HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 273 410
  • 5 186

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Eilisestä voi kyllä hyvällä syyllä sanoa, että kaaduttiin maalivahtipeliin. Toki voi miettiä, miksi päästetään vastustaja vetämään, kun omalla maalivahdilla on maskia edessä, mutta ei niitä voi kaikkia estää kuitenkaan. Ja siitähän ei ollut kaikissa maaleissa edes kyse.
Kyllähän niissä komessa ekassa maalissa maskimies sai ihan rauhassa asetella itsensä kohdilleen eikä vetäjään ollut kukaan menossa kiinni. Yksi tuollainen voi mennä, mutta pitäähän valmennuksen tuollaisesta antaa palautetta. Nyt meni kolme samanlaista maalia. Eikä tietty Taponenkaan niissä venynyt, vaikka suoraan hänen piikkiin ei voi pistää. Koko puolustuspeli on tällä viikolla levinnyt käsiin ja tänään on pakko pistää se kuntoon.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ennakolta kun tätä viikkoa veikkailin, niin laskin tämän pelin kategoriaan: Kalpasta ei saada hippaakaan. Laskin että pistesaldo on viikolta tulee koostumaan näistä edellisistä peleistä. Toisaalta IFK on yllättänyt minut positiivisesti tällä kaudella jo useamman kerran. Silti KalPa tähän väliin tuntuu ihan vuorelta. Ottelun kuvasta pitää tulla aika erikoinen, ykkösen onnistua ja kolmen muun kentällisen kyetä tekemään KalPan omista lähdöstä vaikeaa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jahas, tänään olisi vastassa aina paha KalPa. Kuopiolaiset ovat aloittaneet kauden kyllä todella hyvin ja on iso haaste meille.

Pelissä itsessään ei tällä hetkellä huoleta muu kuin maalivahtipeli. Meille on tehty järjettömästi maaleja viime aikoina, joten maalivahtien on pakko alkaa torjumaan - oli sitten maalissa Taponen tai Hovinen.

Meillä kuitenkin on täällä nyt kaksi hyvää maalivahtia, kun saatiin Hovinen taas takaisin ja nyt onneksi on se hyvä puoli, että sen papin paluun myötä Taposella ei ole enää samoja paineita niskassaan, kun hänen ei tarvitse pelata jokaista peliä. Laittaisin kyllä silti tästä myös jonkun verran puolustuksen piikkiin ja silläkin on varmasti ollut tässä osansa, että puolustuksesta on puuttunut hyviä miehiä harva se peli. Nyt kun Melart ja Sund ovat puuttuneet jo useamman pelin ajan, niin tämä on näkynyt myös tulostaululla silloinkin, vaikka niitä voittoja olisi tullut.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Ennakolta kun tätä viikkoa veikkailin, niin laskin tämän pelin kategoriaan: Kalpasta ei saada hippaakaan. Laskin että pistesaldo on viikolta tulee koostumaan näistä edellisistä peleistä. Toisaalta IFK on yllättänyt minut positiivisesti tällä kaudella jo useamman kerran. Silti KalPa tähän väliin tuntuu ihan vuorelta. Ottelun kuvasta pitää tulla aika erikoinen, ykkösen onnistua ja kolmen muun kentällisen kyetä tekemään KalPan omista lähdöstä vaikeaa.
Veikkaus; Kalapa näyttää tänään mikä ero on oikeasti hyvin valmennetun ja tsägällä kärjessä seilaavan, yhden superketjun, joukkueilla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pahaa pelkään, että kalakukot luistelevat meiltä jalat alta ja IFK tulee istumaan boksissa paljon, kun joudutaan roikkumaan ja rikkomaan. Ykkösketjukin saattaa tänään piiputtaa. Viikon kolmas peli, lehteröiden peliaika ja kuorma on liian iso. Yksikin piste Kuopiosta olisi tyydyttävä suoritus. Ja toivottavasti Lehterän pisteputki jatkuu. Mielellään Härkösen maaliputki myös.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillä kuitenkin on täällä nyt kaksi hyvää maalivahtia, kun saatiin Hovinen taas takaisin ja nyt onneksi on se hyvä puoli, että sen papin paluun myötä Taposella ei ole enää samoja paineita niskassaan, kun hänen ei tarvitse pelata jokaista peliä. Laittaisin kyllä silti tästä myös jonkun verran puolustuksen piikkiin ja silläkin on varmasti ollut tässä osansa, että puolustuksesta on puuttunut hyviä miehiä harva se peli. Nyt kun Melart ja Sund ovat puuttuneet jo useamman pelin ajan, niin tämä on näkynyt myös tulostaululla silloinkin, vaikka niitä voittoja olisi tullut.

Kun katsoo tilastoja ja peliotteita, niin IFK:lla on vain yksi hyvä maalivahti, Hovinen. Taponen on aika lailla sijoilla 18 kun katsotaan miten on torjunut suhteessa maaliodottamaan ja tuo on kakkosveskarillekin surkeaa suorittamista.

Siihen päälle muistiin viimeisimmät keväät, niin ei hänestä hyvää saa mitenkään. Toki runkosarjassa on tullut myös hyviä jaksoja, mutta se ei ole koko totuus.
 
Purkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaus; Kalapa näyttää tänään mikä ero on oikeasti hyvin valmennetun ja tsägällä kärjessä seilaavan, yhden superketjun, joukkueilla.
Joo, joo täysin tsägällä korkein piste keskiarvo ja viedään matseissa esimerkiksi Tapparaa ja Ilvestä vastaan aivan täysin. Noh varmaan ne Tapparat, Ipat, Kespoot ja kaikki muutkin seilaa vaan tsägällä paitsi saatanan hyvä Kalapa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun katsoo tilastoja ja peliotteita, niin IFK:lla on vain yksi hyvä maalivahti, Hovinen. Taponen on aika lailla sijoilla 18 kun katsotaan miten on torjunut suhteessa maaliodottamaan ja tuo on kakkosveskarillekin surkeaa suorittamista.

Siihen päälle muistiin viimeisimmät keväät, niin ei hänestä hyvää saa mitenkään. Toki runkosarjassa on tullut myös hyviä jaksoja, mutta se ei ole koko totuus.

Toisaalta Sundin loukkaantumisen jälkeen meitä vastaan on tehty maaleja varsin runsaasti, sitten kun vielä Melart on valitettavan usein tuolta pakistosta puuttunut, eli varmasti tällä on myös ollut suuri vaikutus asiaan. Onhan toki Taponen pelannut myös hyviäkin pelejä, mutta jotenkin hänen tasonsa on vaan heitellyt aika paljon, joten siihen Roopen olisi hyvä saada sitä kaivattua tasaisuutta aikaan.

Viime kevät oli Taposelta kehno, mutta kyllä hän mielestäni silti aloitti tämän kauden varsin hyvin, kun pelasi hyvin Kiekko-Espoota vastaan kauden molemmissa peleissä, sekä torjui erinomaisesti siinä historian ekassa Tampereen voitossa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Viime kevät oli Taposelta kehno, mutta kyllä hän mielestäni silti aloitti tämän kauden varsin hyvin, kun pelasi hyvin Kiekko-Espoota vastaan kauden molemmissa peleissä, sekä torjui erinomaisesti siinä historian ekassa Tampereen voitossa.

Taposen ongelma oli viime kaudella epätasaisuus. Ja mikään ei sen suhteen ole muuttunut. Ykkösmokke ei saa olla niin ailahtelevainen ettei häneen voi yhtään luottaa. Jos jotain halutaan saavuttaa meidän on pakko hankkia luotettava ykkösmaalivahti. Maalivahti on ollut joukkueen tärkein pelaaja niin kauan kuin jääkiekkoa on ammattimaisesti pelattu.
 
Tämä on kyllä valitettavan totta, että sen ykkösveskarin on vaan oltava tasaisen varma, jos joukkue haluaa pärjätä. Toisaalta onhan Taponen vielä nuori maalivahti, joten varmasti hän ehtii saamaan sitä tasaisuutta peliotteisiinsa, kun ikää ja kokemusta karttuu hieman lisää.

Mutta kuten sanoin tossa toisessa keskustelussa, että nyt seurajohdon kannattaisi hommata se Ortio tänne kesken kauden vaikka 1+1 mallisella sopimuksella, eli tämä+ensi kausi kattavalla siis.

Ensi kaudella meillä voisi olla sitten veskariparina Ortio+Taponen, sekä Vinni ja Elias nuorina lupauksina, eli tässä olisi jo ihan hyvä tilanne sanoisin. Toki Hovisen voisi ensi kaudella vielä pitää, mutta epäilen vaan sitä hänen jatkohalukkuuttaan, kun hän ehti jo viime kauden päätteeksi lopettaa.
 
Warsteiger

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime kaudella meillä oli paperilla huomattavasti enemmän maalintekovoimaa (Koivistoinen, Nättinen, Jääskä…),
mutta silti ongelmana oli maalinteko. Näin vaikka mukana oli nyt tehokkaat ykköskentällisen jäbät. Lisäksi viime kaudella päästettiin omiin tosi vähän, mutta pisteitä ei niin paljon kerättykään. Eli olisiko ykköskorin ukkojen paremman pelivireen lisäksi syynä taktiset muutokset? Nyt tehdään ja päästetään paljon maaleja, mutta samalla kerätään myös pisteitä ällistyttävän hyvin. Näin katsomosta käsin voi kuvitella, että kun nyt ollaan panostettu hyökkäävämpään ja rohkeampaan pelitapaan niin silloin korostuu myös hyvän veskaripelin merkitys? Ja se onkin tässä ison huolen aiheena, samoin kuin toki tuo pisteiden tekijöiden kapeus.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaus; Kalapa näyttää tänään mikä ero on oikeasti hyvin valmennetun ja tsägällä kärjessä seilaavan, yhden superketjun, joukkueilla.

Ei HIFK sarjakärjessä ole tuurilla. Kyllä tässä on tosi paljon asioita tehty oikein. Voi kiteyttää sen, että tässä on nähty hyvässä ja pahassa IFK:n kasvot. IFK:n pelillinen identiteetti on niin sanottu asennelätkä. Peltonen on hyvin saanut tähän jengiin iskostettua sellaisen IFK-laisen kamppailupelaamisen. Parhaimmillaan ihan helvetin hyvää jääkiekkoa, kuten esim. Ilves-pelin dominointi, vakuuttava johtoasemassa pelaaminen Turussa, jossa ei vetäydytty, vaan mentiin myös johtoasemassa tulta päin. Eikä unohdeta voittoa Tapparasta. Hirveän paljon hyviä juttuja, mutta tuo "huonosti valmennettu" kommentti. Siinä on kyllä osa totuutta siinä mielessä, että IFK:lle tyypillisesti ollaan pelitavallisesti kyllä keskinkertainen joukkue. Tämä näkyy siinä, että voidaan samassa pelissä olla Liigan paras joukkue ja sitten toisaalta myös huonoin. Silloin kun IFK ei jaksa tai pysty asennepuolella lyömään kaikkea likoon, niin ei ole oikein mitään pelisapluunaa, jolla voitaisiin jyskyttää pelit rutiininomaisesti pois. Paketti hajoaa niin sanotusti totaalisesti. Tähän päälle haavoittuvainen maalivahtipeli, niin voidaan voittaa kenet vaan ja hävitä kelle tahansa. Tämä ei pitkässä juoksussa ole hyvä tilanne.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Viime kaudella meillä oli paperilla huomattavasti enemmän maalintekovoimaa (Koivistoinen, Nättinen, Jääskä…),
mutta silti ongelmana oli maalinteko. Näin vaikka mukana oli nyt tehokkaat ykköskentällisen jäbät. Lisäksi viime kaudella päästettiin omiin tosi vähän, mutta pisteitä ei niin paljon kerättykään. Eli olisiko ykköskorin ukkojen paremman pelivireen lisäksi syynä taktiset muutokset? Nyt tehdään ja päästetään paljon maaleja, mutta samalla kerätään myös pisteitä ällistyttävän hyvin. Näin katsomosta käsin voi kuvitella, että kun nyt ollaan panostettu hyökkäävämpään ja rohkeampaan pelitapaan niin silloin korostuu myös hyvän veskaripelin merkitys? Ja se onkin tässä ison huolen aiheena, samoin kuin toki tuo pisteiden tekijöiden kapeus.
Ja muut ovat heikompia.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei HIFK sarjakärjessä ole tuurilla. Kyllä tässä on tosi paljon asioita tehty oikein. Voi kiteyttää sen, että tässä on nähty hyvässä ja pahassa IFK:n kasvot. IFK:n pelillinen identiteetti on niin sanottu asennelätkä. Peltonen on hyvin saanut tähän jengiin iskostettua sellaisen IFK-laisen kamppailupelaamisen. Parhaimmillaan ihan helvetin hyvää jääkiekkoa, kuten esim. Ilves-pelin dominointi, vakuuttava johtoasemassa pelaaminen Turussa, jossa ei vetäydytty, vaan mentiin myös johtoasemassa tulta päin. Eikä unohdeta voittoa Tapparasta. Hirveän paljon hyviä juttuja, mutta tuo "huonosti valmennettu" kommentti. Siinä on kyllä osa totuutta siinä mielessä, että IFK:lle tyypillisesti ollaan pelitavallisesti kyllä keskinkertainen joukkue. Tämä näkyy siinä, että voidaan samassa pelissä olla Liigan paras joukkue ja sitten toisaalta myös huonoin. Silloin kun IFK ei jaksa tai pysty asennepuolella lyömään kaikkea likoon, niin ei ole oikein mitään pelisapluunaa, jolla voitaisiin jyskyttää pelit rutiininomaisesti pois. Paketti hajoaa niin sanotusti totaalisesti. Tähän päälle haavoittuvainen maalivahtipeli, niin voidaan voittaa kenet vaan ja hävitä kelle tahansa. Tämä ei pitkässä juoksussa ole hyvä tilanne.
Niin, tuohon voisi lisätä sen, että muut eivät vielä ole oppineet pelaamaan meitä vastaan. Se vaatii nopeutta, taktikointia, jotta saadaan ykkönen sammuksiin, ei jäähyjä ja laittaa sopiva kentällinen meidän kolmosta ja myös nelosta vastaan.
 
Gabrieli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Newcastle
Jaha kohta mennään ja saadaan ihanaati kuunella 10-vuotta sit in olevat läpsyttimet katsomosta. Vituttaa se ääni jo valmiiksi
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Arvaaa kuka
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös