Lukematta muiden kirjoituksia tässä ketjussa, ohessa omat ajatukseni eilisestä. Alkuun totean, että usko ei ollut kovin korkealla. Annoin joukkueelle n. 3%:n todennäköisyyden voittoon. Puhuttiin frendin kanssa, että eka kymppi näyttää, onko tultu taistelemaan tosissaan.
Odotin, että HIFK olisi tullut peliin sillä mentaliteetilla, että painetaan päätyplekseistä kaikki liikkuva ulos. Juu, ei tultu. Tultiin sukkasillaan hiihtelemään. Ekat kaksi erää oli aivan käsittämätöntä ankeilua. Ihan kaikesta näki, että panokset ovat kovat. Tosin, tässä auttoivat kyllä tuomaritkin, kun linja on aivan uskomattoman surkea. Virheitä välteltiin kollektiivisesti ja peli oli kuin hidastetusta filmistä. Virheiden välttelyn pystyn kyllä sikäli ymmärtämään, että meidän pelaajat ovat tehneet sen verran isoja henkilökohtaisia virheitä, jotka ovat maksaneet koko ottelun lopputuloksen, että kukaan ei halua olla SE pelaaja, joka eilisessä pelissä sössii. Ja totta kai se vaikuttaa pelaamiseen ja rentouteen. Mutta silti, unettavaa kakkaa. Jäällä oli täysin epä-HIFK. En viihtynyt, eikä mikään saanut kasvatettua mun luottamustani voittoon katsomossa. Lähinnä odotin sitä yhtä tai kahta lahjamaalia Pelicansille ja sen jälkeistä epätoivoista tasoituksen/kavennuksen hakemista, joka ei lopulta johda mihinkään ja lopussa Pelicans tekee 1-2 maalia tyhjiin. Olin vakaasti sitä mieltä, että valmennus oli valinnut täysin väärän taktiikan. Mutta...
Kolmanteen erään tuli aika lailla sellainen HIFK kuin olin odottanut heti alussa näkeväni. Jollain tavalla pelaajien fyysinen habituskin oli "uskottavampi". Yhtäkkiä pelaamisessa alkoikin olla enemmän ideaa. Syötöt alkoivat napsua paremmin lapaan ja ajoituksetkin osuivat paremmin kohdilleen. Näytti siltä kuin siellä sittenkin olisikin joku systeemi. Luottoa ei toki vielä tässäkään vaiheessa ollut, koska tämä leffa on nähty niin monta kertaa aikaisemminkin. Mutta pelaajien osalta näytti siltä, että he olivat löytäneet luottoa "johonkin" tokalla erätauolla. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän HIFK sai ottelun omaan kontrolliinsa. Kysyin monta kertaa frendiltä, että miksi näin ei ole pelattu koko ajan?
Aloimme siinä sitten miettiä, että voisiko tässä sittenkin olla takana valmennuksen taktiikka? Mitäpä, jos siellä on ihan oikeasti nyt reagoitu ja nimenomaan siinä hetkessä? Ehkä ottelun alku oli suunniteltu erilaiseksi kuin mitä se lopulta oli, mutta sen ei annettu sekoittaa päätä. Tämä oli ehkä ensimmäinen hetki, kun se joukkueen kokemus näkyi jotenkin konkreettisesti tässä sarjassa. Ehkä jopa ekalla erätauolla päätettiin, että kun peli oli hermostunutta, pyritään pelaamaan mahdollisimman riskitöntä ja kliinistä peliä ja annetaan Pelicansin käyttää omaa energiaansa? Musta on ihan selvää, että kaikkien meidän pelaajien kondis ja vauhti ei kestä pelata mitään hurlumhei-kiekkoa, varsinkaan virheettömästi, valmennuksen on ollut pakko huomioida tämä. Kun syötöt eivät olleet napsuneet lapoihin eikä oma peli lähtenyt luontevasti rullaamaan, pyritään nyt sitten jatkossakin vain pitämään pää pinnalla ja ennen kaikkea päät kylminä. Ja koska tokat erät ovat olleet meille huonoja, yritettiin kaivaa itseluottamuksen rippeet ja säästää energiaa keskittymällä vain siihen, ettei peliä menetetä siinä? Koska fyysinen väsymys näkyy kuitenkin aina virhealttiutena ja siihen vastustajan on helppo iskeä.
Ja sitten, kun vikaan erään lähdettiin tasatilanteessa, pelaajat huomasivat, että tämä on edelleen ihan omissa käsissä eikä energiatkaan ole aivan loppu? Vielä jaksaa pelata ja tämähän on edelleenkin ihan omissa käsissä? Ja tämä johti siihen, että pelaajat luottivat paremmin itseensä, toisiinsa ja ehkä jopa valittuun taktiikkaan? Koska muutos kahden erän ja kolmannen erän välillä oli niin suuri, jotain siellä kopissa tapahtui sekä pelaajien henkilökohtaisella että joukkuetasolla. Ja mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän HIFK sai uskoa ja voimaa pelata juuri niin kuin oli sovittukin. Kiekkovarmuus parantui monella aika huomattavastikin vikassa erässä. Ja tästä seurasi se, että päästiin kuskin paikalle. Tai siltä se ainakin katsomoon mun silmiini näytti.
Jos kyseessä olisi ollut joku muu jengi kuin tämän kauden HIFK eikä tässä olisi pätkääkään omia henkilökohtaisia tunteita mukana, kolmannesta erästä alkaen olisi voinut veikata, että HIFK tulee tämän pelin viemään. Sen verran enemmän HIFK oli kuskin paikalla. Mutta, koska tämä on HIFK ja käytännössä jokainen aiempi tämänkin sarjan peli on ennemminkin hävitty pelaajien tyhmiin henkilökohtaisiin virheisiin kuin siihen, ettei kentällä olisi ollut pelillisesti yhtään mitään palaa, olisi eilenkin saanut olla aikamoinen jeesus, jos uskoi, että juuri tässä pelissä niin ei tapahtuisi. Minusta ei siihen ollut.
Todettakoot loppuun, että toi ei ole mun HIFK. Runkosarjassa. Mutta pleijareissa mä hyväksyn lähes mitä tahansa, jos jengi voittaa. Ja eilen oli ihan oikeasti aivan pakko voittaa, jotta päästäisiin edes yrittämään sitä seuraavaa voittoa. Eilen se onnistui ja siitä sulka myös valmennuksen hattuun, vaikka pelaajat sen kaiken duunin kentällä tekivätkin. Valmennuksella oli myös oman tulevaisuutensa suhteen kovat piipussa ja pokka piti. Kylmäpäinen ratkaisu. Ja sellaista arvostan. Ei anneta ulkopuolisten vaikuttaa, vaan uskotaan omaan juttuun. Mitään kovin suurta rentoutusta en odota eilisen huomiselle tuovan, mutta jospa nyt pääsivät ainakin siitä "ei voitettu pelin peliä"-pelosta eroon. Siitä voisi joku ammentaa jopa voimaa.
Ja senkin totean vielä, että kyllä nämä meidän ennen tätä kautta jengissä pelanneet pelaajat ovat ton jengin sielu.
keskustelu.jatkoaika.com
