HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 273 410
  • 5 186

Averel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun on yö nukuttu ja pahimmat tunnekuohut kuorsattu taivaan tuuliin, niin voisi yrittää katsoa eilistä peliä vähän laajemmaltikin.

Neljä-nolla johtoasemasta kymmenen minuutin nukahdus ja peli tasoissa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kyseessä kuitenkin oli vielä liikajumbo. Positiivista pelissä oli, että IFK kokosi itsensä ja otti pelistä kaksi pistettä. Tämän lisäksi yksilösuorituksina vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Taponen myös kokosi itsensä ja piti yhtä lisämaalia lukuunottamatta verkon kiinni. Peltonen ei ottanut Taposta sisään, joten nuo maalit eivät voi pelkästään hänen piikkiinsä mennä.

Tämä oli karvas osoitus kaikille, ettei mikään peli ole pelattu ennen kuin pilli lopullisesti viheltää. Liigan taso on tasainen, eikä edes liigakärjellä ole varaa uinailla pelin aikana. Ja tämän takia juuri jääkiekko on suosittu laji, koska tapahtumia riittää ja saa jännittää (pelätä) pelin lopputulosta. Ei varmaan kukaan hifkiläinen eilen paljon haukotellut pelin aikana?

Jos IFK:lla oli eilen vaikea ilta niin sitä se oli myös pahimmilla kilpakumppaneilla.
KalPa hävisi jatkoajalla Jukureille. Takuulla kuopiolaiset eivät tuosta ole mielissään. Ja tänään saavat meidät vastaansa, ja eivätkä varmalla pidä tätä iltaa minään läpihuutojuttuna, vaikka ehkä tällä HIFK:n keskustelupalstalla ne pisteet on jo hävitty heille.

Ilves hävisi TPS:lle, joten meidän näkövinkkelistämme katsottuna kaula kasvoi heihin kahdella pisteellä. Eli on taas askeleen kauempana uhkaamassa meidän sijaamme neljän parhaan joukossa.

Ainoa onnistuja eilen oli Tappara. He saavat minun puolestani sen piikkipaikan ottaakin, se on lähinnä kosmeettista kevättä silmällä pitäen.

K-Espoo niin ikään voitti eilisen pelinsä ja siten vahvensi asemiaan neljän parhaan joukossa. En pidä kovinkaan uskottavana, että se joukkue olisi pitkässä juoksussa vielää uhka kenellekään, mutta jos näin on, niin olkoon sitten. Mikäs sen parempaa kuin saada pk-seudulle kunnon paikallisotteluita, joten toivotan vilpittömästi heille kaikkea hyvää. Korjatkoon minun puolestani vaikka mestaruuden keväällä, mikäli me emme siihen kykene.

Tänään selkäpiitä kylmäävä kuopion reissu tulossa. Tämä on kyllä jollain tavalla kulminaatiopeli. Joskin myönnän, että paineet taitaa silti olla enemmän kuopiolaisten harteilla kuin meidän. Mutta tsemppiä peliin ja kävi miten kävi; jännittävä peli-ilta tulossa.

Eilinen meni miten meni ja tänään kaikki pisteet on vielä jakamatta. Eiköhän punanutut ole ottaneet opiksi ja nähdään taas kunnon kolmen pisteen kiekkoa?
 
Averel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
P(K-Espoo HIFK:n edellä) = p1 x p2
.
Tuossahan se virhe jo tulikin. Siinä jätettiin nimittäin kaikki muut variaatiot pois. Siellä on K-Espoon jatkeena monta muutakin joukkuetta, jotka voivat sinne neljän joukkoon päästä. Esimerkiksi pelsuilla meni viime alkukausi ihan reisille, mutta siellähän he lopulta sitten keikkuivat ihan huipulla kun kevät koitti. Ilvestä en ainakaan jättäisi laskuista pois, enkä TPS:ää. Siinä on kolme joukkuetta lisää tuohon skenaarioon K-Espoon jatkeeksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Averel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omaan korvaan kuulostaa aika epätodennäköiseltä, että Peltosen ajan paras alkukausi muuttuu loppukaudeksi Peltosen ajan heikoimmaksi suorittamiseksi. Mutta annetaan nyt silti aika iso mahdollisuus. Vaikka 0.4.
Tähän epätodennäköisyyteen päästään jos ykkösketjusta tippuu pari keskeistä pelaajaa pois. Jos edes Pakarisen takominen jäisi viime kauden tasolle, niin mikähän mahtaisi olla sijoitus tällä hetkellä? Nimittäin aika monta peliä jo pelastanut, ja taisi eilinenkin kuulua siihen?
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossahan se virhe jo tulikin. Siinä jätettiin nimittäin kaikki muut variaatiot pois. Siellä on K-Espoon jatkeena monta muutakin joukkuetta, jotka voivat sinne neljän joukkoon päästä. Esimerkiksi pelsuilla meni viime alkukausi ihan reisille, mutta siellähän he lopulta sitten keikkuivat ihan huipulla kun kevät koitti. Ilvestä en ainakaan jättäisi laskuista pois, enkä TPS:ää. Siinä on kolme joukkuetta lisää tuohon skenaarioon K-Espoon jatkeeksi.
Ei nyt virhe, koska tuossa kirjoitan kyllä vain siitä todennäköisyydestä, että K-Espoo on HIFK:n edellä.

Toki ihan hyvä huomata, että se todennäköisyys ei tietenkään ole sama kuin todennäköisyys HIFK:n tippumiselle TOP4 ulkopuolelle.

Se olisi aika paljon pidempi laskutoimitus. Jotta HIFK tippuu TOP4 ulkopuolelle, samaan aikaan 4 jengin pitää ohittaa HIFK. Eli yhden tällaisen tapahtuman todennäköisyys on esim:

p(Ilves) x p(Tappara) x p(KalPa) x p(Pelicans)

Mutta tietysti mikä tahansa 4 joukkueen kombo kelpaa joten kaikki ne todennäköisyydet pitää laskea yhteen:

p(a,b,c,d)+p(a,b,c,e)+p(b,c,f,g)...

Tuolla on toki sitten paljon komboja, joissa mukana esim. Jukurit tai JYP eli sellaisia, jotka voi suoraan vetää nollaksi.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
KalPa on pelannut todella hyvää lätkää.
Näin on. Jos nyt oikein katselin uutisointia tällä viikolla, niin valmentaja Karjalaisen sopimus loppuu ensi kevääseen.

Olisiko esim. tässä miehessä sopiva valmentaja HIFK:lle Peltosen jälkeen?
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tähän epätodennäköisyyteen päästään jos ykkösketjusta tippuu pari keskeistä pelaajaa pois. Jos edes Pakarisen takominen jäisi viime kauden tasolle, niin mikähän mahtaisi olla sijoitus tällä hetkellä? Nimittäin aika monta peliä jo pelastanut, ja taisi eilinenkin kuulua siihen?
Näinhän se on. Ykkösellä on liian suuri vastuu tuloksenteosta ja tahti tulee kaiken järjen mukaan hiipumaan ainakin hieman ilman loukkaantumisiakin.

On siellä kuitenkin potentiaalia kakkosella parantaa nyt kun Marleau taas mukana ja toivottavasti saataisiin ainakin se yksi sentterihankinta ja mieluummin laadukas sellainen.
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin eilen kyllä ihan vinoon noita pistekeskiarvoja. IFK on edelleen ykkösenä, mutta KalPa on kakkosena. Tänään on siis käytännössä sarjan kärkikamppailu.

KalPa on pelannut todella hyvää lätkää.
Tänään on luultavasti vaikea matsi tiedossa. Varmaksi sanon vaan sen, että HIFK joutuu ajoittain puolustamaan pitkiä pätkiä omaa maalia kun KalPa pörrää kiekon kanssa. Pelin tuloksen kannalta on sitten ratkaisevaa selvitäänkö näistä ilman takaiskuja.

Viime kauden ekan Kuopion matsin HIFK voitti aika selvästikin. Ehkä siitä matsista Ville voisi jengille parit videoklipit näyttää.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Tänään kaikki riippuu maalivahdin suoriutumisesta. Jos Hovinen palaa tolppien väliin jumalmoodissa, niin 1-2 voitto on mahdollinen. Itsehän tuossa pari peliä sitten kovasti pumppasin sitä ajatusta, että Hovista pitäisi peluuttaa nyt selkeänä ykkösenä. Nooooo, enpä tiedä…. pari paskaa peliä hänelläkin alla, mutta vaihtoehdot edelleen todella vähissä. Taposen tekemisestä ei tahdo tulla yhtään mitään.

HIFK ei pelannut eilen huonosti ainoastaan tokan erän alussa, vaan oli käytännössä altavastaaja siitä eteenpäin loppuun asti. Kaksi pistettä eilisestä pelistä oli loppujen lopuksi uskomaton bonus!

Saas nährä, mitä tänään tulee. Liiga on ollut ennätysmielenkiintoinen alkukaudesta - melkein kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Yllättäviä venymisiä on useita, joista HIFKin kärkipaikka ei ole sieltä pienimmästä päästä. Ykköskentän pisteiloittelua on ollut todella mukava katsella! Ja Marleaun palaaminen kokoonpanoon oli elintärkeätä.
 
Stadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään on luultavasti vaikea matsi tiedossa. Varmaksi sanon vaan sen, että HIFK joutuu ajoittain puolustamaan pitkiä pätkiä omaa maalia kun KalPa pörrää kiekon kanssa. Pelin tuloksen kannalta on sitten ratkaisevaa selvitäänkö näistä ilman takaiskuja.

Viime kauden ekan Kuopion matsin HIFK voitti aika selvästikin. Ehkä siitä matsista Ville voisi jengille parit videoklipit näyttää.
Kalpa on päästänyt vähiten maaleja liigassa, mutta myös tehnyt 3 vähiten.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Nyt kun on yö nukuttu ja pahimmat tunnekuohut kuorsattu taivaan tuuliin, niin voisi yrittää katsoa eilistä peliä vähän laajemmaltikin.

Neljä-nolla johtoasemasta kymmenen minuutin nukahdus ja peli tasoissa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kyseessä kuitenkin oli vielä liikajumbo. Positiivista pelissä oli, että IFK kokosi itsensä ja otti pelistä kaksi pistettä. Tämän lisäksi yksilösuorituksina vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Taponen myös kokosi itsensä ja piti yhtä lisämaalia lukuunottamatta verkon kiinni. Peltonen ei ottanut Taposta sisään, joten nuo maalit eivät voi pelkästään hänen piikkiinsä mennä.

Tämä oli karvas osoitus kaikille, ettei mikään peli ole pelattu ennen kuin pilli lopullisesti viheltää. Liigan taso on tasainen, eikä edes liigakärjellä ole varaa uinailla pelin aikana. Ja tämän takia juuri jääkiekko on suosittu laji, koska tapahtumia riittää ja saa jännittää (pelätä) pelin lopputulosta. Ei varmaan kukaan hifkiläinen eilen paljon haukotellut pelin aikana?

Jos IFK:lla oli eilen vaikea ilta niin sitä se oli myös pahimmilla kilpakumppaneilla.
KalPa hävisi jatkoajalla Jukureille. Takuulla kuopiolaiset eivät tuosta ole mielissään. Ja tänään saavat meidät vastaansa, ja eivätkä varmalla pidä tätä iltaa minään läpihuutojuttuna, vaikka ehkä tällä HIFK:n keskustelupalstalla ne pisteet on jo hävitty heille.

Ilves hävisi TPS:lle, joten meidän näkövinkkelistämme katsottuna kaula kasvoi heihin kahdella pisteellä. Eli on taas askeleen kauempana uhkaamassa meidän sijaamme neljän parhaan joukossa.

Ainoa onnistuja eilen oli Tappara. He saavat minun puolestani sen piikkipaikan ottaakin, se on lähinnä kosmeettista kevättä silmällä pitäen.

K-Espoo niin ikään voitti eilisen pelinsä ja siten vahvensi asemiaan neljän parhaan joukossa. En pidä kovinkaan uskottavana, että se joukkue olisi pitkässä juoksussa vielää uhka kenellekään, mutta jos näin on, niin olkoon sitten. Mikäs sen parempaa kuin saada pk-seudulle kunnon paikallisotteluita, joten toivotan vilpittömästi heille kaikkea hyvää. Korjatkoon minun puolestani vaikka mestaruuden keväällä, mikäli me emme siihen kykene.

Tänään selkäpiitä kylmäävä kuopion reissu tulossa. Tämä on kyllä jollain tavalla kulminaatiopeli. Joskin myönnän, että paineet taitaa silti olla enemmän kuopiolaisten harteilla kuin meidän. Mutta tsemppiä peliin ja kävi miten kävi; jännittävä peli-ilta tulossa.

Eilinen meni miten meni ja tänään kaikki pisteet on vielä jakamatta. Eiköhän punanutut ole ottaneet opiksi ja nähdään taas kunnon kolmen pisteen kiekkoa?
Miten sait JYP:in jumboksi? Heillä on 4 pistettä enemmän kuin Jukureilla ja 3 matsia vähemmän pelattuna.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Eilisen tähdet, tähdet:
3* -
2* Pakarinen
1* Lehterä, Vesalainen, Perttu, Dostie, Tieksola
Meinas jäädä kaikki ilman. Oli niin sekava esitys molemmilta.
Alkaa energia vähentyä joillakin.
Iso miinus valmennukselle, että jättivät ekalla tauolla pudottamatta äijiä maan tasolle. Ja vielä jättivät ottamatta aikalisän JYP:in toisen maalin jälkeen.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Muutama havainto:
En edelleenkään ymmärrä Nykyrin vähäistä peliaikaa.

Miksi Mieho hiihtelee tuolla vielä.
Lähti eilen vastustajan läpiajon perään todella laiskasti ja luovutti jo ennen omaa siniviivaa.
Hukkasi myös kiekon ja antoi harhasyöttöjä muutaman kerran.
Jos on pipi, niin oli jo kesällä, sillä samalta on näyttänyt koko ajan.
Penkille.

Hartikainen ainakin yrittää ja luistelee.
Lundell parantaa luistelua koko ajan ja hänellä on pelisilmää. Nuoret saisivat pelata enemmän.

Kiviharju on parantanut ja Martin jatkaa huonoa puolustuspään pelaamista.
Luhanka auttoi pakkitilannetta.

Joukkue tarvitsee hyvän sentterin ja vasemman laitahyökkääjän akuutisti.
 
doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Muutoin aikalailla samoilla linjoilla, mutta nuoret ei todellakaan saisi pelata yhtään enempää. Päinvastoin tuonne pitäisi saada liigatasolle sopiva nelosketju. Suurin osa pelistä on tuolla nelosella täyttä selviytymistä ja eilenkin useaan kertaan joutui hirveään mankeliin. Ei vain yksinkertaisesti ole liigaan riittäviä pelaajia vielä. Varsinkin kun ketjussa kolme saman tason jamppaa. Karjalainen tai Lunkka varmasti menisi vielä yksistään jos vierellä olisi oikeita vahvistuksia.
 
Janikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisestä voi kyllä hyvällä syyllä sanoa, että kaaduttiin maalivahtipeliin. Toki voi miettiä, miksi päästetään vastustaja vetämään, kun omalla maalivahdilla on maskia edessä, mutta ei niitä voi kaikkia estää kuitenkaan. Ja siitähän ei ollut kaikissa maaleissa edes kyse.

En ole mikään mv-pelin asiantuntija, mutta omalla käsitykselläni antaisin Taposelle puhtaat paperit JYPin toisesta (pitkä poikittaissyöttö ja kaksi pelaajaa, yksi oma ja yksi vastustaja, tekee Taposelle pahan maskin juuri kriittisellä hetkellä) ja neljännestä (todella hyvä levityssyöttö täysin vapaana olevalle Puustiselle) maalista.

JYPin kolmas maali on vähän siinä ja siinä. Taponen joutuu kurkkimaan vastustajan tekemän maskin takaa ja Eronen vetää juuri oikealla hetkellä vastakkaiselle puolelle. 5-5-tasoitusmaali oli melko täydellinen veto ylänurkkaan, mutta niin pienestä kulmasta ilman maskia, että kyllähän nuo pitää ottaa kiinni.

Tässä kohtaa varoitus herkimmille, sillä henkilökohtaisesta klippikerhosta siirryn muistelemaan Glen Hanlonin Jokereita. Maalissahan oli meille kaikille tuttu ja rakas HIFK-legenda Juuso Riksman, joka oli kyllä loistava maalivahti aina kunnossa ollessaan. Samalla kyseisen kauden Jokerit on mielestäni aika täydellinen esimerkki siitä, miten viisikko voi helpottaa maalivahdin työtä. Jokerien pelihän oli tuolla kaudella todella tylsää, mutta tulosta tuli viisikon ollessa niin robottimaisen tiivis ja tehokas omissa, että muutenkin kyvykkäälle maalivahdille jäi yleensä marjat poimittavaksi. Tämän takauman pointti on se, että jos oman alueen puolustuspeli saataisiin vastaavaan kuosiin, Jan Lundell voisi mennä vaikka tänään maaliin ja todennäköisesti voittaisimme Lehterän ketjun tehoilla ja nollalla päästetyllä maalilla. En toki halua, että muuten muistuttaisimme mitenkään kyseisen kauden Jokereita tai ylipäänsä Jokereita.
 
Warsteiger

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK on päästänyt Top 8 jengeistä toiseksi eniten maaleja. Se on tehnyt niitä eniten, mutta niistä 60-70 % on tehnyt ykköskentällinen ja niistä Pakarinen melkein puolet. Pisteitä joukkue on kerännyt todella hyvin, mutta on epäilys, että tulokset ovat olleet meille erittäin suosiolliset. Jokainen tietää vertauksen siitä, kun munat laitetaan samaan koriin. Veskarit eivät vakuuta eli siinä suhteessa jatketaan viime vuosien linjalla. Kaikki on edelleen kiinni ykkösen tehoista…
 
67 tehtyä maalia, joista VeLePa on tehnyt 35.
 
jonBBE9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomen maajoukkueet, Tennis
Jahas, tänään olisi vastassa aina paha KalPa. Kuopiolaiset ovat aloittaneet kauden kyllä todella hyvin ja on iso haaste meille.

Pelissä itsessään ei tällä hetkellä huoleta muu kuin maalivahtipeli. Meille on tehty järjettömästi maaleja viime aikoina, joten maalivahtien on pakko alkaa torjumaan - oli sitten maalissa Taponen tai Hovinen.
 
Stadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin varmasti, mutta itse käytin ilmaisua kentällinen, jolloin kai siellä joku pakkikin on byyrejä tehnyt…vaikka Martin.
Mites yv. Osa maaleista yv-sellaisia silloinhan kentällä ollut mm.Kody nekinkö lasketaan ” kentälliseen” no joo en saivartele. Pointti on varmasti kaikilla tiedossa. Meillä on yksi kova syömähammas, kuten vaikkapa Kärpilläkin. Kuitenkin pelitavallisia eroja löytyy, jolloin pelkästään sen yhden ketjun merkkaaminen ei kertakaikkiaan onnistu tai vaihtoehtoisesti se ei riitä. Kakkonen saisi jokatapauksessa pikkuhiljaa alkaa antamaan taustalta tulitukea.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Näin on. Jos nyt oikein katselin uutisointia tällä viikolla, niin valmentaja Karjalaisen sopimus loppuu ensi kevääseen.

Olisiko esim. tässä miehessä sopiva valmentaja HIFK:lle Peltosen jälkeen?

Ihan hyvää pohdintaa. Mietin tässä voisiko Pesosen kautta seuraava päävalmentaja valinta tulisi sisäpiirin ulkopuolelta. Ongelma Karjalaisen kanssa on vain tuo, että on vapaana keväällä kun Peltosen sopimus jatkuu -26 asti. Näillä näkymin ei ole kesken päättymässä.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Ihan hyvää pohdintaa. Mietin tässä voisiko Pesosen kautta seuraava päävalmentaja valinta tulisi sisäpiirin ulkopuolelta. Ongelma Karjalaisen kanssa on vain tuo, että on vapaana keväällä kun Peltosen sopimus jatkuu -26 asti. Näillä näkymin ei ole kesken päättymässä.
No tämähän ratkeaisi sillä, että HIFK tekisi ajoissa sopimuksen Karjalaisen kanssa keväästä 2026 eteenpäin. Eli ”varataan” mies jo valmiiksi meille.

Näillä näytöillä KalPa halunnee tehdä jatkoa Karjalaiselle, mutta jos hänet olisi jo meille ”kiinnitetty”, niin tällöin se jatko olisi vain vuoden pituinen.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Muutoin aikalailla samoilla linjoilla, mutta nuoret ei todellakaan saisi pelata yhtään enempää. Päinvastoin tuonne pitäisi saada liigatasolle sopiva nelosketju. Suurin osa pelistä on tuolla nelosella täyttä selviytymistä ja eilenkin useaan kertaan joutui hirveään mankeliin. Ei vain yksinkertaisesti ole liigaan riittäviä pelaajia vielä. Varsinkin kun ketjussa kolme saman tason jamppaa. Karjalainen tai Lunkka varmasti menisi vielä yksistään jos vierellä olisi oikeita vahvistuksia.
Niin tai näin. Mutta mankelissa oppii.
Ja oli siellä kaikki hyökkääjät vastustajan tehdessä maalin ainakin kerran jäällä, Seppälä 4 ja Mieho 2 kertaa.
Siitä olen samaa mieltä, että meillä pitäisi olla parempi nelonen kuin Åsten-Mieho-Seppälä. Nuorten ketju kuuluisi mieluummin kolmoseksi, mutta sekin on vähän kevyt.

On meillä ollut muinoisista a-junnuista nostettuja ketjuja, jotka saatuaan peliaikaa ovat pystyneet ratkomaan pelejä.
Eräs numero 20 taisi heti ekassa pelissä onnistua, kun päästettiin varsa villinä laitumelle ja loput olikin sitten historiaa.
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tänään todellinen tasonmittaus, YV:lle päästessä ei helpolla tehdä maaleja ja tärkeää, että jalka riittää kaikki erät mitä pelataan, muuten tulee pitkä ilta junttidiskon jumputuksessa. Ja apuja tarvitaan ykkösketjun rinnalle, heillekään ei oo helppo ilta tulossa ja eiköhän KalPan päävalmentaja laita jonkun Jaakko Lantan taklaamaan ja räksyttämään ykkösketjua pitkin iltaa.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Tänään todellinen tasonmittaus, YV:lle päästessä ei helpolla tehdä maaleja ja tärkeää, että jalka riittää kaikki erät mitä pelataan, muuten tulee pitkä ilta junttidiskon jumputuksessa. Ja apuja tarvitaan ykkösketjun rinnalle, heillekään ei oo helppo ilta tulossa ja eiköhän KalPan päävalmentaja laita jonkun Jaakko Lantan taklaamaan ja räksyttämään ykkösketjua pitkin iltaa.
Eikös Lantta aiheuttanut viime kauden ensimmäisessä Kuopion pelissä jonkun selkkauksen? Muistankohan aivan väärin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös