HIFK:n peliesitykset

  • 1 155 993
  • 4 653
Tila
Viestiketju on suljettu.

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä kaudesta saattaa vielä tulla ihan hyvä, kunhan sairastupa saadaan tyhjemmäksi. Ja kuten tiedät, rosteri ensi kaudelle tulee olemaan vielä enemmän toiminta-ajatuksen mukainen.

Tästä en ole eri mieltä. Päin vastoin juuri siksihän tässä on vituttanut, kun mahdollisuudet vaikka mihin olisivat olleet ja ovat toki vieläkin olemassa, mutta niitä mahdollisuuksia ei ole haluttu käyttää hyödyksi. Nyt näyttää vähän paremmalta, mutta kyllä mä edelleen sitä toista pakkia kaipailen. Sen verran kuitenkin on kuulunut, että senkin suhteen näyttää nyt tilanne paremmalta kuin vielä muutama viikko sitten.

JHagin sanoja käyttäen reagoin tapahtuneisiin enkä oletettuun tulevaan, osaan ja myös uskallan vaihtaa mielipidettä ja antaa tunnustusta, kun se on tarpeen. Nyt on hieman, mutta vieläkään niitä kaikkia mahdollisia tekoja ei ole tehty, mutta katsotaan nyt mitä seuraava viikko tuo tullessaan. Kyllä minä tunnustusta annan, kun sen aika on, toistaiseksi ei ole ollut.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Siitähän olisi hyvä lähteä että tämä nuorten pelaajien esiinmarssi olisi herätysliike koko joukkueelle, vemppaosasto mukaan luettuna. Samoin Söden tuleminen puolustukseen otetaan varmasti vain positiivisena asiana joukkueessa, niin kuin muutamista haastatteluista on voinut jo ilmetä. Puolustukseen saatiin leveyttä ja näin ollen Honkasta voidaan alkaa roolittamaan vielä enemmän, laitetaan se vaikka neloseen Keräsen tilalle tuomaan fyysisyyttä.

Onko meille tulossa vielä yksi pakki lisää vai mitä vihjailit? Ja mistä päin maailmaa kyseinen hankinta saattaisi tulla?
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäs Kuhdassa vikana? Karmea palkka tietysti, mutta muuten? Hyvinhän Kille veti loukkaantumiseensa asti. Ilman sitä olisi tehnyt arviolta 50 pinnaa tällä kaudella. Jos se ei riitä mestaruutta tavoittelevan joukkueen ykköskentän laiturille, niin kovat on vaatimukset.
Millä tavalla pisteet tulee? Paljonko syö muilta maalipaikkoja, montako kertaa yrittää päättää hyökkäyksen? Tehokkuusprosentit voisivat olla paremmatkin. Joku tilastonikkari voisi kaivaa sm-liiga sivuilta prosentteja.
Ei tarvitse olla meedio, jos sanoo, että Artulla ja Pikulla on laukaisumäärä vs maalit prossa parempi....tilastonikkaria odotellen.... Ja ongelma on juuri siinä, että joku muukin on valmis maksamaan Kibelle ylisuuren palkan, joten halvemmalla tuskin suostuu IFK:ssa pelaamaan, joten annetaan mennä ja Haataja tilalle. Muutenkin Kuhdan ura menossa ehtoo puolen suuntaan iön lisääntyessä. Henk.koht. ei mitään Kibeä vastaan ja esim Espoon edellisessä matsissa oli hienoa katsella kiekonhallintataitoa...
 

scholl

Jäsen
Millä tavalla pisteet tulee? Paljonko syö muilta maalipaikkoja, montako kertaa yrittää päättää hyökkäyksen? Tehokkuusprosentit voisivat olla paremmatkin. Joku tilastonikkari voisi kaivaa sm-liiga sivuilta prosentteja.
Ei tarvitse olla meedio, jos sanoo, että Artulla ja Pikulla on laukaisumäärä vs maalit prossa parempi

Vaikka itse olen ennen kautta veikannut Luttisesta jopa sm-liigan maalikuningasta niin olen silti sitä mieltä, että eroja noissa on siinä, että Kuhta tekee maaleja myös silloin, kun ei ole maalipaikkoja lainkaan. YV saattaa olla kuraa, mutta silti mies saattaa löytää jonkun paikan etukulmasta, mistä menee sisään. Toki prosentit on silloin huonommat, mutta olennaista on yrittää. Jos joukkueella ei peli oikein kulje niin yrittämällä voi silti saada pari menemään sisään, jos on hyvä kuti.

Pikkaraiselle ja Luttiselle pitää olla pelattuna paljon paremmat maalipaikat. Toki Karalahti olisi paukuttanut pari metriä ohi maalin niistä paikoista, mistä Pikkarainen on laittanut sisään, joten en maalintekijöiden onnistumisia dissaa. Tuon vain esille sen, että Kibe on hieman erityyppinen.
 

Voppie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilkka Pikkarainen (43 ottelua, 20 maalia, joista 9 YV:llä. 2 voittomaalia)

-laukauksia 180 --> onnistumisprosentti 11,1
-0,465 maalia / ottelu

Arttu Luttinen (44 ottelua, 19 maalia, joista 7 YV:llä. 2 voittomaalia)

-laukauksia 213 --> onnistumisprosentti 8,9
-0,432 maalia / ottelu

Kimmo Kuhta (27 ottelua, 12 maalia, joista 3 YV:llä. 1 voittomaali)

-laukauksia 133 --> onnistumisprosentti 9,0
-0,444 maalia / ottelu

Tilastojen valossa siis aika tasainen kolmikko. Piku hieman muuta kaksikkoa edellä, mutta hyvin pieniä nuo erot ovat. Kaikki kolme ovat hemmetin tärkeitä jamppoja ja jokaiselle löytyy nyt ja jatkossakin paikka meikäläisen IFK:ssa.

Lähteenä tilastoille SM-liigan nettisivut.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Millä tavalla pisteet tulee? Paljonko syö muilta maalipaikkoja, montako kertaa yrittää päättää hyökkäyksen? Tehokkuusprosentit voisivat olla paremmatkin. Joku tilastonikkari voisi kaivaa sm-liiga sivuilta prosentteja.
Ei tarvitse olla meedio, jos sanoo, että Artulla ja Pikulla on laukaisumäärä vs maalit prossa parempi....tilastonikkaria odotellen....
En o nikkari, mutta (http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kokonaan.html?l=k_maalit&s=08-09&t=hifk)

Luttinen 19 maalia, 213 laukausta --> 8,92%
Pikkarainen 20 maalia, 180 laukausta --> 11,11%
Kuhta 12 maalia, 133 laukausta --> 9,02%

Ja vertailun vuoksi:

Hirso 11 maalia, 165 laukausta --> 6,67%
Petrell 7 maalia, 131 laukausta --> 5,34%
Pesonen 8 maalia, 119 laukausta --> 6,72%

Kuhta on yhä hyvä tekemään maaleja muttei liksan kyllä enää pitäisi olla niiden SM-liigan aivan kärkipalkkojen joukossa. Sopivalla hinnalla kuitenkin ehdottomasti jatkoa, pelaajatyypiltään kun on sopivasti erilainen kuin Luttinen ja Pikkarainen.

Loppuun pakko todeta HIFK:n "junnu- ja mestismiehistön" yllättäneen mut todella positiivisesti. Olin siis melko lailla väärässä mollatessani esim. Honkasta. Pahoittelut siitä mutta onneksi näin päin. Nyt kun Söderholm tuli mukaan niin pakisto on oikeastaan enää sitä rightin ylivoimatykkiä vajaa. Tosin, Pikkarainen on paukutellut 9 yv-maalia ja Luttinen 7. Missäs se Pikkarainen sitä ylivoimaa pelaakaan? Jos halutaan viivalle uusi rightin puolen yv-tykki seuraa siitä todennäköisesti joko Pikkaraisen tai Luttisen yv-ajan ja sitä mukaan myös tehojen pudotus. Kaikkea kun ei voi saada.

Tarvitseeko HIFK siis välttämättä uutta rightin pakkia ylivoimalle? Kyllä ja ei. Mun mielestä se olisi oikeastaan viimeinen sinetti tohon jengiin. Nyt, Söderholmin tulon jälkeen pakisto on jo luokkaa hyvä mutta sillä yhdellä onnistuneella hankinnalla pakisto olisi jo todella hyvä. Mutta hyvinhän se Ilkkakin on toisaalta viivalla pelannut, ei siinä mitään. Eli jos uusi pakki tulee niin en toisaalta hirveästi valita vaikka se olisi esim. Mengelen kloonaama Turunen. Tuossa SM-liigan tilastosivujen puolustajien listalla (http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kokonaan.html?l=k_maalit&t=hifk&type=rp) on kyllä melkoinen outous, HIFK:n pakeista Turusella on plus-miinus saldossa +10 kun taas kaikki muut pakit on pakkasen puolella.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Sehän kertoo aika selkeästi sen, että Turunen on jäällä ollessaan onnistunut todella hyvin puolustustehtävissä. Ja Kankaanperän kanssa pelatessaan tämä puolustajapari on ollut kaikista varmin meidän joukkueessa, samalla myös kokenein ainakin toistaiseksi.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Kuhta on yhä hyvä tekemään maaleja muttei liksan kyllä enää pitäisi olla niiden SM-liigan aivan kärkipalkkojen joukossa.

Ehdottomasti. Lisättäköön vielä, että tällä kaudella Kuhta on osoittanut pystyvänsä auttamaan joukkuetta muullakin tavalla kuin maaleja tekemällä.

Kuhta vanhenee ja hidastuu, mutta pelinlukutaito ei katoa minnekään. Alkukausi osoitti, että Hakkaraisen kuntokoulussa oli saatu uutta vauhtia ja puolustus työskentely oli todella hyvää luokkaa ja KJ käyttikin Kuhtaa paljon alivoimissa. Kuhta ei nostele miehiä seinille, mutta hoitaa kärkikarvaajan tehtävän esimerkillisesti. Nuorilla on usein vauhtia ja tahtoa karvaamiseen, mutta ajoitus on pielessä.

Pelkästään pelisuoritusten pohjalta antaisin pitkän jatkosopimuksen, mutta sitten täytyy ottaa huomioon vielä kaukalon ulkopuoliset asiat. Pelaajilla on arvoa joukkuelleen myös markkinointi mielessä (johon lasken myös yhteistyökumppanit). Toisilla pelaajilla tämä merkitys on valtava, toisilla nolla. Ammattimiehet osaava varmasti laskea, mikä arvo Kuhdalla, mutta itse arvelisin sen olevan yksi suurimpia nykyisessä joukkueessa. Hyvin monelle Kuhta on Mr. HIFK ja sen täytyy väkisinkin näkyä palkassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Millä tavalla pisteet tulee? Paljonko syö muilta maalipaikkoja, montako kertaa yrittää päättää hyökkäyksen? Tehokkuusprosentit voisivat olla paremmatkin. Joku tilastonikkari voisi kaivaa sm-liiga sivuilta prosentteja.

Kun nyt kerran pyysit, niin kaivelin hieman tilastoja liigan sivuilta.

Koodi:
pelaaja      O  M  S  P  L

Kuhta:       27 12 12 24 133
Luttinen:    44 19 12 31 213
Pikkarainen: 43 20 10 30 180

Tuosta jos laskee laukaisutarkkuutta, niin saadaan seuraavat lukemat:

Kuhta tarvitsee 11,08 laukausta tehdäkseen yhden maalin -> tarkkuus 9,02%
Luttisella vastaavat lukemat ovat 11,21 ja 8,92%
Pikulla puolestaan 9 ja 11,11%

Pikun selvästi muita parempia lukemia selittää luonnollisesti pelaaminen viivamiehen paikalla yv:llä, millä en kuitenkaan yritä ottaa yhtään pois miehen saavutuksista.

Katsoin vertailun vuoksi Haatajankin tilastoja, jotka näyttivät tältä:

Koodi:
Haataja:     44 20 20 40 173

Haataja tarvitsee yhteen byyriin 8,65 vetoa ja osuu siis 11,56 prosentin tarkkuudella. Haataja on kieltämättä todella vaarallinen päästessään laukomaan. Toivottavasti tekee ensi kaudella tuhojaan IFK:n paidassa.

Vilkaisin nopeasti kaikkien liigajengien tilastoja tältä kaudelta, ja näytti siltä, että liigassa on vain kourallinen (n. 10) pelaajia, joiden laukaisutehokkuus on Kibeä parempi, kun puhutaan laitahyökkääjistä. Sentterit ovat asia erikseen. Tosin piste/peli-tilasto oli muutamilla hyökkääjillä huonompi kuin meidän Killellä. Kokonaisuudessaan Kibe on siis edelleen aika hyvä pelimies. Ja alkukaudesta mies oli erittäin liukkaassa kunnossa ja aiheutti jo pelkällä liikkeellään vastustajan pakeille runsaasti päänvaivaa ja vissiin muutaman koukkaus- tai kiinnipitämisjäähynkin.

Mutta turha tästä on vängätä. Onhan totta, että Kiben palkka on niin suuri, että jos pyyntö ei yhtään pienene, niin lähteköön vapaasti rahastamaan ulkomaille. Eikä mulla mitään sitä vastaan ole, jos Kibe lähtee Sveitsiin tai Ruotsiin pelaamaan. Suomessa en kuitenkaan usko kenenkään maksavan Kuhdalle niin kovaa liksaa, kuin mitä mies nauttii tällä hetkellä IFK:ssa. Enkä usko, että Kuhtakaan haluaa Suomessa pelata muualla kuin IFK:ssa. Voin tietysti erehtyä tässä ja ensi kaudella Kuhta skulaa Blegissä tai Kärpissä. Pidän sitä kyllä erittäin epätodennäköisenä.

edit: pari muutakin tilastonikkaria näköjään ilmoittautui palvelukseen
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos halutaan viivalle uusi rightin puolen yv-tykki seuraa siitä todennäköisesti joko Pikkaraisen tai Luttisen yv-ajan ja sitä mukaan myös tehojen pudotus. Kaikkea kun ei voi saada.

Tarvitseeko HIFK siis välttämättä uutta rightin pakkia ylivoimalle? Kyllä ja ei. Mun mielestä se olisi oikeastaan viimeinen sinetti tohon jengiin.

Eihän mikään estä Pikua pommittamasta onetimereita b-pisteeltä verkon perukoille. Tai sitten olisi molemmissa yv-kuvioissa kova right-puolen siniviivatykki: ykkösessä se "raitin Söde"/"Jere"/"brianfahey" ja kakkosessa Piku. Ja kuten moni on todennut, niin oikea puolustaja saa paremmin pidettyä viivan kiinni ja ehtii nopeammin puolustustehtäviin, jos vastustaja meinaa päästä vastahyökkäykseen.

Leftin Söde saatiin jo, joten JOS tuohon jengiin saataisiin kovaa ja tarkasti laukova right-pakki sekä pari ukkoa telakalta pois, niin sitten voisi melko levollisin mielin alkaa odotella kevään tosipelejä. Ainakin kenttäpelaajien suhteen. Maalivahtipelikin on Niemisen ansiosta loistokunnossa, mutta pieni huolenaihe on, miten Hattu jaksaa tämän otteluruuhkan keskellä. Tässä on nyt seitsemän päivän sisällä neljä peliä, joista kaksi jo tosin on takana. Pieni huili silloin tällöin varmasti tekisi terää, ja on iso kysymysmerkki, mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun Pitkämäki tai Ahlqvist "lomittaa" Niemistä. Hatun loukkaantumista en uskalla edes ajatella. Onneksi ensi maanantain Kärppä-matsin jälkeen härkäviikot on ohitettu ja kohta koittaa maaottelutauko.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se rightin pakki olisi siinäkin mielessä erinomainen hankinta, että jos Piku loukkaantuu, meillä ei ole jengissä muita righteja kuin Pöysti, jota en ihan 1.yv:llä viivamiehenä näe. Pari kautta sittenhän meillä oli täysin päinvastainen ongelma, kun oli Murphya, Karalahtea ja Saarista. Leftin ukon puute oli tuolloin ongelma. Niin ne ajat muuttuu.

Toivotaan, että loukkaantumisia ei tule, eikä Pikua EHT-höntsissä tulla näkemään, koska osallistuminen sinne tietäisi 90%:n varmuudella loppukauden huilia.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tehopisteet top5: 1. Hirso 46, 2. Luttinen 31, 3. IPikkarainen 30, 4. Heikkinen 28, 5. Kuhta 26.
Maalit: 1. IPikkarainen 20, 2. Luttinen 19, 3. Kuhta 12, 4. Hirso 11, 5. Pesonen 8
Syötöt: 1. Hirso 35, 2. Heikkinen 21, 3. Bates 16, 4. Pesonen 15, 5. Kuhta, Petrell ja Luttinen 12.
+/-: 1. Turunen +10, 2. Hirso +7, 3. Petrell +3 4. Kuhta, Bates, Ramstedt +2

Hirso on toisena koko liigan pistepörssissä 46 pisteellä. Ilkka Pikkarainen on liigan paras maalintekijä 20 maalilla Haatajan kanssa, Luttinen komppaa 19 maalilla. Hirschovits johtaa syöttötilastoa koko liigassa 35 syötöllä. Heikkinen on kolmantena koko liigan puolustajien pistepörssissä 28 tehopisteella. Turunen on sijalla 19-23 koko liigan puolustajien +/- tilastossa. Turunen on ainoa HIFK:n puolustaja, joka on plussalla. Pakko Turuselle on ajatella jatkosopimusta. Kankaanperä oli -10 viiden pelin jälkeen. Sen jälkeen 39 peliä on mennyt +9, joka tekee yhteensä -1.

Nyt ei mitään maalivahdeista...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viitaten lähinnä tuossa vähän ylempänä oleviin melko analyyttisiin viesteihin, joissa ruodittiin Kuhdan tehokkuutta ja/tai merkitystä joukkueelle, niin on mielenkiintoista huomata, miten muutaman voiton ja Söden tulon jälkeen tunnnelma täällä IFK-osiossa on taas miellyttävän leppoisa ja rauhallinen. Vielä runsas viikko sitten täällä oltiin huutamassa kenkää kaikille ja viestit olivat suunnilleen pelkkää vittusaatanaa, kun IFK kulki tappiosta toiseen. Nyt on tullut neljä peräkkäistä voittoa, Nieminen huseeraa maalillaan kuin paraskin brodöör ja enimmäkseen junnuista koostuva jengi vyöryttää peliä vastustajan päähän vaihto toisensa jälkeen. Ja jos vihulainen pääsee meidän päätyyn, niin Hattu tekee pari game saver -torjuntaa, seuraavassa hyökkäyksessä verkko heiluu toisessa päässä ja IFK-fanit huutaa nananananaa... Kojokin on yht'äkkiä saanut joukkueen pelaamaan niinkuin pelikirja neuvoo, eikä niinkuin Stadin Elviksiä huvittaa.

Jos sama tekemisen meininkin jatkuu, ja jos se jatkuu yhtä tehokkaana kuin viime peleissä, niin kautta 08-09 ei ehkä sittenkään ole hävitty.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosin, Pikkarainen on paukutellut 9 yv-maalia ja Luttinen 7. Missäs se Pikkarainen sitä ylivoimaa pelaakaan? Jos halutaan viivalle uusi rightin puolen yv-tykki seuraa siitä todennäköisesti joko Pikkaraisen tai Luttisen yv-ajan ja sitä mukaan myös tehojen pudotus.

Toisaalta IFK:n ylivoima ei ole ollut kovin kehuttavaa ja yv-maalien määrä ei ole mitään nollasummapeliä, yksi lisää jollekin ei ole yksi pois joltakin. Vaan määrää voi kasvattaa reilustikin. Pikkarainen ei vedä viivalla kahta minuuttia kerrallaan, vaan ehkäpä vain yhden. Jos sen toisenkin minuutin vetäisi joku vastaava rightin äijä, meillä olisi luonnollisesti enemmän yv-maaleja ja enemmän pisteitä, eikä mikään ole Pikkaraiselta pois.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
...on mielenkiintoista huomata, miten muutaman voiton ja Söden tulon jälkeen tunnelma täällä IFK-osiossa on taas miellyttävän leppoisa ja rauhallinen.

No sitä se voittaminen tuo. Leppoisuutta ja rauhallisuutta. Kauan kaivatun pakkivahvistuksen hommaaminen ja Niemisen hyvät otteet helpottavat myös kummasti.

Pelkkä häviäminen ei aina sitä "vittusaatanaa" tuo, vaan häviäminen surkealla peliesityksellä ja pelaajien huonolla asenteella. Jos joukkue häviää sellaisella peliesityksellä, jota IFK oli esittänyt esimerkiksi Lahdessa Pelicansia vastaan, ja esitti seuraavassa pelissä Lukkoa vastaan stadissa, niin kyllä siinä kirosanojen kuuluukin lennellä, jos vähänkään on "valveutuneempi" kannattaja. IFK:n pelaajilta on lupa vaatia asennetta, kun me kerran seuralle rahaa katsojina tuodaan. EVVK-fanille on aivan se ja sama, voitetaanko vain hävitäänkö. Ei tunnu missään ja tappiot näyttäisikin antavan joillekin suuremman nautinnon. Sitäkin koulukuntaa täällä JA:ssa valitettavasti pyörii.

No, joukkueesta vielä sen verran, että loukkaantumiset ottavat toki veronsa. Ja se vero tulee kasvamaan pian, vaikka nyt nuoriso onkin ollut jopa liekeissä. Toivotaan nyt hemmetti, että huhut Lopin ja Batesin tulosta pian takaisin pitävät paikkansa, niin saadaan leveyttä rosteriin.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kibe

Tackar och pockar tilastoista.
Piku siis hieman edellä... mutta oleellisin pointti on se että Pikun&Artun palkka = Kiben palkka noin karkeasti. Kyllä mullekin jatko kelpaa, mutta max 2/3 palkalla nykyisestä ja siihen tuskin Kibe suostuu. Tämä tarkoittaa, että lähtenee, koska samalla rahalla voi saada parempaa kuin Kibe. Jostain pitää luopua, sama juttu, että eipidä ostaa hyviä pelaajia vain ostamisen tähden.... esim. IFK ostaisi kevääksi voimalaiturin, kun sattui hyvä pelaajamarkkinoille vapautuvan.

Joku vertasi Lennuun ja Hirsoon.... näiden herrojen isoimmat vahvuudet eivät ole snaipperi maalintekijänä, vaan jossain muualla kuten tiedättekin.

Siis kun ihmetellään kenelle IFK maksaa noita ylisuuria palkkoja niin Kibe on yksi iso säästökohde hinta-laatusuhteessa.
 

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
Nyt näyttää vähän paremmalta, mutta kyllä mä edelleen sitä toista pakkia kaipailen. Sen verran kuitenkin on kuulunut, että senkin suhteen näyttää nyt tilanne paremmalta kuin vielä muutama viikko sitten.

Kyllä nyt täytyy jo vähän tunnustusta jakaa, Söden kotiuttaminen oli kova veto, Suomalainen 30v huippupakki on aina kova juttu.

Itselläkin ollut aika negatiiviset fiilikset, mutta jos tähän vielä 1 hyvä pakki tulee niin sitten täytyy sanoa, että toimistossa on tehty kaikki mitä voidaan. Bates oli hyvä veto, Söde on hyvä veto ja siihen päälle vielä se yksi pakki ja enää on kiinni mitä siellä kentällä tehdään ja miten loukkaantumisten kanssa menee.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten voi 3-0 johdon ryssiä ja hävitä vielä matsin, kuitenkin pitäisi olla kohtalaisen tärkeä peli. Kai sille sitten selitys saadaan, kun matsissa olleet palaavat hallilla koneen ääreen. Kyllä olisi nyt kolme pistettä kelvannut, kun tarjottiin. Kerhokin näyttäisi häviävän, voi vidu.
 

Pure

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Nyt vituttaa niin helvetin paljon että lähden ryyppäämään vaikka tipaton tammikuu on menossa, siis vittu miten on mahdollista hävitä tuossa vaiheessa? Kaikille kenkää ja fööni takas, VITTU!
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten voi 3-0 johdon ryssiä ja hävitä vielä matsin, kuitenkin pitäisi olla kohtalaisen tärkeä peli. Kai sille sitten selitys saadaan, kun matsissa olleet palaavat hallilla koneen ääreen. Kyllä olisi nyt kolme pistettä kelvannut, kun tarjottiin. Kerhokin näyttäisi häviävän, voi vidu.

Johdolta on tullut kielto nousta kuuden parhaan joukkoon. Säälipleijarit tarkoittaa vähintään yhtä lisäpeliä, josta saa lipputulot pitää itse.

e. Onhan tämä naurettavaa... 3-0 ->3-5 liigan huonointa vierasjoukkuetta vastaan. Taas tehdään oma elämä vaikeeksi ja uskon edessä olevan tappioputken(Kärpät, Ässät, TPS).
 

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
enää on kiinni mitä siellä kentällä tehdään ja miten loukkaantumisten kanssa menee.

No niin, nyt siellä kentällä hävittiin liigan paskimmalle vierasjengille vaikka 3 minsassa johdettiin 3-0. Ihan paikalla olematta voin veikata, että 3-0 vaiheessa vedettin selkä suoraksi ja rotsit auki munaskuita myöden ja oltiin jo Suomen Mestareita, ja hyvinhän se meni. Joo oli loukkaantumisia jne, mut mitäs mä nyt sanoisin ... Mä en usko, että tossa jengissä on asennetta pärjätä vaikka hommattaisiin Nick Lidström ja Prongerin Krisu puolustukseen.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan paikalla olematta voin veikata, että 3-0 vaiheessa vedettin selkä suoraksi ja rotsit auki munaskuita myöden ja oltiin jo Suomen Mestareita, ja hyvinhän se meni.

Ei ihan tuossa vaiheessa vielä. 10 minuutin kohdalla peli olisi voinut olla 6-0 tai 8-0. Sitten alkoi kävely ja toisessa erässä lisättiin repertuaariin mukaan syötöt vastustajalle. Nyholmin eka ja Kangen kolmas olivat täydellisiä syöttöjä, joista ei tarvinnut kuin pistää sisään. IFK osoitti jälleen sen, että kun peli ei kulje täydellisesti se ei kulje ollenkaan ja turpaan tulee heti ihan keneltä vaan. Rutiinitaso on liigan heikointa, siksi kausi menee niinkuin menee. Alakerta vuotaa kuin seula heti, kun jätkät ei pelaa taitojensa ylärajalla.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No niin, nyt siellä kentällä hävittiin liigan paskimmalle vierasjengille vaikka 3 minsassa johdettiin 3-0. Ihan paikalla olematta voin veikata, että 3-0 vaiheessa vedettin selkä suoraksi ja rotsit auki munaskuita myöden ja oltiin jo Suomen Mestareita, ja hyvinhän se meni. Joo oli loukkaantumisia jne, mut mitäs mä nyt sanoisin ... Mä en usko, että tossa jengissä on asennetta pärjätä vaikka hommattaisiin Nick Lidström ja Prongerin Krisu puolustukseen.

Olet kyllä niin oikeassa siinä että selkä suoristui 3-0 tilanteessa, loppu ekassa erässä oli enää pelkkää pelailua. Toisessa erässä Ilves taklasi IFK-pelaajista paskat pihalle ja voitti kaikki kaksinkamppailut. Jätkät pyöri kentällä täysin puolivaloilla ja ilman mielenkiintoa tehdä töitä. Neloskentälle tuli pari virhettä omassapäässä ja Kanki antoi namupassin tasoitusmaalissa, sen enempää ei tarvittu Ilveksen tulemisessa tasoihin. Kolmas erä ei tuonut mitään muutosta HIFKin peliin, sama perseily jatkui. Hyökkääjien avauksien hakemisessa ei ole mitään järkeä, jätkät odottaa hyökkäyssinisellä pakkien avauksia. Niin joo, Hirso voitti taas pelissä maksimissaan 4 aloitusta.

edit. Ei tuonut Söde ainakaan vielä mitään positiivista puolustuspelaamiseen, koska viisikkopuolustaminen oli taas aivan perseestä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koodi:
...
5.  Kärpät   43 71  
6.  HPK      44 68  
-------------------
7.  Lukko    45 65  
[B]8.  HIFK     45 65[/B]  
9.  Ilves    43 60  
-------------------
10. Pelicans 44 60  
11. TPS      44 59 
...

Vähän turhan jännäksi tämä on taas kerran menemässä. IFK:lla on jäljellä vielä 13 peliä, joista 7 pelataan Nordiksella.
Ennen Ruotsin EHT-turnausta pelataan vielä kolme kierrosta:

Ma 26.01 Kärpät - HIFK
To 29.01 HIFK - TPS
Ma 02.02 HIFK - Ässät

Edessä on kolme todella tärkeää peliä ja Kärpät olisi heti hyvä voittaa tuohon alkuun. Toivottavasti telakalta saadaan kokeneita pelaajia, sillä kuten Isaksson sanoo, niin IFK:n nuoren joukkueen rutiinitaso ja selkäranka on sellainen, että edessä voi olla taas tappioputki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös