muutenkin, mun mielestä se on nyt ollut parempi, jotenkin ainakin hetkittäin asenteellisempi, kuin viime kaudella. On toki mahdollista, että muut on huonompia, niin Rede näyttää paremmalta.

Patu suunnilleen yhtä laiska kuin ennenkin. Jockea ei näy, Makesta ei edelleenkään irtoa. Kibe ei mielestäni ollut ihan yhtä ehtoossa kuin aiemmin. Iiro jotenkin hukkuu pappojen joukossa. Koko nelonen ihan ok, mutta ei mitään sen kummempaa.

Puolustusta ei hirveästi viitsi haukkua, kun omiin ei kolissut, mutta en kyllä ala kehuakaan. Jotenkin kuitenkin aina pelottaa, kun Varakas on kentällä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Aikamoista shittiä vaikka en katsonutkaan peliä kuin vilaukselta, kun toiselta kanavalta tuli parempaa viihdettä jalkapallon muodossa. Onneksi en siis kuluttanut aikaani tähän HIFK:n tupeltamiseen. Ilves karvasi ylhäältä ja HIFK täysin kurat housussa. HIFK ei karvannut taaskaan yhtään ja Ilves pääsi suurin piirtein kävellen keskialueen läpi. Ortiolta hyviä koppeja, siinäpä illan hyvä anti. Tai en mä tiedä, onhan se kolme pistettä parempi kuin nolla, vaikka päin persettä pelaavatkin. Mutta nämä on taas näitä väärin voitettuja pelejä, kun porukka pyörii jäällä kuin ryssä stockan ovissa ja pelitavasta ei ole tietoakaan...

Mut hei, ruksi seinään, Soppa sai tappioputkensa poikki ja ensimmäinen voitto SM-liigassa on tosiasia.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ortiota lukuunottamatta on Nybari tehnyt suorastaan paskaa duunia! Mutta eihän hän kenkää saa. Saa töpeksiä rauhassa, suojatyöpaikan omaavana. Ei ole meininki juurikaan HIFK;ssa parantunut.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Ilves-HIFK

Tänään saa olla ilonen seuraavista asioista:

- 3 pistettä
- Joni "takasin Turkuun t. huutelijat Nordikselta" Ortio
- Fanit, aijai... hienoa, siis todella hienoa toimintaa
- Jengi ei hajonnut perinteiseen tapaan ottelun viimeisillä minuuteilla, edistystä(kö)?

Toki muistakin asioista saa hymyillä, mutta nämä nyt tuli ensimmäisinä mieleen.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään se Sopan voitto oli tultava, tai ei koskaan. Vastassa HIFK-pisteautomaatti Ilves, joka antoi taas kerran ne tarvittavat 3 pistettä paskallakin pelillä.

HIFK on muuten vienyt ilvesta vuodesta 2009 kotona maalein 40-9 (jossain luki) ja kolme viimeistä ottelua tampereellakin maalein 0-11.

On se kumma, HIFK kiittää Ilvestä taas kerran.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Muutama kommentti Ilves-pelistä.

Omista ei päästy lähtemään kunnolla liikkeelle Ilveksen karvatessa, joten tässä suhteessa tilanne ennallaan. Pari kertaa pistin itse merkille, että Redenbachin ketju haki takakaarrolla itseään pelattavaksi puolustajille ja käsitin tämän olevan se tapa, jolla IFK haluaisi lähteä hyökkäyksiin. Mikseivät muut ketjut toteuta tätä?

Puolustuksesta huomioitavaa oli Melartin loistopelaaminen ja Varakkaan hasardit. Tällä hetkellä sanoisin, että kun puolustukseen saadaan uusia miehiä (joko hankintoja tai sairastuvalta), niin Varakas on ensimmäinen putoaja. Tuohilampi on pelannut mallikkaasti.

Hyökkäyksessä tekisin voitosta huolimatta muutoksia ketjuihin seuraavaan peliin. Nyt olisi löydettävä kombinaatioita, jotka voivat pelata tehokkaasti yhdessä. Sitten on lukittava jo noita yhdistelmiä, jotta saadaan pysyvyyttä.

Se, mikä tänään ilahdutti, oli kurinalaisuus pelaamisessa. Luttisen yksi jäähy oli mielestäni aika perusteeton ja se O'Sullivanin koukkaaminenhan osoitti ainoastaan, että yritti pelata puolustusta (tähän saa laittaa hymiöitä maun mukaan) enkä kyllä syyttäisi Tuohilampeakaan taklauksen hakemisesta. Ns. turhia jäähyjä (=joudutaan rikkomaan hitaan luistelun tai huonon sijoittumisen vuoksi) oman mittakaavani mukaan vain siis Varakkaan koukkaaminen ja Melartin kiinnipitäminen (sen O'Sullivanin jäähyn lisäksi). Ja alivoima pelasi tänään uhrautuvasti, Ortio viimeisenä lukkonaan. Niin ikään kolmannen erän pelaaminen oli ihan hyvää puolustamista, ei passivoiduttu liikaa.

Tästähän on ihan hyvä jatkaa Kerhoa vastaan. Paljon on silti vielä tehtävää, sitä ei tämä peli muuttanut miksikään. Taisteluvoitto silti ja tarpeelliset pisteet.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei ansaittu kolmea pistettä, mutta ei se mitään. Voittaminen on kivaa ja välillä mukavaa, että voitetaan surkealla omalla pelillä huippumv:n avulla 3 pistettä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei ansaittu kolmea pistettä, mutta ei se mitään. Voittaminen on kivaa ja välillä mukavaa, että voitetaan surkealla omalla pelillä huippumv:n avulla 3 pistettä.

Nyt on askelmerkit sen verran hakusessa isommassa kuvassa, että 3p voitoista pitää iloita, eikä ole kertakaikkiaan mitään väliä tyylillä nyt.
Kunhan voittoja saadaan ja kärki ei pääse karkaamaan.

IKOT = Iso Kiitos Ortiolle Taas!!!
 

AnotherBrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canadiens
Päivän positiivisimpina asioina voi mielestäni pitää tappioputken katkeamista ja loistavaa maalivahtipeliä sekä tuloksekasta alivoimaa. Jotenkin vaikutti myös siltä, että luistin liikkui keskimäärin hieman vikkelämmin kuin parissa aiemmassa. Tämä saattoi toki johtua myös vastustajan pelihitaudesta...

Yksi juttu, missä näyttäisi olevan selkeää kehitystä viime kauteen on peluutuksen muuttuminen tasaisemmaksi peliaikojen suhteen. Toivottavasti ei johdu pelkästään selkeiden hyökkäyspään kiekollisten liidereiden puutteesta!
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ortio, Melart ja Tuohimaa, siinä onnistujat. Jopa Pakarinen oli heikko, samoin Liivik.

Hazardit jatkuvat edelleen. Pelisysteemi kadoksissa edelleen. Kiben, Somervuoren ja O'Sullivanin peluuttaminen on typerää edelleen.

Mutta 3p tuli silti ja sehän on pääasia. Huippuveska on juuri tuollainen joka tuo pisteet silloin kun mikään muu ei toimi. HIFK:n aaveeta esim on ihan turha kehua, ipa oli täysin luokaton omilla yyveillään.

Tragikoomisinta oli 2. erässä kun Ipa karvasi aivan hulluna kolmella. HIFK:n pakit+1 hyökkääjä kiekottelivat omassa päässä menettäen ja hommaten kiekon takaisin. Kaksi hyökkääjä oli täysin kuutamolla omalla sinisellä sen suhteen mitä pitäisi tehdä.

Varakas ei ole liigatasolla tarpeeksi hyvä kiekollinen pakki eikä ikinä tule olemaan. Jokela-Tuohimaa kaksikossa ei ole kiekollisuutta tarpeeksi(Tuohimaa kasvaa korkoa tulevaisuuteen). Södellä on junnu vieressä ja kellottaa jäätäviä minuutteja.

Mutta onneksi tuotiin Patukkaa jengiin. Kuka sitä nyt pakistoa vahvistaisi.

IKOT täältäkin. Loistava ilta loistavalle veskalle.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Yksi juttu, missä näyttäisi olevan selkeää kehitystä viime kauteen on peluutuksen muuttuminen tasaisemmaksi peliaikojen suhteen. Toivottavasti ei johdu pelkästään selkeiden hyökkäyspään kiekollisten liidereiden puutteesta!

No en tiedä siitä, kun rollaattori-Peltonen vetelee edelleenkin suurimmat minuutit hyökkäyksessä. Muut hyökkääjät pelasivat keskimäärin n. 13 minuuttia, niin Peltonen pyöri jäällä 18 minuuttia, miksi näin?

Varakkaan dissaaminen on sinänsä koomista, koska tämä sälli on kakkosena puolustajien pistepörssissä liigassa (ja myös HIFK:n sisäisessä, ehkä kertoo enemmän hyökkääjistä) 1+7=8 tehoilla. Puolustuspelaaminen onkin sitten aivan kuraa, kuin myös nousut kiekon kanssa, tästä osoituksena tehotilastossa -2.

Pärde: enhän minä kehunut tai puolustellut Varakasta, kunhan toin vain esiin tehopisteet.
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Varakkaan dissaaminen on sinänsä koomista, koska tämä sälli on kakkosena puolustajien pistepörssissä liigassa (ja myös HIFK:n sisäisessä, ehkä kertoo enemmän hyökkääjistä) 1+7=8 tehoilla. Puolustuspelaaminen onkin sitten aivan kuraa, kuin myös nousut kiekon kanssa, tästä osoituksena tehotilastossa -2.

Niin, puolustajan ykköstehtävähän on puolustaa, joten sikäli oikeutettua mielestäni. Puolustajan pitäisi olla todellinen virtuoosi ja häikäisevän hallitseva hyökkäyksessä, jotta tämän voisi antaa olla. Odotin itse paljon Varakkaalta, joten pettymys on ollut.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Radiosta kuultuna silkkaa paskaa, mutta miettikää sitä, että IFK on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä ja pistekeskiarvo on parempi kuin aivan kärkeen veikatuilla Jokereilla ja Tapparalla, sekä muun muassa sellaisilla jengeillä kuin Kärpät ja Lukko.

Pointtini on se, että jos tuo jengi ihan todella saadaan pelaamaan, niin kausi voi olla ihan viihdyttävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös