Sitä voisi erehtyä luulemaan, että stadilaisella ammattiurheiluorganisaatiolla olisi suomalaisiin pienempiin kaupunkeihin ja kyläpahasiin verrattuna jo lähtökohtaisesti paljon paremmat kontaktit ulkomaille, ihan lähtien historiasta, palkkatasosta ja varallisuudesta, kielitaidosta ja yleisestä ammattimaisuudesta, puhumattakaan kotikaupungista. IFK on (tai ainakin oli) valtava brändi. Riittää, että tsekkaa Liigan pikkuseurojen kotisivuja tai somepreesensiä. Amatöörimäistä, huolimatonta. Pienemmän fyrkan projekteja, joissa on vähemmän työntekijöitä, vähemmän suhteita, vähemmän lähestulkoon kaikkea.
Joo, Lukolla on RTK:n fyffet takanaan, mutta jumalauta, se jengi pelaa korvessa aivan helvetin snadilla talousalueella. Joukkueeseen ei pitäisi pelkän markkinalogiikankaan takia olla kaukalon ulkopuolisista ammattilaisista yhtä suurta tunkua kuin meille. Silti siellä on pelaajatarkkailu kunnossa ja yltää ihan Amerikkaan asti – meillä käynee joku katsomassa firman piikkiin pari matsia Stokiksessa ja Tobbe whatsappaa vanhoille asiakkailleen.
Minusta tämä kertoo IFK:n jämähtäneisyydestä, konservatiivisuudesta, haluttomuudesta uudistua. Tobbe yrittää, mutta vanha raha haisee ja on tehnyt isot kihot liian tyytyväisiksi.
Nämä uudistukset, joita seuran rakenne kaipaisi, eivät edes ole mitään hirvittävän suuria. Hankitaan pari huippuskouttia konsultoimaan vaikkapa Göteborgista, Tampereelta ja Ontariosta. Tai sitten sieltä Raumalta. Jos Satakunnassa tai Oulussa käytetään rahaa tehokkaammin kuin meillä, tulee selvittää, mistä se johtuu. Korjataan kurssia. Palkataan uusia, innokkaita, urallaan eteenpäin pyrkiviä ammattilaisia toteuttamaan pelaajatarkkailua, joka edustaa innovatiivisuudessaan ja opportunismissaan kosmopoliittista nykypäivää. IFK:n toiminta on monin tavoin tyylikästä ja arvostettavaa, mutta paikoin urheiluorganisaatiolle olennaisissa tehtävissä tehotonta, vanhaa, junasta jäänyttä.