Mainos

HIFK kaudella 2024–2025

  • 712 575
  • 4 555

mas59

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kohteliaasti: Suomen Jääkiekko tarvitsee menestyvän HIFK:n
Teillä on resurssit ja rahaa hankkia OIKEITA pelaajia.

Ei mestaruutta voiteta ilman JALKOJA ja nopeutta. Eilen oikein ketutti HIFK fanien puolesta, kun yli 30-vuotias Bryggman polkaisi heittämällä Raskista ohi maalipaikkaan. Ja kun sama kävi kovin monelle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen oikein ketutti HIFK fanien puolesta, kun yli 30-vuotias Bryggman polkaisi heittämällä Raskista ohi maalipaikkaan. Ja kun sama kävi kovin monelle.
Ihan aiheellista kritiikkiä, mutta tuo esimerkki oli aika kehno. Rask on sitä vikkelämpää sorttia IFK:n rosterissa, eikä vissiin "yli 30-vuotias" pelaaja ole ikänsä takia vielä välttämättä hidas (Bryggmanin nopeudesta en tiedä sen enempää). Mutta se on selvää, että IFK tarvitsee huomattavasti nopeampia pelaajia.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Martin-Melart-Lindbohm-Kiviharju. Huhuissa ollut lisäksi tsekkipakki Knot.

Hankinnoissa pitää panostaa kiekolliseen taitoon ja pelinopeuteen. Muuten toistetaan taas aiemmat virheet. Melart ja Lindbohm ovat ongelmallinen kaksikko; heissä lie kiinni 300-400k euroa.
 
mas59

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan aiheellista kritiikkiä, mutta tuo esimerkki oli aika kehno. Rask on sitä vikkelämpää sorttia IFK:n rosterissa, eikä vissiin "yli 30-vuotias" pelaaja ole ikänsä takia vielä välttämättä hidas (Bryggmanin nopeudesta en tiedä sen enempää). Mutta se on selvää, että IFK tarvitsee huomattavasti nopeampia pelaajia.
Itse asiassa minusta fiksu esimerkki: Jos Rask on niitä nopeampi HIFKssa, niin hyvä rekrytoinnin raja olisi: Jos ei selkeästi ole Raskia nopeampi, niin ei kelpaa HIFK:n mestarijoukkueeseen. Tietysti pitää olla pää ja kädet myöskin.
Siinä rima rekrytoinnille
 
Heh, kovat on vaatimukset. Realistista? Ei todellakaan. Edelleenkin, nopeutta tarvitaan, mutta ei pelkillä jaloilla mitään voiteta.
 
Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Vesalaisen peli vaihteli todella paljon niin silti ainoita Nättisen ja ehkä Koivistoisen kanssa joka pystyi jalalla pääsemään maalipaikkoihin.

Rask on tavallaan nopea mutta ei kiekon kanssa keskialuetta ylitettäessä ja sellaisia pelaajia sinne enemmän tarvittaisiin jos halutaan tehdä muutakin kuin möyriä päädyssä.
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ykkösprioriteettina pitäisi olla uuden valmentajan hankkiminen. Hifk tekee pahan virheen jos antavat Peltosen jatkaa, ei ole eväitä huippuvalmentajaksi se on jo nähty. Olkoon vaikka kuinka HIFK ikoni. Tosin tätä tuskin tekevät niin rämmitään sitten jatkossakin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohessa 50:n kohdan lista, jolla HIFK nousee menestyväksi seuraksi. Ja kaikki tämä onnistuu helposti nyt, kun keväästäkin jäi aikaa käyttöön. Nähdäkseni juhannuksena oltaisiin aika lailla valmiina ja näin saadaan mestaruuskin jaettua jo silloin. Tällä kertaa kuitenkin ihan todellisiin mahdollisuuksiin perustuen, ei fanien toiveunien pohjalta.
  • KAIKILLE KENKÄÄ!
  • Hankitaan uusi urheilujohtaja, joka ei tunne yhtä ainutta henkilöä HIFK:sta tai edes siellä pelannutta pelaajaa/henkilöä
  • Hankitaan uusi valmennus: 3 erilaista valmennusta: Jukka Jalonen, Doug Shedden ja Jussi Tapola. Jokainen kasaa oman tiiminsä.
  • HIFK innovoi ja operoi jatkossa niin, että siinä missä vastustaja vaihtaa kesken pelin kentällisiä tai peräti maalivahtia, HIFK vaihtaakin valmennustiimiä.
  • Jatkossa kukaan ei seiso vaihtopenkin takana hiljaa, vaan kaikki seuran toimihenkilöt huutavat, heiluvat ja elehtivät muutenkin raivoisasti pelin ensihetkistä lähtien. Tämä tärkeää.
  • Valmennus reagoi näyttävästi kaikkiin kenttätapahtumiin pelin alusta lähtien.
  • Vaihtopenkille hankitaan erillinen arkku, missä säilytään kentälle heitettävissä olevaa tavaraa. Juomapullot, fläppitaulut ja pikkutakit jätetään normijengeille. Meiltä lentää faksi, vararengas, urheilujohtaja ja milloin mitäkin sinne arkkuun on keksittykään laittaa. Lapsia sinne ei laiteta, eikä raskaana olevia vaimoja.
  • Jos joukkue pelaa huonosti, viimeistään kolmannen huonosti pelatun tilanteen jälkeen valmennus ottaa aikalisän. Tosin joukkue ei pelaa huonosti. Mutta, jos pelaisi...
  • Mikäli pakkiparit eivät pelaa täydellisesti yhteen, valmennus muuttaa ensimmäisen vaihtokierroksen jälkeen pakkipareja. Tämä toistetaan, kunnes löytyy toimivat pakkiparit.
  • Mikäli hyökkääjät tekevät virheitä, valmennus reagoi välittömästi sekoittamalla kokoonpanoja. Pakkaa ei kuitenkaan saa sekoittaa liikaa.
  • Mikäli maalivahti päästää maalin, hänet vaihdetaan.
  • Epäonnistumisista pelaajille annetaan välitön palaute niin, että se näkyy ja kuuluu myös kotikatsomoihin. Näin fanitkin tietävät, että valmennus on reagoinut eikä ole tyytyväinen pelaajan esityksiin.
  • Joukkue kasataan kovista nimistä, joilla on tietenkin myös arvokisa-, NHL- ja muiden ulkomaisten liigojen kokemusta. Pelaajien olisi hyvä olla omia junnuja, mutta eivät kuitenkaan saisi tuntea organisaatiosta ketään. Eivätkä toki uudesta organisaatiosta tunnekaan, koska kaikki menee vaihtoon.
  • Jatkossa HIFK:n joukkue koostuu 36:stä hyökkääjästä, 18 pakista sekä 8 maalivahdista.
  • Tämä takaa sen, että kilpailu pelipaikoista on kovaa ja joukkue kestää myös loukkaantumiset ilman, että ne näkyvät tuloksessa. Kilpailu kehittää ja pelaajat ovat aina parhaimmillaan.
  • Joukkueen keski-ikä on 23,8 v., mutta siitä huolimatta kokemus voittamisesta ja tiukoista paikoista näkyy pelistä numero yksi alkaen.
  • Jokaiselle maalivahdille hankitaan oma, maailmalla menestystä ja tulosta niittänyt veskarivalmentaja.
  • Hyökkääjät ovat ketteriä ja nopeita, mutta pärjäävät kaksinkamppailuissa myös voimalla. Pituuden puolesta eivät kallistu kääpiö-osastolle.
  • Pakisto on kiekollisesti lahjakkaampi kuin koskaan aiemmin. Samalla puolustuspelaaminen on joka tilanteessa jämäkkää ja kaksinkamppailuvoima järkähtämätöntä. Oman maalin edessä on pelkkiä makuupaikkoja tarjolla.
  • HIFK:n pelikirja on jatkossa ylivertainen ja innovatiivinen. Supervalmentajat tiimeineen huolehtivat, pelisysteemi opitaan ensimmäisten harjoitusten jälkeen.
  • Pelisysteemi ei ole liian vaikea pelaajille toteutettavaksi, mutta aivan liian vaikea, jotta vastustaja saisi siitä kiinni.
  • Ehdottomasti suurin innovaatio on reaaliaikainen valmentaminen. Jokainen pelaaja mikitetään ja heidän kypäriinsä asennetaan kuuloke, josta he voivat reaaliajassa kuulla valmennuksen ohjeet. Tällä tullaan välttämään valtaosa pelaajien tekemistä virheistä ja se näkyy suoraan tuloksissa. Tämä taas vaikuttaa siihen, että kokoonpanoa ei jouduta koko ajan säätämään.
  • Hallitus vaihdetaan. En tarkalleen ottaen tiedä, mitä, mistä ja miten hallitus on päättänyt, mutta selvää on, että päätökset ovat olleet vääriä. Kaikki päätökset. Myös kaikki pöydälle tulleet esitykset ovat olleet vääriä ja huonoja kautta linjan.
  • Omistajat vaihdetaan. Koko seuran tekeminen lähtee aina omistajista ja on selvää, että näin ei vain voi jatkua. Tarvitaan radikaaleja muutoksia.
  • Jo pelkästään se, että Ry:ltä viedään kaikki valta, antaa HIFK:lle runkosarjassa 25 lisäpistettä.
  • Myös junnuissa vaihdetaan kaikki. Parhaat junnut toki pidetään, mutta niitä nyt ei montaa ole, koska HIFK ei ole mikään huippuorganisaatio tässäkään.
  • Junnuille aletaan maksaa palkkaa. Näin pidetään huolta siitä, että kaikki Suomen parhaat juniorit valitsevat seurakseen HIFK:n.
  • Joukkueen osalta luovutaan kaikista mahdollisista älylaitteista, olivatpa ne sitten sormuksia, sykemittareita tai älykelloja. Luotetaan pelaajien omiin näkemyksiin esim. vireystilasta.
  • Lisäksi luovutaan kaikenlaisista muista pelaajan itsensä mahdollisesti rajoittaviksi kokemistaan asioista/tekijöistä.
  • Valmennus on joukkueen ylin auktoriteetti aina ja kaikissa tilanteissa. Joukkuetta johdetaan jatkuvasti edestäpäin niin, että kenellekään ei jää epäselväksi, kuka käskee.
  • Kukaan seurassa ei puutu mihinkään pelaajiin liittyviin asioihin. Jos pelaaja syö epäterveellisesti, se on hänen oma valintansa. Jos pelaaja valvoo yöt ja vireystila on heikko, mikä taas kasvattaa loukkaantumisriskiä tai jos pelaaja ramppaa radalla reippailemassa alvariinsa, valmennus ei missään olosuhteissa puutu siihen.
  • Lippujen ja kausikorttien hintoja lasketaan merkittävästi, koska kaikki on nykyään niin kallista.
  • Yhteistyökumppanuuksien hinnat kolminkertaistetaan ja näin kassaan tulee jopa enemmän rahaa, vaikka lippujen hintoja lasketaan.
  • Ottelutapahtuma uudistetaan kokonaan, mutta mitään muovista paskaa ei tehdä jatkossakaan. Perinteitä kunnioitetaan, mutta ei kuitenkaan niitä paskoja perinteitä. Fanit saavat äänestää ottelutapahtumasta. Osa faneista äänestää kuitenkin väärin ja muutos jää torsoksi. Onneksi joukkue kuitenkin voittaa, niin tämän kanssa voidaan elää.
  • Fanikatsomosta heitetään kaikki yli 25v. katsojat ns. hiuksista vittuun ja heidät korvataan nuorilla futisfaneilla, joiden mielestä kendo on kuitenkin ihan jees, mutta pelejä on liikaa. Joku 15 peliä voisi olla parempi määrä.
  • Jatkossa jokaisen ottelun jälkeen fanit saavat äänestää seuraavan 24 h:n aikana, miten siitä eteenpäin jatketaan ja valmennus muokkaa joukkueen pelitavan fanien toiveiden mukaiseksi. Mikäli seuraava peli on alle 24 h päästä, äänestysaika on 12 h.
  • Fanit äänestävät jatkossa myös kokoonpanoista.
  • Fanit äänestävät myös sen, mikä kolmesta valmennustiimistä aloittaa seuraavan ottelun. Jos äänestys menee tasan, valmennustiimit painivat ensin keskenään ja jos ratkaisua ei synny, lopulta Sir Pentin nahkarotsin kanssa. Tätä voi seurata Bättre Folk-aplikaatiosta.
  • HIFK avaa chat-kanavan, jossa kuka tahansa voi milloin tahansa keskustella valmennuksen ja/tai seuran edustajien kanssa omaa mieltään askarruttavista kysymyksistä, antaa palautetta ja tulla myös ihan henkilökohtaisella tasolla kuulluksi. Kausikorttilaisilla on etulyöntiasema, jos chat-huoneet ovat täynnä.
  • Chat-kanavassa jokainen kannattaja voi myös ehdottaa pelaajia hankittavaksi. UJ voi myös avata äänestyksen, kumpi kahdesta pelaajasta valitaan, jos vain toinen on mahdollista hankkia. Tämä toki on vain teoreettista, koska kukapa ei HIFK:ssa haluaisi pelata.
  • Tämä johtaa siihen, että HIFK tulee jatkossa hankkimaan entistäkin parempia pelaajia, koska yhä useamman osaajan työnjälki näkyy.
  • HIFK:n pelaajahankintaan liittyviä asioita voi jatkossa seurata livenä Bättre Folk-aplikaatiosta. Sieltä näkee reaaliajassa seuran tarjousehdotukset ja pelaajien toiveet.
  • Uusi seurajohto asentaa live-kamerat toimistolle, hallituksen kokouksiin sekä kaikkiin joukkueen käytössä oleviin tiloihin, jotta sidosryhmät näkevät, mitä joukkueessa ja ylipäätään seurassa tapahtuu. Panostetaan siis aivan ennen näkemättömällä tavalla avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen.
  • HIFK tulee jatkossa kommentoimaan kaikkia asioita julkisesti reaaliajassa. Myös pelaajien henkilökohtaisista asioista kerrotaan, jotta sidosryhmät tietävät, missä mennään ja voivat tehdä päätöksen esim. pääsylipun ostamisesta oikeiden tietojen pohjalta. Nämä tiedot voivat myös lieventää pelaajaan kohdistuvaa kritiikkiä. Tai vahvistaa.
  • Toisena uutuutena on vastustajiin liittyvien huhujen kommentointi. Kaikki kommentoinnit hoidetaan viestipalvelu X:ssä.
  • Seurassa ja koko HIFK-yhteisössä on jatkossa aivan ennen kuulumattoman hyvä henki, kun vanhoista riippakivistä on vihdoin päästy eroon.
  • Mediassakaan kukaan ei enää muistele menneitä eikä varsinkaan kommentoi, miten HIFK osti menestyksensä ulkopuolelta ja menetti omat juurensa. Vihdoin kaikki on erinomaisesti.
  • Cheerleaderit palaavat Nordikselle. Olut on kylmää ja halpaa, halvempaa kuin missään muualla. Ruoka on hyvää, sitä on riittävästi ja senkin hinta-laatu-suhde on aivan erinomainen.
  • Jatkossa HIFKlaisuus rakentuu puhtaasti menestyksen päälle, eivätkä fanit koe enää keväisin pettymyksiä. Koskaan.
  • HIFK kääntää kurssinsa aivan totaalisesti ja näillä toimenpiteillä 40:n vuoden menestyksen osalta nihkeän ajanjakson karvaat tappiot muuttuvat kultaisiksi. Haavat umpeutuvat vihdoin.
Ps. Raha ei ole ongelma, sitä saadaan lisää mm. pakkolunastamalla kaikkien nykyisten osakkaiden osakkeet ja myymällä ne eteenpäin 4-5 kertaiseen hintaan. Halukkaita ostajia on jonoksi asti, koska varmaa ei ole ainoastaan yksi mestaruus, vaan useita. Putkeen. Dynastian synty alkakoot välittömästi. Tässä ja nyt. Saa suorittaa.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit

Suski

Ja pointti oli?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit

1.4 meni jo. Eikä tämä myöskään vaikuta negasiiven manifestilta. Vielä pitää kehittyä. :-)
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
@BOL olisin vielä lisännyt tuohon listaasi yhden bulletin:
  • Väärin kannattamiseen syyllistyviltä faneilta kielletään osallistuminen mestaruusjuhliin. Tätä valvomaan nimetään riippumaton HIFK:n hallituksen sukulaisista ja kavereista koostuva toimikunta.
 
R.P.M. 12 000

  • Seurassa ja koko HIFK-yhteisössä on jatkossa aivan ennen kuulumattoman hyvä henki.
  • Mediassakaan kukaan ei enää muistele menneitä.
  • Cheerleaderit palaavat Nordikselle. Olut on kylmää ja halpaa, halvempaa kuin missään muualla. Ruoka on hyvää, sitä on riittävästi ja senkin hinta-laatu-suhde on aivan erinomainen.
  • Jatkossa HIFKlaisuus rakentuu puhtaasti menestyksen päälle, eivätkä fanit koe enää keväisin pettymyksiä. Koskaan.
  • HIFK kääntää kurssinsa aivan totaalisesti ja näillä toimenpiteillä 40:n vuoden menestyksen osalta nihkeän ajanjakson karvaat tappiot muuttuvat kultaisiksi. Haavat umpeutuvat vihdoin.
Tuossahan on BOLin listassa vain vähän kärjistäen lähinnä helvetin hyvin asioita toteutettavaksi. Esim. vaatimus avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä, fanien ottaminen mukaan päätöksentekoon jollain lailla, viestinnän lisääminen, omistuksen avaaminen laajemmalle ryhmälle, paremman ruokatuotteen kehittäminen, rajusti jämähtäneen ottelukokemuksen uudistaminen, lippujen hintojen laskeminen ja fanipäädyn uudistaminen, urheilullisen menestyksen painottaminen. Muun muassa.

Pelin viihdearvoa BOL ei ymmärtänyt vaatia nostettavaksi, mutta eiköhän se siinä sivussa tule.

Kaikille kenkää, erityisesti faneille!
 
Pegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, HJK, Arsenal, 1. FC Köln
Pitää kelata ajassa taaksepäin. HIFK teki nappipäätöksen 2000-luvun alkupuolella, kun palkkasivat Kari Jalosen päävalmentajaksi. Jalonen toi mukanaan sekä valmennusosaamista että johtajuutta. Jalosella oli hyvä joukkue kasassa jo kaudella 2009-2010. Tuolloin pleijareissa kompastuttiin kuitenkin HPK:lle.

Seuraavaksi kaudeksi joukkuetta vahvistettiin. Ville palasi IFK:hon ja Granlund pelasi 18-vuotiaana käsittämättömän hienon kauden joukkueen ykkössentterinä. Pudotuspeleistä on jäänyt mieleen eeppinen maratonsarja Jokereita vastaan ja IFK - fanien kannustus Espoossa, kun pelattiin finaaleissa Bluesia vastaan. Kausi ja samalla Jalosen 3-vuotinen urakka päävalmentajana huipentui mestaruuteen.

Mun mielestä meillä oli Villen ekalla kaudella kasassa joukkue, jolla oli mahdollisuus tavoitella mitalia. Tuolloin kaaduttiin puolivälierissä TPS:lle 7 ottelun sarjassa. Ottaen huomioon HIFK:n taloudelliset resurssit, seuran pitäisi kyetä säännöllisesti sijoittumaan runkosarjassa 4 parhaan joukkoon ja kamppailla pudotuspeleissä mitalista. HIFK:ssa muutos on nyt tarpeen sekä seuran johtamisen että urheilullisen menestymisen näkökulmasta. Nöyryys on avaintekijä. Eli kyetään avoimesti myöntämään, että viime kausien tulokset jäivät laihoiksi. Pelkkä raha ei tuo menestystä. Seurassa pitää olla johtohenkilöt, jotka osaavat valita oikeat henkilöt oikeille paikoille eli vastaamaan jostakin organisaation tehtäväroolista. Tehtäviin valituilla henkilöillä pitää olla:

1. Aiempaa näyttöä osaamisestaan ko. roolissa tai ainakin uskottava visio/suunnitelma siitä, miten HIFK:sta rakennetaan urheilullisesti menestyvä seura.

2. Motivaatio ja tietotaito muuttaa seuran organisaatiokulttuuria siten, että se mahdollistaa seuran työntekijöille työssään onnistumisen päivittäin. Niiden edellytyksenä on riittävät resurssit, hyvä työilmapiiri ja yhteinen ymmärrys siitä, miten jokaisen työpanoksella on merkitystä joukkueen menestymisen kannalta.

3. Motivaatio rakentaa HIFK:sta urheilullisesti menestyvä seura.

Pähkinänkuoressa: urheilullisen menestymisen pitää olla HIFK:ssa päivittäistä tekemistä ohjaava tekijä.

Päävalmentaja on yksi avainrooleista. Kenellä suomalaisella valmentajalla olisi tarvittava osaaminen ja aiempaa näyttöä urheilullisesta menestymisestä kyetäkseen työskentelemään HIFK:n seuraavana päävalmentajana? Mun ehdotus: Pekka Virta.
 
Hyvää analyysia. Tosin näillä budjeteilla ja myös kuluvan vuoden rosterilla olisi pitänyt pystyä parempaan. Enkä tarkoita yksin tätä pelisarjaa Pelicansia vastaan, vaan IFKn pelin tasoa niin pääsarjassa kuin pudotuspeleissä. Ei IFK ansainnut lopulta tällä esityksellä yhtään enempää ja venyminen pudotuspelissä oli pääosin Hovisen ansiota. Tuo Peltosen ensimmäinen kausi jäi mieleen lähinnä siitä, että Tobias hankki loppuun saakka älyttömän legioonan nimekkäitä hyökkääjiä, mutta maalivahtiosastoa ei vahvistettu kaikkien nähtävänä olleista ongelmista huolimatta ja puolustajien kyky avata peliä paineen alla oli aivan yhtä heikkoa kuin tällä kaudella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pegu

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Ohessa 50:n kohdan lista, jolla HIFK nousee menestyväksi seuraksi. Ja kaikki tämä onnistuu helposti nyt, kun keväästäkin jäi aikaa käyttöön. Nähdäkseni juhannuksena oltaisiin aika lailla valmiina ja näin saadaan mestaruuskin jaettua jo silloin. Tällä kertaa kuitenkin ihan todellisiin mahdollisuuksiin perustuen, ei fanien toiveunien pohjalta.
Nyt alkaa kuulostamaan hyvältä. Paikka on teidän!
 
kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen aina pitänyt BOL:ia ihan ykkösenä täällä kommenteissaan. Nyt tuli todistetuksi, että kärkipaikka ei ole ollut sattumaa tai hätäisesti arvioitua. Olemme nerouden äärellä. Syvä kumarrus. :)
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ohessa 50:n kohdan lista, jolla HIFK nousee menestyväksi seuraksi. - -
Kiitos BOL, nauroin ääneen!
Mikään IFK:hon liittyvä ei ole huvittanut pitkään aikaan ja olen pysytellyt poissa palstalta. Tänään pistäydyin paikalla, mikä ei oloa parantanut - paitsi tämä sinun viesti. Nyt taidan palata info-katveeseen. Nähdään taas, kun ensi kauden joukkuetta julkistetaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös