Mainos

HIFK:n ketjukoostumukset ja ottelukokoonpanot kaudella 2015–2016

  • 196 684
  • 1 031

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Minusta Lamberg oli todella postiivinen yllätys sen lyhyen aikaa, kun viime syksynä pelasi. Erittäin aktiivisella asenteella jätkä painoi kaukalossa, luistelunopeus hyvä ja käsiäkin yllättäen alkoi löytyä, 3+3 13 pelissä nelosen pörrääjälle lupaava saldo. Lamberg oli aikoinaan noteerattu myös nuorten maajoukkuepeleihin kelpaavaksi, joten jotain se on tehnyt oikein. Vahinko, ettei kroppansa ole samalla tasolla kuin pelityylinsä edellyttää. Selkävammoista on vaikea päästä eroon.

Ymmärrän kyllä, että HIFK:n hyökkäyksessä olisi kiva nähdä edes yksi tosimiehenkokoinen rouhija pörrääjien tukena.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tollanen pelaaja kannattaa sainata pitkällä sopparilla, ettei lipsahda muualle.
Nyt lähtee kyllä lapasesta nämä jutut. Micke Granlund oli pelaaja, joka kannatti sainata hinnalla millä hyvänsä ja niin pitkällä sopimuksella kuin mahdollista. Samoin aikanaan OJ. Nuoria talentteja, joiden kyvyt ja potentiaali oli kaikkien tiedossa. Tuominen on jo suht iäkäs pelaaja. Ihan hyvä ja ok pelaaja HIFK:ssa rotaatiopelaajana tämän kauden joukkeessa. Jos ensi kaudella hyökkäyskalusto on heikompi ja kapeampi, niin varmaankin pelipaikka alemmista kentistä voi aueta, mutta ei tämä mikäään ylempien kenttien ratkaisupelaaja kuitenkaan ole.

Peukku siitä, että on Kurran kasvatti.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Tuomisto ei tule koskaan olemaan tasoltaan MG tai OJ, vaan nyt puhutaan vähän erityyppisestä sainauksesta, kuten varmaan tiijjätkin :)

Hänestä voi tulla noilla avuilla menestynyt kiekkoilija, ja IFK:n näköinen pelaaja. Eiköhän tuo kiinnitys tehty siinä ajatuksessa.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Ässät-IFK matsin kokoonpano:

Partanen-Elkins-Saarelainen
Zaborsky-Leino-Hintz
Luttinen-Ramstedt-Tuomisto
Åsten-Liivik-Ikonen

Auvitu-Grillfors
Järvinen-Teppo
Taipalus-Taimi
Generous

Husso (Lankinen)
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ässät-IFK matsin kokoonpano:

Partanen-Elkins-Saarelainen
Zaborsky-Leino-Hintz
Luttinen-Ramstedt-Tuomisto
Åsten-Liivik-Ikonen

Auvitu-Grillfors
Järvinen-Teppo
Taipalus-Taimi
Generous

Husso (Lankinen)

Puolustus alkaa olla timanttia, mutta surullista, että hyökkäyksestä on taas pudonnut ukkoja sivuun. Hyvät aihiot toki kentällisissä ja tuolle pohjalle on hyvä rakentaa, mutta täytyy muistaa, että sivussa on Puustinen, Nykopp, Rask ja Lamberg. Toivottavasti Liivikin hankinta ei kieli siitä, että Nykoppilla olisi jotain pahempaa vammaa??
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Itse olisin koonnut pakkiparit vähän eri tavalla, siellä on nyt puolustavat puolustajat Järvinen ja Teppo samassa ja myös hyökkäävät puolustajat Taipalus ja Taimi samassa.
Tietty voihan olla että kierrätettään Geneä tasaisesti mukana eikä mennä pareittain.
Järvinen-Taimi pari olisi varmasti rautaa.

Hyökkäyshän näyttää hyvälle vaikka Nykopp ja Puustinen puuttuu!
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Voi helvetin helvetti, toivottavasti Nykopp ja Pudi potevat vain jotain flunssaa. Mutta hyvä, että on nyt leveyttä hyökkäyksessä ja roolituskin näyttää kyllä omaan silmään täydellisyyttä hipoavalta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Nykopp sai rottaByersilta aika ruman mailaniskun käsilleen pelikaaneja vastaan! Oli pitkään Heleniuksen hoivassa ja piipahti jopa kopin puolella. Tuli kyllä mukaan peliin vielä, muttei ollut mielestäni oma itsensä? Olisko siinä mennyt sormi tai ranne paskaksi tjsp?

Puustinenhan oli tässä männäpäivänä pelaamassa pleikkaria jonkun kamraatin kanssa, eli eiköhän täällä olisi tietoa, jos olisi pahasti paskana?
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Itse olisin koonnut pakkiparit vähän eri tavalla, siellä on nyt puolustavat puolustajat Järvinen ja Teppo samassa ja myös hyökkäävät puolustajat Taipalus ja Taimi samassa.

Tuohan on aika tyypillinen nykypäivän tapa roolittaa puolustus. Vastaavanlaisia roolituksia oli mm. J.Jalosen maajoukkueessa kun toisessa parissa veteli Kukkosta + Väänästä ja toisessa Hietasta + Lepistöä. Mielestäni kokonaisuus on tuossa selkeästi roolitettu; löytyy all-around -pari (Auvitu - Grillfors), puolustava pari (Järvinen - Teppo) sekä hyökkäävä pari (Taipalus - Taimi). GeneMattia varmaan kierrätetään tilanteen mukaan. Valmiit parit myös erikoistilanteisiin, joiden merkitys tuntuu korostuvan vuosi vuodelta.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Puustinenhan oli tässä männäpäivänä pelaamassa pleikkaria jonkun kamraatin kanssa, eli eiköhän täällä olisi tietoa, jos olisi pahasti paskana?

Peukalot kipeytyivät pelaamisesta, tai on vieläkin juhlimassa voittoa. :D
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Puolustus, Leinon ja Liivikin kentät vakuuttaa jo paperilla. Toivottavasti Leinon kenttä jatkaa siitä mihin viimeksi jäi ja vihdoinkin tämänkin jampan ympärille tulisi vaarallinen ja tuloksellinen hyökkäyskenttä. Tällä kaudella Leinolla ei ole vielä ollut omaa kentällistä missä saanut tahkota useampia pelejä putkeen, jos ei av ja yv-kentällisiä lasketa mukaan.

_
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Nykopp sai rottaByersilta aika ruman mailaniskun käsilleen pelikaaneja vastaan! Oli pitkään Heleniuksen hoivassa ja piipahti jopa kopin puolella. Tuli kyllä mukaan peliin vielä, muttei ollut mielestäni oma itsensä? Olisko siinä mennyt sormi tai ranne paskaksi tjsp?

Nykoppi tuntuu lähes kuolevan melkein joka pelissä ja on sitten kuitenkin hetken päästä takaisin kehissä.
Useamman kerran viime vuosina miestä on talutettu vaihtoon ja sitten on kuitenkin palannut kehiin. Eli hänen loukkaantumisistaan ei kauheasti voi pelaajan oman reaktion perusteella päätellä.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Toisaalta HIFK:lla on aika paljon leveyttä ja huomenna uusi peli, joten jos siellä on joillain pientä kremppaa niin voi olla houkutus valmennuksessa vähentää peluutusta. Toisaalta Puustinen ja Nykopp eivät välttämättä ole niitä jotka kovin helposti jätettäisiin pois kokoonpanosta rotaation takia.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Onneksi on leveyttä rosterissa, ja kentät on nytkin koottu ihan fiksusti. Stögö on tossa peluuttamisessa mennyt eteenpäin kyllä viimekaudesta... onneksi.

Tietysti on vähän harmitusta Nykoppin ja Puustisen saikusta. Nykopp on ollut suorastaan liekeissä välillä, ja ollut koko jengin parhaimpia pelaajia monena iltana, ja Puustinen ollut hyvä myös. Noh, toivottavasti ovat vaan flunssassa tms.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Onhan aika hyvännäköinen pakisto Helsingin IFK:lla! On siistii olla IFK:n kannattaja tänään :-D
Hyökkäyspää on myös riittävän hyvä porilaisia vastaan.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
En nyt hirveästi kehuisi HIFK:n puolustuspeliä tämän illan perusteella. Husso joutui kerta toisensa jälkeen venymään paraatipelastuksiin, kun porilaiset pelottavan usein pelasivat itsensä avopaikoille. Ei riitä tämmöinen suorittaminen, joten ehkäpä pakkiparejakin pitää miettiä uusiksi. Taipalus onkin sitten oma surullinen tarinansa, kelpaa enää seiskapakiksi.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Hirveetä sekoiluahan toi pelaaminen on omassa päässä. Miehet hukkuu, tulee järkyttäviä harhasyöttöjä ja hyökkääjät pelaavat lepsusti. En tiedä kiinnittäkö näihin erityisesti huomiota omissa, mutta kauheaa katsottavaa tuo puollustaminen on koko joukkueelta. Ilman loistavaa Hussoa omissa soisi reilu neljä per peli.
 
16.32.9

Jäsen
Suosikkijoukkue
En kong
Yv:llä Taimi-Ramu akseli toimi mielestäni tosi hyvin ja voisin veikata että alkaa näkymään tulosta.

Taipalus-Taimi pakkipari toivottavasti esiinty viimisen kerran yhdessä. Ei ole Taimen tehtävä olla kokoajan varpaillaan puolustumassa Taipaluksen hasardeja.

Itse rakentaisin näin.

Järvinen-Taimi
Grilli-Auvitu
Geno-Teppo
+Salmi,Heikkinen,Moberg...
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Eilisistä ketjuista juuri tuo yllä mainittu Ramu-Taimi pisti minunkin silmään, oliko siellä muita kentällä samaan aikaan. Okei, pari syöttöä napsui Artullekin mutta näytti oudolta kun välillä tämä parivaljakko haki koko ajan vain toisiansa kerta toisensa jälkeen. Pointti että Ramu tarvitsee enemmän taitoa rinnalleen jotta voi lainailla kiekkoa.

Ramu on nyt vähän hankalassa paikassa kun Leinollekin löytyi ketju ja Rooberttikin parantaa omaa peliä heti kun paikka löytyi kokoonpanosta, kovaa kritiikkiä saanut nuori jätkä varsinkin täällä, osittain ehkä syystäkin mutta ei ole kyllä ollut vielä kertaakaan tällä kaudella aiemmin hänellä omaa ketjua jonka kanssa voi matsi toisensa jälkeen valmistua tulevaan.

Onko se sitten Rask - Ramu ja Arttu. Todennäköisesti, Rask ja Ramu ainakin on saletti, koska nopeutta Ramu tarvitsee vierelleen ja silloin ei kannata Artusta puhua.

Tuomisto ja MPS on aika statisteja kun pelataan kovalla intesiteetillä. Täytemiehiä, mä en näe kyllä sitä samaa Tuomistossa mitä moni muu täällä. Leinossakin olen nähnyt jo pitkään potentiaalia mutta Tuomisto, mihin suuntaan se kehittyy, ei sillä mailataitoa oikein ole, eikä nopeuttakaan, kokoa joo, maalinedustalle ohjailemaan, nelosen miehiä jos siellä tilaa.

_
 
Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Mielenkiintoista nähdä, kuka pistetään laitaan sentterin paikalta, kunhan Nykoppi palaa kehiin. Ainakin em. pelaa sentterinä, on pelannut sen verran hyvin. Siirtyisikö Leino kuitenkin laitaan, vaikka on viime aikoina hyvin pelannutkin Zabon ja Hintzin kanssa. Liivik ei vielä mielestäni vakuuttanut toistaiseksi, toisaalta vasta ensimmäinen matsi. Tosin noita poissaoloja tuntuu olevan sen verran paljon, että hyvä lisä sentteriosastolle hommattiin.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mielenkiintoista nähdä, kuka pistetään laitaan sentterin paikalta, kunhan Nykoppi palaa kehiin. Ainakin em. pelaa sentterinä, on pelannut sen verran hyvin.

Ihan hyvä kysymys. En minäkään lähtisi ensimmäisenä kajoamaan tuohon Leinon vitjaan, koska se tuntuu pelittävän ihan hyvin. Olisiko niin, että Nykoppin kuntoutuessa Liivik siirtyisi nelosen laidalle, jolloin kokoonpano olisi muodossa:

Partanen - Elkins - Puustinen
Zabo - Leino - Hintz
Luttinen - Ramstedt - Rask
Liivik - Nykopp - Ikonen

Sinällään vähän harmi, koska näkisin mieluusti myös Åstenin kokoonpanossa. Toivottavasti Liivikin hankinta ei kuitenkaan kieli siitä, että Nykoppilla olisi jotain pahempaa vammaa.
 
Toisaalta Åsten oli eilen mielestäni pirteämpi, kuin Liivik. No tuosta rosterista on melkein aina perinteisesti joku saikulla.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Toisaalta Åsten oli eilen mielestäni pirteämpi, kuin Liivik. No tuosta rosterista on melkein aina perinteisesti joku saikulla.

Totta, mutta kyllä Liivik on kokemuksensa ja pelipaikkansa puolesta monikäyttöisempi pelaaja. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä oli hänen ensimmäinen pelinsä tässä joukkueessa ja ihan ymmärrettävästi kuviot saattaa olla vielä vähän hakusessa. Mutta totta joo, tämä joukkue ei tunnu tervettä päivää näkevän ja tuskin tuohon tilanteeseen tullaan pääsemään, että kaikki ns. avainpelaajat olisivat yhtä aikaa käytettävissä.
 
Kyllä oli tosiaankin Simon eka matsi vasta meillä. Mies tulee olemaan isossa arvossa keväällä viimeistään.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös