Kyllä se jääkiekko on niin paljon muuttunut, että nykyään pakkien osallistuminen hyökkäyspelaamiseen on valtavaa verrattuna 10+ vuoden takaiseen vuosituhannen alkupuolesta puhumattakaan. Suorahyökkäykset (ylivoimaisena 2 vs. 1 ja 3 vs. 2) ovat vaarallisimpia maalipaikkoja, mutta noita siunaantuu nykypäivänä Liigassa todella vähän. Pääsääntöisesti Liigassa maalipaikat luodaan kulmapelien kautta. Tällöin pakkien rooli hyökkäyspelaamisen suhteen nousee todella paljon, koska pakkien pitää osata lukea peliä todella hyvin. Pitää osata tehdä oikea-aikaisia pistoja lähemmäksi vastustajan maalia, pitää osata hakea vapaa paikka itselle jonne hyökkääjä voi kiekon pelata tai tehdä seinäpelin. Pitää osata kiekon saadessa löytää oma vapaa kaveri tai mahdollisesti luistella/harhauttaa vastustajan pelaajasta irti. Pitää omata laukaisu-uhka, koska jos nykypäivänä puolustajan laukaus tiedetään täysin tuhnuksi, niin tällainen pelaaja on erittäin helppoa puolustaa pois. Tällaiselle pelaajalle pystyy jättämään vastustajan hyökkääjä enemmän tilaa jolloin vastustajan puolustuskuvio (perinteisesti noppavitonen) on helppo pitää tiiviinä ja tämä taas tekee hyökkäävän joukkueen hyökkääjille homman entistä vaikeammaksi. Pakin pitää omata laukaisu-uhka ja pitää osata hakea linja toimittaa kiekkoa maalille monella eri tapaa mitä ikinä tilanne vaatii.Niin, varmaan ns. all-aroundien varaan rakentamisessa huomioidaan tasapuolisesti sekä hyökkäys- että puolustuspelaaminen. Ei lätkä niin paljon ole kuitenkaan muuttunut, etteikö puolustajien ensisijainen tehtävä olisi edelleen puolustaa.
Motinin tapaiset pakit eivät ole tätä päivää. Pakki siniviivaan pultattuna, ilman laukaisu-uhkaa ja jonka ainut vaihtoehto on pelata ränniä. Ei tuollaisen pelaajan kanssa pysty luomaan yhtään mitään hyökkäyspeliä kuin sattuman kautta.