HIFK:n peliesitykset kaudella 2009-10

  • 521 309
  • 1 969

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Nyt ifk pelaa joukkueena. Enää ei ole sitä, että kaksi ensimmäistä kenttää painaa kovilla minuuteilla ja kaksi seuraavaa kenttää pelaa jämät ja pyrkii vain rikkomaan vastustajan peliä. Hirso ja Haataja eivät saanet kiekkoa tänään sisään. No mitä sitten? Meidän nuoremmat pelaajat pelasivat koko pelin erittäin hyvällä liikkeellä ja iskivät häkit. Niin kauan kun voittoja tulee, on aivan sama kuka ne maalit tekee. Meillä näköjään joka kenttä pystyy onnistumisiin. Ahtola,Ramstedt ja Nyholm ovat kaikki kehittyneet kesän aikana paljon...

Samaa mieltä. Mua miellytti se, että kaikki kentälliset YRITTÄVÄT pelata kiekkoa päätyyn, eikä vain lyödä sitä ränniin toivoen, että joku saa kaivettua sen sieltä. Pelissä on ideaa, kunhan vain pakit saavat avauksen annettua nopeasti. Se taas sitten riippuu tietenkin siitä, ovatko hyökkääjät valmiina ottamaan avausta vastaan. Yhtä kaikki, peli virtasi mun silmiin ihan kivasti ottaen huomioon, että kyseessä oli kauden 2. matsi.

Muita huomioita:

- Kurvinen oli todella hyvä. Varma omassa päässä ja riittävän hyvä ylöspäin. Kiekko nopeasti omista pois helpolla lyhyellä syötöllä vauhdissa olevalle hyökkääjälle.

- Haverinen pelasi myös hyvin, vaikka on saanut täällä paljon kuraa. Mun mielestä on hyvä, että tämäkin kaveri uskaltaa pelata. Virheitä on tullut ja tulee jatkossakin, mutta se on ainut tie, jos haluaa kehittyä kiekollisena pakkina. Eilen meni hyvin.

- Söde antoi parit harhat, mutta mun mielestä nyt tuomitaan liian helposti. Sama kuin edellä, että 2. matsi tänä sesonkina - ei varmasti pelaa parasta peliään vielä. Itsevarmuutta on ja rauhallisuutta. Myös hyviä syöttöjä niiden parin harhan lisäksi. Nekin kannattaa nähdä...

Mun mielestä esitys oli lupaava. Miestäkin otettiin ihan kiitettävästi, mikä on positiivista. Kunhan vain uskaltavat pelata noin jatkossakin, niin tässä liigassa se riittää varmasti 6:n joukkoon runkosarjassa.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Muita huomioita:

- Kurvinen oli todella hyvä. Varma omassa päässä ja riittävän hyvä ylöspäin. Kiekko nopeasti omista pois helpolla lyhyellä syötöllä vauhdissa olevalle hyökkääjälle.

Loukkaantumiset aiempina kausina pilasivat miehen matsit, mutta eilen pelasi juuri niin kuin häneltä odotetaan. Varma kolmoskentän pakki, jota voidaan ihan hyvillä mielin peluuttaa myös ylempänä, mikäli otteet säilyvät samanlaisina.

- Haverinen pelasi myös hyvin, vaikka on saanut täällä paljon kuraa. Mun mielestä on hyvä, että tämäkin kaveri uskaltaa pelata. Virheitä on tullut ja tulee jatkossakin, mutta se on ainut tie, jos haluaa kehittyä kiekollisena pakkina. Eilen meni hyvin.
No jaa, Have ei tehnyt kuin yhden selkeän mokan matsissa, mutta oli kyllä aika lapanen puolustuspäässä, nimenomaan fyysisyydeltään. Tuntu jotenkin, että ei uskaltanut mennä kaikkiin tilanteisiin täysillä. Olen kuitenkin nähnyt huonompiakin matseja mieheltä, joten siihen nähden ok. Mä olen usein aika kärsivällinen junnujen ja uusien pelureiden suhteen, mutta tämä herra alkaa jo minunkin papereissa olla pikkuhiljaa nähty mies... Hienoa, että vastuuta annetaan ja että uskaltaa tehdä peliä, mutta kyllä otteiden pitää entisestään parantua. Melartia & co vaan kehiin, jos Have ei breikkaa -PIAN!

- Söde antoi parit harhat, mutta mun mielestä nyt tuomitaan liian helposti. Sama kuin edellä, että 2. matsi tänä sesonkina - ei varmasti pelaa parasta peliään vielä. Itsevarmuutta on ja rauhallisuutta. Myös hyviä syöttöjä niiden parin harhan lisäksi. Nekin kannattaa nähdä...
Tämän allekirjoitan täysin. Vähän kummastutti monet haukut miehen pelistä. Se yksi iso moka tuli kyllä jollaisia ei saisi nimimieheltä tulla. Virheitä tekee kuitenkin kaikki ja se on vaan fakta. Oli kyllä huvittavaa, kun juuri ennen sitä harhasyöttöä sanoin vieruskaverille, että Söde on kyllä tänään pelannu varman ja hyvän... Klap kiekko vastustajan lapaan ja mies yksin läpi, tolppa. =) Muuten Söde pelasi kuitenkin hyvin, antaen avaavia syöttöjä ja rauhoittaen peliä. Montaa hyvää ratkaisua tuli tuon yhden harhan vastapainoksi.

Mun mielestä esitys oli lupaava. Miestäkin otettiin ihan kiitettävästi, mikä on positiivista. Kunhan vain uskaltavat pelata noin jatkossakin, niin tässä liigassa se riittää varmasti 6:n joukkoon runkosarjassa.
Juuh pommeja tuli ja maukkaita syöttöketjuja nähtiin myös. Paikkoja oli kyllä useaan maaliin eilen, mikä on hyvä juttu. Haatajalla, Luttisella, Ramstedtilla oli yksi avopaikka tai ainakin potentiaalinen maalipaikka ja Wärn tuhlasi kaksi. Noista on jatkossa pakko tehdä, mutta menköön tämä kauden ekan himamatsin ja mahdollisen jännityksen piikkiin. Tärkeintä mulle oli eilen se kolme pistettä, tyylillä ei niin väliä. Yleisesti mulle merkaa kyllä paljon myös se tapa miten voitetaan, mutta eilen ei. Kunhan saatiin alle heti kotivoitto ja sitä kautta paineita pienemmiksi.
Ykkösketju ei siis saanut tehoja, vaikka Haataja erottuikin ihan positiivisesti voittamalla kaksinkamppailuja ja tekemällä kovasti duunia. Yksi kunnon paikka saatiin luotua Hadelle ja se on kyllä aivan liian vähän. Wärn pois ja vaikkapa Lennu tilalle jos ketjun peli ei ala sujumaan. Ihan vielä en kuitenkaan muutoksia tekisi ja kakkosen säilyttäisin kyllä samana. Ramulle myös enemmän vastuuta edes ylivoimalla jos ei muuten.
Pakkipareja joudutaan ehkä veilä myös miettimään, sen verran huonoa tai näkymätöntä oli Clarken peli. Parannettavaa on ja paljon, kun on kyse avainpakista. Katsellaan kuitenkin vielä muutama matsi ennenkuin dumataan. Kanki-Mara pari toimi niin hyvin treenimatseissa, että sitä en kyllä ihan ekana hajoittaisi. Muuten ihan ok matsi tältä kakkosparilta, etenkin Kangen maali oli nannaa. Mara ei häikäissyt, mutta ei niitä mokiakaan tullut mihin totuttiin kärppäasussa.
Ylivoima oli ihan hyvän näköistä ajoittain, mutta maalit jäivät puuttumaan. Hienoa, oli nähä kuinka Mikke & co saivat vastuuta aloittaen ainakin pari ylivoimaa. Parhaiten se näytti tällä viisikolla toimivankin. On se Mikke kyllä kone! Uskomatonta, kuinka valmis nuori herra on tuossa ylivoimassa...
Alivoima onnistui sitten ihan sataprosenttisesti ja se on todella hieno juttu. Mikäli IFK (aikoo) ottaa paljon jäähyjä, av:n on toimittava. Kun pelejä muutenkin ratkotaan paljon erikoistilanteilla, niin av:n suhteen ainakaan meillä ei pitäisi olla hätää.

Yleisöä oli vähän mutta tunnelma oli mielestäni hyvä! Oli kiva olla taas koko fanilauman kanssa samassa päädyssä. Samaa meininkiä vaan joka matsiin!
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Yleisöä oli vähän mutta tunnelma oli mielestäni hyvä! Oli kiva olla taas koko fanilauman kanssa samassa päädyssä. Samaa meininkiä vaan joka matsiin!

Tunnelma oli varmasti hyvä sillä puolen hallia, mutta toisella puolella oli kyllä todella hiljaista, ei paljon tullut kannatusta, enimmäkseen ihmettelyä miten peli yleisesti oli niin luokattoman näköistä? Näitä mietteitä kuuli sellaisilta ihmisiltä mitkä eivät olleet sonnustautuneet HIFK-väreihin.

Clarke tulee olemaan tämän kauden suurin floppi, en tiedä mikä sitä vaivaa mutta pelaaminen näytti siltä kuin olisi ekaa kertaa jäällä. Ylivoimalla oli täysin sukka viivalla, vedot olivat täysin luokattomia. Ja kun Söden pelikään ei ole sellaista mitä ykköspakilta oletetaan näkevän, niin Nybondaksen kannattaisi lähteä kartoittamaan uutta kiekollistapakkia joukkueeseen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Clarke tulee olemaan tämän kauden suurin floppi, en tiedä mikä sitä vaivaa mutta pelaaminen näytti siltä kuin olisi ekaa kertaa jäällä. Ylivoimalla oli täysin sukka viivalla, vedot olivat täysin luokattomia. Ja kun Söden pelikään ei ole sellaista mitä ykköspakilta oletetaan näkevän, niin Nybondaksen kannattaisi lähteä kartoittamaan uutta kiekollistapakkia joukkueeseen.

Senhän piti flopata vasta play-offeissa :) Minusta kannattaisi kokeilla parinvaihtoa näille herroille, en voi uskoa että kumpikaan olisi oletusasetukseltaan 'huono'. Jalonen katsoi tosin viime kaudellakin (liian) pitkään toimimattomia osasia, joten ei ehkä kannata odottaa muutoksia SaiPa-matsiin mennessä.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Eilen se sitten viimeistään nähtiin, että Max Wärn ei vaan ole riittävän kova snaipper ykkösketjuun. Taitaa Haatajan ja Hirson tehot jäädä vähiin jos "maalintekijä" ei avopaikoistakaan saa maalia.

Ykkösketjun maalintekijän nyt täytyy hemmetti laittaa se kiekko avoipaikoista ainakin maaliin.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Lennun peliaika

Olen tässä pitkin syksyä seuraillut kirjoittelua, jossa Wärn on ollut se pelaaja, jonka tulisi täyttää ylemmän kentän paikka lähinnä Lennun kustannuksella. Nyt, kauden alettua, Lennulle myönteisiä mielipiteitä ovat esittäneet mm. nimimerkit Kajastus, VT, #16Murray, Mister X, Helmi, Punasydän, Player#69 jne.
Itse olen leimautunut melko Lennu-faniksi, joten en viitsinyt aloittaa yksinäistä "taisteluani" pro Lennu ennen kuin nyt, kun muitakin saman suuntaisia mielipiteitä on tullut esille.
Olen koko ajan ihmetellyt miten jengi on "sokeutunut" Wärniin. Myönnetään, että kaveri stunttasi keväällä hyvin loukkaantuneina olleita Kuhtaa ja Lennua, mutta eihän hän ollut lähelläkään kumpaakaan heidän ollessaan terveitä. Nyt kun Lennu on vielä (toistaiseksi) kuvioissa mukana, niin vertaillaanpa nopeasti Wärnin ja LP:n ominaisuuksia...hmmm. Helpoin vertailu on kun mainitsee, että Wärn ei ole millään osa-alueella Lennua parempi. Eikä ole koskaan ollutkaan (olen nähnyt molemmat junnusta alkaen). Wärnillä on hyvä tsemppi, se on hänen hyveensä. Mutta ihan kun monet täälläkin olisivat unohtaneet L:n viime syksyiset otteet liigakaukalossa/maajoukkueessa ; laidat paukkuivat ja lento oli hurjaa ! Sitten tuli sarja loukkaantumisia.
Nyt kaveri tuntuu taas olevan kunnossa, mutta ei kelpaa HIFK:ssa edes ylivoimien maskimieheksi, jossa hommassa hän on koko liigan parhaimmistoa.
Kuinkahan kauan LP viitsii tuhota uraansa HIFK:n kolmos-neloskentän jarrumiehenä, kun hän useimmissa muissa SM-liigajoukkueissa olisi ilman muuta kahdessa ensimmäisessä kentässä. Tunnetustihan on niin, että hyökkääjän työtodistus siirtomarkkinoilla on etupäässä tehdyt pisteet ja HIFK:n jarrukentässä työtodistukseen ei kummoisiakaan merkintöjä tule.
Ehkäpä Jalonen ei pidä Lennun tyylisestä pelaajasta ja toivoo kaverin lähtöä muualle ? Olen melko varma, että hänen toiveensa (?) toteutuu jo kesken tämän kauden, ellei muutosta peliajassa/paikassa tapahdu, eli Lennu pelaa jossain muualla Suomessa tai sitten Ruotsissa ?
Ainakaan itse en sitä toivoisi !
 

aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Kuinkahan kauan LP viitsii tuhota uraansa HIFK:n kolmos-neloskentän jarrumiehenä, kun hän useimmissa muissa SM-liigajoukkueissa olisi ilman muuta kahdessa ensimmäisessä kentässä.
Jokainen liigapelaaja on (lähi-)menneisyytensä vanki, jos asiaa negatiivisesti haluaa funtsia. Niin myös Lennu. Onneksi nyky-IFK:ssa on sen verran monipuolisesti osaamista, että ketjukoostumuksia voidaan vaihdella. Ja on pakkokin, jos ykkösen taaperrus jatkuu. Ottaako Wärnin paikan Petrell, Luttinen - tai ainakin kokeilumielessä vaikka Nyholm, jää Nokan murheeksi. Anyway, nyt tuntuu pitkästä aikaa, että näytöille annetaan tilaa, ja niihin näyttöihin on myös halua.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Miten niin Wärn on vienyt paikan ykkösestä Lennun kustannuksella? Lennu ei ole ansainnut paikkaa ykkösestä ainakaan viimekautisilla tehoillaan. Se, onko Wärn tällä hetkellä ykkösketjukamaa, on toinen juttu.

Tuskin täällä nyt kauhean moni on 'sokeutunut' Wärniin, mutta sen verran pirteästi kaveri pelasi viimekauden, että mikäs siinä oli katsellessa samalla kun Lennu veti vanhaa tehotonta menoa. Nyt kahden matsin jälkeen on vähän liian aikasta alkaa jakelee tuomioita. Eipä ole meidän ykkössniperikaan vielä mitään saanut aikaan. Wärnin kohdalla pitää kaiken lisäksi muistaa se, että tollasissa jannuissa lepää HIFK:n tulevaisuus. Vai luullaanko sitä, että 'scouttaillaan ja löydetään' yhtä hyviä yhtä halvalla?

Lennu vs Wärn vertailu osa-alueilla on sellastaa juupas-eipäs menoa. Nättejä maaleja tehny molemmat. Lennu vie fyysisyydellään ja taklauksillaan vähän edgeä.

Just joo, aletaan tässä nyt taas laittamaan yhtä pelaajaa seuran yläpuolelle kun just Karalahden haamu alkaa häipyä. Jos Lennua ei kiinnosta tai haluaa 'ykkös-kakkosketjuihin' niin tervemenoa muualle. Ihan sama muuten mikä nimi siellä selässä on. Kyllä HIFK:ssa pelaajat saa luvan tehdä vielä niinkuin koutsi käskee ja suunnittelee. Ihan tarpeeks viimeaikoina ollut näitä kermaperseitä, ketkä laittaa oman hyvänsä jengin hyvän edelle.

Mä vaan en tippaakaan usko, että Lennu olis tollanen. Siitä jätkästä näkyy pelaamisen ilo lärvistä joka pelissä, varsinkin kotimatseissa syttyy ihan hulluna. Omaa myös ison HIFK-sydämen. Jos tehot löytyy niin tottakai, ykköseen vaan. Mutta ei pelkkien menneiden perusteella tai sen mitä selässä lukee.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä vaan en tippaakaan usko, että Lennu olis tollanen. Siitä jätkästä näkyy pelaamisen ilo lärvistä joka pelissä, varsinkin kotimatseissa syttyy ihan hulluna. Omaa myös ison HIFK-sydämen. Jos tehot löytyy niin tottakai, ykköseen vaan. Mutta ei pelkkien menneiden perusteella tai sen mitä selässä lukee.

Petrell on todennäköisesti yksi niistä pelaajista, joiden tekemiseen viime kaudesta muuttunut meno on ollut ainoastaan positiivista. Eli kuten valmentajakin taisi jossain kohtaa sanoa, jengistä on poistunut yhteishengen kannalta 'negatiivisväritteisiä' kavereita ja homma pohjautuu yhä enemmän urheilullisuuteen. Toivotaan että saa tällä kaudella itsestään samat tehot irti kuin parhaina vuosinaan ja kehitys ottaa tarvittavan harppauksen eteenpäin.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotkut ovat eilisen jälkeen puhuneet että esim. Haataja ei kotiavauksessa lauantaina vakuuttanut, minä kyllä pidin näkemästäni vaikka tehot puuttuivatkin.

Oli monia todella hyviä vaihtoja läpi matsin, tsemppasi kiitettävästi ja hoiti mallikkaasti kiekkoa omalle jengille riistämällä kiekkoa kerholaisilta. Kaikesta paistaa läpi, että on huippujätkä ja aivan eri tasolla moneen keskivertopelaajaan nähden ja turha mielestäni alkaa huolestumaan jos aina ei tule tehoja kun tekemisestään kuitenkin näkee että tasoa löytyy ja maaleja tulee aivan varmasti kunhan paikoille pääsee. Laatupelaaja, siinä oikeastaan tiivistettynä ko. kaveri, ei pelkästään eilisen perusteella vaan onhan mieheltä näyttöjä saatu jo aikaisemmilta kausilta tässä liigassa.

Ikonia tuli myös seurailtua, oli mielestäni hyvä ja odotan vahvaa kautta. Paha tosin sanoa, minkälaisia tehoja Lennulta pitäisi odottaa, kun rooli voi kauden aikana olla kovinkin erilainen matsista toiseen. Tuttua tsemppiä nähtiin taas ja iso kroppa laitettiin likoon, ja mikäs on pistää menemään kun kiekko tottelee tutusti pehmeitä käsiä ja jalatkin toimii ihan mukavasti. Toimisi epäilemättä kahdessa kärkiketjussakin, mutta ei mielestäni mene hukkaan nykyroolissansakaan. Omat tehonsa siinä tietenkin kärsii kun esim. Nyholmin ja Töykkälän kanssa raastaa, mutta mikäs siinä jos joku hoitaa muissa ketjuissa maalinteon ja jengi pärjää hyvällä tasaisella paketilla. Eiköhän Ikonikin pääse pian koittamaan hyökkäysvoittoisemmassa roolissa, ja noilla käsillä luulisi jotain tapahtuvan kun vaan jaksaa painaa.

Nuorista Nyholm ja Ramstedt pistivät eilen hyvin silmään, Nyholm jaksoi taistella ja olla iholla ja Ramstedt antoi lupauksia siitä että tällä kaudella on aineksia olla hyvä sentteri sellaisessa ketjussa joka saa jotain aikaankin. Taitava kaveri on ottamassa tasaisia harppauksia ja nousemassa arvokkaaksi omalle jengilleen, viime kauden Lopin korvannee luonnollisesti ihan hyvin ja luvassa on noilla elkeillä tehokas kausi. Vahvoja kuljetuksia ja pääsee hyvin mestoille.

Clarken puolustuspeli oli karmeaa katsotavaa, harmi että jengin ainoa ulkolaisvahvistus on tuolla tasolla. Pakko nostaa peliään tuntuvasti paremmaksi, muuten on tas tuttuja ongelmia alakerrassa. Liikaa ei kuitenkaan ole leveyttä siellä, eli uutta miestä mieluusti rivistöön ja Clarke tarvittaessa vähemmälle peliajalle.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Jotkut ovat eilisen jälkeen puhuneet että esim. Haataja ei kotiavauksessa lauantaina vakuuttanut, minä kyllä pidin näkemästäni vaikka tehot puuttuivatkin.

Juurikin näin. Haatajalla on kykyä tehdä oikeita asioita kentällä.

Nykyisessä ketjussa hän ei pääse käyttämään vahvuuksiaan. Hirson pelirytmi on liian hidas.

Miken ja Wirtasen ketjussa Haataja tekisi tuhoisaa jälkeä, riippumatta siitä antaisiko vastustaja rittävästi tilaa ja aikaa ketjun pelintekijälle.

Puolustussuuntaan Wirtanen takaisi sen että homma toimisi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Herrat Wärn ja Petrell ovat molemmat tärkeitä IFK:n tulevaisuutta ajatellen, kunhan asenne pysyy kunnossa, duuni maistuu ja tehoja syntyy. Juuri nyt IFK:n ykkönen alisuorittaa pahasti, kakkonen pelaa kutakuinkin sillä tasolla kuin mitä odottaa sopii taustat huomioiden. Kolmonen ja nelonen ovat omasta mielestäni olleet alkukauden onnistujia sekä tehojen osalta että peli-ilmeeltään. Voisi kenties sanoa, että ovat ylisuorittaneet. Myös hinta-laatusuhde on oikein hyvällä tolalla. Toki on ennenaikaista vetää mitään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta itse pidän sitä erittäin positiivisena, että onnistujina on niitä pelaajia, joiden kehityksen kannalta se on ehkäpä tärkeintä. Jaksan uskoa, että rutinoituneemmat pelaajat saavat kyllä koneensa käyntiin, vaikka itsekään en malttaisi odottaa etenkään ykkösen onnistumisia. Ykkös-kakkos-ketjujen pelaajilta on kuitenkin mielestäni lupa odottaa sitä, että osaavat käsitellä myös itseensä kohdistuvat negatiiviset asiat ja jaksavat uskoa paremman vireen löytymiseen. Alempien ketjujen pelaajille suon onnistumisia myös siksi, että itseluottamuksen merkitystä ei voi minimoida.

Palatakseni Lennuun ja Maxiin, voin vain todeta, että molemmilla on ainakin toistaiseksi ollut hyvät ketjukaverit eikä kumpikaan ole ainakaan muista kärsinyt. Juuri Lennulle ja Maxille on siunaantunut sekä omasta että muiden toimesta hyviä paikkoja, mutta "kaikkien suureksi yllätykseksi", viimeistely on ontunut. Näihin ei kummallakaan ole varaa, ei tosin muillakaan.

Henk.koht. olen sitä mieltä, että Wärniä ei kannata kovinkaan pitkään ykkösessä peluuttaa, jos ketjulla ei tehoja ala syntyä. Wärnin tilalle nostaisin joko Lennun tai MG:n. En tosin ole varma, olisiko Lennu lopulta kovinkaan suuri parannus verrattuna Wärniin, jos viimeistely ei radikaalisti parane, mutta sehän ei selviä kuin kokeilemalla. Ja kyllä mä sitä kokeilisinkin ennen kuin panisin kakkosen uuteen uskoon. Toisaalta, en vierasta ajatusta myöskään Haataja-Wirtanen-MG- ja Luttinen-Hirso-Petrell-ketjuistakaan.

Pistäisin myös pakkiparit uuteen uskoon. Clarke-Kanki/Kurvinen, Järventie-Kurvinen/Kanki ja Haverinen-Söderholm- pareilla uskoisin löytyvän nykyistä paremman tasapainon ja tasaisemman suoritusvarmuuden. Uskaltaisin kokeilla jo tässä vaiheessa Järventie-Kankaanperä-parin hajottamista, koska näissä kavereissa meillä on kuitenkin kaksikko, joka voidaan heittää takaisin yhteen, jos tiukka paikka tulee. Heillä on toisistaan niin suuri kokemus, että sen varaan voi hyvinkin laskea, mutta olisi silkkaa typeryyttä pitää heidät koko pakiston toimivuuden kustannuksella yhdessä.

Omiin silmiini Haataja oli eilen hyvä, ajoittain jopa erinomainen. Tekee tiukkaa duunia ja laittaa itsensä likoon surutta, mutta ainakaan tähän saakka ketjun muut osaset eivät ole Hadea ruokkineet sillä tavalla kuin odotettiin ja pitäisi.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Pistäisin myös pakkiparit uuteen uskoon. Clarke-Kanki/Kurvinen, Järventie-Kurvinen/Kanki ja Haverinen-Söderholm- pareilla uskoisin löytyvän nykyistä paremman tasapainon ja tasaisemman suoritusvarmuuden. Uskaltaisin kokeilla jo tässä vaiheessa Järventie-Kankaanperä-parin hajottamista, koska näissä kavereissa meillä on kuitenkin kaksikko, joka voidaan heittää takaisin yhteen, jos tiukka paikka tulee.

Tähän melkeinpä riittäisi tosiaan, kun siirtäisi Kurvisen Clarken pariksi varmistelemaan. Paljon parjattu Haverinen muuten yllätti minut hieman eilen aika äijämäisillä otteillaan. Onkohan hän lukenut Jatkoaikaa viimeaikoina, ja ottanut täältä sisua mukaan :) Siltikään en näe hänessä mitään suurta potentiaalia, valitettavasti.

Eli tälläisellä pakkiryhmittymällä voitaisiin mielestäni lähteä SaiPan kaatoon tiistaina (muuten sama kuin Kerhoa HPK:ta vastaan, mutta Kurvisen ja Söden paikkoja siis vaihdettu).

Kankaanperä-Järventie
Kurvinen-Clarke
Söderholm-Haverinen
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mulla on sellainen kutina, että jos näillä tehoilla jatketaan eli 1.5 tehtyä maalia per matsi, niin ei tarvitse kauaa odottaa, että ketjut menee uusiksi.

Kokelisin kyllä Lennua siinä Haataja-Hirso akselin kanssa ennen kuin hajottaisin kakkosta. Haataja-Hirso-Lennu on jo käytännössä EHT-tason maajoukkueketju.

Wärniltä odotan vielä tasonnostoa. Siellä voi olla kroppa vielä jumissa kovasta treenaamisesta, eiköhän se sieltä aukea. Maxiin luotan, että siitä on meille vielä paljon iloa tällä kaudella.

Kun HIFK luottaa omaan viisikkopuolustukseen, niin hyökkäyskin lähtee pikkihiljaa avautumaan. Viime vuonna ei luotettu omaan systeemiin, niin tuloksena oli lauma keppostelevia koulupoikia kevätretkellä nimeltä SM-liiga.
 

Machoman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Ketjuttelua?

Itse kokeilisin jossain vaiheessa näitä kentällisiä.

Petrell-Hirschovits-Haataja
Luttinen-Wirtanen-Granlund
Wärn-Ramstedt-Ahtola
Liivik-Töykkälä-Nyholm

Söderholm-Haverinen
Järventie-Kankaanperä
Kurvinen-Clarke

Nieminen

Järvinen kun tervehtyy, niin joko Liivikin tai Nyholmin tilalle. Päivän kunnosta riippuen.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Wärn, Luttinen ja Petrell ovat kolmikkona hankala tapaus. Vähintään yhden noista on aivan pakko pelata alemmissa ketjuissa, muuten jengi menee taas todella puukätiseksi. Itse laittaisin noista kaksi alempiin ketjuihin odottelemaan pelipaikkaa ylemmistä ketjuista. Ylempiin ketjuihin kun tarvitaan selkeästi enemmän taitoa. Wärnin paikka ei ole esim. ykkösketjussa, ei ainakaan nyt kun jengissä ei ole pahemmin loukkaantumisia.

Luttinen-Hirso-Petrell. Ei ymmärrä miksi tuollaisen perään haikaillaan. Viime keväänä oli lähes vastaava kolmikko (Pikkarainen-Hirso-Wärn) ja silloin kun pelattiin yksi pelaaja ulos oli lopputuloksena 0+0 koko kolmikolle. Sitä samaako toivotaan uudestaan?

Väännetään täällä niitä ketjuja vaikka miten, mutta tosiasiassa nykyjengistä ei saa kahta sm-liigatasolla mestaruuteen vaadittavaa kolmikkoa kasaan. HIFK tarvitsee vielä yhden pelaajan hyökkäykseen. Pakistossa taas riittää se että pelaajat pelaavat omalla tasollaan, mutta sekin riittää tasan niin kauan kunnes joku loukkaantuu. Sen jälkeen putoaa taso aivan saatanasti.

Nyky-Nieminen taas ei vaan riitä, enkä usko että Lindfors saa tehtyä Niemisestä joukkueelleen mestaruuden omilla otteillaan hankkivaa maalivahtia. Jo Niemisellä mennään kääntyy katseet Jaloseen ja pakiston loukkaantumisiin. Jos pakit pysyvät kasassa ja Jalonen saa luotua toimivan sapluunan niin kaikki on mahdollista, mutta jos kokonaispaketti ei toimi niin Nieminen uppoaa ensimmäisten joukossa. Aivan kuten viime keväänä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Väännetään täällä niitä ketjuja vaikka miten, mutta tosiasiassa nykyjengistä ei saa kahta sm-liigatasolla mestaruuteen vaadittavaa kolmikkoa kasaan. HIFK tarvitsee vielä yhden pelaajan hyökkäykseen. Pakistossa taas riittää se että pelaajat pelaavat omalla tasollaan, mutta sekin riittää tasan niin kauan kunnes joku loukkaantuu. Sen jälkeen putoaa taso aivan saatanasti.

Itse lähtisin ensimmäisten pelien perusteella vahvistamaan puolustusta ennemmin kuin hyökkäyskalustoa. Tuo lainauksen ensimmäinen lause on mun mielestä vähän liigan tason yliarvioimista; Millä joukkueella on paperilla selvästi IFK:ta paremmat kaksi ensimmäistä hyökkäysketjua? Tietysti mielelläni näkisin jonkun kovan maalintekijän hankittavan joukkueeseen, mutta luulen, että hyökkäys lähtee toimimaan paremmin pienillä ketjumuutoksilla tai jopa ihan sillä, että nykyiset koostumukset saavat yhteisiä liigapelejä alle. Puolustajien kohdalla voi hyvinkin olla, että nykyinen taso on yksinkertaisesti se oma taso. Södellä ja Clarkella on pitkä matka liigatason ykköspakkipariksi ja tällä hetkellä ottaisin Heikkisen ja HPikkaraisen mieluusti takaisin heidän tilalleen.
Todennäköisesti IFK tulee kauden aikana tarvitsemaan vahvistuksia ennemmin puolustukseen tai maalivahtiosastolle kuin hyökkäykseen. Tietysti fantasiamaailmassa IFK ilmoittaisi huomenna hankkineensa Ross Lupaschukin, Steve Kariyan ja Mika Norosen, mutta nykyisessä taloustilanteessa mennään näillä. Jos kirstussa on vielä jokunen € jäljellä, niin niitä varmaankin säästetään merkittävien loukkaantumisten varalle.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Sen verran hyvä tahtotila ja yleinen meininki joukkueessa näytti lauantainkin perusteella olevan, että pienet ketjumuutokset yms. ovat enemmän kosmetiikkaa. Perusasiat lienee kunnossa, ja vihdoinkin Kojon kädenjälki alkaa näkyä. Jo Tikkurilassa oli havaittavissa paljon positiivisia asioita, ja käsitys vahvistui entisestään. Tässähän tekee itsekin mieli vetää fläppitaulu jostain esiin, ja selittää työkavareille (joita ei voisi vähempää kiinnostaa), miten homma menee IFK:ssa tällä hetkellä :)
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Katsotaan nyt tuo huominen peli vielä kun vastassa on kauden alussa ennakoitu ns. "heikompi" vastustaja. Nämä olivat viime kaudella erittäin vaikeita pelejä varsinkin kotona. Jos huominen hoidetaan samalla asenteellä kuin lauantaina, niin ongelmia ei pitäisi olla. Siis asenne näyttää olevan kunnossa, mutta suurin ongelma HIFK:ssa on tällä hetkellä tiettyjen profiilipelaajien alisuorittaminen ja pahimmat alisuorittajat ovat vielä pakkeja. Muuten joukkueen pelissä ei näyttäisi olevan suuria puutteita. Tai voidaan tietysti nostaa maalinteko, 1,5 maalia ottelua kohden on pitkässä juoksussa aivan liian vähän. Jos/kun ylivoima saadaan kondikseen, niin sitä kautta saadaan määlimäärätkin nousemaan jonkin verran.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kokonaan.html?s=09-10&b=rs&t=hifk&type=&l=k_pisteet

Eiköhän täältä näe aika hyvin, kenen peli on kulkenut kahdessa ensimmäisessä pelissä odotetusti ja kenen ei. Nyholm johtaa HIFK:n sisäistä pistepörssiä saldonaan 0+2. Tietysti, 3 pisteen voitto oli iso juttu HIFK:n joukkueele 12.9.-pelistä, tyylistä viis. Nyt ovat kuitenkin vielä Hirsot ja Haatajat 0+0 tehoilla, joten herätystä nyt meidän oletetuille ratkaisupelaajille, kiitos.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
http://www.sm-liiga.fi/tilastot/kokonaan.html?s=09-10&b=rs&t=hifk&type=&l=k_pisteet

Nyt ovat kuitenkin vielä Hirsot ja Haatajat 0+0 tehoilla, joten herätystä nyt meidän oletetuille ratkaisupelaajille, kiitos.

Sinänsä 0+0 on huono homma, mutta ainakin HPK -pelissä H ja H rakensivat snaipperi-Wärnille kaksi avopaikkaa josta yllättäen ykkös-snaipperi ei maalia tehnyt....

Täytyy varmaan H&H:n ruveta neppailemaan keskenään ja pyytää että W pysyy poissa tieltä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Sinänsä 0+0 on huono homma, mutta ainakin HPK -pelissä H ja H rakensivat snaipperi-Wärnille kaksi avopaikkaa josta yllättäen ykkös-snaipperi ei maalia tehnyt....

Normaalioloissa kyselisin kadonneen älyn perään, mutta koska kyseessä on kaltaisesi veteraanikirjoittaja, kysyn sen sijaan, mikä henkilökohtainen missio sinulla on Wärniä vastaan.

Wärn ei missään nimessä ole "sniper" eikä häntä uskoakseni kukaan ole sellaiseksi erehtynyt luulemaankaan. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että nykynäytöillä Wärnin paikka on kolmos-nelosketjuissa, mutta pidetään nyt asiat asioina eikä puhuta mustaa valkoiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Huominen ottelu on, kuten täälläkin jo todettu, suunnanäyttäjä. Vastassa tosiaan SaiPa, joka on viime vuosina ollut yllättävänkin vaikea vastustaja. Siihen kun vielä lisätään, että viime kaudella kotipelit etenkin näitä pikkuseuroja vastaan olivat vaikeita, niin mielenkiintoinen peli tulossa huomenna.

Totuus on nimittäin, että nämä ns. "helpot" pelit pitäisi hoitaa kovalla prosentilla, mikäli meinataan sijoista 1-3 tapella tosissaan runkosarjassa.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Luttinen-Hirso-Petrell. Ei ymmärrä miksi tuollaisen perään haikaillaan.

En sinänsä haikale ko. koostumuksen perään. Enemmin haluan pelastaa Haatajan nykyisestä kiikari-ketjusta ja muodostaan kakkosesta tehonyrkin pleijareita silmälläpitäen.
Hirso saa puhua pisteitä runkosarjahöntsäilyistä puukäsikaksikon kanssa.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Wärn ei missään nimessä ole "sniper" eikä häntä uskoakseni kukaan ole sellaiseksi erehtynyt luulemaankaan. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että nykynäytöillä Wärnin paikka on kolmos-nelosketjuissa, mutta pidetään nyt asiat asioina eikä puhuta mustaa valkoiseksi.
Mielestäni ongelma ei johdu Wärnistä, vaan Nybondaksesta. Jos esim. Salmelainen (2 ottelua 4+0 Sveitsissä) olisi hänen paikallaan, niin silloin HIFK:n ykkösketju pärjäisi. Nyt ei ole eväitä pärjätä.

Lähes sama oli viime kaudella, kun arvottiin Pikkaraisen ja Pesosen välillä, että kumpi tekee Hirson parina maaleja. Siinä hävittiin paljon pisteitä alkukaudesta. Nyt ei vaan ole edes Pikkaraista ja Pesosta...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös