Mainos

HIFK kaudella 2024–2025

  • 712 707
  • 4 555

Greffin

Jäsen
Samaa olen itsekin ihmetellyt, että miksi ihmeessä SM-liigassa ei oikein ole koskaan tajuttu tätä ruotsalaisvalmentajien taitoa ja pätevyyttä. Kuitenkin kyseessä on sentään kova kiekkomaa, hyvätasoinen ja arvostettu pääsarja, sekä vielä ihan tossa naapurissa, niin on ihan käsittämätöntä, että miksei sieltä hankita enemmän tänne niitä hyviä ja potentiaalisia päävalmentajia.

Kieli ja kulttuuri lähtökohtaisesti puoltavat kotimaista valmentajaa. Todella vähän noita ulkomaalaisia valmentajia ylipäänsä on liigassa käytetty. 4-5 ruotsalaista päävalmentajaa tulee liigassa mieleen, kukaan ei tainnut häävimmin menestyä.
 
fakiiri

Kuitenkin 1990-luvulla ulkomaalaisten valmentajien merkitys suomalaiselle jääkiekolle oli suuri. On sanottu, että tosiasiassa MM-kullan 1995 valmensi Vladimir Jursinov, eikä tuo arvio ole ihan skutsissa. Niin merkittävä oli hänen vaikutuksensa.
Samoin muun muassa Tihonov junior, Bogdanov ja Sykora toivat paljon osaamista Suomeen. Ruotsalaisista Curt Lundmark voitti mestaruuden Narreissa, Curre Lindström loisti oman aikansa maajoukkueessa.
Ja jos mennään pidemmälle historiaan, kaikki tietävät Carl Brewerin vaikutuksen IFK:hon.

Suomi on ollut valmentajien suhteen aika sisäsiittoinen 1990-luvun jälkeen. Kuitenkin hyvät, laadukkaat ulkomaalaiset valmentajat voisivat tuoda sellaista osaamista, mitä ei välttämättä Vierumäellä opeteta.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Nimenomaan. Jursinov oli melko todennäköisesti se kaikkein kovin valmentaja 90-luvun SM-liigassa ja on varmasti myös hänen ansiotaan se Suomen 95-vuoden maailmanmestaruus, kuten se oli suuresti myös sen Curre Lindströmin ansiota. Sykora ja Lundmark olivat myös tuolloin hyviä ja menestyviä valmentajia SM-liigassa, joten kyllä niitä ulkomaalaisia valmentajia voisi mielestäni katsoa rohkeammin myös nykyaikana, eikä luottaa vaan aina niihin "tuttuihin ja turvallisiin", kuten varsinkin IFK on tehnyt Peltosen tapauksessa.
 
fakiiri

Jäsen
Kuitenkin 1990-luvulla ulkomaalaisten valmentajien merkitys suomalaiselle jääkiekolle oli suuri. On sanottu, että tosiasiassa MM-kullan 1995 valmensi Vladimir Jursinov, eikä tuo arvio ole ihan skutsissa. Niin merkittävä oli hänen vaikutuksensa.
Samoin muun muassa Tihonov junior, Bogdanov ja Sykora toivat paljon osaamista Suomeen. Ruotsalaisista Curt Lundmark voitti mestaruuden Narreissa, Curre Lindström loisti oman aikansa maajoukkueessa.
Ja jos mennään pidemmälle historiaan, kaikki tietävät Carl Brewerin vaikutuksen IFK:hon.

Suomi on ollut valmentajien suhteen aika sisäsiittoinen 1990-luvun jälkeen. Kuitenkin hyvät, laadukkaat ulkomaalaiset valmentajat voisivat tuoda sellaista osaamista, mitä ei välttämättä Vierumäellä opeteta.
Majorov unohtui listasta. Hänkin voitti Narreissa mestaruuden.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ei se kansalaisuudesta ole kiinni. Jos Suomesta ei löydy pätevää niin ulkomailta löytyy. Simple as that. Suomen maajoukkueen uusi pääkoutsi Pennanen alleviivaa tämän. Vain jääkiekosta mitään ymmärtämätön lehdistö ylistää Pennasen kykyjä. Ruotsi on hyvä vaihtoehto kun katsoo millaista kiekkoa siellä peluutetaan.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuitenkin 1990-luvulla ulkomaalaisten valmentajien merkitys suomalaiselle jääkiekolle oli suuri. On sanottu, että tosiasiassa MM-kullan 1995 valmensi Vladimir Jursinov, eikä tuo arvio ole ihan skutsissa. Niin merkittävä oli hänen vaikutuksensa.
Samoin muun muassa Tihonov junior, Bogdanov ja Sykora toivat paljon osaamista Suomeen. Ruotsalaisista Curt Lundmark voitti mestaruuden Narreissa, Curre Lindström loisti oman aikansa maajoukkueessa.
Ja jos mennään pidemmälle historiaan, kaikki tietävät Carl Brewerin vaikutuksen IFK:hon.

Suomi on ollut valmentajien suhteen aika sisäsiittoinen 1990-luvun jälkeen. Kuitenkin hyvät, laadukkaat ulkomaalaiset valmentajat voisivat tuoda sellaista osaamista, mitä ei välttämättä Vierumäellä opeteta.

Eikä sovi unohtaa Bob "Bourbon" Francisia ja Pastori Baxteria.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Js11

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Daniel Mäkiaho. Oikeesti???

Ensin täällä mukahassutellaan lähes koko palsta pilalle näillä pelaajien ikään liittyvillä viesteillä. Nyt sitten ei kelpaa, kun IFK hommaa alempiin ketjuihin 22-vuotiaan pelurin, jolla selvä ylöspäin menevä kehitykäyrä ja 7+11 tällä kaudella.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ensin täällä mukahassutellaan lähes koko palsta pilalle näillä pelaajien ikään liittyvillä viesteillä. Nyt sitten ei kelpaa, kun IFK hommaa alempiin ketjuihin 22-vuotiaan pelurin, jolla selvä ylöspäin menevä kehitykäyrä ja 7+11 tällä kaudella.
Joo, itse ihmettelin myös, että mitä tämä jauhaminen oikein on. Katson Daniel Mäkiahon tyylisistä urallaan eteenpäin menevistä nuorista pelaajista muodostuvaa nelosvitjaa sata kertaa mieluummin kuin jotain saatanan toinen jalka haudassa -Jasujen ympärille kasattua kääkkävitjaa.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin. Tän ketjun vois haudata ;)

Näinhän se valitettavasti on. Ei harmita lähtijät, eikä innosta tulijat. Mäkiahossa hyvä puoli on ikä. Ehkä hän voisi olla ihan ok pelaaja kaudelle 2026-27, sopivassa iässä jne. Tosin kehitystä on turha odotella Peltosen alaisuudessa, mutta kai sitä vähän vanhempana voi vielä kehittyä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ensin täällä mukahassutellaan lähes koko palsta pilalle näillä pelaajien ikään liittyvillä viesteillä. Nyt sitten ei kelpaa, kun IFK hommaa alempiin ketjuihin 22-vuotiaan pelurin, jolla selvä ylöspäin menevä kehitykäyrä ja 7+11 tällä kaudella.
Tuo 7 maalia kuulostaa ihan hyvältä nelosketjun pelaajalta, mutta täytyy muistaa, että siitä on 3 tehty yhdessä pelissä meitä vastaan. Todennäköisesti sen jälkeen IFK tarjosi myös sopimusta meidän skouttauksen tuntien. Tosin kaikki maalit lasketaan ja Åsten ei ole koko urallaan tehnyt yli 4 maalia/kaudessa, joten eteenpäin on menty. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään Mäkiaho Jr. hankintaa vastaan niin kauan kuin hän on lähtökohtaisesti nelosketjun ja rotaation miehiä. Jos kauden lähestyessä häntä sovitellaan yhtään tätä ylemmäksi sen takia, että Salmelainen ja jokin tuntematon nyt UTJ-virkaa hoitava instanssi on jättänyt joukkueenkokoamisen puolitiehen niin sitten minulla on ongelmia tämänkin hankinnan kanssa.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, itse ihmettelin myös, että mitä tämä jauhaminen oikein on. Katson Daniel Mäkiahon tyylisistä urallaan eteenpäin menevistä nuorista pelaajista muodostuvaa nelosvitjaa sata kertaa mieluummin kuin jotain saatanan toinen jalka haudassa -Jasujen ympärille kasattua kääkkävitjaa.
Täsmälleen näin. Ja just nyt olisi hyvä hetki myös tuoda näitä kokeelle, kun mestystä ei ole odotettavissa ja jengi menee joka tapauksessa kaikkien kynnelle kykenevien sieltä paetessa uusiksi.

Samalla ei elettäisi yli varojen, täytyy musitaa, että HIFK on taloudellisestikin siellä keskikastissa jatkossa, enintään ylemmässä keskikastissa, jos urheilullisesti ollaan siellä alemmassa / keskikastin ytimessä. Olisi sitten kun taas kilpaillaan kannusta fyrkkaa panostaa.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Daniel Mäkiaho on juuri sellainen, joita täällä soisi näkevän enemmän.

Nuori ja nälkäinen jäbä ja jos tekee duunia niin voi nousta todella hyväksi 20+ pinnan alaketjujen mieheksi. Ei sitä tiedä, jos tekis Jääskät ja on parin kauden päästä 30+ pinnan jäbä.

Hyviä kokeiluja, jotka ei ole veke sen Nättisen paikkaamisesta.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tätä ajoin takaa joo. Toki uskon että on perhetaustastaan huolimatta pelimies.
Olihan se faijakin pelimies isolla P:llä. Mielenkiintoinen hankinta, mutta pelottaa vaan, jos ja kun nyt joutuu Peltosen kouluun, niin se kehitys pysähtyy siihen. On tämä nykyinen valmennus vaan ollut niin myrkkyä nuorisolle, joten uusia tuulia kaivattaisiin sille osastolle ja mieluiten heti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Olihan se faijakin pelimies isolla P:llä. Mielenkiintoinen hankinta, mutta pelottaa vaan, jos ja kun nyt joutuu Peltosen kouluun, niin se kehitys pysähtyy siihen. On tämä nykyinen valmennus vaan ollut niin myrkkyä nuorisolle, joten uusia tuulia kaivattaisiin sille osastolle ja mieluiten heti.
Jep. Little Mac voi unohtaa urakehityksen sun muut änärihaaveet kun pääsee Peltosen akatemiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös