HIFK:n peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 1 004 011
  • 17 673

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Turhauttaa ettei päättynyt 1-4 tai 0-4 mutta toisaalta tärkeä 3 pisteen pakko voitto joten kai siitä täytyy iloita.

Hauskaa myös että Roy pääsi pisteille, upea syöttö Hirvosen 2. byyriin!

Jotenkin hämmentävää tuo, että Kaskimäestä, Halttusesta ja Teissalasta ei oikein saada enempää irti. Turhauttaa Nättisen puuttuminen ja se että tuonne ei ole laittaa laadukasta laituria 2. kenttään.

Täällä osa kritisoinut IFK:n lopun jäähy. Jääskän tilanne, 0 min (ei voi tuollaisesta tilanteesta pakki mennä katolleen ja jos menee niin minkä sille voi. Melartin tilanne 0 min arvoinen myös. Snadi tönäisy pöksyihin ja katollaan. Voisin kuvitella että 3 vuotias poikani heittäisi samanlaiset lipat. Motin tilanne myös 0 min arvoinen tai sitten molemmille jäähyt. Tuomarin olisi pitänyt viheltää tuo mailasta kiinnipitäminen, niin selvä ja pidettiin vielä av:ta pelaavan pakin mailasta kiinni.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole edustuksen pelejä ehtinyt viime aikoina katsomaan maalikimaroita lukuunottamatta, mutta tilastonikkarina äsken laskeskelin, että ovat ottaneet 12sta edellisestä pelistä 28 pinnaa. Ja sehän tekee 2,4 pinnaa per peli. Ja tämähän haiskahtaa siltä, että kyseessä on voittava ja sitoutunut joukkue, joka pelaa itsensä keväällä pitkälle. Ja tätähän ei olisi uskonut mahdolliseksi joulukuun alkupuolella. Pelaajat eivät nosta tasoaan ammattikiekossa millään harjoittelulla näin paljoa noin lyhyessä ajassa, kuten kaikki tiedämme eli kyse on vain ja ainoastaan henkisen puolen jutuista ja onnistuneista täsmähankinnoista.

Jos pallopelissä joukkueen parhaat pelaajat ovat vastustajan parhaita pelaajia parempia niin väitän, että joukkue voittaa 9 peliä kymmenestä ja juuri nyt IFKssa näyttää hyökkäyspään Vesalaisen, Pakarisen, Jääskän ja Hirvosenkin johdolla siltä, että ovat illasta toiseen hieman vastapuolen kärkeä edellä. Itseluottamus omaan tekemiseen ja osaamiseen on tehnyt heistä nyt todella pahoja Liigassa kaikille vastustajille.

Tästä hyvä jatkaa ja uskon, että edarin kone ei hyydy, vaikka tappioitta eivät tietenkään pysty kevättä pelaamaan.

Cma hei
 
Vaakuna

Harva joukkue pelaa koko kevään tappioitta (hymiö tähän).

Onko muuten @Ykkössentteri mahdollista saada taas niitä koko juniorikatraan kattavia selostuksia? Olis kiva tietää miten junnuilla menee, mutta ei aika riitä seuraan sitä koko ajan. Ei siis tarvi olla mun mielestä edes mitään pitkiä juttuja, vaan sellainen lyhyt juttu joka ikäsarjasta. Sellaisia, joita puskit syksyllä tänne viikottain.
 
jjhockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Pääkkäri, HIFK
Kyllä on Halttusella matkaa vielä rytmiin. Jotenkin pihalla välillä, mutta potentiaalia niin hemmetisti, että kiva että meillä pelaa eikä esim. porkkanapäissä.
Ai välillä, musta kokoajan, pyörii jäällä kuin "stockanovet". Toivotaan, että loppu kaudesta onnistuisi ja jatkaisi sitä kautta vielä ensi kaudellakin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilinen voitto maistuu aamulla paremmalta. Dufva yritti kuitenkin taktisesti syödä meidän möyrinnän. Sekava peli, mutta torstain rimanalituksen jälkeen tärkeät pisteet. Säälipaikkaan on nyt tukeva ote.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Harva joukkue pelaa koko kevään tappioitta (hymiö tähän).

Onko muuten @Ykkössentteri mahdollista saada taas niitä koko juniorikatraan kattavia selostuksia? Olis kiva tietää miten junnuilla menee, mutta ei aika riitä seuraan sitä koko ajan. Ei siis tarvi olla mun mielestä edes mitään pitkiä juttuja, vaan sellainen lyhyt juttu joka ikäsarjasta. Sellaisia, joita puskit syksyllä tänne viikottain.

Mulla ei ole oikein aika ja energia riittänyt viime aikoina muuhun kuin omalle osastolle. Tulokset olen muilta ikäluokilta tietenkin katsonut, mutta en ole pelkästään niiden perusteella viitsinyt kirjoitella. Ehkäpä taas jossain kohtaa laitan hieman syvempää analyysiä :)
 
MJKK1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Täytyy tietysti myös antaa joukkueelle positiivista palautetta. Onhan totuuden nimissä paljon Tammikuun
alusta alkaen parantunut joukkueessa.

Yksi iso asia on, että maalinteon vaikeus on pienentynyt ja pelejä on pääsääntöisesti voitettu. Pistekeskiarvo, kuten aiemmin toisten kirjoittamana mainittu, on todella hyvällä tolalla.

Mielestäni hyvä, että nuoria on otettu isosti mukaan miesten peleihin, vaikka pisteitä eivät vielä kovinkaan ole saaneet tahkottua (Kaskimäki, Teissala, Halttunen,Seppälä, Luhanka, Salin). Näistä ainakin Teissalalla todella pehmeät kädet ja tulevaisuudessa kova peli-, ja pistemies. Toki Halttunen on raamikas ja ikäisekseen todella pelirohkea ja taitava. Totuus on, että nuoret kuitenkin ottavat tulevat vuodet haltuun myös Hifkissä.

Toki Vesalainen, Nättinen, Pakarinen ovat lunastaneet odotukset ja kantavat ison osan joukkueen menestyksestä. Koivistoinen ei ihan ole löytänyt tällä kaudella huippuvirettä, toivottavasti tulee vielä tällä kaudella se hetki. Jääskä on mennyt tällä kaudella myös eteenpäin. Pidin Jääskää monta vuotta turhan pörrääjänä, mutta nyt on tulosta tullut ja tekee joukkueelle roolinsa mukaista oikeaa työtä. Hirvosesta olen pitänyt alusta asti. Taitoa ja rohkeutta riittää.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Lätkädynastian huippuvalmennettu, huipunveljeksistä kasattu ja oikein roolitettu neljän peliä tekevän centerin nippu 91,82/90,72 torjuntaprosenteilla operoivilla maalivahdeilla on nyt yhden pelin enemmän pelanneena ja maalin enemmän omiin päästäneenä peräti kuusi (6) pistettä edellä, ja oikeutetusti sijalla kuusi menossa oikeisiin play-off peleihin. Kaksi peliä IFK:ta enemmän pelanneet KalPa ja pelsut sijoilla viisi ja neljä tukevasti seitsemän (7) pistettä IFK:a edellä. Tiistaina painavia pisteitä tarjolla pelsujen tullessa Nordikselle.

Mutta ei tästä mitään tule, kuten täällä jo viiden (5) pelin jälkeen syksyllä hyvin tiedettiin, niin välikausi tämä on. Nyt näyttää vaan pahasti siltä, että IFK ryssii senkin, ja pelaa tosissaan paikasta jopa runkosarjan neljän joukossa tälläkin kaudella. Mitään ei näköjään osata tehdä oikein tässä seurassa. Edes pelata välikautta. Järkyttävää. VMP.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Pepper Jack

Kärkikolmikko on saavuttamattomissa, kuten lähes kaikki ennen kauden alkua ennustivatkin. Kärpät ovat olleet odotettua huonompia, mutta oletetusta kakkoskorista Lukko nousi heidän tilalleen. Näinhän se menee, on alisuorittajia, ylisuorittajia tai arviot sisältävät virheitä. Ei HIFK:kaan ole vielä edes niillä sijoilla, minne suurin osa negatiivisesti joukkueenrakennukseen suhtautuneista joukkueen sijoittivat. Sääleihin pääsy näyttää HIFK:n osalta erittäin todennäköiseltä, mutta kuuden joukkoon pääsystä taistelee vielä monta muutakin joukkuetta, joita vastaan HIFK lähtee takaa-ajosta. HIFK voi pelata tosissaan neljännestä sijasta, mutta vielä ei olla edes iskuetäisyydellä. En lähtisi vielä juhlimaan edes suoraa pudotuspelipaikkaa, kun sijoitus on edelleen odotettua huonompi ja lievä loukkaantumissuma yrittää jarruttaa lentoa. Ottelu Pelicansia vastaan on tärkeä.

Btw, Kärpät hankki myös 91,84 torjuntaprosentilla operoineen maalivahdin ja ovat tehneet 19 maalia HIFK:ta enemmän.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lätkädynastian huippuvalmennettu, huipunveljeksistä kasattu ja oikein roolitettu neljän peliä tekevän centerin nippu 91,82/90,72 torjuntaprosenteilla operoivilla maalivahdeilla on nyt yhden pelin enemmän pelanneena ja maalin enemmän omiin päästäneenä peräti kuusi (6) pistettä edellä, ja oikeutetusti sijalla kuusi menossa oikeisiin play-off peleihin. Kaksi peliä IFK:ta enemmän pelanneet KalPa ja pelsut sijoilla viisi ja neljä tukevasti seitsemän (7) pistettä IFK:a edellä. Tiistaina painavia pisteitä tarjolla pelsujen tullessa Nordikselle.

Mutta ei tästä mitään tule, kuten täällä jo viiden (5) pelin jälkeen syksyllä hyvin tiedettiin, niin välikausi tämä on. Nyt näyttää vaan pahasti siltä, että IFK ryssii senkin, ja pelaa tosissaan paikasta jopa runkosarjan neljän joukossa tälläkin kaudella. Mitään ei näköjään osata tehdä oikein tässä seurassa. Edes pelata välikautta. Järkyttävää. VMP.

Tähän vois lainata vanhaa IFK-vaikuttajaa: onneks ollaan yhdeksänsiä.

En vielä lähtis keulimaan. Kyllä ne muutkin pelaa, ja jos olet kolme pistettä perässä, olet kolme pistettä perässä.

Toivottavasti noustais chl-paikkaan kiinni. Mutta vaikka näin onnellisesti kävisi, ei se poista sitä, että se olisi "väärin voitettu" - ifk ei ole ehkä (onneks kaikkea ei enää muista) ikinä ollut näin unettavaa peliä esittänyt. Kauas on tultu niistä ajoista, kun voitettiin joka vuosi jäähypörssi jenginä ja yksilöinä ja top-3 piste-, maali- ja syöttöpörssissä oli meidän miehet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK
Suosikkijoukkue
IFK
Btw, Kärpät hankki myös 91,84 torjuntaprosentilla operoineen maalivahdin ja ovat tehneet 19 maalia HIFK:ta enemmän.

Tuo 19 maalia vähemmän on nykyisen sarjasijoituksen pihvi. Jos tuon maalimäärän sirottelisi IFK:n häviämiin otteluihin sopivasti...

Nättisen poissaolo loukkaantumisen vuoksi oli karvas pala.
Ja nyt uusi loukkaantuminen, mikä ei todellakaan helpota kuuden sakkiin kipuamista. Toisaalta, omiin päin joukkue on pelannut hyvin, ja hävinnyt pisteitä paljon vähemmän suhteutettuna tohon tekemättömään maalimäärään.

Eli maalivahtipelaaminen ja puolustaminen on mennyt kärkikuusikkoon oikeuttavalla tasolla. Maalinteko on se osa-alue, mikä on sakannut. Vesalaisen tulo oli todella merkittävä parannus, mutta nyt Nättisen poissaollessa muiden täytyisi saada lapaa lämpimämmäksi. Hirvonen on budjetoidussa, mutta toki lisääkin saa tehdä. Koivistoiselta, Pakariselta ja Jääskältä olisin odottanut enemmän, mutta onhan tässä pelejä. Kaiken kaikkiaan maalinteko on se mikä mättää. Ties monennettako kautta. Jos tuo maalinteko ei halvaannu nyt Nättinen poissaolon myötä, niin otteluohjelma antaa mielestäni täydet mahdollisuudet pelata kuuden joukkoon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ollaan siis yhdeksänsiä. Oma todella pettynyt ennusteeni ennen kauden alkua (odotan mestaruustaistoa joka kausi) oli 4-6. Vielä on matkaa minulla edes tuohon pettyneeseen realismiin. Mutta suunta on oikea ja siitä iloitsen. Runkosarjaa ei viedä 20 pelin onnistuneella putkella. Hauskaa sinällään, että mestaruuden voi viedä.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiistaina onkin sitten iso peli pisteiden muodossa, kun Pelicans tulee vieraaksi.

Pelicans sijalle neljä, seitsemän pinnaa edellä ja kaksi peliä enemmän pelanneena.

Loppuviikosta onkin sitten ihan vain Lukko vieraissa ja Tappara kotona...

Joo, kunnon tasonmittaus tulossa ensi viikolla. 5-6 pistettä noista niin ollaan edelleen mukana kisassa 6. sijasta. IFK tekee edelleen aika vähän maaleja. Nättisen on poissa suurimman osan runkosarjan lopusta ja hänen tilalleen pitäisi löytää joku. Tai ehkä kokeilla Royta kakkosessa vaikka hän tuntuu enemmän olevan syöttelijä.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tähän vois lainata vanhaa IFK-vaikuttajaa: onneks ollaan yhdeksänsiä.

En vielä lähtis keulimaan. Kyllä ne muutkin pelaa, ja jos olet kolme pistettä perässä, olet kolme pistettä perässä.

Toivottavasti noustais chl-paikkaan kiinni. Mutta vaikka näin onnellisesti kävisi, ei se poista sitä, että se olisi "väärin voitettu" - ifk ei ole ehkä (onneks kaikkea ei enää muista) ikinä ollut näin unettavaa peliä esittänyt. Kauas on tultu niistä ajoista, kun voitettiin joka vuosi jäähypörssi jenginä ja yksilöinä ja top-3 piste-, maali- ja syöttöpörssissä oli meidän miehet.

Brändi-ajat on menneet, eivätkä palaa. Nykysäännöillä sen lätkän pelaaminen olisi mahdotonta. Jäähyaitiosta ei voiteta yhtään mitään, eikä veisi multa mitään pois, jos IFK olisi Liigan vähiten jäähyjä saava joukkue. Mutta siitä olen samaa mieltä, että tämän joukkueen pelaamisesta on puuttunut sitä loistokkuutta ja aavistuksen arroganttia ylivoimaisuutta, mitä Törmäsen ja Pikkaraisen joukkueilla parhaimmillaan oli. Sitä en vaan vieläkään ymmärrä, että miten täysin ylivoimaisella pelaamisella voi hävitä pelin. Toisaalta, se on lätkän suola, ja suomalaisen edustuskiekon menestymisen salaisuus, joten ne jotka asiaa ymmärtävät, jatkakoot valitsemallaan tiellä.

Kokonaisuutena IFK elää nyt mielestäni identiteetitöntä aikaa, jonka voi kusta vielä kamalammaksi vain Tapolalla. Vaikka tapparalaiset ovatkin luopuneet pahimmasta kahvakiekostaan, niin silti heidän pelissään ei ole mitään mitä Nordikselle kaipaan. Pelkkä voittaminen ei riitä, joukkueen pelin ja ilmeen täytyy viihdyttää, eikä vituttaa. Kausikin Tapolaa täällä, ja kahvipöytäkeskustelut on pelkkää kahvaifk-vittuilua vuosikymmenen eteenpäin.

Tänne on värvätty viime vuosien aikana koviakin maalitykkejä, mutta menestynyt aniharva. Jere Sallisen jälkeen pitää mennä jo Tikiin asti täällä todella hyvin menestynyttä maalintekijää etsittäessä. Nyt olisi sankarin viittaa tarjolla, ja porukasta pitäisi löytyä joku Nättinen saappaisiin. Ne on isot.
 
J

Just-Ice-Hockey

Tuo 19 maalia vähemmän on nykyisen sarjasijoituksen pihvi. Jos tuon maalimäärän sirottelisi IFK:n häviämiin otteluihin sopivasti...

Niin ajattele, jos oltais voitettu jokainen ottelu varsinaisella peliajalla, oltais jo melkein varmistettu runkosarjavoitto. Mutta kun ei olla, ihan niin kuin ei olla tehty niitä 19 maaliakaan.

Maalivahtipeli puolestaan on mennyt 6 joukkoon oikeuttavalla tasolla pyöreästi n. 65 prosenttisesti. Laskin lukuun mukaan myös muutaman ottelun Haloselta. Kyllä ne kauden alla täällä todetut ongelmat ovat toteutuneet varsin suurella prosentilla. Vasta kun Salmelainen teki joukkueeseen jatkiksessa(kin) vaadittuja muutoksia, joukkueen pistetahti muuttui.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Tuo 19 maalia vähemmän on nykyisen sarjasijoituksen pihvi. Jos tuon maalimäärän sirottelisi IFK:n häviämiin otteluihin sopivasti...

Nättisen poissaolo loukkaantumisen vuoksi oli karvas pala.
Ja nyt uusi loukkaantuminen, mikä ei todellakaan helpota kuuden sakkiin kipuamista. Toisaalta, omiin päin joukkue on pelannut hyvin, ja hävinnyt pisteitä paljon vähemmän suhteutettuna tohon tekemättömään maalimäärään.

Eli maalivahtipelaaminen ja puolustaminen on mennyt kärkikuusikkoon oikeuttavalla tasolla. Maalinteko on se osa-alue, mikä on sakannut. Vesalaisen tulo oli todella merkittävä parannus, mutta nyt Nättisen poissaollessa muiden täytyisi saada lapaa lämpimämmäksi. Hirvonen on budjetoidussa, mutta toki lisääkin saa tehdä. Koivistoiselta, Pakariselta ja Jääskältä olisin odottanut enemmän, mutta onhan tässä pelejä. Kaiken kaikkiaan maalinteko on se mikä mättää. Ties monennettako kautta. Jos tuo maalinteko ei halvaannu nyt Nättinen poissaolon myötä, niin otteluohjelma antaa mielestäni täydet mahdollisuudet pelata kuuden joukkoon.
jos oltaisiin tehty 19 maalia enemmän! Mitä jos oltaisiin päästetty 19 maalia enemmän mikä voisi tässä kohtaa ollakin tilanne, koska halonen ei keskiarvollisesti saanut edes rantapalloa kiinni ja Taponen on ollut odotettua parempi. Aivan älytöntä jossittelua. Olemme sarjassa sijalla 9 JUST NYT ja täysin oikeutettusti. Niitä hyviä pelejä saa pelata myös syksyllä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Brändi-ajat on menneet, eivätkä palaa. Nykysäännöillä sen lätkän pelaaminen olisi mahdotonta. Jäähyaitiosta ei voiteta yhtään mitään, eikä veisi multa mitään pois, jos IFK olisi Liigan vähiten jäähyjä saava joukkue. Mutta siitä olen samaa mieltä, että tämän joukkueen pelaamisesta on puuttunut sitä loistokkuutta ja aavistuksen arroganttia ylivoimaisuutta, mitä Törmäsen ja Pikkaraisen joukkueilla parhaimmillaan oli. Sitä en vaan vieläkään ymmärrä, että miten täysin ylivoimaisella pelaamisella voi hävitä pelin. Toisaalta, se on lätkän suola, ja suomalaisen edustuskiekon menestymisen salaisuus, joten ne jotka asiaa ymmärtävät, jatkakoot valitsemallaan tiellä.

Kokonaisuutena IFK elää nyt mielestäni identiteetitöntä aikaa, jonka voi kusta vielä kamalammaksi vain Tapolalla. Vaikka tapparalaiset ovatkin luopuneet pahimmasta kahvakiekostaan, niin silti heidän pelissään ei ole mitään mitä Nordikselle kaipaan. Pelkkä voittaminen ei riitä, joukkueen pelin ja ilmeen täytyy viihdyttää, eikä vituttaa. Kausikin Tapolaa täällä, ja kahvipöytäkeskustelut on pelkkää kahvaifk-vittuilua vuosikymmenen eteenpäin.

Tänne on värvätty viime vuosien aikana koviakin maalitykkejä, mutta menestynyt aniharva. Jere Sallisen jälkeen pitää mennä jo Tikiin asti täällä todella hyvin menestynyttä maalintekijää etsittäessä. Nyt olisi sankarin viittaa tarjolla, ja porukasta pitäisi löytyä joku Nättinen saappaisiin. Ne on isot.
Sallinen maalitykkinä taisi tehdä 22 täällä parhaimmillaan.
Ei tarvitse mennä kauas taaksepäin, niin löytyy Thorell 24 ja sitten Zaborsky ym. Siellä on 28, 29 maalia tehneitä. 29 2011.
En nyt muista paljonko Tiki teki, mutta eräs Caloun esim. teki varmasti enemmän. Joten, mistä nuo nimet keksit.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sallinen maalitykkinä taisi tehdä 22 täällä parhaimmillaan.
Ei tarvitse mennä kauas taaksepäin, niin löytyy Thorell 24 ja sitten Zaborsky ym. Siellä on 28, 29 maalia tehneitä. 29 2011.
En nyt muista paljonko Tiki teki, mutta eräs Caloun esim. teki varmasti enemmän. Joten, mistä nuo nimet keksit.

Sallisen ajanjaksolla Kangasniemi 22 maalia alle 40 peliin, myös Turunen vajaalla kaudella 20 maalia rikki.

Jäi kanssa pointti arvoitukseksi.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Sallinen maalitykkinä taisi tehdä 22 täällä parhaimmillaa on sen.
Ei tarvitse mennä kauas taaksepäin, niin löytyy Thorell 24 ja sitten Zaborsky ym. Siellä on 28, 29 maalia tehneitä. 29 2011.
En nyt muista paljonko Tiki teki, mutta eräs Caloun esim. teki varmasti enemmän. Joten, mistä nuo nimet keksit.

Ei tarvinnut keksiä mitään. Tehtyjen maalien määrää täytyy rinnastaa peliaikaa, sillä pelaajat eivät ole käyttäneet samaa jääaikaa maaliensa tekemiseen. Oikaisin sen verran, etten lähtenyt kaivamaan jääaikaa minuutteina, vaan verrataan pelattujen pelien määrää tehtyihin maaleihin.
Mutta olet oikeassa, Caloun on omassa luokassaan, joskin mennään jo edellisen vuosituhannen puolelle, jolloin lätkä oli hyvin erilaista. Thorellin ja Turusen yksinkertaisesti unohdin.
Eli: nimi pelit/maalit/ottelua:maali

Jan Calloun 160/92/1,739
Esa Tikkanen 91/42/2,166
Iikka Kangasniemi 70/28/2,500
Teemu Turunen 52/20/2,600
Erik Thorell 107/41/2.609
Jere Sallinen 98/37/2,648
Juhamatti Aaltonen 52/19/2,736
Tomas Zaborsky 115/42/2,738
Jere Innala 51/18/2,833
Ville Leskinen 51/15/3,400
Joona Ikonen 42/20/2,100
Julius Nättinen 33/10/3,300
Roni Hirvonen 42/11/3,818

Pointti on siinä, että maalinteko on ollut tämänkin syksyn se, joka on sakannut pahiten. Valitettavasti.

Edit: korjattu Aaltosen ja Ikosen lukemat.
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei tarvinnut keksiä mitään. Tehtyjen maalien määrää täytyy rinnastaa peliaikaa, sillä pelaajat eivät ole käyttäneet samaa jääaikaa maaliensa tekemiseen. Oikaisin sen verran, etten lähtenyt kaivamaan jääaikaa minuutteina, vaan verrataan pelattujen pelien määrää tehtyihin maaleihin.
Mutta olet oikeassa, Caloun on omassa luokassaan, joskin mennään jo edellisen vuosituhannen puolelle, jolloin lätkä oli hyvin erilaista. Thorellin ja Turusen yksinkertaisesti unohdin.
Eli: nimi pelit/maalit/ottelua:maali

Jan Calloun 160/92/1,739
Esa Tikkanen 91/42/2,166
Iikka Kangasniemi 70/28/2,500
Teemu Turunen 52/20/2,600
Erik Thorell 107/41/2.609
Juhamatti Aaltonen 52/19/2,631
Jere Sallinen 98/37/2,648
Tomas Zaborsky 115/42/2,738
Jere Innala 51/18/2,833
Ville Leskinen 51/15/3,400
Joona Ikonen 42/20/2,600
Julius Nättinen 33/10/3,300
Roni Hirvonen 42/11/3,818

Pointti on siinä, että maalinteko on ollut tämänkin syksyn se, joka on sakannut pahiten. Valitettavasti.
No, voi sen noinkin esittää, mutta minusta oikeampi tapa on katsoa yhden kauden maalimäärää.
Ja siinä kyllä mahtuu monta pelaajaa tuohon aikaväliin, jonka mainitsit.
Mutta ihan sama, kunhan huomioin että parempia maalintekijöitä on ollut useita.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo 19 maalia vähemmän on nykyisen sarjasijoituksen pihvi. Jos tuon maalimäärän sirottelisi IFK:n häviämiin otteluihin sopivasti...
Osittain totta. Koska jos Halonen olisi torjunut Taposen prosenteilla, olisi HIFK:lle tehty n. 15 maalia vähemmän.

No, kausi aloitettiin taidon suhteen vajaalla jengillä ja jostain syystä Halosta peluutettiin niin paljon. Tämä kombo aiheutti sen että alkukausi meni miten meni. Silloin annettiin niin paljon eteen että sen kiinni kiriminen on todella kova urakka. Ei mahdoton, mutta todella kova.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös