HIFK:n peliesitykset

  • 1 153 285
  • 4 653
Tila
Viestiketju on suljettu.

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Havainnot olivat sekä ennen hajoamista että sen jälkeen...

Pointtihan oli siis nimenomaan se, ettei Cook ole loukkaantumisensa ja Baxterin loistopeluutuksen ansiosta edes saanut hirveästi näyttöpaikkoja....Eikä mielestäni tällöin voi rajatulla havaintomateriaalilla tehdä syvällistä analyysia. Ellet lähesty asiaa niin, että pelaajan kuin pelaajan täytyy terveystilanteestaan ja peliajastaan riippumatta välittömästi näyttää olevansa huikea tähti kentällä, tai leimaat epäonnistujaksi?...ei ole myöskään Cookin syy, että hän kuuluu joukkueen top4-puolustajiin.....
Olemme aivan samaa mieltä Cookin tasosta suhteessa IFK:n puolustukseen. Heikkisen loukkaannuttua Cook on tällä hetkellä IFK-pakeista kovatasoisin. Se seikka ei nosta miestä edes Jani Nikon tasolle, sen verran heikkoa on puolustuspään pelaaminen. Ylipäätään nyky-IFK:n puolustusta ei voi verrata mihinkään mieluisiin muistoihin. Paras vertailukohta lienee kausi, jolloin paras pakkimme oli Juri Kuznetsov ja jolloin saimme nauttia Peter "Aloha" Aholan hawaii -tyylisestä kiekkoilusta omassa päädyssä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Olemme aivan samaa mieltä Cookin tasosta suhteessa IFK:n puolustukseen. Heikkisen loukkaannuttua Cook on tällä hetkellä IFK-pakeista kovatasoisin. Se seikka ei nosta miestä edes Jani Nikon tasolle, sen verran heikkoa on puolustuspään pelaaminen. Ylipäätään nyky-IFK:n puolustusta ei voi verrata mihinkään mieluisiin muistoihin. Paras vertailukohta lienee kausi, jolloin paras pakkimme oli Juri Kuznetsov ja jolloin saimme nauttia Peter "Aloha" Aholan hawaii -tyylisestä kiekkoilusta omassa päädyssä.

Nostaisin näissä muisteloissa esille myös legendaarisen Rajala-Tuominen -parin, joka mahtuisi aivan heittämällä nykyiseen HIFKiin. Ja vanha kunnon Nikke Hedberg oli -huoh- parannettu versio Tommi Kovasesta. Lasse Korhonen on oikeasti huonoin pakki HIFK:ssa ikinä. Nyt otan huomioon siis pakit, jotka ovat saaneet runsaasti peliaikaa.

Kun Heikkinen on pois, HIFK:n on pakko tehdä se, mitä olen odotellut muutenkin: joku hyökkääjä heitetään alas. Tämä viimeistään osoittaa pakistomme tason, sillä esimerkiksi Fagu tai Porthen olisivat selkeästi vahvistuksia alakertaan.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Lasse Korhonen on oikeasti huonoin pakki HIFK:ssa ikinä. Nyt otan huomioon siis pakit, jotka ovat saaneet runsaasti peliaikaa.


Pakisto on IFK:n historian heikoimpia. En ole ikinä ollut "mikkihiiripakiston" kannattaja ja nyt näen yhden masentavan esimerkin pyörivän omalla alueella aivan hukassa peläten tuomarin vihellystä. Homma voisi kuitenkin alkaa toimimaan jo pelkästään yhdellä hankinnalla (sisältäen tietenkin valmentajanvaihdon). Ilkeä ISO pakki on pakko hankkia omaa maalia varjelemaan. Pelurin pitäisi pystyä vetämään tasokkaasti yli 20 minuutin peliaikoja. Mistä sellainen sitten löytyisi? Vinkkinä voin kertoa: ei irtoa halvalla.

Huonoja pakkeja on nähty. Historiasta löytyy myös näitä etukäteen lähes euroopan parhaiksi mainostettuja: Lambert, Hucko ja Junkka tulevat ainakin heti mieleen. Nämä pelurit olivat huonoja ja kalliita. Korhonen on ainakin halpa l. ei mielestäni huonoin hankinta. Ja tulihan sitä "Ahma-Akia" dumattua aikanaan aika reippaasti. Silloin tuntui huonoimmalta ikinä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ilkeä ISO pakki on pakko hankkia omaa maalia varjelemaan. Pelurin pitäisi pystyä vetämään tasokkaasti yli 20 minuutin peliaikoja. Mistä sellainen sitten löytyisi?

Kyllähän yksi iso ja ilkeä signaus pakistoon sisältäisi paljon muitakin vaikutuksia kuin hänen pelipanoksensa. Muistelepa Pena kiireidesi lomassa narrilaumaa sen jälkeen, kun he hankkivat Nortonin ennen paikallismatsia. Joka jätkä kasvoi yllättäen 10 cm ja 10 kg ja pataan tuli meille. Juuri tämänkin takia Baxter on havainnut Nielikäisen tarpeellisuuden kokoonpanossa. Lisäksi myös Murray arvostaa jonkunlaisen poliisiosaston olemassaoloa jengissä. Ja tämän ei ollut tarkoitus nostaa Nielikäistä, haluaisin Nortonin tai klooninsa asap pakistoon.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nostaisin näissä muisteloissa esille myös legendaarisen Rajala-Tuominen -parin, joka mahtuisi aivan heittämällä nykyiseen HIFKiin. Ja vanha kunnon Nikke Hedberg oli -huoh- parannettu versio Tommi Kovasesta. Lasse Korhonen on oikeasti huonoin pakki HIFK:ssa ikinä. Nyt otan huomioon siis pakit, jotka ovat saaneet runsaasti peliaikaa.

Noh noh. Nyt kyllä on pakko sanoa, että aika kultaa muistot termi todellakin on käyttökelvollinen tässä tilanteessa.

Hedbergin ja Kovasen vertaaminen on kyllä mielestäni räikeästi yliampuvaa. Ei esim. Kovanen nyt millään mittarilla niin huono pelaaja ole, kuin Hedberg. Kovanen on kuitenkin saanut luottoa muuallakin, kuin IFK:ssa ja ollut mm. JYP:n kapteeni ja siellä oltiin oikeasti vihaisia miehen lähdöstä. Hedberg puolestaan naurettiin Bluesista tänne ja tuomittiin jo etukäteen. Hedbergiä huonompaa puolustajaa joukkueeseen ei voida ikinä hankkia. Heitän Penalle tässä haasteen.

Hedberg, Rajala ja Tuominen olivat niin huonoja pelaajia, että heille jo naurettiin. Kovanen ja Korhonen ovat niin huonoja pelaajia, että heille ollaan vihaisia. Siinä on iso ero, koska niiltä pelaajilta, joille ollaan vihaisia voidaan jotain odottaakin. Esim. Korhonen saattaisi Aravirran valmennuksessa olla ihan pätevä viivapakki, kuten esimerkiksi Samuli Suhonen, joka tod. näk. tämänhetkisessä IFK valmennuksessa olisi aivan turakki.
 

mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noh noh. Nyt kyllä on pakko sanoa, että aika kultaa muistot termi todellakin on käyttökelvollinen tässä tilanteessa.

Hedbergin ja Kovasen vertaaminen on kyllä mielestäni räikeästi yliampuvaa. Ei esim. Kovanen nyt millään mittarilla niin huono pelaaja ole, kuin Hedberg. Kovanen on kuitenkin saanut luottoa muuallakin, kuin IFK:ssa ja ollut mm. JYP:n kapteeni ja siellä oltiin oikeasti vihaisia miehen lähdöstä. Hedberg puolestaan naurettiin Bluesista tänne ja tuomittiin jo etukäteen. Hedbergiä huonompaa puolustajaa joukkueeseen ei voida ikinä hankkia. Heitän Penalle tässä haasteen.

Kovasen huonous on myös meikäläisen mielestä hieman liioiteltua esim. yllekirjoitettuun nimeen verrattuna. Olkoonkin, että mies on kooltaan luokkaa mikkihiiri, eikä kiekollisenakaan ihan mitään huipputasoa, niin silti menisi ihan hyvin vaikkapa kolmospariin jonkun sopivan fyysisen peruspakin kaveriksi. Kokeneena kaverina pelaa kuitenkin enimmäkseen mielestäni ihan ok peruspeliä. Toki jos Kovasen hintalapussa seisova summa on liian iso niin syyttävä sormi osoittaa jälleen.. noh arvailkoon kukin mielessään, että mihin.

Hedberg, Rajala ja Tuominen olivat niin huonoja pelaajia, että heille jo naurettiin. Kovanen ja Korhonen ovat niin huonoja pelaajia, että heille ollaan vihaisia. Siinä on iso ero, koska niiltä pelaajilta, joille ollaan vihaisia voidaan jotain odottaakin. Esim. Korhonen saattaisi Aravirran valmennuksessa olla ihan pätevä viivapakki, kuten esimerkiksi Samuli Suhonen, joka tod. näk. tämänhetkisessä IFK valmennuksessa olisi aivan turakki.

Korhonen oli ihan ok kokeilu kiekolliseksi pakiksi, mutta kun homma nähtävästi ei natsaa ainakaan HIFK:ssa, niin miksi v-tussa kaveria ei pistetty kiertoon jo ennen kauden alkua. En tiedä onko vika tosiaan valmennuksessa, vai kaverissa itsessään, mutta ainakaan kehitystä ei ole tapahtunut yhtään, tullessaan HIFK:iin kaveri oli mielestäni kiekollisesti kohtuullisen potentiaalin omaava pienikokoinen pakki, jonka fysiikka/kokemustaso eivät vielä riittäneet SM-liigaan.
Nyt, reilua vuotta myöhemmin Korhonen on yhä edelleen fysiikaltaan samaa mikkihiiritasoa, kiekollinen peli ei ole kehittynyt yhtään, ikää ja kokemusta on kertynyt vuosi lisää, mutta silti kaveri pelaa IFK:n pakistossa vakio kokoonpanossa kohtuullisen isoja minuutteja. En kuitenkaan hauku Korhostakaan aivan paskaksi, luultavasti on enemmänkin kyse siitä, että kaveri on nyt sattuu olemaan vaan ihan väärässä paikassa, väärään aikaan. Normaali proseduuri on, että Lasse lähtee jonnekin maaseudulle kehittymään, kaverista tulee oikeasti pelimies, ja sen jälkeen takoo HIFKiä vastaan jokaisessa pelissä tehot 3+1. Ei mielestäni käyttöä nykyisessä pakistossa.

Ei tarvitse mennä edes kauemmaksi, kuin viime kauteen löytääkseen pakin joka kyllä mielestäni hakkasi molemmat yllämaintut paskuudessa 6-0, ja joka oli jopa niin huono, että sekä Pena että valmennus tajusivat ulkoistaa miehen takaisin länsinaapuriin, tämä kertoo jo jotain. Nimi on parempi jättää mainitsematta, että Pentti ei pakkipulassa bongaa sitä täältä ja hanki miestä takaisin.

Nyt meni kyllä aikalailla otsikon ohi, joten peliesityksiin vielä sen verran, että kovasti mä ihmettelen mihin hävisi se kauden alun edes kohtuullisen lupaavalta näyttänyt hyökkäyspeli (ja nimenomaan suhteutettuna siihen, että kyseessä olivat kauden ensimmäiset pelit), jossa oli jonkinlaista lupausta toimivasta keskialueen lyhytsyöttöpelista, ja pakkien hyvistä avauksista. Erehdyin jo ensimmäisten pelien perusteella luulemaan, että pakisto lunastaa potentiaalinsa, mutta tällä hetkellä tilanne on kääntynyt aivan toisin päin.

Laakso alisuorittaa mielestäni pahasti, mies oli jo viimekaudella helvetin varmaa peruspakkitasoa, ja odotin vielä parannusta hyökäyspään pelaamiseen, ja esim. u20-kisoissa teki kyllä ihan hyvää jälkeä hyökkäyspäässäkin, mutta tällä hetkellä homma ei toimi hirveän hyvin kummassakaan päässä. Mies sai valmentajilta kuitenkin kohtuullisen positiivisia kommentteja Nashvillen leirin osalta, ja tulee melko varmasti suuntaamaan rapakon taakse ensi kaudeksi. Voi toki vielä itse ryssiä mahdollisuutensa perseilemällä tämän kauden.

H.Pikkarainen on sama ylimielinen Hank joka lähti vuodeksi loukkaantumaan rapakon taakse, mikäs sitä olisi muuttanut. Kaverilla olisi potentiaalia olla aivan loistava kiekollinen pakki, jos joku pistäisi asenteen ja päänupin kondikseen. Käsiä löytyy vaikka muille jakaa, mutta mielestäni tarvitsisi jonkun todellla ammattitaitoisen valmentajan joka pystyisi kouluttamaan Hankia käyttämään vahvuuksiaan oikein. Pieni ylimielisyys on mielestäni ok, ja sopii mielestäni The Brändiin sellaisena, kuin minä sen käsitän, mutta molemmat HIFK:n Pikkaraiset käyttävät mielestäni ylimielisyyttään väärin; toinen ottaa turhia mussutuskymppejä, ja toinen fleguilee puolustuspäässä.

Heikkinen on ollut niin hyvä, kuin uskoinkin. Kunhan koko jengin perseily loppuisi, niin eiköhän meillä ole taas perinteitä kunnioittaen tässä se yksi liigan tähtipakki. Joku voisi vielä vähän opettaa Ilkkaa taklaamaan/ottamaan taklauksia vastaan tasapainoisesti, ettei ole aina itsekin perseellään. :) Harmittavaa, jos kaveri on nyt useamman kuukauden hajalla.

Cookista ei oikein pysty sanomaan mitään, kun kaveri on ollut aika pitkälti klesana, Pelsuja vastaan oli toki Heikkisen puuttuessa paras pakki. En pistäisi ihan heti pihalle, jos tilalle ei saada jotain "takuuvarmaa" nimeä tyyliin Lupaschuk.

Pakiston osalta loppu on tätä harmaata massaa. Kyllähän joku "Jere" toisi oman säväyksensä pakistoon.

Hyökkäyksestä on aika vaikeaa kirjoittaa, kun hyökkäys ei vaan kokonaisuutena toimi. Meillä on sairastuvalla kolme liigatasolla kovaa laituria, joista varsinkin pesoselta odotin paljon ennen kauden alkua; mies on todellakin "brändin" näköinen hyökkääjä, suoraviivainen kovaa taklaava laituri, joka osaa pistää kiekon reppuun saadessaan paikan, mielestäni selkeästi vaikkapa I.Pikkaraista parempi maalintekijä. Voi vaan arvailla montako kassia mies olisi viime kaudella tehnyt Pikun paikalla, Ilkka meinaan tuhlaili paljon paikkoja.

Laakkonen puolustaa mielestäni paikkaansa pienenä kädellisenä laiturina, joka tekee aika takuuvarmasti sen 35p/kausi, kun nyt ei T.Salmelaistakaan satu joukkueesta löytymään.

Guolla/Kuhta ovat molemmat olleet aika fleguja suuriman osan ajasta, alkaakohan Kibellä jo ikä painaa, kun samoja merkkejä oli viime kaudellakin. Guolla oli Pelsuja vastaan jo varsin hyvässä vedossa, ja ehkäpä veteraani siitä vertyy kauden mittaan, ikää ja loukkaantumisia on jo takana kiitettävästi, mutta kädet käyvät vielä parhaimmillaan todella hienosti, ja lättyä tulee lapaan. Jonkun pitäisi pistää nekin vähät "100 taalan" paikat sisään, Ahtola ei liene oikea tyyppi siihen.

Nuorisopuolelta Keränen/Ahtola ovat olleet ihan ok. Ahtola on kyllä ennemminkin nelos- kun ykkösketjun kamaa. Jerry omaa kyllä varsin hyvän pelikäsityksen, ja kokoakin on, mutta ne kädet.. Maalin tekeminen kahdella puupökkelöllä on saatanan vaikeaa, ja monet hyvät paikat ovat hukkuneet jerryn käsiin. Treeniä sillekin puolelle, ja kaverista voi tulla helvetin hyvä power forwardi, joka pystyy laittamaan äijää seinälle, tai tekemään paikasta maalin. Keränen taas on vähän hiipunut, väläyttää välillä kyniään, mutta jotenkin se viimeinen silaus puuttuu. Nyt tarvittaisiin ennen kaikkea ammattilaistasoista valmennusta, jossa painotetaan sopivasti voimaharjoittelun ja itse kiekon välillä. Keränen on sen tyyppinen pelaaja, joita toivoisin oikeasti näkeväni enemmän nykyisissä junnuissa, ja sitä kautta liigassa, itsevarma ja hyvä kiekon kanssa, vielä se viimeinen silaus puuttuu. Pari maalia jonkun kikan päätteeksi voisi tehdä ihmeitä Jannelle ja Jannen itseluottamukselle. Toki Jannen fysiikka tarvitsee vielä hieman kehitystä, mutta eikös sitä NHL:ään lähtiessä kaikki muutkin kasva 5cm ja paino nouse vähintään 10kg.

Eipä jaksa analysoida enempää, Lennu voisi tietysti osoittaa vähän kehittymisen merkkejä. Vesce on ihan ok, mutta tuntuu ettei nykyinen pelisysteemi hirveästi tue kaverin pelaamista (samoin Keräsen kanssa). Pitäisi päästä sinne hyökkäysalueelle vikkelänä ja hyväkätisenä kaverina pyörittämään peliä, mutta ilman järkevää hyökkäyspelisuunnitelmaa ja liiallisella puolustuspelin korostamisella kaikki jää yksin yrittämiseksi.

Juu. Penalle kenkää.

Edittiä sen verran, että Pelsuja vastaan joukkueen ns. pelillinen ilme oli jo aika hyvä, ja yksilötkin jo paransivat peliään, mutta varsinkin hyökkäyspelaaminen oli vieläkin aika karmeata katseltavaa.

Murrayta en suostu kritisoimaan, Rem on ÄIJÄ.
 
Viimeksi muokattu:

MegaMauler

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ihme jos jengi ei uskalla pelata fyysisesti, kun av on uskomattoman surkeaa.. Jos alivoima toimisi, jengi voisi pelata vaikka kuinka fyysisesti.. Ja Kuka onkaan tärkein pelaaja alivoimalla...
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Ei ihme jos jengi ei uskalla pelata fyysisesti, kun av on uskomattoman surkeaa.. Jos alivoima toimisi, jengi voisi pelata vaikka kuinka fyysisesti.. Ja Kuka onkaan tärkein pelaaja alivoimalla...

Suosittelen marssimaan lähimmälle lehtikioskille ja ostamaan uusimman Urheilulehden numeron 41/07. Sivuilla 22-25 on aika hyvin kerrottu, miksei IFK kykene pelaamaan fyysisesti.
 

Q

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC (kutsuttu kunniajäsen)
EDIT:

Nimimerkki Q miettii viikon kannattaako tällä palstalla kirjoittaa viestiin pelkkiä hah-sanoja. Vinkkinä sanottakoon, että ei kannata. Siitä seuraa penalttia.

Terveisin,

Moderaattorit
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hedbergin ja Kovasen vertaaminen on kyllä mielestäni räikeästi yliampuvaa. Ei esim. Kovanen nyt millään mittarilla niin huono pelaaja ole, kuin Hedberg. Kovanen on kuitenkin saanut luottoa muuallakin, kuin IFK:ssa ja ollut mm. JYP:n kapteeni ja siellä oltiin oikeasti vihaisia miehen lähdöstä. Hedberg puolestaan naurettiin Bluesista tänne ja tuomittiin jo etukäteen.

Mutta Hedberg pelasi jopa maajoukkueessa parhaimmillaan, funtsi sitä! Tämä ei ole Hedbergin kehumista, vaan asemoimista Kovaseen nähden. Kovanenhan on meikäläisenkin mielestä kelvollinen 3-parin pakki. Tosin helvetin ylipalkattu sellainen ja hinta/laatusuhteeltaan siis huonohko. Mutta pörrätköön mun puolesta tuolla mukana, ei se ihan lahjatonkaan ole.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta Hedberg pelasi jopa maajoukkueessa parhaimmillaan, funtsi sitä!
Kari Rajalakin pelasi maajoukkueessa aikoinaan, funtsipa sitä!

Kovanen olisi tosiaan kolmospakkipariin oikein hyvä puolustaja. Kovasen ongelma on se, että vaikka ikääkin on, kokemusta liigatasolta ei ole mitenkään älyttömästi (taitaa olla alle 300 peliä pelattuna liigassa). Eli siinä mielessä joukkueessamme ei ole yhtään todella kokenutta puolustajaa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuota... Ovatko kaikki kaukalon ulkopuoliset tahot väärässä? Kaikki onkin hyvin sekä koutsin ja että pelaajien mielestä?

Sunnuntain Hesarista:
"Kolme pistettä oli saatavilla, mutta vain yksi tuli. Muutama oman pään virhe tuli pahaan paikkaan ja ehkä kiekko pomppi paremmin TPS:lle", summasi Hannu Pikkarainen. "Me pelasimme muuten hyvän pelin, mutta maalinteko tökki. Meillä on kopissa kuitenkin hyvä fiilis ja me uskomme, että nykyisillä systeemeillä laiva saadaan kääntymään. Tosipelit ovat kuitenkin vasta keväällä", painotti Pikkarainen.

Täh?
 

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
"Me pelasimme muuten hyvän pelin, mutta maalinteko tökki. Meillä on kopissa kuitenkin hyvä fiilis ja me uskomme, että nykyisillä systeemeillä laiva saadaan kääntymään. Tosipelit ovat kuitenkin vasta keväällä", painotti Pikkarainen.

Täh?

Onhan tämä periaatteessa ihan totta, mutta Pikkaraiselta on lienee hämärtynyt realiteetti siitä, että samalla menolla tosipelit alkavat keväällä - ilman IFK:ta.

Samaa naureskelin sunnuntain lehteä lukiessani. Hank on siis yhtä tyhmä kuin ylimielinen.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Ei kommentissa mitään väärää...

Onhan tämä periaatteessa ihan totta, mutta Pikkaraiselta on lienee hämärtynyt realiteetti siitä, että samalla menolla tosipelit alkavat keväällä - ilman IFK:ta.

Samaa naureskelin sunnuntain lehteä lukiessani. Hank on siis yhtä tyhmä kuin ylimielinen.

...jos tosipeleinä pitää tasonmittauspelejä mestiksen parhaimpia jengejä vastaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
...jos tosipeleinä pitää tasonmittauspelejä mestiksen parhaimpia jengejä vastaan.

Eikös Hank sanonut samassa Hesarin haastattelussa ymmärtävänsä, jos fanit äänestävät jaloillaan joukkueen huonojen peliesitysten takia? Eli myönsi rehellisesti, että peliesitykset kaukalossa eivät ole kovin häävejä, joten ei ole ihme, että fanit jäävät pois katsomosta. On sillä siis sentään vähän järkeä päässään.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taisi kommentoida niin, että jos voittoja ei tule, fanit äänestävät jaloillaan. Tulkitsin Hankia niin, että peliesitykset ovat ok, mutta voittoja ei vaan ole tullut syystä tai toisesta. Oma käsitykseni taas on se, että häviönkin voisi ottaa vastaan hyvällä pelillä, mutta tätä kuraa ei todellakaan tee mieli katsella.
 

zaluun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tanska
Taisi kommentoida niin, että jos voittoja ei tule, fanit äänestävät jaloillaan. Tulkitsin Hankia niin, että peliesitykset ovat ok, mutta voittoja ei vaan ole tullut syystä tai toisesta. Oma käsitykseni taas on se, että häviönkin voisi ottaa vastaan hyvällä pelillä, mutta tätä kuraa ei todellakaan tee mieli katsella.

Tuntuu, että kaikki jotka HIFKin sisältä kommentoi kautta niin takertuu täysin vääriin asioihin. Adressissa ja katsomoiden tyhjentymisessä kun ei todellakaan ole kyse vain 10 viime pelistä, eikä varsinkaan pelkästään niiden tuloksista. Jatkuva perseily ja tyyli millä joukkue/organisaatio tälla kaudella on esiintynyt on se mikä faneja (tai no itse en ole Mederin mukaan fani, joten joudun spekuloimaan mahdollisten fanien ajatuksila) risoo. Ei tässä ole kyse pelkästään huonosta kaudenaloituksesta vaan aito huoli siitä, että on menettämässä jotain rakastamaansa.

Kyllä mä tappiotkin kestäisin, jos peli miellyttäisi. Jos peli näyttäisi edes vähän siltä, että se kääntyisi kunhan Pesonen ja kumpanit tulee back sairastuvalta niin kyllä katsomossa tulisi istuttua. Nyt matseissa käyminen lähinnä vaan vituttaa, kun tuntee katsovansa jotain ihan muuta joukkuetta kuin omaansa.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lainataan paria suurta, tilanteeseen sopivaa ajattelijaa.
Ensin Abe: "You can fool some of the people all of the time, and all of the people some of the time, but you can not fool all of the people all of the time".
Sitten Dubya: “You can fool some of the people all the time, and those are the ones you want to concentrate on.”
 

Harkins#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ville Peltonen, Rem Murray, DEFC #18
Eihän tän näin pitänyt mennä... 3 pistettä, wau!

Mieleeni hiipi vain jostain ajatus, että näinköhän jätkät pelasivat näyttääkseen tulevalle valmentajalle, mitä osaavat?

En millään jaksa uskoa, että saint. Paul olisi saanut jätkät pelaamaan.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja mitä nyt taphatuu

Nyt on sitten mielenkiintoinen tilanne edessä. Baxterkiekko onnistui siis tänään Tapparaa vastaan. Laakkonen tuli mukaan, sytytti omalta osaltaan joukkueen. Kohta on Pikkaraisen vuoro liittyä jengiin. Lundell pelannut taas unelmapelin. Mutta vain 2 * 2 minuuttia penalttia, eli tämä on väärin voitettu. Prkl.

Mitä tapahtuu nyt, jos Baxterkiekolla pystytään torstaina voittamaan narrilauman ? Jakautuuko tänne kirjoittavat tietäjät kahteen ryhmään
1. Kannattajiin joille vain voittaminen on tärkeää
2. Kannattajiin joille vain pelityyli ratkaisee

Meneekö koko adressissta ilmat pihalle jos voittoja alkaa tulla, entäs onko Sir Pena sittenkin fiksu joka jaksoi odottaa pitkäjänteisesti Baxterin lupausta saada homma hanskaan. Paljonko aikaa Baxter sai ostettua itselleen ? Entäs jos voitetaan vielä narrit. Tuleeko silloin lisäaikaa Baxterkiekolle ?

Oliko vain Tapparakiekko huonoa tänään, kun paikalla olleet kehuvat HIFK.n olleen kaikilla osa-alueilla kotijoukkuetta parempi.

Nyt eläämme todella mielenkiintoisia aikoja.

Pitääkö lähteä hallille torstaina millä mielin, toivoen Baxterille häviötä, jotta pelityyliä voitaisiin pelastaa, vaiko tukemaan joukkuetta narreja vastaan ?
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Baxterin hamejengi ja neitikiekko ei kyllä kiinnosta!

Kunhan HIFK hankkii yhden Vopatin, Lostedtin, Karalahden ja Mr. Hullun, niin lähden intoa puhkuen hallille....
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Odotan tietoa Tampereella olleilta, itse olen ollut tekstarien varassa ja ymmärtääkseni HIFK hallitsi peliä, voitto oli ansaittu, mutta valitettavasti HIFK ei pelannut yhtään rohkeampaa kiekkoa kuin ennenkään. Laakkosen maali oli telkkarista nähtynä upea, noilla käsillä saa sisään vähemmistäkin paikoista. Tappara-asiantuntijat, tunnen heitä 2 kpl ja pidän kumpaakin lätkäjätkänä, laskivat suuren osuuden myös Tapparan huonohkolle pelille. Olisiko ollut asennevammaa?

Tästä on kaksi tietä eteenpäin:

1) HIFKin normaalireaktio eli tumput putosivat kädestä samantien, kaikki on ihan ok ja näillä mennään. Ei pakkia, ei veskaria, Jannehan oli taas hyvä ja blaa blaa blaa. Tämän kirjoituksen voi vapaasti kaivaa esiin keväällä: Niin kauan kuin Lundell-Ahlqvist on maalivahtikaksikkomme, HIFK ei missään tapauksessa yllä finaaliin asti riippumatta runkosarjasijoituksestaan. Itse pidän pronssiotteluakin liian kovana vaatimuksena mv-kaksikollemme, mutta huippukädet hyökkäyspäässä voivat meidät sinne kiskoa. Itsestäänselvyys loppuun: Olen mielelläni väärässä. Mutta tiedän olevani oikeassa

2) Hengähdetään 5 minuuttia ja ruvetaan rakentamaan kaikin keinoin parempaa pelikirjaa ja tehdään välttämättömät pelaajahankinnat: ainakin pakki ja veskari. Ja Cookia ei minnekään, vittu vaikka viiden ulkkarin kierrolla rohkeasti, kun hyökkääjiä meillä terveenä riittää. Guolla ja Vesce vuorottelisivat filassa tässä skenaariossa. HIFK ei edelleenkään osaa hyökätä, eikä karvata, eikä tarjoa minkäänlaista viihdettä katsojille. Nykyinen valmennustrio ei tätä pysty kääntämään. Vaihtaisin tästäkin voitosta huolimatta Baxterin välittömästi Summaseen, jos mahdollista. Vähintäänkin Baxter tarvitsee rinnalleen jotain ihan muuta kuin Rindellin ja Lindforsin. Baxter-Surenkin, sen haluaisin nähdä. Toinen edustaa fyysistä HIFK:ta, toinen osaa puolustaa ja miksaus voisi toimiakin. Rindell on sellainen perseennuolija, että kannattaa näköjään aina ykkösensä pelisysteemiä häntä heiluen eikä tarjoa minkäänlaista täydennystä. Tämän huomaa jo Baxterin kehonkielestäkin. Rindell ei myöskään koskaan vieraile presseissä kertomassa käsityksiään. Johtuu siitä, että hänellä ei ole niitä.

edit: Mainittakoon, että HIFK-legendoista Hexi on ollut matsissa ja oli tietenkin tyytyväinen voitosta, mutta valitteli neitikiekosta. Kannattaa huomioida tämäkin: HIFK on ollut parhaimmillaan isolla jäällä. Tämä on selvä merkki siitä, että liike toimii, fyysisyys ei.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pahoin pelkään, että tämäniltainen voitto Tapparasta oli kokonaiskuvan kannalta huono asia. Nyt Baxter saa jälleen hävitä useamman pelin putkeen, ennenkuin IFK:ssa rupeaa tapahtumaan yhtään mitään ja sitä mukaa huononnamme mahdollisuuksiamme keväällä.

Nythän mestaruusjuna on raiteillaan ja seuraavissa otteluissa 7000 katsojaa ja infernaalinen tunnelma. Sehän nyt on vähintä, mitä faneilta voi odottaa.
 

Vasikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Nurmella, Jäällä ja Parketilla
Valitettavasti koko Hockey HIFK:n kuva alkaa selkeytyä ja olen erittäin surullinen.
Toivon ja rukoilen.että olen väärässä, mutta jos en, tämä on ennen näkemätön puhallus.

Ihmettelin lausetta,Jumala johdatti minut Helsinkiin. Ja jossakin vaiheessa tuli lausunto "käyn kirkossa silloin tällöin"(vapaat lainaukset)

Dinot te luulitte .usettavanne, mutta teille tehtiin Dinot!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Pahoin pelkään, että tämäniltainen voitto Tapparasta oli kokonaiskuvan kannalta huono asia. Nyt Baxter saa jälleen hävitä useamman pelin putkeen, ennenkuin IFK:ssa rupeaa tapahtumaan yhtään mitään...
Olen tietenkin iloinen voitosta, kuten aina, mutta tuota minäkin pelkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös