HIFK kaudella 2021–2022

  • 572 087
  • 2 812

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Uskon että tuolla kokoonpanolla, joka nyt meillä on, täydennettynä suunnitelluilla kahdella hyökkääjällä, mahdollisuudet menestyä ovat hyvät.
Tosin mikäli vertaa viime kauteen meillä oli ennen joulua rosterissa 27 pelaajaa (joka jo sinänsä on erittäin vähän verrattuna aikaisempiin kausiin), nyt on 24 ja siis 26 kun nuo kaksi laituria saadaan mukaan. En laske Luotoa ja Salinia enkä Taposta mukaan tuohon.
26 ei riitä jos tulee loukkia.
Nyt on 9 laitahyökkääjää ml. Hirvonen, joka saattaa tarvittaessa pelata keskellä.
Sitten on 11.
Senttereitä siis 4. Pakkeja 9 enkä siksi näe, että Salin tai Luoto saisi peliaikaa.
Maalivahteja 2.
Mutta kauden aikana saattaa tulla tarve täydentää.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse asiassa tämä ei pidä paikkaansa. Minut yllätti täydellisesti, kuinka Karjalainen ei ollut lainkaan Pikkaraisen näköinen pelaaja. Vastuuta ei tullut koko kauden aikana ja pienikin virhe aiheutti penkityksen.

Luulen, että Peltonen antaa enemmän armoa.

Toisaalta teki kyllä kasan niitä suuriakin virheitä, pelaa itseään yhtäkkiä ulos ja kova ottamaan typeriä jäähyjä. Paljon on Karjalaisella opittavaa, jotta uskaltaa kukaan valmentaja antaa luottoa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: HJL

Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Toisaalta teki kyllä kasan niitä suuriakin virheitä, pelaa itseään yhtäkkiä ulos ja kova ottamaan typeriä jäähyjä. Paljon on Karjalaisella opittavaa, jotta uskaltaa kukaan valmentaja antaa luottoa.
Kumma kun HPK:ssa homma toimi... Se on valmentajasta kiinni.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kumma kun HPK:ssa homma toimi... Se on valmentajasta kiinni.

Veti kuitenkin Hämptonissakin käytännössä seiskapakkina, että ei se ainakaan hirveästi vastuuna näkynyt jos homma tosiaan toimi erityisen hyvin. Itse en niin tarkkaan tiedä, kun en hirveästi Miron esityksiä Kerhossa seurannut.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Varmaan pystyy tarkasti rajatussa roolissa pelaamaan kohtuudella pieniä minuutteja, kuten kerhossa seiskapakkina. Pitkä matka runkopelaajaksi vielä.
Uskon että Peltonen saa Cowboysta maksimin irti.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Veti kuitenkin Hämptonissakin käytännössä seiskapakkina, että ei se ainakaan hirveästi vastuuna näkynyt jos homma tosiaan toimi erityisen hyvin. Itse en niin tarkkaan tiedä, kun en hirveästi Miron esityksiä Kerhossa seurannut.
Ja ei muuten vetänyt vaan Niemeläisen kanssa 3.parissa ja sitten alivoimaa. Oikealla valmennuksella uskon Cowboyn pystyvän samaan myös Stadissa.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja ei muuten vetänyt vaan Niemeläisen kanssa 3.parissa ja sitten alivoimaa. Oikealla valmennuksella uskon Cowboyn pystyvän samaan myös Stadissa.

No voi olla joo. Liigan sivuilta avasin kolme ottelupöytäkirjaa HPK:n ajoilta ja niissä oli kuitenkin kaikissa merkattu 7. puolustajaksi.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Karjalainen ei mun tietojeni mukaan ollut mikään Pikkaraisen toivepajavasara, vaan "tarve" nähtiin ihan muualla ja hänet halusi HIFK:hon ihan muut tahot kuin valmennus suoraan. Karjalainen ei esittämissään peleissä esittänyt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mitään sellaista, miksi hän olisi kokenut suurta vääryyttä jäädessään pienelle peliajalle. Mun silmiini näytti siltä, että oli myös muihin verrattuna huonommassa kondiksessa. Ja kun Winberg pelasi melko tasaisesti, oli varsin perusteltua, että Tobias nähtiin useammin pelaavassa kokoonpanossa. Varsinkin, kun Karjalainen on hieman loose cannon, eikä oikein ollut varmuutta, mitä sieltä voi tulla. En osaa valmennusta syyttää, että Karjalainen jäi pienelle vastuulle, koska en itsekään olisi häntä hirveästi enempää peluuttanut. Hyvä puoli on se, että nyt kaikki alkaa tavallaan taas alusta ja myös Karjalainen saa mahdollisuuden näyttää osaamisensa uudestaan. Toivotaan, että ottaa steppejä urallaan ja hänestä saadaan pakistoon vuosiksi tasaisen varma suorittaja, jonka perusvarmoja pelisuorituksia illasta toiseen ei tarvitse odotella vuosikausia.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tuosta @BOL in viestistä aasinsiltana tuli mieleen, että on mielenkiintoista nähdä mikä on VPn suhtautuminen tähän tutinaa ja tötinää meininkiin? Jos on tullut yhtään oppi-isäänsä Nokkaan niin wanhat hyvät ajat tekevät osittain paluun. Pikkaraisen joukkueet eivät tätä hirveästi harrastaneet vaikka valmentaja itse kuitenkin jonkin sortin ”äijän” maineessa on. Ja en edelleenkään toivo mitään sikailuja, mutta tehdä selväksi kaikille vastustajille, että IFKta ei ole edes kivaa voittaa.
 
Juuri näin. Kaunis muisto jäänyt siitä kun Peltonen pelasi Floridassa ja joutui Tampan sikary**ä Artjuhinin injuroimaksi. Seuraavassa paikallismatsissa Ville itse aloitti tappelun kyseistä gentlemannia vastaan vaikka tiesi ettei hänellä ollut mitään mahiksia pärjätä siinä myllyssä. Viesti meni kuitenkin perille. Tähän samaan tapaukseen viittaan aina kun keskustelu siirtyy Kekäläisen/Valtosen ideoimaan teloitukseen johon osallistui systemaattisesti koko narrien kentällinen. Eli Ville olisi kyllä satavarmasti ottanut haasteen vastaan jos hänelle olisi ben-amorin toimesta sellainen ylellisyys suotu. Sen sijaan semir päätti vetää sucker punchin puun takaa ja jatkaa tajuttoman Peltosen hakkaamista jään pinnassa. No, jokerit antoivat tälle herrasmiehelle palkintoviran organisaatiosta hyvin tehdystä työstä ja siitä että tämä Jere Karalahden paras kaveri pitää turpansa kiinni. Ai vittu että rupesi taas vituttamaan!
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kyllä toi ykköspari olisi ihan riittävä tähän sarjaan. Toki Josi voisi olla hyvä vaihtoehto Subbanin tilalle jonka ura on ollut hieman laskusuunnassa.

Toivottavasti IFK on Cale Makarin perässä. Onhan se vähän nuori( 22v), mutta voisi hyvin ottaa sen 7-8 pakin paikan ja pikkuhiljaa hilata itsensä sinne pelaavaan kuusikkoon.

Noista nuorista ei vain ikinä tiedä pelaavatko hyvän vai huonon kauden. Toki ymmärrän jos valmennuksen mielestä ei voi olla sekä Heiskasta että Makaria kokoonpanossa samaan aikaan. Pleijarit on kuitenkin kokeneiden pelaajien hommaa.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Nyt on oltava eri mieltä. Sallinen pystyy pelaamaan kaikissa linjoissa ekasta neljänteen, vahvistaen jokaista. Kova on vaatimustaso, jos hänen kaltaisensa pelaaja ei mahdu enää sisään.

Itse asiassa juuri päinvastoin. Sehän on rosteri, eikä vaatimustaso, joka on kova, kun ei edes Villestä seuraava mahtunut kokoonpanooni. Eikä hän tietenkään sinne ollut mahtumatta tasonsa takia, vaan puhtaasti roolituksen.

Pystyy kyllä pelaamaan missä vain ketjussa, mutta ei hän kätisyyttään voi vaihtaa eikä ryhtyä pelintekijäksi. Enkä kokenut lainkaan aiheelliseksi myöskään pudottaa Jääskää tai Tallbergia kokoonpanosta ulos, joten näin on parempi ja loogisempi.

Sallinen on aivan parhaita 2000-luvulla IFK:ta kipparoineita pelaajia ja hän on aina tervetullut takaisin minun IFK:honi. Mutta sellaiseen, joka on roolitettu sopivasti, eikä niin että samaa pelaajatyyppiä löytyy jo ennestään runsaasti.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver

Tähän on pakko ottaa kiinni. Periaatteessa olen nimittäin kanssasi samaa mieltä, mutta...

En voi uskoa, että on yksi tietty tapa roolittaa jääkiekkojoukkuetta. Jos SM-liigajoukkue on roolitettu niin, ettei Salliselle löydy roolia, on jotain tehty väärin. Saattaa kuitenkin olla, että roolitukset ovat oikeassa maailmassa sen verran venyviä, että tulevan kauden kivenkovaan rosteriin mahtuisivat sekä Sallinen että Lundell ilman, että roolitukset kärsivät todellisuudessa pätkääkään.

Ehkä nämä jutut on vähän koulukunta-asioita.
 
Ttietenkin minulle kelpaisi kivenkova kokoonpano, jossa Sallinen pelaa kakkosketjussa ja sekä Jääskä että Tallberg pelaavat nelosketjussa ja Karvinen rotaatiossa. Tämä vaan ei tunnu lainkaan realismilta. Kuitenkin sitten minulta pyydetään realismia, nurinkurista.

Mitä tulee Schmaltziin, odotukseni ovat huomattavasti teidän olettamuksia alemmat, ja Tapparaan mennyt Rantakari tulee uskoakseni tekemään enemmän pisteitä ja olemaan kokonaisvaltaisesti enemmän hyödyksi joukkuelleen. Jos Kousa nyt esim. lähtee takaisin Lahteen, uskon saman pätevän häneen, eli tekee Schmaltzia enemmän pisteitä ja on kokonaisvaltaisesti enemmän hyödyksi joukkueelleen. Ottakaa ihmeessä tämä talteen, otin minäkin nämä mukahauskat kommentit realismista ja subbaneista. Saatte sitten kauden päätteeksi kuulla kunnianne, kun olin oikeassa :)

P.S. En silti oikeastaan halua olla oikeassa, vaan haluan mestaruuden heti Villen ensimmäisellä kaudella. Se vaan saattaa kaatua siihen, että ykköspakkihankinta meni pieleen, tai jos ykkösketjun oikeaan laitaan ei löydy sopivaa palasta. Saattaa se tietenkin moneen muuhunkin kaatua, kuten loukkaantumisiin tai "pelikirjan" kehittymättömyyteen. Itselleni on kuitenkin luontevampaa ajatella näitä asioita urheilujohtajan eikä valmentajan näkökulmasta. Salmelaisen työ näkyy konkreettisemmin ja on vielä kesken, Peltosen työ ei näy kokonaan edes tuloksista ja on hädin tuskin vasta alkanut.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Jep.
Weber - Subban
Heiskanen - Hedman
Auvitu - Schmaltz
Lyytinen
(Motin)

Jep. Nämäkin lienee koulukunta-asioita, että pitääkö ylimitoitettua liioittelua ja/tai toisen mielipiteen trivialisoimista huumorina, mutta pointtini on, ettei Schmaltz riitä siksi ykkösparin oikean puolen kiekolliseksi pakiksi, johon Rantakari tai Kousa olisi omissa papereissani riittänyt. Jos mielestäsi sitten yksi Kousa vastaa ihan yksinään sekä Weberiä, Subbania, Heiskasta että Hedmania, niin ehkä nauru kohdistuukin muualle kuin alunperin oletit. Etenkin sitten, kun kauden aikana vertaillaan Schmaltzia Rantakariin ja Kousaan.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä tulee Schmaltziin, odotukseni ovat huomattavasti teidän olettamuksia alemmat, ja Tapparaan mennyt Rantakari tulee uskoakseni tekemään enemmän pisteitä ja olemaan kokonaisvaltaisesti enemmän hyödyksi joukkuelleen. Jos Kousa nyt esim. lähtee takaisin Lahteen, uskon saman pätevän häneen, eli tekee Schmaltzia enemmän pisteitä ja on kokonaisvaltaisesti enemmän hyödyksi joukkueelleen. Ottakaa ihmeessä tämä talteen, otin minäkin nämä mukahauskat kommentit realismista ja subbaneista. Saatte sitten kauden päätteeksi kuulla kunnianne, kun olin oikeassa :)

Mä en oikein nyt ymmärrä sun pettymystä tämän Schmaltzin hankinnan suhteen. Muutaman viime kauden NHL:n portteja kolkutellut puolustaja, joka ei aivan sitä läpimurtoaan pystynyt tarunhohtoisessa tekemään. Kookas, erittäin laadukkaaseen kiekolliseen peliin kykenevä pakki ja ykköskierroksen varaus, joka ei todellakaan ole mikään has been.

Onhan Schmaltz nyt paperilla kokonaisvaltaisesti selkeästi kovempi nimi kuin Kousa tai Rantakari, vaikka ei kaikilta ominaisuuksiltaan välttämättä sitä olekaan. Joo, pari viime kautta mennyt vähän penkin alle, mutta ei olisi mitään palaa saada tällaisia pelaajia tähän sarjaan, jos Schmaltzin viime kauden pisteet olisivat vaikka kauden ’17-’18 vastaavat. Veti kuitenkin vielä toissakaudellakin neljäsosan NHL:n runkosarjasta.

Ihan selkeästi haettu johtavaksi kiekolliseksi puolustajaksi ja tulee todennäköisesti olemaan se ykkösylivoiman QB. Onnistuessaan ja ehjänä pysyessään aivan varmasti 30+ pisteen pelaaja tässä sarjassa.

Enkä tässä nyt hae mitään konfliktia tai vastakkainasettelua, mutta vähän täytyy kyllä kyseenalaistaa. AHL on maailman kolmen kovimman jääkiekkosarjan joukossa, ja nykyään AHL:n farmistakin tulee pelaajia tätä sarjaa dominoimaan. Mikä on se ajatustyö jonka tuloksena olet sijoittamassa Schmaltzia ensi kaudella kolmospariin?

EDIT: Selvennykseksi; ottaisin siis joukkueeseeni sata kertaa sadasta mielummin Schmaltzin kaltaisen puolustajan ehdottamiesi yksiulotteisten Kousan ja Rantakarin sijaan, vaikka huippupelaajia ovatkin. Se, että olisivat lähtökohtaisesti kokonaisvaltaisesti enemmän hyödyksi joukkueilleen, kuin se pelaajaprofiili - jota Schmaltz edustaa - on kyllä mielestäni aivan pötypuhetta.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Jep. Nämäkin lienee koulukunta-asioita, että pitääkö ylimitoitettua liioittelua ja/tai toisen mielipiteen trivialisoimista huumorina, mutta pointtini on, ettei Schmaltz riitä siksi ykkösparin oikean puolen kiekolliseksi pakiksi, johon Rantakari tai Kousa olisi omissa papereissani riittänyt. Jos mielestäsi sitten yksi Kousa vastaa ihan yksinään sekä Weberiä, Subbania, Heiskasta että Hedmania, niin ehkä nauru kohdistuukin muualle kuin alunperin oletit. Etenkin sitten, kun kauden aikana vertaillaan Schmaltzia Rantakariin ja Kousaan.
Pahoittelut jos kommenttini aiheutti herneen juuttumisen nenäonteloon. Lähinnä sitä vaan tarkoitin että tällaisen taloudellisen kriisikauden jälkeenkin meillä on noin kova nippu kasassa (Auvitut sun muut) ja johon vielä saadaan lisänä huippuvahvistus AHL:stä niin siihen vielä havitellaan jotain parinsadantonnin Kousaa.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
AHL on maailman kolmen kovimman jääkiekkosarjan joukossa, ja nykyään AHL:n farmistakin tulee pelaajia tätä sarjaa dominoimaan. Mikä on se ajatustyö jonka tuloksena olet sijoittamassa Schmaltzia ensi kaudella kolmospariin?

Tässä on toki enemmän intuitiosta kyse kuin ajatustyöstä, mutta kyllähän nuo kolmen edellisen kauden pisteet ovat melko surkeat:

2018-2019​
NHL
20​
0​
2​
2
AHL
36​
1​
8​
9
2019-2020​
AHL
37​
2​
11​
13
AHL
6​
0​
1​
1
2020-2021​
AHL
30​
2​
4​
6

2018-2019 Rampage 0,25 ppg
2019-2020 Marlies 0,35 ppg
2019-2020 Bridgeport 0,17 ppg
2020-2021 Roadrunners 0,2 ppg

Sen lisäksi katsoin kaikki videoklipit mitä löysin Tucson Roadrunnereilta viime kaudelta, ja joitakin klippejä edelliskauden joukkueistaan, enkä nyt suoranaisesti yhtäkään hienoa suoritusta nähnyt. Hukkui massaan, ei ollut erityisen hyvä missään, ei vaikuttanut erityisen nopealta, ja oli virhealtis. Aika pieni määrä videomateriaalia, mutta onkohan muut kirjoittajat katsoneet senkään vertaa. Ehkä tässä on vain tarkoitus luottaa siihen, että Salmelainen on nähnyt riittävästi vakuuttuakseen.

Jos Auvitun ja Schmaltzin kemiat kohtaa, voi tietenkin lopputulos olla suurempi kuin osiensa summa. Toivokaamme näin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Tässä on toki enemmän intuitiosta kyse kuin ajatustyöstä, mutta kyllähän nuo kolmen edellisen kauden pisteet ovat melko surkeat:

2018-2019​
NHL
20​
0​
2​
2
AHL
36​
1​
8​
9
2019-2020​
AHL
37​
2​
11​
13
AHL
6​
0​
1​
1
2020-2021​
AHL
30​
2​
4​
6

2018-2019 Rampage 0,25 ppg
2019-2020 Marlies 0,35 ppg
2019-2020 Bridgeport 0,17 ppg
2020-2021 Roadrunners 0,2 ppg

Jos ne paljoakaan paremmat olisivat, ei hän olisi Liigaan tulossa. Ei nuo pistekerskiarvot puolustajalle kyllä mitään surkeita mielestäni ole.
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Miten mahtaa olla 2020-2021 HIFK:n sopimuksettomien pelaajien laita? Onko kenelläkään näistä enää jatkoa IFK:ssa?

Kousa, Varakas, Saarinen, Åsten, Keränen. Muiden jatkosta muualla on kai jo olemassa tietoa

Itse en kaipaa tästä ryhmästä oikeastaan juuri ketään. Jos kaksi saisi ottaa , niin Keränen ja Varakas. Pakkeja alkaa olla jo liikaakin (11 sopimusta)
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hegu

Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Oon varmaan ainut tällä mielipiteellä, mutta jotenkin aina tulee mieleen NHL pleikkaripeli ja siinä fantasia managerointi, kun aletaan täällä hirveän vahvasti kertomaan faktana, mistä asioista hyvä ketju muodostuu jääkiekossa. Tarkoitan sitä, että "oikea" tapa rakentaa ketju on mustavalkoisesti rouhija-pelintekijä-maalintekijä. Muuten kenttä on paskasti rakennettu eikä se voi mitenkään tehdä tulosta jääkiekossa. Mielestäni tämä ajattelu yksinkertaistaa jääkiekkoa ihan helvetisti liikaa. Ihan kun kaukalossa olisi jollain kavereilla aikaa miettiä, että hei mun rooli olikin täällä nyt jakaa lättyä tolle meijän maalitykille, en minä lauo ja koita tehdä maalia vaikka olisi paikka. Tai että joku "maalintekijä" ei syöttäisi kaverille, jos se on paremmassa paikassa tehdä maalin. Reagointipeliähän kiekko on ja tilanteen mukaan tuolla askissa pitää mennä, ei minkään kiveenhakattujen roolien mukaan.

Itse uskon, että jos tohon ykkösen oikeaan laitaan nyt tulisi vaikka Juuso Puustinen tai Olli Palola, voisi se kenttä aivan hyvin olla odotusarvoltaan sarjan tehokkaimpia. Miksi? Koska Jere Innala, Eetu Koivistoinen ja Juuso Puustinen/Olli Palola ovat kaikki helvetin laadukkaita pelaajia ominaisuuksiltaan tähän sarjaan. Jos kemiat heillä kohtaisivat optimaalisesti, niin ei siinä kukaan alkaisi minkään "pelintekijän" perään itkemään. Kyse on yhteispelistä ja ominaisuuksista jääkiekkoilijoina.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miten mahtaa olla 2020-2021 HIFK:n sopimuksettomien pelaajien laita? Onko kenelläkään näistä enää jatkoa IFK:ssa?

Kousa, Varakas, Saarinen, Åsten, Keränen. Muiden jatkosta muualla on kai jo olemassa tietoa

Itse en kaipaa tästä ryhmästä oikeastaan juuri ketään. Jos kaksi saisi ottaa , niin Keränen ja Varakas. Pakkeja alkaa olla jo liikaakin (11 sopimusta)
Keränenhän lopetti pelaajauransa.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ei sieltä ole tulossa pakistoon enää ketään ennen kauden alkua, joten Kousasta väittely on aika turhaa.

Yllättävän vähän täällä uskotaan meidän "nuoriso" kolmikkoon tai nelikkoon jos laskee jo mestaruuden kertaalleen pelaavassa kokoonpanossa voittaneen Miro Karjalaisen mukaan.

Meillä on yksi ehkä parhaimpia pakkeja, joita on IFKssa nähty, valmentamassa. Mä näen ihan valtavan hienon tilanteen, jossa kaikki nuoret: Kotkansalo, Winberg, Teräväinen ja Karjalainen ottavat kehitys steppejä Coryn avulla. Enkä näe mitään muuta estettä sille paitsi loukkaantumiset. Winbergin pelikunto on mysteeri ja syyskausi voi mennä vauhtia hakiessa, mutta onhan siinäkin mahtavan potentiaalinen kaveri.

Jos näistä nuorista vaikka kaksi ottaa sellaisen "nuorisoharppauksen" kehityksessään ja Auvitu pysyy ehjänä, on meillä todella kova puolustus. Jo viime kauden puolustuksella taisteltiin finaalipaikasta ja oltaisiin se otettu ilman koronaa. Ja tämän kauden puolustus on minun silmiini parempi kuin viime kevään puolustus. Paljonkin parempi. Sanoisin, että taistelee sarjan kovimman puolustuksen tittelistä. Toki Tapparalla, Lukolla, Kärpillä ja TPSllä on kaikilla myös aika timanttinen alakerta. Tai viimeistään vahvistavat sitä niin, että se on timanttinen tammikuussa. Mutta sama vahvistamisen mahdollisuus on meilläkin. Mutta kerrankin pakisto on niin laaja, ettei sieltä puutu kahta tai kolmea ukkoa.

Alkais jo.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Miten mahtaa olla 2020-2021 HIFK:n sopimuksettomien pelaajien laita? Onko kenelläkään näistä enää jatkoa IFK:ssa?

Kousa, Varakas, Saarinen, Åsten, Keränen. Muiden jatkosta muualla on kai jo olemassa tietoa

Itse en kaipaa tästä ryhmästä oikeastaan juuri ketään. Jos kaksi saisi ottaa , niin Keränen ja Varakas. Pakkeja alkaa olla jo liikaakin (11 sopimusta)

-Kousaa on huhuttu Lahteen, mutta ei ole vielä julkistettu sopimusta minnekään. Nyt huhut Lahteen palaamisesta ovat laantuneet, kun Teemu Eronen meni Lahteen (joskin on left ja Kousa on right).
-Keränen lopetti uransa ja samaa on huhuttu Varakkaastakin. Itselleni kyllä sopisi Varakas sellaisena varapakin varapakkina, joka lähinnä tuo kokemusta pukukoppiin, muttei välttämättä pelaa kuin 10-15 peliä loukkaantumisia paikatessa.
-Åsten on huhujen mukaan pyytänyt hieman korkeampaa palkkaa kuin IFK on valmis maksamaan, ja Salmelainen ei muutenkaan ehkä löydä hänelle paikkaa. Nelosesta on tarkoitus tehdä kiekollisempi, joten jos siellä on Jääskä-Väänänen-Karvinen ei Åstenille löydy paikka kuin rotaatiosta.
-Saarinen on kenties yksi niistä kahdesta laiturista, jonka kanssa neuvotellaan/neuvoteltiin. Hänellekään ei kovin isoa roolia tosin ole tarjolla, lähinnä kilpailisi Hirvosen kanssa kolmosketjun vasemman laidan paikasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös