HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 134 954
  • 30 246

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Rafkin Tapparaan, jos joku niiden aikaisempien huhujen pohjalta uskalsi toivoa vielä meille.
Kaikenlaisia pizzanpaistajia nekin hankkii, onneksi meille ei mitään tällaisia arpoja ostella.

Tuossa Tapparan puolustus tällä hetkellä. Oikein pahaa tekee, kun alkaa verrata sitä meidän vastaavaan. Eivät ne markkinat kovinkaan kuivilta vaikuta, jos on osaamista ja vetovoimaa, meiltä puuttuvat molemmat.

29v Daniel Brickley
28v Joni Tuulola
27v Otto Leskinen
26v Hugo Gallet
25v Olli Juolevi
24v Aleksi Matinmikko
22v Ruben Rafkin
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Siinä tapauksessa asian olisi voinut uutisoida siihen malliin, että sopimus on tehty ja julkistus tullaan tekemään vaikkapa nyt kesäkuun alussa tms. eikä valkoisesti valehdella, ettei ole vielä palkattu. Ainakin käsitin näin, että pelastusveneessä eilen näin sanottiin. Ei anna hirveän vakuuttavaa kuvaa tämä.
Okei, signattu oli ehkä väärä termi itseltäni, olisi pitänyt käyttää samaa termistöä, kuin alun perinkin. Pahoittelut siitä. Eli oikea sana on valittu. UTJ on valittu ja kaikki on sovittu, mutta ilmeiseti syistä x ja y paperista puuttuu vielä viralliset allekirjoitukset, jonka takia julkistusta ei ole voitu tehdä vielä.

Esimerkiksi Kautonen ja Siren ovat vielä kiinni nykyisessä työtehtävässään, mikä selittäisi tämän.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Toivottavasti Hän itsekin tietää olevansa The Chosen One.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Toivottavasti Hän itsekin tietää olevansa The Chosen One.
No ollaanpa sitä tänään vitsikkäällä jalalla liikkeellä. Jotain järkevää sisältöäkin voi palstalle tuottaa, ja ajan kuluksi kertailla vaikkapa lukemisenymmärrystä boldatun kohdan avulla.

Okei, signattu oli ehkä väärä termi itseltäni, olisi pitänyt käyttää samaa termistöä, kuin alun perinkin. Pahoittelut siitä. Eli oikea sana on valittu. UTJ on valittu ja kaikki on sovittu, mutta ilmeiseti syistä x ja y paperista puuttuu vielä viralliset allekirjoitukset, jonka takia julkistusta ei ole voitu tehdä vielä.

Esimerkiksi Kautonen ja Siren ovat vielä kiinni nykyisessä työtehtävässään, mikä selittäisi tämän.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ollaanpa sitä tänään vitsikkäällä jalalla liikkeellä. Jotain järkevää sisältöäkin voi palstalle tuottaa, ja ajan kuluksi kertailla vaikkapa lukemisenymmärrystä boldatun kohdan avulla.
Tässä tilanteessa ja vitutuksessa huumori on hyvä selvitymiskeino. Minulla kun ei ole sinun tapaan vahvaa uskoa johon nojata.
Noin muuten kannattaa siinä pätemisen lomassa pitää kuitenkin omissa kirjoituksissa huolta ettei tule jatkuvasti väärinymmärretyksi. Se kun on ihan oma vika.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tässä tilanteessa ja vitutuksessa huumori on hyvä selvitymiskeino. Minulla kun ei ole sinun tapaan vahvaa uskoa johon nojata.
Noin muuten kannattaa siinä pätemisen lomassa pitää kuitenkin omissa kirjoituksissa huolta ettei tule jatkuvasti väärinymmärretyksi. Se kun on ihan oma vika.
Siis mihin kuvittelet minun uskovan? Voisi sanoa, että olen melkolailla kyllästetty ja uitettu vitutuksessa, enkä usko hetkeäkään ensi kauden tuovan minkäänlaista menestystä. Valmennus ei ole riittävä, kuten ei ole pelaajistokaan. Mitä UTJ-asiaan tulee, niin olen välittänyt tälle palstalle luotettavana pitämiltäni lähteiltä kuultuja tietoja asioista.

Ja joo, yhden sanan olisin voinut vaihtaa toiseen, se on totta. Mutta jatkuva väärinymmärrys? Se, ettet ymmärrä sanoista "UTJ on valittu ja kaikki on sovittu", että sekä UTJ ja seura ovat asiasta tietoisia, vaan pitää tulla vääntämään jotakin mukahauskaa, ei mene mun piikkiin. Se kun on ihan oma vika.
 
Sori, olen ehkä ymmärtänyt ja tulkinnut sinua väärin. Lopetan tämän virtuaaliseen käden ojennukseen.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rafkin Tapparaan, jos joku niiden aikaisempien huhujen pohjalta uskalsi toivoa vielä meille.
Rafkinin kannalta katsottuna siirrossa HIFK:iin ei olisi mitään järkeä. Jos tarjolla on kolminkertainen Suomen mestari ja oikea eurooppalainen huippujoukkue, niin mitä meillä olisi tarjota, jotta pelaaja valitsisi meidät? Täällä jatketaan (ilmeisesti) kolme kautta putkeen flopanneella päävalmentajalla ja toisaalla on tarjolla hallitseva mestarikoutsi ja -joukkue. Isolla liksalla voi yrittää ostaa kärkipelaajia, mutta jos haluavat menestyä, niin menevät Tapparaan. HIFK on kakkoskorin joukkue Liigassa.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No just näin. Itse ajattelen niin, ettei kalliita pelaajia edes kannattaisi hankkia. Toivottavasti esim. Vinni laitetaan ykkösveskariksi ja lähteneiden tilalle mahdollisimman paljon nuoria pelaajia.

No tämähän meni ihan hyvin. Jasu ja Knot olivat turhia, mutta muuten ihan ok settiä. Nuorille vain kunnolla peliaikaa ja hankitaan sitten lisää jätkiä jos alkaa näyttää, että joudutaan karsintoihin. Tuskin nyt kuitenkaan, eiköhän tuolla jengillä 12 parhaan joukkoon päästä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
FARSSI
Mua on aina vähän huvittanut tämä keskustelupalstoilla aika ajoin esiin pulpahteleva ”lähteideni mukaan”-tyylinen sashalarppailu. Joo, aivan taatusti siellä neuvottelupöydässä istuvat sisäpiirilähteet ja ammattilaiset vuotavat salassapidettäviä asioita eteenpäin leviteltäviksi. Tällaista johtajistoon kohdistuvaa rekryprosessia hoidetaan hyvin pienellä piirillä.

Pelaajasopimuksiin tämä ei ole mitenkään verrannollinen asia, koska nimet voivat olla paperissa kuukausia ennen kuin sopimus kauden päätteeksi julkaistaan. Nyt kausi on päättynyt eikä nimiä todellakaan vielä ole paperissa, kuten Lindström kertoi. JOS uusi UJ olisi jo valittu, niin totta helvetissä sopimus olisi jo allekirjoitettu ja päivätty alkamaan siitä hetkestä kun velvoitteet edellistä työnantajaa kohtaan päättyvät. Ja jos jostain syystä näin ei olisi toimittu, niin olisi aivan ensiarvoisen tärkeää, ettei tieto päätöksestä leviä ennen aikojaan neuvottelupöydän ulkopuolelle.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Möyrimätön
Okei, signattu oli ehkä väärä termi itseltäni, olisi pitänyt käyttää samaa termistöä, kuin alun perinkin. Pahoittelut siitä. Eli oikea sana on valittu. UTJ on valittu ja kaikki on sovittu, mutta ilmeiseti syistä x ja y paperista puuttuu vielä viralliset allekirjoitukset, jonka takia julkistusta ei ole voitu tehdä vielä.

Esimerkiksi Kautonen ja Siren ovat vielä kiinni nykyisessä työtehtävässään, mikä selittäisi tämän.
Tämä nykyisestä työtehtävistä irtautuminen selittäisikin asian siinä tapauksessa. Faneja rauhoittaakseen, Makke olisi toki tässä tapauksessa voinut muotoilla eilen, että asia edistyy hyvin ja on loppusuoralla, jos näin on asian laita. Nyt ollaan vielä siihen asti hohhoijaa-moodissa, kunnes julkistus tapahtuu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Eikös Rafkin ollut myös jossain vaiheessa IFKhon huhuttujen joukossa? Hänetkin voi yliviivata.

Juhannukseen asti voi pitää vielä pientä toivonkipinää yllä. Sitten on käytännössä lopullinen iskukyky tiedossa.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rafkinin kannalta katsottuna siirrossa HIFK:iin ei olisi mitään järkeä. Jos tarjolla on kolminkertainen Suomen mestari ja oikea eurooppalainen huippujoukkue, niin mitä meillä olisi tarjota, jotta pelaaja valitsisi meidät? Täällä jatketaan (ilmeisesti) kolme kautta putkeen flopanneella päävalmentajalla ja toisaalla on tarjolla hallitseva mestarikoutsi ja -joukkue. Isolla liksalla voi yrittää ostaa kärkipelaajia, mutta jos haluavat menestyä, niin menevät Tapparaan. HIFK on kakkoskorin joukkue Liigassa.
Tässä on sanasta sanaan se, kuinka tilanne on.

Ja se, mitä ei ymmärretä seuran johdossa, eikö isossa osassa kannattajakuntaa. Ja joka näin vääristää päätöksentekoa.

HIFK on keskikastin joukkue kymmenien vuosien otannalla urheilullisesti ja 2010-luvun jälkeen taloudellisesti.

Se ei pinkeillä silmälapuilla muuksi muutu. Eikä tulevaisuudessa, jos ei ensi kauden aikana tehdä jotain merkittävää, joka voisi johtaa tuloksiin 2020-ja 2030-luvun vaihteeseen mennessä. Sitä ennen ei ole rahkeita menestyä, kun ei ole fyrkkaa. Vois olla tuurilla, mutta alkaa liiga jakaantua siten, että tsägämenestykseen ei ole enää mahkuja.

Paskasti vedetty.
 
Ei tämä rahan puutteesta ole kiinni, vaan osaamisen puutteesta. IFK:lla oli viime kaudella ihan huipputason jengi kasassa, mutta valmentaja oli korkeintaan keski-tasoa. Nyt kun jatketaan samalla keskinkertaisella valmentajalla on selvää, etteivät huippupelaajat halua tuhlata parhaita pelivuosiaan Peltosen möyrintäkiekkoa pelatessa.
 
Senior

Ensi kauden julkistettu rosteri ei ole edes keskikastia. Mulla tulee siitä mieleen Espoon joukkue. Jos edes on niin hyvä. Ihmettelen, ettei TJ ole asunut esiin lainkaan. Ei aikana ennen Salmelaisen lähtöä, eikä sen jälkeen. En luota lainkaan hänen osaamiseen. Historiassaan lyhyitä työjaksoja ilman mainittavaa menestystä tai saavutuksia.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Mua on aina vähän huvittanut tämä keskustelupalstoilla aika ajoin esiin pulpahteleva ”lähteideni mukaan”-tyylinen sashalarppailu. Joo, aivan taatusti siellä neuvottelupöydässä istuvat sisäpiirilähteet ja ammattilaiset vuotavat salassapidettäviä asioita eteenpäin leviteltäviksi. Tällaista johtajistoon kohdistuvaa rekryprosessia hoidetaan hyvin pienellä piirillä.

Pelaajasopimuksiin tämä ei ole mitenkään verrannollinen asia, koska nimet voivat olla paperissa kuukausia ennen kuin sopimus kauden päätteeksi julkaistaan. Nyt kausi on päättynyt eikä nimiä todellakaan vielä ole paperissa, kuten Lindström kertoi. JOS uusi UJ olisi jo valittu, niin totta helvetissä sopimus olisi jo allekirjoitettu ja päivätty alkamaan siitä hetkestä kun velvoitteet edellistä työnantajaa kohtaan päättyvät. Ja jos jostain syystä näin ei olisi toimittu, niin olisi aivan ensiarvoisen tärkeää, ettei tieto päätöksestä leviä ennen aikojaan neuvottelupöydän ulkopuolelle.

Joka kevät näitä syväkurkkuja syntyy ja ihan mielenkiinnosta olen tehnyt havaintoja niiden lähteiden sanomisilla ja sitten toteutuneilla asioilla. Ei hirveästi nämä langat kohtaa.

Tämä kyllä valitettavasti koskee ihan median ammattilaisia myös.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tämä rahan puutteesta ole kiinni, vaan osaamisen puutteesta. IFK:lla oli viime kaudella ihan huipputason jengi kasassa, mutta valmentaja oli korkeintaan keski-tasoa. Nyt kun jatketaan samalla keskinkertaisella valmentajalla on selvää, etteivät huippupelaajat halua tuhlata parhaita pelivuosiaan Peltosen möyrintäkiekkoa pelatessa.
On tämä rahastakin kiinni ihan selvästikin, sillä nythän ei sen viime kauden All In joukkueen jälkeen fyrkka riitä enää tälle kaudelle, vaan joudutaan näemmä säästökuurille.
Jotenkin hävettää nyt kuitenkin vähän tämä tällainen IFK:n "uho" median puollla, jossa yritetään luoda kuvaa jostakin menestyvästä sekä ammattimaisesti johdetusta seurasta, jolla olisi jonkinlaisia todellisia urheilullisia tavoitteita olemassa.
IFK:lla oli tässä moni vuotinen etsikkoaika, kun ei ollut kilpailijoita lainkaan, mutta kehittämisen sijaan valittiin helppo ja perinteinen Moberg/Heino tie, jonka johtoajatuksena on aina ollut vain sen Country Clubin hyvinvoinnin turvaaminen.
Sinänsä ansiokkaasti on kyllä saatu uppoamaan kannattajiin ja tosifaneihin sellainen uskomus, että seura olisi jotenkin tavoitteellinen toimissaan, ja että olisi olemassa jokin perinne mihin seura aidosti nojaa. Tätä mielikuvaa varten on sitten seuran omapoika VP palkattu hirmuhinnalla valmentajaksi, ja yritetään uskotella sille yhteisölle edelleen, että hyvin täällä vedetään.
Samaan aikaan muut pyrkivät täyttämään tehtävät ammattilaisilla, ja tarvittaessa vaihtamaan pois ne, jotka eivät sellaiseksi osoittaudu, tai joilla ei vaan juuri siinä pestissään lähde.
Moni seuroista tietää tietenkin realitettit taloudellisen edun suhteen, ja tyytyy toiminnassaan siihen, että yrittää rakentaa mahdollisimman hyvän tuotteen ja toivoa, että pääsee lyömään kiilan sinne väliin kun mestaruuksista taistellaan. Ajoittain tämä onnistuukin, ja sehän se tietenkin on hienoa, kun joku ihan ehta valmentaja onnistuu siitä altavastaaja joukkueesta kaivamaan kaikki kyvyt sekä hurmiohengen esiin, ja sitten liidelläänkin mestariksi ohi sen budjettikuninkaan.

Se lienee kuitenkin selvä, että tätä ei keskimäärin kovin usein tapahdu, mutta onneksi kuitenkin silloin tällöin tapahtuu.

Se taas, että IFK on asemoitunut tällaiseksi keskikastin joukkueeksi ihan vapaaehtoisesti, koska kaikenlaiset muut tavoitteet olisivat vaatineet työntekoa, oman osaamisen kehittämistä sekä loppuviimeksi niiden ammattilaisten palkkaamista seuran ytimeen, on jotenkin todella noloa peilaten niitä vasten kaikkia pyhiä puheita, joita mm joukkueemme valmentajalle on annettu tehtäväksi julkisesti jaella.

Nyt kun tämä ei enää feikkiheikkeihin uppoakaan, niin olaankin mielenkiinotisessa tilanteessa, sillä usko toimintaan on hyvin vahvasti koetuksella, ja kaikille seura ei kuitenkaan ole elämää suurempi sillä tavalla, että olisi jatkossakin pakko toimintaa rahoittaa, kun ja jos toiminta itsessään ei kiinnosta edes seuran johtoa.
Se on laskenut kaiken sen vahvan yhteisön varaan, joka tulee alati paikalle ilman mitään odotuksia seuran menestymisestä, saati kuulumisesta taloudellisestikaan sinne Suomikiekkoilun huipulle.

Resurssit on olleet toki ihan kohtalaiset, mutta ongelma onkin siisnä, että on vain tyydytty siihen mitä kerjäämällä on saatu, sekä tietenkin sen vahvan yhteisönkin rahoituksella, jolle yhteisölle ei kuitenkaan koeta olevan edes vähää tilivelvollinen yhtään mistään. Mitään ei ole haluttu kehittää ennen tätä Red Eventsiä, eikä silläkään näemmä kuuhun mennä, vaikka jossakin kohtaa toisenlaistakin kuvaa asiasta saatiin luotua.
Nyt tunnutaan hirttäytyneen ajatukseen, että se onni makailee siellä uuden hallin saamisessa, ja sillä perustellaan oma laiskuus toiminnan kehittämisessä yhtään millään osa-alueella. tietenkin halli tuo lisää resusseja, ainakin ehkä, mutta se että on jääty ihan vaan tuleen makaamaan muilla osa-alueilla ilman varmuutta hallin toteutumisesta koskaan, on sellaista omahyväistä typeryyttä seuran johdolta, että sitä voi pitää jo suorastaan idioottimaisena tilanteessa, jossa seuralle tarjottiin mahdollisuutta vallata markkinat pääkaupunkiseudun joukkueena.

Nyt ollaankin sitten jo tilanteessa, jossa tuo etu on menetetty, ja nyt seurauksena ajetaan läpi idioottimaisia muutoksia liigan pelisysteemiin, jossa seuraava vaihe lienee, että pelataan vain paikkalisotteluita, kun niistä saa kivasti rahaa kassaan, jolla ei taas saada aikaan muuta kuin parki kivaa lisäkierrosta Golf- ja Countryclubilla konjakkia sivussa maistelleen ja hihitellen toimintaa rahoittaville "tosifaneille", jotka eivät koskaan hylkää seuraa, sillä sehän ihan aina tekee parhaansa urheilullisten tavoitteiden eteen, eiku?

Selvää on nyt se, että seuran etsikkoaika tuli ja se meni. Se miten seura tästä eteenpäin vakuuttaa myös feikkiheikit palaaman yhteisönsä jäseniksi, jää nähtäväksi. Juuri nyt näyttää siltä, että eivät yhtään mitään.
Päinvastoin tulee mielikuva täysin sekaisin olevasta organisaatioista hallituksineen sun muineen, joilla ei ole vähäisintäkään käsitystä mitä ovat tekemässä, ketä varten, saati että olisivat edes yksimielisiä sen suhteen.
Osan mielstä mitään ei pidä sörkkiä, koska tälläkin tavalla tulevat ihan kivasti toimeen, ja ei heidän velvollisuutenaan ole tarjota kelleekään mitään mikä vaarantaisi heidän oman pienen tuolileikkinsä, jossa jakelevat tuottoja keskenään ja makselevat seuran omille pojille mansikoita ilman mitään odotuksia tahi vaatimuksia sitä rahaa vastaan.

Ja koska he eivät odota mitään sitä vastaan, niin ei feikkiheikeilläkään ole oikeutta sellaista odottaa.
Itsekään en seuraa tietenkään vaihda, mutta tällä kertaa on myös helppoa tehdä päätös, että olen ilolla tällä hetkellä sellainen feikkiheikki, ja vastaan IFK:n omaan huutoon samalla tavalla. Eli he eivät välitä, ja minäkään en välitä. Seuraan ehdottomasti, koska en muutakaan voi, että miten rakastamallani seuralla menee, mutta en käytä siihen suotta enempää aikaani kuin hekään sen kehittämiseen käyttävät.

Jos joskus näyttävät sen, että rahoitustaan vastaan ovat valmiita toimimaan tavoitteellisesti sekä ammattimaisesti joka osa-alueella, niin sitten otan mielelläni taas osaa enemmänkin.
En siis koe mitään velvollisuutta erityiseen aktiivisuuteen touhujensa suhteen, jos eivät itse myös omalla toiminnallaan vastaa siihen. Tietenkään ei tarvitse voittaa jokaista peliä ja joka vuosi mestaruutta, mutta eihän tällaisessa ole vähäisintäkään järkeä, että kuitenkin melko kohtuuliset resurssit on vuosikausia käytetty kuin idiootit, ja vailla mitään erityistä punaista lankaa.

Puhellaan brändeistä sun muista, ja oletetaan että ne ihan itsekseen kehittyvät ilman että mitään tarvitsee niiden eteen tehdä. Ylläpidetään mielikuvaa sellaisesta, ja samaanaikaan muut ympärillä oikeasti sellaista myös kehittävät, kun taas IFK elelee uskossa, että mitään ei tarvitse tehdä. Että se IFK on aina vaan se iso, paha ja punainen. No ei ole, eikä ole pitkään aikaan ollutkaan. Ei nopea, ei periksi antamaton, ei vahva eikä taitavakaan.

Pelikin tällä hetkellä on juuri sitä sellaista mitä koko seurakin, punainen on vaihtunut harmaaksi ja homehtuneen oloiseksi sotkuksi, eikä semmoinen oikein enää feikkiheikkiä jaksa kiinnostella niin paljoa, että siitä vieläpä maksaisi jotakin. Seuran toiminassa ei ole mitään tolkkua toimistosta jäälle saakka, ja mikään ei sen toimissa tällä hetkellä tue ajatusta, että mikään myöskään muutuisi. Käsitykseni seuran toimitusjohtajastaakn ei tee muuta, kuin huononee joka ikisen kerran kun kaveri jossakin julkisesti sattuu suunsa avaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Itsekään en seuraa tietenkään vaihda, mutta tällä kertaa on myös helppoa tehdä päätös, että olen ilolla tällä hetkellä sellainen feikkiheikki, ja vastaan IFK:n omaan huutoon samalla tavalla. Eli he eivät välitä, ja minäkään en välitä. Seuraan ehdottomasti, koska en muutakana voi, että miten rakastamallani seuralla menee, mutta en käytä siihen suotta enempää aikaani kuin hekään sen kehittämiseen käyttävät.

Jos joskus näyttävät sen, että rahoitustaan vastaan ovat valmiita toimimaan tavoitteellisesti sekä ammattimaisesti joka osa-alueella, niin sitten otan mielelläni taas osaa enemmänkin.
Kerrassaan täyden kympin kirjoitus. Itse jaan lainaamani ajatuksen täysin ja toimin samoin.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se aina ihmetyttää, että mitä HIFK kuvittelee häviävänsä avoimuudella? Yleensä joku saadaan kommentoimaan jotain, kun julkisuuden paine käy liian kovaksi tai on vedetty vihkoon niin pahasti, että jonkun on tultava esiin kertomaan, että nyt otettu opiksi ja visio tulevaisuudesta on kirkas. Ja sen jälkeen mikään ei muutu.

Meillä on tj, joka on ilmeisesti näkymättömyydessään sukua Kai Rautiolle. Silloin kun eniten kaivattaisiin ulostuloa, niin ketään ei näy missään. Ja jos joku tuleen työnnetään, niin mihinkään ei vastata. Vakuutellaan vaan ympäripyöreyksiä.

Jos vaikka nyt sanottaisiin ihan rehellisesti, että taloustilanne on tämä ja pelaajabudjetista lähtee X euroa, niin onhan se totuus nyt kaikilla mittareilla parempi tilanne kuin se, että odotukset on korkealla ja ostoskori täyttyy samalla Coopin tuotteilla.

Se mitä @tommy36 tuolla ylempänä kirjoitti pitää ihan paikkansa. HIFK on sössinyt pahasti etsikkoaikansa. Oltiin ihan hemmetin pitkään pääkaupunkiseudun ainoa liigajengi ja mitä jäi käteen? Ei niin yhtään mitään. Ei pidä väheksyä sitä, että menestyminen kiinnostaa pikkujunnuja ja sitoo niitä loppuelämäkseen mukaan. Jos olisi edes paria mestaruutta päästy juhlimaan, niin aika moni skidi lisää olisi valinnut IFK:n. Nyt tämä seura on vitsi, joten pitää valita kahden pellejengin väliltä.

Siihen päälle olisi pitänyt saada ammattimaisella tavalla mediakenttä ja some haltuun, sekä varmistaa että fanikamaa on joka suunnalla tarjolla. Joo, saattaa tulla vähän lisäkustannuksia, mutta jossain vaiheessa pitää myös kylvää jotta on niitettävää.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mua on aina vähän huvittanut tämä keskustelupalstoilla aika ajoin esiin pulpahteleva ”lähteideni mukaan”-tyylinen sashalarppailu. Joo, aivan taatusti siellä neuvottelupöydässä istuvat sisäpiirilähteet ja ammattilaiset vuotavat salassapidettäviä asioita eteenpäin leviteltäviksi. Tällaista johtajistoon kohdistuvaa rekryprosessia hoidetaan hyvin pienellä piirillä.
Kyllä näistäkin tietoja ja tiedonmurusia putoilee ulospäin vähintään toisen ja kolmannen käden tietona, eikä kyse ole mistään sashalarppailusta. Se, että sinulle asti niitä tietoja ei tule, ei tarkoita, etteikö tietoa ulospäin vuotaisi.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Juhannukseen asti voi pitää vielä pientä toivonkipinää yllä. Sitten on käytännössä lopullinen iskukyky tiedossa.
Me ei kaiketi päästy Eurooppalainen suurseura -statukseen vielä Salmelaisen dynastian aikana, joten nyt on hyvää aikaa luoda jotain uutta tulemista. Seuraava UTJ voisi ottaa vähän maltillisemman tavoitteen, että oltaisiin vaikka Etelä-suomalainen keskikastin seura.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On tämä rahastakin kiinni ihan selvästikin, sillä nythän ei sen viime kauden All In joukkueen jälkeen fyrkka riitä enää tälle kaudelle, vaan joudutaan näemmä säästökuurille.
Jotenkin hävettää nyt kuitenkin vähän tämä tällainen IFK:n "uho" median puollla, jossa yritetään luoda kuvaa jostakin menestyvästä sekä ammattimaisesti johdetusta seurasta, jolla olisi jonkinlaisia todellisia urheilullisia tavoitteita olemassa.
IFK:lla oli tässä moni vuotinen etsikkoaika, kun ei ollut kilpailijoita lainkaan, mutta kehittämisen sijaan valittiin helppo ja perinteinen Moberg/Heino tie, jonka johtoajatuksena on aina ollut vain sen Country Clubin hyvinvoinnin turvaaminen.
Sinänsä ansiokkaasti on kyllä saatu uppoamaan kannattajiin ja tosifaneihin sellainen uskomus, että seura olisi jotenkin tavoitteellinen toimissaan, ja että olisi olemassa jokin perinne mihin seura aidosti nojaa. Tätä mielikuvaa varten on sitten seuran omapoika VP palkattu hirmuhinnalla valmentajaksi, ja yritetään uskotella sille yhteisölle edelleen, että hyvin täällä vedetään.
Samaan aikaan muut pyrkivät täyttämään tehtävät ammattilaisilla, ja tarvittaessa vaihtamaan pois ne, jotka eivät sellaiseksi osoittaudu, tai joilla ei vaan juuri siinä pestissään lähde.
Moni seuroista tietää tietenkin realitettit taloudellisen edun suhteen, ja tyytyy toiminnassaan siihen, että yrittää rakentaa mahdollisimman hyvän tuotteen ja toivoa, että pääsee lyömään kiilan sinne väliin kun mestaruuksista taistellaan. Ajoittain tämä onnistuukin, ja sehän se tietenkin on hienoa, kun joku ihan ehta valmentaja onnistuu siitä altavastaaja joukkueesta kaivamaan kaikki kyvyt sekä hurmiohengen esiin, ja sitten liidelläänkin mestariksi ohi sen budjettikuninkaan.

Se lienee kuitenkin selvä, että tätä ei keskimäärin kovin usein tapahdu, mutta onneksi kuitenkin silloin tällöin tapahtuu.

Se taas, että IFK on asemoitunut tällaiseksi keskikastin joukkueeksi ihan vapaaehtoisesti, koska kaikenlaiset muut tavoitteet olisivat vaatineet työntekoa, oman osaamisen kehittämistä sekä loppuviimeksi niiden ammattilaisten palkkaamista seuran ytimeen, on jotenkin todella noloa peilaten niitä vasten kaikkia pyhiä puheita, joita mm joukkueemme valmentajalle on annettu tehtäväksi julkisesti jaella.

Nyt kun tämä ei enää feikkiheikkeihin uppoakaan, niin olaankin mielenkiinotisessa tilanteessa, sillä usko toimintaan on hyvin vahvasti koetuksella, ja kaikille seura ei kuitenkaan ole elämää suurempi sillä tavalla, että olisi jatkossakin pakko toimintaa rahoittaa, kun ja jos toiminta itsessään ei kiinnosta edes seuran johtoa.
Se on laskenut kaiken sen vahvan yhteisön varaan, joka tulee alati paikalle ilman mitään odotuksia seuran menestymisestä, saati kuulumisesta taloudellisestikaan sinne Suomikiekkoilun huipulle.

Resurssit on olleet toki ihan kohtalaiset, mutta ongelma onkin siisnä, että on vain tyydytty siihen mitä kerjäämällä on saatu, sekä tietenkin sen vahvan yhteisönkin rahoituksella, jolle yhteisölle ei kuitenkaan koeta olevan edes vähää tilivelvollinen yhtään mistään. Mitään ei ole haluttu kehittää ennen tätä Red Eventsiä, eikä silläkään näemmä kuuhun mennä, vaikka jossakin kohtaa toisenlaistakin kuvaa asiasta saatiin luotua.
Nyt tunnutaan hirttäytyneen ajatukseen, että se onni makailee siellä uuden hallin saamisessa, ja sillä perustellaan oma laiskuus toiminnan kehittämisessä yhtään millään osa-alueella. tietenkin halli tuo lisää resusseja, ainakin ehkä, mutta se että on jääty ihan vaan tuleen makaamaan muilla osa-alueilla ilman varmuutta hallin toteutumisesta koskaan, on sellaista omahyväistä typeryyttä seuran johdolta, että sitä voi pitää jo suorastaan idioottimaisena tilanteessa, jossa seuralle tarjottiin mahdollisuutta vallata markkinat pääkaupunkiseudun joukkueena.

Nyt ollaankin sitten jo tilanteessa, jossa tuo etu on menetetty, ja nyt seurauksena ajetaan läpi idioottimaisia muutoksia liigan pelisysteemiin, jossa seuraava vaihe lienee, että pelataan vain paikkalisotteluita, kun niistä saa kivasti rahaa kassaan, jolla ei taas saada aikaan muuta kuin parki kivaa lisäkierrosta Golf- ja Countryclubilla konjakkia sivussa maistelleen ja hihitellen toimintaa rahoittaville "tosifaneille", jotka eivät koskaan hylkää seuraa, sillä sehän ihan aina tekee parhaansa urheilullisten tavoitteiden eteen, eiku?

Selvää on nyt se, että seuran etsikkoaika tuli ja se meni. Se miten seura tästä eteenpäin vakuuttaa myös feikkiheikit palaaman yhteisönsä jäseniksi, jää nähtäväksi. Juuri nyt näyttää siltä, että eivät yhtään mitään.
Päinvastoin tulee mielikuva täysin sekaisin olevasta organisaatioista hallituksineen sun muineen, joilla ei ole vähäisintäkään käsitystä mitä ovat tekemässä, ketä varten, saati että olisivat edes yksimielisiä sen suhteen.
Osan mielstä mitään ei pidä sörkkiä, koska tälläkin tavalla tulevat ihan kivasti toimeen, ja ei heidän velvollisuutenaan ole tarjota kelleekään mitään mikä vaarantaisi heidän oman pienen tuolileikkinsä, jossa jakelevat tuottoja keskenään ja makselevat seuran omille pojille mansikoita ilman mitään odotuksia tahi vaatimuksia sitä rahaa vastaan.

Ja koska he eivät odota mitään sitä vastaan, niin ei feikkiheikeilläkään ole oikeutta sellaista odottaa.
Itsekään en seuraa tietenkään vaihda, mutta tällä kertaa on myös helppoa tehdä päätös, että olen ilolla tällä hetkellä sellainen feikkiheikki, ja vastaan IFK:n omaan huutoon samalla tavalla. Eli he eivät välitä, ja minäkään en välitä. Seuraan ehdottomasti, koska en muutakaan voi, että miten rakastamallani seuralla menee, mutta en käytä siihen suotta enempää aikaani kuin hekään sen kehittämiseen käyttävät.

Jos joskus näyttävät sen, että rahoitustaan vastaan ovat valmiita toimimaan tavoitteellisesti sekä ammattimaisesti joka osa-alueella, niin sitten otan mielelläni taas osaa enemmänkin.
En siis koe mitään velvollisuutta erityiseen aktiivisuuteen touhujensa suhteen, jos eivät itse myös omalla toiminnallaan vastaa siihen. Tietenkään ei tarvitse voittaa jokaista peliä ja joka vuosi mestaruutta, mutta eihän tällaisessa ole vähäisintäkään järkeä, että kuitenkin melko kohtuuliset resurssit on vuosikausia käytetty kuin idiootit, ja vailla mitään erityistä punaista lankaa.

Puhellaan brändeistä sun muista, ja oletetaan että ne ihan itsekseen kehittyvät ilman että mitään tarvitsee niiden eteen tehdä. Ylläpidetään mielikuvaa sellaisesta, ja samaanaikaan muut ympärillä oikeasti sellaista myös kehittävät, kun taas IFK elelee uskossa, että mitään ei tarvitse tehdä. Että se IFK on aina vaan se iso, paha ja punainen. No ei ole, eikä ole pitkään aikaan ollutkaan. Ei nopea, ei periksi antamaton, ei vahva eikä taitavakaan.

Pelikin tällä hetkellä on juuri sitä sellaista mitä koko seurakin, punainen on vaihtunut harmaaksi ja homehtuneen oloiseksi sotkuksi, eikä semmoinen oikein enää feikkiheikkiä jaksa kiinnostella niin paljoa, että siitä vieläpä maksaisi jotakin. Seuran toiminassa ei ole mitään tolkkua toimistosta jäälle saakka, ja mikään ei sen toimissa tällä hetkellä tue ajatusta, että mikään myöskään muutuisi. Käsitykseni seuran toimitusjohtajastaakn ei tee muuta, kuin huononee joka ikisen kerran kun kaveri jossakin julkisesti sattuu suunsa avaamaan.

Hyvä kirjoitus, mutta kyllä mä väitän, että jos IFK olisi toiminut kuin Kärpät talvella, niin tulijoita olisi tännekin ja rahat riittäisivät parempiin pelaajiin, kuin mitä nyt saadaan. Koko kiekkoyhteisö tietää minkälaista antikiekkoa Peltonen peluuttaa ja kun se ei edes tuo menestystä, niin miksi kukaan urallaan eteenpäin pelaaja haluaisi tulla tänne? Ehtoopuolen kaverit tulevat varmaan ihan mielellään ison rahapussin perässä. Kyllä tässä viime kausina ollaan saatu paljon juuri oikean profiilin pelaajia, mutta nyt se on loppu ainakin hetkellisesti. Valmennus on mitä on ja urheilujohtaja puuttuu, ei kovin houkutteleva yhtälö. Se suurin ongelma ok kuitenkin edelleen ylimmässä johdossa. Hallitus ja tj, heidän suuntaan katseet tässä kääntyy. Erityisesti hallituksen, joka tämän täysin näkymättömän toimitusjohtajan on valinnut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös