Tämä on kyllä ehdottomasti nyky IFK:n onnen kausi, joka nyt on menossa. Siellä on vähän jokaisen ennakkosuosikin peli ihan sekaisin, ja muilta osin liiga on nyt todella tasainen. AInoastaan Ilves pelaa sinne päin, mitä uskalsi odottaakin, mutta täysin ei vielä Ilveskään vakuuta. Lukko taas on enemmän tai vähemmän ylllättänyt, mutta katsellaan nyt rauhassa mihin suuntaan siellä kelkka kääntyy kauden lähetessä loppuaan.
IFK:lla on siis tällä täysin olemattomalla pelitavallaan kiinni mahdollisuudessa pelata mestaruudesta, joka taas hyvin rakennetulla, ja tasapainosella joukkueella sekä erinomaisella valmennuksella olisi ihan läpihuutojuttu tällä kaudella.
Yhä enemmän samalla paljastuu, toisin kuin vaikkapa Ramu siellä linnassaan muuta kuvittelee, niin liigassa on todellakin liikaa joukkueita tällä hetkellä, sillä sen verran tasoltaan on nyt kaikenkaikkiaan sekavaa koko touhu. Tarkoitan siis sitä, että Ramun lienee turha haaveilla liigan nyt "avauduttua", siitä syntyvän tilanne, jossa kiekkoilijoille löytyisi tulevaisuudessa enemmän ammattilais pelaajille töitä, saati että palkat olisivat kasvussa avaamisen myötä.
Nähdyllä suunnalla sitä vastoin lienee ihan turhaa haihattelua mikään 10 + 10 liiga, saati että olisi toisessa vieläpä 12 joukkuetta. Toki jos palkat putoavat paljon, niin voisi pieni mahis olla moiselle, mutta ei kyllä hyvältä näytä sen suhteen.
Mutta joo, staffi saa kumarella sadat kerrat mekkaan päin tästä kaudesta, joka vielä saattaa saada staffin näyttämään Suomen parhaalta, joka taas on pelottavaa, koska nyt ei kukaan muista katsella sen tuloksen taakse, vaan sorvataan samoin tein uusi viisivuotiskausi koko staffille.
Tässä ei enää piru vie tiedä, että mitä pitäisi oikein toivoa, sillä tokihan se mestaruuskin maistuisi, vaikka itse tämä kausi vähän on siitä terää vienytkin, mutta toisaalta ei kiitos enää yhtään lisäkautta tällaista duunarikiekkoilua, jossa vedetään lähinnä vain sillä fiiliksellä ja yksilötaidolla pisteitä, joita ei niitäkään tulisi tällä pelitavalla, ellei siellä olisi useampikin joukkue nyt täysin sekaisin syitä, joita ei nyt vaan ymmärrä.
Ei ymmärrä, koska ei ole tullut seurattua muiden joukkueiden pelejä ollenkaan tällä kaudella, joten vaikeaa sanoa, mikä niillä mättää. Ehkä kaikilla jengeillä on paskat valmentajat, tai sitten juurikin se joukkueiden tasapainoisuus on kateissa, koska pelaajien taso ei vaan riitä.
Hämmästyttävä kausi, ja ehdottomasti villen staffin suurin mahdollisuus siihen mestaruuteen, ja jos ei sitä tule, niin mielellään en kyllä enää ensi kautta tätä katsoisi edes tämän vertaa kuin nyt on tullut katsottua.
Tällä kaudella ei vaadita nimittäin ihmettä sen mestaruuden voittamiseen, ihan vaan toimivaa peruspelaamista, ja huippu maalivahtipeliä. Tsemppikin voi vajavaisella joukkueella riittää nyt siihen mestaruuteen, jos vain ne yksilöt suorituvat loppuun saakka.