En ole täysin samaa mieltä
@Bafforosso kanssa. Vaikkakin osittain.
Itsekin näen tarvetta hieman lisätaidolle, mutten kyllä ole noin kyyninen kuin näkemyksesi enkä tosiaankaan kriittinen Salmelaiselle kuin
@Frankie
Joukkue oli musta sitä yhtä tammikuun hankintaa vaille valmis. Mutta sitten Teräväinen floppasi ja sen lisäksi Hedellä eikä Heljangolla kulje kuten viime kaudella. Heiltä kolmelta odotin sitä "sisäistä kasvua", jolloin tuo pieni taitovaje syvyydessä olisi poistunut. Kolme minusta potentiaalista tälle kaudelle breikkaajaa kaikki poissa laskuista. Ainakin tällä hetkellä. Juurikin sitä samaa sisäistä kasvua, jota nähdään Jääskässä. Muistanko oikein, mutta etkö sinä tuominnut Jääskän aikoinaan "maksimissaan alaketjupörrääjäksi" ja me väittelimme siitä? Vai oliko joku muu nimimerkki... nuoret jaksaa aina yllättää.
Kyllä joukkueen kasauksessa pitää jättää myös tilaa sille sisäiselle kasvulle ja Salmelainen luotti myös sisäiseen kasvuun (ehkä myös koronan takia pienennetty budjetti pakotti siihen) ja sitä ei ole nyt tullut kuin ehkä Jääskän kohdalla.
Ja mainitulta Luodolta taisi kadota itseluottamus, joka hänellä oli CHL-peleissä. En tiedä miksi, mutta heikkoa oli noi pari viimeistä liigapeliä. Pelasi paremmin euroopan huippuseuroja vastaan.
Nyt on myös jotenkin täysin epätodellisesti meidän poissaolot sijoittuneet meidän taito-osastolle: Broadhurst, Innala, Lyytinen, Auvitu.
Siihen vielä päälle Winbergin jatkuva loukkaantumiskierre. Vimperillä on kuitenkin kiekollisia avuja enemmän kuin Ahosella ja Karjalaisella ja kunnossa ollessaan olisi varmasti meillä top-5 pakki. Ehkei Jardinea oltaisi edes hankittu, jos Winberg olisi kunnossa. Aika samantyyppisiä pelaajia, mutta näen Winbergissä enemmän kehityspotentiaalia.
Musta rosteri oli todella hyvin kasattu ennen kautta ja näissä junnuissa oli huikea potentiaali. Esimerkiksi Teissalassa on selvästi potentiaalia, mutta ei ole tällä hetkellä tehokas.
CHLässä teki 1+0 5 peliin. Sai tosiaan viisi peliä mahdollisuuden näyttää. Sen lisäksi Liigassa 9 peliin 0+1. Tosin kuten
@Bafforosso mainitsee, enimmäkseen nelosketjun roolissa.
Mestiksessä nyt 5 peliin 2+1. Vertailuna samassa sarjassa Terry And teki 10 peliin 14 pistettä ja Niklas Nordgren on tehny 15 peliin 13 pinnaa.
Ja Kolleissa Leevi teki 3 peliin "vain" 0+3, joka ei kyllä ole liigajunnulle paljon. Heljanko kävi tahkoamassa 4 peliin 8 pinnaa.
Teissala on musta kiinnostava, mutta ei heti lähtenyt ja voi olla, että suunnitelma on tuoda kaveri sisään paineettomampaan tilanteeseen. Nyt kun tehoja ei ole tullut, niin on ehkä apinaa selässä ja Ville huomaa sen. Ehkä Ville haluaa tuoda sisään sitten, kun on on tehnyt Mestiksessä kunnolla tehoja ja meillä ei paina "säälipleijariviiva" niskassa.
Uskon, että vastoinkäymisistä huolimatta tuo Teissala, Hede, Heljanko osasto voi olla meidän hyvää tulevaisuutta ja jopa jo keväällä jos vain saavat oikean polun talvelle. Mutta tällä hetkellä junnuilla on tosi vaikea murtautua Villen rosteriin. Siis pelaavaan kokoonpanoon. Tuollaiset alle 10 minsan peliajat on aika vaikeita paikkoja antaa mitään näyttöjä, joten vaikea nähdä kenenkään junnun murtautuvan vakiokokoonpanoon noilla minuuteilla. Se voi johtua siitä, että Ville haluaa nyt hyvät asemat sarjataulukossa veteraanien avulla ja uskaltaa sitten kierrättää enemmän.
Heljanko sai muuten kehuja keski-suomalaiselta kaveriltani sentteripelistään JYPissä. On ilmeisesti napannut 3.sentterin tontin siellä. Harmi, että joukkue on niin syväjäässä ja haluton. Saisi muuten varmaan paremman buustin meidän peleihin. Mutta nähtäväksi jää tekeekö Heljanko "Miehot" eli breikkaa sentterinä jossain muussa liigajoukkueessa.
Myöskin Åsten ja Karvinen pelaavat niin pieniä minuutteja usein, että eivät pääse mitenkään rytmiin. Tänään Muuli sai 14 minsaa peliaikaa ja pelasi heti mun mielestä kauden parhaan pelinsä.
Mutta onko meidän joukkue siis huonosti kasattu?
20 pelin kuntopuntarissa ollaan 2.
15, 10 ja 5 pelin kuntopuntarissa ollaan jaetulla 3. sijalla.
(En tosin tiedä onko tämän päivän kierrosta päivitetty tuonne tilastoihin.)
Ja tänä aikana ollaan kohdattu kaikki huippujoukkueet, enkä usko että joukkueen parasta on edes vielä nähty.
Hyvä tästä tulee.