HIFK:n valmennus 2008-2009

  • 134 752
  • 354

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Peräät näyttöjä keskinkertaisella materiaalilla valmentamisesta. Miten olisi Tepsin neljäs sija? Se on enemmän kuin se keskinkertaisen Pelicansin ja Aran viime kauden puolivälieräpaikka viime kaudelta.

Sorry, mutta se nelossijan tuonut materiaali ei todellakaan ollut keskinkertainen, ei ainakaan samassa merkityksessä kuin Pelicansin viime vuonna. Parempi vertailukohta on Jalosen toinen kausi Tepsin pääkäskijänä eli 2002-2003, jolloin lopullinen sijoitus oli kahdeksas. Joukkue oli pitkään jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle, mutta helmi-maaliskuun loppukiri riitti juuri ja juuri. Puolivälierissä Kojon TPS väänsi runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen HPK:n siltaan asti, mutta 3-1 -tilanteessa paukkuja ei enää löytynyt sarjan katkaisemiseen.

Kyllähän näin jälkiviisaana voi todeta, että Jalonen makseli Tepsissä vielä oppirahojaan päävalmentajana. Tulokset eivät olleet sitä mitä odotettiin, mutta toisaalta hyppy kakkosesta ykköseksi osui aika hankalaan paikkaan: takana oli useamman vuoden menestysputki ja Jortikan lähtö valmennustiimistä aiheutti väkisinkin jäljelle jääneille herroille eli Jaloselle ja Virralle auktoriteettivajeen pelaajien silmissä (tätä voi verrata siihen, miten niin ikään useita vuosia kakkosvalmentajana olleen Wade Immosen kävi kun paikka ykkösenä viimein aukesi).

Jotenkin on aina vähän ihmetyttänyt lukea argumentteja, joissa valmentajan saavuttamia mestaruuksia väheksytään sillä perusteella, että käytössä on ollut huippujoukkue. (Perinteisestihän tätä on ollut havaittavissa Jalosen oppi-isän eli Jortikan kohdalla.) Kuka valmentaja sitten on menestynyt muulla kuin huippujoukkueella? Okei, ehkä Jukka Jalosen voisi laskea tällaiseksi, mutta häneltäkin kesti monta vuotta luotsata Kerho mestariksi - ja varsinkin ne kahden ensimmäisen HPK-kauden joukkueet olivat kaukana keskinkertaisesta. Jukka Rautakorvelta taas vaadittiin kolme puolivälieräputoamista (joista kaksi ennakkosuosikin asemasta) ja kaksi finaalitappiota ennen kuin mestaruus heltisi. Ja tämän jälkeen mies on voittanut Suomessa kolmen kevään aikana vain yhden pudotuspelisarjan.

Totta, Kari Jalosella on ollut Kärpissä käytössään helvetin kovia kokoonpanoja, mutta olennaista olisi katsoa kokonaiskuvaa, eli millä tavalla mestaruudet on voitettu. Niitä Kärppäjoukkueita ei mitenkään voi kuvata huonosti valmennetuiksi joukkueiksi, jotka olisivat kyenneet voittamaan vain poikkeuksellisten yksilöidensä vuoksi, valmentajastaan huolimatta (tämän kauden Jokerit on ajoittain herättänyt tällaisia ajatuksia). Ne joukkueet ovat pelanneet helvetin vakuuttavasti, eli pelaajista on saatu irti juuri se, mitä on pitänytkin. Kuten JHag tiivisti, Jalonen on pyyhkinyt finaaleissa jäätä sekä Jortikalla että Sheddenillä. Pudotuspeleissä Kärppälauma on ollut vastustajiaan päätä pidempi ja ottanut etulyöntiaseman myös fyysisessä pelissä.

Muista HIFK:n valmentajaehdokkaista Summanen olisi ehkä ulkoisesti enemmän brändin mukainen koutsi, mutta uskoisin Jalosenkin peluuttavan HIFK:ta runkosarjan osalta fyysisemmin kuin Kärppiä nykyisin (pudotuspelien osaltahan mies on jo kykynsä näyttänyt). Lisäksi Jalosessa on muita epävarmuustekijöitä huomattavasti vähemmän kuin Summasessa, jolla on taipumusta aiheuttaa polemiikkia jokaisessa työpaikassaan, ja joka on valmentanut liigassa viimeksi viisi vuotta sitten.

Summa summarum, Kari Jalonen on kolmen edellisen kauden aikana valmentanut joukkueensa kaksi kertaa vakuuttavasti mestariksi eikä ole kaihtanut fyysistä peliäkään. Luulisi siis kelpaavan. Tunneseikat ovat tietysti asia erikseen, enkä rupea niihin näin ulkopuolisena sekaantumaan sen kummemmin. Vähän kuitenkin ihmettelen, jos vastenmielisyyden perusteet ovat tasoa väärän mallinen kypärä ja pitkät kalsarit 20 vuotta sitten.

Summasen valinta UTJ:ksi olisi Bluesissa annettujen näyttöjen jälkeen niin hölmö veto, että tuskin tulee toteutumaan. Haluaisin tosissani nähdä miehen taas valmentamassa kotoisessa liigassamme, mutta haaveeksi taitaa jäädä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei noista julkisuuten annettavista lausunnoista kannata välittää. Eihän tämän pitäisi olla vaikeasti muistettavaa? Esimerkiksi keväällä -06, jo tammikuussa, nousi ilmoille vankka huhu Sheddenin siirtymisestä HIFK:sta Jokereihin. Kumpikin seura kiisti jyrkästi tämän - ja kuinkas kävikään? Ei HIFK voi mennä sanomaan julkisuudessa, että olemme napanneet Kärppien valmentajan. Yhtä vähän Lukko voi julkistaa Uramaa jne jne. Toisin sanoen: se, että HIFK ei julkista valmentajaansa nyt, merkitsee automaattisesti sitä, että hän ei tule liigavalmentajien ulkopuolelta. Esimerkiksi Summasen voisi julkistaa. Ja kuinka moni muu joukkue on tässä vaiheessa julkistanut sellaisen ensi kauden valmentajan, joka ei ole jatkava nykyinen, vaan kilpailevan joukkueen nykyinen? Niinpä niin. Ja kyllä, Pesosella on sopimus kevääseen -09, mutta se ei estä häntä haluamasta muualle, jos valmennus ei miellytä. Tuon tasoinen pelaaja yleensä päätyykin yhteisymmäryksen vallitessa haluamaansa seuraan. HIFK:lla, kuten millään muullakaan seuralla, ei ole järkeä pitää riveissään kallista pelaajaa, joka ei tule toimeen päävalmentajan kanssa.

Pentin omasta asemasta sanoisin, että se ei siis ole ollenkaan varmalla pohjalla. Siksikin hänen lausuntoihinsa kannattaa suhtautua varauksella. Ja voi rähmä, meneekö keskustelu todellakin kauden mittaan niin, että eri nimiä nostetaan esiin eri vaiheessa kautta?! Tämä on outoa, sillä reaalimaailmassa kiekkokausi etenee täysin mustavalkoisesti tasaista janaa; seurat eivät tosiasiassa kilpaile samoista pelaajista ja valmentajista, vaan itse asiassa kaikki on kabineteissa sovittua jo kauteen 2012-13 asti. Tuolloin HIFK:ta valmentaa Sakari Pietilä. Seison sen takana, että otin esiin Nokka Jalosen, koska tämä on nyt käsitykseni. Marraskuussa käsitykseni, kuten koko kiekkomaailman, oli se, että Summanen on HIFK:n seuraava valmentaja. HIFK nimittäin on neuvotellut Summasen, Toivolan, Jalosen ja monen muun kanssa valmennushommista. Siis samanaikaisesti näiden kaikkien kanssa. Tätä kutsutaan liikemaailmassa markkinoiden kartoitukseksi. Marraskuussa Summasen asema näytti vahvalta. Aivan kuten Elisabet Rehnin asema näytti vahvalta vuotta ennen -94 pressavaaleja. Mutta maailma ei ole simppeli tikapuumainen kokonaisuus ja tilanteet vaihtelevat. Sori, ei voi auttaa. Vapaassa markkinataloudessa kaikki muutkin seurat saavat olla kiinnostuneita aivan samoista valmentajista ja pelaajista kuin HIFK. Kyseessä on massiivinen epäkohta. Markkinoilla ei vallitse NHL-draftin tyyppinen käytäntö, jossa Pena lähettää faxin muihin seuroihin: Mulla on neuvottelu kesken Summasen, Jalosen ja Toivolan kanssa eli nämä ovat nyt meille varattuja, kunnes toisin ilmoitan. Terveisin Pena.

Nyt on jo tammikuu pitkällä ja mikään suurseura ei oikeasti ole Remua siteeratakseni kori kädessä metsässä ja marjoja ei missään. Päätöksiä on tehty, isot kortit on jaettu ja nyt vain pelaillaan tämä kevätkausi pois. Baxterillahan on suuri intressi kaikesta huolimatta pelata loistava kevät: hänkin pelaa ensi kauden duunipaikastaan, missä se sitten lieneekään. Kenties Suomessa jossain toisessa joukkueessa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tai sitten sinä et ymmärtänyt vastaustani. Tämähän on ihan kuin keskustelisi vaimon kanssa. Kova halu sulla on nolata itsesi täällä.
Laitetaan se sama vielä kerran ja varmuuden vuoksi isoilla kirjaimilla:
NO JUURI SE ETTÄ HÄN ON ONNISTUNUT MENESTYKSEKKÄÄSTI VALMENTAMAAN, PÄRJÄNNYT HUIPPUSEURASSA PAINEIDEN ALLA. JUURI NIITÄ OMINAISUUKSIA MITÄ HIFKISSÄKIN TARVITAAN. JOS NUO KAKSI KULTAA JA YKSI PRONSSI EI RIITÄ VASTAUKSEKSI, NIIN MIKÄ SITTEN?

Tuota edellämainittua kutsutaan näytöiksi. Niitä Jaloselta löytyy lähihistorista enemmän kuin yhdeltäkään muulta liigavalmentajalta.
Peräät näyttöjä keskinkertaisella materiaalilla valmentamisesta. Miten olisi Tepsin neljäs sija? Se on enemmän kuin se keskinkertaisen Pelicansin ja Aran viime kauden puolivälieräpaikka viime kaudelta.
Sääliksi käy vaimoasi, jos keskustelet hänen kanssaan vaan huutamalla. Ehkä nolaan itseni ehkä en, sinä ainakin teit sen jo. Ikävää, että asiallinen keskustelu ei onnistu kaikkien kanssa.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Tämä on sinänsä mielenkiintoinen tilanne. Nyt menee sikamaisen hyvin. Jopa niin hyvin ja oikealla tyylillä, että eiköhän sitä taas tule mentyä peleihin. Silti alkukausi oli aivan syvältä. Kuinka hyvin Baxterin pitäisi pärjätä pleijareissa, että todellakin jatkokaudessa olis järkeä? Jos ollaan välierissä? Jos ollaan finaalissa? Jos tulee mestaruus? Silloin varmaan ainakin.

Mistä tässä ylipäänsä on kysymys? Paikalla eilen olleiden mielestä matsi oli kaiketi just sitä IFK:ta, jota kaikki haluaa nähdä. Ja on ollut muutenkin menestyksellistä viime ajat. Onko Baxter tajunnut asioita? Onko hän oppinut uutta? Onko se edes Baxter, jolla on IFK:n tämänhetkinen "pelikirja" hallussaan? Miksi alkukausi mentiin ilman jäähyjä kananmunat taskussa ja nyt taas rytisee ja jäähyaitiossakin on tungosta? Ja silti menestytään. Kenen strategia on muuttunut? Selittyykö kaikki sillä, että kuntohuippu alkaa olla käsillä? Organisoidut hyökkäyksetkin? Tässähän on aivan ihmeissään!
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sääliksi käy vaimoasi, jos keskustelet hänen kanssaan vaan huutamalla. Ehkä nolaan itseni ehkä en, sinä ainakin teit sen jo. Ikävää, että asiallinen keskustelu ei onnistu kaikkien kanssa.
Olen kuitenkin meistä kahdesta se joka on pystynyt perustelemaan mielipiteensä. Sinun arviosi Jalosesta perustuu hänen pitkiin kalsareihin ja muihin vastaaviin epäolennaisuuksiin. Minä puolestani perustan hänen näyttöihinsä jotka Tamimaisesti sanottuna ovat kiistattomat.

Isot kirjaimet eivät muuten olleet huutamista. Yritin helpottaa sua lukemaan tekstiä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Minä puolestani perustan hänen näyttöihinsä jotka Tamimaisesti sanottuna ovat kiistattomat.
Minusta on turha puhua Kari Jalosen kohdalla mistään näytöistä. Kärppien mestaruudet ovat tulleet hänestä huolimatta. Tämä on aika yleisesti tunnettu fakta. Pelinaikaiset muutokset ovat KJ:lla yhtä yleisiä kun Viktor Tihonovilla. Ihan yhtä absurdia olisi vaatia Juha Junnoa Penan tilalle ja luulla menestyksen tulevan sitä kautta.

Minä uskon Jalosen valmentajakykyihin heti, kun hän antaa näyttönsä joukkueessa, jonka materiaali ei ole jo paperilla ennakkosuosikki. Ja puhun siis Kari Jalosesta. Näkisin kyllä mielelläni Jalosen HIFKin valmentajana, kunhan etunimi on Jukka. KJ on minusta vain keskinkertainen valmentaja, jolle on tungettu kultalusikka suuhun. SM-liigan Damon Hill.
 

valas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kuntokysymys?

Onko Baxter tajunnut asioita? Onko hän oppinut uutta? Onko se edes Baxter, jolla on IFK:n tämänhetkinen "pelikirja" hallussaan? Miksi alkukausi mentiin ilman jäähyjä kananmunat taskussa ja nyt taas rytisee ja jäähyaitiossakin on tungosta? Ja silti menestytään. Kenen strategia on muuttunut? Selittyykö kaikki sillä, että kuntohuippu alkaa olla käsillä? Organisoidut hyökkäyksetkin? Tässähän on aivan ihmeissään!

Niin, onko alkukauden flegmaattisuus johtunut Baxterin paljon parjatusta kesätreeniohjelmasta, joka jollain salakavalalla tavalla olisi Ameriikan mallinen eli kuntohuippu todellakin ajoittuisi keväälle ja kohti pleijareita. Perinteisestihän sm-liigassa ei tällä tavoin ole menetelty (ainakaan näin räikeästi), johtuen tietenkin huomattavasti lyhyemmästä ja kevyemmästä sarjasta verrattuna nhl:ään.

Varmasti äijä on myös opetellut 2000-lukulaista pelitapaa yhdessä tuumin Rindellin kanssa. Mutta jospa tosiaankin alkukauden kontaktien välttely, väsyminen toisesta erästä eteenpäin, laiskat hyökkäyksiin lähdöt, kankea puolustus, surkea luisteluvoima ja muut velttoilut johtuivat hapoilla olleista lihaksista jotka nyt alkavat lämpenemään ja sitä myötä koko joukkue.

Ja vanha totuushan on, että kun joukkue pelaa hyvin, myös lundell pelaa hyvin. On muuten tällä hetkellä Brücklerin kanssa tilastoykkösenä nollapelien määrässä. Ei huono saavutus. Kenkää silti niin kuin kaikille muillekin.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paljon hyviä kysymyksiä :) Joka tapauksessa tämän vuoden puolella on katsomossa viihtyvyys ollut täysin toista luokkaa kuin syksyllä. Jos kyse todellakin on kuntohuipun ajoittamisesta oikein, täytyy ihailla Baxterin pokkaa ja uskottavuutta - on siinä ollut selittämistä hallitukselle. Että tämä tilanne on vain ohimenevä, odottakaapa pojat kevättä.
Loppukiri taitaa kuitenkin alkaa liian myöhään, ellei nyt jostain syystä kävisi niin, että muut hiipuvat.

Oma viihtyvyyteni takuumiehinä toimii ketju Luttinen-Porthen-Petrell, joiden pelityylistä näkyy mikä jengi on kyseessä. Sellainen valmentaja, joka allekirjoittaa tämän ketjun pelitavan, kelpaa minulle. Tosin minulta kukaan ei ole ennenkään kysynyt. Köh.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta on turha puhua Kari Jalosen kohdalla mistään näytöistä. Kärppien mestaruudet ovat tulleet hänestä huolimatta. Tämä on aika yleisesti tunnettu fakta. Pelinaikaiset muutokset ovat KJ:lla yhtä yleisiä kun Viktor Tihonovilla. Ihan yhtä absurdia olisi vaatia Juha Junnoa Penan tilalle ja luulla menestyksen tulevan sitä kautta.
Tuota samaahan sanottiin jo Kari Heikkilästä. Johtuu ilmeisesti siitä, että joukkueet jotka voittavat mestaruuden omaavat aina loistavan materiaalin. Tällöin muotia on alkaa vähättelemään valmentajan osuutta siinä. Itselleni ei ainakaan tule lähihistorista mieleen joukkuetta joka olisi voittanut liigassa mestaruuden keskinkertaisella joukkueella. Älä yritä tarjota Kerhoa tähän. Sen materiaali oli loistava tuon lakkokauden jälkeisen SM-liigan taso huomioiden. Muutenhan nuo Jukka Jalosen yritykset ovat karahtaneet pronssiin, vaikka häntä miten palvotaankin. Minusta Jaloset eroavat Jukan eduksi toisistaan vain sillä, että Jukka lienee parempi pelaajien kehittäjä. Siis tällaisten mestiksestä liigaan tapausten.
K. Jalosen saldo viime kauden pleijareissa oli 10 muna. Ilmeisesti pelitkin olisi pitänyt voittaa samoin lukemin, että hän ansaitsisi sinun arvostuksen? Ja runkosarjakin vähintään 20 pisteen erolla?

Oletko todella sitä mieltä, että jos Kari Jalonen saa Hifkissä ensi kaudella Kärppien tasoa vastaavan materiaalin ja saa sen menestymään, niin se tapahtuu Nokasta huolimatta?
Kerro oma parempi vaihtoehtosi joka ei ala paskomaan housuihin stadin valoissa ja paineessa? Suurempi riski siihen on näillä maakuntajoukkueen ToivotaanMälliAlataloLehkonen hyvillä keskinkertaisuuksien valmentajilla. Ne paineet nääs.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos kyse todellakin on kuntohuipun ajoittamisesta oikein, täytyy ihailla Baxterin pokkaa ja uskottavuutta - on siinä ollut selittämistä hallitukselle.

Alkukauden puolustelin Baxteria, koska halusin nähdä mitä on kädessä reilun 15 pelin jälkeen. Tämä vaihe tuli ja olin valmis toivottamaan Summasen tervetulleeksi ja Father-Paulin takaisin rapakon taakse. Mä en ole missään vaiheessa (lienee?) uskonut, että Baxter olisi kieltänyt taklauspelin tai haluaisi peluuttaa pelkästän passiivista puolustavaa kiekkoa pelaavaa joukkuetta. Jo viime vuoden loppurunkkarissa ja pleijareissa näki, että se fyysinen ja aktiivinen peli on kumminkin miehen pelivitunkirjassa.

Oli kyseessä se kuuluisa kuntohuippu tai jotain, niin HIFK on pelannut jo pidemmän aikaa fyysisesti ja aktiivisesti (tämä on kaikunut vastustajien mediaan antamien lausuntojen myötä useammankin ottelun jälkeen) "brändikiekkoa". Ja nyt on kaiken lisäksi menossa se eniten mehuja vievä vaihe, todellinen miniplayoff. En halua, että Baxterille nyt aletaan sorvaamaan sopparia, mutta kyllä HIFK on näyttänyt jo pidemmän pätkän hyvää kiekkoa, joka ei ole sattumaa. Nyt alan entistä enemmän kunnioittamaan Baxterin oudon sarkastisia kommentteja ja jämeränä pysymistä - tämä on jo osoittanut kyseessä olevan hienon miehen sanoi seiskapasi mitä hyvänsä.

Ja mitä Pasiin tulee, niin tervemenoa. Se on kumma, kun aina on muissa vikaa, ja sitten nyyhkitään pitkin maita ja mantuja kauden ollessa käynnissä. Tälläkin kaudella jossain syksyn tv-pelissä "Tinke" Peltomaa kommentoi Nielikäisen kertoneen hänelle olevan todella hämmästynyt saamastaan kohtelustaan tms., johon J-P Jalo tokaisi, että Nielikäisen olisi parempi keskittää voimansa pelillisiin asioihin eikä kaukalon ulkopuolelle nyyhkimiseen tms. Ja vittu, näitä samoja kommentteja on kuulunut jo vuosien varrella. Ehkäpä Baxter aisti velton saatanan Pasi "minäenymmärrämiksihäneikätellytminua" Nielikäisessä.

Se mitä Baxter on nyt näyttänyt on vaihtelevan kauden, joka on positiivisemmassa vaiheessa ja erinomaisen kestävyyden mediamyllytyksessä. Tämä saa jo minut toteamaan, että kaverilla on munaa. Se mitä kausi tuo tullessaan on eri asia, mutta nyt alkaa jo tuntua hyvä kutinaa. Ei, tämä ei johdu pelkästään yksittäisen pelin kliimaksista, vaan kokonaisuudesta joka on ollut näkyvillä jo pidemmän aikaa. Täälläkin on jo lausuttu pitkin kautta perinteisiä "tämänkaudenmenetysonheikkotasoisen/vääränlaisenkesäteenintulosta" kommentteja, joilla helposti saadaan asiat näyttämään yksinkertaisilta (vrt. naapuri ja Lukkarila), mutta treeni näyttää olleen jonnin verran onnistunutta, koska raskaassa rupeamassa joukkue vetää vaan peli peliltä kahta kauheemmin. Tosin se ei vie sitä tosiasiaa pois, että toki olisi aiheellista kunnon olla kohdillaan jo syksyllä -onko tässä sitten edes kyseessä mikään kuntopuolen seikka, who knows?

Mielenkiintoinen loppukausi tästä tulee jo ajatellen ensivuoden valmennusta. Tosin Baxterille soppari lienee värkätään, jos punapaidat skulaa finaaleissa.
 
Viimeksi muokattu:

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
K. Jalosen saldo viime kauden pleijareissa oli 10 muna. Ilmeisesti pelitkin olisi pitänyt voittaa samoin lukemin, että hän ansaitsisi sinun arvostuksen? Ja runkosarjakin vähintään 20 pisteen erolla?

Oletko todella sitä mieltä, että jos Kari Jalonen saa Hifkissä ensi kaudella Kärppien tasoa vastaavan materiaalin ja saa sen menestymään, niin se tapahtuu Nokasta huolimatta?
Kerro oma parempi vaihtoehtosi joka ei ala paskomaan housuihin stadin valoissa ja paineessa? Suurempi riski siihen on näillä maakuntajoukkueen ToivotaanMälliAlataloLehkonen hyvillä keskinkertaisuuksien valmentajilla. Ne paineet nääs.

Komppaan tässä Metukkaa ja haluan lisätä näille "Jalonen voitti vaan koska Kärpät on niin hyvä" -ihmisille, että Westerlund-Summanen kaksikon kuka tahansa ottaisi milloin vaan takaisin IFK:n penkin taakse. Oliko heillä keskinkertainen joukkue? Ei, paras ikinä. Eikös se teidän logiikalla tee myöskin silloin tuosta valmentajakaksikosta keskinkertaisen, koska voitti ainoastaan hyvällä materiaalilla, eikä toisena vuotena saanut kuin hopeaa!?

Ihmeellistä ininää Jalosesta. Hyvä valmentaja voittaa mestaruuksia, oli sitten joukke kuinka hyvä tahansa.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tuota samaahan sanottiin jo Kari Heikkilästä. Johtuu ilmeisesti siitä, että joukkueet jotka voittavat mestaruuden omaavat aina loistavan materiaalin. Tällöin muotia on alkaa vähättelemään valmentajan osuutta siinä. Itselleni ei ainakaan tule lähihistorista mieleen joukkuetta joka olisi voittanut liigassa mestaruuden keskinkertaisella joukkueella. Älä yritä tarjota Kerhoa tähän. Sen materiaali oli loistava tuon lakkokauden jälkeisen SM-liigan taso huomioiden. Muutenhan nuo Jukka Jalosen yritykset ovat karahtaneet pronssiin, vaikka häntä miten palvotaankin. Minusta Jaloset eroavat Jukan eduksi toisistaan vain sillä, että Jukka lienee parempi pelaajien kehittäjä. Siis tällaisten mestiksestä liigaan tapausten.
K. Jalosen saldo viime kauden pleijareissa oli 10 muna. Ilmeisesti pelitkin olisi pitänyt voittaa samoin lukemin, että hän ansaitsisi sinun arvostuksen? Ja runkosarjakin vähintään 20 pisteen erolla?

Oletko todella sitä mieltä, että jos Kari Jalonen saa Hifkissä ensi kaudella Kärppien tasoa vastaavan materiaalin ja saa sen menestymään, niin se tapahtuu Nokasta huolimatta?
Kerro oma parempi vaihtoehtosi joka ei ala paskomaan housuihin stadin valoissa ja paineessa? Suurempi riski siihen on näillä maakuntajoukkueen ToivotaanMälliAlataloLehkonen hyvillä keskinkertaisuuksien valmentajilla. Ne paineet nääs.
Kyllä tarjoan Kerhon mestaruusjoukkuetta keskinkertaisena. Ihan oikeasti, eihän siellä ollut kuin tuleva tähti, Ville Leino. Muut olivatkin sitten jämälatvialaisia, hannuväisäsiä, mikkolaineita ja jonilappalaisia. Jälkikäteen arvioidessa tuppaa usein käymään niin, että pelaajien arvostus nousee uskomattomasti. Minullakin oli fiilis, että eihän se jengi niin väritön ollutkaan, kunnes satuin katsomaan uusintana finaaleja. Kyllä Kerho antoi silloin rosterissa tasoitusta muille, ettei tosikaan. Mestarijoukkue

Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että keskinkertainen valmentaja, mihin joukkoon KJ ja Kari Heikkilä kuuluvat, saavat tuollaisella materiaalilla mestaruuden aikaiseksi, kun vastassa on muu tämänhetkinen SM-liiga, josta huiput ovat kaukana muilla mailla. Stadin valot ja paineet näkyvät varmaan vieläkin KJ:n pitkien kalsareiden sisäpuolella. Aika koomista, että otit juuri tuon vertauskuvan esille. Stadi on kuitenkin aika pieni paikka, vaikka kuinka haluat nostaa rakasta kotikaupunkiamme jalustalle. Paineet ovat tuttuja ihan jokaiselle valmentajalle ihan luontaisetuna, turha niitäkään on mitenkään alleviivata. Ja edelleen tarjoan nyky-HIFKin nostajaksi Jukka Jalosta. Siis nykyisillä resursseilla ja pelaajapolitiikalla edettäessä. Ei millään fantasia-hockeyllä, mitä tuossa jostain syystä tarjoat. Kärpät on Kärpät ja puoli Suomea. Niille resursseille ei Suomessa pärjää kuin Jokerit.
 

Carlos

Jäsen
Jokunen viikko takaperin K. Jalonen totesi että "olisihan HIFK:n valmentamisessa ainakin haastetta".

Tänään Iltalehdessä:
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/200801177112419_jk.shtml

..todetaan että jatkosoppari Kärppiin piti olla selvä joulukuussa, ja nyt KJ sanoi että neuvottelut eivät ole edenneet yhtään, ja menee varmaan kauden loppuun asti ennenkuin neuvottelut saadaan pakettiin.

Eihän tästä voi vetää kuin yhden johtopäätöksen... vai?


Mutta v-mäinen tilanne on jos Baxterin HIFK parantaa tästä eteenpäin peli peliltä, ja lopulta keväällä roikuttaisiin känädä-kipon reunassa kiinni. Ja ensi kaudeksi olisi taskussa KJ:n soppari. Arvatkaa sitten mihin Baxter menisi? Ja arvatkaa onko sillä vaikutusta siihen että Shedden ei ole vielä päässyt sopuun narrien kanssa? Jos H & V tekisivät ns. tuplat, niin meikäläistä saattaisi ainakin hiukan korveta.
 

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
Paljon hyviä kysymyksiä :) Joka tapauksessa tämän vuoden puolella on katsomossa viihtyvyys ollut täysin toista luokkaa kuin syksyllä. Jos kyse todellakin on kuntohuipun ajoittamisesta oikein, täytyy ihailla Baxterin pokkaa ja uskottavuutta - on siinä ollut selittämistä hallitukselle. Että tämä tilanne on vain ohimenevä, odottakaapa pojat kevättä.
Loppukiri taitaa kuitenkin alkaa liian myöhään, ellei nyt jostain syystä kävisi niin, että muut hiipuvat.

Itse olen heilunut aika tuuliviirinä Baxterin suhteen ja edelleenkin pitänyt kiinni boikotistani. Tosin nyt hallissa luistelee taas joukkue joka näyttää HIFK:lta eli pitkään kestänyt boikotti on loppumassa. Baxter itse on kokoajan ollut luottavainen ja pitänyt kiinni linjastaan. Koko kauden suunnitelma Baxterille siis oli "forming, storming, norming and performing" jossa peliä ja joukkuetta vaiheittain viedään eteenpäin. Ensin muodostetaan joukkue, sekoitellaan pakkaa, aletaan löytää systeemejä ja koostumuksia ja loppukaudesta alkaa suorittaminen hyvällä tasolla. Kun peli koko ajan on parantunut ja mikäli suunta tästä vielä jatkuu, niin täytyy vaan sanoa, että onpahan Baxterilla ollut pokkaa. Erittäin mielenkiintoinen loppukausi tulossa. Onkohan tässä nyt nähty ääriesimerkki kanadalaisesta valmennusfilosofiasta? Aika näyttää.

Baxter on kyllä osoittanut olevansa äijä, oli valmennustyylistä sitten mitä mieltä tahansa.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että keskinkertainen valmentaja, mihin joukkoon KJ ja Kari Heikkilä kuuluvat, saavat tuollaisella materiaalilla mestaruuden aikaiseksi, kun vastassa on muu tämänhetkinen SM-liiga, josta huiput ovat kaukana muilla mailla.
Sehän on ihan itsestään selvyys että vertailua pitää tehdä tämänhetkiseen SM-liigaan eikä mihinkään menneeseen tai tulevaan. Tässä nykyisyydessähän me ollaan ja Kari Jalonenkin valmentaa. Ei mua kiinnostaa pätkääkään miten K.Jalonen olisi pärjännyt 80- tai 90-luvulla. Nyt on nyt.
Stadin valot ja paineet näkyvät varmaan vieläkin KJ:n pitkien kalsareiden sisäpuolella.
Jos tässä on se sinunkin perustelusi sille ettei K. Jalonen täällä pärjää, niin aika heikkoa on. Hyvin epäolennainen asia joka päinvastoin saattaa antaa KJ:lla vain lisämotivaatiota tulla näyttämään mihin hän todella pystyy.
Ja edelleen tarjoan nyky-HIFKin nostajaksi Jukka Jalosta. Siis nykyisillä resursseilla ja pelaajapolitiikalla edettäessä. Ei millään fantasia-hockeyllä, mitä tuossa jostain syystä tarjoat. Kärpät on Kärpät ja puoli Suomea. Niille resursseille ei Suomessa pärjää kuin Jokerit.
Tein virheen. Olisi pitänyt kirjoittaa: Kerro oma parempi saatavilla oleva vaihtoehtosi.
Luulin että ymmärsit sen. Kyllä minunkin ajatusmaailmassa sekä Jukka Jalonen että Raimo Summanen ajavat Nokan edelle, mutta heitä on turha ottaa tähän mukaan kun eivät ole kumpikaan saatavilla liigaan valmentamaan.
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mutta v-mäinen tilanne on jos Baxterin HIFK parantaa tästä eteenpäin peli peliltä, ja lopulta keväällä roikuttaisiin känädä-kipon reunassa kiinni. Ja ensi kaudeksi olisi taskussa KJ:n soppari. Arvatkaa sitten mihin Baxter menisi? Ja arvatkaa onko sillä vaikutusta siihen että Shedden ei ole vielä päässyt sopuun narrien kanssa? Jos H & V tekisivät ns. tuplat, niin meikäläistä saattaisi ainakin hiukan korveta.
No en kyllä arvaa, mihin Baxter silloin menisi. Jos vihjaat Jokereita, niin tuskinpa. Eiköhän lähes jokainen SM-liigajoukkue tee valmentajasopimuksen ennen kauden loppua. Paitsi tietysti meidän rakas IFK. Se, että IFK:lla menee nyt kieltämättä helvetin hyvin, ei tee Baxterista vielä liigan tavoitelluimpaa valmentajaa. Nokka Jalonen olisi ensi kaudeksi lottovoitto IFK:lle.
 

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Luulin että ymmärsit sen. Kyllä minunkin ajatusmaailmassa sekä Jukka Jalonen että Raimo Summanen ajavat Nokan edelle, mutta heitä on turha ottaa tähän mukaan kun eivät ole kumpikaan saatavilla liigaan valmentamaan.

Tarkennatko vielä tuota Summasen kohdalta. Minkä takia Summanen ei ole saatavilla liigaan valmentajaksi? Itseltä ainakin mennyt ohi.
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Mutta v-mäinen tilanne on jos Baxterin HIFK parantaa tästä eteenpäin peli peliltä, ja lopulta keväällä roikuttaisiin känädä-kipon reunassa kiinni.

Tätä on sinun aivan turha murehtia. IFK ei tule juhlimaan keväällä mestaruutta. i kannata sokaistua tästä alkuvuoden hyvästä putkesta. Ei tolla rosterilla juhlia keväällä, kun tosipelit alkaa.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Kyllä tarjoan Kerhon mestaruusjoukkuetta keskinkertaisena. Ihan oikeasti, eihän siellä ollut kuin tuleva tähti, Ville Leino. Muut olivatkin sitten jämälatvialaisia, hannuväisäsiä, mikkolaineita ja jonilappalaisia. Jälkikäteen arvioidessa tuppaa usein käymään niin, että pelaajien arvostus nousee uskomattomasti. Minullakin oli fiilis, että eihän se jengi niin väritön ollutkaan, kunnes satuin katsomaan uusintana finaaleja. Kyllä Kerho antoi silloin rosterissa tasoitusta muille, ettei tosikaan. Mestarijoukkue
Ossi heiluttelee taas provokirvestä kovalla kädellä. Anyway, Hpk 06 oli kiistatta nimettömämpi kuin Jokerien ja Kärppien viime vuosien joukkueet (ml. jokerit ja kärpät -06). Mutta Jalosella ja Hpk:lla kävi hyvä tuuri ko. vuonna, kun eivät nimekkäämpiä vastaan pleijareissa joutuneetkaan. Mitalipeleissä vastustajina olivat HIFK ja Ässät, joihin vertailun tuolloinen hpk (Leinon lisäksi Jokela, Voutilaisen, Spruktsin, Laamasen yms. taso kyllä jo tunnettiin, toki Wiikmanilta elämän paras kevät vaadittiin.) kesti oikein hyvin. Että ei se Jutta sinänsä mitään ylijumalaista sankaritekoa tuossa tehnyt. Paljon uskomattomampi oli Toivolan Ässien ottama voitto Kärpistä. Joku saattaisi hieman kärjistäen todeta jopa, että HPK voitti mestaruuden ainoastaan sen takia, että Bäckströmin polvi hajosi Bluesia vastaan puolivälierissä.

Sama homma kävi muuten HIFK:lle vuonna 1998, kun mestaruus irtosi ilman, että liigan normaaleja valtiaita Jokereita ja TPS:aa tarvitsi ollenkaan kohdata pleijareissa.

Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että keskinkertainen valmentaja, mihin joukkoon KJ ja Kari Heikkilä kuuluvat, saavat tuollaisella materiaalilla mestaruuden aikaiseksi, kun vastassa on muu tämänhetkinen SM-liiga, josta huiput ovat kaukana muilla mailla. Stadin valot ja paineet näkyvät varmaan vieläkin KJ:n pitkien kalsareiden sisäpuolella. Aika koomista, että otit juuri tuon vertauskuvan esille. Stadi on kuitenkin aika pieni paikka, vaikka kuinka haluat nostaa rakasta kotikaupunkiamme jalustalle. Paineet ovat tuttuja ihan jokaiselle valmentajalle ihan luontaisetuna, turha niitäkään on mitenkään alleviivata. Ja edelleen tarjoan nyky-HIFKin nostajaksi Jukka Jalosta. Siis nykyisillä resursseilla ja pelaajapolitiikalla edettäessä. Ei millään fantasia-hockeyllä, mitä tuossa jostain syystä tarjoat. Kärpät on Kärpät ja puoli Suomea. Niille resursseille ei Suomessa pärjää kuin Jokerit.
Jukka Jalonenhan ei niillä parhailla joukkueillaan onnistunut selviämään edes finaaliin, aina oli Jokerit (tai Tappara) tiellä. Vaikka oli Miettiset, Santalat, Someruvuoret, Vujtekit, Kucharcikit, Tuulolat, Virrat etc., etc.

Tietysti on muutenkin typerää "tarjota" Jukka Jalosta "nyky-HIFKin nostajaksi", kun ko. jannu on maajoukkueen päävalmentajana vasta aloittamassa. Hyvä valmentaja on kyseessä, mutta ei tietenkään minkään SM-liigajoukkueen käytettävissä vuosiin, pois lukien kenties Jokerit. Muuten J.Jalonen SM-liigassa on täyttä fantasiarosterihommaa nyt vuonna 2008.

Mitä Kari Jaloseen tulee, niin olisi todellinen Jackpot HIFK:lle päävalmentajaksi. Suomalainen parhaan A-ryhmän huippuvalmentaja, jolla on siitä mestaruudet todisteena. Puheet K.Jalosesta (ja Heikkilästä) keskinkertaisena valmentajana ovat kyllä ihmeellistä panettelua. Kateus vissiinkin vaivaa Ossia, nyt kun vuosi sitten hehkutettu Alatalo osoittautuikin 100% tyhjäksi arvaksi. Kari Jalonenkin otti mestaruuden myös NHL:n työsulkukaudella, kun liigassa tähtiä oli enemmän kuin kertaakaan 10 viime vuoteen.

Sitten erikseen on tietysti tämä Alamummon edustama "bailaa baxterin kanssa goodoldtimehockey with carlbrewerstyle tutinaa&tötinää eipitkiäkalsareita"-osasto, joille ei ilmeisesti kelpaa mikään mikä on keksitty vuoden -69 jälkeen. Tärkeintä, että nyrkki heiluu ja joku HIFK:lainen istuu vitosen jäähyä. Antaa vastustajan hoitaa maalinteon.
 

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tätä on sinun aivan turha murehtia. IFK ei tule juhlimaan keväällä mestaruutta. i kannata sokaistua tästä alkuvuoden hyvästä putkesta. Ei tolla rosterilla juhlia keväällä, kun tosipelit alkaa.

Samaa mieltä, että turha tuota on murehtia. Mutta itse taas näkisin syyksi ennemminkin valmennuksen kuin rosterin. Uskallan väittää, että tuollakin nipulla voisi taistella mestaruudesta jos puikoissa olisi osaava valmentaja.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tarkennatko vielä tuota Summasen kohdalta. Minkä takia Summanen ei ole saatavilla liigaan valmentajaksi? Itseltä ainakin mennyt ohi.

Ei ole kukaan täällä nimetyistä vaihtoehdoista vielä mennyt ohi, ei Summanen, eikä kukaan muukaan. Jopa Baxter on vaihtoehto, valitettavasti!

Summanen haluaa vapaat kädet ja pitkän sopimuksen, siinä todennäköisesti syyt miksi prosessi on hänen kohdallaan "hidastunut".

Luepa tässä ketjussa olevat JHagin kirjoitukset.
 

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ole kukaan täällä nimetyistä vaihtoehdoista vielä mennyt ohi, ei Summanen, eikä kukaan muukaan. Jopa Baxter on vaihtoehto, valitettavasti!

Summanen haluaa vapaat kädet ja pitkän sopimuksen, siinä todennäköisesti syyt miksi prosessi on hänen kohdallaan "hidastunut".

Luepa tässä ketjussa olevat JHagin kirjoitukset.

Kyllä olen ketjua lukenut ja tiedän, että ainakaan julkisuudessa eikä jatkoajassa ole valmentajaa vielä kiinnitetty. Tartuin lähinnä tuohon Metukan ilmoitukseen, että Summanen ei olisi saatavilla liigaan valmentajaksi. Se että Ifk ja Summanen eivät esimerkiksi pääsisi yhteisymmärrykseen ei mielestäni tarkoita sitä, että mihinkään muuhunkaan liigaseuraan ei Summasta voitaisi kiinnittää.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Summasen valinta UTJ:ksi olisi Bluesissa annettujen näyttöjen jälkeen niin hölmö veto, että tuskin tulee toteutumaan.
Pent--ttiii, olis hommia.

Jalonen olisi hyvä valinta Hifk:n valmentajaksi. Tärkeintä tietenkin näytöt jotka Nokalla on kohdillaan, mutta toinen juuri Hifk:lle iso asia on koutsi-pelaajat suhde. Käytännössä Hifk:n on saatava ensi kaudeksi valmentaja, jonka alaisuudessa pelaajat haluavat pelata ja käsittääkseni KJ on tällainen.

Näiden pelaajasuhteiden osalta Summanen olisi huomattavasti heikompi vaihtoehto ja palkatessaan Summasen Hifk antaisi esim. Jokereille helvetisti tasoitusta, jos Shedden jatkaa Jokereissa. Kun kisa huippupelaajista on yhä kovempaa niin koutsin merkitys senkuin kasvaa ja jokainen voi arvuutella pelaavatko huiput mielummin Sheddenin kuin Summasen alaisuudessa. KJ vs. Shedden onkin sitten ihan eri juttu ja siinä vaiheessa tuskin valmennus muodostuu esteeksi yhdenkään huippupelaajan sopimukselle.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Sitten erikseen on tietysti tämä Alamummon edustama "bailaa baxterin kanssa goodoldtimehockey with carlbrewerstyle tutinaa&tötinää eipitkiäkalsareita"-osasto, joille ei ilmeisesti kelpaa mikään mikä on keksitty vuoden -69 jälkeen. Tärkeintä, että nyrkki heiluu ja joku HIFK:lainen istuu vitosen jäähyä. Antaa vastustajan hoitaa maalinteon.
En ole ihan tämän suuntauksen kannattaja, mutta luonnehdintasi koulukunnasta on kerta kaikkiaan mahtava ja kuvaava muuten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös