Mainos

HIFK kaudella 2023–2024

  • 484 056
  • 2 858

redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saatu vai haluttu?

Tästä vähän kieli aiemmin jo se, että agentti laittoi CV-videon kaudesta YouTubeen.
Niin mielestäni Kotkansalo ja Kåsastul ovat vähän toisensa pois sulkevia, jos halutaan nimenomaan pakiston kiekollisuutta lisätä. Siellä on kuitenkin Motin vielä jatkamassa vuoden verran. Henkilökohtaisesti olisin valinnut toisin, mutta voihan se olla, että molemmat jatkavat.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyviä jatkoja – ainoastaan Kotkansalon jatko herättää kaksijakoisia tuntemuksia. Ei noita "sopimuspaikkoja" puolustajillekaan loputtomasti ole ja vähän huolestuttaa, että Toobe kasaa ihan samanlaista puolustusta kuin aiemminkin, kun itse toivoisin sen ihan perustavanlaatuista uudistusta.

Jo Tooben kommentti Kotkansaloon liittyen ilmentää hänen "toivotaan, toivotaan" -ajattelutapaansa.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kåsastul ja muut nimimiehet julkistettaneen siten ja silloin, jolloin mediahuomio ei jää epäselväksi. Eiköhän sillä setillä saa puheenvuoron ja palstamillit

Tai sitten torstaina julkaistaan kaikki loput oikeasti valmiina olevat sopparit? Eli, Lehterä ja Kiviharju, joista kumpikaan ei ole paikalla. Niin ja Raskin 3 v., 200k€/kausi ja ilmoitetaan, että Niilo Halosen kanssa on tehty try out-sopimus.
 
JKKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmelaisen aikana ei ole onnistuttu rakentamaan liigan parasta puolustusta, eikä maalivahtipeliä. Itseä ei juuri nyt kiinnosta ketä sinne hyökkäykseen saadaan jos perusta ei ole kunnossa. Eiköhän se ole kaikille selvää että taitavat laiturit menevät ihan hukkaan jos peli pyörii omassa päässä koko ajan.

Maalivahdit - puolustajat - keskikaista. Ne jos on kunnossa niin voittaminen helpottuu valtavasti. Ei ole sattumaan että viime kaudella jo pelkästään Motinin poissaolo vaikutti todella paljon ja voittaminen alkoi kun saatiin vielä peliä tekevä Berglund mukaan ja Taponen löysi huippuvireen. Eli paketti oli kasassa vasta myöhään syksyllä, mutta silti oltiin tietysti selvästi Tapparaa perässä kuten muutkin.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kotkansalo on kiistatta hyvä pelaaja, mutta loukkaantumisten vuoksi hän on todella riskialtis palanen. Käytännössä varman päälle pelaaminen tarkoittaisi sitä, että Kotkansaloa kaavailtaisiin 7. tai 8. pakiksi - mikä olisi varsin perusteltua ottaen huomioon Kotkansalon loukkaantumishistorian. Mikäli Kotkansalo pysyy terveenä, on jatko erinomainen uutinen, mutta lähtökohtaisesti Kotkansalon sainaus on taloudellisesti todella typerä veto.

Teissalan jatko oli hyvä uutinen. Siinä on todella potentiaalinen breikkaaja ensi kaudeksi.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Teissalan jatko on erinomainen uutinen.
Mutta synkät varjot lepäilevät puolustuksen yllä. Mies joka ei opi virheistä rakentaa sitä mitä ei osaa ja lopputulos on? IHME?
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Luultavasti Kotkansalo on laskettu TOP-6 pakistoon eli pakisto näyttää jotenkin tältä:

"Lepistö" - Salin
Melart - Kiviharju
Motin - Kotkansalo
Lehmus - Luhanka

Mikäli Lepistön kanssa ei tule todellista yllätystä niin pakisto on pettymys. Voidaanko tämän päivän julkaisusta myös tulkita, että Kåsastulin kanssa ei jatkoa saatu sorvattua?

En usko, että Kotkansalo on top-6 pakki alkukaudesta.

Tällä hetkellä siis ”ulos” Berglund, Kåsastul, Larsson ja Rantakari.

Näiden tilalle on tulossa sisään Lepistö ja Kiviharju.

Eli pari aikuista pakkia uupuu vielä. Voi toki olla, että ne löytyy Rantakarin, Kåsastulin tai Larssonin jatkosopimuksista.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Teissalan jatko äärimmäisen positiivinen uutinen ja tietenkin myös Salin, jonka pelaaminen ensi kauden IFK:ssa toki jo tiedossa olikin. Kotkansalo oli pienoinen yllätys loukkaantumisista johtuen, mutta toisaalta potentiaalia edelleen on ja parhaat pelivuodet ovat vielä edessäpäin.

Tervehdin myös ilolla sitä, ettei Rantakari ollut julkistusten joukossa. Olettaen tietenkin tämän tarkoittavan sitä, että kyseiselle tontille on tulossa parempaa kiekollista laatua.

Kåsastulin olisin pitänyt, mutta toisaalta eikö hän ollut viime kaudella lähinnä Motinin paikko pitkästä pelikiellosta johtuen ja sopimustilannehan nyt vain sattui olemaan sellainen, että näistä kahdesta juuri Motin pelaa IFK:ssa myös ensi kaudella. Eli varmaan tässä on myös roolitusnäkökulma eikä "kahdelle Motinille" nähty tarvetta, varsinkin jos alakerran kiekollista tasoa halutaan kasvattaa.
 
Viimeksi muokattu:

Hattutemppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitetaas suht realistinen kokoonpano huhujen ja tämän päivän jatkojen pohjalta:
Nättinen - Lehterä - Rask
Vesalainen - Jääskä - Pakarinen
Kaskimäki - Koivistoinen - Teissala
Komarov - Väänänen -Tallberg/Åsten/Halttunen/Seppälä.

Kyllä on paljon tunkua hyökkäykseen, kun Komarovikin mahtuu vasta nelosen laitaan. Voisiko kuitenkin olla, että kaksikosta Komarov/Rask olisi vain toinen tulossa, kuulostaisi omaan korvaan loogisemmalta. Muuten joutuisi esim. Halttusen ja Seppälän lähettää lainalle johonkin muuhun liigaseuraan tai Mestikseen.

Pakisto sen sijaan näyttää taas totutun kapealta jos lähdetään esim.
Melart-Salin
Lepistö-Motin
Kåsastul - Kiviharju
Kotkansalo
 
Tolta sen hyökkäyksen pitääkin näyttää, jos on Salmelaisen ajan kovin joukkue.

Puolustukseen on pakko olla tulossa vielä jäbää sisään. Jos se on se Lindbohm niin hyvä.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
On kyllä huolestuttava tuo puolustus. Jos Kåsatul jatkaa niin eihän tuonne Lepistön ja Kiviharjun lisäksi enää pakkeja juuri mahdu.

Kotkansalo ja Motin saisivat mielestäni pelata 5-6 tonteista, Kåsastul ja Luhanka 7-8 tonteista ja edelle pitäisi mennä Melart, Lepistö Salin, Kiviharju ja vielä yksi X.

Vai ollaanko Kotkansalo, Kåsastul, Luhanka ja Lehmus nelikosta kasaamassa isoa reserviä? Kaikki varmaan toki halpoja.

Lepistö paikkaa Rantakarin mutta kuka Berglundin?

Aika kova luotto ilmeisesti Kotkiksen, Salinin ja Kiviharjun breikkaamiseen Salmelaisella.

Melart - X
Lepistö - Salin
Kiviharju - Motin
Kotkansalo

Kåsastul, Luhanka, Lehmus

Tuohon voisin olla tyytyväinen.
 
Incognito

Kyllä tämä nyt vähän siltä haiskahtaa, että Kåsastulin kanssa ei jatkoja tehdä eikä myöskään Rantakarin. Kyllä ne varmaan tässä rytäkässä olisi sovittu. Lisäksi puukäsipakkien kiintiö meni mielestäni täyteen Kotkansalon diilin myötä.

Tilaahan tämä sitten antaisi sille yhdelle A-korin kiekolliselle pakille. Toivon todella, ettei Salmelainen jätä jatellaan syssymmällä osaston varaan, vaan julkistetaan tässä jo keväällä, kuten myös se toinen maalivahti. Muussa tapauksessa tässä hiipii pelko siitä, että tämä kovin jengi Salmelaisen aikana koskee taas kerran hyökkäystä ja pakistossa luotetaan kasvuun.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä tämä nyt vähän siltä haiskahtaa, että Kåsastulin kanssa ei jatkoja tehdä eikä myöskään Rantakarin. Kyllä ne varmaan tässä rytäkässä olisi sovittu. Lisäksi puukäspiakkien kiintiö meni mielestäni täyteen Kotkansalon diilin myötä.

Tilaahan tämä sitten antaisi sille yhdelle A-korin kiekolliselle pakille. Toivon todella, ettei Salmelainen jätä jatellaan syssymmällä osaston varaan, vaan julkistetaan tässä jo keväällä, kuten myös se toinen maalivahti. Muussa tapauksessa tässä hiipii pelko siitä, että tämä kovin jengi Salmelaisen aikana koskee taas kerran hyökkäystä ja pakistossa luotetaan kasvuun.
Kotkansalo voi ottaa 2. parin paikan mutta aikamoista jos jos luokkaa se. Toivottavasti lähtee 7. pakin paikasta kilpailemaan.

Joku huhuili Kåsan jatkon perään mutta se kyllä vaikuttaisi kummalliselta tän päivän soppareiden jälkeen, varsinkin jos kovaa jengiä ollaan kasaamassa.
 
Nicky Nichols

Kåssun jatko edelleen ihan mahdollinen kun Rantakari ilmeisesti lähtee. Oma toivelista on Kåssun jatko, Lepistö + huipun veljes. Siinä olisi kilpailua ja leveyttä. Ja joku on kuitenkin loukkaantuneena koko ajan.

Paljon lasketaan Salinin ja Kiviharjun varaan, mutta niin kyllä rohkeasti pitääkin, huippulupauksia.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos HIFK on pelannut korttinsa oikein, se on tehnyt Kåsastulin kanssa heti 1+1-sopparin seuran optiolla. Toki, seurat eivät sopimusehtoja myöskään yksin päätä, joten jos niin ei ole tehty, turha siitäkään ketään syytellä. Tuohon aikaan markkinat olivat vielä kuivat ja kaikki valtit pelaajilla. Itse toivoisin jatkoa, koska kaudet eivät ole veljiä keskenään. Se, että tällä kaudella pelattiin tietyllä tavalla ja tietyillä pelaajilla oli tietty rooli, ei tarkoita sitä, että seuraavalla kaudella se rooli on aivan tismalleen sama, vaikka joukkue hyvin pitkälle samanlainen olisikin ja valmennuskin olisi sama. Näkisin, että Kåsastulilla on sellaista osaamista, mistä HIFK voi hyötyä. Mutta aika paljon kiinni on myös rahasta. Ihan mottipäisiä ei kannata maksaa nykyisestä tasosta ja potentiaalistakin vain tiettyyn rajaan asti.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ihan uteliaisuuttani kysyn, että näyttääkö lainaamasi viestin hahmotelma mielestäsi 5 miljoonan kokoonpanolta? Laitan sen vielä varuilta tähän.

Kolmesta hyökkäysketjusta löytyy kaikista ns. junnuliksaa nauttiva pelaaja (Teissalalle ehkä erkkarit ekstrana) ja alakerran top6:ssakin tähän kategoriaan laskettavia pelaajia on kaksi. Palkkaneuvotteluissa on mennyt jotain pahasti pieleen jos tuo nippu maksaa 5 miljoonaa.

Itse hahmotelmassa on mielestäni hyviä ajatuksia, paitsi että itse skippaisin suosiolla Komarovin, joka olisi takuulla melkoisen hintava pelaaja nelosen laituriksi, ja käyttäisin nekin rahat pakistoon. Lisäksi eiköhän Kaskimäellekin ole joku rooli hyökkäyksestä suunniteltuna.

Tuohon puolustukseen ehkä yleisenä kommenttina, että jos kiekollinen vastuu jätetään kahdelle hyvin nuorelle pelaajalle, joilta molemmilta puuttuu lopullinen läpimurto ammattilaistasolla, sekä 39 vuotiaalle Lepistölle, joka lähes varmasti pelaa viimeistä kauttaan tällä tasolla, niin riski kokonaisuuden kannalta on aivan järjetön. Jos alakerran kiekollinen tekeminen syystä tai toisesta sakkaa, niin kaikki sakkaa, kuten viime kaudellakin todettiin, eli tässä ei pidä jättää mitään sattuman varaan. Lisäksi Salinin ja Kiviharjun saa laskea lähes 100-prosenttisella varmuudella vuodenvaihteessa pelattaviin U20-kisoihin.

Lepistön osalta totean, että jos hänestä odottaa alakerran 30-40 pistettä nakuttavaa kiekollista ykköspyssyä, niin kannattaa varautua pettymykseen. Tässä asiassa hänen kanssaan ollaan parisen kautta myöhässä eikä olisi edes reilua odottaa, että 39 vuotias kaveri pelaa joukkueen kärkiminuutit 60 ottelun + pudotuspelien verran ja että kauden tuoman fyysisen kuorman kasvaessa liike pysyy koko tuon ajan sillä tasolla, että pystyy luistelulla irtoamaan paineesta ja tukemaan hyökkäyksiä jalalla, mikä alkaa olla kiekollisen puolustajan elinehto. Ylivoimalla toki varmasti hyvinkin hyödyllinen kun tilaa ja aikaa on e

Tappara on tuossa verrokkina useammasta syystä. HE pelasi viimeisen pelin IFK:a vastaan alla olevalla kokoonpanolla. Pistetään tuo @Tölikän tulinen fantasiarosteri mies miestä vastaan, ja sekaan omat arvaukset siitä, miten väittämäni 5milj. tuon fantasiarosterin hinnaksi tulisi:

Savinainen-Lehterä-Tanus
Halttunen-Lehterä-Rask
Tulisiko Lehterä IFK:n halvemmalla kuin mitä Tappara tarjoaa? Miksi? Todennäköisimmin myös ensi kauden Liigan kalleimpia pelaajia. Tanus on 22 vuotias, eikä meriiteiltään lähelläkään ketjukavereitaan. Oma arvaus on, että Tanus oli tämän kauden kalliimpi kuin Halttunen ensi kaudella. Savinaisen meriitit todella kovat, mutta Rask pelannut Ruotsissa 100-150k€ NETTO-ansioilla. Suomesta pitäisi saada 200-250k€ bruttona, jotta paluu olisi mielekäs. Hintaero Savinaiseen?

Vittasmäki-Kemiläinen
Lindbohm/Sklenicka/Mozik-Lepistö
Lindbohm on nyt Ruotsissa 200-250 NETTONA tienaavassa korissa. Lepistö -19 kohelosta yli miljoonan, pelasi kauden Ruotsissa ja siirtyi täksi kaudeksi Sveitsiin, mutta palannee Luulajaan. Kaksikko olisi heittämällä reilusti kalliimpi kuin verrokkinsa.

Merelä-MDavidson-Ojamäki

Nättinen-Koivistoinen-Teissala

Davidsonit tuli tuplapakkauksena kesken kauden. Teissala on tuon porukan halvin, mutta jos huhutuissa sopimusväännöissä on yhtään perää, niin en usko niissä erkkarullista taistellun, tai sitten on ainakin saatanan kalliita erkkarullia. Teissala näytti keväällä olevansa riittävän hyvä Liigan huippupelaajaksi - ei ehkä tulevalla kaudella, mutta seuraavalla. Millään junnupalkalla ei enää pelaa, näytöt oli riittävät. Nättinen Koivistoinen tekivät jatkot syksyn synkän kauden jälkeen, joka on saattanut vaikuttaa tulevaan liksaan, mutta Liigan isotuloisimpia silti. Oma arvaus tästä kolmikosta, että IFK:n on kalliimpi ensi kaudella kuin Tapparassa pelannut trio Davidsonin vajaan kauden vuoksi.

Seppälä-Matushkin
Melart-Salin

Tää on paha. Salin teki kahden vuoden jatkon hyvien play-off pelien päätteeksi. En usko junnupalkkaan, mutta halvempi kuin ruotsalainen valkovenäläinen. Seppälällä toinen kausi Tapparassa, sitä ennen KalPassa. Palkkaa nostava ulkomaan kokemus puuttuu. Nyt nappikausi Tapparassa, mutta uskoisin olleen halvempi kuin Melart.

Puhakka-JIkonen-JDavidson
Vesalainen-Jääskä-Pakarinen

Puhakka 22v ilman mainittavaa menestyshistoriaa. Ikonen ja Davidson tuli mukaan kesken kauden, joten IFK:n kolmikko selvästi kalliimpi ensi kauden, kuin vertailutrio Tapparalle tällä kaudella. Oma arvio siis, kun faktaa ei ole.

Jurgens-Thomas
Kåsastul-Kiviharju

Oletukseni on, että Tapparan kaksikko on kalliimpi. Paljonko, ei voi tietää, mutta ilmaiseksi ei pelaa Kåsa eikä Kiviharjukaan. Nelikko on kumminkin hintakorissa, jossa erojen en usko olevan satoja tuhansia. Kåsalla oli vaikea alku, mutta mainio loppukausi. Pärjäisi Ruotsissakin heittämällä, joten todennäköisesti menee sinne kovemman palkan perässä.

Plat-Virta-Granath
Komarov-Väänänen-Seppälä

Seppälä teki juuri kahden vuoden jatkon. Kevät oli hyvinkin lupaava, joten tyytyisikö junnupalkkaan, ja olisi sillä myynyt itsensä kahdeksi vuodeksi? En usko. Väänänen on VLP kuten Virtakin, mutta oma arvaus, Väänänen halvempi. Mutta sitten Komarov. Nyt Ruotsissa samassa palkkakorissa Lindbohmin kanssa, eli 200-250 NETTONA. Miksi tulisi tänne jollain alelaarihinnalla?

Tuulola

Motin

Olisiko Motin tuplahintainen?

Heljanko Hovinen

Taponen Hovinen

Taponen teki jatkot hienon syksyn päätteeksi, joten palkankorotus on ollut todennäköinen. Tuskin ihan Heljangon tasolla, mutta... Saisiko Hovinen pienen stadilisän, vai miksi tulisi voittajajoukkueesta tänne?
Pistän nämä verrokit lähes tasan.

Palkat on omia arvioitani, jotka eivät perustu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta faktoihin, koska niitä ei ole saatavana.
Olen 20v lueskellut täältä näitä fantasiarostereita, joista ei ole toteutunut yhtään ainutta. Pääsääntöisesti nuo unelmapelaajat ovat päätyneet hyvin paljon rahakkaampiin sarjoihin ihan eri palkkaluokkaan, kuin mitä IFK pystyy tarjoamaan. Mutta aina voi tietysti toivoa @Bafforosso tavoin, että pelaajat tulisi tänne rakkaudesta lajiin. Itse en siihen usko, vaan väitän edelleen, että tuon fantasian toteuttamiseen rahaa pitäisi olla 5 miljoonaa.
 
Käännetäänpä näinpäin, jotta ei tarvitse Tappara-pelaajien palkkoja arvailla, koska niistä ei tietoa ole. Jos ja kun IFK:lla ei ole ensi kaudella viiden eikä edes neljän miljoonan euron pelaajabudjetti, niin ketkä kaikki tuosta "fantasiarosterista" jäävät tulematta, jotta se pari miljoonaa jää käyttämättä? Huomioithan myös, että heidän tilalleen tarvitaan pelaajat, jotta kokoonpano saadaan täyteen, ja hekään eivät varmaan ruokapalkalla pelaa, joten se säästö pitäisi siis saada kaivettua "ei toteudu"- ja "korvaava pelaaja samaan ruutuun"- pelaajien oletettujen palkkakulujen erotuksella.

Kysyn puhtaasti uteliaisuuttani ja asia kiinnostaa myös siksi, koska iso osa tuossakin "fantasiarosterissa" pyörineistä nimistä ovat ns. varmoja huhuja, joista on uutisoitu suht. luotettavissa medioissa. Eli mikä on mielestäsi ensi kauden 1-2 miljoonaa euroa halvempi kokoonpano kuin alla oleva, ketkä pois ja ketkä tilalle, jotta säästö saavutetaan?

Halttunen-Lehterä-Rask
Nättinen-Koivistoinen-Teissala
Vesalainen-Jääskä-Pakarinen
Komarov-Väänänen-Seppälä

Lindbohm/Sklenicka/Mozik-Lepistö
Melart-Salin
Kåsastul-Kiviharju
Motin

Taponen
Hovinen
 
Viimeksi muokattu:

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta HIFK:n puolustus vaikuttaisi liian ohkaiselta, mikäli sinne tulee enää yksi hankinta Lepistön ja Kiviharjun lisäksi. En siis pidä Kåsastulin jatkoa mitenkään epätodennäköisenä, vaikka sieltä joku huippuveljes tulisi myös. Kauden aikana tulee loukkaantumisia ja pelikieltoja, niin aluksi rosterin ulkopuolelle kenties jäävät Kiviharju ja Luhanka saavat kyllä ihan reilusti pelejä alle. Samoin kierrättäminen on sallittua.

Melart - X
Lepistö - Salin
Kåsastul - Motin
Kotkansalo - Kiviharju
Luhanka - Lehmus

Tuolla puolustuksella ei tarvitsisi välttämättä olla jo marras- joulukuussa pakkikaupoilla, kun joku on loukkaantunut ja toinen on kipeänä.

E: Todetaan vielä tähän loppuun Kåsastulin olevan ensimmäinen onnistunut varsinainen löytö vuosikausiin. Harmittaisi päästää heti irti.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Käännetäänpä näinpäin. Jos ja kun IFK:lla ei ole ensi kaudella viiden eikä edes neljän miljoonan pelaajabudjettia, niin ketkä kaikki tuosta "fantasiarosterista" jäävät tulematta, jotta se pari miljoonaa jää käyttämättä? Huomioi myös, että heidän tilalleen tarvitaan pelaajat, jotta kokoonpano saadaan täyteen, ja hekään eivät varmaan ruokapalkalla pelaa, joten se säästö pitäisi siis saada kaivettua "ei toteudu"- ja "korvaava pelaaja samaan ruutuun"- pelaajien oletettujen palkkakulujen erotuksella.

Kysyn puhtaasti uteliaisuuttani ja asia kiinnostaa myös siksi, koska iso osa tuossakin rosterissa pyörineistä nimistä ovat ns. varmoja huhuja.

Eiköhän tuo selviä syyskuun puoliväliin.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Halttunen-Lehterä-Nättinen
Vesalainen-Jääskä-Pakarinen
Teissala-Koivistoinen-Kaskimäki
Seppälä-Väänänen-Tallberg

Åsten, Lundell + nuori haku jne.

Melart - ”Kaski”
Kåsastul - Kiviharju
”Lindbohm” - Salin
Motin

Kotkansalo, Lehmus

Taponen
Piiroinen
Vinni

Summa summarum, olisin itse valmis jättämään Raskin ja Komarovin ulos, jos se mahdollistaa paremman puolustuksen rakentamisen. Ennemmin sitten lisää potentiaalia hyökkäyksen rotaatioon.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuonne pakistoon tarvitaan vielä useampi raudanluja top-4 pakki. Muuten voi sanoa, että Salmelainen ei ole oppinut yhtään mitään vieläkään ja kaadutaan taas kerran samoihin ongelmiin. Ei voi olla niin, että Kotkansaloa, Salinia, Motinia tai Kiviharjua kaavaillaan top-4 rooliin. Ei vain voi olla! Näistä toivon mukaan saadaan muodostettua erinomainen kolmospari ja seiskapakki. Mieluummin jättäisin esim. Komarovin hankkimatta, jos se on siitä kiinni ettei pakistoon saada riittävästi laatua. Hyökkäys on enemmän mallillaan kuin pakisto varsinkin kun Teissala jatkaa.

Melart - xxx
Lepistö - xxx
Kotkansalo - Salin
Kiviharju - Motin
Luhanka - Lehmus

E: Kysytään nyt vielä muilta, että mihin rooliin te Kåsastulia oikein tunkisitte? Itse vastaan nyt rehellisesti, että niin positiivinen yllätys kuin norski olikin, niin en näe hänelle enää mitään paikkaa IFK:ssa. Kotkansalon jatkosopimus söi Kåsastulin pelipaikan nähdäkseni. Muistakaa, että Kiviharju saa varmasti sen aidon mahdollisuuden näyttää, jos tänne tulee.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos HIFK on pelannut korttinsa oikein, se on tehnyt Kåsastulin kanssa heti 1+1-sopparin seuran optiolla. Toki, seurat eivät sopimusehtoja myöskään yksin päätä, joten jos niin ei ole tehty, turha siitäkään ketään syytellä. Tuohon aikaan markkinat olivat vielä kuivat ja kaikki valtit pelaajilla. Itse toivoisin jatkoa, koska kaudet eivät ole veljiä keskenään. Se, että tällä kaudella pelattiin tietyllä tavalla ja tietyillä pelaajilla oli tietty rooli, ei tarkoita sitä, että seuraavalla kaudella se rooli on aivan tismalleen sama, vaikka joukkue hyvin pitkälle samanlainen olisikin ja valmennuskin olisi sama. Näkisin, että Kåsastulilla on sellaista osaamista, mistä HIFK voi hyötyä. Mutta aika paljon kiinni on myös rahasta. Ihan mottipäisiä ei kannata maksaa nykyisestä tasosta ja potentiaalistakin vain tiettyyn rajaan asti.

Mulla on tunne, että Kåsan kanssa on tehty diili. Onko se ollut 1+1 alunperin vai jotain muuta, en tiedä. Mutta luulen, että Kåsastul on julkistettavien jatkosopimusten joukossa. Ja vaikka itse Kåsa ei Jatkoaikaa lukisi tai muuten olisi tietoinen kulttiasemastaan, luulen HIFK:n tietävän sen ihan tasan tarkkaan. Ja saattavan jopa julkistaa hänet ihan yksittäisenä nimenä.

Huomasiko muuten kukaan muu pientä erikoisuutta HIFK:n tämän päiväisessä julkistuksessa jatkosopimuksista? YKsivuotisen jatkon tehneillä Kotkansalolla ja Salinilla luki vuosina 2023-2024, kuten odottaa sopii. Kasper Lundellilla luki pelkkä 2025, eli onko hän tehnyt nyt "vasta" kahden vuoden diilin? Sen sijaan kahdella muulla kahden vuoden jatkodiilin tehneellä Leevi Teissalalla ja Jesse Seppälällä luki molemmilla "jatkosopimus 2024-2025". Ymmärsinkö oikein, että molemmilla oli olemassa optio myös ensi vuodesta, ja nyt sen lisäksi tehtiin vain yksi vuosi tavallaan lisää. Tai toki, voihan se olla myös pelaajan optio, jolloin seura teki tavallaan kaksi vuotta lisää. Mutta jotenkin vaikea uskoa, että kummallakaan Teissalalla tai Seppälällä olisi ollut pelaajan optiota. Eikös noita anneta yleensä kokeneemmille pelaajille tai sitten hyvin potentiaalisille nuorille, kuten esimerkiksi nyt voitaisiin antaa Aron Kiviharjulle, jos hän on tänne tulossa. Olenko edes oikeilla jäljillä?

Tässä vielä linkki HIFK:n uutiseen: HIFK:lle jatkosopimuksia
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestäni on ihan terveellistä muistaa, että ensi kauden pakistoa tulee verrata ensi kauden muiden joukkueiden pakistoihin. Tämän kauden Tappara oli monessa mielessä erikoistapaus, enkä pidä sitä siksi minään jokakautisena verrokkina. Siksi kannattaa odottaa ihan rauhassa, miltä muiden joukkueiden pakistot lopulta näyttävät, ennen kuin revitään pelihousut. Joku Kemiläinenkin on hyökkäyssuuntaan superhyvä, mutta pleijareissa kävi hyvin selväksi, että puolustajana hän on suoraan sanottuna ihan paska. Eli, jos hän ei jostain syystä ei tekisikään pinnoja tämän kauden malliin, hän on enemmänkin riski omalle jengille kuin suuri etu. Tällä kaudella kävi kuitenkin niin, että joukkueessa oli myös paljon tuttuja pelaajia, jotka osasivat paikata keskimääräistä paremmin näitä Kemiläisen heikkouksia. Ja siltikään hekään eivät aina siinä onnistuneet.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö HIFK:n pitäisi vahvistaa kauden 22-23 pakiston heikkouksia ja hankkia sinne sellaista osaamista, josta nyt jäi vajaaksi, mutta viime kädessä se on koko joukkue, joka hyökkää ja puolustaa ja kaikkein tärkeintä on se, että koko jengi pelaa riittävän korkealla tasolla, jotta jengi voittaa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulisiko Lehterä IFK:n halvemmalla kuin mitä Tappara tarjoaa? Miksi? Todennäköisimmin myös ensi kauden Liigan kalleimpia pelaajia.

En tiedä summista mitään ja rahastoinnin vuoksi niitä on jälkikäteen myös mahdotonta selvittää, mutta Lehterän kohdalla kyse ei ole ollut siitä, että hän olisi tullut tänne siksi, että täällä maksetaan enemmän. Hän tuli ennen kaikkea siksi, että perhe on Stadissa ja aika nopeasti kauden aikana kävi selväksi, että on eri tavalla raskasta olla perheestä kuin KHL-vuosina. Ja siksi hän halusi meille siirtyä. Olen jopa kuullut väitteen, että aloite olisi tullut Lehterältä itseltään. Pomminvarmasti HIFK maksaa Lehterälle kovaa palkkaa ja on varmasti Liigan kalleimpia pelaajia ensi kaudellakin, kuten kuuluukin. Mutta pidän ihan mahdollisena sitäkin, että HIFK maksaa Lehterälle vähemmän kuin Tappara maksoi hänelle tästä kaudesta. Ikää on yksi vuosi taas lisää ja prime on taas vuoden kauempana, vaikka hän on edelleenkin huippukunnossa ja kova tekijä. Mutta silti. Jos Lehterä olisi hinnoitellut itsensä ulos HIFK:lta, hänen ongelmansa, eli erossa perheestä, ei olisi ratkennut. Siksi en usko, että HIFK maksaa mitään ennätyspalkkoja Lehterälle, vaikka paljon maksaakin. Mutta tuon tason miehistä kuuluukin maksaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös