J
Just-Ice-Hockey
Toivottavasti Wesley puheet ovat ankkoja. IFK tarvitsee aivan toisen profiilin pakkia alakertaansa.
Niin no, siis kyllähän tuonne pakistoon menisi yksi leftin huippupakki, mutta kun puutteita on muuallakin. Kärkisentteriä toivoisin, vaikka toisaalta haluaisin iskeä Kaskimäen suoraan kolmosketjun keskelle, joten pitäisikö sittenkin hakea huippulaituria?Vaikka tän päivän Lyytikäisen korvais aika helposta melkein millä nimellä vaan, niin ei tää kaveri vaikuta sen profiilin pakilta että pinnoja olis tulossa. Puutteet on ihan eri suunnalla kuin pakistossa juuri nyt.
mä hakisin kädet, Kaskimäki sitten pelaa sen mukaan joko laidalla tai keskellä. Samalla ovenavauksella maalivahti sisään, mutta mistä nyt sitten löytyy takuuvarma suorittaja sille osastolle? Euroopasta ei varmaan millään ainakaan näin alkukaudesta, joten oisko sitten joku leiriltä pudonnut änäriveska tai sitten AHL.Niin no, siis kyllähän tuonne pakistoon menisi yksi leftin huippupakki, mutta kun puutteita on muuallakin. Kärkisentteriä toivoisin, vaikka toisaalta haluaisin iskeä Kaskimäen suoraan kolmosketjun keskelle, joten pitäisikö sittenkin hakea huippulaituria?
E: Ja tietysti se ykkösmaalivahti jostain jakamaan vastuu Taposen kanssa. Halonen lainalle johonkin hakemaan itseluottamusta.
Tuo näyttäisi hyvältä. Haluan nähdä Kaskimäen ja Halttusen pelaavassa kokoonpanossa. Tuollainen nelosketju pystyisi pelaamaan jopa.Kyllä keskushyökkääjä käsillä on oltava ensinmäinen hankinta. Täten saadaan Kaskimäki laitaan ja kahteen ketjuun lisää pelintekotaitoa. Pakarinen pääsee myös toteuttamaan itseään oikealle pelipaikalleen.
Nättinen - Koivistoinen - Jääskä
Hirvonen - Paajanen - Palola
Halttunen - Mr. X - Pakarinen
Tallberg - Kaskimäki - Dyk
Åsten - Väänänen - Karvinen
Jotain tuollaista.
Tämä on paras kokoonpanohahmotelma, minkä olen tähän asti nähnyt! Toki, tuo Mr. X pitää olla osastoa huipunveljes.Kyllä keskushyökkääjä käsillä on oltava ensinmäinen hankinta. Täten saadaan Kaskimäki laitaan ja kahteen ketjuun lisää pelintekotaitoa. Pakarinen pääsee myös toteuttamaan itseään oikealle pelipaikalleen.
Nättinen - Koivistoinen - Jääskä
Hirvonen - Paajanen - Palola
Halttunen - Mr. X - Pakarinen
Tallberg - Kaskimäki - Dyk
Åsten - Väänänen - Karvinen
Jotain tuollaista.
Ja tavallaan nuoren Kaskimäen olisi helppo aloitella tuossa, koska kaksi vahvan kahdensuunnan pelaajaa vierellä ja samalla myös sellaisia jotka pystyy viimeistelemään. Yhdellä sentterihaulla ratkeaisi ainakin paperilla monta ongelmaa. Voidaan täten Pakarinenkin vapauttaa sitten pelaamaan sitä YV-pakin roolia, eiku mitä…Tuo näyttäisi hyvältä. Haluan nähdä Kaskimäen ja Halttusen pelaavassa kokoonpanossa. Tuollainen nelosketju pystyisi pelaamaan jopa.
Itse ottaisin ykkösveskarin ennen yhtääkään kenttäpelaajaa. Hyvällä mv-pelillä voi voittaa vaikkei hyökkäyspeli olisikaan ihan uomissaan. Heikko mv-peli taas sekoittaa helposti koko joukkueen pelin. Meillä on edelleen liigan heikoimpiin kuuluva mv-kaksikko vaikka tänäön voitto tulikin.IFK tarvitsee mieluummin kädellisen sentterin kuin pakin.
Samaa mieltä monen kanssa, että jotain peruspuolustajaa tässä ehkä vähiten kaivataan. Toki jos Lyytisen saa toimitettua vaihdossa, niin vahvistaisihan sekin joukkuetta.
Itse näkisin tärkeysjärjestyksen seuraavanlaisena.
1. Maalivahti sisään ja Halonen lainasopimuksella vaikkapa Mestikseen.
2. Kädellinen sentteri. Keskushyökkääjiä on pelkästään määrällisesti liian vähän ja lisäksi hyökkäysmateriaalia vaivaa krooninen luovuusvaje.
3. Pakki. Ilman loukkeja ei edes välttämätön hankinta. Tätä edesauttaa se, että Salin on osoittanut valmiiksi liigatason pakiksi ilman kasvukipuja.
Muistini mukaan Tobbari on jossain todennut, että jengissä pitää olla vähintään yksi jenkki-/ kanukkipelaaja. Villi veikkaus, että viimeistään verorajalla Tobbari naaraa meille tolta suunnalta uutta ukkoa sisään.
On järkyttävää, että tällaista joutuu täältä maakunnasta peukuttamaan, näinhän pihtiputaan mummokin tekis. .itse olin sitä mieltä,, että molemmista tulee aikanaan huippuveskari ja uskon siihen edelleen..Itse ottaisin ykkösveskarin ennen yhtääkään kenttäpelaajaa. Hyvällä mv-pelillä voi voittaa vaikkei hyökkäyspeli olisikaan ihan uomissaan. Heikko mv-peli taas sekoittaa helposti koko joukkueen pelin. Meillä on edelleen liigan heikoimpiin kuuluva mv-kaksikko vaikka tänäön voitto tulikin.
Pitäisin yllätyksenä, jos verorajalla ei tule sentteriä rapakon takaa. Koska se raja muuten on?
Sen lisäksi laittaisin rahat kiinni maalivahtiin ja jos kirstun pohjalle jää vielä jotain, yksi kiekollinen pakki.
Jos nuo Huttusen vihjailut siitä että Sami Niku saattaisi lähteä JYPistä pitävät paikkaansa niin hyväksyisin pakkihankinnan kyllä. Jotain skismaa kulisseissa.Näkisin, että pakisto ei kyllä ole se ensisijainen paikka, mihin tarvitaan vahvistuksia, joten erikoinen juttu, jos pitää huhu paikkaansa. Jonkun pitäisi olla lähdössä ja vaikea kuvitella, että HIFK olisi vielä tässä vaiheessa aloitteellinen yhdenkään pelaajan ulostamisessa. Edes Lyytisen, vaikka häntä täällä jatkuvasti ihan kaikesta haukutaankin. Jos sitten joku pelaaja itse haluaa siirtyä muualle, vaikkapa henkilökohtaisista syistä, sellainen pitää tietysti huomioida. Toisaalta, reservissä on vain Luhanka, Lehmus ja Luoto ja he ovat kaikki vielä vähän arpoja, joten runkopakkien loukkaantumisia kokoonpano ei kyllä kestä. Että tätä taustaa vasten voisin pakkihankinnankin ostaa.
Mutta ensisijaisesti minä etsisin kyllä sentteriä. Vai olisiko sittenkin sellainen jo verorajaa silmällä pitäen uinut verkkoihin…?
Jos nuo Huttusen vihjailut siitä että Sami Niku saattaisi lähteä JYPistä pitävät paikkaansa niin hyväksyisin pakkihankinnan kyllä. Jotain skismaa kulisseissa.
Joo, ja kuten kirjoitin, reservissä on vain kokemattomia kavereita, joten ymmärtäisin pakkihankinnankin kyllä. Se ei silti ole mun listoissani just nyt ykkösenä, koska senttereitä ei ole ainuttakaan odottamassa näyttöpaikkaa. Tai no, Kaskimäki, mutta häntäkin peluuttaisin ensisijaisesti laidassa. En usko ennen kuin näen, että HIFK:hon ei tällä kaudella joku loukkaantumissuma iskisi.