Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 495 359
  • 9 175

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taponen ei saa mitenkään liikaa kritiikkiä osakseen. On ollut kohta vuoden aivan tusina maalivahti tähän liigaan. Kuten on monta kertaa todettu, tekee aina torjuessaan / yrittäessä torjua itsestään todella pienen ja tämän lisäksi on huonoin maalivahti liigassa läpiajo tilanteissa.

Se miksi HIFK hirttäytyy kiinni Taposeen, ei ole hänen vikansa. Toivottavasti ura lähtee lentoon jossain muualla vielä, koska täällä se ei näytä lähtevän enää.


No tämä Taposen keissi on kyllä sellainen asia, joka jakaa meidän jengin faneja aika kahteen eri leiriin ja osa taas jää johonkin siihen väliin. Eli osa on sitä mieltä, ettei Taposesta ole tämän jengin ykkösveskariksi, eikä heiltä löydy luottoa häntä kohtaan. Osa taas luottaa hyvinkin paljon ja jotkut osittain.

Juttelin kerran erään Fan Clubin jäsenen kanssa tästä veskaritilanteesta ja kysyin ihan hänen mielipidettä ja sitä, että onko heillä miten suuri luotto Taposta kohtaan, niin hän sanoi niin, että hän ja Fan Club luottavat kyllä Taposeen ja pitävät häntä ihan hyvänä ykkösveskarina.

Sitten taas omassa katsomonosassani olen huomannut jopa valitettavan paljon sitä, ettei Taposta kohtaan tahdo moniltakaan sitä luottoa oikein löytyvän. Eli mielipiteitä asiasta riittää kyllä.

Läpiajot myös rankkarit mukaanlukien ovat kyllä kieltämättä ne Taposen heikko kohta ja toivoisin todella sitä, että se hänen pelinsä alkaisi parantua näiden osa-aluieiden suhteen.
 

Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Musta kakkosketju oli tänään jopa ykköstä parempi jos suhteutetaan peliaikaan ja yv aikaan. Noh yv oli kuraa, mutta kakkonen järjesti useamman paikan ja ylivoiman ihan omalla pelaamisellaan.

Mutta joo, ykkösketjun takaa tarvitaan tukea ihan joka kentältä. Eteenkin 3-4 ketjut on ihan kauheeta seurattavaa.
Kyllä, ykkösketju palasi kuolevaisten joukkoon. Lehterältä huonohko peli ja Vesalainen piti etäpäivän.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt on ihan uusi ulottuvuus saatu näihin keskusteluihin. Eräs fan clubin jäsen.


No sitä nyt vaan kuulee yhtä ja toista, kun juttelee hallilla monien tuttujen ja puolituttujen kanssa. Vai et kai sä muka luule, että kaikki 8000 matsissa käyvää henkilöä olisivat kaikki just samaa mieltä sun, mun tai kenen tahansa kanssa. Eiköhän sitä asiasta kun asiasta riitä aina mielipiteitä suuntaan ja toiseen, kuten itsekin tossa aikaisemmin jo sanoin.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on sinänsä hauska paradoksi, kun IFK:n kauden alun voitot Kiekko-Espoosta kuittasit termillä:"helpot voitot heittopussijengistä".

Joo, mutta silloin ei voinut vielä tietää. Lähtökohtaisesti nousijaporukka on heittopussijengi.

Pistekeskiarvo on edelleen hyvä, mutta trendi on laskeva. Viimeiset 5 ottelua on pelattu keskiarvolla 1,4. Sitä ennen tuli viidestä pelistä täydet 15 pistettä. Nyt on kasassa 42 pistettä ja viimeisen 5 kauden aikana (täydet kaudet, koronavuodet poistettu) neljänteen sijaan on vaadittu keskimäärin 102 pistettä ja runkosarjan voittoon 114 pistettä. Neljänteen sijaan riittäisi tämän laskukaavan mukaan siis 60 pistettä jäljellä olevista 40 ottelusta eli tasan 1,5 pinnaa per peli. Runkosarjan voittoon tarvittaisiin 72 pistettä lisää, eli 1,8 pistettä per ottelu. Ensimmäinen ei tunnu mahdottomalta tavoitteelta, mutta tämän hetken suoritustaso ei riitä 1,8 p/o tahtiin. Liikaa menee maaleja omiin ja voittaminen varsinaisen peliajan puitteissa tuntuu yhtä vaikealta, kuin viime kaudella. Tasureilla ja mahdollisilla lisäpisteillä homma ei hoidu.
 

Rutale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers.
Musta kakkosketju oli tänään jopa ykköstä parempi jos suhteutetaan peliaikaan ja yv aikaan. Noh yv oli kuraa, mutta kakkonen järjesti useamman paikan ja ylivoiman ihan omalla pelaamisellaan.

Mutta joo, ykkösketjun takaa tarvitaan tukea ihan joka kentältä. Eteenkin 3-4 ketjut on ihan kauheeta seurattavaa.
Juu toivottavasti Marleau sais harkkakauden tatsin takas. Komarov pelaa sen 2-3 hyvää pelii ja sit tulee taas jotain vammaa.
Sen jälkeen ihan paperii.
Vastustaja vie takakarvalla helvetisti kiekkoja leksan hitaasta lavasta.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikä peli missään nimessä Taposeen tänään kaatunut, sitäkin olin tossa jo varmaan parissa viestissä tänään sanonut. Jotenkin vaan meidän jengin fanit osaavat olla liian negatiivisia näiden tappioiden jälkeen ja mielestäni erityisesti Taponen saa usein liikaakin sitä kritiikkiä osakseen.

Karhunen tänään 94,6 % ja Taponen 86,4 %. Jos prosentit olisivat olleet toisinpäin olisi IFK voittanut 5-1. Ei ehkä kaatunut Taposeen, mutta ei hän hirveästi jeesannut myöskään.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No tämä Taposen keissi on kyllä sellainen asia, joka jakaa meidän jengin faneja aika kahteen eri leiriin ja osa taas jää johonkin siihen väliin. Eli osa on sitä mieltä, ettei Taposesta ole tämän jengin ykkösveskariksi, eikä heiltä löydy luottoa häntä kohtaan. Osa taas luottaa hyvinkin paljon ja jotkut osittain.

Juttelin kerran erään Fan Clubin jäsenen kanssa tästä veskaritilanteesta ja kysyin ihan hänen mielipidettä ja sitä, että onko heillä miten suuri luotto Taposta kohtaan, niin hän sanoi niin, että hän ja Fan Club luottavat kyllä Taposeen ja pitävät häntä ihan hyvänä ykkösveskarina.

Sitten taas omassa katsomonosassani olen huomannut jopa valitettavan paljon sitä, ettei Taposta kohtaan tahdo moniltakaan sitä luottoa oikein löytyvän. Eli mielipiteitä asiasta riittää kyllä.

Läpiajot myös rankkarit mukaanlukien ovat kyllä kieltämättä ne Taposen heikko kohta ja toivoisin todella sitä, että se hänen pelinsä alkaisi parantua näiden osa-aluieiden suhteen.

Taposen tilastot ovat nähtävissä Liigan sivuilta. Siellä on muutakin kun päästettyjen maalien keskiarvo ja torjuntaprosentti. Missään tilastossa mies ei oikein vakuuta. On itse asiassa varmaan ihan heikoimmasta päästä useamman kauden otannalla ykkösveskareista. Ihan samalla tavalla näitä voi vertailla, kuin minkä tahansa muunkin pelipaikan tilastoja. Mikäli joku on sitä mieltä, että on riittävä ykkösveskari nyt tai tulevaisuudessa, niin tämä perustuu optimismiin tai siihen, että IFK:n pelitapa jotenkin ei tue hänen vahvuuksiaan. Siinähän on myös sitten Hovisen tilastot tältä ja viime kaudelta katseltavissa rinnalla samasta joukkueesta. HIFK on maalivahtipelissä minun mielestäni hirttäytynyt kiinni siihen ajatukseen, että omista halvalla kasvatetaan. Säästetään tärkeimmällä pelipaikalla.

Sympaattinen kaveri. Toivoisi niin kovasti onnistumisia, mutta ei pysty isossa kuvassa kantamaan vastuuta. Hyvä peli siellä ja toinen täällä.
 

Rutale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers.
No tämä Taposen keissi on kyllä sellainen asia, joka jakaa meidän jengin faneja aika kahteen eri leiriin ja osa taas jää johonkin siihen väliin. Eli osa on sitä mieltä, ettei Taposesta ole tämän jengin ykkösveskariksi, eikä heiltä löydy luottoa häntä kohtaan. Osa taas luottaa hyvinkin paljon ja jotkut osittain.

Juttelin kerran erään Fan Clubin jäsenen kanssa tästä veskaritilanteesta ja kysyin ihan hänen mielipidettä ja sitä, että onko heillä miten suuri luotto Taposta kohtaan, niin hän sanoi niin, että hän ja Fan Club luottavat kyllä Taposeen ja pitävät häntä ihan hyvänä ykkösveskarina.

Sitten taas omassa katsomonosassani olen huomannut jopa valitettavan paljon sitä, ettei Taposta kohtaan tahdo moniltakaan sitä luottoa oikein löytyvän. Eli mielipiteitä asiasta riittää kyllä.

Läpiajot myös rankkarit mukaanlukien ovat kyllä kieltämättä ne Taposen heikko kohta ja toivoisin todella sitä, että se hänen pelinsä alkaisi parantua näiden osa-aluieiden suhteen.
Ihan pieneen asiaan on nyt tartuttava. Ainakaan mun kanssa et oo puhunu, koska fan club jäsenenä en luota pätkääkään Taposeen.
Kai ymmärrät, että mielipiteitä on just niin paljon ku pyllynreikiä, jokaisella on omansa?
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan pieneen asiaan on nyt tartuttava. Ainakaan mun kanssa et oo puhunu, koska fan club jäsenenä en luota pätkääkään Taposeen.
Kai ymmärrät, että mielipiteitä on just niin paljon ku pyllynreikiä, jokaisella on omansa?


No en varmaan ole, mutta onhan noita fan clubin jäseniä varmaan jopa useita satoja? Niin aivan taatusti sielläkin riittää mielipiteitä suuntaan ja toiseen ja jos joku sanoo siellä, että "kyllä me Taposeen luotetaan", niin tiedän kyllä sen, että hän ei varmasti tarkoita siitä koko fan clubin, vaan todennäköisesti itseään ja joitakin hänen kavereita/vieruskavereita/puolituttuja yms. vastaavia, jotka jakavat saman mielipiteen.
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsellä on kyllä ollut viime vuosina vähän päinvastaiset ajatukset. Pikemminkin niin, että Kärpillä on joka kerta ollut Nordiksen kirkkaissa valoissa ihan helvetin vaikeaa. Useimmiten on turpaan tullut, ja nöyryyttävästi.


Juu siis viime kaudella ainakin meni kaikki kohtaamiset meille, joten ei onneksi ole aina Kärpät suinkaan poistunut Nordikselta voittajana. Mutta usein se ihmismieli on vaan sellainen, että ne negatiiviset asiat jäävät helpommin mieleen, kun ne positiiviset. Tämän näkee myös tässä keskustelussa, mitä tulee Taposen otteisiin maalin suulla.
 

X-Hearted

Jäsen
Ei saatana, vedot oli kevyesti Helsinkiin, ja täällä puhutaan suurinpiirtein kriisistä. Kärkijengi kuitenkin.

Ukoilla pelin hallinta 70-30 ja kirvestä kaivoon. Totaalipaikat varmaan 20-3. En mää olis kuitenkaan huolissaan pelitavallisesta ongelmasta, vaan siitä miten Kärppien uudehko pelisysteemi tullaan murtamaan. Ei siellä montaa vapaapaikkaa kyllä sota-alueella ollut tänään, 1. marraskuuta. Paitsi nyt Kivistö, mutta sitä ei lasketa.

Jännä nähä mitä pelitavallisia juttuja tullaan muuttamaan, kun tullaan Ouluun.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Taponen torjui tänään 86-prosenttisesti. Kärpät sai 2,5:n maaliodottamalla 3 maalia. Taponen oli tänään hyvin keskinkertainen maalivahti. Silti ajattelen, että siinä mielessä ei missään nimessä hävitty Tapsaan, että IFK siis tosiaan päästi vain 2 maalia varsinaisella peliajalla. Se riittää siihen, että puolustus antaa hyökkäykselle mahdollisuuden voittaa
Keskinkertaisella maalivahdilla ei pitkässä juoksussa voiteta pelejä. Ei kaaduttu Tapsaan, mutta yksi piste meni siihen piikkiin. Ja kun molemma veskarit ottivat kakkosmaalit vähän helposti, yliverto-Tapsa olisi sen ottanut. Ja olisimme voittaneet. Siinä on keskiverto-Tapsan ja yliverto-Tapsan ero.

Nyt ollaan taas totuttu keskivertohommaan veskariosastolla. Kyllä minä haluaisin nähdä Liigan top 3 osaamista siellä.
 

Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Ei saatana, vedot oli kevyesti Helsinkiin, ja täällä puhutaan suurinpiirtein kriisistä. Kärkijengi kuitenkin.

Ukoilla pelin hallinta 70-30 ja kirvestä kaivoon. Totaalipaikat varmaan 20-3.
Siis mitä helvettiä!? Näihinkö pitäisi olla tyytyväinen, kun tulos on 1piste? Kyse on kuitenkin kilpasarjasta jossa voitot ja tappiot lasketaan. Miten se muuttaa tulosta vaikka vedot olisivat olleet 100-10 ja pelin hallinta 90-10, jos tuloksena on tappio? Ei kukaan muista enää keväällä, että hei joo, ainakin voitettiin vedot ja hallittiin pelejä, mutta kaikki muistaa kyllä hävityt pisteet ja ottelut.
 

Maajohtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK;n ylivoimaisesti suurimmat ongelmat on että ykkösketjun jälkeen ei oikein ole mitään. Keskinkertainen mv-osasto, kakkosketjussa jonkun verran toivoa, mutta puuttuu pelintekijä siitäkin. Ei yksi ketju pitkälle kanna. Lehterä kun loukkaantuu niin alamäki alkaa toden teolla.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Siis mitä helvettiä!? Näihinkö pitäisi olla tyytyväinen, kun tulos on 1piste? Kyse on kuitenkin kilpasarjasta jossa voitot ja tappiot lasketaan. Miten se muuttaa tulosta vaikka vedot olisivat olleet 100-10 ja pelin hallinta 90-10, jos tuloksena on tappio? Ei kukaan muista enää keväällä, että hei joo, ainakin voitettiin vedot ja hallittiin pelejä, mutta kaikki muistaa kyllä hävityt pisteet ja ottelut.

Ei varmasti kukaan ole tyytyväinen tappioon, mutta ei se silti tarkoita, että suoritus oli huono. Suurimman osan ottelusta Kärpillä ei ollut hippaa, mutta taas puolustuksen kannalta Kärpät pelasi hyvän peli. Joka tapauksessa nuo elementit kun ottelun sisältää löytyy niin otteluita on mahdollista voittaa.

3 pistettä oli otettavissa, mutta se valui pieniin nyansseihin. Ei oltu teräviä maalintekotilanteissa ja Kärppien maalit tuli selkeistä virheistä joita sitten viimeisenä Taponen ei pysty paikkamaan.

Tänään taas uusi peli ja edelleen pienet marginaalit.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
HIFK;n ylivoimaisesti suurimmat ongelmat on että ykkösketjun jälkeen ei oikein ole mitään. Keskinkertainen mv-osasto, kakkosketjussa jonkun verran toivoa, mutta puuttuu pelintekijä siitäkin. Ei yksi ketju pitkälle kanna. Lehterä kun loukkaantuu niin alamäki alkaa toden teolla.
Tämä. Lehterän ei tarvitse edes loukkaantua vaan sattuu vain huono päivä kuten eilen. Kantokykyä ei ole. Kodytekin vitja ei luo maaleja. Seppällä on ainoa poikkeus alaketjuissa.
 

FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Aika paljon täällä huudellaan ajatusta, että IFK hävisi taas Taposen ja Peltosen huonoutta. Maalikoosteen katsottua tulee varmaan johtopäätökseen, että ottelun lopullisesti ratkaisi Lehterän surkea pelin luku jatkoajalla. Gardiner oli kiistatta Lehterän mies 3 vastaan 3 pelissä, ja Lehterä lähti rynnistämään ja luomaan 3-2 tilannetta jättäen ratkaisumaalin tekijän täysin vapaaksi.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Aika paljon täällä huudellaan ajatusta, että IFK hävisi taas Taposen ja Peltosen huonoutta. Maalikoosteen katsottua tulee varmaan johtopäätökseen, että ottelun lopullisesti ratkaisi Lehterän surkea pelin luku jatkoajalla. Gardiner oli kiistatta Lehterän mies 3 vastaan 3 pelissä, ja Lehterä lähti rynnistämään ja luomaan 3-2 tilannetta jättäen ratkaisumaalin tekijän täysin vapaaksi.
Minusta ykkönen oli kauttaaltaan eilen väsyneen oloinen eikä keskittymisen suhteen oltu ainakaan ytimessä. Vaikea syytellä kun miettii mitä kuormaa ja millä tavoin ovat sitä kantaneet. Muiden kenttien pitäisi pystyä tällaisissa vähämaalisissa peleissä toimittamaan tarvittava tulos pöytään, edes joskus.

Jatkoaika, lyhyt sellainen, oli aloitustappion jälkeen ihme junnusäntäilyä. Sen sijaan että oltaisiin edes yritetty pelata pyrittiin antamaan joku ylikova paine kiekolliseen ja sen seurausta voitiin katsoa tulostaululta.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Matsi meni eilen kuten meni, sillä IFK ei painanut paikoista maaleja. 4-1 tai 4-2 tai 5-2 voitto näytti aika todennäköiseltä. Kun maaleja ei saatu ja meillä suht kylmä veskari niin meneehän sitä pari maalia varsinaisella peliajalla omiin ja mennään jatkoille. Ei mielestäni voi sanoa, että IFK olisi pelannut huonosti, ei vain tehnyt maaleja. Taponen otti useita tärkeitä torjuntoja kuitenkin. IFK pystyi ottamaan monesti pelin virtausta itselleen ja pakotti Kärpät huonoihin ratkaisuihin. Ja aika pienestä oli kiinni, ettei 12 maalipaikkaa johtanut eilen 4 maaliin.

Jengin on todella vajaa, pakkia ja kahta hyökkääjää tarvitaan, mutta silti pelasivat niin että voitto oli ihan realistinen odotus.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei se siellä toteemina seiso. Se että siinä hetkessä ei reagoi. Mitä sen olis tuossa tilanteessa pitänyt tehdä?
Olisi pitänyt toimia, kuten pitää, ennakoivasti ainakin. Ts. kertoa ennen kautta jo, että jos olemme saamassa 5-4 tai 5-3 yv:n, eikä ole juuri maalitilanteeseen mahdollisuuutta ja esim. pökkelöketju jäällä, niin kiekko annetaan vastustajalle. Eri pelaajien pitää tietää miten toimia missäkin tilanteessa.
Sama ykkösellä - ei kannata jatkaa puurtamista, jos on pitkä vaihto takana, vaan brake.
Jos ykkönen on fresh, niin voi jatkaa. Ja jos peliaikaa on runsaat 2 minuuttia, ei pidä rikkoa yhtenäisen yv:n mahdollisuutta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Oli eilen paraatipaikat C3 ja näki koko pelin täydellisesti. Hyökkäyspeli oli surullista aloitusten ja tarkkuuden kanssa. Ja sitten kun natsasi, siellä oli Leksaa sutimassa jonnekin tai Kody vetelemässä veskan syliin. Huono ilta, harmi että osui eiliselle. Yksi piste voitettiin!
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Mjoo. Mutta kun jäähyt olivat tulossa, erää oli yli kaksi minuuttia jäljellä. Ei ollut kiire poikkasta, jos ei saada aloitusta hyökkäysalueelle. Ja sitä ei millään saatu. Ja on siirretty rangaistuskin ihan hyvää peliaikaa, voi pyörittää ylivoimaa ilman alivoimamaalin riskiä
Mutta ei pökkelöketjulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös