Mainos

HIFK kaudella 2023–2024

  • 483 939
  • 2 858

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Mietin tuossa, kun mm. katselin vanhoja tilastoja, että mitä kriteerejä löytyy mestaruusmahdollisuuksien mahdollistamiseksi. Löytyi yksi lisää, vaikka se on ollut jo aiemmin tiedossa ja tavallaan itsestäänselvyys.
On tapana aina välillä kauden aikana katsoa, paljonko kunkin joukkueen pelaajista on tehnyt tietyn määrän pisteitä tai paljonko ns. ykkösnyrkki on yhteensä saanut pisteitä. Se tietenkin kertoo jotain runkosarjan osalta, mutta myös osittain korreloi mestaruuden saamiseen.
Katsoin esimerkkinä, montako pelaajaa on kauden aikana saanut yli 20 pistettä.
Ennen nykyistä ottelumäärää (60), HIFK oli voittanut 6 mestaruutta.
1969 pelattiin 22 ottelua, joista 3 pelaajaa sai yli 20 pistettä.
1970 22 peliä 6 (tuo olisi jo aika kova verrattuna nykyiseen pelimäärään).
1974 36 matsia 10 pelaajaa.
1980 36 ja 10.
1983 36 ja 9. Kaikki aika kovia.
1998 48 ottelua ja 11 pelaajaa.
Vuonna 2011 pelattiin ensimmäisen kerran 60 ottelua.
Tämän jälkeen lukema runkosarjan voittajalla ja vieressä mestari:
2011 JYP 8/ HIFK 12 pelaajaa.
2012 KalPa 9/ JYP 8.
2013 Jokerit 8/ Ässät 8.
2014 Kärpät 12/ Kärpät 12.
2015 Kärpät 9/ Kärpät 9.
2016 HIFK 12/ Tappara 11.
2017 Tappara 10/ Tappara 10.
2018 Kärpät 10/ Kärpät 10.
2019 Kärpät 14/ HPK 9.
2020 Kärpät 10/ - - Covid.
2021 Lukko 12/ Lukko 12.
2022 Tappara 10/ Tappara 10.
2023 Tappara 9/ Tappara 9.
Voiko tuosta päätellä mitään? Ei oikeastaan. Tai ehkä vähän.
Vaikka Kärpillä oli 14 ko. pelaajaa 2019 jäivät ilman mestaruutta, mutta yleensä tarvitaan leveyttä ainakin tuo 10 pelaajaa ja alle 20 pistettä tehneiden pitää myös olla melko laadukkaita. Jos haluaa olla "varman päällä", pitäisi olla 12 tai enemmän pelaajia, joilla on yli 20 pistettä, puhumattakaan ihan kärjestä. 7 kertaa 13 vuoden aikana, runkosarjan voittaja on myös voittanut mestaruuden.
3 kertaa on mestarilla ollut vähemmän ko. pelaajia kuin runkosarjan voittajalla. Esim. 2016 HIFK:lla. Kerran yhtä monta ja kerran mestarilla selvästi enemmän, ts. HIFK:lla 2011.
En katsonut kaikkien muiden lukuja noina vuosina.
Tuosta voisi kuitenkin lyödä haasteen HIFK:lle. Vähintään 12 pelaajaa tekee sen 20+ pistettä ja top 5 reilusti enemmän, ts. 30-40.
Mutta sekään ei takaa mitään, jos kaikki rupeaa jännittämään liikaa poffseissa tai jos esim. ripulitauti iskee.
Edit: Tuosta voi myös päätellä, että laatu on heikentynyt vuosien varrella, kun esim. huippupakki teki jo 1974 50 pistettä tai 1,39 ppg.
Eikä hän ollut Bobby Orr.
Oi niitä aikoja!
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tolla pakistolla, joka on yhden loukkaantumisen päässä siitä, että sekä Luhanka, Salin että Seppälä on pelaamassa, ei voita kannua. En siis laske enää Kotkansaloa mukaan.

Tonne tarvitaan yks hyvä jäbä vielä ennen joulua
Juuri näin ja nyt kun Komarov on erittäin epävarma tapaus, niin tarvitaan ainakin yksi ellei kahta hyökkääjää vielä kevääksi. Mielellään se kaksi. Näin se tilanne muuttuu kauden aikana, kun elokuussa moni ajatteli, että tilanne on hyvä, HIFK:n kohdalla se juuri koskaan menee niin.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Niin uskomattomalta kun se tuntuukin tämän seuran taustoilla, niin meillä on tällä kaudella mahdollisuus ottaa kärkipaikka kaikkien aikojen sarjataulukossa. tällä hetkellä tasapisteissä Tapparan kanssa;

Sinänsä ihan hieno taulukko. Tuo kuitenkin olisi vielä parempi historiallisesti, jos se sisältäisi kaikkien aikojen tilaston, eli nk. Maratontaulukon, siis myös ajan ennen liigaa. Tosin se nostaisi Tapparan ja Ilveksen kärkeen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi asia mitä ihmettelen kovasti on se, että tästä nykyisestä ”Peltoskiekosta” huolimatta jengiin on ollut kova imu, kun saatu esim. Kiviharjua, Lindbohmia ja Lehterää sisään ja he ovat varmasti seuranneet / IFK:n pelejä ennen siirtymistä. Kiviharjun ja Lehterän tapauksessa pelattu myös IFK:ta vastaan. Ja useat heistä vieläpä kehuvat Peltosta ja yksikään edellämainituista ei ole tyhmä ihminen, vaan päinvastoin. Se vaan vaikuttaa niin saatanan mahottomalta yhtälöltä kun peli ollut viimeiset 2,5v about yhtä tasaista kuin humalaisen kävely. Ihmettelen todella kovasti. Ja Kiviharjun tapauksessa tulevaisuuden kannalta tämän kauden seura oli hyvin tärkeä, niin miksi IFK? Mikä joukkueelle näkyy niin hyvänä asiana Peltosessa, mikä ei sitten peliin tai katsojien silmiin kantaudu ollenkaan?
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa

Se on vaan niin kauhean yksinkertaista... Nuo kaikki mainitsemasi herrat muut mainitsettomat mukaanlukien ovat ammattilaisia ja ymmärtävät että mihin heidän kannattaa mennä ja kuka voisi olla juuri hänen uralleen se oikea valmentaja tai varmaan pääsääntöisesti valmentajaT ja missä voisi olla hyvää roolia itselle jne. Toisin kuin täällä palstalla "tiedetään" että peli on paskaa ja pelikirjaa ei ole niin nuo pelaajat todennäköisesti tietävät miten asiat oikeasti ovat ja sitten on vielä se mitä olen täällä huudellut kyllästymiseen asti... Pelaajilla on se viimeinen sana siihen tulokseen koska yhtään maalia Peltonen ei saa jumbolle huutamalla eikä piirtämällä vaan näiden Lehterän ja Vesalaisten pitää laittaa se limppu sinne verkkoon enkä tarkoita nyt Lindbohmia. Pelaajien itseluottamus ja muu pelivalmius määrittää joka ilta suurimman osan siitä miten kullakin kulkee ja siihen ei Peltonen vaikuta koska se on jokaisen pelaajan henk.koht. tehtävä sen jälkeen kun pelipäivän palaveri on pidetty ja toki sen vetää kyllä Peltonen.

Lisään sen verran vielä että minä en usko sekuntiakaan sellaiseen tilanteeseen että Ville ei kuuntelisi jos Jorilla, Vessillä tai vaikka Pakarisella olisi parannusideaa pelaamiseen... aivan varmasti asiasta keskustellaan.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on vaan niin kauhean yksinkertaista... Nuo kaikki mainitsemasi herrat muut mainitsettomat mukaanlukien ovat ammattilaisia ja ymmärtävät että mihin heidän kannattaa mennä ja kuka voisi olla juuri hänen uralleen se oikea valmentaja tai varmaan pääsääntöisesti valmentajaT ja missä voisi olla hyvää rollia itselle jne. Toisin kuin täällä palstalla "tiedetään" että peli on paskaa ja pelikirjaa ei ole niin nuo pelaajat todennäköisesti tietävät miten asiat oikeasti ovat ja sitten on vielä se mitä olen täällä huudellut kyllästymiseen asti... Pelaajilla on se viimeinen sana siihen tulokseen koska yhtään maalia Peltonen ei saa jumbolle huutamalla eikä piirtämällä vaan näiden Lehterän ja Vesalaisten pitää laittaa se limppu sinne verkkoon enkä tarkoita nyt Lindbohmia. Pelaajien itseluottamus ja muu pelivalmius määrittää joka ilta suurimman osan siitä miten kullakin kulkee ja siihen ei Peltonen vaikuta koska se on jokaisen pelaajan henk.koht. tehtävä sen jälkeen kun pelipäivän palaveri on pidetty ja toki sen vetää kyllä Peltonen.

Lisään sen verran vielä että minä en usko sekuntiakaan sellaiseen tilanteeseen että Ville ei kuuntelisi jos Jorilla, Vessillä tai vaikka Pakarisella olisi parannusideaa pelaamiseen... aivan varmasti asiasta keskustellaan.

Onneksi on kuitenkin loppujen lopuksi yksi mittari, joka kertoo Peltosen pelisysteemin tason ja se on sijoitus kauden/kausien lopussa. Se miten me täällä analysoidaan Peltosen pelikirjaa, niin sehän on tavallaan ennuste tulevasta. Paskalla pelisysteemillä ei pelata finaaleja, mutta tällä materiaalilla voi keskinkertaisella pelisysteemillä kairata itsensä kyllä pronssille. Se ero pronssipelistä finaaliin on todella valtava. 5 vuotta me ollaan nyt sitouduttu Ville Peltosen jääkiekkoa katsomaan ja kyllähän se lopputulos tänä aikana on kaikkien nähtävillä. Mikäänhän ei olisi upeampaa, kuin mestaruus Peltosen johdolla. Se tarinana jo olisi niin hieno.

Lisäksi jokaisella pelaajalla on oma syynsä tulla HIFK:hon. HIFK esim. pääkaupungin ainoana Liigajoukkueena hyötyy valtavasti asemastaan. Esimerkiksi Jori Lehterän selkein syy tulla HIFK:hon oli se, että saa asua Stadissa. Vesalaisen taas piti päästä joukkueeseen, jossa saa olla johtava pelaaja. En tiedä miten paljon VP painoi hänen kohdallaan vaakakupissa. Kiviharjun kohdalla taas VP oli uskoakseni suurimmassa roolissa, että valinta osui stadiin. Pitää kuitenkin muistaa, että pelaaja saattaa myös valita valmentajan esim. kovan vaatimustason ja yksilötaidon kehittämistaidon takia eikä joukkueen pelisysteemin tai menestysennusteen takia.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa
Onneksi on kuitenkin loppujen lopuksi yksi mittari, joka kertoo Peltosen pelisysteemin tason ja se on sijoitus kauden/kausien lopussa.
kyllä, olet oikeassa. Silti en voi itselleni mitään ja on pakko tuoda tämäkin puoli esiin vaikka jossittelusta en pidäkään. Tuo kauden/kausien lopun sijoitus voi olla joskus myös ns. väärä... Viime keväänä hävittiin välieräsarja melko tylysti ja voihan olla että oltaisiin hävitty se joka tapauksessa MUTTA minua harmittaa aivan vietävästi se että meillä olisi parhaalla rosterilla voinut olla mahdollisuus ihan päätyyn asti mutta totuus on että ainakin 3/7 puolustajista ja 2/12 hyökkääjistä pelasi klesana/puolikuntoisena ja etenkin tuo pakiston tilanne näkyi tampereen otteluissa. Tuolloin ei mielestäni tulos näytä täysin validia dataa VP:n onnistumisesta/epäonnistumisesta.

Toinen tulokseen vaikuttanut seikka mikä on esiintynyt hallillakin ihmisten kanssa höpistessä on se, että meidän huono alkukausi johti siihen että pelattiin playoffseja jo tammikuusta lähtien eli lyhyesti sanottuna se pitkä painetila näkyi väsymyksenä (osittain jo runkosarjan päätöspelissä JYP:iä vastaan) mutta etenkin välierissä kun vaade oli mielettömän kova. Onko tähän sitten syyllinen Peltonen? Mielestäni kyllä ja ei... Pelaajillekin kuitenkin muodostui niitä eläintarhoja reppuselkään joita ei kukaan muu saa pois kuin pelaaja itse onnistumalla.

Lisäksi jokaisella pelaajalla on oma syynsä tulla HIFK:hon. HIFK esim. pääkaupungin ainoana Liigajoukkueena hyötyy valtavasti asemastaan. Esimerkiksi Jori Lehterän selkein syy tulla HIFK:hon oli se, että saa asua Stadissa. Vesalaisen taas piti päästä joukkueeseen, jossa saa olla johtava pelaaja. En tiedä miten paljon VP painoi hänen kohdallaan vaakakupissa. Kiviharjun kohdalla taas VP oli uskoakseni suurimmassa roolissa, että valinta osui stadiin. Pitää kuitenkin muistaa, että pelaaja saattaa myös valita valmentajan esim. kovan vaatimustason ja yksilötaidon kehittämistaidon takia eikä joukkueen pelisysteemin tai menestysennusteen takia.
Kyllä, Jorilla painoi stadi vaakakupissa eniten ja Vesalainen oli taas tilanteessa jossa oli aivan hukassa itsensä kanssa ja siten varmaan IFK oli hyvä vaihtoehto tulla tuohon mainitsemaasi isoon rooliin etsimään sitä kadonnutta Vessiä ja onhan se löytynytkin ja hyvä niin. Kiviharjuun en ota kantaa mutta esim. Lindbohm on yksi jonka kertoman mukaan Ville olisi ollut suuri syy valintaan tulla stadiin ja itse pidän Lindbohmia tämän lajin kovana ammattilaisena ja uskon siihen että hän tietänee mikä on hänen omaksi parhaakseen.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
kyllä, olet oikeassa. Silti en voi itselleni mitään ja on pakko tuoda tämäkin puoli esiin vaikka jossittelusta en pidäkään. Tuo kauden/kausien lopun sijoitus voi olla joskus myös ns. väärä... Viime keväänä hävittiin välieräsarja melko tylysti ja voihan olla että oltaisiin hävitty se joka tapauksessa MUTTA minua harmittaa aivan vietävästi se että meillä olisi parhaalla rosterilla voinut olla mahdollisuus ihan päätyyn asti mutta totuus on että ainakin 3/7 puolustajista ja 2/12 hyökkääjistä pelasi klesana/puolikuntoisena ja etenkin tuo pakiston tilanne näkyi tampereen otteluissa. Tuolloin ei mielestäni tulos näytä täysin validia dataa VP:n onnistumisesta/epäonnistumisesta.

Mehän voimme jossitella jokaista kautta vuoden 2011 jälkeen. Kun Peltosen viiden vuoden pesti aikanaan tulee päätökseen, niin sinä aika sattumien merkitys on jo aika pieni. Hyvin tuloksellista kiekkoahan IFK pitkän aikaa pelasi viime kaudella. Loppujen lopuksi Lukko sarjassa ja Tappara sarjoissa kuitenkin ne koko kauden oraalla olleet pelilliset ongelmat taas sieltä nousivat esiin.

Yksi Peltosen ajan ongelma on tuo, että pisteet pelaajilla tulevat ryppäissä. Hyvänä esimerkkinä Vesalainen. Kun kulkee, niin kulkee, mutta vastapainona ei lähde ollenkaan. On hyvin helppo ennustaa, että vaikea vaihe tulee osumaan tarkan puolustamisen pudotuspeleihin. Nostit tuossa esille sen, että vain pelaaja voi itse siihen vaikuttaa. En ihan näe asiaa niin yksiulotteisesti. Vaikeilla hetkillä pelaajan pitäisi pystyä luottamaan siihen, että kun jatketaan pelisysteemiin mukaan, niin se tulos tulee ennemmin tai myöhemmin. Peltosen aikana jotenkin tuntuu siltä, että hyvin vähän tulee taktisia muutoksia ja kun oppii pelaamaan IFK:n juttua pois, niin ainoa korjaustapa on kamppailupelaamisen nostaminen ja se saa pelaajat entistä enemmän jumiin. Esim. Törmäsellä, vaikka ei kannua nostettukaan, niin oli selkeitä yllätyskortteja, joilla muutettiin pelien kulkua.
 
Tämän kyllä allekirjoitan. Peltosen IFK on näyttäytynyt sellaisena että siihen omaan tekemiseen luotetaan kuin kiveen eikä mitään kaneja ole vedelty hatusta. Luulisi kuitenkin että tähän olisi aivan omiaan tuollaiset Lehterät, Vesalaiset ja Nättiset keksimään niitä pieniä asioita sieltä pelin sisältä jos se oma tekeminen menee tehottomaksi puskemiseksi? Toki Ville ja Kibekin voisivat tähän tuoda oman panoksensa... yrittävätkö sitä niin ken tietää. Pakarisesta näkee että jos peli menee nyhjäämiseksi niin Iiro alkaa pelaamaan suoraan kohti maalia ja se on kyllä kiva ollut huomata vaikkei se auta hirveästi jos muut kentässä eivät sitä suoraviivaistamista tue.
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki pitempään seuranneet sen tietää. Jossain vaiheessa se vaikea jakso tulee ja ehkä se on nyt, tulevat viikot näyttää. Luistin ei kulje ja tehottomuus on entistä pahempaa, turhautumista ja varsinkin tulosketjut jäässä. Nyt vielä maalivahtitilanne on vähän kyssärin tapainen. Onneksi on kuitenkin alkukaudesta pojoja plakkarissa, ei kuten viime kaudella jonka aloitus oli täysi katastrofi.

Jotenkin sitä odottais vähän reagointia valmennukselta tilanteeseen. Nyt tuntuu että stondataan penkin takana eikä toimenpiteitä näy. Ehkä sitä yritetään näyttää ammattimaiselta ja luotetaan suunnitelmaan ja omaan tekemiseen.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se Peltosen vaikea jakso on nyt kestänyt 2,5 vuotta. Täällä hirttäydytään helposti niihin lyhyisiin hyviin jaksoihin, mutta niitä osuu jokaiselle jengille SaiPaa myöten. Huippujengin erottaa huonommista siitä, että niiden heikot jaksot ei kestä kymmentä vuotta. Tai no, olihan meilläkin vuosi 2016 siinä välissä.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Miten musta tuntuu että Lehterän varaan lasketaan vähän likaa, mies pelaa yli-ja alivoimaa ja samaan aikaan esim. Nättinen istuu penkillä.
Onhan Lehterä tietysti yksi Liigan parhaista mutta kuormitetaanko miestä liikaa etenkin kun meillä on Liigatasolle (ainakin paperilla) varsin päteviä hyökkääjiä rosterissa. Onko järkeä vielä lähes minuutin vaihdon jälkeen laittaa mies yli/alivoimalle kentälle? Tätä on tapahtunut usein tällä kaudella.
Ymmärrän alivoimassa aloituksen tärkeyden ja siksihän Lehterä siellä on, mutta viekö tuo tehoja mieheltä itseltään tai joltain muulta joka istuu kylmänä penkillä?
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Eihän Lehterä oletuksena pelaa kuin aloituksen ja sen jälkeen menee vaihtoon. Kyllä itsekin käyttäisin yhtä liigan parasta aloittajaa tuossa erikoistilanteissa.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän Lehterä oletuksena pelaa kuin aloituksen ja sen jälkeen menee vaihtoon. Kyllä itsekin käyttäisin yhtä liigan parasta aloittajaa tuossa erikoistilanteissa.

Haluan tukea argumenttiasi, mutta vien sen vielä vähän pidemmälle. Lehterä on - jos ei ylivoimaisesti - niin ainakin suhteellisen selkeästi Liigan paras aloittaja.

Aloitusprosentti tällä hetkellä herralla on 59,4%, ja aloituksiin kyyristynyt kuitenkin kokonaisuudessaan 505 kertaa. Paremmalla prosentilla aloittaneista kaikilla, paitsi yhdellä pelaajalla korkeintaan kymmenen aloitusta.

Tuo yksi pelaaja? Miro Väänänen, Helsingin IFK. 113 aloitusta, joista voittanut 61,1%.

Lähimmäksi Joria - suuremmalla otannalla aloittaneista pääsee Tapparan Otto Rauhala (joka on kuitenkin aloittanut "vain" 194 kertaa), joka on Lehterää vielä 1,2 prosenttiyksikköä perässä.

Kyllä mä uskaltaisin sanoa, että Jori on yksi maailman parhaista aloittajista.
 
Kiitos :) Tässä ei kerennyt faktan tarkistusta tekemään vaikka epäilin asian olevan ainakin lähellä!

TPS ottelussa olikin pieni minipeli käynnissä Jasun ja Lehterän välillä aloituksissa.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa
TPS ottelussa olikin pieni minipeli käynnissä Jasun ja Lehterän välillä aloituksissa.
Tämän huomasin minäkin ja huomasin kuinka Jori vähän kuumeni siihen Jasun kypärällä puskemiseen... Arvostan sellaisia pelaajia kuin mitä Jasukin on eli antaa logolle kaiken joka ilta ja vaatii sitä omalta joukkueelta jokaiselta mutta perjantaina kyllä alkoi ärsyttää tuo sääntöjen kiertäminen ja ihmeellistä oli se että vaikka Jori parikin kertaa huomautti linjurille siitä niin mitään ei tehty asialle vaan sen annettiin jatkua. Muistan nähneeni lähihistoriassa ottelun jossa tuollaisesta puskemisesta joku sai jäähyn mutta nyt ei sellaista annettu varoituksesta puhumattakaan.
 
Niin itseasiassa Lehterä sai joka kerta Jasua vastaan varoituksen. Enkä itse ainakaan keksinyt että mistä. Mutta se aloittaminen tuntuu olevan sellaista salatiedettä että vain linjurit tietää miten siinä pitäisi olla ja sekin taitaa vaihdella linjurin mukaan.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Nyt tekisi kyllä terää penkitykset oikeastaan koko meidän ykköskatraalle. Tän huonommaksi ei voi esitykset enää mennä, ja annettaisiin sitten vaikka nelosen jätkille ja junnuille näytönpaikkaa jos ei muuta. Ihan sama tuleeko voitto vai ei. Tokihan tätä ei tule tapahtumaan, mutta ainakin Melartin ja Vesalaisen vois laittaa yhdeksi peliksi huilaamaan nyt.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kaikille antaisin kenkää, mut oli tilanne nyt jengissä mikä tahansa, niin mä toisin Tobben asemassa tonne nyt jonkun kovanluokan pakin sisään ja ihan vitun nopeesti (jos on saatavana jostain), vaikka olisikin uppoavan laivan tutka tai vaikka kuinka pitää nykyisilläkin paremmin pelata.

Näkyyhän se nyt ettei Melart ja Lindbohm ole täysin kunnossa, ensimmäinen varsinkaan, ja Sund kaukana siitä mitkä on kyvyt. Saikuttelu vei terän ainakin hetkeks, ja huono liike + typerät jäähyt, ei ole Sund tollanen pakki normaalisti. Martin ja Motin lienee jokseenkin omalla tasollaan. Seppälä nyt varmaan kans sen täyttänyt minkä odottaa voi. Salinin itseluottamus on suunnilleen peuran tasolla.

Sitä paitsi kilpailun herättäminen alakertaan voi olla muutenkin hyvä. Ihan jo herättämisemkin vuoksi. juurikaan muuta ei voi valitettavasti nyt tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös