HIFK:n valmentajat kaudella 2005-2006

  • 312 873
  • 1 534

Jet-Ace

Jäsen
Viestin lähetti Juhaht
Itse toivotan erittäin tervetulleeksi Hifkin "paluun juurille" näiden viimeisten viiden vuoden wannabe-Hifkin sijaan. Tähän yhtälöön Rautakallio ei todellakaan mahdu, kuten joku ylempänä kirjoitti.

Niin toivotan minäkin, mutta juurilleen palanut, kurittomasti pelaava HIFK tulisi olemaan hyvin vaaraton joukkue ainakin taisteltaessa liigan kärkipaikoista. Aika on ajanut ohi siitä pelityylistä, johon nyt ilmeisesti viitataan. Viihdettä kyllä, tuloksia ei.

Rautakallio valmentajaksi ja siihen ilmeinen megasuuri vaihtuvuus pelaajistossa pistää minut tässä vaiheessa veikkaamaan sitä, että HIFK keikkuisi ensi kaudella aika lähellä säälipleijareiden alapäässä sarjataulukossa.

Mutta sinänsä hieno uutinen, mikäli projekti juurille palaamisesta toteutuu. Menestystä sillä kuitenkaan ei 2000-luvulla tule.
 

sovhoosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Westerlund ja Summanen otettiin ilolla vastaan, aivan kuten Eavesin katoamistemppukin (sen jälkeen kun Kekäläinen jollain käsittämättömällä tavalla oli saanut hallituksen suostumaan siihen että Eaves saa valmentaa myös 97-98).

Rautakallio ei ole tehnyt Espoossa vakuuttavaa jälkeä, mutta soisin hänelle mahdollisuuden yrittää.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Jet-Ace

Mutta sinänsä hieno uutinen, mikäli projekti juurille palaamisesta toteutuu. Menestystä sillä kuitenkaan ei 2000-luvulla tule.

Ei suinkaan edes IFKssa olla niin tyhmiä, että paluulla juurille tarkoitettaisiin hallistematonta kurittomuutta, joka ei johda menestykseen. Kyllä kai se mitä mahdollisesti haetaan, liittyy perusarvoihin, eli fyysisyyteen, erilaisuuteen, ryhmähenkeen, yhteenkuuluvuuteen jne, mitkä ominaisuudet sinänsä eivät ole menestystä poissulkevia. Voi kai sitä kuvitella, että menneistä vuosista on jotakin opittu.

Nimillä sinänsä en vielä hirveästi vaivaisi päätä. Se ei yllätä, että täällä on kaikki nimet teilattu etukäteen. Nimet tuntuvat kiinnostavan itse peliä ja tulevaa tyyliä enemmän. Joskus joku on sanonut: ihan sama kuka siellä valmentaa, kunhan tyyli on tunnistettavissa IFKn omaksi. Miehiä tulee ja menee, tyyli on pysyvää. Nyt kun tyyli on menetetty erilaisten henkilöiden käsialoin ja puhutaan "paluusta juurille", täällä tiedetään tyrmätä idea jo ennen nimien ja haettavan sisällön puuttumisesta huolimatta. On tää niin tätä.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Viestin lähetti sovhoosi
Rautakallio ei ole tehnyt Espoossa vakuuttavaa jälkeä, mutta soisin hänelle mahdollisuuden yrittää.

Minäkin annan mielelläni Rockyn yrittää, mutta motiivini on luultavasti kovin erilainen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Rautakallio on todellinen HIFK-legenda pelaajana. Niiden, jotka muistavat kevään 1983 loppuottelu-sarjan Jokereita vastaan, on pakko jollain tapaa hyväksyä Rautakallio HIFK:ssa valmentajana.

Rocky ei ole saanut menestystä valmentajana joukkueilleen viime aikoina. Tämä HIFK:n valmentaminen on kuitenkin sen verran omalaatuinen pesti, että en tiedä onko sillä niin väliä. Ensin valmentajan pitää olla HIFK:n pelilliset arvot sisäistävä persoona, sama juttu tulee toiseksi ja kolmanneksi. Sen jälkeen voidaan alkaa tuijottamaan muita juttuja. Ainoastaan, jos on saatavilla Westerlund & Summasen draivilla tulosta tekeviä valmentajia, voidaan tehdä "perheen" ulkopuolelle pieniä askelia, palataksemme takaisin meidän asiaan.

Jos meille palkataan kolmikko Rautakallio, Kuitunen ja Surenkin ensi kaudeksi, niin kyllä miesten työnjakokin ratkaisee aika ison osan lopputuloksesta.

En hypi riemusta, jos ja kun Rautakallio on uusi ykkösemme. Minulla on aika neutraalin luottavainen suhtautuminen näihin nyt esillä oleviin nimiin. Miksi korjata sellaista tekemistä liikaa, joka tuottaa tulosta. Nyt ei haluta isoa muutosta, hyvä niin.
 

Jet-Ace

Jäsen
Viestin lähetti Senior
Ei suinkaan edes IFKssa olla niin tyhmiä, että paluulla juurille tarkoitettaisiin hallistematonta kurittomuutta, joka ei johda menestykseen. Kyllä kai se mitä mahdollisesti haetaan, liittyy perusarvoihin, eli fyysisyyteen, erilaisuuteen, ryhmähenkeen, yhteenkuuluvuuteen jne, mitkä ominaisuudet sinänsä eivät ole menestystä poissulkevia. Voi kai sitä kuvitella, että menneistä vuosista on jotakin opittu.

Ilman muuta. Mutta kuten ehkä saatat arvata, niin suljin silmäni ja kelasin läpi kaikki vuodet alkaen 70-luvun alusta laskien, montako mestaruutta mielestäni on mennyt HIFK:lta ohi nimenomaan pelityylistä ja siihen liittyneestä pelikurittomuudesta johtuen?

Hyvä juttu, mikäli nuo luettelemasi asiat pystytään yhdistämään pelikuriin. Tiedät kyllä varmasti, että se ei tule olemaan helppoa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Senior sen laittamattomasti sanoi: aivan samahan sen pitäisi olla, kuka HIFKissä valmentaa, jos tyyliseikat ovat kunnossa. Viime vuosien säälittävien räpeltäjien joukossa Ara on ollut ainoa, jolta on saatu vanhaa menoa. Vaikka sitäkin tuntuu olevan vaikea monien myöntää. On taklattu, jäähyilty, ylilyöty ja tapeltu ja viimeksi kun katsoin, killutaan runkosarjassa tukevasti kotiedun ottajan paikalla. Ja edessä ovat monien mahdollisuuksien pleijarit. Sääli todella, että Ara ja HIFK eivät löytäneet toisiaan mentaalisella tasolla. Mutta yksikin tämän kauden monista sekoiluista olisi nostettu uskomattomaan glooriaan Suhosen mikkihiireilyn aikana. Mielestäni HIFK saavutti totaalisen aallonpohjan tammikuussa -03, kun Tuomo Ruudun polvi meni ja Alpon neidit puhaltelivat muniinsa. Pannaan siihen hetkeen rinnalle ohimeneväksi vaihtoehdoksi Rocky penkin taakse? Jepjep. Sen näkee, jos haluaa.

Hyvä ja uskottava organisaatio antaa kasvun paikkoja omille kasvateilleen. HIFK hakee nyt sitä. Jortsun ei mielestäni pitäisikään valmentaa muualla kuin TPS:ssä, koska he kuuluvat samaan perheeseen. Wade on narrien familya, HIFK menee tasan oikeaan suuntaan Rockyyn päätyessään. Malttia vaan näille "heti mulle kaikki" faneillekin. Menetystähän siinäkin haetaan pohjimmiltaan, mutta ei menestystä miten tahansa, vaan omilla arvoilla. TPS:n sidosryhmät tuskin arvostaisivat Vepun ja Allun hankkimaa mestaruutta, eikä heidän pidäkään.

Juhaht: Selvyyden vuoksi mainittakoon, että Bluesin rämpiminen ei ole toiveeni. Se on realistinen näkemykseni. Valmentaminen, tiettyjen arvojen toteuttaminen, on paljon muutakin kuin se, että "antaako" valmentaja taklata. Sitäpaitsi nimenomaan tällä kaudella Blues on ollut fyysinen, ensimmäistä kertaa aikoihin. Miksi sanot, että Rocky vie taklaukset, kun muidenkin jengien fanit ovat joutuneet tällä kaudella myöntämään, että hääreguud, Blueskin ajelee? Omista joukoistanne puhumattakaan. Rocky on kontaktikiekon mies, oli myös pelaajana. Siinä ei tule olemaan ongelmaa. Suurin ongelma on koota hänelle tiimi, joka kokonaispanoksellaan antaa paketille myös menestyssilauksen modernilla touchilla. Siksi kakkos- ja kolmosvalmentajat eivät todellakaan ole yhdentekeviä.

(typo)
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viestin lähetti JHag
Katsotaanpas Surenkinia HIFKin A:ssa? Olen istunut Ahvenanmaan turneen yhteydessä samassa pöydässä yhden TPS:n A:ssa sekä yhden Jokerien A:ssa Vepun aikana pelanneen tyypin kanssa ja molemmat sanoivat ilman mitään HIFK-lisiä: "Silloin aina pelotti lähteä HIFKiä vastaan, meno oli ajoittain psykopaattista." Joten siinä myös näytettä taustaksi.

Ei kahta sanaa tästä, samanlaisia muistikuvia jo Vepun Jokeri-ajaltakin, vaikka poikien maajoukkueleirillä vielä profiloituikin taitopuolustajana.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Viestin lähetti JHag
Kyllä tuo oli lajia enemmän seuraavien tiedossa. Annoin silloin nimenomaan Summaselle puoltoääneni. Nyt on mielipide muuttunut, mutta niin on Summanenkin. Katsotaanpas Surenkinia HIFKin A:ssa? Olen istunut Ahvenanmaan turneen yhteydessä samassa pöydässä yhden TPS:n A:ssa sekä yhden Jokerien A:ssa Vepun aikana pelanneen tyypin kanssa ja molemmat sanoivat ilman mitään HIFK-lisiä: "Silloin aina pelotti lähteä HIFKiä vastaan, meno oli ajoittain psykopaattista." Joten siinä myös näytettä taustaksi. Ja Vepuahan ei ole mitenkään varmana vielä esiin siis otettukaan - ainoastaan Rockyn suhteen tiedän HIFKin olevan pitkällä aikeissaan ja luotan heidän näkemykseensä, jos tuon loppuun vievät. Kumpi on parempi valmentaja HIFKiin; neppaileva vai äijä?

edit: fiilailua

Just. Ja tällä kaudella kaikki ovat pelänneet Bluesin karmeaa kotikaukaloa ja sen fyysistä ylipelotetta? Vain Bluesin sikailu ja jatkuvat tappelut pelikieltoineen ovat vieneet niiden mahkut play-offeihin tai karsintoihin. Eilenkin olisi pitänyt ottaa veskari veke 1-1 tilanteessa vikan erän lopulla. Tai vähintään vähintään aikalisä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Ei edes uhkapelikykyä... Rockyn myötä saadaan neppaileva äijä.

Vepuillaan ja Alluillaan vain, mutta ei mitään suojatyöpaikkoja vanhoille pelaajille. Ainakaan päävalkuksi. Kyllä se nyt niin on, että maajoukkeutason koutsi pitää olla näillä resursseilla. Mielummin tietysti Kanadan maajoukkueen.

Me ollaan hävitty sitä seuraavakin kausi...
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti JHag
Onneksi katsottiin kuitenkin loppuun. Ja kaikkien aikojen vitsi sekä pelaajana että valmentajana ennen kasvattiseuraansa Kärppiä: Nenä Jalonen. Vaikuttaa siltä, että ukko on löytänyt himansa nyt.

Miten tuo argumentti saa mut hymyilemään? Miten musta tuntuu, ettet kovinkaan varauksetta pidä Nenää hyvänä valmentajana - edes Kärpissä? Miten musta tuntuu siltä, että niin minä kuin Sinäkin - veli JHag - olemme molemmat sitä mieltä, että Kärpät menestyy Jalosesta huolimatta, ei sen vuoksi?

Hima tämä Oulu varmasti on sille - kuten Turkukin. Mutta, että nyt olisi loksahtanut valmennuspalikat Jalosella paikoilleen? Miten musta tuntuu siltä, että me molemmat pidämme Jalosta yhtenä pahimmista syiden ulkoistajista? Sitä peiliä ei ole keksittykään, josta Jalonen viitsisi itseään katsoa.

Ja tämän miehen Sinä otat yhdeksi argumentiksi, kun puolustat Rockya. Mä en hjumarra enää mitään...
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti JHag
... Siitä olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä, että Aran tasoisen valmentajan päästäminen käsistä ilman varmaa tietoa jatkajasta on ns. uhkapeliä. Tähän on tietääkseni vaikuttanut kaksi asiaa: 1) .... 2) Aran sopeutumattomuus HIFKiin kulttuurien tasolla = ei HIFKin näköinen äijä. Syylle 2 en voi kuin kumartaa, jos/kun näin on. Luulisin, että kuka tahansa HIFK-fani antaa kuitenkin menettelytapoihin sopeutumattoman valmentajan, olkoonkin hyvä, mennä menojaan? Vai olisiko täällä ollut tyytyväistä hyminää omien keskuudessa, jos Ara olisi saanut esimerkiksi Jeren ulos joukkueesta? Siinäkin asiassa HIFKin hallitus jyräsi, Ara vikisi. Ja mielestäni hyvä niin. ...

Näin minäkin olen ymmärtänyt että tuo kohta 2 olisi erittäin suuri syy sille että sopimusta ei jatkettu. Ara ja pelaajat ei välttämättä olekaan niin hyvää pataa keskenään kuin päälle päin näyttää.

Ei kovin hyviä vaihtoehtoja ole kyllä tällä hetkellä korvaavaksi ykköseksi, ei vakuuta Jursit eikä Rockyt. Jostain syystä en ole kokonaan heittänyt toivoa Erkankaan suhteen, suomalaisista olisi kuitenkin mieluisin J. Jalosen ohella. Eiköhän ne Jortikalle kelpaisi Erkan hommat kuitenkin joten ei jäisi maajoukkuekaan tuuliajolle.

Kakkoseksi olisi kuitenkin hyvä saada jo enemmän "äijämeininkiä", ihan vastustajien ja omienkin kannalta. Joka tapauksessa ei saa olla pelkästään kahta hymyilijää penkin takana, joukkueessa on perinteisesti mukana näitä oman tien kulkijoita ja jonkun se viesti pitää niillekin saada välillä perille. Kakkonen voisi olla samalla mahdollinen tulevaisuuden ykkönen, ja siteitä IFK:hon pitää ehdottomasti löytyä. Ehdokkaiden kärkipäässä nimen omaan herrat Kuitunen/Surenkin. Eikä ainakaan minun maailma kaadu vaikka tuolla kaksikolla lähdettäisiin kauteen, ei nämä herrat nyt ihan kokemattomia kuitenkaan ole.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vepu ja Allu! Vepu ja Allu! Vepu ja Allu! Ja mieluiten koko ajan kännissä! Samalla logiikalla USA:n presidentiksi pitäisi valita Hulk Hogan, ettei vaan vahingossakaan neppailla. Itse en seuraavalta valmentajalta toivo muuta kuin ammattitaitoista ja tuloksellista valmennusta. Jo tämä karsii pois Suhoset sun muut, tyyliseikkoihin ei tarvitse edes mennä. Ja jos mennäänkin, ei yksikään nimi saa minua huolestumaan. HIFK on yli satavuotias, perinteikäs seura, ja aina kulloistakin valmennusjohtoaan suurempi. Mun HIFK:ta ei kausi, pari jonkun Alpon johdolla muuta miksikään, ei ylipäänsäkään mikään kaukalotasolla tapahtuva. Jos Suvi Lindénistä tehtäisiin hallituksen pj, voisi kuva jo alkaa vääristyä.
 

gordion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koiraporin Veto
JHag: ...näihin turkulaisiin käsilaukkumiehiin verrattuna...


Jursinov ja käsilaukkukiekko? Joopa-joo. Olisi todella mielenkiintoista kuulla asiasta todellisia perusteluja. Turkulaista te ette halua, se on jo selvä. Golffarin puolesta täällä velloo pienimuotoinen kansanliike. Rockyn Ifk-statuksen vuoksi ymmärrän sen hyvin, mutta valmennuksellisten näyttöjen vuoksi en sitten millään.

Muistellaanpa vuotta 1995. Tepsi oli häviöllä finaaleissa Jokereille 2-1. Jursinov ja Koivu organisoivat joukkohässäkän, jossa pääpukarina hääri Raato Summanen. Tepsi marssi mestaruuteen -tappelusta saatu henkinen yliote ei ainakaan haitannut tuon upean kauden huipentumista. Käsilaukku ja käsilaukku. Ei vittu.

Nyt nopeasti niitä perusteluja, kiitos. Kannattaa vaikka aloittaa Jursin aikaisten TPS-rostereiden selaamisella. Eipä sieltä löydy juurikaan nenänpuuteroijia ja kynsilakkapuppeleita. Sundblad, Titov, Hyvönen, Koivu, Summanen, Timonen, Lehtinen...
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
En tiedä, onko jo vanhaa uutista, mutta itselleni ainakin uutta:

eli päivän Iltalehti kertoo Aran valmentavan junnumaajoukkuetta ensi kaudella.

Mielestäni niin Rautakallio, Surenkin, Kuitunen kuin Lähteenmäki kuuluvat kaikki ryhmään "toivotaan toivotaan". Eli saattaa natsaa, tai sitten ei. IFK:ssahan kaikki tällaiset projetit menevät AINA vituiksi.

Onnistuakseen IFK:ssa valmentajan täytyy olla ehdottomasti jo menestystä saavuttanut, kokenut ammattilainen. Muilla menee puihin, se on nähty ja monesti.

Jursi Seniorista nyt on turha puhua, eikö se nyt olisi kivaa, että vastuuvalmentajan luonnollista kuolemaa ei tarvitsisi kauheasti pelätä sopimuskauden aikana ?? Eli yksinkertaisesti liian vanha.

Aran ollessa lopullisesti poissa pelistä, toivon Kari Heikkilän valmentavan ensikauden IFK:ta.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Hyvää tekstiä, Gordion!!
Ainakin itse allekirjoitan kaiken, en tajua miten Jursinov on jostain ihmeen syystä saanut käsilaukkuleiman!?

Jursin joukkueen treeneissä otetaan yhteen ja jopa tapellaan keskenään, kesällä mennään verenmaku suussa ja itku silmässä, matseissa mennään lujaa ja jalat-jalat osio on saanut turhankin paljon palstatilaa.

Nyt en myöskään puhu ainostaan kymmenenvuoden takaisista hommista, Jursinov on still the man ja siitä hän ei muutu.
Se ei missään nimessä tarkoita että Jursinov HIFK:hon tulee, mutta kaikkea tätä neiti-dissausta hän ei missään nimessä ansaitse. Joku saa vielä loistokoutsin, jos Jursinov vielä aikoo seurajoukkuetta valmentaa.

"Jursinov on vaan niin uskomattoman hyvä valmentaja, sääli että hän on jäänyt Tihonovin synkkään varjoon.."
A. Kovalev
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Paluu juurille tarkoittaakin vain yhtä:

Pena + Kimmo Heino!

Minua tuo valmentajakysymys ei hirveästi kiinnosta (vaikka tänne kirjoittelenkin) kunhan ei ole Summanen, Jortikka, Nenä, Heikkilä, Rautakorpi... Enemmän minua kiinnostaa mistä IFK tekee rahaa tämän kauden suhteen.



Edit: Rautakallio -> Rautakorpi
Sorry, miten nämä nimet muistuttavat jotenkin toisiaan
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti gordion
Nyt nopeasti niitä perusteluja, kiitos. Kannattaa vaikka aloittaa Jursin aikaisten TPS-rostereiden selaamisella. Eipä sieltä löydy juurikaan nenänpuuteroijia ja kynsilakkapuppeleita. Sundblad, Titov, Hyvönen, Koivu, Summanen, Timonen, Lehtinen...

Ensinnäkin nyt on 2005 eikä 1995, kiekko on muuttunut pirusti niistä ajoista. Toisekseen luettelemistasi pelaajista Summanen ei ollut millään muotoa kova ja fyysinen pelaaja, mistä ihmeestä sellainen käsitys on? Yleishabituksesta? Summanenhan kunnostautui Edmontonissa (Semenkon elämänkerrasta) tekemällä Elorannat; haneen joukkotappelusta. Summanen oli klassinen TPS-kiekkoilija - kova polkemaan, hyvä aerobinen kunto + siihen päälle hieman epäturkulaista kulmapelivahvuutta. En muista Summasen sikailleen tai tapelleen. Sundblad oli täysi pelle, Kiviharjun ja kumppanien edeltäjä; legendaarinen käsillehakkaaja ja karkuun painuja. Hyvönen sai kenkää TPS:stä nimenomaan epäsopivan pelityylinsä vuoksi. Timonen oli ihan märkäkorva TPS:ssä ja kehittyi NHL-tasoiseksi pelaajaksi kovuutensa suhteen nimenomaan HIFKissä. Titov oli kova kaveri. Lehtinen on Summasen ja Tomi Kallion parannettu versio; luja tsemppari. Ei kova pelaaja siten, että se olisi hänen näkyvin ominaisuutensa. Koivu on Suomen paras keskushyökkääjä kautta aikojen, hän nyt vaikuttaisi hyvältä Ika Lehkosenkin joukkueessa.

Nämä ovat totaalisia tyylikysymyksiä ja turkulainen käsitys kovuudesta poikkeaa runsaasti HIFKiläisestä käsityksestä. Tai siis ainakin omastani. Mulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia myöntää Jortikan ja/tai Jursinovin kykyjä valmentajana tai sitä, että pelaajia he ovat aina osanneet kehittää. En silti haluaisi heitä koskaan HIFKiin, koska en pidä heidän peli-ideologiastaan pätkääkään. Onko se nyt niin vaikea hyväksyä? Miksi kaikkien pitäisi pitää kaikesta? Tuskin saan sinuakaan ostamaan käsitystä Jeren ja J.Ruudun erinomaisuudesta, mutta omapa on häpeäsi siinä suhteessa. Mun häpeäni taas on polkukiekon dissaaminen - inhoan jo ajatustakin neljästä "tasavahvasta" kentällisestä, kuulostaa samalta kuin manuaalivaihteinen auto, jossa toimii vain 3-vaihde.

Se, että en voi sietää Jortikkaa tai Jursia HIFKissä ei liity mitenkään heidän turkulaisuuteensa. Se liittyy heidän peli-ideologiaansa, jota on toteuttanut TPS. Jos TPS:n paikalla näiden jätkien cv:ssä olisi Saipa samalla menestyksellä kuin TPS, mua syytettäisiin Lappeenrannan dissaamisesta. Turusta tulee harvoin mitään kiekkoiluun liittyvää, joka lämmittää meikäläistä. Koivut ja Aki Berg kuuluvat tähän harvinaiseen kastiin.

(fiilailua)
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Oiva
Miten musta tuntuu siltä, että niin minä kuin Sinäkin - veli JHag - olemme molemmat sitä mieltä, että Kärpät menestyy Jalosesta huolimatta, ei sen vuoksi?

Aika vaikean pistit, sillä olen todellakin pitänyt Nenää kiekkomaailman parhaimpana vitsinä. Mutta Heikkilä, mies josta huolimatta Kärpät vei mestaruuden, ei pelaajilta kuulemani perusteella koskaan saanut sellaista auktoriteettia aikaiseksi kuin Nenä tuntuu saavan Kärpissä. Eli nyt hänellä on vähintäänkin paikka näyttää, mitä osaa. Enää ei voi piiloutua sen taakse, että "organisaatio määrää, mä oon vain töissä". Eikä tuo sarjataulukko taaskaan paskemmalta Kärpille näytä. Ei tosin viime vuonnakaan runkosarjan aikana näyttänyt löytyvän Heikkilästä mitään vikaa omien mielestä, mutta kun pleijarit alkoivat, paljastui äijän totaalinen onttous, 3-2 voitot Jokereista ja HIFKistä ja nimenomaan kotona useimmiten pataan. Bäckström ja Tenkrat pelasivat kullan Kärpille. Luulen, että Nenä klaaraa pleijarit paremmin kuin Heikkilä. Katsotaan keväällä, olen luultavasti ollut väärässä :)

Gags: Selvyyden vuoksi mainittakoon, että tarkoitin Vepun aikaa HIFKin A:n valmentajana tuossa kommentissani. HIFKin pelottavuuden kokivat siis Pikkaraisen, Viitaluoman ja kumppanien ikäluokka muissa jengeissä. Mutta kaikkein karmein oli kuulemma nimenomaan HIFKin talonkokoinen koutsi (Vepu), joka saattoi pistää kolmannessa erässä kentällisen jäälle ja antaa ohjeeksi, niin että varmasti kuului vastustajankin penkille: "Satuttakaa niitä, ajakaa!"
 

gordion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koiraporin Veto
JHag,

En todellaakaan tarkoittanut, etä kaikkien täytyy pitää kaikesta. Arvostan vilpittömästi perusteltuja mielipiteitäsi tällä foorumilla ihan yleisestikin ottaen, mutta väitteitä jursinovilaisesta neiteilystä en voi hyväksyä. Se on minun oikeuteni. Jursinovin joukkueissa ei ole neiteilty 70-luvulla, 80-luvulla, ei 90-luvulla, eikä 2000-luvulla.

Väitteesi siitä, että Timonen jalostui NHL-tason pelaajaksi vasta HIFK:ssa on niin provosoiva, etten viitsi edes vastata siihen.

Ja etkö todella muista yhtään Summasen tappelua? No, ehket sitten muista kevättä 1995. Ja ehket sitten muista samalta kaudelta Ramin myllyä, kun Ässien Olli Kaski kertoi seuraavana päivänä Radio Porin haastattelussa, että kyyti oli kylmää. Kypärä ei mahtunut kunnolla päähän jne.

Edellisellä kaudella Summanen kyllästyi Jari Lindroosin ronkkimiseen ja tökkimiseen. Mäkelä passitti molemmat kakkoselle. Linkki luisteli pää alhaalla mailaansa nojaten kohti boksia, kun Summanen liukui ohi ja veti suoraan vastapalloon. Lindroos katseli jään pinnassa pari minuuttia tähtiä ja Sumo luisteli suoraan pukukoppiin. Ei jäänyt kuuntelemaan Mäkelän tuomiota, koska sen hyvin tiesi. Linkki nyt oli jäällä Linkki, mutta lyön vetoa, että sinäkin olisit nauttinut katsomossa, jos olisit saanut todistaa paikan päällä em. ylilyöntiä.

Ja Sundblad samaa kastia Kiviharjun kanssa? Lisää samaa provoilua. Sundblad oli paljon lähempänä nykyistä Jarkko Ruutua kuin Kiviharjua. Ei nyt mikään tappelija, mutta ei myöskään väistelijä. Ärsyttäjä, jonka temput meinivät välillä yli. Itse seurasin mielelläni Sundbladin pelaamista, koska silloin jäällä oli lähes kaikki mahdollista. Kiviharjusta en voi sanoa samaa.

Olet perustellut tässä topicissa hyvin sen, miksi Jortikan peluuttama kiekko on sinusta neitimäistä. On edelleenkin kohtuutonta, että liität sanan "neitimäisyys" Jursinoviin. Siitäkin huolimatta, että mielipideasioista vänkääminen ei ole pidemmän päällä hedelmällistä. Perusteltuina niiden lukeminen on silti mukavaa - varmasti sinunkin mielestäsi.

Grd
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Viestin lähetti JHag
Summanen oli klassinen TPS-kiekkoilija - kova polkemaan, hyvä aerobinen kunto + siihen päälle hieman epäturkulaista kulmapelivahvuutta. En muista Summasen sikailleen tai tapelleen.

Ei nyt liity topicciin juuri mitenkään, mutta:

Minulle on jäänyt Summasen aktiiviajoista päällimmäisenä mieleen se, että oli ihan täysi sekopää kun sille päälle sattui. Ja kovakin vielä. Ainakin kivitalon kokoisesta Timo Nykopista ja jonkun verran ennenkin hanskanneesta Jari Haapamäestä otti selvät voitot.
 

werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Summasesta on jäänyt muistikuva, että keväällä -95 hän jossain pelissä pudotti hanskat jo vaihtoaitiossa kun ryntäsi kentälle tappelemaan. Muistaako joku muu tarkemmin?
 

gordion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koiraporin Veto
Viestin lähetti tuuski
Ei nyt liity topicciin juuri mitenkään, mutta:

Minulle on jäänyt Summasen aktiiviajoista päällimmäisenä mieleen se, että oli ihan täysi sekopää kun sille päälle sattui. Ja kovakin vielä. Ainakin kivitalon kokoisesta Timo Nykopista ja jonkun verran ennenkin hanskanneesta Jari Haapamäestä otti selvät voitot.

Erinomainen lisäys.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Gordion; Myönnän, en seurannut juurikaan TPS:ää 90-luvulla, ei kiinnostanut. Varmaan siellä oli yksittäisiä väläyksiä meikäläisenkin makuun. Mutta Summasta olen seurannut todella kauan ja monessa joukkueessa, hän on varmaan tappelijana samaa osastoa kuin kerran kolmessa vuodessa tappeleva Toni Sihvonen. Periaatteessa joo, mutta ei kauheasti hakua kuitenkaan. Sundbladissa vitutti nimenomaan se, että aina piti luikkia pakoon. Siitä se Kiviharju-vertaus. Olihan Sundblad pelaajana noin 100x Kiviharjua kovempi joka suhteessa. Osa Jursi-kauhustani on peräisin....Summasesta! Kyllä. Hänen hyytävä jokerineppailunsa , jolla mestaruuskin tuli, oli Jortikka-kiekkoakin tylsempää. Ja Summasen oma ihanne on aina vaan Jursinov. Joten luulen, että Summanen Jursin vanhana valmennettavana tiesi Jursin todelliset ulottuvuudet? Mene tiedä. Mulle on pääasia, että Jursia ei nähdä HIFKissä. Riski jäähiihtoon jääkiekon sijasta olisi liian suuri.

edit: Timosesta vielä - hän on itse todennut, että pieni koko ja pelityyli olivat suurimmat esteet NHL-uralle ja niitä kehittääkseen hän lähti HIFKiin.
 

serbi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Tottenham
Summaselta tosiaan sammuivat valot päästä, kun Janecky finaaleissa avojäällä tööttäsi 10-0 kylmäksi Tepsin Niko Mikkolan. Raato oli ensimmäinen, joka säntäsi vaihtoaitiosta "kostamaan" Oton täysin puhdasta taklausta. Sen jälkeen molemmat vaihtopenkit tyhjenivät täysin.. kunnon meinikiä !!!
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Viestin lähetti serbi
Sen jälkeen molemmat vaihtopenkit tyhjenivät täysin.. kunnon meinikiä !!!

No ehkä hieman on aika kullannu muistoja, ei siellä nyt mitään 20 vastaan 20 joukkotappelua ollut, mutta hyvä rähinä kuitenkin !

Sundblandista itsellänikin sellaiset muistot, että vertaus Kiviharjuun on vähintäänkin ontuva.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös