HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 052 567
  • 29 854

samsuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vanhaan verrattuna nyt on kuitenkin sen verran ammattimaisempaa menoa, että näitä julkistuksia saa oikeasti jännittää. Penan aikana kaikki siirrot oli vuotaneet jo pitkän matkaa etukäteen.

Ennen vappua luvattiin nimiä, joten pian päästään taas pettymään ja kertomaan kuinka väärin joukkuetta kasataan.
Eihän ennen vappua luvattu mitään, ilmeisesti hiljalleen tiputellaan jatkosopimuksia ja toukokuun alkupuolella julkaistaan sen hetkinen sopimustilanne, varmaankin parin viikon päästä juuri ennen kaljakelluntaa.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pystyy johtamaan joukkoja edestä

Joku huhuili, että olisi saanut jälleen täksi kaudeksi NHL-diilin, mutta valitsi KHLn. Eli ei ole enää suurimman palkkapussin perässä vaan vastuun ja pelaamisen ilon takia.
Otetaanpa tähän kiinni Granlundin UFA-pelejä rapiat parikymmentä nähneenä. Ensimmäisen kappaleen osalta argumentoisin hiukan tätä vastaan. Granlund ei Hartikainen-Manninen-Granlund ketjun veturi ollut vaan nimenomaan se kolmas lenkki. Ei toki poista sitä, etteikö voisi olla se joukkojen edestä johtaja. Hyvä kuitenkin huomioida, että pelasi sellaisessa ketjussa, jossa karrikoiden roopetalajakin olisi tehnyt 40 pts kaudessa. Taustan puolesta sopii erinomaisesti IFKohon ja eittämättä olisi yksi kovimpia, jollei kovin sainaus ensi vuodeksi. Mitä tässä koitan sanoa, että Granlund ei välttämättä ole sellainen pelaaja, joka tekee automaattisesti ympärillään olevista pelaajista parempia (kuten vaikka Peltonen, Caloun etc) ja ei ole ollut selkeänä ykköshevosena oikeastaan vielä urallaan kertaakaan. Voin olla täysin väärässä tässä, mutta miehen pelejä sen verran nähneenä voin sanoa, että kysymysmerkkejä on ja kuten tiedätte IFK ei ole helpoin paikka onnistua. Viime kauden kohelosta muutamia ukkoja, jotka tekee ympärillään olevista parempia ja tod näk suuntaa pois kohelosta: Manninen, O'Neill, Aaltonen, Audette jne.

Sitten jälkimmäisen kappaleen osalta taas - nimenomaan saattoi olla sen isomman palkkapussin perässä kun meni KHL:ään. Vero% 13% ja esim. ketjukaveri Hartikainen veti yli 1m€ per kausi. Eli ihan pelkästä pelaamisen ilosta tuskin on UFAan mennyt ja mahdollisesti myös saanut rahaa enemmän sieltä vs NHL.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.

En usko, että Granlundin kohdalla olisi mitään kysymyksiä enää. KHLn ja liigan ero on kuitenkin edelleen iso ja Granlundin tasoinen kaveri olisi liigassa sellainen, joka pystyy johtamaan joukkoja edestä. Ei edes 30 vuotta vielä eli voi vielä kehittyä, jos intoa on.

Kyllä Granlundilla noiden NHL- ja KHL- vuosien jälkeen pitäisi olla tilillä jo n. 10 miljoonaa. Jos miettii Ruotsia&Sveitsiä vs. IFK niin tuolla tilillä vaiheessa se ero ei ole niin iso jos saa 150k tai 300-400k jos haluaa asua Helsingissä.

No IFK vs NHL on jo sitten vaikeampi valinta. NHLässä arvostetaan NHL-jyriä eli näitä joskus Sedinien kanssa pelanneita. Mutta silti olisi rooli varmaan tyyliin 3.ketjun laituri ja ehkä silloinkin rotaatioon. Sellaisen diilin saisi varmasti. Palkka 800k? vai miljoona? Silloin toki jo ero IFKn tässä taloustilanteessa tarjoamaan 100k-200k (en yhtään tiedä) alkaa olemaan iso.

Mutta IFKssa saa pelata niin paljon kuin jaksaa ja NHLässä edessä olisi tosiaan ehkä sellainen "taistele pelipaikasta" tilanne ja YV-aikaa ei juuri luvassa vaan nimenomaan kovaa työtä kolmosketjussa tyyppinen rooli. Jos breikkaa kokoonpanoon, niin pelejä tulee ja jos jää rotaatioon, niin pelaa sen 30 peliä...ehkä. Pahimmassa tapauksessa istuukin melkein koko kauden katsomossa loukkaantumisvarana.

Jaksaako sitä enää sitten tuossa iässä?

Pidän tosiaan tätä Granlund huhua ihan mahdollisena kun tätä kautta ajattelee.

Edit: Eli oma ennustus on, että jos Ma.Granlund tulee, niiin takoo 50+ pistettä meillä ja tekee niitä isojen pelien maaleja eikä pelkästään lado tehojaan jotain Saipoja vastaan.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Ensimmäisen kappaleen osalta argumentoisin hiukan tätä vastaan. Granlund ei Hartikainen-Manninen-Granlund ketjun veturi ollut vaan nimenomaan se kolmas lenkki. Ei toki poista sitä, etteikö voisi olla se joukkojen edestä johtaja. Hyvä kuitenkin huomioida, että pelasi sellaisessa ketjussa, jossa karrikoiden roopetalajakin olisi tehnyt 40 pts kaudessa.

Tämä ei kyllä pidä paikkansa ei sitten yhtään. Tuossa ketjussa oli kolme loistavaa kiekkoilijaa ja olen nähnyt KHL-otteluita, jotka Granlund ratkoo omalla panoksellaan. Todella alentavaa puhetta väittää, että kuka tahansa olisi tehnyt samat. Granlund oli UFAssa ihan KHL:n kärkipään hyökkääjiä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä ei kyllä pidä paikkansa ei sitten yhtään. Tuossa ketjussa oli kolme loistavaa kiekkoilijaa ja olen nähnyt KHL-otteluita, jotka Granlund ratkoo omalla panoksellaan. Todella alentavaa puhetta väittää, että kuka tahansa olisi tehnyt samat. Granlund oli UFAssa ihan KHL:n kärkipään hyökkääjiä.
Agree to disagree. Ei ole sen enempää tarkoitus alentaa yhtään mitään tai ketään. Ei kuka tahansa, mutta jos katsot vaikka Hartikaisen UFA-ajan ketjukavereiden pisteitä niin ei siinä hirveästi ole epäonnistumassa käyty. Eikä ole kyse siitä, että etteikö olisi kärkipään hyökkääjä vaan pelaajaprofiilista. Vastaavasti esim. Jokereissa N Jensen oli erinomainen hyökkääjä ja huippupelaaja KHLään, joka ratkoi välillä yksinään, mutta ei pelaaja, joka tekisi ympärillään olevista automaattisesti parempia. Hieno pelaaja on Granlund ja toivotaan, että pelaisi IFK:ssa ensi kaudella.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@massaonvoimaa sivuutin vahingossa tuon veroprosentti luvun.

Granlundin viimeinen kausi Oilersissa oli 1,3 miljoonaa dollaria. Hyvin KHL -otteiden vuoksi voisi olettaa, että Granlundin agentti kyllä osaisi neuvotella sopparin lähelle sitä. Jos menisi johonkin Arizonaan tai Buffaloon yms. jossa tarvittaisiin juurikin näitä kokeneita kavereita auttamaan joukkuetta, niin saisi varmaan sen miljoona+ diilin.

Jos olisi jäänyt UFAan (huhujen mukaan palkka oli 700k), eli aika tasoihin varmaan itseasiassa menisi juurikin tuon veroprosentin ansiosta.
 
Qkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Granlundilla noiden NHL- ja KHL- vuosien jälkeen pitäisi olla tilillä jo n. 10 miljoonaa. Jos miettii Ruotsia&Sveitsiä vs. IFK niin tuolla tilillä vaiheessa se ero ei ole niin iso jos saa 150k tai 300-400k jos haluaa asua Helsingissä.
Kova kaveri ollut säästämään jos on vielä kymppi tilillä. NHL:ssä tienannut yhteensä n. 6 miljoonaa taalaa. Tuskin pelasi KHL:ssä viiden millin vuosipalkalla.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Lieköhän tuossa O'neill huhussa sen enempää pohjaa, kuin ennen siirtorajan umpeutumistakaan? Saattaa olla samoja kaikujakin, joten ei välttämättä kannata laittaa vielä game wornia jonoon..

En oo tainnut nähdä miehen etunimestä vielä mainintaa, mutta ei liene ainakaan joskus muinoin Carolinassa pelannut Jeff - saati sitten Shaq.

Granlundin Makke sen sijaan kuulosti melko bomb säkertiltä tulijalta ja se on enemmän kuin mahtavaa. Omat pojat kotiin projekti porskuttaa, tosin olin ajatellut Miken tulevan aikanaan aiemmin, mutta käy se näinkin päin.

Toivotaan myös, että kohta kuullaan laadusta alapäähän ja maalinsuulle.
Taitaa olla Brian O'Neill.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Granlundilla noiden NHL- ja KHL- vuosien jälkeen pitäisi olla tilillä jo n. 10 miljoonaa. Jos miettii Ruotsia&Sveitsiä vs. IFK niin tuolla tilillä vaiheessa se ero ei ole niin iso jos saa 150k tai 300-400k jos haluaa asua Helsingissä.
NHL:ssä pelaajat maksavat ensin liksastaan Liigan yhteiskassaan jonkun osuuden (15 %) (josta voidaan palauttaa fyrkkaa takaisin, jos ja jos, eli eipä ole juuri palautettu = 2 %) ja sitten tulevat agentin palkkiot ja sitten vielä verot. Ton mukaan MaGranlundin bruttotulot NHL:stä ovat yhteensä 7,35 miljoonaa. Hyvä, jos 40 % on jäänyt käteen, ja osa siitäkin on taatusti kulutettu.
 
Qkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

fakiiri

Jäsen
Odotan, että toukokuussa julkaistaan Kimmo Mäki-Kokkilan sopimus. Pekka Tuomisto naarataan takaisin eläkepäiviltään muutaman tappiollisen kierroksen jälkeen.
Ekassa pelissä sitten yleisölle jaetaan kevyitä kiekkoja, jotka on hyvä viskata kolmannessa erässä jäälle. Syksymmällä on broilerin vuoro.

Toivottavasti IFK pystyy mahdollisimman hyvin pitämään rungosta kiinni. Joukkueen pitää kyetä rakentamaan vakiintunut runko, muuten menestyksestä ei kannata haaveilla.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän tuosta Ufan-ketjusta Hartikainen- Manninen- Granlund ottaisi jokaisen jengiinsä suorastaan kirkuen joka ikinen Sm-liigajoukkue, seurojen talous saattaa tosiaan näitä haaveita jonkun verran tosin "hidastaa".
Itse näkisin että tuossa KHL :n top-10 ketjussa pelaajien vahvuudet täydensivät sopivasti toisiaan, mutta niinhän se menee toki kaikissa muissakin toimivissa ketjukoostumuksissa.
Linus Omarkin vaihtuessa "täksi kaudeksi" Granlundiin hävisi ketjusta varmasti "viihdearvoa/juonikkuuttakin", mutta se onkin sitten toinen tarina..

Kovia pelimiehiä ovat kyllä kaikki kolme suomalaishyökkääjää ja jos/kun HIFK onnistuu Granlundin itselleen naaraamaan, niin eiköhän silloin puhuta odotusarvoisesti vähintäänkin 50+ tehopisteen ukosta ensi kauden kinkereissä.

Ja onhan nämä kaksi muutakin ketjun jäsentä "vilahdellut" liigahuhuissa. Pidän kyllä itse hyvinkin epätodennäköisenä vaihtoehtona että tästä triosta yhtä enempää liigakaukaloissa tultaisiin näkemään kaudella 22-23, mutta onhan siellä tänään jo esimerkiksi Kärpillä jotain tiedotustilaisuuden ( Manninen?) tynkää..
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ottaisin Granlundin kaikista mieluiten ennen yhtäkään Jokerien pelaajaa. Uskon, että jos Granlund sieltä tulee, niin hän myös todella haluaa tulla ja laittaa itsensä likoon sen puolesta, että voittaisi IFK:n kanssa mestaruuden. En usko, että O'Neill tai Jensen ja mitä näitä huhuttuja nyt onkaan, niin olisivat valmiita sitoutumaan IFK:hon samalla panoksella kuin Granlund. Granlundin kanssa vuoden sopimuksen voisikin tehdä, mutta näiden Jokeri-pelaajien kanssa joilla löytyy vuosien historia naapurista, niin en tekisi vain vuoden mittaista sopimusta. Liian iso riski siihen, että sieltä tulee surffailija joka vain odottaa Jokerien paluuta kiekkokartalle.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kova kaveri ollut säästämään jos on vielä kymppi tilillä. NHL:ssä tienannut yhteensä n. 6 miljoonaa taalaa. Tuskin pelasi KHL:ssä viiden millin vuosipalkalla.

NHL:ssä pelaajat maksavat ensin liksastaan Liigan yhteiskassaan jonkun osuuden (15 %) (josta voidaan palauttaa fyrkkaa takaisin, jos ja jos, eli eipä ole juuri palautettu = 2 %) ja sitten tulevat agentin palkkiot ja sitten vielä verot. Ton mukaan MaGranlundin bruttotulot NHL:stä ovat yhteensä 7,35 miljoonaa. Hyvä, jos 40 % on jäänyt käteen, ja osa siitäkin on taatusti kulutettu.

Katselin myös netistä, että olisi hieman vajaa 8 miljoonaa tienannut NHLssä. Siihen ynnäsin muut tulot KHL ja Liiga, bonukset, NHL-vuosina tehdyt mainostulot... joten heitin heittona, että olisi se n. 10 tilillä.

Ja eikös Granlund ole oikeutettu täyteen tai ainakin lähes täyteen NHL-eläkkeeseen vai onko ne ehdot muuttuneet? Eli eipä tuon tarvitse rahasta pohtia, jos kuukausittain pamahtaa kiva eläke Atlantin takaa.

Siihen päälle, että monihan noista NHL-pelaajista itseasiassa tienaa, kun niillä on noita rahastonhoitajia, jotka sijoittaa rahat heidän puolestaan. Raha tekee usein rahaa.

Tämä on toki kaikki spekulaatiota. Jos Granlund valitsee IFKn, niin se kielisi ettei rahaa paljon tarvitse ajatella, koska eiköhän tuo Sveitsistä saisi sen kaksin tai kolminkertaisen liksan. Ja varmasti jonkun diilin Atlantin takaa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mieluummin Pakarinen, mutta ei Salomäen jatkokaan huono olisi? Olisi ollut kiva jos varjossa olisi kaksi härkää lyöneet päänsä yhteen!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös