HIFK:n ketjuruletti kaudella 2014–2015

  • 241 214
  • 1 057

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
FARSSI
Lähinnä siitä syystä, että Laschin ominaisuudet ovat vielä "räväkämmät" kuin Puustisen, vaikka kuinka Puustisesta pidänkin. Lach on vaarallisempi ja kokonaisvaltaisempi pelaaja. Luttisen Pelicans-kunto ei ole yhdessäkään IFK-pelissä löytynyt, en pidä häntä saman tason pelaajana kuin Pelicans-aikoina.

Elkins vs Koskiranta menee aika tasan.

Itse taas näen asian näin:

Luttinen = Luttinen
Elkins > Koskiranta
Puustinen =/< Lasch

Mielestäni tuossa on kaikki ainekset Liigan vaarallisimmaksi ketjuksi. Elkins on parantanut otteitaan jatkuvasti sitä myötä kun on tottunut eurooppalaiseen pelitempoon. Puustinen oli jo viime kauden umpisurkeassa IFK:ssa aivan huikea ja kun rinnalle laitetaan viime kaudelta tuttu Elkins, niin en näe mitään syytä miksei kaksikko voisi vetää vielä astetta paremmin kuin edellisellä kaudella varsinkin kun huomioidaan, että tällä kertaa joukkueessa todennäköisesti on myös jonkinlainen pelisysteemi. Luttinen on Luttinen ja mielestäni omimmillaan tulosyksikköä täydentävänä ja puolustusvelvoitteet hoitavana pelaajana kuten oli Pelicansissakin Laschin ja Koskirannan ketjussa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Toimiessaan hyvä kokeilu, köyhän miehen: Lasch-Koskiranta-Luttinen. Ramstedtille ja Zaborskylle hakisin kyllä kovemman tason laituria, kuin Robert Leino, Joonas Rask tai Mika Partanen. Liigan kovin kolmikko on kasassa, jos IFK löytää Zabolle ja Ramulle työteliään ja tasokkaan laiturin.

Antakaa sille Raskille edes mahdollisuus. ;) Se jätkä on dumattu joka ketjussa. Olen parissakin ketjussa todennut että jos tämä jätkä on tänne roudattu niin tsekataan saako Stögö kaivettua sen parhaan Ipa-kauden potentiaalin esille, turha nyt heittää heti kauden alussa skulaamaan suoraan alempiin kenttiin. Itse näen enemmän kuin 50-50 mahdollisuudet tuolle Ipa-kauden saldoille palaamiselle, syyksi riittää jo se että IFK:lla on nyt parempi jengi ja paremmat sentterit kuin Ipalla silloin. Sanotaan että uskon pistesaldon olevan aika samoissa kuin Artulla, en ihmettelisi jos Joonas ottaisi isompaakin roolia.

Tästä päästääkin siihen että kirstua tulee raottaa sen vahvan ja kokeneen yleispuolustajan palkkaamiseen, ettei hetkeksikään jäädä liikaa junnujen varaan kauden edetessä.

_
 
Viimeksi muokattu:

Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley
HIFK:n kokoonpano Soderjyskea vastaan

Hyökkäysketjut

67 Tomas Zaborsky - 46 Teemu Ramstedt - 62 Robert Leino
28 Jasse Ikonen - 80 Thomas Nykopp - 14 Matti Lamberg
39 Arttu Luttinen (A) - 91 Corey Elkins - 71 Juuso Puustinen (A)
29 Toni Leinonen - 11 Matti Kuparinen - 21 Mika Partanen

Puolustajat

56 Lauri Taipalus - 26 Toni Söderholm (C)
47 Juuso Salmi - 6 Eemeli Heikkinen
8 Daniel Grillfors - 33 Sebastian Moberg
4 Juha Tarkkanen

Maalivahdit

34 Ville Husso
30 Kevin Lankinen (varalla)
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Loukkaantumistilanne huomioiden aika oletetut koostumukset. Ketjujärjestys herättää hieman kummastusta, mutta eiköhän tuo käytännössä mene niin, että kakkosketju vetää todellisuudessa ns. nelosketjun roolia jne..
Tanskalaisten kakkosketju on ehkä scoutattu vaarallisimmaksi ja niille pistetty jarruketju. Muilla kolmella ketjuilla ehkä enemmän vastuuta hyökkäyspäässä. Krefeldin matsikin tulee nopeasti vastaan, joten peluutuksessa sekin on hyvä ottaa huomioon.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Nykopp näyttää saaneen uuden numeron. Muutenkin kokoonpanossa on nyt numeroita joista ei kauheasti muistikuvia ole aikaisemmilta vuosilta: 67, 62 ja 56.
Nojoo, sitten hieman asiaakin.
Puolustus tuntuu olevan jotenkin eri paria tuon hyökkäyksen kanssa, hyökkäys on aika vahva mutta puolustus kyllä herättää omat epäilykset. Todella nastaa päästä tänään näkemään miten selviydytään, tosin vastus saattaa olla liian helppo todelliseen puntarointiin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Juuso Salmi ja Eemeli Heikkinen samassa parissa ei kyllä kuulosta ainakaan näin alkuun mitenkään kovin hyvältä. Toki tästä Heikkisestä en tiedä kyllä yhtikäs mitään muuta kuin, että kokoa pitäisi olla, mutta silti. Salmen kiekollinen peli on viime vuosina ollut niin surkeaa, että ei pitäisi olla mitään asiaa Liiga-pakistoon ellei sillä puolella ole kehitystä tapahtunut ja roimasti. Moberg mielenkiintoista nyt nähdä omin silmin( kunhan Sonera nyt ei vaan petä ), sen verran on miehen tuo kiekolinen pelaaminen saanut täällä jo kehuja.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Nyt on kyllä pakko sanoa, että en näe mitään logiikkaa siinä, että meidän nelosketju pelaa kakkosketjussa ja ykkösketju on kolmosketju. Mutta ehkä tässä on joku ovela suunnitelma, jota en tajua.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Nyt on kyllä pakko sanoa, että en näe mitään logiikkaa siinä, että meidän nelosketju pelaa kakkosketjussa ja ykkösketju on kolmosketju. Mutta ehkä tässä on joku ovela suunnitelma, jota en tajua.

Eiköhän se ole ihan sama missä järjestyksessä noi on. Eniten pelaa kuitenkin Ramun ja Elkinsin ketjut.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyökkäysketjut

67 Tomas Zaborsky - 46 Teemu Ramstedt - 62 Robert Leino
28 Jasse Ikonen - 80 Thomas Nykopp - 14 Matti Lamberg
39 Arttu Luttinen (A) - 91 Corey Elkins - 71 Juuso Puustinen (A)
29 Toni Leinonen - 11 Matti Kuparinen - 21 Mika Partanen

Puolustajat

56 Lauri Taipalus - 26 Toni Söderholm (C)
47 Juuso Salmi - 6 Eemeli Heikkinen
8 Daniel Grillfors - 33 Sebastian Moberg
4 Juha Tarkkanen

Maalivahdit

34 Ville Husso
30 Kevin Lankinen (varalla)

Niin, eiköhän noissa ketjuissa ole jo lähtökohtaisesti kaksi tulosvitjaa selvillä. Rask ja Partanen mitää todennäköisemmin korvaavat sitten ne paikat missä on esim. Leino. Hyökkäys on ihan ok jos a) Tuloskentät ovat nimensämukaisia ja b) muut kentät nostavat tasoaan viimevuodesta(mm. Nykopp, Ikonen, Leinonen).

Pakistossa on loukkaantumiskierre mutta toivottavasti ne saadaan hoidettua ja pelituntuma pian iskostettua ukkoihin. Veskoista en kanna huolta niin kauan kuin Ore pysyy pois tolppien välistä.

Kaikesta huolimatta kuulutan pakistoon yhtä lisäpelaajaa, liigajyrä tasoa. Mutta mennään nyt näillä ja ihan pirteä fiilis tässä kaikesta huolimatta on taas.

Alkkarifaija on ollut selvänä jo monta viikkoa.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kunnes tulee se jokavuotinen ulkomaanmatka. Tänä vuonna alkkarifaija löytyi Tanskalaisesta pubista rahat juotuna. Haluaako joku käydä hakemassa hänet hoitoon? Itse en enää oikein jaksaisi...

-Tinke

Selvittäköön itse tiensä kotiin, mä en pysty edes katsomaan sitä jätkää enää.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo-o. Kyllä faija taas näytti ja 'käytti' kaikki tunnusomaiset oireensa.

Tanskalaisten puolesta voi olla kyllä aidosti iloinen. Suuremmasta liigasta tulee kovan rahan jengi rotsi auki mutta eipä se mitään merkkaa.

Kenen muun tekisi mieli taas vetää ovi kiinni faijalta ja sanoa, kiiti katotaan vuoden päästä...
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Partanen pois Nolla-Kuparisen viereltä vaikka Elkinsin laitaan tuomaan energiaa ja maalintekoahneutta tai sitten Nykoppin ketjuun. Luttinen ei viime kaudella onnistunut edes tuossa ykkössentterin vieressä. Luttinen-Elkins-Somervuori oli katastrofaalinen kokeilu yhdessä vaiheessa kautta, ja silloin muistaakseni Coreynkin tehot putosivat minimiin.

Luottamus maalivahtiosastoon ei ainakaan kasvanut eilisen perusteella. Jos meinaa pelailla vaatimattoman puolustuksen kanssa kahta sarjaa, niin sitä suuremmalla syyllä kannattaisi satsata laadukkaaseen mv-tandemiin, ettei korttitalo romahda heti, jos kokematon ykkösmolari ei pystyisikään pitämään viime kautista tasoaan.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Luttinen ei viime kaudella onnistunut edes tuossa ykkössentterin vieressä. Luttinen-Elkins-Somervuori oli katastrofaalinen kokeilu yhdessä vaiheessa kautta, ja silloin muistaakseni Coreynkin tehot putosivat minimiin.

En tiedä oliko vain omaa kuvitelmaani mutta hakiko Luttinen nyt selkeästi hanakammin vetoja kuin viime kaudella. Nyt tuntui että Arttu pyrki päättämään jokaisen tilanteensa laukaukseen. Joku nero joskus sanoi että laukaus on aina hyvä ratkaisu, ei välttämättä silti se paras.
 

RedWhiteBlue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers
HIFK - Krefeld Pinguine

Kokoonpano illan otteluun:

Maalivahdit

34 Ville Husso
30 Kevin Lankinen (varalla)

Hyökkääjät

67 Tomas Zaborsky - 46 Teemu Ramstedt - 62 Robert Leino
28 Jasse Ikonen - 91 Corey Elkins - 71 Juuso Puustinen (A)
19 Sami Blomqvist - 11 Matti Kuparinen - 14 Matti Lamberg
39 Arttu Luttinen (A) - 80 Thomas Nykopp - 21 Mika Partanen
45 Micke Åsten

Puolustajat

56 Lauri Taipalus - 26 Toni Söderholm (C)
8 Daniel Grillfors - 33 Sebastian Moberg
47 Juuso Salmi - 6 Eemeli Heikkinen
4 Juha Tarkkanen
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Miten olisi ajatusleikki, että Kuparinen pelaisikin ykkösen laidassa? Ikonen on kuitenkin pelannut ihan mukiinmenevästi, niin kokeneilla laitureilla voisi hänen kautta saada toimivan kolmosen. Näin Kuparinen voisi olla laatuluokan laituri jota tuo joukkue vielä kaipaa. Kerästä kun on aika turha siihen odotella.

Kuparinen-Elkins-Puustinen
Leino-Ramstedt-Zaborsky
Rask-Ikonen-Luttinen
Partanen-Nykopp-Lamberg

Puolustus nyt huutaa edelleen sitä vahvistusta. On sanomattakin selvää että loukkaantumisia tulee ja tällä hetkellä meillä ei edes ole kuutta(!) liigatason puolustajaa vaikka kaikki pelaisi terveenä. Heikkoa on!! Yksi kovemman luokan vahvistus, niin voisi hyvin lähteä kauteen. Oystricki olisi se. Hemmetti, vaikka Hannu "NHL" Pikkarainen että saadaan edes täys porukka kasaan.

Söderholm-Taipalus
Honkaheimo-Auvitu
Grillfors-Teppo
Tarkkanen


Veskareihin se vahvistus/hätäapu vielä jossain vaiheessa tulee. Jos tosiaan kummatkin maalivahdit on nuorten mömmönkisoissa niin pakkohan se apu on hankkia.

Husso
Lankinen

Kumman vaikeata. Ymmärrän että halutaan kokeilla nuoria, mutta voihan ne hankinnat olla vaikka katsomossa sen aikaa kun nuoria ajetaan sisään. Mikä ihmeen säästö meininki IFK:lla on. "Keränen", Oystrick ja vaikka Timo Niemi sisään. Helppoa.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Miten olisi ajatusleikki, että Kuparinen pelaisikin ykkösen laidassa? Ikonen on kuitenkin pelannut ihan mukiinmenevästi, niin kokeneilla laitureilla voisi hänen kautta saada toimivan kolmosen. Näin Kuparinen voisi olla laatuluokan laituri jota tuo joukkue vielä kaipaa. Kerästä kun on aika turha siihen odotella.

Houkutteleva ajatus mutta Kuparinen taitaa olla umpisentteri. Viime kauden lopussahan mies pelasi pelin (tai pari) laidassa ja oli aika pihalla. Tosin tuo ei kerro koko totuutta taustalla oli pitkä loukkaantuminen. Silti luulen ettei hänestä ole laituriksi.
 

Ardbeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Houkutteleva ajatus mutta Kuparinen taitaa olla umpisentteri. Viime kauden lopussahan mies pelasi pelin (tai pari) laidassa ja oli aika pihalla. Tosin tuo ei kerro koko totuutta taustalla oli pitkä loukkaantuminen. Silti luulen ettei hänestä ole laituriksi.

Itsellä ollut myös sama käsitys että Kuparinen menee täysin hukkaan laidassa. Ilmeisesti kaikki sentterit tällä kaudella ovat ns. umpisenttereitä. Kuparinen olisi kyllä ajatuksen tasolla voinut toimia hyvin esim Zabon ja Ramun ketjussa tasapainottamassa.

Yhtä laituria kaivattaisiin, vaikka Leino onkin pelannut erinomaisesti toistaiseksi.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinno. Jos nyt mietitään kuka siellä viime kaudella Elkinsin ja Puustisen kanssa painoi menemään. Peltonenhan se oli. Tuosta muuten saadaan sitten se verrokki mitä pelaajatyyppiä siihen edes pitäisi hakea.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
...Kumman vaikeata...

Niinpä. Kyllä tässä on koko ajan odottanut, että joko ne nyt ilmoittaisivat pakkivahvistuksesta... mutta ei. Ei vieläkään mitään. Kaipa se täytyy verorajalle odotella, mutta parempi olisi ollut niin, että 1 pakki sisään ennen kautta, ja 1 vielä verorajalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös