Mainos

HIFK kaudella 2023–2024

  • 484 056
  • 2 858

Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Luulen että yritys on kovempaa näyttää kun jengissä poissaoloja. Enemmän pelaajat tukee toisiaan.
Itse ainakin tykkään enemmän katsoa eilisen kaltaisia pelejä, jossa yritetään ja taistellaan. Eilisen pelin hyvä fiilis kesti siihen Åstenin jäähyyn asti, siinä se toisten pelaajien tukeminen sitten loppui. On aivan älytöntä, että kokenut osasto perseilee kyseisellä tavalla, oli jäähy sitten kuinka heppoinen tahansa.
Mutta olen itsekin samaa mieltä, että yritys on kovempaa poissaolojen myötä ja niin sen tulee tietysti ollakin, näyttöjä tulee antaa.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Jos nyt mietitään Mannisen tervetulleen hankinnan jälkeen tuota meidän puolustusta niin se kyllä edelleen huutaa kiekollista puolustajaa ja sellainen toivottavasti on hakusessa Salmelaisella edelleen. Pureudutaan hieman tuohon puolustukseen:

Martin
Melart
Lindbohm
Sund
Motin
Manninen
Kiviharju
Kotkansalo
Salin
Seppälä
Luhanka

Tosiaan 11 puolustajaa. Kiviharjun kohdalla puhutaan mahdollisesta paluusta vasta U18-kisojen aikaan eli pudotuspelien loppupuolella. Hänen varaansa ei voi laskea mitään ja on täysi jokerikortti. Uskoisin, että näemme hänet askissa IFKssa vasta ensi kaudella. Ikävä kyllä. Kotkansalon varaan ei myöskään voi laskea yhtään mitään, ei sitten mitään. Sen verran lasinen hän on. Tällöin puolustajien ”oikea” lukumäärä on 9 puolustajaa. Salin, Seppälä ja Luhanka eivät ole VL-pelaajia yksikään eli heillä ei pitäisi olla kausikorttia kokoonpanoon. Seppälä lisäksi statuksella poissa ”toistaiseksi”, mikä ei tiedä yleensä mitään hyvää. Luhanka voidaan nähdäkseni myös lähettää uuden kiekollisen puolustajan tieltä maakuntiin tarvittaessa. Häntä voi myös käyttää yhtenä vaihdon välineenä, kuten aikanaan toimittiin JYPin kanssa, jos esimerkiksi D’Astous tulisi saataville (tämä kuvitteellinen esimerkki). IFKn viimeisessä mestaruusjengissä oli myös 9 puolustajaa ja mm. todella rutinoitunut liigapelaaja Kovanen oli rotaatiossa. Nuoret Melart ja Ahonen vastasivat nykyistä osastoa Salin, Seppälä ja Luhanka eli eivät olleet VL-pelaajia ja paikkasivat tarvittaessa.

Mikä on tämän ylläolevan paatoksen juju niin itse en näe Mannista mitenkään poissulkevan mahdollista kiekollisen puolustajan hankintaa.
 
Suosikkijoukkue
IFK Peltosen jälkeen
Katsoin otteluohjelmaa ja seuraava tuollainen checkpoint/tasonmittaus olisi 20.1 megamatka Ilvestä vastaan. Ilves on pelannut kaksi ottelua enemmän, mutta lähdemme tuohon otteluun saman verran pelejä pelanneena.

Ilves (71p):

3.1. Ilves - HPK
5.1. Jukurit - Ilves
6.1. Ilves - JYP
10.1 Ilves - Lukko
12.1 Ilves - Pelicans
13.1 Sport - Ilves

Korkeintaan 89p plakkarissa kun kohdataan 20.1. Huomioitavaa on viikon tauko peleistä.

HIFK (58p):

3.1. SaiPa - IFK
5.1. KooKoo - IFK
6.1. IFK - Jukurit
10.1. Ässät - IFK
12.1. JYP - IFK
13.1. Kärpät - IFK
17.1. IFK - SaiPa
19.1. IFK - Ässät

Korkeintaan 82p plakkarissa kun kohdataan Ilves. Meillä huomattavasti raskaampi pelikuorma tuolla viikolla. Meille nuo viikon tauot eivät ole sopineet joten pidän tätä jopa hyvänä asiana.

Katsotaan millainen piste-ero on 20.1 jälkeen, mutta joka tapauksessa kuuden pisteen ottelu tiedossa ja fanipääty täyttyy.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Salinin sähläysta nuorten kisoissa kun seuraa, ei ole kauhea ikävä. Harhasyöttöjä ja velttoa kamppailupelaamista.
Tämä. Oli myös vahvasti edesauttamassa Slovakian tasoitusta lopussa Kokon ohella. Nyt olisi paikka jatkoajalla nousta sankariksi.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kaskimäki tulee olemaan todella arvokas pelaaja kevätkaudella. Ei meinaan huimaa pätkääkään ja tuntuu vaan parantavan jatkuvasti.

Salin syötti jatkoaikamaalin. Kovien paikkojen mies ihan selvästi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaskimäki tulee olemaan todella arvokas pelaaja kevätkaudella. Ei meinaan huimaa pätkääkään ja tuntuu vaan parantavan jatkuvasti.

Salin syötti jatkoaikamaalin. Kovien paikkojen mies ihan selvästi.

Kaskimäessä on myös se hieno piirre, että hän ja hänen määrätietoisuutensa kentällä sytyttää myös kokeneempia pelaajia. Tällaisten juttujen merkitystä ei voi väheksyä.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Tämä. Oli myös vahvasti edesauttamassa Slovakian tasoitusta lopussa Kokon ohella. Nyt olisi paikka jatkoajalla nousta sankariksi.
No, taisi ainakin saada syöttöpisteen Lassilan tekemään voittomaaliin.

Mutta noin muutoin Suomen huonoin puolustaja tänään.

Slovakian 1-0 maali meni hänen piikkiinsä, kun hänen kaverinsa väänsi kiekon maaliin siitä Salinin edestä.

Toisessa erässä tuli pitkä pyöritys, kun Salin oli kentällä. Täysin köysissä tuon vaihdon aikana omassa päässä.

Slovakian 3-3 maalissa jätti liikaa tilaa vetoa varten, jotta Slovakian hyökkääjä pääsi vetämään ja teki vielä osittaisen maskin omalle maalivahdille.

Kahta asiaa ihmettelen. Miksi Salin oli ratkaisuhetkillä kentällä näillä esityksillä ja miksi hänellä on A-kirjain rinnassaan.

Ikävä antaa näin paljon rapaa nuorelle kaverille, mutta josko tästä parantaisi välieräpelissä. Näillä otteilla ei ole mitään asiaa HIFK:n pelaavaan pakistoon.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisko nuo kisat nyt loppua niin saadaan meidän kundit himaan pelaamaan oikeita pelejä...
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kahta asiaa ihmettelen. Miksi Salin oli ratkaisuhetkillä kentällä näillä esityksillä ja miksi hänellä on A-kirjain rinnassaan.
Toisaalta kisoja katsellessa niin siellä on ihan vastaavalla tavalla tunaroinut ykköspari Pulkkinen-Kulonummi, ellei jopa pahemmin. Eipä tuolla puolustuksessa taida tässä ”saapumiserässä” olla sateentekijöitä. Tai on yksi, mutta se on kuntoutuksessa Stadissa. Salin saanut IFKssa myös vastuuta kovissa paikoissa vastoin peliesityksiä, joten varmaan sen kautta menivät myös Mikkola &K:nit. A tulee varmaan ihan puhtaasti kokemuksen pohjalta.

Paljon on kyllä Salinilla tekemistä edelleen, mutta itse en ainakaan haluaisi hänen breikkaavan näiden oppirahojen jälkeen jossain vihulaisessa.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
No, taisi ainakin saada syöttöpisteen Lassilan tekemään voittomaaliin.

Mutta noin muutoin Suomen huonoin puolustaja tänään.

Slovakian 1-0 maali meni hänen piikkiinsä, kun hänen kaverinsa väänsi kiekon maaliin siitä Salinin edestä.

Toisessa erässä tuli pitkä pyöritys, kun Salin oli kentällä. Täysin köysissä tuon vaihdon aikana omassa päässä.

Slovakian 3-3 maalissa jätti liikaa tilaa vetoa varten, jotta Slovakian hyökkääjä pääsi vetämään ja teki vielä osittaisen maskin omalle maalivahdille.

Kahta asiaa ihmettelen. Miksi Salin oli ratkaisuhetkillä kentällä näillä esityksillä ja miksi hänellä on A-kirjain rinnassaan.

Ikävä antaa näin paljon rapaa nuorelle kaverille, mutta josko tästä parantaisi välieräpelissä. Näillä otteilla ei ole mitään asiaa HIFK:n pelaavaan pakistoon.

1-1 maali lähti jo edellisestä vaihdosta missä Pieniniemi (Naukkarinen) lahjoitti kiekon Slovakialle ja siitä tuli oman pään aloitus.
Seuranneessa aloituksessa Lassila/Pieniniemi päästivät Slovakialaisen laukomaan vaikka aikaa oli vaan se 1,7s. Joo rebound meni Salinin piikkiin, mutta se oli vasta kolmas virhe samaan maaliin.

3-3 maalissa ihmettelin miksi oli kentällä ja se oli mielestäni valmentajan virhe. AV-profiilin pakkeja olisi ollut parempia. Kulonummikin heitti kuitenkin 2-3 ihan turhaa pitkää ennen sitä.

Suomen puolustus on oikeasti heikko ja Salin on varmaan joukkueen kiekollisesti paras. Kulonummi on tasapaksu joka tavalla, Pulkkisella eniten potentiaalia, mutta onko halua, Kangas täysi puukäsi, Väisänen on köyhän miehen Salin, Kärki hyvä hyökkäyspäässä, mutta omissa pakki-pakki syöttö on jo haastava, Pieniniemi taas köyhän miehen Kulonummi. Tossa pakistossa Salin on ehkä jopa vahvin, vaikka pelaa samaa rutiköyhää/upporikasta peliä mitä IFKssa.

Junnut kehittyy vaan niin nopeasti että runsas peliaika/vastuu kisoissa voi kiihdyttää breikkaamista IFKssa.
 

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Eniten tossa Salinissa hiertää se et hän oli melkein parempi ku vasta kolkutteli Liigan portteja, tällä kaudella lisääntynyt semmoinen puolivillainen peli.

Salinista jää kokoaika sellainen kuva et vetelis puolvaloilla.

Ekoihin potkuihin räjähtävyyttä, muutenhan hän on oikein hyvä luistelee ja vitusti enemmän agree niihin kulmapaineihin niin olisi hyodyllinen pelaaja IFK:lle.

Pahoin pelkään et taas saa odottaa ens kauteen et jotain edistystä tapahtuisi. Väkisinkin tulee mieleen motivaatio tekijät ku ei tunnu kehitystä tapahtuvan.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Noi on ratkaisevia syöttöjä. Itekin oon pipolätkässä erikoistunut just tollasiin syöttöihin joissa pelaan hyökkääjille "ladun auki".
Samoin, kun ei itsellänikään liike ole enää parhaimmillaan, niin täytyy käyttää muita avuja.

Ilman Salinin neronkeimausta sekä pelinlukua tuokin maali olisi jäänyt syntymättä ja jatkoajan lopputulos olisi voinut olla ihan toinen.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Samoin, kun ei oma liike ole enää parhaimmillaan, niin täytyy käyttää muita avuja.

Ilman Salinin neronkeimausta sekä pelinlukua tuokin maali olisi jäänyt syntymättä ja jatkoajan lopputulos olisi voinut olla ihan toinen.
Ja kun on hyvä pelisilmä pallopeleihin niin osaa ratkaisevalla hetkellä antaa tilaa muille ja jää omaan päähän tsemppaan omia hyökkäyksessä. Syöttöpiste on kuitenkin aina syöttöpiste.
 
Suosikkijoukkue
IFK Peltosen jälkeen
Jos Komarov palaa n. kuukauden päästä askiin kerkeää hän pelaamaan sellaiset 12-15 ottelua ennen kevään pelejä. Toivottavasti pääsisi jo 20.1 megamatkalle tai 27.1 Tapparaa vastaan, mutta hänen kanssaan ei varmasti oteta riskejä. Hyvä niin.
 

DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos nyt mietitään Mannisen tervetulleen hankinnan jälkeen tuota meidän puolustusta niin se kyllä edelleen huutaa kiekollista puolustajaa ja sellainen toivottavasti on hakusessa Salmelaisella edelleen. Pureudutaan hieman tuohon puolustukseen:

Martin
Melart
Lindbohm
Sund
Motin
Manninen
Kiviharju
Kotkansalo
Salin
Seppälä
Luhanka

Tosiaan 11 puolustajaa. Kiviharjun kohdalla puhutaan mahdollisesta paluusta vasta U18-kisojen aikaan eli pudotuspelien loppupuolella. Hänen varaansa ei voi laskea mitään ja on täysi jokerikortti. Uskoisin, että näemme hänet askissa IFKssa vasta ensi kaudella. Ikävä kyllä. Kotkansalon varaan ei myöskään voi laskea yhtään mitään, ei sitten mitään. Sen verran lasinen hän on. Tällöin puolustajien ”oikea” lukumäärä on 9 puolustajaa. Salin, Seppälä ja Luhanka eivät ole VL-pelaajia yksikään eli heillä ei pitäisi olla kausikorttia kokoonpanoon. Seppälä lisäksi statuksella poissa ”toistaiseksi”, mikä ei tiedä yleensä mitään hyvää. Luhanka voidaan nähdäkseni myös lähettää uuden kiekollisen puolustajan tieltä maakuntiin tarvittaessa. Häntä voi myös käyttää yhtenä vaihdon välineenä, kuten aikanaan toimittiin JYPin kanssa, jos esimerkiksi D’Astous tulisi saataville (tämä kuvitteellinen esimerkki). IFKn viimeisessä mestaruusjengissä oli myös 9 puolustajaa ja mm. todella rutinoitunut liigapelaaja Kovanen oli rotaatiossa. Nuoret Melart ja Ahonen vastasivat nykyistä osastoa Salin, Seppälä ja Luhanka eli eivät olleet VL-pelaajia ja paikkasivat tarvittaessa.

Mikä on tämän ylläolevan paatoksen juju niin itse en näe Mannista mitenkään poissulkevan mahdollista kiekollisen puolustajan hankintaa.
Hyvä kirjoitus. Mielestäni pelilliset ongelmat hyökkäyspäässä johtuvat pitkälti puutteellisesta pakkien käytöstä (pl. ajottainen munattomuus ajaa/haastaa maalille). Pakkeja ei tällä hetkellä uskalleta tarpeeksi käyttää, koska pakeilla kädet eivät riitä. Hyvänä päivänä Martinilla ja Lindbohmilla riittää, mutta ohi päiviä on. Martinissa on toki paljon potentiaalia Edellä mainitut pystyvät riittävissä määrin edistämään peliä hyvillä syötöillä tai harhautuksilla viivassa, mutta muilla pakeilla se on ränniin tai huono veto/huonosti ajoitettu veto.

Seppälä on väläytellyt ideoita hyökkäyssuunnassa, mutta kädet eivät riitä. Salinilla on kädet, mutta ei osaa puolustaa. Melart ei riitä kädet, eikä aivot hyökkäyspäässä. Sund samoin. Motinilla tapahtuu aivotoimintaa, mutta itsekin huomannut ettei kädet todellakaan riitä. Näen tällä hetkellä Motinin mieluummin kentällä kuin Melartin ja Sundin. Melart tuntuu ottaneen kehityksessä taka-askelia. Loukkaantuminen vaikuttanee vielä Sundin peliesityksiin.

Yhtä johtavaa kiekollista pakkia huutais.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos ei tule yhtä johtavaa kiekollista pakkia, onhan aina sekin mahdollisuus, että kakkosylivoimaa pelattaisiin Pakarinen viivalla eli 5 hyökkääjällä. Toisaalta sitten ykkösylivoimaa voisi pelata kahdella pakilla Martinin ja Sundin kanssa, kuten aiemmin oli.

Anteeksi näistä kauhuskenaarioista.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos ei tule yhtä johtavaa kiekollista pakkia, onhan aina sekin mahdollisuus, että kakkosylivoimaa pelattaisiin Pakarinen viivalla eli 5 hyökkääjällä. Toisaalta sitten ykkösylivoimaa voisi pelata kahdella pakilla Martinin ja Sundin kanssa, kuten aiemmin oli.

Anteeksi näistä kauhuskenaarioista.
Tosta tuli mieleen, että IFK on muuten hämmentävän vähän käyttänyt Pakarisen laukausta ylivoimalla. Vahva jätkä ja veto lähtee ärhäkästi + on vielä right. Marleu ja Pakarinen vois vaihdella yyvessä sitä vetäjänpaikkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös