HIFK:n playoffit 2011

  • 570 887
  • 2 171

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Katoin että pientä kehitystä oli peluutusajassa tapahtunut kun ykkösen tyyppien peliajat hieman laskussa, ainakin Ville ja Mikke pelasivat selkeästi vähemmän kuin eilen ja nelosen peliajoissa pientä nousua.
Mutta mikä Ahosen tilanne oli kun pelasi vain 3minuuttia ja rapiat, loukkaantuminen vai penkitys?
 

Viuhahtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Pittsburg Penguins, Charlestown Chiefs.
Katoin että pientä kehitystä oli peluutusajassa tapahtunut kun ykkösen tyyppien peliajat hieman laskussa, ainakin Ville ja Mikke pelasivat selkeästi vähemmän kuin eilen ja nelosen peliajoissa pientä nousua.
Mutta mikä Ahosen tilanne oli kun pelasi vain 3minuuttia ja rapiat, loukkaantuminen vai penkitys?

Luultavasti penkitys vaikka ei hirveen huonosti pelannukkaa..
Loukkaantumista en ainakaan havainnut
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuka se oli, joka aloitti tänä keväänä röökaamisen, vaikkei ole ennen polttanut? Mä teen kohta seuraa. Ja ratkean ryyppäämään. Ei tätä kestä selvin päin. Tänään tokassa erässä tuntui siltä, että kohta katkeaa verisuoni päästä, mutta onneksi saatiin se neljäs maali ennen erätaukoa. Ja loppuhuipennus oli kuin Hollywood-käsikirjoituksesta: mainoskatkolla se tunnelmankohotusvideo ja kymmenen sekuntia sen jälkeen The Lennu veivaa läpiajon päätteeksi Norosen aivan kahville ja pistää limpun verkkoon. Siinä vaiheessa tuntui, että mä pyörryn ihan just. Killeltä taas aivan mieletön maali. On se vaan kone! Ja Mikko Kurvinen - uskomatonta, mutta totta - Kurvis Mikko esitti tänään todella isäntämäisiä otteita. Lukko-ukkoja lensi kumoon vähän väliä eri puolilla kenttää ja muuten oli totutun rauhallinen ja varma itsensä.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ykköskenttä on aika hukassa nyt mutta onneksi kakkonen on liekeissä. Siellä on Peltosella jo kivat -6 eli kun Wirtasella se on 5 niin erona on -11 aika järkyttävä luku. Samon Kanki-Mara jatkaa miinuslinjalla. Lukkoa vastaan näyttää vielä toimivan mutta finaaleissa on ykkösen ryhdistäydyttävä! Petrell on loistavass vireessä ja on tällä hetkellä paras pelaaja punapaidoissa. Hienoa.
 

velipunainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihanan MAHTAVAT lauantai-illat jatkuvat! Kiitos kaikki! Reilu viikko sitten oli vain rakkautta ja hitunen toivoa. Mutta nyt riittää uskoa, toivoa, rakkautta ja rauhaa :-). Jouduin tänään eka erän vilkuilemaan menojen vuoksi kännykästä, ja joka vilkaisulla oli tullut maali lisää.
Urhon ääreen ehdin toisen erän alkuun hyvillä mielin. Mutta kauhea oli alku. Mutta sitten Lennu karkasi. Mara jyräsi. Ahtola ja MG junaili. Kousa niittasi. Se on kovan jengin merkki, että heikoillakin hetkillä maalataan. Kolmannessa ei taas ollut hätää, niin hyvin peruspeli toimii tällä hetkellä! Ja vielä kerran Lennu! Mies on lähtenyt lentoon!
 

DaleDoback

Jäsen
Suosikkijoukkue
Prospects
On se vaan mahtavaa seurata playoffeja, kun oma jengi pärjää siellä. Nyt näyttää hyvältä ja, jos ei ihmeitä tapahdu niin tänä keväänä Nordiksella pelataan finaaleja. Petrell on elämänsä vireessä ja kaverin menoa on hieno katsoa. Peltonen on yksi niistä harvoista, joka ei ole pystynyt nostamaan tasoaan playoffeissa, mutta edelleenki tekee monia pieniä asioita oikeen ja on varmasti pukuhuoneen suurin johtaja.

Uusia jalkoja olisi tietysti hyvä saada kentälle välillä, sillä pelitahti on järkyttävä. Lukko laittoi Bertrandin askiin ja on muuten tämä nuori ranskis ollut loistava. Tallberg tietysti voisi nuoruuden innolla pitää hyvää vauhtia kentällä, mutta tottakai Wärn, Ramstedt ja Hamilton on ne, joista pitäisi tuoreita jalkoja saada.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Näköjään muutkin huomanneet, että Villen taso ei ole noussut the ratkaisijan tasolle. Pitänyt sen oman tasonsa, tekee asioita oikein ja pelaa rauhallisesti. Miltä kuulostaisi jatkoajan sisarkunnalta, jos Villen tilalla pelaisi seuraavassa pelissä Max Wärn, tosin eri kentillä. Niin väsähtäneeltä Ville vaikuttaa, kiekonmenetyksiä normaalia enemmän ja ei jaksa pelata tilanteita aivan loppuun asti. Sanoisin, että yksi peli Villelle lepoa ja ottais rennosti pari välipäivää ja jatkais tiistaina levähdettyään. Uskon jengiin, että Villen poisjääminen ei näy suuresti, jos tilalla on uusi, 1-2 viikkoa levännyt pelaaja. Mitä näitä nyt on, Wärn, Ramstedt(?), Hamilton(?), Tallberg... Ahtola-Granlund-Haataja voisi hyvin olla yhden pelin ajan meidän yksi kenttämme, niin hyvin joka jannu tosta jengistä pelaa tällä hetkellä.

Ai niin, GO IFK!
edit. pakko antaa nelosketjun pödelle, simolle ja bobille rispektiä, aivan helvetin hienoa duunia (niin kuin joko joukkueelta)
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Muut tarvitsivat johtajaa, nyt johtaja tarvitsee muita. Eli ei tuosta Peltosesta kannata liian huolissaan olla. Äijä on tehnyt tällä kaudella sellaisen työmäärän, että pari hiljaisempaa peliä voi antaa anteeksi. Nyt sieltä taustalta nousee muita jätkiä ratkaisemaan. Kyllä se Peltonenkin vielä hyviä matseja pelaa, vaikka nyt vaikeampaa on.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä uskallan nyt jo veikata, että HIFK menee finaaleihin, olkoon kuinka jinxausta hyvänsä niin tuolle raumalaislegioonalle ei voida hävitä enää tänä kautena kolmea kertaa. HIFK pystyy puolivaloillakin hallitsemaan kenttätapahtumia aivan mielin määrin ja Lukolla ei ole mahdollisuuksia kamppailla voitosta kuin ylivoimalla ja se ei minun mielestäni tule riittämään.

Lennu, Kille, Wirtanen, Mara, Liivik etunenässä(+muu jengi tietty!), kiitos!
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei saatana..

IFK, kevät, ja päätään nostava VOITTAMISEN KULTTUURI.

Ja kaiken tämän pääarkkitehteinä ikuiset edarit ja ihan oikeasti häviämisen tapaan kasvaneet kaverit kuten Lennart "Ikoni" Petrell ja Kimmo "kapteeni Keijo" Kuhta.

Sanattomaksi vetää, Lukko on jaloissa ainakin toistaiseksi ja nyt vaan jumalauta sinne finaaleihin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se Peltonenkin vielä hyviä matseja pelaa, vaikka nyt vaikeampaa on.

Villestä näkee kyllä, että luistin painaa ja liikkeestä puuttuu rentous, mutta varmasti Kapteeni on myös merkitty mies, ja tänäänkin raumalaiset kolasivat miehen monesti plekseihin. Samalla muut kentät saavat rellestää kohtuullisen vapaasti ja mm. Kibe varmasti hyötyy siitä, että vastustaja ei keskity yksin häneen, kuten niinä lukuisina "kiikarikeväinä". Tällä hetkellä meillä on kolme maalintekoon pystyvää kenttää, eikä kaikkia voida pimentää yhtä aikaa. Se on sitä syvyyttä leveydessä, sano.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään on hienoa olla IFK-kannattaja. Vielä ei kestä ainakaan tämän kannattajan pää, mutta joukkueella se kestää. Se on ihanaa!
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään on hienoa olla IFK-kannattaja.
Todellakin. Illan kohokohdat:

1) Järventie mällää Rantasen katolleen puhtaalla avojääpommilla ja jatkotilanteesta Granlund järkkäilee Kousalle maalipaikan >> 4-2. Mukana oli tosin vähän onneakin, kun Ahtola ei osunut kunnolla kiekkoon Granlundin syötöstä ja se kiekko meni Kousalle asti.

2) Videoscreenillä näytetään hengennostatusvideo, halli huutaa fiiliksissä ja seuraavasta aloituksesta Kibe syöttää Lennun läpiajoon >> kisskiss, ei sinne >> 5-2 ja game over. Meinasi tulla ilopissa housuun.
 

Stigu

Jäsen
Kyllähän IFK oli aikalailla puhki tämäniltaisessa matsissa, mutta onneksemme oli myös Lukko. Hyvän joukkueen merkki on, että voitto tulee huonollakin pelillä, ja tänään sellainen nähtiin. Omaa sydäntä lämmittää, että ratkaisijoina olivat iki-ikonit Kuhta ja Petrell. Kibelle ehdottomasti jatkoa ensi kaudelle! Ja Riksmanille myös, ai niin sillä on jo jatkopahvi.

Jos jotain tuohon jengiin kaipaisi, niin se olisi
- yksi sentteri lisää, jotta Töykkälä saadaan pelaavasta kokoonpanosta pois
-ylivoimapeliin jotain variaatiota. IFK:n ylivoimakuvio on täysin mielikuvituksetonta ja ennalta-arvattavaa
- yksi kpl. fyysinen pakki, joka naulailee äijiä seinälle omassa päässä.

Kahteen ensimmäiseen kohtaan voi vaikuttaa tällä kaudella, kolmas kohta tulee toivon mukaan kuntoon ensi kaudella.

IFK on muuten nyt puolimatkan krouvissa mestaruutta ajatellen. 6 voittoa on otettu, ja saman verran pitää vielä voittoja ottaa.
 

fakiiri

Jäsen
Mä haluan Martti Järventien EHDOTTOMASTI jatkavan HIFK:ssa.

Samma här! Ylipäätään toivon, että vaihtuvuus olisi mahdollisimman pientä ensi kaudella. Mara on ollut tiputuspeleissä erittäin hyvä ja kyllä miestä ensi kaudellakin tarvitaan. Ja omalla tavallaan haluaisin myös A. Vallinin jatkavan. Äijässä hemmetisti enemmän potentiaalia kuin mitä nyt on jäällä nähty.

Tämän päivän matsin jälkeen olen vakuuttunut lopullisesti, että finaaleihin mennään. Ja rohkeneeko tämän sanoa...finaaleissa mennään päätyyn saakka. Sitten kauden 1998-1999 en ole nähnyt yhtä rentoa, mutta raudanlujaa IFK:ta. Nyt vihdoin ja viimein jäällä on IFK, jossa jokainen jätkä luottaa itseensä ja joukkuekavereihin. Nyt vihdoin jäällä on IFK, josta huokuu rauhallinen määrätietoisuus. Joukkue on sinut itsensä kanssa, siksi jengissä kukaan ei pasko housuunsa tiukemmassa paikassa. Ja joukkue on löytänyt selvästikin oikean balanssin itseluottamuksesta kumpuavan ylpeyden ja nöyryyden välillä.
 

fakiiri

Jäsen
Mukana oli tosin vähän onneakin, kun Ahtola ei osunut kunnolla kiekkoon Granlundin syötöstä ja se kiekko meni Kousalle asti..

Eikös tilanteessa ollut Hade? Kiekko leijaili suoraan Haden lavan yli Kousalle. Hade ei oikein loppuun asti edes tilannetta yrittänyt, kun tajusi Kousan olevan vieressä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
mixu: Älä nyt jaksa mouruta Järventiestä! Eilen jakoi eniten taklauksia HIFK:sta ja oli tänäänkin aivan eliittiä. Anssi Rantanen on +100 kiloa tiukkaa massaa ja luulee olevansa sen vuoksi koskematon. Järventien kuolemaahalveksuva niitti Rantaseen kuuluu siihen kategoriaan, miksi joskus HIFK:n valitsin suosikiksi. Kovaa pelataan, aina. Ja loppuun asti.

Runkosarja on aivan eri maailma kuin pleijarit. Ville pointtasikin pirun viisaasti haastattelijalle, joka kyseli eilen, että mitenkäs sinulla on nyt herranjestas -4: "Ainoa mikä kiinnostaa, on otteluvoittosarake". Nokka peluuttaa ykköstä sellaisilla minuuttimäärillä, että tietää sille kertyvän miinuksia. Mutta lätkä on siitä hieno peli, että lopussa lasketaan tehdyt maalit per joukkue. Ei plusmiinukset per joukkue tai ykköskenttä vs. ykköskenttä. Kun HIFK kohtaa finaalissa Bluesin tai Jypin (pidän Jypiä edelleen todennäköisempänä), ykkösen miinustenkeruu loppuu siihen paikkaan. Näin uskon. HIFK:n taktiikka on kuolemaahalveksuvan hieno ja epäperinteinen: voitto on ykkösprioriteetti, kaikki muu on toissijaista. Juuri näin pelaavat Pohjois-Amerikan joukkueet arvokisoissa ja hämmentävät vuodesta toiseen olemalla "aina just playoffeissa kovia". Ne pelaavat joukkueen voitosta, eivät yksittäisten pelaajien pistepörssin perässä. Niin kauan kuin JUMALA , siis Lennu + PW-Kibe sekä nelonen tekevät tarvittavat nyytit, HIFK uhraa ykkösensä. Tämä on täyttä Sparta-meininkiä jo vuoden verran etuajassa. Upeaa luottoa tulee kolmoselle ja neloselle. Finaalivastustaja lähtenee siitä, että HIFK:n kolmonen ja nelonen on pysäytettävä ja silloin uskon / toivon kuvion muuttuvan. Ykkösen valtakausi palaa. Jos tämä näin menee, nostan Kalsongille hattua. Tässä ei jaeta tyyli- tai plusmiinuspisteitä, vaan pelkästään voittoja tai tappioita ja nyt on menossa se HIFK:n vuosikausia kaivattu playoffvaihde! Todistettavasti eka kertaa Nokan aikana HIFK pelaa juuri nyt täysin erilailla kuin runkosarjassa nojaten lujasti alempiin ketjuihinsa. Ja väitän, että tämä on ainakin Uramalle shokki. Narrejakin vastaan kuvio oli hieman erilainen ja nyt sitä on entrattu Lukkoa vastaan, niin sitä pitää! Juuri nyt HIFK:ssa näkyy niin paljon erilaisia sävyjä, että siitä ei voi olla diggaamatta!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eikös tilanteessa ollut Hade? Kiekko leijaili suoraan Haden lavan yli Kousalle.

Oli rightin pelaaja, kuten Kousakin, joten eipä jää paljon vaihtoehtoja. Hade se oli.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Haataja antoi kiekon mennä lavan yli, jonka jälkeen Ahtola yritti rystyltä byyriä epäonnistuen karkeasti. Kiekko kuitenkin osui Ahtolan lapaan (josta syöttöpongo). Lopun kaikki jo tietääkin.

edit. vitut Haataja edes ollut mestoilla. Micken syöttö -> Ahtolan epäonnistuminen -> Kousan maali.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Kyllä mäkin sanoisin Ahtola.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös tilanteessa ollut Hade? Kiekko leijaili suoraan Haden lavan yli Kousalle. Hade ei oikein loppuun asti edes tilannetta yrittänyt, kun tajusi Kousan olevan vieressä.
Piti ihan käydä tsekkaamassa maalikoosteesta ja kyllä se Ahtola oli.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Todella tärkeä voitto, ja nyt IFK on ensimmäistä kertaa (!) tänä keväänä poffeissa johdossa voittojen osalta.

Mutta se on pakko sanoa, että IFK on kyllä aikamoinen masokisti-joukkue. Ensin hankitaan suorastaan upealla tavalla 3-0 johto, ja kahdessa minuutissa toisen erän alussa lopetetaan luistelu kun seinään, ja päästetään vieraat maalin päähän... siihen vielä 2 jäähyä päälle. KAIKKI VAIKEIMMAN KAUTTA -näyttää olevan tämän kevään teema. Onneksi Kousa teki sen 4-2 maalin, sillä pohjanoteeraus (3 maalin johdon hukkaaminen) roikkui jo ilmassa, ja osa katsomossa purivat jo ranteita auki.

Mutta mitäs väliä sillä enää sitten on. IFK voitti ja elämä hymyilee risukasaan taas. Nyt on hyvä feelis. Kiitos voitosta ja hyvästä tunnelmasta, taas kerran :)
 

julle-jr

Jäsen
Ei ollut rightin pelaaja, vaan Ahtola siinä oli. Ja yritti kyllä rystyltä tehdä maalin, mutta ei onnistunut kuin hipaisemaan kiekkoon. Haatajaa en huomannut olevan lähelläkään.

Edit. Johan se tuli näköjään selvitettyä aiemmissa viesteissä.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Todellakin. Illan kohokohdat:

1) Järventie mällää Rantasen katolleen puhtaalla avojääpommilla ja jatkotilanteesta Granlund järkkäilee Kousalle maalipaikan >> 4-2. Mukana oli tosin vähän onneakin, kun Ahtola ei osunut kunnolla kiekkoon Granlundin syötöstä ja se kiekko meni Kousalle asti.

KYLLÄ!!! Se oli upea maali, ja siitä upeudesta 75% kuuluu Maralle, joka tänään pelasi paremmin kuin keskiviikkona. Perjantain matsia en nähnyt, joten sitä en voi kommentoida.

Hyvää lätkää 2 erää + vikat 5 minuuttia toisesta erästä. 3-0 ekan erän jälkeen on vaarallinen johto, ja jotenkin tuntuu, että varsinkin HIFK:lle tämä asetelma ei sovi. Tänään siitä selvittiin kuivin jaloin, mutta please, tätä hasarditouhua ei tarvitse tarjoilla sitten enää tänä keväänä. Vaikka toisaalta, olishan se nyt tylsää, jos ihan ilman draamaa mentäis päätyyn. :D

JHagin tavoin mua vituttaa myös suunnattomasti toi JP Jalon HIFK-antipatia. Samaa paskaa se oli keskiviikon matsissakin. Eikö tonne nyt saada jotain vähän parempaa selostajaa, hei? Mika Saukkostakin kuuntelee mieluummin kuin Jaloa, ja silloin uidaan jo syvällä.

Mut hyvältä näyttää tässä vaiheessa. Jotenkin meinaa epäusko aina välillä nostaa päätään, mutta kyllä tää vahvasti näyttää siltä, että 2 matsia ja homma on taputeltu. Lukko on jotenkin vaisu, eikä oikein vakuuta. Noronen on tekemässä samoja kuin viime keväänä, eli ei nyt varsinaisesti petä, mutta ei kyllä sitten pidä jengiä pystyssäkään. Tai no, torjuihan se Lukolle ekan matsin voiton, mut ei ainakaan tänään ollut kuin tavallinen kuolevainen.

Sekin on mahtavaa, että Kuhta ja Petrell ovat löytäneet jyvän. Tai Kuhdalla nyt jyvä oli kohdallaan jo runkosarjassa, mutta Petrell on aivan häikäisevä. Ja ihmeen hyvin jaksaa isoksi jätkäksi vetää, vaikka yleisesti ottaen noin raskastekoisella kaverilla palautuminen on vaikeampaa kuin esim. Tommi Kovasen ruumiinrakenteen omaavalla pelaajalla.
 

VSP73

Jäsen
Käsi sydämelle, kaikki te viisaat!

HIFK / K.Jalonen on ottanut opikseen virheistään. Oletteko te?

Tämän päivän HIFK pelaa vastustamatonta kiekkoa. Pelaa sitä hetkellä, jolloin oikeasti on merkitystä pelien lopputuloksella. Millään muulla ei olekaan. Nyt.

En ole KJ fani, en myöskään KJ-antifani. Arvostanpahan vain yli kaiken rohkeutta yrittää ja tehdyistä virheistä oppimista. Työni ja harrastukseni kautta tunnen kovan määrän eri lajien huippu-urheilijoita ja -valmentajia. Heistä monet entisiä oppilaitani. Yksi heistä on juuri nyt HIFK:n välierävastustajan päävalmentaja.

"Kaikki haluavat voittaa. Tärkeintä kuitenkin on halu valmistautua voittamaan". Näin kertoi #16, C hienossa Sport Magasinet -ohjelmassa aiemmin talvella. Näen tässä HIFK:ssa paljon upeita asioita: huikeaa asennetta, joukkueelle pelaamista, tason nostoa, sitkeyttä, rohkeutta.

On äärihienoa nähdä Lennu ja Kuhta liekeissä - when needed. Wirtasen pyyteetön työ. Puhumattakaan ns. 4-ketjun aikaansaannoksista. Pakkiosastollemme kaikki kunnia: nyt nähdään mitä oikeasti merkitsee kokemus! Taaimmaisena lukkona (HIFK:n) JR.

Kaikki lähtee yksittäisestä pelaajasta. Yksittäisen pelaajan pään sisään on tullut tällä kaudella kokemuksen syvällä äänellä - nykynäytöillä maustettuna - perusteltua faktaa. Kun oikean asenteen kertoimeksi laitetaan 25, tulos ei voi olla huono.

Kaikkien on silti hyvä muistaa kaiken olevan pahasti kesken: tilanteet ovat vasta 2-1 & 0-2.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös