HIFK:n valmentajat kaudella 2005-2006

  • 312 873
  • 1 534

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Rocky ja Blues

Minäkin ihmettelen kovasti näitä Rocky-huhuja, olisi kyllä käsittämätön veto Hifkiltä. Rockyn suoritus Bluesin valmentajana on nimittäin ollut täysin ala-arvoinen.

Myönnetään nyt kuitenkin heti alkuun että laiva nimeltä Blues ajautui karille heti syyskuussa. Vaikean edelliskauden jälkeen joukkue olisi tarvinnut hyvän alun ja sitä kautta itseluottamusta otteisiin. Alku olikin kaikkea muuta, pelaajat menettivät itseluottamuksena ja koko seura ajautui hyvin nopeasti kriisiin. Vaikeahan tuollaisesta tilanteesta on lähteä rakentamaan menestystä. Eli koko paskalastia ei todellakaan voi dumpata Rockyn niskaan.

Mutta toisaalta: nähdäkseni Rocky ei ole onnistunut millään osa-alueella Bluesin valmentajana tällä kaudella. Olen seuranut K-Espoon/Bluesin pelejä vuodesta 1988 eikä joukkueen peli ole milloinkaan ollut yhtä hirveän näköistä kuin tällä kaudella Rockyn jakson aikana. Ja Blues on sentään näiden vuosien aikana käynyt läpi muutamaan kriisin ja valmentajan paikalla on seisoskellut monta megaluokan tunaria.

Rockyn aikana pelisysteemistä ei ole ollut tietoakaan, ketjut ovat järjestäen koottu päin helvettiä, YV-pelissä ei ole ollut minkäänlaista ideaa eikä Rocky nähtävästi ole onnistunut pelien aikana saamaan minkäänlaisia muutoksia aikaiseksi (ei ainakaan positiivisia).
Peluuttamisen suhteen mies on aivan omaa luokkaansa: ykkösketju kehiin joka tilanteessa päivän kunnosta riippumatta (myös silloin kun johdetaan maalilla 20 sekuntia ennen loppua) ja ottelut pelataan pääsääntöisesti kolmella ketjulla (myös silloin kun on kova otteluruuhka menossa).

Puheet Bluesin fyysisyydestä en allekirjoita. Daespoo ja Tommy ovat jaksaneet inttää tästä mutta totuus on se että Blues on fyysisestä potentiaalisaan huolimatta pelannut varsin epäfyysisesti. Muutamissa ottelussa tuo fyysinen potentiaali on päässyt esille mutta siinäpä se. Ja silti joukkueesa on pelaajia kuten Wilson, Kohn, Haakana, Määttä, Alanko joilla todellakin on edellytyksiä pelata fyysisesti. Ainoa joka todella on pelannut fyysistä peliä illasta toiseen on Pihlström ja tämän Rocky on palkinnut antamalla pojalle jämäminuutteja nelosketjussa.


Hiukan on samanlaiset fiilikset kuin msg:llä, ensi kaudellakin on mitä ilmeisimmin kuusi otelua IFK:ta vastaan joten en yhtään panisi pahakseni jos Rocky siirtyisi helsinkiläisten leiriin...
 

BAD NEWS

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK since 1967
Pysyköön Pena postillaan.

Nyt tarvitaan valmentajat jotka osaavat
peluuttamisen kultaisen taidon.Varsinkin mikäli joukkue "heikkenee" oleellisesti.

Me jotka saimme seurata Erkan ja Ramin
kausia tiedämme ,että ratkaisuhetkillä pelasivat aina ns."kuumat pelaajat".

Tätä tuki Erkan pettämätön tilastointi,
joka hänellä oli jokaisen pelatun erän jälkeen tiedossaan.

Julkisuudessa oleva tulevan kauden Rosterin ollessa se mikä se on,niin luulisi
päättäjien tajuavan ettei parivaljakko
Surenkin - Kuitunen ole vastaus tulevan
kauden valmentajiksi. Missä näytöt liigatasolta?

Edellä mainitulla kaksikolla ei saada kuin katsomot tyhjiksi ja pudotuspeleistä voidaan vain haaveilla ,edes sääli sellaisista.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun IFK palkkasi Aravirran päävalmentajaksi tiedettiin tasan tarkkaan mitä tuloksellisesti ja pelillisesti saadaan: Viime kaudella IFK palasi mitalikantaan ja Aravirta myös julkisuudessa lupasi, että ei tule muuttamaan IFK:n pelityyliä. IFK on pelannut liigan mittapuun mukaan fyysistä kiekkoa (joka ei ole paljon), mutta varsinaiset IFK:maiset hölmäilyt, joilla ottelut monesti hävitään ovat jääneet pois. IFK:sta on Aravirran aikana tullut "salonkikelpoinen" joukkue, joka on myös ollut erittäin mediaseksikäs. Aravirran aikana IFK:sta ei ole kirjoiteltu Iltapäivälehdissä tyyliin SIKA IFK jne... Usein tosin ovat varsin piristäviä vaihtoehtoja, mutta pleijareissa tärkeiden pelien menettämistä hölmöilyihin en hyväksy.

Jos ja kun IFK palkkaa Rautakallion päävalmentajakseen, niin minä en ainakaan tiedä miltä IFK:n peli tulee näyttämään, enkä menestyksestäkään olisi niin varma. Kaikkein pahin vaihtoehto on neppaileleva ja muniinpuhalteleva joukkue, joka ei myöskään menesty. Niitä on nähty ihan tapeeksi.

Viimeksi kun nämä "old time hockey is back in town" kyltit valtasivat Helsingin tulos oli mitä oli, vaikka oli Peltosta ja Kapasia jne... Jos tämä nyt tehdään uudestaan, niin tehdään se sitten kunnolla, eli "verta kentälle" tai sitten pitää ottaa takuuvarma ja menestyvä valmentaja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU,MIFK
Elämme mielenkiintoisia aikoja jne...

Elämme mielenkiintoisia aikoja, vanha klisee ja kulunut sananparsi, mutta pitää IFK:n kohdalla tällä hetkellä enemmän kuin kutinsa. Samalla, kun me voisimme keskittyä pitkästä aikaa seuraamaan IFK-nimisen ryhmän pelejä, jolla on hyvät mestaruusmahdollisuudet, niin me murehdimme jo seuraavaa kautta. Toki itseänikin vaivaa ajatus siitä, että mitäs tämän jälkeen? Minun silmiini peli on Aran aikana näyttänyt oikein hyvältä ja pelejä on ollut aina mukava lähteä hallille seuraamaan. Olemme nähneet kentällä melko usein ainakin taistelevan IFK:n ja siitä minä olen pitänyt. Varsinkin viime kaudella IFK:sta henki sellainen hyvä ja loppuunasti taistelevan joukkueen fiilis, josta minä henkilökohtaisesti diggasin.

Moni IFK-fani peräänkuuluttaa ylilyöntejä ja isoja otsikoita. Myös minä pidän ajatuksesta iso ja paha IFK, mutta jotenkin tänä päivänä IFK:sta on vaikea rakentaa sellaista kuvaa. Fyysisen joukkueen me saatamme jalkeille saada, mutta nyt täytyy muistaa, että joukkue on alunperin rakennettu oman juniori-työn pohjalle ja en osaa nähdä esimerkiksi Hirsossa mitään tähän viittaavaa. Hän ei ole pelaaja, joka saa toisilta pissit valumaan sukkaan jo, kun ottaa ensimmäiset potkunsa jäällä tai suunnatessaan vihaisen ja läpihyytävän katseensa tiettyyn pelaajaan. Ainut iso, paha IFK-ideologiaan sopiva pelaaja, joka tällä hetkellä pelaa joukkueessa omista junnuista on Lennart Petrell.

Minä haluan nähdä fyysisen IFK:n, mutta minulle ei ylilyönnit ole se pääasia vaan se, että IFK taklaa ja taistelee ja jos siinä sivussa tulee ylilyöntejä niin fine by me. Valmentajaksi minulle kelpaa kuka vain kunhan IFK taklaa ja taistelee edelleen. Jortikka ja Heikkilä kuulostavat tällä hetkellä painajaisunilta, mutta jos he saavat joukkueen pelaamaan haluamallani tavalla niin mikäs siinä, mutta vahvasti epäilen näiden miesten saavan jalkeille sellaista joukkuetta kuin IFK haluaa. Minulle valmentajalla ei ole väliä, olkoon vaikka ukko mustalainen, mutta tyyli on minulle se tärkein. Haluan nähdä sen taistelevan ja taklaavan IFK:n millaisena sen parina viime kautena olen tottunut näkemään. Piste...

edit: kirjoitusvirhe
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Rocky ja Blues

Viestin lähetti Blågula
Puheet Bluesin fyysisyydestä en allekirjoita. Daespoo ja Tommy ovat jaksaneet inttää tästä mutta totuus on se että Blues on fyysisestä potentiaalisaan huolimatta pelannut varsin epäfyysisesti.

: D Paras puoli tässä Rocky-spekulaatiossa on normaalisti aktiivisen 'spoo -osaston täydellinen mykistyminen. Tommy on kaivanut itseltään maata jalkojen alta hehkuttamalla Blegin fyysisyyttä koko kauden ja nyt ei sitten pääsekään kuittaamaan HIFKille siitä, että "otitte mikkihiirikoutsin". Elämme ristiriitaisia aikoja! Kaivelin tässä omat Blues-huomioni koko kautta koskien ja kappas! Iäisyyksiä ennen mitään spekulaatiota Rockysta HIFKiin olen mennyt antamaan vilpitöntä ja reaaliaikaista tunnustusta Bluesille siitä, että se on / oli ainoa jengi , joka haastaa HIFKin fyysisesti ja vielä jopa vei fyysisyyden (niukasti) yhdessä kotiottelussaan. Niinpä pidän pääni ja totean, että Rocky oli pelaajana äijä ja omaa valmentajana äijäpotentiaalin. Muuten häntä ei harkittaisi Kife "Juuret" Heinon toimesta HIFKiin. Luulen, että nimenomaan kontaktipeli tulee olemaan kunnossa jatkossakin, sillä sitä tilataan. Menestyksestä en vielä puhuisi ennenkuin koko tiimi on julkistettu. Mutta mähän olen muutenkin siinä vaiheessa jo tyytyväinen siihen, että rootseille yritetään. Gloryhunterit sitten laskevat niitä pojoja :)
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Re: Re: Rocky ja Blues

Viestin lähetti JHag
: D Paras puoli tässä Rocky-spekulaatiossa on normaalisti aktiivisen 'spoo -osaston täydellinen mykistyminen. Tommy on kaivanut itseltään maata jalkojen alta hehkuttamalla Blegin fyysisyyttä koko kauden ja nyt ei sitten pääsekään kuittaamaan HIFKille siitä, että "otitte mikkihiirikoutsin". Elämme ristiriitaisia aikoja! Kaivelin tässä omat Blues-huomioni koko kautta koskien ja kappas! Iäisyyksiä ennen mitään spekulaatiota Rockysta HIFKiin olen mennyt antamaan vilpitöntä ja reaaliaikaista tunnustusta Bluesille siitä, että se on / oli ainoa jengi , joka haastaa HIFKin fyysisesti ja vielä jopa vei fyysisyyden (niukasti) yhdessä kotiottelussaan. Niinpä pidän pääni ja totean, että Rocky oli pelaajana äijä ja omaa valmentajana äijäpotentiaalin. Muuten häntä ei harkittaisi Kife "Juuret" Heinon toimesta HIFKiin. Luulen, että nimenomaan kontaktipeli tulee olemaan kunnossa jatkossakin, sillä sitä tilataan. Menestyksestä en vielä puhuisi ennenkuin koko tiimi on julkistettu. Mutta mähän olen muutenkin siinä vaiheessa jo tyytyväinen siihen, että rootseille yritetään. Gloryhunterit sitten laskevat niitä pojoja :)

Olkoon muut neitikiekon ystävät mitä tahansa, Blues on ollut tällä kaudella fyysisempi kuin esim. Virran, Kapasen ja Satorin aikoihin. Kenties johtuu myös osuvista pelaajahankinnoista (Wilson, Haakana) mutta ei Hantan aikana kentällä taklailtu.

Rocky IFK:hon vai? Olin lukevinani Jatkoajasta tyyliin "Rocky ei tajua nykylätkästä mitään, ideat 70-luvulta." Mutta kuten Aravirrankin kanssa, kansitakki suhahtaa nopeasti IFK-fanilta (Juhaht copyright).

Tämähän on IFK:lta eteenpäin menoa, koskas teillä viimeksi on ollut vaihtoaitiossa kivekset, ihka aidot suomalaisen miehen kivekset. Ei ainakaan Aravirran eikä Suhosen aikoina. Ämmiä ne on. Grogi voi toki onnistua, kunhan pääsee vaikuttamaan joukkueeseen ja alusta asti opettelmaan omaa tyyliään pelaajille.

Kyllä mulle käy.

Edit:
Viime HIFK-Blues -ottelussa Aravirta itsekin kehui pressitilaisuudessa muistaakseni tyyliin "Blues pelaa erittäin aktiivista kiekkoa, kovaa tulevat päälle.." ja muutama muu kehu. Niin, Jatkoajan raportissa sitten oli mainittu kaikki muut Aravirran lauseet paitsi nämä Bluesia ylistävät.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei iske oikein Rautakallio.
52 vuotias kaveri joka ei ole vielä saavuttanut valmentajana mitään.
Onko Hifk sitten joku kokeiluareena entisille ikääntyneelle pelaajalle jolla on muutama pelattu kausi Hifkissä?
JHagin heitto että Rocky on kontaktikiekon ystävä voi pitää paikkansa mutta pelaajana hän ei sitä ollut eikä hänen valmentamansa joukkueet myöskään-
Rocky oli herrasmiespelaaja viimeisen päälle.
Voisi sanoa että jokaiseen Hifkin joukkueeseen mahtuu 20 Tony Arimaa ja yksi Rautakallio mutta ei toisinpäin vaikka Rocky oli tyylikäs huippupakki niin ei hän mikään Hifk tyylinen pelaaja ollut.

Tuntuu hullulta ajatus että pelaajiin satsataan monta miljoonaa euroa mutta heidän johtaja/valmentaja palkataan sillä perusteella että hän on pelannut muutaman kauden Hifkissä ja on entinen huippupelaaja.
Jos valmentaja ei 52 vuotiaana ole vielä saavuttanut mitään valmennusurallaan niin kyllä se jotain kertoo hänestä.

On varmasti Pentillä kiva työ hankkia pelaajia ensi kauden joukkueeseen kun ainoa nimi joka kummittelee mukana on Pekka Rautakallio.
Varmasti kaikki ovat innolla tulemassa mukaan tämän huippuosaajan valmennettavaksi.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti mixu
Jos valmentaja ei 52 vuotiaana ole vielä saavuttanut mitään valmennusurallaan niin kyllä se jotain kertoo hänestä.

Kun tätä nyt tuodaan täällä koko ajan esille, niin olisi mukava saada listaus Rockyn valmennusajoilta. Mitään ei ole saavutettu 52 vuotiaana, mutta mihin tämä perustuu. Joku kaivakoon ne Rockyn valmennustilastot ulkomailta, analysoikoon joukkueet ja kertokoon faktisesti onnistuiko valmentaja vai ei. Tämmöisiä Mixun tapaisia heittoja saa koko ajan lukea, mutta yhtään faktaa ei vielä ole näkynyt pöydällä. Umpipaskan Bluesin valmentamista ei lasketa mukaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Re: Re: Rocky ja Blues

Viestin lähetti Tommy
Rocky IFK:hon vai? Olin lukevinani Jatkoajasta tyyliin "Rocky ei tajua nykylätkästä mitään, ideat 70-luvulta." Mutta kuten Aravirrankin kanssa, kansitakki suhahtaa nopeasti IFK-fanilta (Juhaht copyright).

Mä allekirjoitan tuon vieläkin, ei mitään syytä kääntää takkia. Mielestäni Rockylla ei ole ollut tuntumaa nykykiekkoon Suomen näyttöjensä perusteella = 2xBlues. Mutta samaan aikaan voin silti kehua sitä, minkä silmät kertovat; Blues on taklannut ja Blegin matseissa on tullut käytyä tällä kaudella paljon enemmän kuin viime kaudella. Molemmat näistä kommenteistani Rockyyn liittyen ovat siis yhä voimassa:

-ohuet kotimaan näytöt valmentajana > siksi odotan innolla, tämäkin eilisestä viestistäni, koko tiimin paljastumista. Jos HIFK pelaa kakkosen ja kolmosen oikein, meillä voi olla makoisa paketti

-hyvät näytöt kontaktipelistä. Jopa Rockyn edellinen Blues-aika, syksyllä -98, sisälsi tätä osastoa. Muistan, kun Blues pelasi LA-areenaa odotellessaan Nordiksella vähäväkiset kotiottelunsa. Kävin niissä paljon, kun ei mitään tarvinnut maksaa. Blues oli kiekkoilullisesti ihan paska, mutta kyllä siellä RP Lehtonen ja kumppanit möhelsivät kuitenkin

Mitä tulee siihen, että onko vaihtoaitiossa munaa, niin jo pitkäaikainen kokemus osoittaa sen, että sillä ei ole korrelaatiota sen kanssa onko jäällä munaa. Todisteet tästä; Aravirta ja Jortikka. Jäähy- ja kontaktitilaston kärki & jumbo. Samoin mediaseksikkyyden ja kliinin imagon kärki & jumbo. Tosin toisinpäin. Ihan sama vaikka Kuula Lehkonen tai vastaava aitiossa räyhää ja Vasili Tihonov toista lajityyppiä edustaen seisoo patsaana, jos Kuulan ryhmä nappailee ja Vasilin jengi jyrää. Näin se menee, mä toivotan ihan vittuillessani Rockyn tervetulleeksi. Sillä kukaan uusi valmentaja ei saa koskaan HIFKissä kuin maksimissaan noin 20% tuen fanien kotisohvilta. Mennään sitten vähemmistöön tässä, niinkuin menin Arankin suhteen. Pidin sitäkin valmentajavalintaa hyvänä, pidän edelleen.
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Isaksson
Kun tätä nyt tuodaan täällä koko ajan esille, niin olisi mukava saada listaus Rockyn valmennusajoilta. Mitään ei ole saavutettu 52 vuotiaana, mutta mihin tämä perustuu. Joku kaivakoon ne Rockyn valmennustilastot ulkomailta, analysoikoon joukkueet ja kertokoon faktisesti onnistuiko valmentaja vai ei. Tämmöisiä Mixun tapaisia heittoja saa koko ajan lukea, mutta yhtään faktaa ei vielä ole näkynyt pöydällä. Umpipaskan Bluesin valmentamista ei lasketa mukaan.

Mitä jos itse päinvastaista vämpyttämällä löisit faktat tiskiin ja tukkisit vikisijöiden turvat?

Ainoa esimerkki tähän asti on Rockyn edellisen Blues-visiitin rosteri, joka ei todellakaan ollut "umpipaska".
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti OneBigRed
Mitä jos itse päinvastaista vämpyttämällä löisit faktat tiskiin ja tukkisit vikisijöiden turvat?

Kun ei niitä tietoja ole enkä siksi ole koko asiaan ottanut kantaa. Mutta joillakin tuntuu olevan, joten näkisin ne mielelläni.
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Isaksson
Kun ei niitä tietoja ole enkä siksi ole koko asiaan ottanut kantaa. Mutta joillakin tuntuu olevan, joten näkisin ne mielelläni.

Joten, yhteistuumin päättelemme tästä, ettei mitään kovin merkittävää ole herra saanut aikaan, kun ei kukaan muista? =)

Ainoa tuon Blues-pestin lisäksi vastaan tullut on Bernin johdattaminen välieriin Sveitsissä.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kovasti yritin netistä hakea Rockyn valmennusuraa koskevia tietoja, mutta en löytänyt, vielä. Jostakin ne vielä kaivan. Yhden meriitin muistan ja se oli Rapperswillin nostaminen Sveitsin A-liigaan kaudella 1993-94. Senkin jälkeen Rocky valmensi kyseistä seuraa ainakin pari kautta A-liigassa, mahdollisesti enemmänkin.

Lisäksi pestit Bernistä ja Zurichista. Vaikutti 1990-luvulla Kiekko-Espoon kakkosvalmentajana Tolvasen parina. Samoina aikoina oli myös nuorten tai poikien maajoukkueessa kakkosvalmentajana.

Tarkempaa tietoa tulee, kun löydän. Tai joku muu löytää.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti OneBigRed


Ainoa tuon Blues-pestin lisäksi vastaan tullut on Bernin johdattaminen välieriin Sveitsissä.

Josta muistaakseni tuli yllättävä tappio ja Pekka Rautakallio sanoi työsuhteen irti ja tuli Suomeen. Bern olisi halunut pitää Pekkaa mutta mies lähti "kotiin".

Pekka Rautakallio ei ole saavuttanut mitään suurempaa menestystä valmentajana, joten on selvää, että hän tulee sen vielä saavuttamaan. Ehkä aika piankin... ;-)

Toistaiseksi olen löytänyt vain yhden, mielestäni negatiivisen asian Rockysta. Hän lainasi jossain jutussa Alpo Suhosta ja sehän nyt ei sovi alkuunkaan.
("Valmentajana pitää olla samalla pelaaja sekä valmentaja" tjsp)


Edit: Tais sittenkin olla Zuerich eikä Bern, vai?
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos Suomalainen valmentaja jotain ulkomailla onkin saavuttanut niin mitämerkitystä sillä on sen suhteen kuinka hän onnistuu sm-liigassa?
Alpo Suhosella on Suomalaisista ehkä kovimmat näytöt kansainvälisistä kaukaloista mutta menestystä Suomessa ei ole tullut.
Rautakallion puolustajilta kysyisin että mitä sellaista hän toisi mukanaan että hänet kannattaisi palkata?

Kokeiluja on tehty viime vuosina ja jollain Mälkiällä oli sentäs jo näyttöjä valmentajana kun hän tuli Hifkiin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Svante
Toistaiseksi olen löytänyt vain yhden, mielestäni negatiivisen asian Rockysta. Hän lainasi jossain jutussa Alpo Suhosta ja sehän nyt ei sovi alkuunkaan.
("Valmentajana pitää olla samalla pelaaja sekä valmentaja" tjsp)

Voi vittu! Kenkää heti!

HIFKiinhän saisi tulla vaikka Mike Keenan ja siltikään ei kelpaisi. Paitsi sitten kun kaveri on lähdössä pois. Ehkä kahden vuoden päästä täällä itketään, kun Pena päästää Rockyn pois?

Toi Alpon mietelmä on, tietenkin, todella hyvä. Vähän samanlaistahan on HIFK-fanin elämä: "HIFK-fanina pitää olla samalla idiootti sekä HIFK-fani"
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti mixu

Rautakallion puolustajilta kysyisin että mitä sellaista hän toisi mukanaan että hänet kannattaisi palkata?


En ole puolesta enkä vastaan mutta elä sie poika hättäile.
SC Bernillä on kriisi meneillään ja Rockyn nimeä on jo vilauteltu, joten...
Ehkä saamme vielä käkikellonedustajaltamme raportin?

JHag: Olen usein ymmärtänyt, että idiootti ja IFK-fani on yhtä ja samaa ;-)
Mike Keenan oli se nimi, jota etsiskelin kun joku tarjosi Scotty Bowmania. Joo, mulle kelpaa Keenan.

Mutta mikäli tuo Rautakallio tulisikin, niin miksei ottaisi Tamin samaan kyytiin kakkoseksi. Kaksi entistä Ässää IFK -taustalla varustettua kaveria.
 

coolman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti mixu
Kokeiluja on tehty viime vuosina ja jollain Mälkiällä oli sentäs jo näyttöjä valmentajana kun hän tuli Hifkiin.

Tarkoitatko, että ottaisit mälkiän mielummin?
Kun ei ole näyttöjä s/m-liigasta niin ei voi olla hyvä valmentaja,
tää jos mikään kuuluu sarjaan "naisen-logiikka"
Uuden valmentajan ottaminen on aina kokeilua. Ei voi tietää miten kemiat skolaa pelaajien ja valmentajan sekä rahakirstun vahtijan kesken.
Pelaajana Rocky oli gentleman mutta tarpeen tullen siivos maalinedustan kovinkin ottein ja taklaus kuului myös ohjelmistoon.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
coolman

Mälkiä ei olisi mulle mikään kärkipään vaihtoehto kunhan vaan totesin että ei hänkään onnistunut vaikka oli jo jotain näyttöjä liigasta.
Jos kaverilla on vain huonoja näyttöjä liigasta niin minusta se on huonompi juttu kuin se että olisi hyviä näyttöjä.Onko tämä sitten mielestäsi naisen logiikkaa?
Sm-liigakin on kuiten aika oma juttunsa ja monet valmentajat jotka ovat onnistuneet ulkomailla eivät täällä onnistu kuten vaikkapa Eaves ja Suhonen.
Mutta on se minusta hieman hälyyttävää että kaveri ei 52 vuoden ikään mennessä ole saanut valmennusrintamalla juuri mitään aikaan.
Yleensä Suomalaiset valmentajat jo lopettaa tuossa iässä.

Moni valmentaja tunnetaan omasta tyylistään valmentaa mutta Rautakalliosta on jäänyt lähinnä mieleen se että katsotaan nimet selästä ja laitetaan kaverit kaukaloon.

Miksei sitten palkata kaksikkoa Surenkin-Kuitunen?
Ei varmasti ole huonompi vaihtoehto kuin Rocky.

Edelleen odotan jotain faktoja sen puolesta miksi Rautakallio pitäisi valita.Siis faktoja eikä mitään se on mukava kaveri ja pelas muutaman vuoden Hifkissä.
 

coolman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sehän se pointti olikin että kun ei ole mitään näyttöjä sm-liigasta niin ei sen perusteella voi jätkää dumata.
Ja bluussia ei lasketa näytöksi, kun siellä ei oo kukaan muukaan onnistunut eli vika on muualla kuin pelaajissa tai valmentajissa.
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: coolman

Viestin lähetti mixu

Miksei sitten palkata kaksikkoa Surenkin-Kuitunen?
Ei varmasti ole huonompi vaihtoehto kuin Rocky.

Kelpaisi, mutta ehkä mielummin Vepu ja Allu.

Tosin ykkösvaihtoehtoni olisi silti näistä viime aikojen nimistä Jursinov, ja toisena Aran luokse takaisin hattu kourassa.

Menestys valmentajana menee minulla aina sen ohi, millainen pelaajaura, ja missä, on takana.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Viestin lähetti coolman
Sehän se pointti olikin että kun ei ole mitään näyttöjä sm-liigasta niin ei sen perusteella voi jätkää dumata.
Ja bluussia ei lasketa näytöksi, kun siellä ei oo kukaan muukaan onnistunut eli vika on muualla kuin pelaajissa tai valmentajissa.

Niinkuin varmasti tiedät niin tässä tapauksessa tämä "ei mitään näyttöjä liigassa" tarkoittaa että vain epäonnistumisia.
Mistähän se muuten johtuu että vaikka valmentajia jatkuvasti seurat etsii niin Rautakalliota ei muut kuin Blues ole huolinut?
 

coolman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti mixu
Niinkuin varmasti tiedät niin tässä tapauksessa tämä "ei mitään näyttöjä liigassa" tarkoittaa että vain epäonnistumisia.
Mistähän se muuten johtuu että vaikka valmentajia jatkuvasti seurat etsii niin Rautakalliota ei muut kuin Blues ole huolinut?

Kerro mulle mitkä on ne epäonnistumiset???
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti mixu

Mistähän se muuten johtuu että vaikka valmentajia jatkuvasti seurat etsii niin Rautakalliota ei muut kuin Blues ole huolinut?

Minä muistan (ei välttämättä oikein), että IFK olisi ollut Rockyn perässä jo vuosia sitten. Hän valitsi kuitenkin Sveitsin.
Ehkä joku voisi vahvistaa pätkiikö muistini vai ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös