HIFK kaudella 2023–2024

  • 457 482
  • 2 837

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Positiivariuden kirous…vain reilu vuosi tästä takaperin paukutti Ruotsin playoffeissa 15 pinnaa 17 peliin.

Sveitsissä mukiinmenevä kausi heikossa jengissä. Uskon Lepistöön.
Se on vaan melko moneen kertaa nähty, että kun jääkiekkoilijalla on ikää +36 vuotta, ja kun se tasonpudotus tulee, niin se tulee yleensä nopeasti. Tuo 39 vuotta on oikeasti todella korkea ikä ammattilaisjääkiekkoilijalle ja siihen liittyvät riskit on syytä tiedostaa eikä lakaista maton alle. Kyllä siihen syynsä on miksi ylivoimainen enemmistö tuon ikäisistä pelaajista on eläkkeellä. Lepistö oli ikänsä puolesta jo viime kaudella harvinaisuus, puhumattakaan tulevasta kaudesta.

Kohtahan tämä nähdään. On hyvä muistaa, että tulevan kauden playoffsit, jolloin ottelutahti tiivistyy, peli-intensiteetti kasvaa ja kauden tuoma rasitus on huipussaan, pelataan vasta vuoden päästä. Tällöin ennen kaikkea kärkiroolien pelaajilta edellytetään fyysistä venymistä ja luisteluvoimaa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Vaikka moni ei Salmelaista arvostakaan, kai hän nyt sentään sopimusneuvotteluiden perusasiat hallitsee. Joskus voi toki käydä niin, että kaikki neuvottelut menevät puihin seurasta johtumattomasta syystä, mutta siksikin pitää olla niitä riittävän hyviä kakkoskorin pelaajia, ettei koko jengi koostu kolmos-nelosketjun pelaajista.
Juuri siksi ainakin haluan uskoa, että kärkirooleihin on kiinnitetty riittävää laatua hyvissä ajoin eikä sitä etsitä edelleen. En osta minkäänlaisia selityksiä jos nuo tontit on täyttämätä kun kausi alkaa. Ja puhun siis alakerrasta, sillä ainakin huhujen perusteella hyökkäykseen on tunkua enemmän kuin riittävästi.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on vaan melko moneen kertaa nähty, että kun jääkiekkoilijalla on ikää +36 vuotta, ja kun se tasonpudotus tulee, niin se tulee yleensä nopeasti. Tuo 39 vuotta on oikeasti todella korkea ikä ammattilaisjääkiekkoilijalle ja siihen liittyvät riskit on syytä tiedostaa eikä lakaista maton alle. Kyllä siihen syynsä on miksi ylivoimainen enemmistö tuon ikäisistä pelaajista on eläkkeellä. Lepistö oli ikänsä puolesta jo viime kaudella harvinaisuus, puhumattakaan tulevasta kaudesta.

Kohtahan tämä nähdään. On hyvä muistaa, että tulevan kauden playoffsit, jolloin ottelutahti tiivistyy, peli-intensiteetti kasvaa ja kauden tuoma rasitus on huipussaan, pelataan vasta vuoden päästä. Tällöin ennen kaikkea kärkiroolien pelaajilta edellytetään fyysistä venymistä ja luisteluvoimaa.
Näin se menee. Toisaalta syynsä on sillekin, että pystyy vielä lähemmäs nelikymppisenä pelaamaan huipputasolla. Hyvät geenit, voittamisenhalu, harjoittelu ja harjoittelun muokkaaminen iän myötä yhdistää näitä kaikkia veteraaneja, ketkä ovat pystyneet pelaamaan korkealla tasolla loppuun asti.

Ja Lepistöltä puuttuu se kaikkein kaunein, eli kotiseurassa voitettu mestaruus.

Ai niin, oliko tämä Lepistö jo ihan varma tulija?
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kilpailevatko nämä kaksi sun mielestäsi siis samasta pelipaikasta? Mun mielestäni eivät todellakaan ole, koska toisella on kuitenkin näyttöjä ja toisella ei vielä ollenkaan. Eikä Kiviharjulla siis tarvitse ollakaan. Onhan siinä Salinkin vielä välissä ja itse ainakin ajattelen niin, että potentiaalistaan huolimatta Salinia ei kuitenkaan vielä pitäisi uskaltaa laskea täysin Rantakarin korvaajaksi, koska Salinilta puuttuu vielä näytöt kokonaisen kauden otannalla. On vain suuri potentiaali. Itse toivoisin, että Salin olisi se kirsikka kakun päälle, joka tuo extraa niiden "varmojen onnistujien" lisäksi.

Oletukseni perustuu siis siihen, että kiekollisella osastolla ovat ainakin Lepistö, Salin ja Kiviharju. Ei siis ollut tarkoitus vertailla Rantakaria ja Kiviharjua suoraan, vaan laskea Salin myös mukaan tuohon kokonaisuuteen. Epäselvästi viestitty kylläkin, käsi pystyyn virheen merkiksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Näin se menee. Toisaalta syynsä on sillekin, että pystyy vielä lähemmäs nelikymppisenä pelaamaan huipputasolla. Hyvät geenit, voittamisenhalu, harjoittelu ja harjoittelun muokkaaminen iän myötä yhdistää näitä kaikkia veteraaneja, ketkä ovat pystyneet pelaamaan korkealla tasolla loppuun asti.

Ja Lepistöltä puuttuu se kaikkein kaunein, eli kotiseurassa voitettu mestaruus.

Ai niin, oliko tämä Lepistö jo ihan varma tulija?
Toki. Se, että vielä viime kaudella pystyi pelaamaan kaiketi kelpotasolla Sveitsissä kertoo, että ainakin harjoittelu on kunnossa. Toivottavasti se tasonpudotus ei tule ensi kaudella kuten pelkään ja potku riittää vielä vuoden päästä keväälläkin. Siihen on kuitenkin urheilujohdon syytä varautua Plan B:n muodossa jos alkaa näyttämään kauden aikana, ettei enää riitä.

Itse toivon, että huhu olisi ankka, mutta aika varmoista lähteistä tästä toisaalta on kuulunut.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
@douppi , en varsinaisesti kiistä HIFK:n kannattajien asiantuntemusta, mutta täällä katsotaan kyllä yleensä yleisesti ottaen asioita paljon kriittisemmin kuin mikä tilanne todellisuudessa usein onkaan. Ei se "Kaikki on paskaa, paitsi kusi"-sanonta kuvaamaann HIFK-fania ole mikään lentävä, perusteeton lausahdus, vaan kyllä se ihan todellisiin tunnelmiin perustuu :D.
IFK:n fanikunnassa on paljon vaativaakin väkeä kyllä, ja ihan hyvä niin. Toisaalta jos seura aina toimis fanien mukaan, niin melkoista poukkoilua olis sekin :)

Tarkotin lähinnä vaan sitä, että kyllä eniten seuraavilla ja jokseenkin kartalla olevilla yleensä on kykyä nähdä se iso kuva siitä, onko esimerkiksi tällä tai tällä jengillä mahdollisuus Kannua nostella. On se vaan kaikkinensa hurja määrä kausia, jolloin nimenomaan on sitä alakerran riittävyyttä on kritisoitu. Ja valitettavasti usein on jengi oikeassa ollut. IFK focus ei oikein ole ollut Liigan mittapuulla kovissa puolustajissa, vaan yleensä nimimiehet on hankittu hyökkäykseen, ja pakistossa on tapana ollu mennä vähän ns. kaks kättä keikkuen. Kuinka moni "Kemiläinen" tms. on ohi mennyt, sen tietää vaan kasaaja sitten, ellei jostain vuoda tietoa.

Noh, mennyt on mennyttä. Onko nyt all in, mielenkiinnolla odotan 5.6 :)
 
Viimeksi muokattu:

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid

Juurikin näin. Vittu taas jotakin landepaskaa.
Heitinkin tonne "höhötmötöttötöt"ketjuun omasta mielestäni aineellisen kysymyksen.
Voitte tietenkin vastata myös täällä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tobias on itse sanonut, että kärkipelaajat hankitaan hyvissä ajoin kauden aikana. Mutta joo, en valitsisi tuossa hypoteettisessa skenaariossa kumpaakaan vaihtoehtoa vaan jos "Lindbohm" ei olisi suostunut tekemään sopimusta hyvissä ajoin, silloin kuin tarjontaa markkinoilla on, niin olisin käynnistänyt neuvottelut jonkun toisen laatupelaajan kanssa. Tämä on riskienhallintaa, sillä ripustautumalla löysään hirteen, odottaen yksittäisen pelaajan päätöstä kesän kynnykselle, ajaudutaan suurella todennäköisyydellä tilanteeseen, jossa joudutaan kaapimaan ns. jämälaarin pohjia ennen seuraavan kauden alkua. Sen ei pitäisi olla missään tilanteessa vaihtoehto, että avainpaikkojen täyttäminen riittävällä laadulla jää sattuman varaan.
Näin se juuri on. Mutta onhan Toopelle aiemminkin jäänyt Musta-Pekka käteen. Vain hölmö jättäisi kesäkuun alkuun soppareita solmittavaksi. Täytyy siis toivoa, että nämä "Salatut elämät" ovat salatut muusta syystä.
Jos "The Joukkue" on totta, siellä on Lepistö, Steinesker, Lehterä, Ikonen ja ainakin yksi kädellinen pakki lisää laatikossa. Ehkä vielä yksi laituri. Kesällä kun laiturit on pop.
Aika näyttää.
 
C2 huutelija

Salmelaisen track recordia kun katsoo, niin siellä on Lepistön, Komarovin, Lehterän, Kiviharjun ja Ikosen sopparit odottamassa hyvistä. Sitten on yksi pakki, jota ihmetellään. Viime vuonna se oli Larsson. Saa nähä kuka se on tänä vuonna.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Näin se juuri on. Mutta onhan Toopelle aiemminkin jäänyt Musta-Pekka käteen. Vain hölmö jättäisi kesäkuun alkuun soppareita solmittavaksi. Täytyy siis toivoa, että nämä "Salatut elämät" ovat salatut muusta syystä.
Jos "The Joukkue" on totta, siellä on Lepistö, Steinesker, Lehterä, Ikonen ja ainakin yksi kädellinen pakki lisää laatikossa. Ehkä vielä yksi laituri. Kesällä kun laiturit on pop.
Aika näyttää.
Pakostakin täytyy olla, että kaikki sopimukset eivät ole vuotaneet huhujen muodossa julkisuuteen. Eihän toisesta maalivahdistakaan ole tietoa ja tottakai sellainen tulee. Suomalaisten pelaajien osalta kun sopimustiedot tuntuvat kuitenkin lähes poikkeuksetta vuotavan, niin olisiko sitten alakertaan ja 2. maalivahdin tontille jotain ulkkarihakua..?
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Pakostakin täytyy olla, että kaikki sopimukset eivät ole vuotaneet huhujen muodossa julkisuuteen. Eihän toisesta maalivahdistakaan ole tietoa ja tottakai sellainen tulee. Suomalaisten pelaajien osalta kun sopimustiedot tuntuvat kuitenkin lähes poikkeuksetta vuotavan, niin olisiko sitten alakertaan ja 2. maalivahdin tontille jotain ulkkarihakua..?
Toivottavasti ei, sillä Toopen ulkkarit ovat olleet vähän sitä ja tätä. Varsinkin kun näköjään pääasiassa vain naapurista kelpaa hakea. Aika mielikuvituksetonta, kun näkee kaikki slovakit ja tsekit, joita täällä Liigassa on ja on ollut.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Varsinkin kun noissa Ruotsin tuliaisissa ovat harvemmin hinta ja laatu kohdanneet Salmelaisen aikana.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tähän mennessä julkaistu, lähteenä Elite Prospects:

IFK G: 1, D: 6, F: 14

Ilves G: 3, D: 10, F: 14

KalPa G: 2, D: 9, F: 17

Kärpät D: 5, F: 3

Lukko G: 2, D: 7, F: 12

Pelicans D: 1, F: 1

Tappara G: 3, D: 7, F: 11
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tähän mennessä julkaistu, lähteenä Elite Prospects:

IFK G: 1, D: 6, F: 14

Ilves G: 3, D: 10, F: 14

KalPa G: 2, D: 9, F: 17

Kärpät D: 5, F: 3

Lukko G: 2, D: 7, F: 12

Pelicans D: 1, F: 1

Tappara G: 3, D: 7, F: 11
Ja tuosta HIFK:n joukosta puuttuu joku nimi. Pitäisi olla 23.
Myös jatkoajan listasta puuttui vielä Vinni, Lehmus ja Lundell.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Miksiköhän Vesalainen ei muuten treenaa muun joukkueen kanssa?
Jos veikata pitää ja peilataan pudotuspelien vaisuuteen niin varmaan on jonkun vamman toipilasaika käynnissä? Eipä noissa videoissa ole näkynyt myöskään Härkä Pakarista, joka jätti Karjala-Cupin väliin loukkaantumisen takia? Lisäksi uskoisin noissa videoissa olevan jonkin sortin taktista rajausta, sillä veikkaisin ainakin nuorten Kiviharjun ja Ikosen olevan tuolla mukana.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Ikosen lakisääteinen 4 viikon loma päättyy vasta ensi ma:)
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ikosen lakisääteinen 4 viikon loma päättyy vasta ensi ma:)
Seison korjattuna! Kiviharjulla tuskin enää lomaa on jäljellä, koska myös Halttunen on jo mukana.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Jos veikata pitää ja peilataan pudotuspelien vaisuuteen niin varmaan on jonkun vamman toipilasaika käynnissä? Eipä noissa videoissa ole näkynyt myöskään Härkä Pakarista, joka jätti Karjala-Cupin väliin loukkaantumisen takia? Lisäksi uskoisin noissa videoissa olevan jonkin sortin taktista rajausta, sillä veikkaisin ainakin nuorten Kiviharjun ja Ikosen olevan tuolla mukana.
Itseä hiukan pelottaa, että olisi lähdössä takaisin Pohjois-Amerikaan eikä siksi enää harjoittelisi joukkueen kanssa. Toivottavasti ei kuitenkaan. Vesalainen pelasi kuitenkin pronssipelissä, tuskin siinä pelissä loukkaantuneena enää sätkitään mukana.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Itseä hiukan pelottaa, että olisi lähdössä takaisin Pohjois-Amerikaan eikä siksi enää harjoittelisi joukkueen kanssa. Toivottavasti ei kuitenkaan. Vesalainen pelasi kuitenkin pronssipelissä, tuskin siinä pelissä loukkaantuneena enää sätkitään mukana.
Pihapeli-tapahtumassa kesämies Vesa Laine kertoi vielä tunnelmiaan IFK:n ensi kaudesta.

(1)
  • Tykkää
Reactions: Joe

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tieteellisen asiantuntijan silmällä huomasin Vesalaisen esittäneen viime kaudella parastaan parrattomana.

Kiviharju on varmaan vielä koulussa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tieteellisen asiantuntijan silmällä huomasin Vesalaisen esittäneen viime kaudella parastaan parrattomana.

Kiviharju on varmaan vielä koulussa.
Karvattomista puhenollen niin ei ole näkynyt myöskään Tapsaa, joka lienee intissä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös