Mainos

HIFK:n maalivahdit kaudella 2011-2012

  • 343 099
  • 1 130

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Toistan ehdotukseni: Harri Säteri. Kehityskelpoinen ykkönen Lundellin valmennukseen? Hockeydb.com kertoo, että yli 90% tp:lla viimeiset kolme kautta operoinut 21-vuotias Säteri ei kuulu enää Sharksin aktiivirosteriin (mitä se sitten tarkoittaakin), ja voisi ehkä olla irroitettavissa samoilla seteleillä kuin Mikko Koskinen..

Säteri aloitti alkukauden ylhäällä, kun Niemi ja Niittymäki olivat loukkaantuneena. Säteriä ei lähetetty farmiin samantien vaan pelasi farminfarmia sillä oli tämä oli maantieteellisesti lähempänä San Joseta, kuin se missä farmi sijaitsee.

Uskon, että heillä on siellä suunnitelma Säteri varalle pelasihan muistaakseni jo ensimmäisen sopimuskauden täällä viimevuonna Tapparassa.

Niinkuin joku muukin sanoin niin tuskin nuori kehityskelpoinen maalivahti palaa ensimmäisten Pohjois-Amerikassa vietetyn kuukausien aikana takaisin eurooppaan. Kannattaa ainakin minun mielestäni katsoa siellä se kortti loppuun.

Koskinen kuitenkin on ollut jo muutaman vuoden siellä joten on sinällään eri tapaus.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskon, että heillä on siellä suunnitelma Säteri varalle pelasihan muistaakseni jo ensimmäisen sopimuskauden täällä viimevuonna Tapparassa.

Niinkuin joku muukin sanoin niin tuskin nuori kehityskelpoinen maalivahti palaa ensimmäisten Pohjois-Amerikassa vietetyn kuukausien aikana takaisin eurooppaan. Kannattaa ainakin minun mielestäni katsoa siellä se kortti loppuun.

Ymmärtäähän sen, mutta runsas peliaika ja vastuu SM-liigassa voisi olla sekä Säterin että Sharksin intressissä NHL-uraa silmällä pitäen. Kai tuota voisi kysäistä, jos tuntuu että ei vaadi liikaa ponnistelua HIFK:n laissez-faire -maalivahtipolitiikkaan nähden.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En tiedä kuinka pihalla olen SM-liigan sopimusasioista, mutta ainakin Iiro Tarkilla on voimassaoleva sopimus Kärppien kanssa. Eli, jos kaveri päättäisi tulla takaisin Suomeen, niin eikö optio olisi silloin Kärpillä?

Ihan mielenkiinnosta tänne kuittailen/kyselen. Toisaalta tuskin teidän pelaaminen Juusoon kaatuu, länki-Janneen ehkä. Meilläkin vastaavia ongelmia ihan omiksi tarpeiksi, joten kuitti ja kiitti!

Ei ole Iirolla sopimusta Kärppiin, se soppari purkaantui miehen lähtiessä rapakon taakse.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole Iirolla sopimusta Kärppiin, se soppari purkaantui miehen lähtiessä rapakon taakse.

No just! Tarkki oli se toinen kaveri jota ajattelin, mutta en omalla salapoliisityölläni saanut selvää että kenen mies on ja minkälaisilla sopimuksilla. Eli siinä olisi toinen hyvä haku näillä markkinoilla.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hyvin todennäköiset omien MM-kisojen 2012 pelaajat: HIFK 2 kpl, Kalpa 0 kpl. Ilman muuta HIFK on aina ollut loistava näyttöpaikka maajoukkueeseen ja maailmalle ja tulee aina olemaan. Näistä voi länkyttää omien angstiensa mukaisesti mitä vaan, mutta kannattaa katsoa paljonko viimeisen 10v aikana on lähtenyt HIFK:sta pelaajia maajoukkueeseen / maailmalle ja vertailla muuhun SM-liigaan, poislukien narrit ja Kärpät. Tässä ei kysellä ja katsella aina joukkueen menestyksen perään. Harvaa NHL / KHL -seuraa edes kiinnostaa miten heidän eurooppalaisten scouttaustensa seurat ovat pärjänneet omissa pikkusarjoissaan. Jos omaan joukkueeseesi tulee pelaaja Tsekin pääsarjasta, laukkaatko ensimmäisenä katsomaan tilastoista miten kyseinen seura on Tsekin liigassa pärjännyt, vai menetkö katsomaan ihan vaan kyseisen pelaajan statsit? Niinpä. Suomessa ei ole parempaa näyteikkunaa kuin Helsingin seurat ja osittain tämänkin ansiosta HIFK ja Jokerit saavat huonoinakin aikoinaan uskomattoman kovia pelimiehiä kiinni. Olisiko joku voinut kuvitella Nylanderin ja Brembergin valitsevan sijalla ynnä muut olevaa Kalpaa tai Jypiä? Entäpä olisiko Janne Pesonen edes harkinnut jotain muuta ynnä muuta sijoilla olevaa seuraa kuin HIFK:ta? Vähän valoja päälle maakuntainnostuksenne kanssa. Ja tällä siis ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, miten joukkueet tässä ja nyt pärjäävät meidän kotoisessa liigassamme.

Säteri olisi ihan ookoo. Jostain tämä haku on aloitettava. Kannatan sitä, että Lunkka siirtyy mv-valmentajaksi, mutta en ole niin höveli, että uskon muutoksen 2-maalivahdista täysipäiväiseksi valmentajaksi olevan mahdollinen yhden päivän siirtymäajalla. On loukkaus ammattivalmentajan työtä kohtaan edes kuvitella, että kaukalosta voi suoraan siirtyä uskottavaksi valmentajaksi. Riittää, kun käy ostamassa puvun. Lunkka on mv-valmentajana mielestäni prospekti ja jokaisen pitää oivaltaa, että hänelle pitää antaa aikaa ihan opiskeluun. Niinpä sinä aikana, kun Lunkka ottaa perusteita haltuun, HIFK tarvitsee valmiin mv-valmentajan. Huomasin omistakin kirjoituksistani, että olen aika huolettomasti oikonut tätä asiaa ja jättänyt huomiotta perustuksien rakentamisen. En siis oikeasti tarkoita sitä, että vaikkapa 1.12. alkaen Jannesta tulee taikasauvan sivalluksella -PIM!- valmentaja ja joukkueeseen tulee uusi maalivahti hänen paikalleen ja kaikki ovat onnellisia. HIFK-organisaatiolla on suunnattomia vaikeuksia käsittää, että maalivahtipuolella(kaan) ei ole olemassa oikoteitä. Niinpä koen pientä pelkoa siitäkin, että Lunkasta leivotaan päätoiminen valmentaja 1pv:n pikakurssilla, jonka pitää Soppa. Valmentajanpaperithan voi sitten tilata Venäjältä.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Säteri on liian nuori, hyvä ja kunnianhimoinen kundi tullakseen HIFK:n maalille => HIFK:n taasen pitäisi saada kundi useamman vuoden sopparilla, muuten ei mieltä... Joku vähän kokeneempi huippukaveri pitkällä sopparilla, maksoi mitä maksoi!

Tänään maalilla Juuso, luukulla Janne => mikään ei muutu.
 

scholl

Jäsen
Kannatan sitä, että Lunkka siirtyy mv-valmentajaksi, mutta en ole niin höveli, että uskon muutoksen 2-maalivahdista täysipäiväiseksi valmentajaksi olevan mahdollinen yhden päivän siirtymäajalla. On loukkaus ammattivalmentajan työtä kohtaan edes kuvitella, että kaukalosta voi suoraan siirtyä uskottavaksi valmentajaksi. Riittää, kun käy ostamassa puvun. Lunkka on mv-valmentajana mielestäni prospekti ja jokaisen pitää oivaltaa, että hänelle pitää antaa aikaa ihan opiskeluun. Niinpä sinä aikana, kun Lunkka ottaa perusteita haltuun, HIFK tarvitsee valmiin mv-valmentajan.

Eikö Ropposta voisi palkata sellaiseen osa-aikaiseen konsulttihommaan? Hänhän viettää kai osan ajasta Zürichissä niin ehkä osa ajasta riittäisi Jannen mentoriksi, kun tästä kehitetään mv-valmentajaa. Se parivaljakko voisi toimia tämän kauden ja maalivahdin hommat voisivat hoitaa Riksman - Norja kaksikko.
 

strava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä päästään kysymykseen Bäckström. Milloin palaa, millä todennäköisyydellä? Lienee selvää että Nikke ottaa ykkösvahdin paikan, eli nyt pahvi mallia siihen asti riittäisi.
Erinomaisen vakuuttavan huhun mukaan Nikellä oli vahva vaikutus siihen, että Lunkka jatkoi vielä vuoden. Olen ihmetellyt, ettei tämä ole tullut esiin näissä veskarispekulaatioissa. En tosiaan osaa sanoa, mitkä ajatukset tuossa olisi takana. Olisiko tiedossa joku, jonka sopimus loppuu vuoden päästä? Tuskin kuitenkaan vielä Nikke itse.
 

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvin todennäköiset omien MM-kisojen 2012 pelaajat: HIFK 2 kpl, Kalpa 0 kpl. Ilman muuta HIFK on aina ollut loistava näyttöpaikka maajoukkueeseen ja maailmalle ja tulee aina olemaan. Näistä voi länkyttää omien angstiensa mukaisesti mitä vaan, mutta kannattaa katsoa paljonko viimeisen 10v aikana on lähtenyt HIFK:sta pelaajia maajoukkueeseen / maailmalle ja vertailla muuhun SM-liigaan, poislukien narrit ja Kärpät.

Ja montako maalivahtia IFK:sta on lähtenyt samalla aikajänteellä maajoukkueeseen / maailmalle? Vokoun taitaa olla työsulkukaudella ainoa joka on maajoukkeeseen päässyt ja muuten kai pettäneet maalivahdit on hukattu minne ikinä ovat kelvanneet. Että tosiaan se olematon maalivahtivalmennus näkyy myös pitkällä aikavalillä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja montako maalivahtia IFK:sta on lähtenyt samalla aikajänteellä maajoukkueeseen / maailmalle? Vokoun taitaa olla työsulkukaudella ainoa joka on maajoukkeeseen päässyt ja muuten kai pettäneet maalivahdit on hukattu minne ikinä ovat kelvanneet. Että tosiaan se olematon maalivahtivalmennus näkyy myös pitkällä aikavalillä.

Kiitos tästä valaisevasta tiedosta. Lämmittää aina mieltä, kun joku tulee tänne kertomaan, että IFK:ssa se maalivahtivalmennus ja -asiat muutenkin ovat iiiiihan lapsenkengissä. Enpä minä ainakaan olisi tätä ymmärtänyt, joten kyllä nyt helpottaa.

Se nyt vaan nyt näyttää olevan niin, että "isot" seurat eivät tähdistään luovu, kesken kauden ainakaan. Pienemmät seurat taas tekevät hyvät hillot näillä KHL-siirroilla kesken kauden. Ja mikäs siinä, hyvähän se on, että rahaa tulee sisään. Kuuluu strategiaan, enkä ole tippaakaan kateellinen, päinvastoin.

IFK:n maalivahtiasiat ovat ennallaan. Kaikki kunnossa organisaatiossa tältä(kin) osin ja Bauerin mailat on parempia kuin puumailat. Kestävät hyvin, ennen kuin menevät rikki.
 

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitos tästä valaisevasta tiedosta. Lämmittää aina mieltä, kun joku tulee tänne kertomaan, että IFK:ssa se maalivahtivalmennus ja -asiat muutenkin ovat iiiiihan lapsenkengissä. Enpä minä ainakaan olisi tätä ymmärtänyt, joten kyllä nyt helpottaa.

Se nyt vaan nyt näyttää olevan niin, että "isot" seurat eivät tähdistään luovu, kesken kauden ainakaan. Pienemmät seurat taas tekevät hyvät hillot näillä KHL-siirroilla kesken kauden. Ja mikäs siinä, hyvähän se on, että rahaa tulee sisään. Kuuluu strategiaan, enkä ole tippaakaan kateellinen, päinvastoin.

IFK:n maalivahtiasiat ovat ennallaan. Kaikki kunnossa organisaatiossa tältä(kin) osin ja Bauerin mailat on parempia kuin puumailat. Kestävät hyvin, ennen kuin menevät rikki.

Ok. Anteeksi, tänne ei kannata eksyä aiheesta keskustelemaan jos nimimerkin alla lukee joku muu jengi kuin IFK.
Mutta onhan siellä hyvä antaa näyttöjä maajoukkueeseen myös maalivahtien...
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ok. Anteeksi, tänne ei kannata eksyä aiheesta keskustelemaan jos nimimerkin alla lukee joku muu jengi kuin IFK.
Mutta onhan siellä hyvä antaa näyttöjä maajoukkueeseen myös maalivahtien...


Tervetuloa vaan ymmärtämään jatkossakin asiat väärin! Kyllä kuule tänne on ennenkin toivotettu muiden joukkueiden kannattajat tervetulleeksi keskustelemaan erilaisista IFK:hon liittyvistä asioista. Pointti olikin siinä, että jos joku toukohousu nyt kuvittelee olevansa ensimmäinen, joka kertoo meille, että kuulkaa meillä on veska-asiat menneet päin persettä muutamaa suonenvetoa lukuunottamatta jo erinomaisen pitkän aikaa, niin voin kertoa, että me olemme aivan harvinaisen tietoisia tästä asiasta. Ja ihan ollaan paikan päälläkin päästy todistamaan kaikenlaista, mistä te muiden joukkueiden kannattajat voitte vain kuvitella.

Se, että IFK:sta ei ole ollut ainuttakaan veskaria vuosikausiin, johtuu vain ja ainoastaan Hjalliksen ja Kalen salaliitosta.
 

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisi varmaan pitänyt lainata enemmän tuota Jhagin tekstiä. Vähän valoja päälle siellä stadissa sen oman PK-innostuksen kanssa. Kyllä ne lahjakkaat pelaajat viedään vaikka mestiksestä ulkomaille. Scoutit on sitä varten että ne kiertää maailmaa lahjakkuuksien perässä. Jos kerran IFK olisi kovin ikinä missään niin kai tuonne joku maalivahtikin tahtoisi tulla näytille kun NHL:n portit aukeaa välittömästi :D
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mitä ihmettä, väitetäänkö landella, että HIFK:ssa ei osattaisi maalivahtivalmennusta? Tätä huhua sietää kyllä tutkia, itse en ole huomannut koskaan yhtään mitään ongelmia.

strava: En ollut kuullut NB:n osuudesta Lunkka-casessa, mielenkiintoista kuunneltavaa. Mutta kyllä Lunkka oli jo valmistautunut lopettamaan, tätä voi tsekkailla ihan hänen lähipiiriltäänkin. Oli miten oli, mun ymmärtääkseni Lunkka pelaa jommankumman tämän viikon matseista.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Norja aloittaa tänään maalilla Bluesia vastaan. Hieno homma, että annetaan vihdoin mahdollisuus. Hän on sen ansainnut hyvillä otteillaan Mestiksen puolella.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Oli miten oli, mun ymmärtääkseni Lunkka pelaa jommankumman tämän viikon matseista.

Tai sitten ei, Norja pelaa tänään Bluesia vastaan. Mun mielestä erittäin tervetullut asia, että Norja pääsee pelaamaan. Nyt ainakin nähdään livenä, mikä mahtaa olla tämän kaverin anti SM-liigassa? Itse usko hänen onnistuvan, potentiaalinen jamppa kuitenkin kyseessä. Lundell on taidettu siirtää nyt kolmosveskariksi/mv-valmentajaksi?
 

zepHero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, HIFK & HK Tiigrid Tallinn
Lundell on taidettu siirtää nyt kolmosveskariksi/mv-valmentajaksi?
Toivottavasti. Tosin voisi sumplia tilanteen kyllä niin, että Lunkka voisi treenata itseään vielä siirtorajalle asti ja viimeistään silloin olisi jäädytetty tilanne veskareiden osalta sellaiseksi, että pääsee keskittymään täysin tuohon valmentamiseen. Norjalta taasen odotan hyvää peliä ja jos sellaista ei nyt ensimmäisellä kerralla tule, niin pitkäjänteisyyttä fanien puolelta. Erittäin hyvä kakkonen on kuitenkin kyseessä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Norjalta taasen odotan hyvää peliä ja jos sellaista ei nyt ensimmäisellä kerralla tule, niin pitkäjänteisyyttä fanien puolelta. Erittäin hyvä kakkonen on kuitenkin kyseessä.

Hohoo, tämä pitkäjänteisyys on aika paljon vaadittu fanien osalta näissä veskarikuvioissa. Aika usein se menee tulos tai ulos periaatteella. Yksi ottelu kertoo maalivahdin tason, sillä ei ole merkitystä, mitkä muuttujat vaikuttavat suoritukseen? Kaikki vedot saa torjua...

Itse olen luottavaisin mielin Norjan suhteen, kaveri pääsee ensimmäistä kertaa parrasvaloihin ja uskon kaverin käyttävän tilaisuuden hyväkseen.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Norja - Lundell => nasulia, sano...
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lundell on taidettu siirtää nyt kolmosveskariksi/mv-valmentajaksi?
Jos nyt kuitenkin annettaisiin Turskan pelata se ensimmäinen liigamatsi.

IFK:lla on neljä sopimuksenalaista maalivahtia. Ainakin minulle on ihan sama, kuka on nimellisesti nro 1, kuka nro 2 jne. Tuskin reaalimaailmassa valmennusjohtokaan sanoo niille, että hei, nyt sut on siirretty kolmosveskaksi - siirräpä kamasi muualle (nyt en puhu siivouskoppiepisodista).

Oli vain ajan kysymys, milloin Turska pelaa ekan liigamatsinsa. Hienoa, että se vihdoin tulee. Toivottavasti yllätyn positiivisesti.

Selvää toki on, että IFK:n maalilla tullaan tällä kaudella vielä näkemään myös Jan Lundell.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Aplodit - nyt tehdään muutoksia ja se on hyvä asia! Itse asiassa tiesin, että Riks ei pelaa tänään/lauantaina ja siitä päättelin, että Lunkka on maalissa. Norway iski aivan puun takaa. Eipä ole kaverilla helppo paikka ja pidän täysin mahdollisena, että debyytti on huono. Mutta eihän me yhden matsin perusteella ruveta isoja johtopäätöksiä tekemään? Ja olisiko nyt vihdoin Lunkalla aikaa keskittyä valmennukseen? Muistan, kun muuan Tim Thomas tuli HIFK:hon ja eka peli oli silloista Kiekko-Espoota vastaan. Ja eka laukaus meni sisään..onneksi sitäkin imuria katseltiin sitten vähän pidempään.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Aplodit - nyt tehdään muutoksia ja se on hyvä asia! Itse asiassa tiesin, että Riks ei pelaa tänään/lauantaina ja siitä päättelin, että Lunkka on maalissa. Norway iski aivan puun takaa. Eipä ole kaverilla helppo paikka ja pidän täysin mahdollisena, että debyytti on huono.

Aplodit ehdottomasti ja itse odotin debyyttiä hiukan aikaisemminkin, mutta yleinen sekoilu kentällä ja pikku hörppimiset maalinsuulla ovat pitkittäneet tätä suurta riemun ja ilon päivää. Itselläni taas sellainen kutina, että Norway päästää maksimissaan 2 sisään.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Itselläni taas sellainen kutina, että Norway päästää maksimissaan 2 sisään.

Olisi myös aika HIFK-tyyppistä, että Norway pelaisi 3 ekaa matsia pirun hyvin ja hänelle tehtäisiin 3v jatkodiili. Jonka jälkeen paljastuisi, että nämä olivat niitä hyviä päiviä ja huonot päivät.....joo, niitä on sellaiset 75% kaikista pelipäivistä. Tämä oli siis hyväntahtoista sarkasmia. Itse toivon realistina, että Norja osoittautuisi nyt ensi alkuun riittäväksi 2-maalivahdiksi ja jatkossa mahdollisesti jopa kunnon v a l m e n n u k s e n avulla ykköseksikin. Mutta ihan alkuun JR tarvitsee kakkosen. Odotan malttamattomana tuleeko HIFK:lta peräti The Tiedote koskien Lunkan valmennuspestiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös