HIFK kaudella 2021–2022

  • 574 736
  • 2 812

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Näkisin itse että Ville Varakas on myös pelaaja, joka tulisi fiksulla sopimuksella pitää IFK:ssa.
Meillä on jo Motin, Ahonen ja Karjalainen. Kädettömiä, hitaita pakkeja ei kannattasi keräillä enempää. Jotenkin luotan siihen, että Ville osaa arvostaa liikkuvampaa, kiekollisempaa ja laukaisu taitoisempaa puolustusta kuin edeltäjänsä.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Mulle jäi. Se oli se joku ilta Nordiksella, missä IFK oli kerrankin tullut sillä asenteella kaukaloon, että nyt vihdoin Tappara kaadetaan, mutta tää Garteig seisoi päällään ja oli tosi hyvä. Siinä oli alla joku helvetin masentava putki Tapparaa vastaan, mitä ei jaksaisi muistella. Lopulta IFK sen pelin taisi voittaa ja Miro Heiskanen täräytti ratkaisun jatkoajalla. Kyseinen maali ei mennyt Garteigin piikkiin, sillä maali oli Hessulta varmaan yksi hienoimmista 10-15 vuoteen Liigassa.

Mutta ei toi mussakaan mitään seisokkia saa aikaan, mutta varmaan halutaan Haloselle vähän kokeneempi kaveri siihen tueksi. Kyllä mua nyt ainakin vähän olis kylmännyt, jos oltaisiin lähdetty Halonen-Taponen-kaksikolla kauteen. Toisaalta onhan noi onnistunutkin tässä viime aikoina, sillä Husso-Lankinen toimi ihan hyvin. Toisaalta harva muistaa, että Lankinen oli kaikkea muuta kuin valmis vahti Liigaan sillä hopeakaudella ja nousi vasta myöhemmin sille omalle supertasolleen.

Ja eihän toki Garteigin hankinta tarkoita sitä, etteikö Halonen voisi omilla näytöillään nousta ykköseksi tai sitten ajatuksena on se, että mennään ainakin runkosarjassa tandemina niin, että pelaavat aikalailla puoliksi tuon runkkarin ja sitten parempi aloittaa pleijareissa.
Paitsi että maalissa taisi tuolloin seistä Heljanko.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Paitsi että maalissa taisi tuolloin seistä Heljanko.

Ainakin tässä pelissä Nordiksella Garteig seisoo jollain tasolla päällään. Nämä olivat Pikkaraisen corsikiekon synkimpiä hetkiä, sillä tällaisia pelejä oli helvetin monta samassa ajanjaksossa.
 
J

Just-Ice-Hockey

En ollut alun alkaen innoissani Garteigin hankinnasta, enkä edelleenkään pompi riemusta asiaa miettiessäni. Mutta jonkin sortin lohtua minulle kuitenkin tuo se, että kaveri on edellisen kauden pelannut maassa, minkä maajoukkueen valmennusjohtoon meidän tuleva päävalmentaja kuuluu. Jotain näkemystä voisi siis taustalla olla.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koivistoinen teki runkosarjassa 59 pelissä tehot 24+20 ja pudotuspeleissä 11 pelissä 6+9. Olen samaa mieltä siitä, että pehmeäkätisiä senttereitä tarvitaan varmaan vielä ainakin yksi, mutta en nyt suoranaisesti näkisi, että tällaisen pelaajan lisäksi tarvittaisiin joku Broadhurstin kaltainen syöttelijä. Tai että olisi mikään erityinen ongelma, jos sentteri pystyy pelinrakentelun ja syöttelyn lisäksi myös itse ratkaisemaan.

Ymmärrän ajatuksen ketjujen roolittamisesta ja olen periaatteessa samaa mieltä, että toimivaan ketjuun tarvitaan duunari, snaipperi ja pelintekijä, mutta kyllähän nykyisin laadukkaat pelaajat pystyvät olemaan vähän näitä kaikkia, eikä tällainen roolijako ole niin kiveen hakattu, kunhan kaikkia ominaisuuksia löytyy.

Ja jos senttereistä vielä puhutaan, niin kyllähän tällaiset Broadhurstin (tai Harkinsin) kaltaiset pelaajat ovat kaikkea muuta kuin monikäyttöisiä. Päättyneellä kaudella esimerkiksi Lundell pelasi alivoimaa, mutta Broadhurst ei, ja kai sellaiset pelaajat ovat parempia, joita voidaan käyttää tilanteessa kuin tilanteessa.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
En ollut alun alkaen innoissani Garteigin hankinnasta, enkä edelleenkään pompi riemusta asiaa miettiessäni. Mutta jonkin sortin lohtua minulle kuitenkin tuo se, että kaveri on edellisen kauden pelannut maassa, minkä maajoukkueen valmennusjohtoon meidän tuleva päävalmentaja kuuluu. Jotain näkemystä voisi siis taustalla olla.

Tässä henkilökuvaa Tappara-ajalta. Asiallisen oloinen kaveri kaikin puolin, enkä ihmettele, että Peltonen on halunnut hänet tolppien väliin. Aika kova tilasto tuo viimeinen kausi ECHL:ssä ennen Liigaan tulemista: pelasi peräti 66 ottelua ja kausi päättyi mestaruuteen.

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi

Ainakin tässä pelissä Nordiksella Garteig seisoo jollain tasolla päällään. Nämä olivat Pikkaraisen corsikiekon synkimpiä hetkiä, sillä tällaisia pelejä oli helvetin monta samassa ajanjaksossa.
Öm. Tuo @Rocket Richard kuvaama Hessun maali oli se jota korjasin. Linkittämässäsi ei Hessu ollut enää messissä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Öm. Tuo @Rocket Richard kuvaama Hessun maali oli se jota korjasin. Linkittämässäsi ei Hessu ollut enää messissä.
Luin ainoastaan sinun viestisi ja päättelin puhuttavan kaudesta, jolloin Garteig oli porkkanapöksyissä. Kuuluisa käsi ylös virheen merkiksi.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Ryan Lasch allekirjoitti sitten kolmen (3) vuoden sopimuksen Frölundan kanssa, joten joudun nyt ainakin tämän unelman hautaamaan.

Kuka voisi korvata Leskisen ja olla ykkösketjun moottori ja pelinrakentaja Koivistoiselle ja toivottavasti Salliselle?
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ryan Lasch allekirjoitti sitten kolmen (3) vuoden sopimuksen Frölundan kanssa, joten joudun nyt ainakin tämän unelman hautaamaan.

Kuka voisi korvata Leskisen ja olla ykkösketjun moottori ja pelinrakentaja Koivistoiselle ja toivottavasti Salliselle?

Vaikea on Leskistä korvata yks yhteen. Puhutaan parhaimmillaan sarjaan ylivertaisesta pelaajasta ja juuri näitä ”ei jostain syystä lähde ulkomailla, mutta liigassa tähti” pelaajia pitäisi saada pidettyä. Tapparalla on Kuusela ja nyt Kärpillä taas Leskinen. Veikkaan Leskisen voittavan pistepörssin ensi kaudella, kun saa terveen kesän alle.

Innala lienee se lähin yritys ja toki Innala hyvän kauden pelatessaan taistelee Leskisen kanssa pistepörssin voitosta. Mutta on silti ”katsomaton kortti” IFKssa.

Ainakin yksi kova luu laitaan tai keskelle vielä tarvitaan.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Se että jokin on vaikeaa ei tarkoita, että on mitään syytä lakaista asia maton alle ja olla tekemättä asialle yhtään mitään. Joku korvaaja siihen on hankittava, oli se sitten Michael Keränen tai joku muu.

Innala on aivan eri tyypin pelaaja eikä mielestäni sovi lainkaan Koivistoisen laidalle.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Michael Keräsellä sopimus Sportiin ensi kaudeksi, joten lienee turha haaveilla.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Michael Keräsellä sopimus Sportiin ensi kaudeksi, joten lienee turha haaveilla.

Asia kunnossa. Seuraavaksi ehdotan Jerry Turkulaista tai Sebastian Repoa. Turkulaisellakin näyttäisi olevan sopimus ensi kaudesta, mutta JYP taitaa olla ongelmissa ja saattaisivat luopua Turkulaisesta jos hieman suostuttelee.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tuli mieleen, että jos Garteig todella tänne tulee, niin meneekö taas yksi talentti ohi.
Minusta olisi ollut ihan hyvä ainakin aloittaa kausi Halonen-Taponen kaksikolla.
Sitten ei olisi jälkeenpäin tarvinnut harmitella, kun ainakin on kokeiltu.
Ei noita Lankisia ja Hussoja joka vuosi tule.
Seuraava lienee Lampinen, jos ei ehdi lähteä alta pois.
Koskenvuo taisi jo päättää lähtevänsä yo-pelaajaksi.
Voimmehan tietysti jäädä odottamaan Vinniä, joka varmasti lähtee heti, kun on mahdollista ellei tule muutoksia kehitykseen tai loukkia.
Kokeilematta ei mitään saavuta.
Ei kai ole tarkoitus odottaa sellaista tasapaksua Liiga-jyrää maalivahdiksi, joka jäisi useaksi vuodeksi.
Kyllä noita nuoria kannattaa peluuttaa, aina kun voi.
LISÄYS: Muut joukkueet ovat huomanneet, että meiltä tulee hyviä molareita. Meiltä on mennyt jo muualle muutama, ainakin Heljanko, Tikkanen ja Piiroinen.
 
Toisaalta kyseessä on joukkueen tärkein lenkki. Huippuveska pelaa joukkueelleen pisteitä vaikka pelikirjasta puuttuisi sivuja tai puolustus olisi täynnä koomailijoita. Siksi ainakin itse näen veskarihankinnan tärkeimpänä yksittäisenä tekona ja on mielestäni tärkeää, että kyseessä on jo liigassa tasonsa osoittanut kaveri. Silloin nuoret kassarit saavat kyllä näytönpaikkasa, mutta joukkueella on tiukassa paikassa tuki ja turva.

Pidän tämän veskaripuolen suhteen erikoisena takinkäännöstäsi: eikös menestyvän joukkueen rungon pitänyt olla jo kesällä kasassa? Vai muistanko täysin väärin...
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Asia kunnossa. Seuraavaksi ehdotan Jerry Turkulaista tai Sebastian Repoa. Turkulaisellakin näyttäisi olevan sopimus ensi kaudesta, mutta JYP taitaa olla ongelmissa ja saattaisivat luopua Turkulaisesta jos hieman suostuttelee.
Repo lienee kasvanut Peksin koulussa henkisesti, eikä pällin palaminen aiheuta enää kiukuttelua. Olisi sikälikin luonteva siirto, koska Lahest. Sieltähän on ihan ok-ukkoja tullu. Nyt tietty pienen lenkin kautta.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Kokeilematta ei mitään saavuta.
IFK:n ykkösmaalivahdin tontti ei ole mikään kokeiluvirka. Maalivahti on tärkein pelaaja kentällä enkä usko sen motivoivan muuta joukkuettakaan jos siinä roolissa kokeillaan jotain tulevaisuuden junioria. Sellainen tilanne ei ole ideaali edes nuorelle kassarille, siinä vaiheessa tarvitaan onnistumisia, ei liian suuria saappaita. Kakkosmaalivahtina voi, ja kannattaakin olla nuori tulevaisuuden lupaus jolla ei ole päävastuuta joukkueen menestyksestä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Julkistakaas nyt niitä tulevan jengin nimiä, niin näkee vähän missä mennään. VP:n valmennustiimi-uutisesta jo 2 päivää, joten nyt olis aika, tai viimeistään huomenna, kun sit alkaa MM-ympyrät medialla.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Julkistakaas nyt niitä tulevan jengin nimiä, niin näkee vähän missä mennään. VP:n valmennustiimi-uutisesta jo 2 päivää, joten nyt olis aika, tai viimeistään huomenna, kun sit alkaa MM-ympyrät medialla.
Tapparalla ilmeisesti tänään massiivinen, joten eiköhän IFK tuuttaa nimet huomenna ulos, jotta maksimoidaan oma näkyvyys. Muuten "Innalat ja Koivistoiset" joutuisivat kilpailemaan Tapparan vahvistusten kanssa näkyvyydestä ja tunnetusti siellä myös varmasti haaviin tarttunut kovia ukkoja.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Toisaalta kyseessä on joukkueen tärkein lenkki. Huippuveska pelaa joukkueelleen pisteitä vaikka pelikirjasta puuttuisi sivuja tai puolustus olisi täynnä koomailijoita. Siksi ainakin itse näen veskarihankinnan tärkeimpänä yksittäisenä tekona ja on mielestäni tärkeää, että kyseessä on jo liigassa tasonsa osoittanut kaveri. Silloin nuoret kassarit saavat kyllä näytönpaikkasa, mutta joukkueella on tiukassa paikassa tuki ja turva.

Pidän tämän veskaripuolen suhteen erikoisena takinkäännöstäsi: eikös menestyvän joukkueen rungon pitänyt olla jo kesällä kasassa? Vai muistanko täysin väärin...
Ihailtavasti aina löydät jotain, jolla vinoilla. Jatka sitä, se piristää.
Minä luotan noihin kahteen nuoreen ja olisin ollut valmis jo kuluneella kaudella antamaan enemmän vastuuta Haloselle ja myös syyskaudella antanut Taposelle muutaman matsin.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
IFK:n ykkösmaalivahdin tontti ei ole mikään kokeiluvirka. Maalivahti on tärkein pelaaja kentällä enkä usko sen motivoivan muuta joukkuettakaan jos siinä roolissa kokeillaan jotain tulevaisuuden junioria. Sellainen tilanne ei ole ideaali edes nuorelle kassarille, siinä vaiheessa tarvitaan onnistumisia, ei liian suuria saappaita. Kakkosmaalivahtina voi, ja kannattaakin olla nuori tulevaisuuden lupaus jolla ei ole päävastuuta joukkueen menestyksestä.
Toki jos rahaa on ylettömästi (sitähän on?), voisi meillä olla remmissä kolme ja vuoroteltaisi noita nuoria. Ei ollut kyse kokeilusta, vaan uskalluksesta lähteä nuorilla liikkeelle.
Onhan joukkuetta toki paikattu muutenkin paljon, viimeksi syksyllä ja Auvitun ja Bernhardtin myötä.
Toki mv on tärkeä lenkki.
Sen huomasi Lukosta.
Lehtinen ja Halonen ovat muuten 22 v ja Taponen 20 v.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tapparalla ilmeisesti tänään massiivinen, joten eiköhän IFK tuuttaa nimet huomenna ulos, jotta maksimoidaan oma näkyvyys. Muuten "Innalat ja Koivistoiset" joutuisivat kilpailemaan Tapparan vahvistusten kanssa näkyvyydestä ja tunnetusti siellä myös varmasti haaviin tarttunut kovia ukkoja.

Ok, sitten huomenna on parempi päivä meillä siihen. Mutta median tuntien, niin tuota MM-juttua riittää jokaiseen päivään niin paljon, että esim. ensiviikolla IFK:n mahdollinen tiedote löytyy pienellä sieltä jostain ravitulosten vierestä... jos sieltäkään. Ja näkyvyyttähän noilla aina halutaan.
 
RedWhiteBlue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers
Tapparalla ilmeisesti tänään massiivinen, joten eiköhän IFK tuuttaa nimet huomenna ulos, jotta maksimoidaan oma näkyvyys. Muuten "Innalat ja Koivistoiset" joutuisivat kilpailemaan Tapparan vahvistusten kanssa näkyvyydestä ja tunnetusti siellä myös varmasti haaviin tarttunut kovia ukkoja.

Ai että sitä vit***ksen määrää, kun Tappara julkistaisi tänään Åstenin sopparin.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös