Mainos

HIFK kaudella 2023–2024

  • 483 969
  • 2 858

F#21

Jäsen
Tuossa kun on sivusilmällä tsiigannut muiden joukkueiden pelejä, niin pistää silmää miten moni joukkue yrittää hyökkäysalueella välillä myös haastaa keskustaan, ihan tuonne viiksien sisään. HIFK:ssa tätä ei paljoa näy, vaan liikutaan paljon sivusektoreilla ja saatetaan yrittää keskustaan sitten siniviivan kautta, ja tällöinkään ei päästä ihan siihen ykkössektorille asti. Toivoisin kyllä hyökkäsalueella eniten tuota röyhkeää haastamista keskustaan sekä maalille, jotta maalipaikkoja tulisi enemmän. Ja todennäköisesti vastustaja joutuu useammin rikkomaan näissä tilanteissa. Kyllä tuolla sen verta kädellisiä jätkiä on, jolta tuo pitäisi onnistua.

Toisaalta mikä myös pisti ajattelemaan, ettei HIFK:nkaan puolustusalueella vastustaja ole älyttömästi päässyt keskustaan, satunnaisesti kyllä kun miehet hukkuvat, mutta puolustuspäässä tuo keskusta on tukittu melko hyvin.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Teissalahan sinne murtautui muutaman kerran.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Salin paljon yritti ajaa pakin tontilta siihen keskustaan ja onnistui siinä parhaiten. Pelasi siitä itselleen tai muille niin paljon tontteja, että olisi ennen Martinin tuloa voinut johtaa meidän puolustajien pistepörssiä. Itse ei osunut tolppien väliin eikä myöskään muut. Tulos jäi laihaksi. Tässä olisi ehkä ollut vähän sitä tuloksen taakse katsomisen paikkaa. Kannustaa pelaajaa jatkamaan ja valaa uskoa siihen, että tulos tulee aikanaan. Siitä sitten joku virhe ja filaan ja sitä kautta itseluottamus nolliin.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin se vaan kotietu karkaa jälleen ja säälijoukkueet ovat jo iskuetäisyydellä. Melkoista pudotusta ollut jo pidemmän aikaa. Ihan tätä ei olisi jouluna uskonut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Niin se vaan kotietu karkaa jälleen ja säälijoukkueet ovat jo iskuetäisyydellä. Melkoista pudotusta ollut jo pidemmän aikaa. Ihan tätä ei olisi jouluna uskonut.
1,7pisteka oli huonoa, 1,6 on jo oikeasti mahalaskua. Eipä paljoa hymyilytä kiekko just nyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Hitto. Nyt kyllä elinkautisia koetellaan. Pakkohan tähän jokin muutos on tulla. Viime vuonna homman ymmärsi, kun syksyn joukkue (ja muutenkin säästökuuri) oli mitä oli. Nyt sitten pelaajahärdelli pyörii ja johdossa vankka usko oikealla tiellä olemiseen. Huoh. Alkaa negatiivinenkin energia olla jo lopussa.
 
Viimeksi muokattu:

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietyllä tavalla koettelu on tämän kauden osalta ohi. Ainakin omalta osalta alkukausi on harmittanut ja hieman pelottanut, että ei oikein vakuuttavalta näytä. Nyt kun ollaan helmikuussa ja peli on edelleen heikkoa, niin on helppo vain hyväksyä, että tämäkään kausi ei ollut se kausi.

On vielä mahdollista haastaa joku tasaväkisestikin puolivälierissä, mutta ei tällaisella pelillä ja joukkueella kovin pitkälle pötki.

Ehkä eniten koettelee se, että en näe oikein muutosta parempaan tulevillekaan vuosille. Viime vuonna oli odotuksia ja toiveita, että ensi kaudella menestys on todennäköistä. Ainakaan kun lähivuosista puhutaan, mutta kyllä se mestaruuskausi sieltä taas tulee. Tämä 2020-luku saattaa olla toisinto 2000-luvusta kun mestaruutta ei nähdä ja pitkäksi tekee senkin kun 2010-luvulla se tuli niin aikaisin.

On kuitenkin mahdollista, että Peltosen pesti kun loppuu 2026, niin sen jälkeen löydetään koutsi joka saa kolmen-neljän vuoden aikana käsiinsä mestaritason rosterin ja on kyvykäs sen viemään maaliin saakka.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Frankie , pistetäänkö veto nyt kiinni? Samat kuviot kuin viime vuonna, eli mä lyön vetoa sen puolesta, että kauden päätteeksi HIFK on TOP4:ssä ja sä lyöt vetoa, että ei ole? Panoksena myös samat, eli 2 viikkoa posi-/negasiivessä riippuen siitä, kumpi meistä vedon voittaa?

Hiekkaa on rattaissa just nyt, aika paljonkin, mutta nyt mitataan paineensietokykyä ja oikeaa ammattilaisuutta. Siellä on nyt muutamat pelaajat liian isoissa rooleissa loukkaantumisista johtuen, mutta joukkueena mennään ja jokainen peli on myös mahdollisuus onnistua. Monella pelaajalla on paljon parannettavaa, mutta hyvä puoli on se, että kaikkien kohdalla odotukset perustuvat aiempiin näyttöihin, ei pelkkään haaveiluun.

Näkisin, että palaverit on nyt pidetty (pl. normaalit pelipalaverit ja vastustaja-analyysit) ja nyt keskitytään vain seuraavaan hetkeen. Kenenkään ei kannata mennä liikaa asioiden edelle eikä analysoida liikaa, koska siitä hyvin harvoin mitään positiivista. Kaikki ei ole omissa käsissä, mutta moni asia on. Niihin asioihin, mihin voi itse vaikuttaa, kannattaa todellakin keskittyä ja jättää kaikki muu ulkopuolelle. Yllättyisin kovasti, jos HIFK:n pelaajat olisivat luovuttajia.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Monella pelaajalla on paljon parannettavaa, mutta hyvä puoli on se, että kaikkien kohdalla odotukset perustuvat aiempiin näyttöihin, ei pelkkään haaveiluun.
Huoh. Totta kai joo jokaisella (paitsi ehkä Lehterällä ja Martinilla) on varaa parantaa napsu tai pari. Mutta ihan oikeasti, ei minkäälaista vastuunsiirtoa päävalmentajan suuntaan tässä asiassa? Jos pelisysteemiä noudattamalla ei kovin helpolla päästä edes ykkösluokan paikoille, kun suunnitelmissa on pyöriä kulmissa ja välttää virheitä viimeiseen asti, niin en lähtisi pelkästään pelaajia tässä nostamaan tikunnokkaan.

Vesalainen, Jääskä, Pakarinen esim. ovat ihan todistetustikin pelanneet joskus parempaa peliä, mutts nyt tekeminen tekeminen näyttää juurikin siltä meidän päävalmentajalta, eli hajuttomalta, varautuneelta ja jopa vähän turhautuneeltakin.

Väitän vahvasti, että peli vapautuisi huomattamasti, jos Peltonen vapautettaisiin tehtävästä loppukaudeksi.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
@Frankie , pistetäänkö veto nyt kiinni? Samat kuviot kuin viime vuonna, eli mä lyön vetoa sen puolesta, että kauden päätteeksi HIFK on TOP4:ssä ja sä lyöt vetoa, että ei ole? Panoksena myös samat, eli 2 viikkoa posi-/negasiivessä riippuen siitä, kumpi meistä vedon voittaa?
Miten mulla on sellainen fiilis, että löimme jo tämän vedon ennen joulua? Voi olla, että olen tulossa hulluksi (hymiö). Oli miten oli niin lyödään tässä ja nyt virallisesti veto kiinni eli ”I’m in”. Toivotaan, että olet oikeassa, kuten viime vuonna.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Miten mulla on sellainen fiilis, että löimme jo tämän vedon ennen joulua? Voi olla, että olen tulossa hulluksi (hymiö). Oli miten oli niin lyödään tässä ja nyt virallisesti veto kiinni eli ”I’m in”. Toivotaan, että olet oikeassa, kuten viime vuonna.

Nyt menit kyllä halpaan. Miten helvetissä IFK voi olla top4?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Nyt menit kyllä halpaan. Miten helvetissä IFK voi olla top4?
Olenko mä nyt sekoamassa, kun omasta mielestä löin nimenomaan sen puolesta, ettei IFK ole top4?

Menen nukkumaan
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Alkava viikko on helppo. Vain kaksi peliä, jyp ja hpk. Sitä seuraava on jo vähän haastavampi; Ipa, Jukurit ja Tappara. Edellisestä kahdeksasta pelistä ollaan hävitty seitsemän.
Siinä lähtökohdat ostopäätökselle. Olen saanut jo kaksi muistutusta playoffs -kausareista. Helppo päätös olisi EI mutta helppoa päätöstä ei ole, ensi viikko ei auta asiaa meni pelit miten tahansa. Tilanteen vaatimat sopimus-uutiset ovat nyt ratkaisevassa asemassa. Tai sitten joudun taas toteamaan oman tyhmyyteni ja lompsin tatti otsassa hallille niin kuin tähänkin asti.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tai sitten joudun taas toteamaan oman tyhmyyteni ja lompsin tatti otsassa hallille niin kuin tähänkin asti.

Itselläni on ollut kausikortti keväästä 2006 lähtien. HIFK:n ollessa kyseessä olen aina suhtautunut play off-kausikorttiin eräänlaisena osamaksuna seuraavan kauden kortista. Harvoin hyvitettävää on jäänyt vähemmän, yleensä enemmän.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Nyt tuli se piste, että pleijarikausari jää ostamatta. Aiemmin ulkomaillakin asuessani olen muutaman tsetin aina ostanut muiden käyttöön, mutta nyt tuli seinä vastaan, koska tää touhu on mennyt ihan pelleilyksi. Jos ei kerran seuraa kiinnosta, niin ei muakaan kiinnosta rahoittaa sitä. Käydään nämä loput runkosarjamatsit tsiigaamassa, jos ei ole muuta tekemistä, mutta mahdolliset pudotuspelit sitten vain tv:stä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Nyt tuli se piste, että pleijarikausari jää ostamatta.
Tilannetta voisi verrata elokuviin. Ennen elokuvan julkaisua lehdissä hehkutetaan kuinka nyt tulee kova raina, suorastaan mestariteos. Ostat lipun ja toteat että täyttä paskaahan tuo oli. Tulee jatko-osa johon on luvattu korjata paskat pois. Ostat lipun ja toteat että täyttä paskaahan tuo oli. Tulee uusi jatko-osa ja Tiedote, pääosanesittäjä sairastui ja on korvattu sivuosan esittäjällä. Ostat lipun ja toteat että täyttä paskaahan tuo oli. Keskiviikkona on vuorossa saagan 47:s osa ja odotukset ihan tapissa!
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ei sitten Salmelainen pyytänyt Sundin jättämistä pois EHT:lta. Kalpan Jatkola jätettiin ulos Lekkaksen loukkaantumisen vuoksi ja pari muuta ukkoa ”tuntemattomasta syystä”.

Ilmeisesti meidän UTJ on tyytyväinen vallitsevaan kokoonpanoon pakkien osalta tai sitten luovuttanut koko kauden.
 
Ei tietenkään, ja pelien siirtoja ei pyydetty 21-22 vai oliko 22-23 kaudella edes silloin, kun meillä oli 4 tervettä puolustajaa. A-junnuista revittiin sinne joku joka ei Liigavauhtiin pystynyt, ja Pakarinen 6:s pakki. Kiekko jäähän ja pelistä takkiin. Nyt on 6 tervettä pakkia ja Sundin majuun lähdön jälkeen 5. Toki riippuu uuden Borguen tulosta, mutta silti. Nyt jos koskaan olisi ollut oikeus kieltäytyä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ei sitten Salmelainen pyytänyt Sundin jättämistä pois EHT:lta. Kalpan Jatkola jätettiin ulos Lekkaksen loukkaantumisen vuoksi ja pari muuta ukkoa ”tuntemattomasta syystä”.

Ilmeisesti meidän UTJ on tyytyväinen vallitsevaan kokoonpanoon pakkien osalta tai sitten luovuttanut koko kauden.

Olisko tätä myös pelaajalta kysytty? Ei ole niin yksioikoinen asia mitä luulisi.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Olisko tätä myös pelaajalta kysytty? Ei ole niin yksioikoinen asia mitä luulisi.
Varmasti tämä käsitellään niin että on pelaajan kannalta hyvä juttu. Joskus vaan pitäisi ajatella joukkueen etua.

Toki jos sieltä kaksi pakkia julkaistaisiin sisään/Lindbohm saikulta sisään ja olisivat loppuviikosta mukana niin sitten ok seurankin kannalta. En sulje tätä toki pois.

Mutta jos näillä mennään niin typerä valinta seuran kannalta. Varsinkin kun pelit menevät päin persettä ja terveenä olevia pakkeja vain kuusi.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Missäs me nyt oikeastaan mennään tällä hetkellä? Onko Tobbarilla mopo käsissä vai keuliiko pahasti?
Joukkue alkaa jotenkin tuntuu aikamoiselle palkka-armeijalle, uutta ukkoa tulee sisään ja tulokset sakkaa.

Kuinka mones kotipeli putkeen kun taas toivotaan että nähdään "sisuuntunut joukkue joka tulee täysiä alusta alkaen". Rehellisyyden nimissä on todettava että me ollaan nähty tuollaisia alkuja nyt muutama, mutta harmittavasti se on kantanut maksimissaan sen ekan erän.

Muistelenko oikein että myös -98 joukkueessa kävi melkoisen monta peluria, joten ehkäpä tässä on vielä jotain toivoa, kunhan nyt ensin päästäisiin sinne pleijareihin.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Muistelenko oikein että myös -98 joukkueessa kävi melkoisen monta peluria, joten ehkäpä tässä on vielä jotain toivoa, kunhan nyt ensin päästäisiin sinne pleijareihin.
Kyllähän silloin tuli ja meni ukkoa, mutta siihen ne yhtäläisyydet jäävätkin nykyiseen sekoiluun verrattaessa. 1998 oli valmennus sekä joukkueen runko kunnossa ja haettiin vain kirsikoita kakun päälle, kun nyt koko pakka on aivan totaalisen sekaisin ja nykyisen valmennuksen ja urheilujohdon yhteistyöllä se ei tule parempaan suuntaan muuttumaan. Koko organisaatio on aivan umpisolmussa ja kaipaisi totaalista tuuletusta ihan joka tasolla.

Onneksi on muistot.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös